Mainos

HPK mediassa

  • 1 442 517
  • 7 140

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ymmärrän tämän täysin, mutta silti ei mielestäni kilpaurheilussa saisi sanoa koskaan noin. Asian voi muotoilla monella tapaa, vaikka ei itse siihen uskoisi tai ei olisi edes realistista.

Sama juttu Suomen Olympia urheilijoilla, kun tulee sijalle 24/26 ja ollaan tyytyväisiä tulokseen. Ei, koskaan ei kilpaurheilussa saa tyytyä häviämiseen. Tavoitteet pitää asettaa aina korkealle, muuten sinne ei pääse koskaan.

"Aina mestaruus on tavoitteena, jokainen urheilija tietää sen. Siihen pyrimme alusta asti ja katsotaan millä aikavälillä sinne päästään. Nyt olemme uudessa tilanteessa, jolloin palaset loksahtavat paikalleen, onko se nyt vai viiden vuoden päästä, en osaa sanoa. Haluamme menestyä ja sen eteen tehdään hommia joka päivä" Ihan perus liibadaabaa mutta tehokasta ja myyvää.
Noinhan se Louhi on puhunut. Tässä nyt tartutaan turhan tarkasti yhteen sanaan/sanamuotoon.

Diibadaaba jargonia nuo mestaruuspuheet. Jokaisen tavoite on mestaruus eli menettää merkityksensä kun kaikki sitä toitottaa.
 
Lilleman

Jäsen
Louhen, eli hallituksen puheenjohtajan, suusta:

– Olisin itse ihan hölmöläinen, jos vaatisin jotain menestystä tälle kaudelle.

Louhen kommenttihan myös jatkui tuosta, asian kun irrotat noin kontekstistaan niin se kuulostaa pahemmalta kun oikeasti onkaan.

Louhen kommentti jatkuu lauseesi jälkeen näin: ”Se mihin tähtäämme, on että viiden vuoden päästä olemme jo tosi kovia. Enemmän seuraan sitä, että saamme tuotettua sellaisia rakenteita, että pelaajamme ovat keväällä parempia kuin vielä sykysyllä”

Eli pitkäjänteisyyttähän tässä haetaan, ei ladata menestyspaineita heti ensimmäiselle kaudelle projektia, vaan mennään askel askeleelta.
 
AIV30

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk ja Pata Pori´see myös.
Mietitääs nyt vähän sitä, kenestä tässä on kyse. Miehestä, joka pelaajana veti rikkinäisellä polvella pudotuspelit loppuun asti. Siinä ei oltu pelkästään osallistumassa - menestyminen kiinnosti.
Niin kyllä me kannattajat Louhen Jykän periksiantamattomuus tunnetaan, mutta on anteeksi antamatonta sanoa tuo menestymättömyyden hyväksyminen julkisesti medialle. Näistä sammakoistahan on Fingerporin kaupunginjohtaja Homelius tunnettu. Nythän lehdessä voisi lukea lööppinä, että Hpk:n Pj Jyrki Louhi hyväksyy Hpk:n menestymättöyyden. Siinähän Jykä sitten selittää sponsoreille kommenttiaan. Jortikka aikoinaan sanoi valmentajien syysristeilyllä että "jokaisen liigajoukkueen tavoite mestaruus, jos joku jotain muuta sanoo niin valehtelee". Ja se lähtee niin yksinkertaisesta asiasta kuin voiton tavoittelu seuraavasta matsista ja sitä seuraavasta ja taas sitä seuraavasta jne. Sitten jos näillä voitoilla ylletään playoffeihin, niin siellä on tavoitteena aina pudottaa vastustaja, niin yksinkertaista se mestaruuden tavoitteleminen. Se on sitten eri asia kuka on suosikki ja kuka ei, mutta häviämään ei sinne mennä. Sitten jäi mieleen kick offista jonkun uuden nuoren lupauksen haastattelu. Siinä hän sanoi "että on kiva tulla Hämeenlinnaan pelailemaan". Ei tänne saatana tulla pelailemaan vaan pelaamaan. Siinä on vissi ero! Tämä 100% asenne lähtee johdosta, ja se jalkautuu sinne pelaajiin. Toivottavasti johdolta ei enää tule tuollaisia lapsuksia julkisesti. Uskon ainakin että Maso vaatii sen yli 100%, siitä se ei jää kiinni.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Niin kyllä me kannattajat Louhen Jykän periksiantamattomuus tunnetaan, mutta on anteeksi antamatonta sanoa tuo menestymättömyyden hyväksyminen julkisesti medialle. Näistä sammakoistahan on Fingerporin kaupunginjohtaja Homelius tunnettu. Nythän lehdessä voisi lukea lööppinä, että Hpk:n Pj Jyrki Louhi hyväksyy Hpk:n menestymättöyyden. Siinähän Jykä sitten selittää sponsoreille kommenttiaan. Jortikka aikoinaan sanoi valmentaien syysristeilyllä että "jokaisen liigajoukkueen tavoite mestaruus, jos joku jotain muuta sanoo niin valehtelee". Ja se lähtee niin yksinkertaisesta asiasta kuin voiton tavoittelu seuraavasta matsista ja sitä seuraavasta ja taas sitä seuraavasta jne. Sitten jos näillä voitoilla ylletään playoffeihin, niin siellä on tavoitteena aina pudottaa vastustaja, niin yksinkertaista se mestaruuden tavoitteleminen. Se on sitten eri asia kuka on suosikki ja kuka ei, mutta häviämään ei sinne mennä. Sitten jäi mieleen kick offista jonkun uuden nuoren lupauksen haastattelu. Siinä hän sanoi "että on kiva tulla Hämeenlinnaan pelailemaan". Ei tänne saatana tulla pelailemaan vaan pelaamaan. Siinä on vissi ero! Tämä 100% asenne lähtee johdosta, ja se jalkautuu sinne pelaajiin. Toivottavasti johdolta ei enää tule tuollaisia lapsuksia julkisesti. Uskon ainakin että Mason vaatii sen yli 100%, siitä se ei jää kiinni.
Louhi ei aseta paineita ja antaa valmennukselle työrauhan. Valmennus taas asettaa vaatimustason ja voittoa lähdetään tavoittelemaan ensimmisestä ottelusta lähtien.

Miten tämä on niin vaikeaa ymmärtää?

Tuskin kukaan muu taho noista Louhen sanavalinnoista vetää samanlaisia johtopäätöksiä kuin mitä täällä on esitetty.

Nyt myös "pelailemaan" on väärin. Kerho tarvitsee mediavalmennusta, jotta jokainen sana on tarkkaan harkittu. Ei jumalauta...
 
AIV30

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk ja Pata Pori´see myös.
Louhi ei aseta paineita ja antaa valmennukselle työrauhan. Valmennus taas asettaa vaatimustason ja voittoa lähdetään tavoittelemaan ensimmisestä ottelusta lähtien.

Miten tämä on niin vaikeaa ymmärtää?

Tuskin kukaan muu taho noista Louhen sanavalinnoista vetää samanlaisia johtopäätöksiä kuin mitä täällä on esitetty.

Nyt myös "pelailemaan" on väärin. Kerho tarvitsee mediavalmennusta, jotta jokainen sana on tarkkaan harkittu. Ei jumalauta...
Tässä asiassa olen eri mieltä, saatana. Koita nyt saatana lukea ulkopuolisen silmin, äläkä oranssit lasi silmillä, shaatana!
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tässä asiassa olen eri mieltä, saatana. Koita nyt saatana lukea ulkopuolisen silmin, äläkä oranssit lasi silmillä, shaatana!
Luen ihan medialukutaidon avulla.

Ainoa taho joka vääntäisi näistä juttua on HäSan kirjoittajat ja musta tuntuu, että ymmärtävät hyvin, mitä Louhi tarkoittaa.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
"Minä voisin luetella tähän 15 suomalaista vapaana tai toisaalla olevaa päävalmentajaa, joiden tietäisin suurella varmuudella peluuttavan välittömästi erinomaista pelikirjaa."

... Yllä pieni nosto koskien tuoretta "Sihvosen analyysia".

Nyt on ihan pakko sanoa, että haluaisin kovin kuulla tämän 15 valmentajan listan.

.. Vähän rupee jo vituttamaan suoraan sanottuna tämä Mason jatkuva "epäileminen" HäSanomien toimesta.

Ja joo, on ymmärrettävää, että tässä tilanteessa asetetaan kysymysmerkkejä uuden tulemisen ylle, on noviisikoutsia ym liipalaapaa, mutta eikö nyt olisi jo pikkuhiljaa aika keskittyä vaikka etsimään niitä positiivisiakin asioita tuosta meidän pääkäskijästä.. Mä olen kuullut pelkkää hyvää tosta jätkästä, siis ihan pelkkää hyvää, niin miksei tää HäSanomien kaksikko voisi tuoda näitä nyt hiljalleen myös artikkeleihinsa mukaan.

"Maso Lehtosen ensiaskeleet HPK:n päävalmentajana ovat vakuuttaneet ympärillä olevat"

Miksei tämmöstä juttua tehdä? Ja kyllä, asia on vieläpä näin.

Emmä tiedä.. Vähän vaan vituttaa tämä "negatiivisuuden" ilmapiiri tällähetkellä tiettyjen tahojen puolesta, myös täällä palstalla. Miksei kaikki vaan voi olla nyt tässä hommassa messissä? Kaikki tontut ovat saaneet monoa ja Kerho tekee tosissaan uutta tulemista tällähetkellä..

Kyllä muakin vituttaa esimerkiksi se, että tuonne somepuolelle ei saada kunnon kuvien tekijää.. Nykyiset kuvat ovat ihan täyttä skeidaa.. Muutosta täytyy ihan oikeasti tulla tuolle saralle. Ja mielelläänpä asap.

Mutta lähinnä tuohon joukkueeseen kohdistunut vähättely ja "nega" ei oikein uppoa meikäläiseen enää.. Miksei vaan olla jumalauta messissä ja ammutaan toi paletti tykillä kuuhun sit kauden aikana jos siihen annetaan aihetta.. Hengetöntä paskaa illasta toiseen ja turpaan tulee oikealta ja vasemmalta.. Lynkataan sitten hei.. Mut nyt voitais kaikki olla tässä hommassa mukana.

.. Kenelle jengi edes "kiukuttelee".. Toivolalle? Toivaselle? Montolle?.. Aivan, tää trio on potkittu helvettiin tuolta ja ihan ansaitusti onkin, joten nyt vaan kaikki vatkaamaan lannetta hallille.. Saatana.. Kenkää jäälle ja plekseissä roikkumista, Vamos!
 
"I think, at last, we understand one another Frodo Baggins."

Hemmetin hyviä mietteitä ja olen samaa mieltä etenkin negaatiivisesta asennoitumisesta. Nyt haetaan tosissaan muutosta ja ollaan sitouduttu tekemään korjausliikkeitä. Tähän pitäisi keskittyä ennemmin.

Organisaatiomuutoksesta on kirjoitettu paljon, mutta kyllä siellä joukkueeseenkin panostetaan. Martelin hankinta antoi selkeän viestin ja puhuu toiminnasta enemmän kuin haastatteluissa lausutut, yksittäiset sanat.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
.. Vähän rupee jo vituttamaan suoraan sanottuna tämä Mason jatkuva "epäileminen" HäSanomien toimesta.
Mitäs muuta on ollut?

"Maso Lehtosen ensiaskeleet HPK:n päävalmentajana ovat vakuuttaneet ympärillä olevat"

Miksei tämmöstä juttua tehdä? Ja kyllä, asia on vieläpä näin.
On se kai hankala löytää tällaista juttua, kun kaveri on pitänyt tyyliin yhden puheen joukkueelle ja käynyt keväällä kerran Hämeenlinnassa.

Hämmästyttää tämä ainainen negailu HäSaa kohtaan ja pakollinen posin hakeminen, huhhuh.

Kyllä muakin vituttaa esimerkiksi se, että tuonne somepuolelle ei saada kunnon kuvien tekijää.. Nykyiset kuvat ovat ihan täyttä skeidaa.. Muutosta täytyy ihan oikeasti tulla tuolle saralle. Ja mielelläänpä asap.
Voihan se olla, että ei vain ole tekijöitä saatavilla.
 
Viimeksi muokattu:

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
On se kai hankala löytää tällaista juttua, kun kaveri on pitänyt tyyliin yhden puheen joukkueelle ja käynyt keväällä kerran Hämeenlinnassa.
Palstalla on ainakin yksi kirjoittaja maininnut kuinka Mason on jo nyt luonut positiivista pöhinää seuran sisällä.

HäSan johtava duo on monesti todennut, kuinka heillä on seurassa kontakteja eli jos täällä osataan kertoa tuosta pöhinästä, niin miten he eivät olisi tietoisia siitä?
 
Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jerry100, Hereworth
Louhi ei aseta paineita ja antaa valmennukselle työrauhan. Valmennus taas asettaa vaatimustason ja voittoa lähdetään tavoittelemaan ensimmisestä ottelusta lähtien.

Miten tämä on niin vaikeaa ymmärtää?

Tuskin kukaan muu taho noista Louhen sanavalinnoista vetää samanlaisia johtopäätöksiä kuin mitä täällä on esitetty.

Nyt myös "pelailemaan" on väärin. Kerho tarvitsee mediavalmennusta, jotta jokainen sana on tarkkaan harkittu. Ei jumalauta...
Boldaus oma.
Ei tuota olekaan vaikea ymmärtää, mutta kun kaikki halutaan tarkoituksella ymmärtää väärin. Nyt jo väännetään jonkun junnun sanomisesta "kun vain tullaan pelaileen". Kummaksi on maailma mennyt, kun joka perkeleen sanominen sanasta sanaan pitää analysoida ja tehdä omat (väärät) johtopäätökset.
Tää "vänkäyskulttuuri" täällä palstoilla on mennyt kyllä omituiseksi.
Melkein voisi lyödä vetoa, että ensi maaliskuussa joku nostaa Louhen sanomisen ja sanat esiin, jos ei olla päästy playoffeihin.

Ehkä tää kirjoitus olisi ollut parempi "Vitutusketjuun", mutta menkööt tänne.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Kyllä voi olla muitakin järkeviä tavoitteita kuin mestaruus alkavalla kaudella. Joskus vain on fiksumpaa hakea ensin kehitystä kuin tavoitella maksimaalista tulosta.

Esim. joku maalivahti, jonka torjuntatyyli halutaan muuttaa. Uutta tyyliä sisään ajaessa voi kiekkoja mennä enemmän sisään kuin vanhalla tyylillä, mutta seuraavalla kaudella luotettavasta keskitason torjujasta on saattanut kehittyä huippumaalivahti.

Jos joku suomalainen pääsee olympialaisiin sataselle, nauraa siinä jo hevosetkin jos tämä ilmoittaa tavoitteekseen kultamitalin. Sen sijaan ihan järkeviä tavoitteita voivat olla oman ennätyksen tekeminen tai pääsy alkueristä jatkoon. Niiden saavuttamiseen tarvitaan jo muuta kuin pelkkää osallistumista.

Lupaan viisisataa euroa sille, joka ensimmäisenä lähettää minulle linkit jokaisen Valioliigan joukkueen päävalmentajan lausuntoon, että ensi kaudella on tavoitteena mestaruus.

Edit: Pientä fiksausta ja ajatusten kristallisointia. :)
 
Viimeksi muokattu:

AnteroBruun

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
Esim. joku maalivahti, jonka torjuntatyyli halutaan muuttaa. Uutta tyyliä sisään ajaessa voi kiekkoja mennä enemmän sisään kuin vanhalla tyylillä, mutta seuraavalla kaudella luotettavasta keskitason torjujasta on saattanut kehittyä huippumaalivahti.
Likimain tirautin kyyneleen kun muistelin Jari Kaarelan ja Teemu Lassilan pystytorjunta koulua.
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Voihan sen lukea ihan miten itse haluaa. Jos on jo valmiiksi kaikki päin sitä itseään, niin voihan tuon jotenkin negatiivisesti ottaa.

Itse haluaisin kuitenkin tietyllä lailla pitää seurajohdon ja joukkueen tietyllä tapaa erillisinä saarekkeina. Toki komentoketju on selvä ja kaikki pienessä porukassa vaikuttaa kaikkeen, mutta kyllä seurajohdon työ on kehittää ne oheistoiminnot siihen kondikseen, että joukkueella on mahdollisuus menestyä. Kaiken natsatessa kohdalleen, saattaa se menestyminen tälläkin kaudella olla mahdollista, mutta totuus on, ettei siellä tällä hetkellä ole oikein mitään tukitoimia sille menestykselle tarjota. Ja jos siinä tilanteessa vielä oikein vaatimalla vaatisi menestystä, niin itse pitäisin aika harhaisena johtoportaana.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Palstalla on ainakin yksi kirjoittaja maininnut kuinka Mason on jo nyt luonut positiivista pöhinää seuran sisällä.

HäSan johtava duo on monesti todennut, kuinka heillä on seurassa kontakteja eli jos täällä osataan kertoa tuosta pöhinästä, niin miten he eivät olisi tietoisia siitä?
Mitähän se positiivinen pöhinä on? Noin niin kuin konkreettisesti. Tulkaa nyt joku asiasta huudellut kertomaan.

Siellähän on muutenkin lähtenyt vaikka ja ketä seurasta, niin voihan se pöhinä johtua näistäkin syistä.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
HäSan duo puhuu pääosin ihan asiaa. Tottakai toivotaan Mason onnistuvan ja on positiivistakin löydettävissä. Mutta eihän siitä mihinkään päästä että todella kivinen ja pitkä on tie edessä.

Ei median tehtävä ole myötäillä vaan herättää keskustelua ja haastaa.
Median ei tarvitse myötäillä, mutta Johtava painii ihan omassa sarjassaan. Olihan Pennanenkin paska siihen asti, kunnes oli jo kiire bandwagoniin.

Tuo @Takanahka siteeraama pätkä on ainakin kirjoitettu melkoisella lisämausteella.
 
Suosikkijoukkue
HPK
En lue HäSa:n grillauksia ja lätinää.
Luen jatkossakin pelkät uutiset peleistä.

Odotan innolla alkavaa kautta ja sitä, miten Maso joukkoineen tulee yllättämään vielä HäSa-duonkin.

Louhi puhui järkevästi luoden uskottavuutta ja työrauhaa - pelaajistolle, organisaatiolle ja meille faneille.

Uusi oranssi aikakausi on alkamassa ja siihen tarvitaan myös meitä!
 
TJ MACKEY

Jäsen
En ole lukenut Sihvosen juttua HäSassa. Mutta, Petteri tykkää puhua siitä, että peli näyttää kaiken. Jos verrokiksi otetaan se pelitapa mitä Lehtonen peluutti Rokissa ja etenkin Imatralla, oli aika reaktiivista pustysuuntaan kiskomista, tiivistä puolustamista ja lopulta Rokin viimeisellä kaudella paljon träppiä. Mason Kerhon pelaamista ei ole vielä nähty sekuntiakaan, vielä. Hyvästä pöhinästä huolimatta.

Mason aikaisempi jääkiekko ei istu kerholaiseen dna:han, jopa heikommin kuin Piken lätkä, vaikka aika yksi yhteen onkin.

Mutta! Mä odotan Mason Kerhoa todella innolla ja uskon että mies tulee uudistumaan. Hän tietää miten täällä tulee pelata ja kääntää jokaisen kiven, jotta saadaan se raikas, syöttämiseen perustuva ja aloitteellinen hyökkäyspelaaminen esiin. Siinä auttaa myös muu valmennus, sen on Maso itsekin myöntänyt.

Paljon on miehellä oppimista, mutta toivon todella että onnistuu jättimäisessä haasteessa. Samoin kuin Jykä.

Mutta en nyt julistaisi vielä suuntaan enkä toiseen. Puheet ovat molemmilla olleet tähän asti uskottavia. Mutta kuitenkin vaan puheita. Teot vielä odotuttaa molemmilla.

Helvetin hyvä tästä lopulta tulee! Usko on kova. Mutta aikaa, kärsivällisyyttä ja virheitäkin se vaan ottaa. Se että Hämeenlinnassa on äärimmäisen ankara ja kriittinen media on lopulta vaan hyvä. Uskon että Lehtonen ja Louhi on viimeisimpinä paskomassa alle jos kritiikkiä tulee.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös