Hiihdon MM-kisat Liberec 19.2 - 1.3.2009.

  • 74 883
  • 537

Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Ei aina kestäkkään, mutta esim. eilen kesti, kun Saarinen otti kultaa...

Hannes taitaapi kritisoida monin paikoin esiintyvää ja venymistä vaativaa keittiöpsykologisointia. Älkää tarttuko täkyyn.

Onko niin, että mitalikolmikko hiihti karhennetuilla ei-voidelluilla suksilla? Kun olisi Jauhojärvellä ollut sama suksi, niin ties vaikka kulta olisi tullut.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No hannes_ko nyt vaan kuittailee niille, jotka ovat syyttäneet suomalaisia siitä, että pää ei kestä tiukassa paikassa.

Helvetin hienosti on Suomen kannalta kisat alkaneet ja ruotsalaisten doping-pupujen konttaus myös ihan mukava homma. Harmi vaan, että korruptoitunut FIS:n ruotsalaispomo todennäköisesti on vaikuttanut siihen, että svedukäryjä ei ole odotettavissa näissä kisoissa. Se näkyy myös suoritustasossa, että kuuri on loppunut.
 
Kempula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Liverpool, Leijonat, Team Jatkis
Olen seurannut Matin edesottamuksia tiiviisti tällä kaudella, koska hän on vaimon entinen luokkakaveri ala-asteelta ja siihen liittyen on kerrottava hauska yksityiskohta Matista. Kun Matti oli ala-asteella, joku opettaja oli kysynyt, että mikä Matista tulee isona. Matti oli vastannut, että hiihtäjä. Opettaja oli vaan naureskellut, että joopa joo. Toivottavasti tämä kyseinen opettaja katsoi tätä hienoa hiihtoa.

Onnittelut Matti Heikkisille mitalista ja Suomen mieshiihdon palauttamisesta mitalikantaan vuosien tauon jälkeen.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hieno suoritus Heikkiseltä, alkukaudesta otteet olivat todella hyviä, ja en ymmärrä miten kenellekään penkkiurheilijalle nimi voi tulla puskista. Mutta olihan mitali iso yllätys hieman vaisumpien otteiden jälkeen. Jauhojärvellä eivät sukset pelanneet, mutta eipä varmasti ollut ainoa.

Tässä kun on kirjoiteltu hiljattain selittelyistä, niin kyllähän Jauhojärvi laittoi suorituksen puhtaasti suksien piikkiin, ja varmasti oli aihettakin. Kertoi suoraan haastattelussa, että suksi jäätyi heti ja että jäi laskuissa useita sekunteja... alkuun ilmassa oli melkoista syyn vierittämistä huoltojoukkojen suuntaan. Voi olla, ettei ollut tarkoituksellista, mutta näin se ainakin kuullosti maallikon korviin.

Mutta koska tänään oli Suomella Heikkinen, joka hiihti ainoana suomalaisena pitopohjasuksella, ja jonka myös Tapio Suominenkin tiesi, niin haastattelun loppuun saatiin myös tuotua esille, että itsehän mies (Jauhojärvi) tuon suksivalinnan teki, eikä siitä kai huoltojoukkoja voi syytellä.
 
timmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
FoPS, Kärpät, FC Parta, Kansan Syvät Rivit, Oranje
Huh huh! Olipa siinä miinaan ajamisia oikein urakalla.

Mahtava hiihto, tällaiset yllätykset ovat nimenomaan se urheilun suola!
 
Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
tuskin oli ns. laji-ihmisille ihan niin suuri paukku. Aika kovia hiihtoja on tehnyt muutaman aikaisemminkin

Ei varmaan se ole laji-ihmiselle paukku, että urallaan joskus yltää arvokisamitaliin, mutta kyllä minusta laji-ihminenkin saa vapaasti luvan nyt tällä hetkellä olla yllättynyt, kun parhaimmillaan kuudenneksi maailmancupin osakilpailussa selviytynyt nappaa MM-kisoissa pronssia, eikä tarvitse lakonisesti todeta, että "kyllä minä tämän tiesin". TOP-10 sijoituksiakin taitaa kaverilla olla vain muutama. Hieno suoritus.

Matti Heikkinen on muuten nyt Jari Isometsän kanssa tasoissa arvokisamitalitilastossa.
 
Mutta koska tänään oli Suomella Heikkinen, joka hiihti ainoana suomalaisena pitopohjasuksella, ja jonka myös Tapio Suominenkin tiesi, niin haastattelun loppuun saatiin myös tuotua esille, että itsehän mies (Jauhojärvi) tuon suksivalinnan teki, eikä siitä kai huoltojoukkoja voi syytellä.

Niin ja tähän Heikkisen valmentaja Toni Roponen jatkoi, että todennäköisesti Jauhojärvi teki oikean valinnan eikä toisenlainen valinta olisi tuonut yhtään sen parempaa tulosta. Jauhojärvellä kun ei ole Heikkisen kaltaista pitopohjaparia olemassa.
 
Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Tarkoitat kai henkilökohtaisilla matkoilla?

No luonnollisesti. Ovathan Pekka Suorsa ja Tami Kiurukin olevinaan maailmanmestareita jenkkien tusinatason alkueräjuoksijoista nyt puhumattakaan, jos joukkuekilpailut otetaan huomioon.

Aivan naurettavaa olisi arvostaa Isometsän 6 viestimitalia tuohon päälle samanarvoisiksi henkilökohtaisen mitalin kanssa, jolloin Heikkinen tarvitsisi vielä 6 henkilökohtaista mitalia yltääkseen Isometsän saavutukseen, jos viestijoukkueen muut jäsenet eivät hänen uransa aikana ole tarpeeksi hyviä mitalitavoitteluun. Jari Räsäsen saavutuksiin yltääkseen Heikkinen tarvitsee tällä laskutavalla vielä 5 mitalia.
 
Viimeksi muokattu:

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Niin ja tähän Heikkisen valmentaja Toni Roponen jatkoi, että todennäköisesti Jauhojärvi teki oikean valinnan eikä toisenlainen valinta olisi tuonut yhtään sen parempaa tulosta. Jauhojärvellä kun ei ole Heikkisen kaltaista pitopohjaparia olemassa.

Vastakysymys tähän. Miksi ei? Pannaanko tässä nyt Fischerin miehet tilille siitä, että Jauhojärven suksiin tuli jäätä kisan aikana. Vai syytelläänkö niitä huoltomiehiä sittenkin. Hiihtäjähän ei kai milloinkaan ole missään vastuussa suksestaan, jonka käsitykseni mukaan valitsee useasta eri parista. Ja eikös myös testaa niitä kisojen ulkopuolella.
 
Messi#10

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, FC Barcelona, St. Louis Blues
Saas nähdä mihin Matti pystyy yhdistelmäkisassa. On ainakin joskus tainnut väläytellä siinäkin.
 
Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Saas nähdä mihin Matti pystyy yhdistelmäkisassa. On ainakin joskus tainnut väläytellä siinäkin.

Eipä kannata liikoja odotella. Tulevaisuuden vuodet näyttävät lupaavilta, mutta tänään tuloksen selitti paitsi loistava hiihto niin myös erinomainen suksivalinta, jonka epäonnistumiseen sortuivat monet.
 
No luonnollisesti. Ovathan Pekka Suorsa ja Tami Kiurukin olevinaan maailmanmestareita jenkkien tusinatason alkueräjuoksijoista nyt puhumattakaan, jos joukkuekilpailut otetaan huomioon.

Aivan naurettavaa olisi arvostaa Isometsän 6 viestimitalia tuohon päälle samanarvoisiksi henkilökohtaisen mitalin kanssa, jolloin Heikkinen tarvitsisi vielä 6 henkilökohtaista mitalia yltääkseen Isometsän saavutukseen, jos viestijoukkueen muut jäsenet eivät hänen uransa aikana ole tarpeeksi hyviä mitalitavoitteluun. Jari Räsäsen saavutuksiin yltääkseen Heikkinen tarvitsee tällä laskutavalla vielä 5 mitalia.

En mistään arvostuksista puhunut. Kunhan tarkensin ja varmistin mitä tarkoitit. Jos nyt arvostuksista puhutaan, niin arvostan enemmän hiihdon Isometsän viestimitaleja kuin Yleisurheilun MM-kisojen alkuerässä juosseen yhdysvaltalaispikajuoksijan mitalia.

Henkilökohtaisella tasolla Heikkinen MM-pronssi on samaa tasoa Isometsän takaa-ajon pronssin kanssa Thunder Baysta vuodelta 1995.
 
Vastakysymys tähän. Miksi ei? Pannaanko tässä nyt Fischerin miehet tilille siitä, että Jauhojärven suksiin tuli jäätä kisan aikana. Vai syytelläänkö niitä huoltomiehiä sittenkin. Hiihtäjähän ei kai milloinkaan ole missään vastuussa suksestaan, jonka käsitykseni mukaan valitsee useasta eri parista. Ja eikös myös testaa niitä kisojen ulkopuolella.

En osaa vastata, mutta kenties Heikkisen voiteluguru on sellainen, jota Jauhojärvellä ei ole esittää. Ainakaan tämän päivän kelissä.
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Heh...Täällä näköjään joku vie muita kuin pässejä narussa.

Loistava päivä Heikkiseltä, ja kohta kai voi odottaa lisää kun yhdistetyn mäki vihdoin hypätään, jos hypätään...

Muistan n. vuosi takaperin lukeneeni jostain lehdestä kun Lukas Bauerilta kysyttiin näistä uusista nuorista hiihtäjistä että kuka tulee lyömään läpi, Bauer veti Heikkisen nimen vähänkuin puskista. Hiukan myöhässä Bauerin ennustukseen Heikkinen löi itsensä läpi, jos sitä pelkästään arvokisamitaleilla mitataan. Mutta pääasia että kaveri alkaa pitämään paikkansa nyt huippuhiihtäjien joukossa, ja se lopullinenkin läpimurto on todella lähellä.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
En osaa vastata, mutta kenties Heikkisen voiteluguru on sellainen, jota Jauhojärvellä ei ole esittää. Ainakaan tämän päivän kelissä.

Tai sitten Jauhojärvi vaan itse mokasi suksivalintansa (niinkuin moni muu), ja se paras pari oli huoltokopissa, kun luisto rupesi loppumaan.

Rallimiehet joskus myöntävät ITSE, että valitsivat väärät nakit alle. Ihan arvostettava tapa.
 
Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Tai sitten Jauhojärvi vaan itse mokasi suksivalintansa (niinkuin moni muu), ja se paras pari oli huoltokopissa, kun luisto rupesi loppumaan.

Rallimiehet joskus myöntävät ITSE, että valitsivat väärät nakit alle. Ihan arvostettava tapa.
Eikös Jauhojärvi itse myöntänyt kuitenkin ottaneensa väärän suksiparin? Taisi sanoa, että onnistumisen mahdollisuus näissä keleissä on yleensä 50%.
 
FreezingHell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Rallimiehet joskus myöntävät ITSE, että valitsivat väärät nakit alle. Ihan arvostettava tapa.
Aivan, kun mekaanikot ovat heränneet aamuyöstä ne voitelemaan.
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Tai sitten Jauhojärvi vaan itse mokasi suksivalintansa (niinkuin moni muu), ja se paras pari oli huoltokopissa, kun luisto rupesi loppumaan.

Rallimiehet joskus myöntävät ITSE, että valitsivat väärät nakit alle. Ihan arvostettava tapa.
Sillähän Jauhojärvi haastatteluissa sanoikin siitä jääkerroksesta suksiensa pohjassa että valinta taisi mennä hieman pieleen, mutta vähän vaikutti mies siltä ettei halua paljon selitellä. Vaikuttaisiko tähän pelko siitä että leimattaisiin selittelijäksi, kuten Suomessa aina silloin tällöin on käynyt.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Onnea vaan uudella suomalaiselle MM-mitalistille. Siitä onkin aikaa kun suomalainen mieshiihtäjä on kivunnut MM-kisoissa palkintopallille. Ja saanut pitää mitalinsa myös pissatestin jälkeen
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sillähän Jauhojärvi haastatteluissa sanoikin siitä jääkerroksesta suksiensa pohjassa että valinta taisi mennä hieman pieleen, mutta vähän vaikutti mies siltä ettei halua paljon selitellä. Vaikuttaisiko tähän pelko siitä että leimattaisiin selittelijäksi, kuten Suomessa aina silloin tällöin on käynyt.

Taisin tuossa ensimmäisessä viestissäni myös mainita, että lopussa Jauhojärvi tosiaan myönsi itse mokanneensa.

http://keskustelu.jatkoaika.com/showpost.php?p=2615940&postcount=108

Tähän minulle vastattiin, että Suomen valmennusjohto totesi, että toisenlaisella valinnalla tuskin olisi tullut parempaa tulosta, koska Jauhojärvellä ei ole olemassa Heikkisen kaltaista pitopohja paria. Edelleen olisi mukava tietää miksi ei. Kuka kantaa vastuun. Fischerin miehet? Valmennusjohto? Hiihtäjät? Vai heitelläänkö ympäripyöreitä kommentteja, niin ettei kukaan ole "selittelijä" tai "syyllinen". Jotain kai kuitenkin mokattiin, koska jos mies tulee väärillä suksilla melkein kympin sakkiin, niin miten olisi mennyt oikeilla suksilla?

MTV:n linkin mukaan Jauhojärvi muuten tosiaan toteaa, että teki itse mokan. Hyvä niin. Pinnat Jauhojärvelle. Mitä selittelyjä sitten ovat nämä Toni Roposen kommentit kisan jälkeen (jota en nähnyt), jossa kuulema totesi ettei Jauhojärvellä ole Heikkisen kaltaista pitopohjaparia olemassa.

http://www.mtv3.fi/urheilu/mmhiihto/uutiset.shtml/arkistot/mmhiihto/2009/02/804726
 
MTV:n linkin mukaan Jauhojärvi muuten tosiaan toteaa, että teki itse mokan. Hyvä niin. Pinnat Jauhojärvelle. Mitä selittelyjä sitten ovat nämä Toni Roposen kommentit kisan jälkeen (jota en nähnyt), jossa kuulema totesi ettei Jauhojärvellä ole Heikkisen kaltaista pitopohjaparia olemassa.

Roponen halusi vain hillitä sitä loputonta jossittelua, mitä mediat harrastavat tässäkin tapauksessa. Totesi, että Jauhojärven toisenlainen suksivalinta ei välttämättä olisi tuonut yhtään parempaa tulosta ja että Jauhojärvi teki luultavasti ihan oikein valinnan. Sanatarkkaa lainausta en muista, mutta sinäkin voit sen YLEn sivuilta myöhemmin varmaan tarkistaa.

Tarkennuksena, että Roponen on Heikkisen, R-L Roposen ja Sarasojan henkilökohtainen valmentaja.
 
No ei välttämättä olisi tuonut parempaa tulosta. Onneksi Jauhojärvi kuittasi sitten nämä selittelyt toteamalla, että mokasi itse. "Oli 50 prosentin mahdollisuus onnistua valinnassa, ja nyt tuli epäonnistuminen. Tein päätöksen tuntia ennen starttia"
 
Thomasson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Paskainen maku jäi yhdistetyn kisasta. Eivät olleet tuuliolosuhteet kaikille läheskään samat, eikä sovi unohtaa, että Anssi pystyy kaikille tasapuolisissa oloissa selvästi porukan parhaisiin hyppyihin.

Ensimmäisessä hypyssä näki ilmiselvästi, kuinka tuuli otti mieheen. Ja myös toisessa onnetar pyllisteli, sillä muuten miehen hypyssä ei nähdäkseni ollut vikaa.

Toki, hieman saattoi olla Anssinkin pöksyissä tutinaa, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että eniten täytyy syyttää tuuliolosuhteita. Tiedämmehän Anssin sellaiseksi urheilijaksi, joka myöntäisi, jos suurin vika olisi miehessä itsessään. YLE-haastattelun mukaan: "Menin, minkä vain pystyin."

Nyt kävi loistavan hiihdonkin jälkeen näin, mutta eiköhän mies taas räväytä isossa mäessä, jossa lento-ominaisuudet ovat suuressa roolissa. Jos vain tuuliolot ovat kaikille edes kutakuinkin samat, on Anssilla toki edelleen loistomahdollisuudet henkilökohtaiseen kultaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös