HPK-Ilves, 6.1.2004 Rinkelinmäellä

  • 12 813
  • 125

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
rinkeli22:

"Noista sm-liiga mitaleista meuhkaaminenkin on suhteellisen turhaa Ilveksen ihmisten tasolta, sillä on vain ajan kysymys, kun nuo mestaruudet ovat näiden joukkueiden välillä 1-1. Erona vain se, että tämän illan vierasjoukkueella tuokin mestaruus on 20 vuoden takaa.."

Enpä tiedä. Erittäin hankala veikata, suuntaan tai toiseen. Viime vuosien menestys on 2001 kevättä lukuun ottamatta ollut HPK:lla huomattavasti parempaa, eipä käy kiistäminen. Tosiasia on toisaalta sekin, että SM-liigan finaalisarjoja - joissa kyseisestä mestaruudesta ylipäätään päästään taistelemaan - löytyy Ilvekseltä sekä lähempää että enemmän kuin HPK:lta.


HN:

"Katso maajoukkueen kaikkien aikojen pistepörssin kärkikolmikkoa. Katso myös vaikka Jorma Peltosen, Risto Siltasen, Risto Jalon, Raimo Summasen, Juhani Lahtisen, Jyrki Lumpeen ja Jukka Tammen meriittejä. Vesa Toskala ja Jesse Niinimäki seuraavat edellä mainittujen jalanjälkiä. Tällaisia pelaajia Ilves kasvattaa."

Äläpäs nyt. HPK on sentään jäädyttänyt jopa Salisman, Hietasen, Savolaisen ja Lartaman kaltaisten huippupelaajien numeroita, joten jäänet mahdollisessa väittelyssä toiseksi.

HPK:n jäädyttämien pelaajien yhteenlaskettu arvokisaotteluiden määrä voisi muuten olla Ilveksessä onnistuneiden tshekkien ohella lista, jonka esimerkiksi Erva laatii Alatalon hittilistan kyhättyään.



Ranger
 

Optimisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Viestin lähetti ranger
Äläpäs nyt. HPK on sentään jäädyttänyt jopa Salisman, Hietasen, Savolaisen ja Lartaman kaltaisten huippupelaajien numeroita, joten jäänet mahdollisessa väittelyssä toiseksi.

Kenen? Savolainen on vissiin se tuomari, joka huomasi taitojensa riittämättömyyden ja lopetti. Mutta ketä nuo muut ovat?

Pelistä: Tasaiselta tuntuu - varsinkin kun Ilveksen sairastuvalla näytetään jo lainaavan naapurin paikkaustarvikkeita.

Ilves lähtee peliin oletettavasti vähän järkevämmällä taktiikalla kuin koti-(sellaisella) ja odotettavissa on kiekkokamppailu, josta ei jää lapsille kahta sarjapistettä enempää kerrottavaa.

Se kertominenkin jäänee ilvesläisten vastuulle, koska Kerho-fanit eivät halua muistella päivää, jona Ilves kaatoi HPK:n Hämeenlinnassa toistamiseen samalla kaudella.
 
Viimeksi muokattu:

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Niin, Lartaman meriitteihin kuuluu ainakin kunnon selkäsaunan vastaanottaminen Brad Jonesilta. Salisma on myös jostain tuttu.

Lisää vettä kiukaalle.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kahdesta nollasta 2-3 ja peli on menetetty vajaassa kymmenessä minuutissa.Kenen mielestä meillä ei ole maallivahti ongelmaa?Ei sillä että joukkuekaan voisi onnitella itseään hyvästä pelistä mutta ainakin radiosta kuunneltuna eivät ole olleet mahdottomia ottaa.

Kyllä tässä selvä ykköstorjujan tarve on.Meillä kun ei sellaista ole.
 

Axel K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Jakub
Kahdesta nollasta 2-3 ja peli on menetetty vajaassa kymmenessä minuutissa.Kenen mielestä meillä ei ole maallivahti ongelmaa?Ei sillä että joukkuekaan voisi onnitella itseään hyvästä pelistä mutta ainakin radiosta kuunneltuna eivät ole olleet mahdottomia ottaa.

Kyllä tässä selvä ykköstorjujan tarve on.Meillä kun ei sellaista ole.

Ainakin Joksin mukaan peli hävittiin omaan saamattomuuteen, ei maalivahtiin. Eli meillä oli hyvä ote ja ilmeisesti tyytyväisyys iski.

Enemmän kuin maalivahdista olisin huolestuneempi esim. kolmikon Laakkonen-Kuha-Vujtek tehoista! Hyvä kun saivat edes paikkoja aikaiseksi. Tosin Jalosen mukaan Puurula ei ollut parhaimmillaan. Kuitenkin sanoi, että ei ole maalivahtiongelmaa. Ja maalivahtia etsitään.

Onnittelut Ilvekselle voitosta.
 

ipanmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canadiens
Mahtava nousu!

Olipa taas kerrassaan mainio nousu 2-0 tappioasemasta makeaan 4-2 voittoon. Vielä makeammaksi sen tekee se että se tuli nimenomaan Rinkelinmäellä josta on jo aiemmin tällä kaudella haettu 1-0 voitto. Vielä kun Tapparakin hävisi oman ottelunsa, tosin vasta jatkoajalla niin tilanne sarjataulukossakin parani Ilveksen kannalta.

Tuomari oli ilmeisesti aika pihalla ottelussa ja se nyt ei ole mikään uutinen nykypäivän sm-liigassa. Paikalla olleet voivat varmasti tätäkin paremmin kommentoida, mutta kuulemma Toporowski oli saanut 2+10 melko heppoisin perustein. Eli ilmeisesti on taas ollut pakko arpoa tämä pakollinen "päähän kohdistunut taklaus" jäähy.

Koistisen Ville oli tänään kovassa vedossa tehden kaksi osumaa kerhon verkkoon. Eipä Pitkämäenkään suorituksessa valittamista ole sillä hän joutui torjumaan yhteensä 48 kertaa. Seuraava peli onkin sitten vasta launtaina Oulussa.
 

mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nuritepäin menivät luvut. Kolmannessa erässä Kerho menetti otteen ja se siitä.
Virta ja Tuulola teki hyvät työt. Detailina mainittakoon.
Puurula ei nyt kovin paljoa 3. erässä vakuuttanut...Jeps.
Vittu.
 

Kyle

Jäsen
SIKAKATSOMO !!! *XDD

Hämeenherruus palasi ainakin joksikin ajaksi sinne, mistä se on tullutkin...kotiin.
Ilveksessä on alkanut jakautua pisteet mukavasti kaikille ketjuille, jonka näkee jo tilastoistakin 24 eri pelaajaa, jotka ovat tehneet vähintään yhden paalin.
Tais Pitkämäkeä alkaa ottaa pannuun rinkelimäen sikakatsomon "paskat läpät" ja päätti sit lopulta hiljentää koko hallin, ja pokata ottelun parhaan pelaajan pystin.
Tästä on hyvä jatkaa etiepäin.
 

D4

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, futiksessa Tottenham
Hmm... Näyttää siis sittenkin siltä, että luonnonjäillä voitettujen mestaruuksien perusteella hankituilla perinteillä voitetaan pikkukylien rekisteröidyt yhdistykset. Hyvä niin, ja kiitoksia tämän kauden pisteautomaatille jonkinlaisesta vastaanpistämisestä, ettei radiosta katsominen muuttunut turhan tylsäksi.
 

Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
Ehdotamma sääntömuutosta

Josko Kerho vs. Ilves-pelit päättyisivät tästä lähtien jo toisen erän jälkeen?

Ja sitten. Rakas Joulupukki:

Lähetä nyt jumaleissön meille jostain MAALIVAHTI!

Kaksi erää meni kotijoukkueelta O.K., lukuunottamatta ekaa erää, jossa lähinnä laamailtiin. Toisessa erässä Ilves oli taluttimessa. Pyöritys oli kovaa, samoin taklaukset. Kerho voitti kaksinkamppailuja kiitettävästi ja alivoima toimi. Paikkoja oli pariin lisä av-maaliinkin, parhaimpana tietysti Tuulola-Kuha 2-0 hyökkäys, joka ryssiittiin sitten tyhjän maalin edessä. Taisi Tuuski leipoa kiekon Kuhan mailaan ja siitä ohi. Ilves siis vikisi, mutta heillä oli MAALIVAHTI. Toisessa päässä Ilveksen ylivoima toimi "ansaitusti", kun Puurula ja puollustushenkilö katselivat toisiaan. Veto siniseltä, jäitä myöten lääpäisten, ei maskia. "Kumpi ottaa?" Ja lopputulos oli ettei kumpikaan. Kaunista, hyvin kaunista.

Ja sitten kolmas erä. Kerhon liike oli nada. Sitten oman pään aloitustappio. Eskelinen ehtii väistää, ja järjestää Jonille näkyvyyden siniseltä tulevaan vetoon. Joni ehtii jopa valmistautua torjuntaan. Nii-i. Etupesästä, kainalosta, ropelina. 2-2.

Ja hetkeä myöhemmin melko vastaava tilanne, tällä kertaa tosin liikettä maalilla: 2-3. Kellopäädyssä näki, miten not-so-Huikean Jampan viimeisetkin itseluottamuksen rippeet hävisivät. Viimeiset kahdeksan minuuttia Puurula roikotteli päätään ja varmaan itki maskinsa takana.

Että jos veskarin saisi. Ja yksi semmoinen jannu, joka tekisi paikasta maalin olisi kanssa kiva. Toke Virta sitä tänään yritteli (ei kannata Tony enää ottaa 11 takaisin. Vedä kasilla loppukausi). Mäkiaho oli myös varsinkin toisessa erässä aika tikissä.

Laittaisiko joku tilastoniilo Mööpin jääajan johonkin näkyviin. Varmaan 40 minuuttia tänään. Häneltä suht' hyvä suoritus, yv:llä viivamiehenä pari pahaa hassia kuitenkin.

Jaa niin: Pajunen salli "vieraspelaamisen". Mutta siihen Kerho ei kaatunut.

edit: Maalivahtiveskaribyyrariuunintukkokiekkoestehetimulle tännenyt.
 
Viimeksi muokattu:

Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
Viestin lähetti Sniper
Pikku kuittailua koskien Tauben huikeita torjuntamääriä: Olikos Pitkämäki uskaltanut pukea samat housut kuin Tappara-peliin kun vastapuolen aitiosta löytyi kuuluisa mittamies?

Oli sillä ne Göringiltä varastetut. Onpahan kasvunvaraa...

Mutta enimmäkseen Kerho veteli kyllä niin päin Pitkämäkeä, että vedot olisivat jääneet mun Speedoihinikin. On se oikeasti aika kova veskari.
 

Axel K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos sinä Gagne ehdotat sääntömuutosta, niin minä puolestani ehdotan ASENNEMUUTOSTA! Ja nimenomaan Kerhon pelaajille. Jotenkin tuntuu siltä, että sellainen tappamisen meininki puuttuu. Perkelettä kehiin!
 

Kyle

Jäsen
Re: Ehdotamma sääntömuutosta

Viestin lähetti Gagne
Josko Kerho vs. Ilves-pelit päättyisivät tästä lähtien jo toisen erän jälkeen?

Ja sitten. Rakas Joulupukki:

Lähetä nyt jumaleissön meille jostain MAALIVAHTI!

Eikö teillä ole Puurula? Mitä vikaa miehessä on? Sm-liigan toiseksi paras tilastoiden valossa, luulisi ottajia olevan.

Puurula HPK 16 29 384 92,98 2

Ainut asia minkä joulupukki rinkelimäelle tuoda on sikakatsomon korvaava normaalien ihmisten katsomo.
Onko vielä urheilu-hengen mukaista että aikuiset miehet, käyttävät kannustus huutona, Ilveksen valmentajan Sykoran poikaa, joka loukkaantui vakavasti kallovammaan? kuolemakaan ei kaukana käynyt. Näin kertoi radio-selostaja ja pari tyyppiä irkin puolella.

Sama kun me tekisimme ivaa sydänkohtauksen saaneesta maalivahdistanne Tallasista, jota emme tee vaan toivomme tervehtymistä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Oli kyllä ilmeisen vaisu peli ainakin radiosta nähtynä. Nimen omaan sitä samaa ja samaa, mitä joka hemmetin kerta on saanut kuulla pelejä kunnellessa. Lauotaan, mutta lauotaan päin. Ei mitään kunnon yrityksiä. Syy on selkeä. Se moneen kertaan täällä kuulutettu maalintekijän puute.

Kerho tarvitsee nyt sellaista rightin miestä, joka ei pelkää maalinedustalla ja joka päättää VV:n lätyt maaliin. Mutta mistäpä sitä sellaista tähän hätään löytää... olisikohan Brett Hull halukas...

edit: Joo, ja taisi huikea Jamppa näyttää Ipan avausmaalissa, että miksi hän ei tilastoista huolimatta ole liigan paras maalivahti.
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Juu niin maalivahti, kiitos. Voi herranjestas, ei tuollaisia pelejä saisi tulla liigassa pelaavalle maalivahdille. Toivottavasti se ykkösveskari löytyisi ja äkkiä. Nimittäin itseäni henkilökohtaisesti ei paljon lämmitä ne pari paraatipelastusta silloin tällöin, jos sama kaveri pomputtelee niitä kiekkoja ihan miten sattuu, mailapeli on luokkaa nolla ja imuroi välillä jotain siniviivasutaisuja. Puurula ei ole kuitenkaan niillä hyvillä peleillään pelannut Kerholle pistettäkään, mutta tänään sössi kaksi Tampereelle.

Ei sillä - saisihan niistä paikoistakin tehdä enemmän maaleja. Toisaalta kaksi maalia pitäisi riittää komeasti, jos vastustajalle ei anneta yhtään kunnollista tekopaikkaa. Korostan, että nimenomaan pitäisi.

P.S. Saisivat hukata sen paidan numero 11.

edittiä:
Kerho tarvitsee nyt sellaista rightin miestä, joka ei pelkää maalinedustalla ja joka päättää VV:n lätyt maaliin. Mutta mistäpä sitä sellaista tähän hätään löytää... olisikohan Brett Hull halukas...
Ei siihen mitään Brettiä tarvita. Onhan meillä Mäkiaho. Luulisi olevan helpompi tehdä yksi ketjumuutos, jota olen kaivannut siitä lähtien, kun Mäkkäri tänne tuli, kuin tehdä sopimus Hullin kanssa. Otetaan mieluumin Dominic Hasek samasta joukkueesta, sais täällä enemmän peliaikaa.
 
Viimeksi muokattu:
F

Flonaldo

Re: Re: Ehdotamma sääntömuutosta

Viestin lähetti Gerodz
Onko vielä urheilu-hengen mukaista että aikuiset miehet, käyttävät kannustus huutona, Ilveksen valmentajan Sykoran poikaa, joka loukkaantui vakavasti kallovammaan? kuolemakaan ei kaukana käynyt. Näin kertoi radio-selostaja ja pari tyyppiä irkin puolella.
Pari tyyppiä irkin puolella...

Itse istuin koko matsin sikakatsomon vieressä enkä kertaakaan kuullut mitään tuollaista. Pitkämäen housuista huudeltiin ja vaikka mitä muutakin, mutta yhtäkään tuollaista huutoa en kuullut. Jos siellä joku sellaisen huusi, niin kyseessä oli yksittäinen, onneton henkilö.
 

Kyle

Jäsen
Paikan päällä olijan kuultua: "Ilves, viekää koko joukkue Hervantaan pulkkamäkeen..." ja hauskaa oli ollut.
Radio 95,7:n selostajakin kertoi noista huudoista, että menevät jo yli tjsm...
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viestin lähetti Gerodz
Paikan päällä olijan kuultua: "Ilves, viekää koko joukkue Hervantaan pulkkamäkeen..." ja hauskaa oli ollut.
Radio 95,7:n selostajakin kertoi noista huudoista, että menevät jo yli tjsm...

Mikäli tosiaan pitää paikkaansa, niin hävettää ja hävettää perkeleesti.

Sekä HPK-fanina, että Hervannassa asuvana.

=(
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Viestin lähetti Gerodz
Paikan päällä olijan kuultua: "Ilves, viekää koko joukkue Hervantaan pulkkamäkeen..." ja hauskaa oli ollut.
Radio 95,7:n selostajakin kertoi noista huudoista, että menevät jo yli tjsm...

Jos näin on niin ei voi kuin paheksua. Näinkö meillä Hämeenlinnassa? Onne niin nokkelia... Eipä enää naurata, jos tulisi itselleen vastaan.
 

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
Ilves - Hämeen parasta kiekkoa

Millähän HPK:n kannattajat nyt brassailevat Ilvestä vastaan? "Kato sarjataulukkoa"-huudotkin voidaan unohtaa. Ehkä se seuran ainoa Suomen mestaruus-viiri voitaisiin nostaa kattoon. Mitä sitten vaikka se onkin nyrkkeilystä..

Itse pelissähän HPK myllytti kaksi erää, mutta kun ei ole voittavaa maalivahtia, niin ei ole. Pitkämäen housuja on hyvä syyttää. Säännöissä kun ei ole halaistua sanaa housujen suuruudesta. Miettikääpä sitä.

Jääkiekko on maalintekopeli ja se, kumpi tekee enemmän maaleja voittaa. Eli tänään Ilves. Rinkelinmäen hallin seinässä on nyt virtuaalinen rasti, koska lupasin piirtää rastin seinään jos Ilves nousee kahden maalin takaa tasoihin Rinkelinmäellä. Nousihan se. On noussut muuten Hakametsässäkin tällä kaudella.

Ei olla muuten kertaakaan jääty Kerhoa vastaan pisteittä tällä kaudella.


Sikakatsomon idiooteille terveisiä: Jos te läskiperseet joskus satutte pääsemään pukille ja saatte lapsia, niin toivoittavasti teidänkin lapsenne sairastuu syöpään tai joutuu teholle. Lupaan tulla naureskelemaan viereen.

Meni kyllä vihoviimeinen luotto edes pariin järkevään hämeenlinnalaiseen, kun hallissa vielä naureskeltiin niille huudoille. Idiootit. Tälläistä voi tapahtua vain Hämeenlinnassa. Todella hyvää mainosta HPK:lle.
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Ironista, että Ilves nappasi täydet pisteet tuollaisella esityksellä juuri Hämeenlinnasta, joka on viime vuosina ollut Ilvekselle todella hankala paikka. Tyytyväinen ei voi olla juuri muuhun, kuin muutamaan pelaajan esitykseen ja kahteen pisteeseen.

Ottelun ratkesi Maalivahtiin, "maalivahtiin", HPK:n surkeaan näpertelyyn maalipaikoissaan ja armottomaan munkkiin. Ja tässä järjestyksessä.

Tuollaisella hyökkäyspelillä Ilves tulee keräämään tällä kaudella erittäin vähän pisteitä. Kerhon alivoimamaalikin lähti liikkeelle Viitakosken erittäin pahasta kiekonmenetyksestä vastustajan siniviivalla. Pitkämäki - ottelun paras pelaaja - ja puolustus Koistisen, Murphyn ja Astashenkon johdolla selviävät varauksella puhtain paperein. Varauksella siksi, että Ilveksen maalin edessä oli ajoittain jälleen liikaa tilaa, mutta Pitkämäki oli avainhetkillä ohittamaton. Astashenko on tosin tähän osastoon mielestäni selkeä vahvistus. Toisaalta vastustajan päädyssä Koistinen osui "Huikean Jampan" avustuksella kahdesti, ja Murphyn erinomainen nousu mahdollisti voittomaalin. Muutenkin Murphy paikkasi kokoaan useassa tilanteessa mainiolla pelinluvulla. Kanukki oli kuin uusi mies Pelicans-ottelun surffailuun verrattuna.

Kerhon röyhkeälle taklauspelille ja kaksinkamppailuvoimalle on joka tapauksessa annettava tunnustusta. Edellisessä ottelussa HPK jäi rymistelyssä pahasti jalkoihin, joten kenties jotain oli hampaankolossa. Uskoisin tuollaisen pelin kantavan hedelmää pitkässä juoksussa. Tänään HPK:n maalinteko tökki kuitenkin pahasti Tony Virtaa lukuun ottamatta. Viime kaudella ei tämän tasoisen vierailijan kanssa olisi kauan nokka tuhissut. Oulussa ja Helsingissä Jokerien vieraana on Ilveksen pystyttävä huomattavasti parempaan.



Ranger
 

Friesen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kyllä on Sikakatsomo täynnä hienoja ihmisiä!
On tiettyjä asioita josta ei kuittailla. Tänään siellä huudeltiin Hervennan pulkkamäki juttuja. Ei kauhean fiksua toimintaa aikuisilta ihmisiltä.
Onneksi kukaan Ilveksen kannattaja ei vetänyt hernettä nenään ja alkanut huutaan sydänkohtausjuttuja.. (En ainakaan kuullut, olen pahoillani omastapuolestani jos olen väärässä.)
Pelistä vielä sen verran että, taas Kerho hävisi Ilvekselle omaa tyhmyyttään ja Pajunen oli ihan pihalla.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toivottavasti nämä HPK-kannattajiksi itseään kutsuvat idiootit edes hieman tajuavat jälkeenpäin, mitä ovat päästäneet suustaan ja katuvat tilannetta. Muutama idiootti vetää fiksusti käyttäytyvän pääjoukon (99,99% faneista) huonoon maineeseen tämän takia.

Jos eivät edes kadu, niin en voi muuta sanoa, kuin, että toivottavasti heillekin tulee joskus eteen elämäntilanne, jossa havaitsevat, että elämässä on korkeampiakin prioriteetteja, kuin jääkiekko.

Sikakatsomoa tai HPK-faneja on turha tapauksen johdosta alkaa syyttää. Sikakatsomon tehtävä on olla vittumainen, mutta ei sadistinen ja sairas idiootti.

Vituttaa tuollainen, ja siksi esitänkin anteeksipyynnön kaikilta Ilves-faneilta ja niiltä, keitä kosketti tuo Sykoran pojan vakava loukkaantuminen. Nämä huudelleet idiootit eivät osaa sitä kuitenkaan itse pyytää.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös