Mainos

HPK mediassa

  • 1 441 803
  • 7 140

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Taitaa Pillulakin aika kultaa muistot, jos tuntunut että vastustaja ei ole päässyt 10 minuuttiin pois omista.. Samaa räpellystähän tää on ollut koko Piken jakson ajan. Joskus vain pomppii ja joskus ei. Koskaan ei ole kuitenkaan mitään hyvää hyökkäyspeliä Piken alaisuudessa ollut.

Eikös Kerho ollut pitkän jakson koko sarjan paras joukkue viime kaudella? Jossittelu on jossittelua, mutta kun olisi saanut Pikkaraisen Tiilikaisen kilpimieheksi, voisi tuossa olla aika hyväkin setti.
 
Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kuunnelkaa.. Suosittelen jokaista HPK-fania kuuntelemaan uusin Kiekkokiuas-setti asap. Itse olen julistanut suorastaan vihaa ja ällötystä tästä Savolainen & Sihvonen parivaljakosta, mutta KERRANKIN myönnän, että tässä viimeisessä jaksossa puhuvat 100% asiaa. Varsinkin osuus juniorikiekon nykytilasta on sitä, mitä olen toivonut jo nostettavan esille pitemmän aikaa. Ei tuo valmentajaspekulointikaan ihan pieleen mene. No ei siitä sen enempää.

Asia mikä tuossakin nostetaan esille on Toivolan rooli junnukiekon puolella. Se rooli on ollut ihan helvetinmoista koomailua jo useamman vuoden ajan. Toivola tulisi saada pois junioreiden puolelta välittömästi. Itse olen hallilla vähän väliä monesta eri syystä ja tietolähteitä on paljon. Juuri mitään hyvää ei tuosta urheilujohtajan toiminnasta ole kuulunut liittyen junnuihin. Hemmetin ylimielistä ja määräilevää käytöstä kaikinpuolin. Siellä on viety pelikirjaoppeja D-junnuille ja kehoitettu jättämään taitoharjoittelu vähemmälle, enemmän ajokoiraa lapsille, jotta ovat sitten valmiimpia Liigaan... B-junnuja viety A-junnuihin kysymättä ikäkausivalmentajilta mielipiteitä... Annettu peluutusmääräyksiä C-junnuille jne.. Toivola raapustaa Liigasoppareita junnulle, mikä seuraavana syksynä lopettaa jääkiekon 17 vuotiaana. Nyt Toivola nosti Liigarinkiin U18 ikäisiä pelaajia ohi koko U20 joukkueen. Ilmeisesti toiveena NHL-varauksia ja maajoukkuekutsuja ( ja sitä myöten dollareita ja mainetta?). Hyviä poikia ovat kyllä ikäisissään, mutta raakileita jopa U20 sarjaan. Ei mitään asiaa Liigan mukaan. HPK:lla ei ole muiden Liigaseurojen tapaan sellaisia helmiä, joita voisi nostaa Liigan puolelle U18 ikäisinä.

Eilen U18 järjesti Toivolalle jättimäisen pelastuksen tekemällä maalin ottelun viimeisellä sekunnilla ja näin ollen varmisti kahden maalin voitollaan paikan ylemmässä jatkosarjassa. Oltuaan viikko sitten jumbosijalla on U18 näin ollen AINOA junnujoukkue jatkossa. U20 ja U16SM kyykkäsivät jo. U15AAA saattaa jatkaa pelejään ylemmässä jatkosarjassa, heillä tosin lohkojakin jatkossa useampi.

Kirsikkana kakun päälle.. pulassa ollut U18 olisi voinut saada lähes kentällisen U18-ikäisiä pelaajia U20 ringistä tärkeisiin peleihin, koska U20 menetti jo mahdollisuutensa. Kuuleman mukaan Toivola ei pystynyt tekemään asiasta päätöstä tarpeeksi pian ja aikaikkuna siirrolle menetettiin. Nyt nämä U20 mukana oleva B-junnut jatkavat kituuttamista U20 alemmassa, kun voisivat pelata menestyksestä U18 mukana ja pelastaa edes yhden seuran joukkueista. Kiitos Mika!
 
TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers

Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onko nää junnujääkiekon jannut sitten ihan turhia? Ei mitään sanansijaa junnujoukkueiden toimintaan?

Että silleen...
Ihan hyvä kysymys. Voin sanoa ehkä hieman ilkeämielisesti, että ihan samaa on aika moni muukin kysynyt viimeaikoina. Minä en nyt rupea sen enempää arvioimaan kenenkään työpanosta, mutta mitä nyt itse olen ymmärtänyt, niin..

Wahlsten pyörittää ns. toimintaa eli bisnestä. Istuu 8-16 toimistossaan ja pyörittää toimiston hommia.. ei puutu käsittääkseni valmennukseen ja urheilupuoleen. Erittäin näkymätön hahmo kaikenkaikkiaan toiminnassa mukana oleville tahoille.

Sauren sen sijaan on valmennuspäällikkö. Tuli korvaamaan Kenigiä (joka nykyään U16sm vastuuvalmentaja). Omien sanojensa mukaan on vastuussa ylähallin kilpajoukkueista, eli U15AAA ja siitä ylöspäin. Tätä samaa sanoo myös Toivola (tätä ristiriitaahan jossain kyseltiin, että mikä homma.. itse en tiedä). Sauren ilmeisesti hommailee valmentajia joukkueille, kokoaa joukkueet ja hoitaa valmentajien koulutuksia ja muuta sen sellaista.

Pesonen on taitovalmentaja.. Hänestä voidaan olla sitten montaa mieltä. Ahkerin hengailija halleilla. Pyörittää aamujäätoimintaa ja vastuussa käsittääkseni ihan pikkujunnuista.. ehkä?

Sihteeri on sihteeri.. Ehkä yksilönä tärkein hahmo koko porukassa. Pyörittää koko toimintaa ja varmistaa, että kaikilla palkka juoksee :)

...mutta. Jos halleilla jaksaa olla ja kuunnella, ja jututtaa ihmisiä on yleisin sanoma "Toivola sitä, Toivola tätä...". Ei näistä muista henkilöistä juuri mitään kuule, kertooko sitten heidän panoksestaan vai mistä?
 
Jype

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kirsikkana kakun päälle.. pulassa ollut U18 olisi voinut saada lähes kentällisen U18-ikäisiä pelaajia U20 ringistä tärkeisiin peleihin, koska U20 menetti jo mahdollisuutensa. Kuuleman mukaan Toivola ei pystynyt tekemään asiasta päätöstä tarpeeksi pian ja aikaikkuna siirrolle menetettiin.
Melkein, mutta ei ihan. Tuo päätös olisi pitänyt tehdä jo alkuvaiheessa kautta, koska kilpailusääntöjen mukaan alkusarjan viimeisiin peleihin (6 kpl) sai osallistua vain, jos on pelannut yli 50% peleistään ko. joukkueessa. Eli U20-joukkueen U18-ikäisten olisi pitänyt pelata yli puolet alkukaudesta U18-joukkueessa jotta olisivat saaneet olla viimeisissä peleissä mukana eivätkä tällöin olisi saaneet enää pelata U20:ssa. Säännöt siis estävät sen, että U20-tasolle kuuluvat (ottamatta kantaa nyt juuri Kerhon tilanteeseen) U18-pelaajat tulevat tarvittaessa varmistamaan jatkopaikat nuorempaan/omaan ikäryhmäänsä.
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu

Tarkoitatko nyt niin, että hallilta kuultu huhu ei pitäisi paikkaansa edes 95 prosenttisesti?

Okei.. Kiitos tarkennuksesta. Totean siis kuulopuheitteni olleen siltä osin paskaa. Jotain sekoilua siellä vissiin kuitenkin oli, koska osa pelaajistakin odotteli kutsua peleihin. Ja tätä ne pikkulinnut moittivat, että asian kanssa aikailtiin ja kukaan ei kerennyt peleihin.
 
Jype

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tarkoitatko nyt niin, että hallilta kuultu huhu ei pitäisi paikkaansa edes 95 prosenttisesti?

Että silleen...
En toki :) Mutta monesti huhuilijoilla ei välttämättä ole ihan kaikki faktat hallussa kun on kivempi löytää syitä muualta. Vähän sama kuin huutaisi tuomarille, joka viheltää sääntöjen mukaan, mutta silti väärin...
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kuunnelkaa.. Suosittelen jokaista HPK-fania kuuntelemaan uusin Kiekkokiuas-setti asap. Itse olen julistanut suorastaan vihaa ja ällötystä tästä Savolainen & Sihvonen parivaljakosta, mutta KERRANKIN myönnän, että tässä viimeisessä jaksossa puhuvat 100% asiaa. Varsinkin osuus juniorikiekon nykytilasta on sitä, mitä olen toivonut jo nostettavan esille pitemmän aikaa. Ei tuo valmentajaspekulointikaan ihan pieleen mene. No ei siitä sen enempää.

Asia mikä tuossakin nostetaan esille on Toivolan rooli junnukiekon puolella. Se rooli on ollut ihan helvetinmoista koomailua jo useamman vuoden ajan. Toivola tulisi saada pois junioreiden puolelta välittömästi. Itse olen hallilla vähän väliä monesta eri syystä ja tietolähteitä on paljon. Juuri mitään hyvää ei tuosta urheilujohtajan toiminnasta ole kuulunut liittyen junnuihin. Hemmetin ylimielistä ja määräilevää käytöstä kaikinpuolin. Siellä on viety pelikirjaoppeja D-junnuille ja kehoitettu jättämään taitoharjoittelu vähemmälle, enemmän ajokoiraa lapsille, jotta ovat sitten valmiimpia Liigaan... B-junnuja viety A-junnuihin kysymättä ikäkausivalmentajilta mielipiteitä... Annettu peluutusmääräyksiä C-junnuille jne.. Toivola raapustaa Liigasoppareita junnulle, mikä seuraavana syksynä lopettaa jääkiekon 17 vuotiaana. Nyt Toivola nosti Liigarinkiin U18 ikäisiä pelaajia ohi koko U20 joukkueen. Ilmeisesti toiveena NHL-varauksia ja maajoukkuekutsuja ( ja sitä myöten dollareita ja mainetta?). Hyviä poikia ovat kyllä ikäisissään, mutta raakileita jopa U20 sarjaan. Ei mitään asiaa Liigan mukaan. HPK:lla ei ole muiden Liigaseurojen tapaan sellaisia helmiä, joita voisi nostaa Liigan puolelle U18 ikäisinä.

Eilen U18 järjesti Toivolalle jättimäisen pelastuksen tekemällä maalin ottelun viimeisellä sekunnilla ja näin ollen varmisti kahden maalin voitollaan paikan ylemmässä jatkosarjassa. Oltuaan viikko sitten jumbosijalla on U18 näin ollen AINOA junnujoukkue jatkossa. U20 ja U16SM kyykkäsivät jo. U15AAA saattaa jatkaa pelejään ylemmässä jatkosarjassa, heillä tosin lohkojakin jatkossa useampi.

Kirsikkana kakun päälle.. pulassa ollut U18 olisi voinut saada lähes kentällisen U18-ikäisiä pelaajia U20 ringistä tärkeisiin peleihin, koska U20 menetti jo mahdollisuutensa. Kuuleman mukaan Toivola ei pystynyt tekemään asiasta päätöstä tarpeeksi pian ja aikaikkuna siirrolle menetettiin. Nyt nämä U20 mukana oleva B-junnut jatkavat kituuttamista U20 alemmassa, kun voisivat pelata menestyksestä U18 mukana ja pelastaa edes yhden seuran joukkueista. Kiitos Mika!
Kuinka paljon näistä Mikan "hoitamista" asioista on sellaisia joita Pennanen hoiti ja olisi päävalmentajan tehtäviä?

Lähinnä kysyn siksi, että täällä on tuotu esille Mikan lisääntyneet vastuut koska Pikeä ei kiinnosta.

Äkkiähän näitä juttuja myös kehittyy kun lähdetään puuttumaan toisten tehtäviin syystä tai toisesta. Tai vanhemmat loukkaantuu kun toinen pelaaja saa sopimuksen oman mussukan ohi.

Selvyyttä haen näihin. En Pikkaraistakaan kritisoisi ilman näyttöä ja peli nyt vaan tarjoaa aika selkeät näytöt.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
...mutta. Jos halleilla jaksaa olla ja kuunnella, ja jututtaa ihmisiä on yleisin sanoma "Toivola sitä, Toivola tätä...". Ei näistä muista henkilöistä juuri mitään kuule, kertooko sitten heidän panoksestaan vai mistä?
Tästä tulee paljon muistoja mieleen, muistaakseni Lehkosesta sanottiin samaa aikoinaan. Oli liian epäkohtelias, puuttui ärhäkkäästi siihen minkälaista kiekkoa junnujen pitää pelata, ajoi yksittäisi lahjakkukksia eteenpäin.

Lehkonen ulostettiin vanhempien ja osan valmentajien toimesta, oli hyvin kaksijakoinen persoona ja tiedän sen itsekin, Rahikainen oli väärässä paikassa, mutta hänkin sai hautakynttilöitä autolle jne.

Nyt Toivolan kohdalla kuulee paljon samaa, mitä Lehkosen, vanhemmilla sekä osalla valmentajista on myös samat askelmerkit. Ketään en syytä/puolusta, mutta väkisin tulee mieleen kysymys, että pitäisikö yhteisön mennä itseensä ja onko meissäkin ehkä hieman vikaa.
 
Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kuinka paljon näistä Mikan "hoitamista" asioista on sellaisia joita Pennanen hoiti ja olisi päävalmentajan tehtäviä.

Lähinnä kysyn siksi, että täällä on tuotu esille Mikan lisääntyneet vastuut koska Pikeä ei kiinnosta.

Äkkiähän näitä juttuja myös kehittyy kun lähdetään puuttumaan toisten tehtäviin syystä tai toisesta. Tai vanhemmat loukkaantuu kun toinen pelaaja saa sopimuksen oman mussukan ohi.

Selvyyttä haen näihin. En Pikkaraistakaan kritisoisi ilman näyttöä ja peli nyt vaan tarjoaa aika selkeät näytöt.
Vastaan vaikka en välttämättä mitään mistään tiedä.

Liigan päävalmentajan hommiahan on periaatteessa Liigan päävalmentajuus. Ei siihen tulisi kuulua juuri muita joukkueita. Pennasen tiedettiin pyörittävän ns. "valmentajakerhoa" (olikohan sitten lisäpalvelu vai mikä): Tätä foorumia tarjottiin kaikille seuran valmentajille ja Pennasen tiedettiin olevan aika vahvasti läsnä U16 ja ylöspäin ikäluokkien kanssa. Pennasen jälkeen ko. "valmentajakerhoa" ei tietääkseni ole ollut eikä oikein muutakaan vastaavaa yhteistyötä. Vain Toivolan "sulkeiset". Se mitä Pikkaraisen työsopparissa on lukenut ei ole tiedossa. Ihmettelen, jos siinä on ollut osana junnujoukkueiden sparraaminen.
 
Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tästä tulee paljon muistoja mieleen, muistaakseni Lehkosesta sanottiin samaa aikoinaan. Oli liian epäkohtelias, puuttui ärhäkkäästi siihen minkälaista kiekkoa junnujen pitää pelata, ajoi yksittäisi lahjakkukksia eteenpäin.

Lehkonen ulostettiin vanhempien ja osan valmentajien toimesta, oli hyvin kaksijakoinen persoona ja tiedän sen itsekin, Rahikainen oli väärässä paikassa, mutta hänkin sai hautakynttilöitä autolle jne.

Nyt Toivolan kohdalla kuulee paljon samaa, mitä Lehkosen, vanhemmilla sekä osalla valmentajista on myös samat askelmerkit. Ketään en syytä/puolusta, mutta väkisin tulee mieleen kysymys, että pitäisikö yhteisön mennä itseensä ja onko meissäkin ehkä hieman vikaa.
Tämä on ihan totta. Ja toisaalta mietin, että kannattaako tänne mitään kirjoittaakaan.

Toisaalta.. "syytetty" on tällä kertaa Liigan urheilutoimenjohtaja. Ei junnukiekon toiminnanjohtaja tai valmennuspäällikkö. Miksi urheilutoimenjohtajan tarvitsee puuttua U16 pelaajien peluutukseen tai siirrellä pelaajia mielensä mukaan. Näillä on kuitenkin oma organisaationsa/valmennusryhmänsä sitä varten? Onko tämä kaikki sählääminen junnujen parissa pois Liigajoukkueen tekemisestä. Ei sekään tontti nyt niin kauhean kivasti ole näemmä hallussa.

Ei minulla nyt tähän mitään muuta syytä ole osoitella sormella. Kuuntelin kiekkokiukaan ja niin moni asia särähti korvaan ja tunnistin niistä todella monta. Nostin asian pöydälle.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Se mitä Pikkaraisen työsopparissa on lukenut ei ole tiedossa. Ihmettelen, jos siinä on ollut osana junnujoukkueiden sparraaminen.
Tämä on yksi asia, josta Pikkaraista on kritisoitu eli haluttomuus tehdä yhteistyötä junioripuolen kanssa. Toivola on kuulemma sitten alkanut seuraamaan junnujen pelejä enemmän ja ottanut vastuuta siitä osa-alueesta. Ei siis taida tosiaan kuulua hänenkään työtehtäviin. Mikä on sitten syy, miksi näin on käynyt? Onko se juurikin tuo heikko menestys? Ja yritetäänkö heikot esitykset pistää nyt Mikan piikkiin?
 
Viimeksi muokattu:

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Ottamatta sen kummemmin kantaa junnupuoleen kun ei ole tällä hetkellä tarkempaa tietoa, näyttää nyt erittäin vahvasti siltä, että HJS on ajanut Kerhon ohi tulosta tekevänä junioriseurana.

HJS:n U20 oli lähellä voittaa Suomen mestaruuden, seura tuottaa tasaisesti pelaajia nuorisomaajoukkueiden rinkeihin ja eilen myös seuran kasvatti Niilo Mäenpää pelasi A-maaottelussa 90 minuuttia Norjaa vastaan (ja hyvin pelasikin). Ja tämä aikakautena, jolloin Suomi ottaa askeleita kohti eurooppalaista tasoa juniorituotannossa globaalissa ja valovuoden jääkiekkoa enemmän kilpaillussa lajissa.

Vaan eipä siinä, molempien seurojen menestys mahtuisi kyllä hienosti Kanta-Hämeen maakuntakeskukseen. Mutta fakta on, että jalkapallon puolella tehdään nyt jotakin selvästi paremmin. Hämeenlinnalaisessa jääkiekossa ei ole totuttu ottamaan oppia jalkapallosta, mutta nyt voisi olla aika.
 
Viimeksi muokattu:

Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tämä on yksi asia, josta Pikkaraista on kritisoitu eli haluttomuus tehdä yhteistyötä junioripuolen kanssa. Toivola on kuulemma sitten alkanut seuraamaan junnujen pelejä enemmän ja ottanut vastuuta siitä osa-alueesta. Ei siis taida tosiaan kuulua hänenkään työtehtäviin. Mikä on sitten syy, miksi näin on käynyt? Onko se juurikin tuo heikko menestys? Ja yritetäänkö heikot esitykset pistää Mikan piikkiin?
Tässä on varmaan osa totuutta. Tiilikainen oli käsittääkseni jollain tapaa kiinnostunut myös junnuista, mutta se leikki jäi lyhyeksi.

Toisaalta Toivola on koko toimikauden ajan ollut vastuussa kilpajoukkueista ml. junnut ja on niiden parissa häärännyt. Eli ei tämä nyt uusi asia siltä osin ole. Nyt ehkä Toivolan peliliikkeet ovat kärjistyneet enemmän, koska junnujen menestys on todella heikkoa. Heikolla U20 joukkueella on toisaalta suora vaikutus Liigan tekemiseen. Se on nähty tällä kaudella, kun omista junnuista ei saada kuin ihan hätäpaikkoja.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ottamatta sen kummemmin kantaa junnupuoleen kun ei ole tällä hetkellä tarkempaa tietoa, näyttää nyt erittäin vahvasti siltä, että HJS on ajanut Kerhon ohi tulosta tekevänä junioriseurana.

HJS:n U20 oli lähellä voittaa Suomen mestaruuden, seura tuottaa tasaisesti pelaajia nuorisomaajoukkueiden rinkeihin ja eilen myös seuran kasvatti Niilo Mäenpää pelasi A-maaottelussa 90 minuuttia Norjaa vastaan (ja hyvin pelasikin). Ja tämä aikakautena, jolloin Suomi ottaa askeleita kohti Eurooppalaista tasoa juniorituotannossa globaalissa ja valovuoden jääkiekkoa enemmän kilpaillussa lajissa.

Vaan eipä siinä, molempien seurojen menestys mahtuisi kyllä hienosti Kanta-Hämeen maakuntakeskukseen. Mutta fakta on, että jalkapallon puolella tehdään nyt jotakin selvästi paremmin. Hämeenlinnalaisessa jääkiekossa ei ole totuttu ottamaan oppia jalkapallosta, mutta nyt voisi olla aika.
Tuo Kerhon junioritoiminta on jo pitkään vaikuttanut erikoiselta. Oliko joku valmentajakin saanut tarpeekseen ja lähtenyt pois vanhempien epäasiallisen käytöksen takia? Vai muistanko väärin?

Hyviä valmentajia ainakin siirtynyt muualle jostain syystä. Tämä kaikki sen perusteella, mitä tänne on kirjoitettu.
 
Viimeksi muokattu:
Kuinka paljon näistä Mikan "hoitamista" asioista on sellaisia joita Pennanen hoiti ja olisi päävalmentajan tehtäviä?

Lähinnä kysyn siksi, että täällä on tuotu esille Mikan lisääntyneet vastuut koska Pikeä ei kiinnosta.
Tähän voin vastata sen verran, että Pennasen aikana tilanne oli oikeammin se, että Pennanen vaati saada pitää langat omissa käsissään paljolti myös sellaisissa asioissa, mitkä olisivat kuuluneet ennemminkin urheilutoimenjohtajan työnkuvaan. Pennasen lähdön jälkeen muodostui sitten ikäänkuin tyhjiö, mitä ei ole saatu täytettyä, ja siltä osin syyttävät sormet osoittavat Toivolaa. Pikkarainen nosti tämän esiin hyvin voimakkaasti jo viime kaudella ja toivoi Toivolalta aktiivisempaa roolia, jotta saisi itse keskittyä työskentelemään ainoastaan joukkueen parissa.
 
Tämä nyt kuulostaa siltä, että teki Toivola mitä tahansa, saa hän kuraa niskaan. Kaikki syyttävät Mikaa kun hommat ei toimi. Kritiikki kuuluu ehkä tuohon tehtävään, mutta kyllä itsekin etsisin muuta työpaikkaa tuossa tilanteessa.
 
Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ottamatta sen kummemmin kantaa junnupuoleen kun ei ole tällä hetkellä tarkempaa tietoa, näyttää nyt erittäin vahvasti siltä, että HJS on ajanut Kerhon ohi tulosta tekevänä junioriseurana.
Voisi tämän tuonne junioriketjuunkin laittaa, mutta suoraan Kiekkokiukaasta lainattuna.

HPK:n junioreiden otteet, menestys ja toiminta on tämän hetken Liigaseuroista heikointa. Alapuolella on ainoastaan Sport, jonka junnutoiminta on kuulemma jo jonkin aikaa ollut "kelvotonta". HPK:n junnut taistelee sijoituksissaan Mestis-seurojen rinnalla. Ketterä, Roki, Tuto yms. ovat niitä seuroja joiden kanssa tapellaan paremmuudesta ja samoista sijoista.

Alueellisesti HyRi lienee ensimmäistä kertaa ikinä olevan houkuttelevampi joukkue U16 ikäisille kuin HPK. Jotain olisi tehtävä.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Aikaisemmin kirjoittelin täällä, että molempien miesten kommunikaatiosta oikein huokuu ulospäin, että urheilujohtaja ja päävalmentaja eivät ole ollenkaan samalla aaltopituudella. Näitä juttuja kun lukee, niin aina vaan vahvistuu tuo käsitys. Valittavasti tämä nyt heijastuu läpi koko organisaation toiminnan kuten ollaan valitettavasti nähty. Päävalmentaja vaihtuu joka tapauksessa, mutta vaihtuuko myös UJ? Jos ei vaihdu, niin toivottavasti ihan oikeeasti jatkossa nyt sekä päävalmentaja ja UJ tietää jatkossa, mitä kuuluu kenenkin vastuulle ja UJ hakisi myös joukkueeseen sellaisia pelimiehiä jotka tukevat Kerhon ja päävalmentajan pelitapaa.

Jos minä saisin päättää, niin myös Mikan näytöt Kerhossa olisi jo näytetty...
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Tuo Kerhon junioritoiminta on jo pitkään vaikuttanut erikoiselta. Oliko joku valmentajakin saanut tarpeekseen ja lähtenyt pois vanhempien epäasiallisen käytöksen takia? Vai muistanko väärin?

Hyvät valmentajia ainakin siirtynyt muualle jostain syystä. Tämä kaikki sen perusteella, mitä tänne on kirjoitettu.
Kyllä näin on parikin kertaa käynyt. Muistan kun Sihvonen valmensi jokunen vuosi sitten taaksepäin, olisikohan ollut silloisia D -junnuja. Tuolloinhan suurta ihmetystä vanhempien keskuudessa toi se, kun Sihvonen linjasi, että jos missaa reenejä, niin seuraavassa pelissä ei ole pelaavassa. Muutama vanhempi ilmoitti, että heidän poikansa lähtevät etsimään muuta seuraa. Tämä tietysti vain pieni esimerkki, mutta kun näitä kuulee jatkuvasti, ei siinä on kyllä seuralla itsellään parannettavaa monessakin asiassa, mutta nämä niitä syitä, miksi suhtaudun hyvin skeptisesti siihen, mitä huhuja vanhemmat kertovat keskenään juniorihommista.

Tähän voin vastata sen verran, että Pennasen aikana tilanne oli oikeammin se, että Pennanen vaati saada pitää langat omissa käsissään paljolti myös sellaisissa asioissa, mitkä olisivat kuuluneet ennemminkin urheilutoimenjohtajan työnkuvaan. Pennasen lähdön jälkeen muodostui sitten ikäänkuin tyhjiö, mitä ei ole saatu täytettyä, ja siltä osin syyttävät sormet osoittavat Toivolaa. Pikkarainen nosti tämän esiin hyvin voimakkaasti jo viime kaudella ja toivoi Toivolalta aktiivisempaa roolia, jotta saisi itse keskittyä työskentelemään ainoastaan joukkueen parissa.
Tässä kiteytyy melkein se ainoa asia, mistä olen Sihvosen kanssa ollut samaa mieltä. Nykyään liigaseuroissa toimitaan liikaa päävalmentaja ehdoilla, sekä vetoisesti. Pennanen oli hyvä menossa ja oli kiinnostunut, mutta pitkässä juoksussa teki jopa ehkä hieman hallaa junioriorganisaatiossa.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Tämä on ihan totta. Ja toisaalta mietin, että kannattaako tänne mitään kirjoittaakaan.

Toisaalta.. "syytetty" on tällä kertaa Liigan urheilutoimenjohtaja. Ei junnukiekon toiminnanjohtaja tai valmennuspäällikkö. Miksi urheilutoimenjohtajan tarvitsee puuttua U16 pelaajien peluutukseen tai siirrellä pelaajia mielensä mukaan. Näillä on kuitenkin oma organisaationsa/valmennusryhmänsä sitä varten? Onko tämä kaikki sählääminen junnujen parissa pois Liigajoukkueen tekemisestä. Ei sekään tontti nyt niin kauhean kivasti ole näemmä hallussa.

Ei minulla nyt tähän mitään muuta syytä ole osoitella sormella. Kuuntelin kiekkokiukaan ja niin moni asia särähti korvaan ja tunnistin niistä todella monta. Nostin asian pöydälle.
Tietyllä tavalla se on Toivolan tehtävä. Hänet palkattiin ottamaan vastuuta junioreissa kilpajoukkueista 16, 18 ja 20. Itse ajattelen asiaa niin, että hänen tehtävänsä on myös pumpata sieltä mahdollisimma paljon irti. Jos hän näkee, että yksittäisen pelaajan on parempi vanhemmassa ikäluokassa, koska se palvelee edustusta tulevaisuudessa paremmin, niin sitten hän toimii sen mukaan.

Nämä peluutusasiat olivat Lehkosen aikana jo pinnalla, itse koin silloin jo enemmän niin, että Lehkonen pyrki yhtenäistämään linjaa aina edustukseen asti ja antoi valmentajille enemmän vaihtoehtoja ja pointteja miten saada enemmän omistaan irti ja eritoten niistä lahjakkaimmista. Tietysti hänen tyylinsä oli karkea, ehkp Toivolalla on hieman samaa.
 
emiilioo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Flyers, Barca, Azzurri
Onko tilanne Kerhossa tällä hetkellä tämä:

-päävalmentaja ei luota urheilujohtajaan
-urheilujohtaja ei luota päävalmentajaan
-hallitus ei luota urheilujohtajaan

?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös