Hockey Hall Of Fame

  • 101 283
  • 394

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Bettman on kaikista haukuista huolimatta ollut hyväksi NHL:lle. NHL on Bettmanin aikakaudella noussut taloudellisesti aivan uusiin sfääreihin. Bettmanin piti komissaarina levittää lajia USA:ssa ja sen tuo on tehnyt.
Vaikka en tarkemmin asiasta tiedä, niin voi siitä olla montaakin eri mieltä. Bettmanin aikakaudella NHL olisi todennäköisesti kasvanut valtavasti myös ilman häntä, ja niitä ohilaukauksia kuitenkin löytyy aika paljon. Mielestäni pahimpina työsulut ja viimeiset olympialaiset.
 
ipaz

Jäsen
Mielestäni pahimpina työsulut ja viimeiset olympialaiset.

Mun mielestä taasen työsulut ovat kehittäneet NHL:ää koska ne ovat luoneet paineet neuvotteluille. Niin pelillisiä asioita kuin rahan jakoon liittyviä on kehitetty hurjasti. Ja tietysti pelaajien palkkoihin liittyvät sopimukset. Ei NHL olisi millään näin suuri ja tasainen sarja jos olisivat jatkaneet 90-luvun alun meiningillä. Ja yksi tärkeimmistä asioista mitä Bettmanin johdossa on tavoiteltu on NHL vakaus - että joukkueet eivät muuttaisi ns. turhan takia. Veikkaan että Quebec, Hartford ja Winnipeg olisivat muuttaneet ilman Bettmanniakin. Oilers oli aikoinaan liipaisimella, mutta saatiin pidettyä Edmontonissa. Nyt ainoa NHL:ssä kaupunkia vaihtanut joukkue viimeisen 20 vuoden aikana on Atlanta.
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Vaikka en tarkemmin asiasta tiedä, niin voi siitä olla montaakin eri mieltä. Bettmanin aikakaudella NHL olisi todennäköisesti kasvanut valtavasti myös ilman häntä, ja niitä ohilaukauksia kuitenkin löytyy aika paljon. Mielestäni pahimpina työsulut ja viimeiset olympialaiset.
Aina voidaan toki jossitella. Olisiko joku muu kasvattanut NHL:ää nopeammin tai enemmän? Ehkä, ehkä ei. Eikä siihen ikinä vastausta saada. Sen sijaan tiedetään, että Bettmanin aikana NHL on sekä kasvanut, että "vakautunut" @ipaz tuossa ehti avaamaan. Nuo ovat pitkälti ne asiat, joita Bettmanilta aikanaan haluttiin, kun tämä NHL:n komissaariksi nimettiin. Ainakin mikäli uskoo yhtään, mitä nopealla Googlettelulla löytää.

Työsuluista voi olla montaa mieltä, mutta eivät ne vain Bettmanin syytä ole. On siellä pöydässä omistajien lisäksi pelaajien edustus ollut. Olympialaisista voi olla montaa mieltä, mutta ei sekään Bettmanin syytä yksin ole. Kukaan ei taida edes tietää, että oliko NHL-pelaajien poisjääminen Olympialaisista NHL:lle huono asia. Ei välttämättä. Nyt NHL ei joutunut pitämään taukoa keväällä ns. parhaaseen aikaan, kun kilpailua muiden suurten urheiluliigojen puolelta on vähemmän. Nyt kukaan tähtipelaaja ei lopettanut kauttaan kesken runkosarjan maajoukkueessa pelatessaan. Ainakin nuo ovat positiivisia juttuja.

NHL on siitä hieno asia, että se on bisnes. Sitä pyöritetään bisneksenä. Olisivatko seurojen omistajat ihan oikeasti katsoneet Bettmania työssään jo 25-vuotta, jos Bettmanin olisi nähty tekevän työnsä huonosti?
 
Tähän vielä, että mikäli NHL:n kasvusta voidaan antaa Bettmanille krediittiä, niin samalla mies joutuu ottamaan myös ainakin ison osan syystä työsuluista ja olympialaisista. Mielestäni olympialaiset ovat NHL:lle ns. no brainer, varsinkin kun oli sauma saada Aasiaan (kuitenkin haluttu markkina) parasta mitä lajilla on tarjota isolle näyttämölle. Mielestäni on myös melko kaukaa haettua, että muutaman viikon tauko NHL:ssä pystyy romahduttamaan lajin suosion jenkkilässä. Väitän myös, että pelaajien näkökulmasta harva oli tyytyväinen missatessaan sauman, mikä tulee aika harvoin. Paskempi juttu jos jonkun kärkivuodet osuu siihen kahdeksan (peräti kahdentoista) vuoden väliin, eikä ikinä pääse edustamaan maajoukkuetta olympialaisissa. Lisäksi tauko pirun rankkaan NHL-kauteen tuskin haittaa yhtäkään pelaajaa (joka ei ole maajoukkueessa), kun pystyy parantelemaan itseään ja peräti ehkä lomailemaan. World Cup oli paikanpäältä seuraten todella heikko suoritus. No, ei näistä sen enempää.

Tuohon alempaan on vaikea sikäli kommentoida mitään, sillä en todellakaan luota urheilupomojen pätevyyteen. Jos joku haluaa tehdä bisnestä ja rahaa, niin minkä ihmeen takia lähtisi urheilubisnekseen mukaan? Urheilujoukkueen/yrityksen tavoitteet tulevat kuitenkin aina kamppailemaan keskenään, urheilullinen vai taloudellinen menestys? Siksi ei olekaan yllättävää, että useita melko epäpäteviä "bisnesmiehiä" ajautuu korkeisiin rooleihin urheiluorganisaatioissa. Todelliset tekijät ovat jossain muualla. En henkilökohtaisesti myöskään usko bisnes edellä -tapaan, vaan yleensä tuote ajaa kaiken edelle. En kyllä tiedä liittyykö se NHL:ään kuinka hyvin.

Näin ollen en usko itse Bettmanin olleen ratkaiseva tekijä NHL:n kasvussa. Hänen aikansa on sattumoisin ollut aikaa, kun globalisaatio ja informaation leviäminen on räjähtänyt entisestään, laji on tullut ammattimaisemmaksi, treenaaminen, varusteet, ottelutapahtumat, lähetykset, grafiikat ym. kaikki ovat kehittyneet todella valtavasti. Samalla laji on luonnollisesti levinnyt uusiin maihin, mistä ponnistaa supertähtiä (Sveitsi, Saksa). Voin olla väärässäkin ja nämä edistysaskeleet ovat tapahtuneet Bettmanin ansiosta, mutta en pidä sitä todennäköisenä.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
En usko, että Bettmanilla oli paljoakaan sanomista työsulkuihin itsessään. Omistajilla oli tavoitteensa tulonjaosta ja niihin ei päästy ilman työtaistelua.

Ylipäänsä porukalta unohtuu/puuttuu ymmärrys, että Bettman ei ole liigan diktaattori, vaan omistajien juoksupoika, jonka toimialaan kuuluu lähinnä käytännön totetukset. Bettmania on siten kohtuutonta kritisoida työsuluista, mutta häntä on luultavasti hyvin perusteltua kritsoida nykyisestä palkkakattomallista, ns. hard capista. Jos siis kritisoija sattuu olemaan sitä mieltä, että rahaseuroilla pitäisi olla mahdollisuus törsätä rosteriin enemmän...

Bettmania voi toki kritisoida perustellusti, mutten itse olisi kovin ehdottomasti sitä mieltä, että joku Bettmanin ajama asia olisi ollut ehdottomasti väärin tai moka, eli ts. kritiikki vaikuttaa väistämättä vähän putkikatseiselta. Esim Sunbeltin valloitus on vaikuttanut toisinaan jääräpäiseltä, enkä ylipäänsä pidä seurojen liikkumista pitäjästä toiseen asiana, johon liigan pitäisi ottaa niin voimakkaasti kantaa kuin se nykyään ottaa, mutta toisaalta sitten taas paljolti Bettmanin tiukan linjan ansiosta liiga on onnistunut juurruttamaan kiekkokulttuuria alueille, joiden organisaatioita olisi 90-luvulla voinut pitää 90prosenttisen varmoina muuttajina seuraavan kymmenen vuoden sisään.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Muistaako @Fat Cat kenen alaisuudessa NHL päätti osallistua olympialaisiin ensimmäisen kerran?
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tähän vielä, että mikäli NHL:n kasvusta voidaan antaa Bettmanille krediittiä, niin samalla mies joutuu ottamaan myös ainakin ison osan syystä työsuluista ja olympialaisista. Mielestäni olympialaiset ovat NHL:lle ns. no brainer, varsinkin kun oli sauma saada Aasiaan (kuitenkin haluttu markkina) parasta mitä lajilla on tarjota isolle näyttämölle. Mielestäni on myös melko kaukaa haettua, että muutaman viikon tauko NHL:ssä pystyy romahduttamaan lajin suosion jenkkilässä. Väitän myös, että pelaajien näkökulmasta harva oli tyytyväinen missatessaan sauman, mikä tulee aika harvoin. Paskempi juttu jos jonkun kärkivuodet osuu siihen kahdeksan (peräti kahdentoista) vuoden väliin, eikä ikinä pääse edustamaan maajoukkuetta olympialaisissa. Lisäksi tauko pirun rankkaan NHL-kauteen tuskin haittaa yhtäkään pelaajaa (joka ei ole maajoukkueessa), kun pystyy parantelemaan itseään ja peräti ehkä lomailemaan. World Cup oli paikanpäältä seuraten todella heikko suoritus. No, ei näistä sen enempää.
Miksi olympialaiset olisi NHL:lle no-brainer? Jos siis puhutaan puhtaasti omistajien näkökulmasta, kun nyt Bettmanista on kyse. En usko omistajaa paljon lämmittävän kovalaatuinen kiekko, jos oman joukkueen ehdoton tähtipelaaja joutuu keskeyttämään kautensa maajoukkuepaidassa tulleen loukkaantumisen vuoksi. En usko omistajaa lämmittävän senkään vertaa, kun KOK:lle ei sovi, että NHL edes mainostaisi itseään olympialaisten yhteydessä.

Olympialaiset on toki urheilun ehdoton suurtapahtuma. Monissa lajeissa olympialaiset on se kirkkain helmi. Mutta esimerkkejä löytyy paljon myös toisesta toimintatavasta. Paras esimerkki on jalkapallo. Jalkapallo on osa kesäolympialaisia, mutta täysin huumoriturnaus se on. Ei voi arvostukseltaan tai kokoluokaltaan verrata MM-kisoihin, tai edes maanosien sisäisiin mestaruusturnauksiin. Homma toimii vallan mainiosti.

Onko NHL hyötynyt pelaajista olympialaisissa? Aina tätä argumenttina käytetään, mutta missään ei ole konkreettisia näyttöjä ollut, että se olisi NHL:ää hyödyttänyt. Eikä niitä mahdollisia hyötyjä kai oikein voi edes mitattavaan muotoon asettaa. Faneille toki kiva nähdä best-on-best -toimintaa jäällä. NHL on oma, itsenäinen sarjansa. NHL (Bettman) ajaa ensisijaisesti NHL:n, ei jääkiekon etuja. Jos olympiakomitealla olisi aidosti ollut haluja saada NHL-pelaajat kisoihin, niin sopimukseen olisi päästy. Nyt ei päästy. Tietenkin tästä voi vain Bettmania syyttää. Mielestäni se on putkinäköistä. KOK on niin ikään läpimätä organisaatio, joka pyrkii voittojen maksimointiin. Tähän kuvioon ei sopinut, että NHL olisi voinut saada osansa tästä...

Eikä kyse ole siitä, että olympiatauko romahduttaisi NHL:n suosion. Kyse on ajankohdasta, jolloin olympialaiset järjestetään. Silloin NHL:n ei tarvitse tapella satunnaiskatsojista MLB:n ja NFL:n kanssa. MLS:nkin voi tähän laskea, kun se taitaa suosiossaan jo lähennellä NHL:ää... Miksi NHL pitäisi tietoisesti parin viikon tauon peleistä juuri tähän ajankohtaan? NBA:han on paljon tätä NHL-pelaajien osallistumispäätöstä verrattu. NBA maksaa olympialaisiin menevien pelaajien vakuutukset. Mutta NBA ei joudu lähettämään pelaajia minnekään kesken kauden. Joku voisi pitää sitä merkittävänä erona...

Mutta alkaa mennä ohi aiheesta, joten lopetan tässä ketjussa tähän. Summasummarum: Mielestäni 25-vuotta NHL:n komissaarina toiminut Gary Bettman oli itsestään selvä valinta HHOF:iin. NHL on kukoistanut ja kasvanut Bettmanin kaudella. Tosin odotin, että nimeäminen tapahtuisi vasta eläkkelle siirryttyä, joten pieni yllätys Bettmanin nimi tässä vuosikurssissa oli.
 
Neon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ketäs sitä vuoden päästä on valittavina ensimmäistä kertaa, löytyykö varmoja nimiä? Jos hiljaista on näiden suhteen, Alfredsson saanee valinnan, eiköhän myös Osgood. Miten Sergei Gontshar? Lipastosta löytyy Cup-sormus sekä Norris, reipas 1300 peliä ja 800 pistettä.

Nimiähän riittää; K. Tkachuk, Roenick, Brind'Amour, Mogilny, T. Fleury, Joseph, Turgeon... Mm. Nämä kaikki mielestäni täysin valinnan arvoisia.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Ei nuo 1960- ja 70-luvun neuvostoliittolaiset suuruudet ole itselleni erityisen tuttuja, joten tämä Alexander Yakushev tuli hieman uutena tuttavuutena esille. Varmasti paikkansa ansainnut siellä, en sitä epäile. Mutta jos/kun hänet sinne valittiin, niin mites sitten Vladimir Krutov? Tai Boris Mikhailov? Vladimir Petrov? Noista kolmesta kuullut enemmän juttuja kuin Yakushevista. Varmaan joitain muitakin hyviä vaihtoehtoja löytyisi sieltä, kun ei nuo neuvostoaikojen tähdet vielä kovinkaan hyvin edustettuina ole HHOF:ssä.

Yakushev oli nyt tosiaan sitten kuudes neuvostoliiton kultavuosien tähtipelaaja joka on valittu HHOF:ään. Ne viisi aiempaa olivat Vladislav Tretiak (1989), Slava Fetisov (2001), Valeri Kharlamov (2005), Igor Larionov (2008) ja Sergei Makarov (2016). Sitten ne kaksi muuta siellä olevaa venäläistä (Pavel Bure ja Sergei Fedorov) tekivätkin urotekonsa NHL:ssä.

------------

Brodeur ja St.Louis ihan ansaitusti ensi yrittämällä sisälle HHOF:ään. Molempien meriitit riittivät heittämällä siihen että ei tarvinnut odottaa kuin pakollinen kolme vuotta.

Ensi vuonna ei ole ketään hyvää ensikertalaista ehdolla. Patrik Elias tulee olemaan paras ensikertalainen ja mielestäni hänellä ei ihan riitä meriitit siihen että ensimmäisenä kelpoisuusvuonna tulisi valituksi sisään. Hyvin verrannollinen pelaaja Alfredssoniin, mitä nyt suurimpana erona heidän välillään Eliaksen kolme Stanley Cupia. Mutta ei ne sentään riitä nostamaan häntä suoraan ensi yrityksellä sisään, vaikka ne tietenkin Eliaksen asemaa nostattavat suhteessa Alfieen.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Muualta luin, että Yakushevin isoin meriitti olisi ollut vähän rikkoa CSKA:n täyttä dominointia Neuvostoliiton sarjassa. 26 kauden aikana CSKA voitti 22 mestaruutta, eli neljänä kertana mestaruus matkasi toiseen seuraan. Kolme noista mestaruuksista voitti Yakushevin edustama seura ja nuo mestaruudet olisivat ilmeisesti isolti hänen ansiotaan.

On muuten sääli ettei mediassa avata näitä enempää, ehkä Athletic osaa ottaa myöhemmin paremmin kantaa. Muutenkin kun aina näitä juttuja lukee kuka voisi päästä Hall of Fameen niin jutut käsittelevät aina vain NHL:ssä pelanneita.
 
Kumielvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paltamon Pantterit
Yllätyitkö a) Bettman valittiin HOFF:iin? vai b) Bettman valittiin HOFF:iin jo nyt?

Itse olen b) -vaihtoehdosta samaa mieltä. Bettman on kaikista haukuista huolimatta ollut hyväksi NHL:lle. NHL on Bettmanin aikakaudella noussut taloudellisesti aivan uusiin sfääreihin. Bettmanin piti komissaarina levittää lajia USA:ssa ja sen tuo on tehnyt.

Se tosin pääsi yllättämään, että Bettman päätyy HOFF:iin jo kesken uransa. Uran päättymisen jälkeen nämä.

Muuten ei valitettavaa tästä vuosikurssista. Hyvät valinnat.

Joo jotenki yllätti et se noin aktiivisesti toimivana hommattiin jo nyt sisään. Plus noissa odottaa lähinnä noita pelaajavalintoja niin ei tullut mieleen edes sellaista ajatusta että Bettmankin voitaisiin sinne valita.

Bettmanin tultaneen aina muistamaan buuauksista ja lockouteista mutta onhan tuo kasvattanut lajia varsinkin etelässä huomattavasti.
 
FiFi93

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils, Česká republika
Hyvin verrannollinen pelaaja Alfredssoniin, mitä nyt suurimpana erona heidän välillään Eliaksen kolme Stanley Cupia. Mutta ei ne sentään riitä nostamaan häntä suoraan ensi yrityksellä sisään, vaikka ne tietenkin Eliaksen asemaa nostattavat suhteessa Alfieen.

Korjataan sen verran, että Devilsin ensimmäisen Cupin aikaan Elias pelasi vielä Kladnossa ja sitä seuraavakin kausi meni vielä AHL:n puolella. Alfredssoniin nähden Eliasin mahdollisuuksia saattaa nostaa se, että Ruotsilla on ollut enemmän tähtipelaajia kuin Tsekillä. Tosin Alfredsson pääsi edustamaan maataan arvokisoissa useammin ja paremmalla menestyksellä kuin Elias. Myös Eliasin taistelu hepatiitti A:n kanssa saattaa vaikuttaa asiaan. Joka tapauksessa en usko, että Elias ensimmäisellä yrittämällä Hall of Fameen pääsee, mutta lienee selvää, että joskus tämäkin tapahtuu.
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Ketäs sitä vuoden päästä on valittavina ensimmäistä kertaa, löytyykö varmoja nimiä? Jos hiljaista on näiden suhteen, Alfredsson saanee valinnan, eiköhän myös Osgood. Miten Sergei Gontshar? Lipastosta löytyy Cup-sormus sekä Norris, reipas 1300 peliä ja 800 pistettä.

Nimiähän riittää; K. Tkachuk, Roenick, Brind'Amour, Mogilny, T. Fleury, Joseph, Turgeon... Mm. Nämä kaikki mielestäni täysin valinnan arvoisia.

Kyllähän tuolta hyökkääjistä Alex Mogilnyn pitäisi olla seuraavalla listalla HHOF:ään. Noista yli 1000 pinnaa tehneistä Mogilny omaa parhaan ppg, kuuluu Triple gold clubiin ja on voittanut myös henkilökohtaisen palkinnon (Rocket). Esim Elias pelasi 250 peliä enemmän ja teki vähemmän pinnoja. Ja samalla tavalla Mogilny päihittää Alfredssonin oikeastaan kaikessa.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Korjataan sen verran, että Devilsin ensimmäisen Cupin aikaan Elias pelasi vielä Kladnossa ja sitä seuraavakin kausi meni vielä AHL:n puolella. Alfredssoniin nähden Eliasin mahdollisuuksia saattaa nostaa se, että Ruotsilla on ollut enemmän tähtipelaajia kuin Tsekillä. Tosin Alfredsson pääsi edustamaan maataan arvokisoissa useammin ja paremmalla menestyksellä kuin Elias. Myös Eliasin taistelu hepatiitti A:n kanssa saattaa vaikuttaa asiaan. Joka tapauksessa en usko, että Elias ensimmäisellä yrittämällä Hall of Fameen pääsee, mutta lienee selvää, että joskus tämäkin tapahtuu.

Hyvä korjaus. Muistelin että olisi tulokkaana voittanut ensimmäisen Cupin enkä asiaa sitten tarkistanut ennen kirjoittamista.

Kyllähän tuolta hyökkääjistä Alex Mogilnyn pitäisi olla seuraavalla listalla HHOF:ään. Noista yli 1000 pinnaa tehneistä Mogilny omaa parhaan ppg, kuuluu Triple gold clubiin ja on voittanut myös henkilökohtaisen palkinnon (Rocket). Esim Elias pelasi 250 peliä enemmän ja teki vähemmän pinnoja. Ja samalla tavalla Mogilny päihittää Alfredssonin oikeastaan kaikessa.

Korjataan nyt puolestaan tätä hieman. Eli Mogilny tosiaan voitti maalipörssin kertaalleen, mutta Rocketia ei tuolloin vielä jaettu joten henkilökohtaistä palkintoa siitä ei Mogilnylle jäänyt käteen.

Mogilny, Elias ja Alfredsson muutoin kyllä aika tasainen kolmikko:

- kaikilla on se 400+ maalia ja 1000+ pistettä.
- pistepörssin top-10 sijoituksia Eliaksella ja Alfredssonilla kolme kappaletta, Mogilnyllä kaksi kappaletta.
- Mogilnyllä paras PPG ja ainoa joka juuri päälle piste-per-peli tahdin uransa ajalta, mutta yllä olevakin näkökohta osoittaa että siihen vaikuttaa Mogilnyn pelaaminen 90-luvun alussa kun maalimäärät olivat korkeita. Kaksi muuta taas tulivat liigaan juuri kun 'dead puck era' oli alkamaisillaan.
- Vastapainona playoffeissa Mogilnyllä kolmikosta huonoin PPG, Alfredssonilla paras.
- Pistemäärässä taas Elias on playoffeissa ensimmäisenä, ollessaan runkosarjan osalta kolmantena.
- Alfredsson ja Mogilny olivat kolme kertaa maalipörssin top-10:ssä, Elias kahdesti.
- Elias oli kahdesti syöttöpörssin top-10:ssä, Alfredsson kertaalleen ja Mogilny ei kertaakaan.
- Eliaksella kaksi Stanley Cupia, Mogilnyllä yksi ja Alfredssonilla ei yhtään.
- Alfredssonilla on Calder Trophy, Elias oli finalisti Calder Trophyyn.
- Mogilny valittiin kahdesti toiseen All-Star kentälliseen RW:nä, Alfredsson kertaalleen toiseen All-Star kentälliseen RW:nä ja Elias kertaalleen ensimmäiseen All-Star kentälliseen LW:nä.
- Alfredssonilla ja Eliaksella yksi top-10 sijoitus Hart-äänestyksessä, Mogilnyllä ei yhtään.
- Alfredssonilla kaksi top-10 sijoitusta Selke-äänestyksessä, Eliaksella yksi ja Mogilnyllä ei yhtään.
- Kansainvälisesti sekä Mogilny että Alfredsson ovat olympiavoittajia.
- Mogilny lisäksi ainoa joka lisäksi voittanut myös sekä aikuisten että nuorten MM-kullat.

Kaiken kaikkiaan kokonaisuutena sanoisin tosiaan hyvin tasaiseksi kolmikoksi tasoltaan ja meriiteiltään. Mogilny on odottanut pisimpään pääsyä sisään joten hänen pitäisi päästä kolmikosta aikanaan ensimmäisenä sisään. Lisäksi tärkeänä kaukalon ulkopuolisena tekijänä Mogilnyllä tosiaan se että oli ensimmäinen venäläinen joka loikkasi aikanaan NHL:ään ja siten oli murtamassa rajoja siellä.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Pistepörssin top-10 sijoituksista puheenollen ainoa pelaaja joka on sijoittunut vähintään viidesti kärkikymppiin mutta ei ole tullut valituksi HHOF:ään on Paul Thompson. Lupaileeko tuo tässä vaiheessa sitten jo hyvää Ilya Kovalchukin ja Nicklas Bäckströmin tuleville HHOF-mahdollisuuksille, sillä he ovat Jagrin, Crosbyn, Ovechkinin ja Thorntonin lisäksi ainoat kaksi aktiivipelaajaa jotka tuohon ovat myös kyenneet?

Playoffien osalta taas sitten Fleming MacKell ja Nick Metz ovat ne kaksi pelaajaa jotka olivat pisteissä kärkikympissä vähintään viitenä keväänä mutta eivät ole tulleet valituiksi HHOF;ään. Aktiivipelaajista tuohon on Crosbyn ja Malkinin lisäksi kyennyt vain Ryan Getzlaf, joten lupaileeko tuo hyvää hänen HHOF-mahdollisuuksille jatkossa?
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Aloin tässä pohtimaan, että kuuluuko Ilya Kovalchuk Hall of Fameen. Hän on kuitenkin voittanut maalipörssin ja ollut 1st. ja 2nd. All-Star joukkueessa kauden jälkeen. Sen lisäksi NHL:ssä tehnyt aika kovat pisteet aikana jolloin maaleja on tehty hyvin vähän. Toki tämä ei ole vielä ajankohtaista kun uraa on jäljellä.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Huomenna julkaistaan vuoden 2019 vuosikerta Hockey Hall of Fameen.

Yhden paikan sieltä tulee todennäköisesti viemään Hayley Wickenheiser. En tiedä miten naisten puolella on muita ehdokkaita, mutta esimerkiksi vuonna 2010 naisista sisälle valittiin Cammi Granato ja Angela James ja miesten puolelta silloin ainoastaan Dino Ciccarelli. Ei yllättäisi jos tänä vuonna miesten puolelta valintojen määrä jää myös pieneksi sillä tarjolla oleva vuosikerta on heikko. Ensimmäisen vuoden ehdokkaista parhaat ovat Patrik Elias, Vincent Lecavalier, Brad Richards ja Dany Heatley. Elias noista paras ehdokas HHOF:ään mutta en häntä sinne ensimmäisellä yrittämällä ottaisi heti sisään. Toki siellä vanhoista vuosikerroista on vielä ehdolla Alexander Mogilnyn, Tom Barrasson, Daniel Alfredssonin ja kumppanien kaltaisia pelaajia, mutta ei sielläkään ketään itsestäänselvyyttä oikein ole. Vaikka toki Mogilnyä pidänkin lähestulkoon sellaisena. Viime vuonna sinne valittiin Aleksander Yakushev hieman yllättäen joten ehkä tänä vuonna katseltaisiin taas tuonne vanhojen aikojen Neuvosto-tähtien suuntaan ja sieltä olisi edelleen vailla HHOF-valintaa muun muuassa Boris Mikhailov, Vladimir Petrov ja Vladimir Krutov. Vaikea kuitenkin ennustaa tämän vuoden vuosiluokkaa kun ei miesten puolelta ole ketään jonka voisi täysin varmasti veikata tulevan valituksi.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Tom Barrasson ensimmäinen kausi oli kyllä jotain uskomatonta. Vezina ja Calder heti kotiin vietäväksi, ei huono. Myöhemmin myös muutama stanley cup. Riittääköhän kuitenkaan hall of fameen...
 
Barrasso on nyt tähän päivään mennessä jo tullut ohitetuksi valinnoissa 12 vuoden ajan joten eihän tuo hyvältä näytä hänen sisäänpääsyn suhteen. Barrassolla myös melkoinen kusipään maine kaukalon ulkopuolella (ainakin peliuran ajalta) joten ei varmaan noin henkilönä ole kaikkein suosituimmasta päästä. Niitä vanhoja samaan aikaan pelanneita pelikavereita siellä valintakomiteassa kuitenkin on päätöksiä tekemässä eli voihan tuokin vaikuttaa siihen.

Lisäksi maalivahdeilla on ainakin vielä ollut rima korkeammalla sisäänpääsyn suhteen kuin kenttäpelaajilla joten eihän tuokaan hyvää lupaile Barrasson tulevalle sisäänpääsylle.

Tosin tulihan siellä muutama vuosi sitten Rogie Vachon valituksi sisään noin 30 vuoden odotuksen jälkeen eli onhan Barrassolla tässä vielä mahdollisuuksia. Ilman valintaa olevista maalivahdeista meriiteiltään Barrasso kuitenkin tosiaan parhaasta päästä.
 
Itsekkin epäilen tuota luonnetta. Joskus yhden vanhan pelaajan suusta kuulin Barrassosta yhtä sun toista juttua. En ihmettele jos jollekkin on jäänyt samassa pukukopissa paha mieli.
 
Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Itsekkin epäilen tuota luonnetta. Joskus yhden vanhan pelaajan suusta kuulin Barrassosta yhtä sun toista juttua. En ihmettele jos jollekkin on jäänyt samassa pukukopissa paha mieli.

Millainen ihminen Barrasso oikein on, jos kerta kusipäänä pidetään? Koskaan ole tarinoita hänestä kuullut.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Esa Tikkanen! 5 Stanley Cuppii hei! Koko uran tilastot pleijareista melkein 0,5 maalia per peli hei, yhteensä 72 pleijarimaalia hei! Olisi pitänyt saada Selkekin ainakin pari kertaa urallaan, aina oli pimentämässä vastustajan tähtiä sen mitä maalinteoltaan ehti, muttei saanut vaikka voitti monta kertaa Stanley Cupin finaalisarjan vikan ottelun, koska se sääntö että palkintoja saadaan jakaa vain tällaisille pelaajille taidettiin keksiä vasta myöhemmin.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tän ketjun ekat sivuthan ovat aika mielenkiintoista luettavaa sisältäen mm Selänteen dissaamista ja 16-vuotiaan Sydney Crosbyn mainitsemisen.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Esa Tikkanen! 5 Stanley Cuppii hei! Koko uran tilastot pleijareista melkein 0,5 maalia per peli hei, yhteensä 72 pleijarimaalia hei! Olisi pitänyt saada Selkekin ainakin pari kertaa urallaan, aina oli pimentämässä vastustajan tähtiä sen mitä maalinteoltaan ehti, muttei saanut vaikka voitti monta kertaa Stanley Cupin finaalisarjan vikan ottelun, koska se sääntö että palkintoja saadaan jakaa vain tällaisille pelaajille taidettiin keksiä vasta myöhemmin.

Tikkanen kuuluisi ehdottomasti Hall of Fameen (etenkin ennen jotain hiton Alfredssonia), vaikka osa menestyksestä tuli Gretzkyllä ratsastaen niin onhan tuossa nuo Rangerssin kaudet ja vikat Oilers kaudet joilla Tikkanen oli todella isossa roolissa joukkueessaan. Jos olisi kanadalainen, niin olisi varmasti valittu jo.
Tuo pimentäjän rooli (ja siinä sivussa 0.70) tahdilla pisteiden tahkoaminen ja vastustajien hulluksi ajaminen on oikeasti todella iso meriitti. Mutta liekkö näitä pelaajia, jotka ovat urallaan ärsyttäneet liiaksi asti muita, että eivät pääse valituksi. Sääli, että noilta vuosilta ei ole samalla tapaa kuvanauhaa tarjolla, olisi varmasti huikeita koosteita Tikkasen tekemisistä netti pullollaan, jos mahdolliset ottelunauhat eivät olisi jossain kellarissa VHS:lle tallennettuina New Yorkin ja Albertan osavaltioissa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös