HPK kaudella 2016–2017

  • 469 312
  • 2 434

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Voisitko vähän virkistää ainakin allekirjoittaneen muistia, että missä sitä Rendulicciä haukuttiin, kun kävin tuossa katsomassa julkistamisen aikaisia viestejä, niin en löytänyt sanaakaan, mistään junnujen paikan viemisistä tai muustakaan, vaan pääasiassa aika posilla asenteella oli porukka, että antaa pojan näyttää. Vai onko tässä nyt jotain "aika kultaa muistot" tyylisiä "hallilla kuulin" juttuja taustalla?
Oikeastaan kausien aikana lähes siihen asti, kun Viitaluoma&Sallinen myytiin. Eikä se vaan yhdeltä nimimerkiltä se kritiikki tullut. Borna oli siinä Viitaluoman vierellä onnistuessaankin ihan leija, kun ei muuta keksitty.
Ja lopettakaa nyt saatana sentään niistä Hopposista ja Valtosista puhuminen, ne on hei parikymppisiä jätkiä! Niistä voi tulla ihan mitä vaan, ei kaikki ole 18 vanhana mitään Laineita, suurin osa nimittäin ei ole. Silti noi jätkät on painaneet hyvin kentällä, jopa sen saamarin Pantterin aikana ja sillä mennään. Ei niistä sitten aikanaan sillä tule pelimiehiä, että ne on katsomossa, tai että potkii ne Mestikseen ilman sopparia, tai jos tulee, niin sitten ei Kerhon miehiä. Hyvin on jätkät painaneet, varsinkin keväällä painoivat ja kyllä ne on pelipaikkansa ihan omalla duunilla ansainneet ja saavat ansaita jatkossakin. Lisäksi alhaalta on tulossa kovia junnuja kirittämään ja lisäämään kilpailua pelipaikoista. Hyvä asetelma.
Nimenomaan. Eikä sekään ole miinusta, että kukaan ei ole perinteistä 160-senttiä-sulka-päässä-kerhojuniori-luokkaa.
 

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi
Mun pointti oli se, että kaikki kolme pitää pitää, hyviä aihioita kaikki ja hoitaa tonttinsa. Ja joka jätkä on Auvisen edellä kun hyökkääjän paikkoja jaetaan.

Edit. Hopponen on muita kahta valmiimpi, mutta kaikilla on kaikki mahdollisuudet ammattilaisjääkiekkoiluun.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Kylla ma mielummin heittasin hiuksista vittuun esim. Somervuoren ja jattaisin ottamatta Lahden kuin esim. Hopposen pistaisin pihalle. Tama olisi maalaisjarjella niin sanotusti jarkeva teko, kun ko. miehet pelaa vahintaan kolminkertaisella palkalla kuin Hopponen. Waltteri teki kevat kaudella 10 pistetta, mika oli hyvin ja selvasti paransi kokoajan. Se miten nuoret kehittyvat ja pelaavat, niin se on seuran tulevaisuus ja etta kuinka korkealle pieni ja koyha voi kurkottaa. Somervuorista ja Lahdista tiedetaan mita saadaan ja sen takia niista maksetaan, mutta nuorten kehittyminen maaraa, milta ensi kausi nayttaa. Nytkin oltaisiin paskat housussa, jos Manninen ja Paajanen olisi pelanneet 20 pisteen kaudet, kuten edelliset kautensa.
 

Ralph

Jäsen
Kylla ma mielummin heittasin hiuksista vittuun esim. Somervuoren ja jattaisin ottamatta Lahden kuin esim. Hopposen pistaisin pihalle.
Sama juttu. Mutta en myöskään laittaisi koko nuorelle kolmikolle liian suurta vastuuta. Esimerkiksi Mestiksestä sitä voisi löytyä.

Jos HPK julkaisee ensi viikolla Kapasen, Lahden, Keräsen, Turtiaisen, Palveen ja jonkun maalintekijän sopparin plus Miettinen jatkaa uraansa, laittaisin ketjut itse näin:

Hopponen - Kapanen - Miettinen
Manninen - Paajanen - Puus.. maalintekijä
Lahti - Palve - Somervuori
Turtiainen - Keränen - Koivisto

Kolme pisteisiin kykenevää kenttää. Lahti ja Somervuori ovat Hopposta edellä, mutta tällä tavalla kolmosketjuun asti riittää vastuuta. HPK:ssa on viimeiset vuodet menty yksi ketju edellä, joten olisi hienoa nähdä kolme tasaisesti maaleja tekevää kenttää.

Ykkösessä Kapanen on kaikin puolin kapellimestari ja eiköhän Miettinenkin paranna, kun pääsee Arvosesta eroon. Hopponen voi tuossa yllättää, kun ketjukaverit nostavat hänenkin tasoaan. Vaihtoehtoisesti Turtiainen tai Koivisto tuohon menee myös, jolloin Hopponen menee neloskenttään. Tai jos Ruokonen tai Tuulola ottaa kesällä huimia askeleita, niin miksei jompi kumpi heistäkin.

Kakkosessa Manninen syöttää ja maalitykki painaa kiekkoa reppuun. Paajanen keskellä tasapainoittaa ja pelaa vahvaa maalineduspeliä. Ja puolustaa. Kolmosessa Palve tekee peliä ja konkarit viimeistelee, jos viimeistelee. Puolustussuuntaan ehkä pieni kysymysmerkki. Nelonen painaa duunia, ei päästä maaleja, ärsyttää ja iskee itsekin toisinaan rumia maaleja.

Mutta en jaksa uskoa, että Miettisen jatkaessa tulisi joku kova laituri vielä sisään. Eli se on ennemmin joko Miettinen tai "Puustinen", mutta ainakin vielä saa haaveilla. Hyökkäyksessä on kyllä hyvät aihiot kunnossa, mutta kysymysmerkkejä on kanssa iso liuta.
 
Viimeksi muokattu:

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Miten se toisi? Luuletko, että Hopponen saa jotain sellaista palkkaa, että sillä hommataan Craig Schira takaisin? Eiköhän Hopposen palkalla saada vain joku nuori pakki Mestiksestä.
Jos on ollut palkkakilpailua, niin Hopposesta on voitu saada rahaa ulkoistamalla tai myymällä. Tämän takia mietin koko asiaa että jos on tarvittu tilaa budjettiin ja muutama pelaaja sitten ulostettu.

Todellakaan ei tarkoittanut sitä, että olisi paska. Ei vaan päässyt Salon aikana vauhtiin, kuten oletin. Siksi jäi vaisu kuva. Samalla nämä Valtoset jne. tekivät suuremman vaikutuksen ja vetivät esim Helmikuun lähes samanlaisilla tehoilla.

Millä tavalla täynnä? Ai että 12 hyökkääjää riittää, koska loukkaantumisia ei tule kuitenkaan? Kyllä Hopponen tulee ensi kaudella pelaamaan enemmän pelejä kuin Valtonen, E.Tuulola tai Ruokonen ja voin lyödä siitä vetoa. Toki loukkaantuminen voi sekottaa pakkaa, mutta voin lyödä vetoa joka tapauksessa.
On tuonne aika paljon vahvistuksia ilmeisesti tulossa ja hyökkääjiä olisi jo nyt se 8 sopimuksen alaisina nämä junnut jotka olivat mukana loppu kaudesta. Tulee sijoittumaan ehkäpä neloseen. En tiedä onko edes järkevää peluuttaa siellä, kun pitäisi saada enemmän peliaikaa ja vastuuta nyt. Senkin takia en ihmettelisi jos olisi lähtenyt. Ei tarkoita etteikö ansaitsisi paikkaa ylempänä. Mutta ei se hirveän todennäköiseltä vaikuta, jos kerta nuo huhutut tulee.

Hopposen itsensä kannalta voisi melkein olla parempi iso rooli Mestiksessä.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Miksi? On jo vakiinnuttanut paikkansa Liigassa, joten miksi hypätä askel alemmas yhtäkkiä?
Koska ei välttämättä saa peliaikaa niin paljon ensi kaudella. Ja vakiinnuttanut miten? Uusi valmentaja ja nämä nuoret jätkät ovat lähtöruudussa uudelleen eli mikään ei ole taattua.
 

Lilleman

Jäsen
Siis mistä johtuu tälläinen Hopposen aliarviointi, mitä täällä joidenkin nimimerkkien kirjoittamana tapahtuu?

Hopponen on pelaajatyypiltään juuri sellainen, jota joka joukkueessa tarvitaan. Ihan oikeasti, ei päässyt vielä viime kaudella siihen rooliin mitä häneltä on lupa odottaa. Kyseessä on meinaan erittäin "rottamainen" ja "JarkkoRuutumainen" pelaaja. Virnuilee, vittuilee, hakkaa vastustajaa mailallaan polvareihin jne, ja tekee ylipäätään kaikkea mitä tuomarit eivät nää. Hän kun sanallisesti pääsee sanallisesti vastustajan ihon alle, niin siitä ei loppua meinaa tulla, ainakaan Hopposen osalta. Tätä kaikkea näkyi viime kaudella todella vähän, mutta hänen urallaan aiemmin, mm. Blegin junnuissa, sekä jenkeissä se puoli korostui jatkuvasti.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Siis mistä johtuu tälläinen Hopposen aliarviointi, mitä täällä joidenkin nimimerkkien kirjoittamana tapahtuu?
Ei kukaan aliarvioi. Itse pidän lähinnä yhtenä vaihtoehtona sen, että Hopponen ei jatkaisi Kerhossa. Ei sinänsä mahdotonta.

Toivonko sitä? En edes ajatellut asiaa ennen kuin aloin pohtimaan kuka voisi olla lähdössä. Auvinen ja Hopponen tulivat mieleen. Välillä joudutaan uhraamaan pelaajia jotta saataisiin tilaa budjettiin. Ei noista suuria summia saisi, mutta tollasta siellä Änärissäkin tehdään.
 

AIV30

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk ja Pata Pori´see myös.
Kukaan täällä ei puhu Joona Montosta, vaikka kaveri veti Kerhossa parhaiten loppukauden. Uskalsi pelata omilla vahvuuksillaan ja omisti ylivoimaisesti parhaan pelinlukutaidon tämän kauden päättäneistä pelaajista. Uskoisin tämän olevan yksi sopimuspelaaja, kehittynyt huomattavasti Mestiksessä.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Hopponen on pelaajatyypiltään juuri sellainen, jota joka joukkueessa tarvitaan. Kyseessä on meinaan erittäin "rottamainen" ja "JarkkoRuutumainen" pelaaja. Virnuilee, vittuilee, hakkaa vastustajaa mailallaan polvareihin jne, ja tekee ylipäätään kaikkea mitä tuomarit eivät nää. Hän kun sanallisesti pääsee sanallisesti vastustajan ihon alle, niin siitä ei loppua meinaa tulla, ainakaan Hopposen osalta. Tätä kaikkea näkyi viime kaudella todella vähän
Siinä olet oikeassa, että todella vähän näkyi. Noilla raameilla pitäisi pyrkiä taklaamaan ja painimaan maalin edustalla. Ihan näppärää pelaamista ja hyviä väläytyksiä ajoittain, mutta fyysisesti vielä aika kevyt. Ehjä kesä alle ja sitä kautta voimaa ja luonnetta. Pitää myös oppia elämään huippu-urheilijan elämää.

Potentiaalia Hopposella on, mutta pitkä on matka vielä menestyvän joukkueen runkopelaajaksi.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Paljon se Hopponen nyt sit muka maksaa, että siitä luopumalla voi palkata muka niin ja näin monta jätkää? Eiköhän Hopponen pelaa ihan karkkirahoilla (ei toki normi palkansaajiin nähden). Annetaan nyt juman kekka jätkälle sitä ruutua ja tonttia nousta pelaajaksi, kun selkeesti sitä potentiaalia on. Mihinkään Mestikseen on tällästä jätkää ihan turha laittaa, vaan nimen omaan kärkikenttiin, vastuuta ja sitten vähän YV:tä siellä ja täällä. Sitten joko puhkeaa kukkaan tai ei puhkea, mutta on ainakin saanut sen mahdollisuuden.

Toki kärsivällinen pitää aina olla, mutta kyllä yksi kaikkien aikojen virheistä mitä HPK:ssa on tehty, oli se miten aiemmin näitä asioita kustiin. Liian aikaisin, liian ylös ja sitten kun ei pelaaja onnistunutkaan sekunnissa, niin rouhijaksi 5 minsan peliajalle, tai suoraan katsomoon istumaan. Taitaa olla katsomo aika monelle jätkälle tuttu paikka, vaikka nykysin Liigatasola pelaa enempikuin hyvin.

Ei tarvitse kuin katsoa Leinoa (sitä Roberttia) ja miettiä, että toi jätkä olis muuten vedellyt, edelleen, sitä 8 minsan rouhija roolia tässä viimekauden jengissä. Ei tarvi ihmetellä, että lähti muualle.
 

J.Petke

Jäsen
Ei tarvitse kuin katsoa Leinoa (sitä Roberttia) ja miettiä, että toi jätkä olis muuten vedellyt, edelleen, sitä 8 minsan rouhija roolia tässä viimekauden jengissä. Ei tarvi ihmetellä, että lähti muualle.

Hä? Eikö Leino saanut monta mahdollisuutta kakkosen keskellä ja ihan ylivoimallakin jopa. Jumalaut melkein vuosien ajan. Ruudut ansaitaan. Eihän sitä nyt voi roikottaa kaveria kakkosessa asenteella "kyllä se sit joskus puhkee kukkaan". Toiset pelaajat tarvitsevat sen, että maisema vaihtuu.

Mitä tulee Hopposeen niin toki tilaisuuksia voi antaa mutta jos tulosta ei tule niin silloin se paikka on niissä ketjuissa, joilta ei tuloksia odoteta.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Paljon se Hopponen nyt sit muka maksaa, että siitä luopumalla voi palkata muka niin ja näin monta jätkää?
Ei se varmaan hirveitä ansaitse, mutta joku toinenkin pihalle ja siinä voi hyvinkin olla juuri sen verran lisää, mitä tarvitaan kun yritetään saada tilaa pelaajabudjetissa jollekin kärkihankinnalle. Änärissä sama meno. Kerhon budjetti on sen palkkakatto. Tehdään pieniä siirtoja. Edelleen, Hopponen oletettavasti jatkaa. Ajatusleikkinä oli että ehkä on tehty tällainen siirto.

Ja en sinänsä jäisi kaipaamaan Hopposta koska ainakaan vielä ei saanut mitään sen kummempaa aikaan kuin esim R. Leinokaan, vaikka pääsi kokeilemaan kärkijätkien kanssa yhdessä vaiheessa. Ansaitsi sen paikan koska muutama hyvä peli alemmassa ketjussa ja teki muutaman maalin. Sai mahdollisuuden... And nothing. Oli alkukaudesta sähäkkäämpi, tosin silloinkin liike oli ehkä se suurin ongelma. Sitten keväällä ei ollut yhtä näkyvä. Samalla tuli nämä Valtoset jne. Jotka veti ihan täysillä. Jotka pelasivat vielä fyysisestikin. Hopposella on kaikki riittävät ainekset sellaiseen, mutta ei oikein hyödyntänyt niitä ominaisuuksia tarpeeksi. Kuten tuossa jo mainittiin aiemmin.

Monto tuotiin esiin ja itse näkisin että ketju Ruokonen-Monto-Valtonen voisi olle SE tulevaisuuden ketju. Tällaista olen odottanut jo pitkään. Jos pyritään olemaan omavaraisia. Niin siinä olisi sitä.
 

Ralph

Jäsen
Änärissä sama meno.
Miten niin? Ei NHL:ssä ketään lupaavaa junioria, joka pelaa pikkupalkalla, heitetä pois joukkueesta. Farmiin korkeintaan, mutta ei halvimmista pelaajista lupaavimmista ja halvimmista pelaajista luovuta millään. Joten voisitko perustella, että millä tavalla NHL:ssä olisi sama meno?

Jos tahtoo verrata rapakon taakse, niin siellä tässä tilanteessa saisi lähteä isopalkkaiset ikämiehet, ei nuoret ja halvat. Eli Somervuori sieltä ulostettaisiin ja Lahti jätettäisiin hankkimatta.
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Esim. Rask treidattiin Torontosta aika kevyesti. Onhan näitä sielläkin nähty . Waivereiden kauttakin vedellään riskillä ihan ok prospekteja. Ei tietenkään ketään McDavidejä, mutta näitä paikallisia hopposia.
 

Ralph

Jäsen
Waivereiden kauttakin vedellään riskillä ihan ok prospekteja.
Tällaiset 20-vuotiaat yhden kauden pelaajat ovat vielä waiver-vapaita. Kyllä kaikenikäisiä pelaajia kaupataan, jotta saadaan vaihdossa jotain mainiota. Mutta ei niitä heitetä ilmaiseksi pois siksi, että saataisiin palkkakattoon tilaa. Toki mulle sopii, että Waltteri Hopponen treidataan kuin Tuukka Rask vaikkapa Lukkoon vaihdossa Aleksi Saarelaan, mutta ehkä treidejä ei tapahdu tässä liigassa.

Mutta ei enää tarvitse tästä keskustella, kun ei liity mitenkään mihinkään.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
En ole kovin tarkkaan seurannut tätä huhumyllyä, mutta jonkun ketjuhahmotelman luettuani kirjoitin, että Engstrand ei ole tulossa. Ulkomaalainen kyllä, mutta ei Engstrand. Ellei nyt sitten tule taas joku muu joukkue vetämään välistä kuten Aaltosen viime keväänä :)
Tämä vihjeen perusteella voisi luulla, että tarkoitat Dominik Hrachovinaa? On ulkomaalainen ja vähän samassa tilanteessa kuin Aaltonen oli Bluesissa eli ottajia on.
 
Suosikkijoukkue
Kerhon Pallo, Capitals, Liverpool, Real Madrid
Tämä vihjeen perusteella voisi luulla, että tarkoitat Dominik Hrachovinaa? On ulkomaalainen ja vähän samassa tilanteessa kuin Aaltonen oli Bluesissa eli ottajia on.

On melko vahvan ja luotettavan tiedon mukaan ison veden takaa, eli jenkki/kanukki on tulossa veskariksi.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Tämä vihjeen perusteella voisi luulla, että tarkoitat Dominik Hrachovinaa? On ulkomaalainen ja vähän samassa tilanteessa kuin Aaltonen oli Bluesissa eli ottajia on.
Hrachovina olisi kyllä positiivinen yllätys. Ja olisi kummallekin osapuolelle hyvä veto eli Dominik tuntee jo osan pelaajista ja saisi myös enemmän vastuuta Kerhossa. Ei taitaisi olla ykkönen Tapparassa ainakaan. Kerho taas saisi tutun pelaajan eli ei olisi ihan hakuammuntaa.

Laurikainen olisi tosin vielä ilahduttavampi yllätys. Saroksen jälkeen paras maalivahti jonka olen Kerhossa nähnyt pelaavan. Ei tule, mutta aina voi haikailla perään. Kuten Fehrin kohdalla.
 

Ralph

Jäsen
On melko vahvan ja luotettavan tiedon mukaan ison veden takaa, eli jenkki/kanukki on tulossa veskariksi.
Siis siirtyy Pohjois-Amerikasta (eli AHL:stä) vai on pohjoisamerikkalainen valmiiksi Euroopassa?

Mielenkiintoinen tieto joka tapauksessa, sillä tilanne on se, että sieltä voi tulla mitä tahansa. Toivottavasti jotain hyvää.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ja en sinänsä jäisi kaipaamaan Hopposta koska ainakaan vielä ei saanut mitään sen kummempaa aikaan kuin esim R. Leinokaan, vaikka pääsi kokeilemaan kärkijätkien kanssa yhdessä vaiheessa. Ansaitsi sen paikan koska muutama hyvä peli alemmassa ketjussa ja teki muutaman maalin. Sai mahdollisuuden... And nothing.
Joo, tosi vertailukelpoiset:
Robert Leino (2012-13): 39o: 3+3=6
Waltteri Hopponen (2015-16) 52o: 5+9=14 (=nothing?) (kärkiäijien!: Paajanen, Koivisto, Valtonen, Harainen, Karjalainen ja ketä niitä nyt lopussa oli?)
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Joo, tosi vertailukelpoiset:
Robert Leino (2012-13): 39o: 3+3=6
Waltteri Hopponen (2015-16) 52o: 5+9=14 (=nothing?) (kärkiäijien!: Paajanen, Koivisto, Valtonen, Harainen, Karjalainen ja ketä niitä nyt lopussa oli?)
Pelasi yhdessä välissä Mannisen ja Polakin kanssa ykkösessä. Sitä ennen pelasi pari peliä hyvin ja sai mahdollisuuden kokeilla tuolla tontilla. Odotin että saisi jotain aikaiseksi, mutta ei ihan kulkenut. Edit: 5 ottelua Mannisen vieressä 1+1 tehoilla. Maali tuli ekassa pelissä ykkösessä. Sen jälkeen yksi syöttö.

Ja on noi kaksi pelaajaa kuitenkin ihan tarpeeksi vertailukelpoisia.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kerhon Pallo, Capitals, Liverpool, Real Madrid
Siis siirtyy Pohjois-Amerikasta (eli AHL:stä) vai on pohjoisamerikkalainen valmiiksi Euroopassa?

Mielenkiintoinen tieto joka tapauksessa, sillä tilanne on se, että sieltä voi tulla mitä tahansa. Toivottavasti jotain hyvää.

Hyvä pointti, itse olin jostain syystä vetänyt tämän johtopäätöksen että siirtyy Pohjois-Amerikasta, tämä oli siis omaa mutua.
Se, että omaa pohjoisamerikkalaisen passin on siis faktaa, ellei hallilla ole alettu tarkoituksella vetää ihmisiä nenästä.

Mielenkiintoinen tieto toden totta, jotain todella hyvää kyllä ainakin itse odotan. Oma tuntuma ainakin on, että ihan pelillisessä mielessä nuo rapakon takana syntyneet veskarihaut ovat onnistuneet aika hyvin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös