Mainos

HPK-JYP La 6.11.2004

  • 10 756
  • 97

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
HPK-JYP la 06.11.2004

Tänään HPK saa siis vieraita Jyväskylästä. Joukkueiden lähtökohdat tähän otteluun ovat erilaiset - HPK pelasi Turussa torstaina, kun taas JYP ei ole pelannut tiistain jälkeen. Kuntokäyrät näyttävät myös erilaisilta - Kerho on pelannut tasaisesti (vaikka ei ehkä aina niin varmasti) ja löytyy korkealta sarjataulukosta. JYPin kohdalla asiat eivät ole ainakaan pisteiden valossa samoin, mutta huonoksi joukkuetta ei voi kutsua, sijoituksesta huolimatta.

HPKn vahvuus on ollut neljä suhteellisen tasaista ketjua. Voutilaisen johtama ykkönen on ehkä ollut tehokkain ja juurikin itse maestron ansiosta. TPS-ottelussa kuitenkin nähtiin, ettei Kerho ole ainoastaan yhden ketjun varassa. Kun maaleja tarvittiin, saatiin niitä kakkos- ja kolmosketjuilta. Holdenin ketju järjestelee maalipaikkoja kovalla prosentilla, mutta viimeistely on ollut lähes onnetonta.

Immosen trio on edelleen JYPin syömähammas. Tästä kolmikosta löytyy erittäin paljon taitoa ja he pystyvätkin ratkaisemaan otteluita yhdessä Korhosen kanssa. JYPin ongelmana on ollut tietty ailahtelevaisuus. Välillä ei näytä mikään onnistuvan, kun taas toisinaan kaikki menee käsikirjoituksen mukaisesti (esim. Lukko-ottelu Jyväskylässä). Alkukaudella hyvin pelannut Martinsin tahti on hieman taantunut, mutta vaarallinen mies silti on. Nuoret pelaajat saavat paljon vastuuta. Näistä Juha Jääskeläinen vaikuttaisi tulevaisuuden pelaajalta. Itseluottamus on ainakin kohdallaan, mikä välillä näkyy turhankin yritteliäinä ratkaisuina.

Maalivahdit saattavat olla suuressa roolissa tänään. Wallinheimo osaa hommansa, kuten myös Wiikman. Jos HPK kuitenkin peluuttaa Norosta, on lopputulosta vaikeampi arvuutella, koska miehen pelituntuma ei taida voi olla hyvä.


EDIT:

Eli Voutilainen ei pelaa tänään. Hänen paikkansa ykkösketjun sentterinä ottaa Louhi, joka hoiteli samoja tehtäviä jo TPS-ottelussa. Setzinger ja Hahl toimivat ko. ketjun laitureina. Lisäksi Janne Lahti nousee nelosketjuun ja saa näin jälleen peliaikaa. HPKn maalissa pelaa Wiikman.
 
Viimeksi muokattu:

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Sinuhe Wallinheimo ei ainakaan aloita tänään JYPin maalinsuulla:

JYP tänään (www.jypht.fi):

1. kenttä:
Martins - Hauhtonen - Grünn
Westcott - Kovanen

2. kenttä:
Uhlbäck - Immonen - Virtanen
Korhonen - Virolainen

3. kenttä:
Mikkonen - Piispanen - Louhivaara
Marttinen - Vaarasuo

4. kenttä:
Jääskeläinen - Hytönen - Filppula
Koivu -

Maalivahdit:
Nikkilä (Wallinheimo)

--

Eli nyt on tapahtunut muutama muutos kokoonpanossa, kun Mikkonen ja Grünn ovat vaihtaneet paikkaa, samaten Martins ja Hauhtonen. Capo saa siis nyt näyttöpaikan, toivottavasti tulostakin alkaisi syntymään.
 
Viimeksi muokattu:

mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hmmm...Jotenkin on sellainen kutina, että tänään ratkaisut ovat yksilöillä (vrt. Immonen ja esmes Rita/Hahl), eikä niinkään tiimityössä. Ehkä en odota elämää saati kuolemaa suurempaa peliä, vaan hauskaa ensimmäistä lauantaikotiottelua ja rattoisia jälkipelejä vinkun yms. voimalla.
Villi arvaus lopputuloksesta: 4-2.
Kerhon maaleista vastaavat todennäköisesti Rita-Hahl -osaston lisäksi meidän Immonen ja Louhi. Tai sitten ei. Joku kuitenkin.
 
Viimeksi muokattu:

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Re: HPK-JYP la 06.11.2004

Viestin lähetti clayman
Tänään HPK saa siis vieraita Jyväskylästä. Joukkueiden lähtökohdat tähän otteluun ovat erilaiset - HPK pelasi Turussa torstaina, kun taas JYP ei ole pelannut tiistain jälkeen.
Pieni korjaus: JYP pelasi viimeksi sunnuntaina.

Sitten omiin turhiin (?) jaaritteluihini. Matti Alatalo on tehnyt pieniä ketjumuutoksia. Parempaan suuntaan ollaan menossa, mutta vielä ei ole ketjut niissä muodoissa mitä on kannattajien suunnalta toivottu. Okei, me kannattajat emme ketjuja päätä sillä se vastuu ei ole meillä mutta kuitenkin... Nikkilä siis pelaa maalissa jos JYPin omia sivuja on uskominen. Tommi on viime aikoina esittänyt parempia otteita mitä aivan kauden alussa. Jos edellistä JYPin ottelua (HN JYP - Ässät) ei laske mukaan niin asenne on viime matseissa ollut mielestäni rohkaiseva. Joku notkahdus tuossa Ässiä vastaan tuli. Westcott pelaa tänään, joten Nielikäisen tuottamasta (+ panssarilasi) aivotärähdyksestä on toivuttu, hyvä niin.

Uskoisin että JYP tulee tänään Hämeenlinnaan tosissaan taistelemaan ja JYPin faniporukka kannustamaan omiaan kovaa huutaen. Näemme hallilla.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Re: HPK-JYP la 06.11.2004

Viestin lähetti Pakkipari
Pieni korjaus: JYP pelasi viimeksi sunnuntaina.
Äh, niinhän se olikin. Tuli pieni aivosulku.

Viestin lähetti Pakkipari
Jos edellistä JYPin ottelua (HN JYP - Ässät) ei laske mukaan niin asenne on viime matseissa ollut mielestäni rohkaiseva. Joku notkahdus tuossa Ässiä vastaan tuli.
Tuo pitää kyllä paikkansa. Olen käynyt katsomassa muutaman ottelun Hippoksella tässä viime aikoina ja esim. Kärppiä ja Lukkoa vastaan joukkue pelasi hyvin. Vaikka Kärpät-ottelu päättyikin tappioon, oli JYPin ilme ihan erilainen kuin Hockey Night-lähetyksessä.

Ja sitten Kerhoon. Ihmettelin tässä vaan, miksi juuri Louhi on ykkösketjun sentterinä, kun Hahlilla pitäisi käsittääkseni olla enemmän kokemusta tällä osastolla. Toisaalta, Louhi hoitaa usein aloitukset Voutilaisen sijasta ja on tainnut onnistua tehtävässä ihan kiitettävästi.
 
Suosikkijoukkue
Kerho ja Philly
Re: Re: Re: HPK-JYP la 06.11.2004

Viestin lähetti clayman
Ihmettelin tässä vaan, miksi juuri Louhi on ykkösketjun sentterinä, kun Hahlilla pitäisi käsittääkseni olla enemmän kokemusta tällä osastolla. Toisaalta, Louhi hoitaa usein aloitukset Voutilaisen sijasta ja on tainnut onnistua tehtävässä ihan kiitettävästi.

Louhi ja Mäkkärihän kaivoivat aloituksia suunnilleen vuoron perään jo viime kaudella pelatessaan Voutilaisen kanssa samassa kentässä. Viime aikoina Vode on alkanut keskittymään myös aloituksien ottamiseen totuttua enemmän.

Nyt kun yksi joukkueen avainmiehistä on poissa kokoonpanosta, tulee hyvin esille Kerhon materiaalin leveys varsinkin hyökkäyksen osalta. Aikaisempina kausina joku Miettisen tai Vujtekin puuttuminen jättivät aina ammottavan aukon kokoonpanoon, mutta nyt Voutilaisen huilaaminen ei aiheuta kyllä yhtään harmitusta. Päin vastoin, erittäin positiivinen juttu, että Lahden Jannekin saa vihdoin näyttöpaikan neljän pelaavan kentällisen sisältä.

Tänään odottaisinkin Loikaksen johtamalta kolmoskentältä samanlaista lentokeliä mitä oli kuulopuheiden mukaan havaittavissa Turun vierailulla. Nyt vain viimeistelyyn vielä sitä extra-huolellisuutta.

Jäähyilyyn ei, yllätys yllätys, ole kotijoukkueella kauheasti varaa. Alivoimapelaaminen on kotipeleissä yskinyt pahemman kerran viime kierroksilla ja Jypillä on muutamilla kavereilla taitotasoa riittävästi rankaista tyhmistä jäähyistä. Ja kun alivoimalle joudutaan, kaipaisin Kerhon neliöltä kyllä huomattavasti nähtyä aktiivisempaa pelaamista eikä niin kovin passiivista neliötä. Painetta vaan vastustajan kiekolliselle pelaajalle niin ei tuo alivoimaprosentti tuosta kai kauheasti voi enää huonontuakaan, nimen omaan juuri kotipelien osalta.

Saa nähdä miten väki löytää hallille tänään. Tiistain HIFK-pelissä oli ne toivotut neljä ja puoli, mutta siinä oli Hifki-lisää varmaan sen vajaan tuhannen ihmisen verran. Toivottavasti nyt lauantai-illan huuma ja Kerhon jälleen kerran loistava sarjasijoitus herättäisivät ihmiset seuraamaan peliä paikan päälle ja saataisiin kunnon meininkiä lehtereille. Erittäin hieno homma, että Jyväskylästä on faniporukka tulossa Rinkelinmäelle. Saammeko kokea samba-ryhmän rytmit?
 

Axel K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä JYP on kova

Vasta toisen kerran peliin tällä kaudella. Syy on se, että kerho on niin paska. HPK on ylisuorittanut koko kauden, näkeehän sen. Alas tullaan sarjataulukossa vielä ja kovaa. Voutilainenkin on pistepörssin kärjessä vain saatuaan niin ylimääräisiä rangaistuslaukauspisteitä.

Jyp on tosi kovassa kondiksessa ja epäilenkin pelin päättyvän suurinumeroisesti Jyväskylän ylpeydelle. Luvut jotakuinkin 1-6. Kerhon ainokaisen tekee Mäkkäri.

Vituttaa jo etukäteen, mutta minkäs sille voi. Tänänään on mentävä peliin, kun on mahdollisuus.

Pelissä ajattelin seurailla lähinnä Immosta. On siinä pelimies!
 

mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Re: Re: Re: HPK-JYP la 06.11.2004

Viestin lähetti Tribal
...erittäin positiivinen juttu, että Lahden Jannekin saa vihdoin näyttöpaikan neljän pelaavan kentällisen sisältä...
No tuota tuota. Liekö tämä nyt kovinkaan positiivinen asia...Sanon näin, koska en todellakaan lukeudu Lahden kannattajiin; itse asiassa ihmettelen sen miehen ylistämistä. Mielestäni hän on epätasainen ja pelilukutaidoton, ja hän missailee jatkuvasti, luvattoman usein, niin herkullisia tilanteita, että oikein sattuu. Hänessä ei ole tarvittavaa kovuutta eikä määrätietoisuutta, lujasta itsetunnosta puhumattakaan. Satunnaisia välähdyksiähän pystyy tuottamaan kuka tahansa liigakentillä luisteleva, joten sellaiset eivät vielä puhu taitojen puolesta.
TOIVOTTAVASTI joudun syömään sanani - ja Lahden jäbä ratkaisee tänään. Mutta hieman epäilen. Oli niin tai näin, siinä ei tosiaankaan ole pelimies meikäpojan pelimakuun.
 
Suosikkijoukkue
Kerho ja Philly
Re: Re: Re: Re: Re: HPK-JYP la 06.11.2004

Viestin lähetti mauri
No tuota tuota. Liekö tämä nyt kovinkaan positiivinen asia...Sanon näin, koska en todellakaan lukeudu Lahden kannattajiin; itse asiassa ihmettelen sen miehen ylistämistä.

Itse en ole koskaan Lahden varsinaiseen ylistämiseen osallistunut. Mielestäni viime kaudella nähtiin kuitenkin jo pitkääkin pätkää tasaista pelaamista Jaskalta ja myös niitten maalipaikkojen hyödyntämistä. En usko, että ihan pelkkää tähdenlentoa oli. Kovuutta Lahdelta löytyy kyllä enemmän kuin suurimmalta osalta Kerhon pelaajista. Vie taklaustilanteet lähes poikkeuksetta loppuun asti, mutta voisi kyllä käyttää isoa ruhoansa vielä ilkeämminkin jäällä. Toivottavasti Mestis-vierailu on piristänyt, alkukausi oli kyllä erittäin tukkoista ja flegmaattista pelaamista, mutta joku kirjoittaja taisi jossain vaiheessa kertoakin joistain pienistä vaivoista, mitä Jannella oli.
 

mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Re: Re: Re: Re: Re: HPK-JYP la 06.11.2004

Viestin lähetti Tribal
... Vie taklaustilanteet lähes poikkeuksetta loppuun asti, mutta voisi kyllä käyttää isoa ruhoansa vielä ilkeämminkin jäällä....
No meikäläisen silmiin Jaska ei varsinainen taklaaja ole, pahoin on esimerkiksi taimaus yleensä pielessä, mikä viekin koko taklaukselta pohjan...Ei, ei ole Jaskassa tarvittavaa rohkeutta ja kykyä sijoittua tarkasti, ennemminkin sellaista hieman 'sielläpäin luistelua' on miehen toiminta jäällä.
 

mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ja se piti vielä lisäämäni, että josko TÄLLÄ KERTAA peli ratkaistaisiin varsinaisella peliajalla, niin se olisi jo jotakin. Viime kerrallaKAAN (hifk-ottelu) toivettani ei otettu huomioon, vaan rl-kisaan piti jälleen mennä. Ei kiva.
 

RockTheRink

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NHL
Toivottavasti nuo pienet ketjumuutokset piristäisi JYPin peliä. Martinsin ketju ei ole toiminu ollenkaan muutamaa ensimmäistä peliä lukuunottamatta. Sinänsä loogisia muutoksia nuo ovat. Hauhtosen Jannen kyvyt on menneet täysin hukkaan laiturina, hänen paikkansa on keskellä kuten viime kaudellakin. Silloin hän kunnostautui nimenomaan puolustavana sentterinä, aina maajoukkueeseen asti.
Grünnin siirto ykköseen voi tehdä hyvää hänen omalle pelilleen, sekä tuoda myös vauhtia koko ketjuun. Toivottavasti Martins ja Grünn löytävät toisensa kentällä, niin alkaisi tapahtua. Louhivaaran paikka tuntuisi olevan kolmosessa, hän on kuitenkin rookie ja kokemusta tarvitaan vielä. Louhivaaralta on odottettu hieman liikaa mielestäni. Saapa nähdä miten Piispasen kanssa kulkee, kolmoskenttä tulee todennäköisesti saamaan vähiten peliaikaa.

Eipä tässä muuta toivo kuin hyvää peliä, jonka ratkaisu tapahtuu varsinaisella peliajalla, ei rankkareilla. Moinen pellesysteemi saisi poistua vähin äänin tämän kauden jälkeen!
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Wiikman aloittaa maalissa SM-liigan sivujen mukaan. Maurille sen verran että Turussa LAhti oli kerhon parhaita kun tuli Mäkkärin tilalle toisen erän alussa ja piristi koko kentän peliä.Pari hyvää kikkaa pienessä tilassa ja muutenkin hyvän näköistä.Ilman muuta ansaitsisi enemmän peliaikaa kuin Setzinget tai Väisänen.
 

Tilatiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Metaani CH
Jyväskylästä, tuolta talojen kaupungista saapuvat pienet vikkelät miehet iloksemme jäälle pyörimään. Rokulia ovat pitäneet jo kuudetta päivää, levänneet laakereillaan ja syljeskelleet kattoon, joten tulemme näkemään lapsekkaan innokasta kiekon perässä luistelua vierasjoukkueen toimesta.

Lähtisin tähän otteluun jäädyttämällä ensimmäisen erän nollanollaan ja sitten toisen erän alussa nuolaisisin juuri kun vieraat luulevat, että nytkö heille tipahtaa. Jyphän on tunnetusti joukkue, joka kääntää putket ja kurssit. Tämä lienee sitä suomalaisen ateenan demokratiaa. Niinpä tarjoan maalitekijöiksemme alkukauden sinappilinjalaisia: Lahti, Eskelinen, Laitinen, Jokela, Keinänen, Setzinger, Lahti ensin mainitakseni. Ynnälasku tuottaa tulokseksi kuusi miinus mahdolliset vemppamiehet.

Koska saavun paikalle Jyp-miehen kanssa, toivon myös vierasonnistumisia pelin jo ratkettua, etten jää paitsi hummailuseuraa.
 

Jarner

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP. Philadelphia Flyers. Man United. JJK.
Re: Re: Re: Re: HPK-JYP la 06.11.2004

Viestin lähetti Tribal
Erittäin hieno homma, että Jyväskylästä on faniporukka tulossa Rinkelinmäelle. Saammeko kokea samba-ryhmän rytmit?

Valitettavasti ette saa. Tai no, mitä muotoa tuosta nyt sitten voisi käyttääkään siellä suunnilla.
En kyllä paljoa odota itse pelistä (lue=tasosta). Kerho on aina ollut Jypille paha vastustaja, joten miksi se ei tänään sitä olisi.
Saa nähdä, että onko tuosta pitkästä huilista etua, vaiko haittaa Jypille. Myös Nikkilän peluuttaminen arvelluttaa. Tänään olisi yllettävä samanlaiseen suoritukseen, mihin eräs Leinosen Tero taannoin Hämeenlinnassa, ottelun päätyttyä tasan 1-1.

Capon nosto Martinsin rinnalle oli hyvä juttu, mutta odotin kyllä Hauhtosen väistyvän siitä. No, katsotaan nyt, millä tavalla homma kulkee ja toivottavasti Capokin alkaisi pikkuhiljaa löytämään sitä maalijyvää. Nyt siihen olisi todellinen mahdollisuus.

Veikkaan ottelun päättyvän kuitenkin 3-4 Jypille jatkoajalla, ja näin ollen Kerhokin saisi maistaa, miltä tuntuu hävitä ottelu varsinaisen peliajan jälkeen.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Viimeiset pöyhkeilyrutistukset ennen maaottelutaukoa.

Jyp, tuo ei savua ilman tulta-jengi suorittaa lähes yhtä tahrattomalla surkeussaldolla Rinkelinmäellä kuin Ritarit Harwall-Areenalla. Siksipä perinteisesti pikkuseuroja me suurseurojen kannattajat (heh) ärystämme kertomalla jo etukäteen sekä etenkin jälkikäteen että sikäli mikäli emme voita yli 9:llä maalilla tai jos peräti häviämme niin se ei johdu teidän hyvyydestä vaan siitä meidän ylivertainen jannulauma alentui pelaamaan teidän tasollanne. (Tuli pitkä lause, mutta kyllä se ajatus sieltä löytyy jos tahtoo löytää.) Itseäni moinen ärsytti silloin muinoin kun jotkut kumman tyypit ajattelivat että HPK-olisi pikkuseura ja sattui joskus jonkun voittamaan. Nyt kun itse ollaan akselivaltioiden joukossa niin lähes vahingossa on tullut sorruttua tuohon samaan pölhöyteen.

Akselista tulikin mieleeni Kaija K sekä hänen sukunimikaimansa joka peliin uhkasi saapua. Moinen risuparta olkoot valppaana, sillä minun illan tavoitteeni on rikkoa maaginen luku 10. Viimeksikään et kymppiini uskonut, nyt on Ossi puolueettomana kuskina ja virallisena gerlanderina. Mitenkään korhosia ynnämuita nikkilöitä halveeraamatta toivoisin että myös Kerho rikkoisi kympin. Vaikka se vähän tylsää onkin, niin mukava olisi pitkästä aikaa nähdä murskavoitto. Ja jos ei nähdä niin se johtuu siitä että Kerho ei pelannut omalla tasollaan.

Viime aikoina on ollut tapana SM-Liiga peleissä pieni rystyshippailu. Löytyiskö Hurrikaanien riveistä joku joka tahtoo parannella nenäänsä maaottelutaon ajan? Kausi (ei se Rontin kaveri) on osoittanut että puheet siitä että kerholaisesta ei halukas löydä tanssikaveria ovat täyttä turkua.

PS. Kuuluuko huutaa jypi vai jyppi, jos innostun vieraskoreaksi?
 

wade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp ,Maple Leafs ,Blackburn Rovers
Ihme provoamista/huumoria kerhon kannattajilta ja vieläpä meidän pientä sympaattista ja taitokiekkoa pelaavaa joukkuettamme kohtaan.
Kyllähän Jyp tämän pelin ikävä kyllä häviää ,mutta josko vasta jatkoajalla/rankkareilla.
Kokoonpanossa positiivistä on tuo ykkösen uusi kokoonpano ,mutta oliskohan Mikkosella kuitenkin ollut hiukan enemmän käsiä siihen kuin Hauhtosella.
Samaten Westcottin pelaaminen on hyvä juttu ,koska mies on selkeästi parantanut peliään kokoajan. Eihän se vielä mikään kiekollinen liideri ole ,mutta puolustavana puolustajana tämän hetken rosterissa 2. paras heti Marttisen jälkeen.
Itse en peliä ehdi edes kuunnella ,mutta tämähän tarkoittaa sitä ,että Jyp voi vaikka yllättää.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Rankkarit on ihmisen parasta aikaa

Mutta tänään niitä ei valitettavaisesti nähdä kuin toisella erätauolla. Veikkaan kahta sisään.

Normaalisti haluaisin nähdä rystysmonologia vastustelijoiden leukaperiin, mutta kukapa nyt jyskäläläisiä haluaisi kurmoottaa. Ovat penteleet niin sympaattisia pikku rumpumpuineen ja helistimineen että voi hellan duudeli sentään.

Tulostaulu ei tunne eikä anna armoa tälläkään kertaa, pikemminkin päinvastaisesti.

Ahaa, seitsemän potraa pörsäähän sieltä näytäisi syntyvän kotijoikkueelle. Niin ovat isäntiensä eli vetävännäköisiä kaikki että. Savuttomalle joikkueelle pannaankin sitten yksi nolla. Ei sekään ruma ole, mutta karvan verran yksinäinen noinkin ison kaverin rinnalla.

Tuukkan leikellylle tukalle 1+1 ja sillee. Mitäpä tässä muuta? Pannaan nyt ne näppylähanskat vielä. Noin.
 

mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Jakub
...Maurille sen verran että Turussa LAhti oli kerhon parhaita kun tuli Mäkkärin tilalle toisen erän alussa ja piristi koko kentän peliä.Pari hyvää kikkaa pienessä tilassa ja muutenkin hyvän näköistä.Ilman muuta ansaitsisi enemmän peliaikaa kuin Setzinget tai Väisänen.
Niin, mutta ehkäpä osaaminen pitkässä linjassa merkitsee enemmän kuin (kuten kai tuli mainittua, vaikka minähän en itseäni toista) kuin väläykset silloin tällöin. Kokonaisuutta ajatellen, Lahti ei ole mieleeni.
Noh, siitä kuitenkin lähdetään, että tänään HPK on 3 pistettä varakkaampi...
 

Jomppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olis kiva joskus hävitä daa-dirlan-dirlan-daa

Johan tässä tippa herahtaa, siis simmuun, kun muistelee viime Jypi/Jyppi pelin jälkitunnelmia ja siellä syntynyttä laulunpätkää.

Kerholla vastassa siis Jypiii, jonka riveistä löytyy, niin entinen kaukalopalloilija sekä Jyväskylän oma Michael J. Fox, Antti Virtanen.

Kerho on aloittanut kauden pelaamalla paremmin vieraissa kuin kotonaan. Tiedä sitten, mistä moinen johtuu, mutta tänään siihen tulee muutos. Odotettavissa siis maukkaita maaleja, ihan kivoja takleja sekä yleistä kärhämöintiä.

Itse odottaisin onnistumisia seuraavilta herroilta: Josh Holdentsukkalle, Laakkosen Jannetsukkalle sekä Oliver "sinä olet Teuvo" Setzingeritsukalle.

Maalivahtitilannekkaan ei ole hullumpi, koska Kerholla on varaa palkata NHL:stä maalivahti aukomaan ovia.

p.s. Minullapa on Matti Alatalon nimmari. En myy.
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Re: Kyllä JYP on kova

Viestin lähetti Axel K.
Voutilainenkin on pistepörssin kärjessä vain saatuaan niin ylimääräisiä rangaistuslaukauspisteitä.

Ilman rankkaripisteitäkin Voutilainen olisi pistepörssin kolmen parhaan joukossa pisteen jäljessä kärjestä. Rankkarikisapisteitä hänellä on kuitenkin vain 3+0.
 

Hele

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ken pysäyttäisi HPK:n voittojunan?

Illan avainkysymys kuuluu, miten kapellimestari Voutilaisen poissaolo heijastuu Kerhon peliin. Moni JYP-leiriläinen toivoo todennäköisesti, että se tyrehdyttää HPK:n tehot, mutta mielestäni se voi vaikuttaa aivan päinvastoin. HPK:lla riittää neljään kenttään ratkaisijoita, välillä tuntuu, että kannattaisiko kokoonpanoa yrittää tiivistää. Tähän asti Jalosen filosofia on toiminut erinomaisesti ja joukkueen selkäranka tuntuu olevan betonia.

Kerhoa vastaan 2-3 maalin johtoasema ei riitä mihinkään, aina se Hämeen Pisin Koura ylttää viimeistään kolmannen erän lopulla vetämään Kerhon kuiville ja jatkoajalle. Kerhon ratkaisijoiden itseluottamuksella rankkarikisojen voittaminen on karkin syöntiä. Ensimmäisestä kentästä neljänteen itseluottamustaso ei heikenny yhtään. Kaikki tämä on Jalosen luoman filosofian ansiota. Jokainen kenttä on tärkeä joka osa-alueella ja kaikilla kentillä on lupa ratkaista peli.

Tällaista samanlaista filosofiaa harrastetaan myös Jyväskylässä Alatalon ja kumppaneiden toimesta. Valitettavasti näitä itseluottamuksella täyteen pumpattuja pelimiehiä ei riitä kuin yhteen reiluun kentälliseen tällä hetkellä. Muut ovat valitettavasti vapaamatkustajia.

Mutta valoa näkyy tunnelin päässä myös Jyväskylässä ja loukkaantuneiden kirja alkaa näyttää entistä valkoisemmalta. Alatalon Matti on hieman astunut sivuraiteelle omista periaatteistaan ja istuttanut Grünnin kakkosketjuun. Joku sanoisi, että oli jo aikakin antaa Carlolle kunnon näyttöpaikka.

Pysähtyykö tänään Kerhon voittojuna ja 14 ottelun pisteiden keruu kun vieraaksi saapuu taitoon ja nopeuteen luottava Jyväskylän JYP? Joskushan se pysäkki tulee. Onko se tällä kertaa Jyväskylän matkahuolto?

Tilanne:

HPK - JYP 20 min 2 - 1

Eli Kerhon pikajuna jyskyttää ja Jyväskyläläiset koittavat pysyä resinalla perässä.
 
Viimeksi muokattu:

Vostrak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp .Färjestad.
Naurettavaa peliä kerho

Hyi Hyi päähän kohdistunut taklaus , louhivaaralla pää auki ja hpk:n pelaajalle 5.minuutin jäähy ja ottelurangaistus.
Tätä ei meitsi sulata , jos ajellaan pelaajia päin ja yritetään vain saada vastustaja pelikyvyttömäksi.
Ja tietysti ulos ajettu pelaaja joku Jokela neloskentän vilttimies.
No niin Jyppi sai kavennusmaalin 4-3 een. ei paljon lohduta jos Louhivaara on kauden sivussa .
Toivotaan että Jyppi syttyy pelaamaan noita päähän taklaajia vastaan.
 

JTX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, HPK
Tom "bombadil" Laaksonen

Kaikkivoipa Tomppa kehitti sitten Jokelalle pelirangaistuksen, sanoo Jouko Jaakkola. On kyllä hauskaa ollut kuunnella tätäkin otteluselostusta kun Laaksonen saa osansa.

Yhtäkkiä 4-1 tilanteesta 4-3:een ja ihan uusi peli. Tällä kertaa tosin syynä ei ollut Kerhon totaalinen paskuus. Meikä uskoo kyllä että kertsi hoitaa homman rutiinilla kolmannessa erässä, kunhan Tomppa pysyy lestissään :)
 

Vostrak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp .Färjestad.
Rinkelinmäki hiljenee ,,,JYP KIITTÄÄ

JESSSSSSSS .Jypin Immonen latasi taululle 4-5 ,Thats it .
Nyt on Jyp iskenyt hpk:lle pi,,,, pöksyyn .
Se on siinä 4-6 tyhjiin .Kolme pistettä plakkarissa vaikka kerhon pojat johti kolmella häkillä .
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös