Hjalliksen Diili

  • 645 311
  • 2 034

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Kukaan ei sitten lähtenyt. Tavallaan vähän pettymys mutta vaikeatahan tuosta oli ketään pudottaa.

Ensi viikolla sitten kaikki vastaan kaikki? Vai onko joukkueet edelleen käytössä?
 
Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos Järvenpään myymälä on aina ollut suhteutettuna parempi, niin minkä takia tässä tehtävässä ei mitattu että kumpi joukkue parantaa sen tietyn liikeen myyntiä suhteessa normaaliin myyntiin?

Omasta mielestä typerästi tehty tuo, että tuijotetaan vain numeroita. Varsinkin jos Järvenpään myymälä aikaisemminkin voittanut ihan kappalemääräisesäkin myynnissä.

Onneksi tuohon tyhmään laskutapaan ei kaatunut kenenkään kisa.
 
Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hyvin näemmä haisteltu porukalta, eli kukaan ei pudonnut. Jos seuraavalla kerralla lähtee kaksi, niin silloin hävinnyt joukkue on automaattisesti ulkona. Toivottavasti tehtävä on tasapuolinen, sillä tämänkertaisessa tehtävässä olosuhteet olivat epätasaiset. Samalla Antti ja Heidi eivät voi olla molemmat finaalissa, jos joukkueet pysyvät samoina. Oma veikkaukseni on, että Heidi ja Jethro ovat finaalissa, valitettavasti. Toisaalta Antti vs. Minna finaali olisi melko selvä. Minnan voitto olisi sen luokan virhearvionti, että edes Hjallis ei sitä tekisi.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Jos Järvenpään myymälä on aina ollut suhteutettuna parempi, niin minkä takia tässä tehtävässä ei mitattu että kumpi joukkue parantaa sen tietyn liikeen myyntiä suhteessa normaaliin myyntiin?

Ööö missä vaiheessa sanottiin tuosta J-Pään myymälän paremmuudesta? Käsittääkseni puhuttiin vain volyymeistä jotka oli 1:3 Tikkurilan hyväksi.
 
Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ööö missä vaiheessa sanottiin tuosta J-Pään myymälän paremmuudesta? Käsittääkseni puhuttiin vain volyymeistä jotka oli 1:3 Tikkurilan hyväksi.

Puhuihan ne myyjät itsekkin siitä että ovat usein ihan kappalemääräisestikkin myyneet enemmän Järvenpäässä kuin Tikkurilassa?
 
Weissflog

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Islanders, Earl the Pearl, avoin liiga
Ööö missä vaiheessa sanottiin tuosta J-Pään myymälän paremmuudesta? Käsittääkseni puhuttiin vain volyymeistä jotka oli 1:3 Tikkurilan hyväksi.

Sanohan se järvenpään myyntipäällikkö et ne laittaa välillä tikkurilaa päihin ihan suorassa kappalemäärien vertailussa..
 
Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Puhuihan ne myyjät itsekkin siitä että ovat usein ihan kappalemääräisestikkin myyneet enemmän Järvenpäässä kuin Tikkurilassa?
Jep, taisivat sanoa, että aina kampanjapäivinä pesevät Tikkurilan.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos seuraavalla kerralla lähtee kaksi, niin silloin hävinnyt joukkue on automaattisesti ulkona. Toivottavasti tehtävä on tasapuolinen, sillä tämänkertaisessa tehtävässä olosuhteet olivat epätasaiset.

Vai voisiko olla niin että tuloksesta huolimatta kaikki ovat pudotusuhan alla kun nyt hävinneet säästettiin? Se olisi minusta ehkä kuitenkin ihan reilua.
 
Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ööö missä vaiheessa sanottiin tuosta J-Pään myymälän paremmuudesta? Käsittääkseni puhuttiin vain volyymeistä jotka oli 1:3 Tikkurilan hyväksi.
Suhde 1:3 oli ilmeisesti myyjien määrä, joka on absoluuttisen typerä vertailu tällaisessa tilanteessa. Jos tosiaan Jäke pesee Tiksin muutenkin määrissä, niin olisi ollut kohtuullisen epäoikeudenmukaista lähettää Jethro tai Heidi kotiin.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Jos alunperin tarkoitus oli se, että mukana olisi kolme kilpailijaa, niin voisi kuvitella että silloin mitellään jo henkilökohtaisesti. Eli voisiko olla mahdollista että on joku tehtävä, missä neljä kilpailevat henkilökohtaisesti, ja jossa on vain voittaja? Kolme muuta sitten pudotusuhan alle ja kaksi heistä pois.
 
Toque

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Montreal Canadiens
Jos Järvenpään myymälä on aina ollut suhteutettuna parempi, niin minkä takia tässä tehtävässä ei mitattu että kumpi joukkue parantaa sen tietyn liikeen myyntiä suhteessa normaaliin myyntiin?

Omasta mielestä typerästi tehty tuo, että tuijotetaan vain numeroita. Varsinkin jos Järvenpään myymälä aikaisemminkin voittanut ihan kappalemääräisesäkin myynnissä.

Onneksi tuohon tyhmään laskutapaan ei kaatunut kenenkään kisa.

No ei kai se nyt aina sentään oo suhteutettuna parempi, muutenhan niiden suhdeluku ois persiillään.. Parannus normimyyntiin ois tietty toinen mahdollisuus mitata tota, mutta tällä kertaa näin.

Ihmeellistä nysväystä tossa lopussa, kun Heidiä lukuunottamatta kukaan ei suostunut nimeämään heikointa lenkkiä. Mihin se Minnankin mainostama suora puhe oikein jäi, pelkkää ympäripyöreetä lässytystä tuli vaan. Tietysti tossa on varmaan vaikea nimetä joku, mutta toisaalta se kuuluu pelin henkeen, kun kuitenkin kilpailu on kyseessä.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Niinpä. Varsinkin Minnan lässytyksen aikana teki mieli huutaa, että "lopeta nyt saatana jo". Jos Minna olisi heti suoraan sanonut jonkun nimen, niin muutkin olisivat nimenneet jonkun, mutta kun heti alkuun lähdettiin ympäripyöreästi lässyttelemään, niin muut seurasivat perässä. Onneksi Heidi sentään uskalsi sanoa jonkun nimen.

Oikea päätös mielestäni jättää tiputtaminen väliin tällä kertaa. Omasta mielestäni joukon heikoin lenkki tällä hetkellä on Minna, koska ei tule muiden kanssa riittävän hyvin toimeen. Muutenkin liian ärsyttävä olemus ja persoona. Kolmen muun väliltä valinta on todella vaikea tehdä.
 
batman83

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mihin se Minnankin mainostama suora puhe oikein jäi, pelkkää ympäripyöreetä lässytystä tuli vaan. Tietysti tossa on varmaan vaikea nimetä joku, mutta toisaalta se kuuluu pelin henkeen, kun kuitenkin kilpailu on kyseessä.

Toisaalta ainoa, joka on vähiten ollut johtoryhmässä on ollut Heidi, joka sitten nimesikin jonkun. Yleensähän tuolla johtoryhmässä Hjallis on tylyttänyt, kun muut ovat kilpaa haukkuneet toisiaan, ehkä siitä olivat nämä 3 muuta veijaria ottanut onkeensa.

Mutta onhan tuo naurettavaa, että jos säännöt on sääntöjä, ja voittava joukkue tekee näiden mukaan suhteessa lähes puolet paremman tuloksen (183-99), että toisen joukkueen tulostakin voidaan pitää mahtavana. Ei ole ehkä aiemmin näin ollut. Tai, jos heidän tulos olikin mahtava, niin mikä sitten oli Minnan ja Seppisen, universaali? Olisi varmaan ollut ihan oikein heitä kohtaan, että toisesta tiimistä olisi jompi kumpi seppä pudotettu. Onkohan siellä toisessa toimipisteessä pikkuisen liikaa työntekijöitä?
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos alunperin tarkoitus oli se, että mukana olisi kolme kilpailijaa, niin voisi kuvitella että silloin mitellään jo henkilökohtaisesti. Eli voisiko olla mahdollista että on joku tehtävä, missä neljä kilpailevat henkilökohtaisesti, ja jossa on vain voittaja? Kolme muuta sitten pudotusuhan alle ja kaksi heistä pois.

Kun järjellä ajattelee niin näinhän sen on pakko mennä, ja kieltämättä tuo olisi se reiluin tapa ratkaista finalistit. Kaikki kilpailee kaikkia vastaan ja ainoastaan voittaja on turvassa.

EDIT: Menikö minulta vaan ohi vai sanottiinko tuossa missään vaiheessa kuinka paljon kukin kilpailijoista myi henkilökohtaisesti autoja? Nähdyn perusteella Jethro ilmeisesti teki aika hyvin kauppaa, ja Anttikin taisi saada jonkun auton myytyä? Heidi ei ilmeisesti tehnyt itse ollenkaan kauppaa?
 
Viimeksi muokattu:

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Kun jokainen kilpailija suoriutui tehtävästään kiitettävästi, niin Hjalikka olisi voinut suoraan tiputtaa henkilöistä persoonaltaan vaikeimman. Tällainen muniinpuhaltelu olisi voitu jättää väliin.

Ja se vaikein persoona on yllätys yllätys Minna, jonka en näe pystyvän pitkäkestoisessa duunissa kontrolloimaan itseään ja pitämään tunteitaan sisällä. Minna on Diilin oma Marko Kivenmäki. Paitsi että Minnan henkilökohtainen taitotaso ei ole nähdäkseni aivan kärkiluokkaa.

Muuten, joku kaarasälleistä sanoi Jethroa liekkiloheksi. Kieltämättä hyvä vertaus.
 
vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Kun järjellä ajattelee niin näinhän sen on pakko mennä, ja kieltämättä tuo olisi se reiluin tapa ratkaista finalistit. Kaikki kilpailee kaikkia vastaan ja ainoastaan voittaja on turvassa.

Vielä parempi ratkaisu olisi mielestäni se, että olisi yksilökilpailu ja kaksi parasta finaaliin, kaksi hävinnyttä suoraan ulos. Voittajalle sitten jokin special-palkinto niin tulee jokin merkitys voitollekin suhteessa kakkostilaan.

Tuossa ohjelmassa on vain oikeastaan yksi pirun huono puoli. Se kestää liian vähän aikaa. Noin laadukasta ohjelmaa jaksaisi katsella ainakin viisikin tuntia putkeen. Enemmän vaan saisi olla itse kilpailusta settiä ja sitten johtoryhmästä.
 
juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Jumankauta, vaikka kuinka itseään toistaa, niin kyllä toi Jethro on ihan uskomaton sälli, melkeinpä niin hyvässä kuin vähemmän hyvässä mielessä. Äijältä tulee kyllä puhetta ja kyllä se osittain niin sydämestä ja tunteella tulee, että täytyy jollain perverssillä tavalla arvostaa miestä. Vielä kun lisätään turkulainen puhetapa, niin se on Jethro se. Jethrolle sukulainen on todennäköisesti ollut Tuntemattoman Sotilaan Hietanen, Turun suunnalta hänkin.

Kuvaava tilanne tänään oli johtoryhmässä, kun kaikilta pyydettiin lyhyt kommentti ketä pudottaisi. Muut antoivat muutaman virkkeen vastauksen, niin Jethrolta tuli pitkä monologi "toisaalta ja toisaalta"-pointteineen. Puhuisi varmaan vieläkin, jos Hjallis ei olisi keskeyttänyt. The Pelimies,Jethro.
Ja vielä, äijä on ylipainoinen kuin mikä, mutta niin vain on pokaillut hyvännäköisiä pornotähtösiä. Sille miehelle mikään ei ole mahdotonta!

Vaan silti jotenkin en voisi kuvitella Jethron tekevän oikeasti duunia Harkimon kanssa...

Heidiä kyllä katselee ihan mielellään, vaikka ikää on mittarissa yli 40. Nahkatakki ja Heidi edelleen sexy yhdistelmä, vaan olisi se voinut niitä autoja myydä topissa ja hameessa, vaikka itse kieltäytyikin...Heidi muistuttaa siitä että vanhassa kontissa voi olla ihan hyvät eväät. Vaan kauniin kuoren alla on itse piru. Silti osaamista löytyy, särmää liikaakin? Hjalliksella on kyllä ollut silmää naiskauneudelle, joten Heidin osakkeet voi olla korkeallakin. Kenties "musta hevonen"...

Antti taitaa olla sittenkin liian nuori, vaikka vähiten onkin ärsyttäviä piirteitä. 10-15 vanhempana olisi varmaan itsestään selvä valinta, enkä muuten ihmettelisi vaikka joskus myöhemmin olisi Hjalliksella duunissa. Eri asia sitten, kiinnostaako Anttia enää siinä vaiheessa vai onko päässyt parempiin mestoihin.

Minnasta ei voi sanoa kuin, että hyi helvetti kun on vastenmielinen akka.

Ärsyttävimmät Kaisa ja Parta-Jarno on onneksi heitetty helvettiin, niin vielä pitää tota Minnaa sietää, toivottavasti lähtee ensi kerralla.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Antti taitaa olla sittenkin liian nuori, vaikka vähiten onkin ärsyttäviä piirteitä. 10-15 vanhempana olisi varmaan itsestään selvä valinta, enkä muuten ihmettelisi vaikka joskus myöhemmin olisi Hjalliksella duunissa. Eri asia sitten, kiinnostaako Anttia enää siinä vaiheessa vai onko päässyt parempiin mestoihin.

Jetrokaan ei oikein sitten sovi kuvaan, kun on vain 6 vuotta Anttia vanhempi(33 vuotta on Jetrolla ikää). Tuo on muuten koko Diilin uskomattomin fakta. Meinasin lentää perseelleni, kun tuon tosiasian bongasin. Luulin kymmenen vuotta vanhemmaksi.
 
Juuso74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Ja vielä, äijä on ylipainoinen kuin mikä, mutta niin vain on pokaillut hyvännäköisiä pornotähtösiä. Sille miehelle mikään ei ole mahdotonta!

Ööö, siis mitä ihmettä?! Mulla on jäänyt seiskat lukematta, ketä pornotähtiä se on pokaillut?
 
J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Yksi asia jäi erityisesti mietityttämään tuon illan jakson jälkeen, eli saiko kilpailijat ihan normaalisti provikat itse myydyistä autoista? Jos sai, niin Jethro ainakin teki aika hyvän tilin tuon tehtävän aikana. Toisaalta allekirjoittaneella ei ole minkäänlaista hajuakaan millä tasolla uusien autojen myyntiprovikat tänä päivänä on, onko foorumissa ex. tai nyk. autokauppiaita? : )
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Vielä parempi ratkaisu olisi mielestäni se, että olisi yksilökilpailu ja kaksi parasta finaaliin, kaksi hävinnyttä suoraan ulos. Voittajalle sitten jokin special-palkinto niin tulee jokin merkitys voitollekin suhteessa kakkostilaan.

Tuossa ohjelmassa on vain oikeastaan yksi pirun huono puoli. Se kestää liian vähän aikaa. Noin laadukasta ohjelmaa jaksaisi katsella ainakin viisikin tuntia putkeen. Enemmän vaan saisi olla itse kilpailusta settiä ja sitten johtoryhmästä.
Puhut asiaa. Eipä tähän paljoa lisättävää. Jälkimmäiseen kappaleeseen sen verran, että tosiaan saisi kestää enemmän, kun on yksi niistä harvoista sarjoista, mitä jaksaa oikeasti mielenkiinnolla seurata. Muutenkin välillä tuntuu, että asioita jää ikään kuin näyttämättä, kun jaksot ovat liian lyhkäisiä.

Jumankauta, vaikka kuinka itseään toistaa, niin kyllä toi Jethro on ihan uskomaton sälli, melkeinpä niin hyvässä kuin vähemmän hyvässä mielessä.
Jotain samaa jopa, kuin itse Juhani "Tami" Tammisessa. Ei nyt ihan samalla tasolle yllä, mutta pieni Tammisen siemen tuossa miehessä kyllä on. =)

Antti taitaa tosiaan jäädä auttamatta hiukan liian nuorena ulos. Ja Minnan noista ensimmäisenä ulostaisin, syyt tietää kaikki.

Toisaalta oli epäreilua, kun häviävästä tiimistä ei ketään tippunut, mutta toisaalta aivan ymmärrettävää. Silti haiskahtaa vahvasti siltä, ettei Hjallis halunnut kahta vahvinta kandidaattia tiputtaa - Jethro ja Minna ainakin omasta mielestäni siis vahvimmat.

Jetrokaan ei oikein sitten sovi kuvaan, kun on vain 6 vuotta Anttia vanhempi(33 vuotta on Jetrolla ikää). Tuo on muuten koko Diilin uskomattomin fakta. Meinasin lentää perseelleni, kun tuon tosiasian bongasin. Luulin kymmenen vuotta vanhemmaksi.
Aivan, mitä h*lvettiä... Voiko tuo pitää paikkaansa.

Itsekin olen kauppamiehiä, en tosin autokauppias... Voiko vaikka joku "asiantuntija" selvittää, että miten ihmeessä noin koviin lukuihin päästiin yhden myyntipäivän aikana. Tiksissä pyöreästi sanottuna sata autoa päivässä? Autokauppa kun on muutenkin tunnetusti aika hidastempoista. En ymmärrä noita lukuja. Eräs tuttunikin on suhkot tunnetussa ja isossa autokaupassa duunissa, ja sanotaan, että ilmeisesti auto pari päivään on jo erinomainen suoritus. Olihan tuola toki joku speciaali kamppis päivä, mutta silti. Mikähän tuo päivä muuten oli ja millä sitä markkinoitiin, ei joku sattunut olemaan tuolloin autokaupoilla ;)?
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Pakko tuolla Jethrolla joku kenkädiili olla, 10 minuutin välein kengät kuvissa. Outoa tuotesijoittelua.
Olenkin ihmetellyt mitä se 'Ohjelmassa on tuotesijoittelua' käytännössä sisältää, muttei nyt aivan Jethron kenkiin asti mielikuvitukseni riittänyt. Enää pitäisi tietää mitä tuotetta mainostavat..
 
lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tällä Jethrolla on se luonnon lahja, jota ei voi oppia missään kauppakorkeakoulussa: Luonnollinen aito ystävällisyys. Sitä vain ei voi kehittää jos sitä ei ole syntymälahjana. Yrittämisen tulos on lähinnä korni. Vähän kuin Tami leikkisi nöyrää.

Ihmisillä on oikeasti leppoisaa olla hänen lähellään. Hän saa asiakkaisiin tunteen, että myyjä on aidosti hänen puolellaan.

Jokainen tietää, että äijä ei ole mikään rehellisyyden perikuva, mutta harvoin rehellisyys tai auto- ja asuntokauppa kansan keskuudessa toistensa synonyymejä ovatkaan!
 
M10

Jäsen
En oikein ymmärtänyt Heidin perusteluita Antin pudottamiselle johtoryhmässä. Taisi sanoa, että viime aikoina on alkanut näkyä, että kompetenssi ei enää riitä ja paukut on käytetty. Omasta mielestäni asia on kyllä melkein päinvastoin. Voi ollakin, että Heidi ei vaan kehdannut suolata tehtäväkaveriaan (Jethro) tai sänkykaveriaan (Minna), ja Antin mainitseminen oli se turvallinen vaihtoehto.

Minna vie vastenmielisyyden määritelmän kyllä ihan uusiin sfääreihin. Mitä helvetin monologia se alkoi siellä johtoryhmässä sössöttämään? Ihme ettei Hjallis katkaissut puheenvuoroa kun Minna toisti itseään kuin rikkinäinen levysoitin.

Karitsala oli taas aika karitsa. Tuossa hänen paikalla voisi olla puhelinpylväs kaulahuivi kaulassa. Mielestäni Helena on muutenkin ollut viime jaksoissa pienemmässä ja pienemmässä roolissa. Tuotantoyhtiö feidaa nätisti ja vikassa jaksossa tuoli on tyhjä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös