Mainos

Hiihdon harrastajat Jatkoajassa

  • 243 031
  • 1 392

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Se oma käsitys näissä vaan ei ole oikea, eikä luisteluhiihdon vaikeus verrattuna perinteiseen ole mikään heitto vaan fakta. Perinteisen perustekniikka on huomattavasti helpompi ja myös vauhdinvaihtelu siinä lajissa on heikollakin tekniikalla helpompaa. Moni kyllä _kuvittelee_ osaavansa luisteluhiihdon teknisesti helpommin ja paremmin (kun sillä huonollakin tekniikalla pääsee useimmiten pertsaa nopeampaa), mutta näin ei ole. Sykepuolelta asiaa on aika helppo tarkastella, sillä hyvällä tekniikalla sekä vauhtia että tehoa voi säädellä kummassa tyylissä vaan, joskin kuten Hartza totesi luistelu on raskaampaa, sillä siinä esimerkiksi mäkiin joutuu panostamaan sekä teknisesti että voiman suhteen enemmän. Sinänsä luistelusuksen valinta on helpompaa (yleensä), kun perusharrastajan ei tarvitse miettiä kuin riittävä suksen jäykkyys. Molemmissa tyyleissä sitä nautittavuutta voi parantaa helposti nöyrtymällä ja menemällä hiihtokouluun - suosittelen lämpimästi! Niissä oppii juuri ne olennaiset pienet asiat, joilla tekniikka paranee.

Useimmilla tuo tyylien välinen yleinen harhakäsitys johtunee juuri vauhdista.
 
Ankkakaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kiitos vastauksista! Taidan kyllä Intersportiin suunnata, koska sieltä on aina tullut hyvää apua lajista riippumatta. Luistelusukset varmaan haen, koska luistelu luistimilla, rulliksilla ja suksillakin on aina sujunut hyvin.
 
Fordél

Jäsen
Se oma käsitys näissä vaan ei ole oikea, eikä luisteluhiihdon vaikeus verrattuna perinteiseen ole mikään heitto vaan fakta. Perinteisen perustekniikka on huomattavasti helpompi ja myös vauhdinvaihtelu siinä lajissa on heikollakin tekniikalla helpompaa. Moni kyllä _kuvittelee_ osaavansa luisteluhiihdon teknisesti helpommin ja paremmin (kun sillä huonollakin tekniikalla pääsee useimmiten pertsaa nopeampaa), mutta näin ei ole. Sykepuolelta asiaa on aika helppo tarkastella, sillä hyvällä tekniikalla sekä vauhtia että tehoa voi säädellä kummassa tyylissä vaan, joskin kuten Hartza totesi luistelu on raskaampaa, sillä siinä esimerkiksi mäkiin joutuu panostamaan sekä teknisesti että voiman suhteen enemmän. Sinänsä luistelusuksen valinta on helpompaa (yleensä), kun perusharrastajan ei tarvitse miettiä kuin riittävä suksen jäykkyys. Molemmissa tyyleissä sitä nautittavuutta voi parantaa helposti nöyrtymällä ja menemällä hiihtokouluun - suosittelen lämpimästi! Niissä oppii juuri ne olennaiset pienet asiat, joilla tekniikka paranee.

En ole hiihdon asiantuntija, mutta mulla on ihan sama käsitys ja kokemus. Kyllä luisteluhiihto on lähtökohtaisesti aloitteilijalle raskaampaa. Itsekin osaan luistella luistimilla hyvin ja omaan hyvän peruskunnon, mutta luisteluhiihto on silti raskasta ja sykkeet nousevat helposti. En ole siitä saanut helppoa oikein millään, joten siksi hiihto on mulla jäänyt. Ainoa poikkeus on, kun järvenjäälle tulee hankikanto niin siinä on mukava antaa palaa. Etenkin myötätuulessa:) Harmittaa kuitenkin, että tuli aikanaan ostettua luistelusukset. Toisaalta en jaksa yhtään kikkailla noiden voiteluiden kanssa, joten siksi perinteinenkään ei suuremmin innosta. Erityisesti perinteinen olisi kuitenkin hyvää vaihtelua juoksun peruskuntokauden treenaamiseen.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kyllä luisteluhiihto on lähtökohtaisesti aloitteilijalle raskaampaa. Itsekin osaan luistella luistimilla hyvin ja omaan hyvän peruskunnon, mutta luisteluhiihto on silti raskasta ja sykkeet nousevat helposti. En ole siitä saanut helppoa oikein millään, joten siksi hiihto on mulla jäänyt.

Kyllä se näin on. Luisteluhiihto vaatii parempaa tasapainoa ja myöskin enemmän reisivoimaa. Tekniikka on kaiken a ja o, mutta hyvän tekniikan saavuttaminen vaatii sitä, että myös lihaskunto on riittävä. Näin ei taida ainakaan omalla kohdallani olla. Jotta sykkeet eivät nousisi kovin korkeiksi, pitäisi osata liu'uttaa suksea rennosti, mutta helposti sukset alkavat kääntyä kantilleen liian nopeasti ja suksikulma aukeaa liian isoksi. Itse hiihdänkin luistellen mieluiten hieman hitaalla kelillä ja ladulla, jonka pinta ei ole aivan kivikova, tällöin tekniikkaa on helpompi opetella.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Täällä myös yksi halukas aloittamaan hiihdon, mutta tosiaan edellisen kerran tullut hiihdettyä ala-asteella ja tietenkin intin vehkeillä. Ainakin ala-asteella olin ihan hyvä hiihtämään ja nimenomaan luistelutyylillä. Intissä näytti vielä sujuvan ihan hyvin siihen nähden, mitkä varusteet oli käytössä. Samat kysymykset esittäisin kuin ylhäällä. Paljonko tarvii uhrataa rahaa ja mitä muuta kannattaa ottaa huomioon?

Vastaus tähän melkoisesti myöhässä, mutta perinteisen välineitä suosittelen minäkin. Ja suksista nimenomaan voideltavia pienin varauksin.

Olen aloittanut tämän hiihtokauden Kivikon hallissa hommattuani ensimmäiset pitopohjasukseni. Tuolla hallissa ne toimivat selvästi paremmin kuin voideltava parini. Jostain syystä en ole saanut millään voitelulla pitoa aikaiseksi tuolle hallin lumelle. Jos räntää tai märkää lunta sataa ja meinaa hiihtää perinteistä, suosittelen kyllä silloinkin pitopohjasuksia. Sitten taas mitä enemmän on pakkasta, sitä huonommin pitopohjat toimivat.

Voideltavat perinteisen sukset saan itse toimimaan hyvin oikeastaan kaikissa muissa olosuhteissa kuin noissa jotka aiemmin mainitsin. Pakkaskeleillä purkkivoidetta pohjaan, tai sitten teippi koko talveksi jos ei jaksa erikseen voidella joka kerralle. Kuitenkaan purkkivoitelukaan ei ole vaikeaa, eikä purkkeja tarvitse monta erilaista, ehkä yksi jolllekin -1 - -5 -kelille, sekä toinen hieman kovemmille pakkasille. Plussakeleille liisteri. Parafiinit on hyvä sulattaa pohjaan vähintään kauden aluksi, mutta jos välineitä ei halua hommata, sen voi jättää suksiliikkeen hommaksi.
 
Ankkakaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vastaus tähän melkoisesti myöhässä, mutta perinteisen välineitä suosittelen minäkin. Ja suksista nimenomaan voideltavia pienin varauksin.

i.
Ajatuksissa on kuitenkin luistella jatkuvasti, koska se on aina ollut mukavaa ja perinteinen hiihto on omasta mielestäni ihan hanurista.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ajatuksissa on kuitenkin luistella jatkuvasti, koska se on aina ollut mukavaa ja perinteinen hiihto on omasta mielestäni ihan hanurista.

Sitten asia lienee selvä! Koska luisteluhiihdossa sauvojen on oltava pidemmät verrattuna perinteisen sauvoihin, on niiden myös oltava jäykemmät. Osta siis riittävän jäykät sauvat. Monojen tulee tukea hyvin nilkkaa.

Luistelusuksissa uskoisin halvimpienkin olevan kelvollisia, koska niissä kaikkein huonoimpia markettimalleja ei edes taida olla saatavilla. Ainakaan oma (ihan hyvä) settini ei ollut mitenkään hinnalla pilattu. Ja näin vesisateiden jatkuessa voi kohtalaisen paketin löytää sopuhintaan.
 
ufon_kaakao

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sebastian Aho
Kävin vähän kuokkimassa tuolla umpihangessa lumimyräkässä, ojentajat huutaa pumpissa hoosiannaa. Im coming for you Marit Björgen, IM COMING.
 
kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Epätasainen baana koitui nykyisten sauvojen kohtaloksi. Lensin turvalleni ja toinen sauva murtui sälöiksi heti kahvan alapuolelta. Sauvat ovat vanhat swix ct3:t, jonkinlainen miksaus hiili- ja lasikuituitua. Kestivät pitkään aktiivikäytössä, mutta nyt on pakkosauma hankkia uudet. Kuten kaikessa muussakin, niin sauvoissa on valinnanvaraa. Merkkejä ja malleja on niin paljon, että on vaikea hahmottaa seasta se sopivin pari. Komposiitti vai puhdas hiilikuitu?

Luistelusauvat aktiivikäyttöön, hinta max 150e/pari. Onko jokin ylitse muiden ja joku, jota kannattaa välttää? Swixien kädensija on ollut miellyttävä, liekö näissä eroja eri valmistajilla? Josko joku osaisi auttaa?
 
Ensinnäkin otan osaa.

Tuohon budjettiisi luulisi jo saavan ihan hyvät sauvat. Ilmeisesti hiihdät enemmän, ainakin luistelutyylillä, kuin minä. Itselläni on ollut luisteluun jotkut Exelin kilpasauvat vuodesta 2002. Olivat ostohetkellä edellisen vuoden mallia ja edullisesti sain. Hemmetin hyvin ovat toimineet.

Nyt on jo useamman kauden tosin häirinnyt se, että kiinnityshihnan tarra on kulunut niin, että se aukeaa varsinkin vasemmalta puolelta vähän väliä. Pitäisi siis ainakin uudet hihnat ostaa. Muuten ovat kestäneet erinomaisesti ja olleet hyvät. Voin siis ainakin Exeliä suositella, norskimerkistä ei ole kokemusta sauvojen osalta.
 
Luistelusauvat aktiivikäyttöön, hinta max 150e/pari. Onko jokin ylitse muiden ja joku, jota kannattaa välttää?
Vaikuttaa siltä, että kotimaisen Yokon sauvat ei ole välttämättä hyvä valinta. Kahdet viime sauvat on kestäneet alle kaksi vuotta, kunnes sompa alkaa liikkua ja irtoaa. Onko tämä sitten ollut vain huonoa tuuria, kyllähän kai muillakin merkeillä ne osat on liimattu ja urheilukaupoissakin saatetaan liimata.

On kyllä totta, että niissä kädensijoissa/remmeissä on lopulta aika isoja eroja, samoin sauvojen keveydessä. Mutta enpä osaa sanoa, mitkä olisi hyvät tai ei-niin-hyvät.
 
kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuhat kilometriä talvessa on ollut tavoitteena jo pitkään. Noilla rikkoontuneilla sauvoilla on pökitty n. 8000 km, joten ihan hyvät ovat olleet. Toki useamman kerran on sommat vaihdettu ja kädensijaa ommeltu kasaan, mutta sauvaputki on vaan kestänyt. En harrasta kilpailuja eli kuntohiihtäjän käyttöön tulevat. Siksi muutaman gramman viilailut ja satasten lisääminen ei ole tarpeellista tai mielekästä. Mieluummin vähän painavammat ja kestävämmät kuin täysiveriset kilpasauvat.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Itse hiihdin pitkään Exel Integroilla (kuntohiihtäjä myöskin, toki jotain massahiihtoja tulee hiihdettyä ja keskimääräisenä talvena jonnekin 1000-1500 km väliin), mutta kun hajosivat ostin Vantaan tehtaanmyymälästä Onewayn tolpat. Hyvät ovat olleet - eivät olleet se kallein kilpaversio vaan yksi alas, eli juuri sekoitussauvat. Samanlaiset sittemmin pertsan hiihtoonkin lyhempänä versiona.
 
MunkADunk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Penguins
Pitäisi tässä hiihtoharrastusta viritellä pikkuhiljaa monen vuoden hiljaiselon jälkeen tulille. Pertsan sukset olisi hakusessa. Ainoa "ongelma" on se, että mittani on 187/110. Toimiiko tuollaiset harrastelijan sukset näin raskasrakenteisella ladunkuluttajalla ollenkaan? Hirveästi ei olisi settiin varaa ylimääräistä laittaa, mitä halvemmat sen parempi toisin sanoen. Jos kipinän hiihtoon löydän niin todennäköisesti ensi talvena painoa on sen verran vähemmän että aihetta uusien suksien ostoon on senkin puolesta.
 
Toimivat sukset varmasti löytyy melkein mille vaan massalle. Yksi ohje siihen - älä osta marketista. Vaikkei ylimääräistä ole laittaa, osta asiantuntevasta liikkeestä, jolloin saat juuri itsellesi sopivat sukset. Harrastus nimittäin loppuu siihen paikkaan, jos suksi on huonoprofiilinen, liian löysä tai liian jäykkä.

Painon vähetessä tekniikka yleensä paranee ja ponnistus terävöityy, joten ei ole ollenkaan sanottua, että sukset menevät vuodessa vaihtoon.
 
osta asiantuntevasta liikkeestä, jolloin saat juuri itsellesi sopivat sukset. Harrastus nimittäin loppuu siihen paikkaan, jos suksi on huonoprofiilinen, liian löysä tai liian jäykkä.

Painon vähetessä tekniikka yleensä paranee ja ponnistus terävöityy, joten ei ole ollenkaan sanottua, että sukset menevät vuodessa vaihtoon.
Tähän voisi kommentoida, että jos luistelua hiihtää niin ei oikeastaan ole niin väliä, onko hyvät välineet. Itse olen hiihtänyt sopimattomilla ja huonosti luistavilla suksilla ja vähän turhan lyhyillä sauvoilla. Äskettäin ostin 5 senttiä pitemmät sauvat, minkä takia vauhti ja helppous kasvoivat merkittävästi. Vähän harmittaa kun "joutuu" menemään kovempaa. Ja kovempaa joutuu menemään senkin takia, että rasittuu riittävästi helpolla reitillä. Tekniikalle ja tasapainolle tuli myös lisää haastetta.
Vielä jos voitelisi sukset, niin miten kovaa sitä sitten menisikään.

Perinteisellä tietysti vähän eri juttu, ja suksen pitääkin olla sopiva, jotta pitoa löytyy.

On se hiihto kyllä erittäin tehokasta kuntoilua. Kilometrin lenkkiä kiertäessä laskin, että sauvat lyö lumeen 150 kertaa kilometrillä kun Wassbergin tyylillä hiihtää. Kun muutaman kymmenen kilometriä hiihtää, niin tulee varsinkin ojentajille ja vatsalihaksille rasitusta.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tähän voisi kommentoida, että jos luistelua hiihtää niin ei oikeastaan ole niin väliä, onko hyvät välineet. Itse olen hiihtänyt sopimattomilla ja huonosti luistavilla suksilla ja vähän turhan lyhyillä sauvoilla. Äskettäin ostin 5 senttiä pitemmät sauvat, minkä takia vauhti ja helppous kasvoivat merkittävästi. Vähän harmittaa kun "joutuu" menemään kovempaa. Ja kovempaa joutuu menemään senkin takia, että rasittuu riittävästi helpolla reitillä. Tekniikalle ja tasapainolle tuli myös lisää haastetta.
Vielä jos voitelisi sukset, niin miten kovaa sitä sitten menisikään.

Luistelussa on ihan yhtä paljon väliä kyllä välineillä, mutta kuten toteat, paremmilla välineillä vauhti kasvaa ja tekniikkaosaaminen haastetaan ihan eri tavalla. Ylipäätään luisteluhiihto on teknisesti paljon haastavampaa kuin perinteisen hiihto, vaikka useimmiten toisin kuvitellaan. Alustahan vaikuttaa myös paljon enemmän juuri siksi, että erityisesti näillä jäisillä tykkibaanoilla, millä valtaosa hiihtäjistä juuri nyt hiihtelee on huomattavasti vaikeampaa hiihtää teknisesti oikein ja rauhallisesti kuin pakkaskelillä.
 
Alustahan vaikuttaa myös paljon enemmän juuri siksi, että erityisesti näillä jäisillä tykkibaanoilla, millä valtaosa hiihtäjistä juuri nyt hiihtelee on huomattavasti vaikeampaa hiihtää teknisesti oikein ja rauhallisesti kuin pakkaskelillä.
Olisihan se mukava hiihtää luistelua juuri ajetulla ladulla, siinä juuri tasapainokin pysyy helposti kasassa. Tosin itsehän en muuten hiihtäisi luistelua, mutta kun on sen verran helpot maastot, ettei kannata perinteistä hiihtää.
 
MunkADunk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Penguins
Toimivat sukset varmasti löytyy melkein mille vaan massalle. Yksi ohje siihen - älä osta marketista. Vaikkei ylimääräistä ole laittaa, osta asiantuntevasta liikkeestä, jolloin saat juuri itsellesi sopivat sukset.

Tämä on kyllä hyvä ja yleispätevä neuvo lähes kaikkiin urheiluvälineostoihin vasta-alkajalle. Katselin kyllä nettikauppojen valikoimia mutta tarkoitus olisi sukset ostaa asiantuntevalta myyjältä.
Olen vuosikausia asunut sekä pururadalle että järven jäälle tehdyn latuverkoston läheisyydessä. On outoa, että en tätä ennen ole tajunnut noita huikeita harrastusmahdollisuuksia hyödyntää. Hiihdon täysin nollista aloittavana ajattelin ostaa aluksi pertsan vehkeet ja jos kipinä puraisee kunnolla, ensi talvena sitten sijoitetaan luistelusettiin.
 
Suosikkijoukkue
Detroit Dead Wings, FC Bayern symp. Lightning
Miten pitkään olette hiihtäneet yhdellä luistovoitelulla, eli kuinka paljon kilometrejä nuo nykyiset voiteet oikein kestää normaaleissa olosuhteissa. Itse käyttänyt näillä pakkaskeleillä Polar LF Race voidetta, ilmeisesti sieltä kestävimmästä päästä? Vähän vaikea havainnoida, että missä vaiheessa suksi tuntuu siltä, että olisi aika sulattaa uudet voiteet pohjaan.
 
@DAF @Fordél

Olipas ikävästi jäänyt juttu kesken tuona esihistoriallisena aikana ennen näitä somehömpötys-hälytyksiä.

Ilmeisesti minulla on tosiaan poikkeuksellinen epäsuhta (ylä- ja alavartaloiden voimantuoton ja koordinaation lisäksi) perinteisen ja vapaan hiihtotavan tekniikoissa, kun pertsaa en pysty hiihtämään vaivattomasti pk-sykkeellä, mutta vapaata pystyn vaikka pertsan suksilla ilman sauvoja, ja varmaankin hiihtokoulu toisi asiaan muutoksen, jos oppisi tuottamaan liukua myös ilman sivulle suuntautuvaa voimavektoria.

Minun kokemukseni ei siis ole yleistettävissä, kuten toki osasinkin jo hieman epäillä, mutta mukavaa että korjasitte asian perustellusti.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Miten pitkään olette hiihtäneet yhdellä luistovoitelulla, eli kuinka paljon kilometrejä nuo nykyiset voiteet oikein kestää normaaleissa olosuhteissa. Itse käyttänyt näillä pakkaskeleillä Polar LF Race voidetta, ilmeisesti sieltä kestävimmästä päästä? Vähän vaikea havainnoida, että missä vaiheessa suksi tuntuu siltä, että olisi aika sulattaa uudet voiteet pohjaan.

Tähän ei ole oikeaa vastausta. Kuivalla, pehmeällä pakkaslumella varmaan voisi hiihdellä koko talven yhdellä parafiinin sulattelulla, mutta jäisellä ladulla ja liian löysillä suksilla voiteesta ei ole jäljellä yhtään mitään 20 km:n jälkeen. Minun kaikki sukseni ovat mustapohjaisia ja voitelun jälkeen ne ovat mustat ja kiiltävät. Minä havainnoin voiteen kulumisen siitä, että pohjista tulee harmaat ja kaikki kiilto on kadonnut. Myös luistosta asiaa pystyy päättelemään, varsinkin vesikeleillä; kyllähän se luisto loppuu kun voide kuluu pois tai vettyy kokonaan.
 
Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tekisipä mieli hiihtämään näin vuosikausien tauon jälkeen. Tarkoituksena / tavoitteena saada paitsi nostettua yleiskuntoa niin ylipäänsä saada elämään lisää ulkoilua ja liikuntaa. Perinteinen operaatio kohti parempia elämäntapoja siis. Hiihtämässä ei ole tullut käytyä vuosikausiin, ja nyt kun suksia saisi alennuksesta kohtuuhintaan niin heräsi vähän kysymyksiä.

- Kannattaako panostaa ja ostaa samantien luistelusukset? Nuorempana tuli paljon hiihdettyä luistelutyylillä ja ainakin silloiselta ajalta on jäänyt mieleen että pertsan suksilla ei paljoa luistella mutta luistelusuksilla pystyy kyllä esim. tasatyöntöä pertsan ladullakin lykkimään.
- Edelliseen liittyen, minkä verran eri sukset eroaa vaatimuksiltaan voitelun ja mahdollisen muun huollon suhteen? Veikkaisin että voiteetkin on tässä vuosien saatossa muuttuneet / kehittyneet.

Muitakin tipsejä hiihtoa aloittelevalle otetaan vastaan. Oleellisinta lienee että suksissa on oikea jäykkyys jne. eli varmaan kannattaa suosiolla suunnata johonkin urheiluliikkeeseen jossa toivonmukaan myyjä osaa asiansa paremmin kuin Prismassa.

edit: Entäs pitopohjasukset? Vissiin hyvät nollakeliin, mutta mites sitten jos on mittarissa vaikka -10?
 
Viimeksi muokattu:

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Miten pitkään olette hiihtäneet yhdellä luistovoitelulla, eli kuinka paljon kilometrejä nuo nykyiset voiteet oikein kestää normaaleissa olosuhteissa. Itse käyttänyt näillä pakkaskeleillä Polar LF Race voidetta, ilmeisesti sieltä kestävimmästä päästä? Vähän vaikea havainnoida, että missä vaiheessa suksi tuntuu siltä, että olisi aika sulattaa uudet voiteet pohjaan.

Juuri sain 150 kilometriä täyteen yhdellä voitelulla. Voiteena ollut Startin nollasta miinus kolmeen fluoripala, ja ihan kohtuu hyvin luisti vielä tänäänkin, mutta nyt pitää laittaa uusi kierros. Auttaa hyvin voiteen säilymiseen, kun ei voiteen laiton jälkeen siklaa kuin muutaman kerran voidetta pois, ja harjaa tämän jälkeen pohjan tasaiseksi, tai toimii ainakin omissa viisi vuotta vanhoissa Madshuseissa.
 
Daal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tekisipä mieli hiihtämään näin vuosikausien tauon jälkeen. Tarkoituksena / tavoitteena saada paitsi nostettua yleiskuntoa niin ylipäänsä saada elämään lisää ulkoilua ja liikuntaa. Perinteinen operaatio kohti parempia elämäntapoja siis. Hiihtämässä ei ole tullut käytyä vuosikausiin, ja nyt kun suksia saisi alennuksesta kohtuuhintaan niin heräsi vähän kysymyksiä.

- Kannattaako panostaa ja ostaa samantien luistelusukset? Nuorempana tuli paljon hiihdettyä luistelutyylillä ja ainakin silloiselta ajalta on jäänyt mieleen että pertsan suksilla ei paljoa luistella mutta luistelusuksilla pystyy kyllä esim. tasatyöntöä pertsan ladullakin lykkimään.

- Edelliseen liittyen, minkä verran eri sukset eroaa vaatimuksiltaan voitelun ja mahdollisen muun huollon suhteen? Veikkaisin että voiteetkin on tässä vuosien saatossa muuttuneet / kehittyneet.

Muitakin tipsejä hiihtoa aloittelevalle otetaan vastaan. Oleellisinta lienee että suksissa on oikea jäykkyys jne. eli varmaan kannattaa suosiolla suunnata johonkin urheiluliikkeeseen jossa toivonmukaan myyjä osaa asiansa paremmin kuin Prismassa.

edit: Entäs pitopohjasukset? Vissiin hyvät nollakeliin, mutta mites sitten jos on mittarissa vaikka -10?

Luistelusukset ovat mukavat ja nopeat, niiden ongelmana vain on se että vaatii aika kovaa kuntoa. Pertti perushiihtäjän syke on melko nopeasti tasoa sydäri, varsinkin ensimmäisessä ylämäessä. Ja jos kunto loppuu heti niin voi nopeasti loppua myös into.

Lisäksi pertsa setin saa todella paljon halvemmalla. En ole enää vuosiin myynyt/ostanut suksia, mutta lähtökohtaisesti pertsa kamojen hinta sukset 80-120€ siteet 20-50€ monot 50-100€ sauvat 30€. Sauvoina riittää hieman löysemmät, koska ovat lyhyemmät ja isku ei ole niin kova.

Luisteluun sopivat kamat ovat hintaluokkaa sukset 80-180€ siteet 40-60€ monot 100-200€ sauvat 50-80€. Toki esimerkki hintoja halvemmallakin pääsee sekä huomattavasti kalliimmalla. (hinta tiedot jo monen vuoden takaa jolloin en voi olla varma enää niiden paikkansa pitävyydestä, ei kuitenkaan ole varmaan laskenut)

Suksien eroavaisuudet, niitä on paljon.

Pertsa suksi pitää mennä pohjaan asti kun laitat koko painon yhdelle sukselle, varpailla ollessasi. Luistelusuksi ei saa mennä pohjaan, jotta jäisi hieman jousta ponnistukseen.

Pertsan mitoittaisin alottelevalle hiihtäjälle löysemmäksi, koska potku on sen verran hento ettei saa pitoa aikaiseksi kunnolla. Huonona puolena löysässä suksessa on se että liuku saattaa kärsiä. Kannattaa mennä kunnon myyjän kanssa juttelemaan, jotta saa oikein mitoitetun suksen.

Valitettava tosi on se että aloittelijalle oikein mitoitettu suksi on liian löysä, jos painosi nousee tai tekniikkasi kehittyy.

Suksen hinta määräytyy, jos otetaan brändin hinta pois, seuraavanlaisesti.

Halvin suksi, puuydin (painava ja paljon jäykkyys vaihtelua), pohja "pulkkamuovia" ei ime yhtään voidetta mutta luistaa melko hyvin ilmankin.

Seuraava malli, keskellä puun tilalla foami tai jotain muuta vastaavaa ainetta, suksi kevenee ja jäykkyys vaihtelu pienenee. Pohjan muovin sekaan on lisätty pieni määrä hiilikuitua jolloin alkaa voide pysymään.

Seuraavassa mallissa taas lisää keveyttä sekä hiilikuitua.

.....

Sitten tullaan malleihin jossa on määritelty erikseen soft med hard jäykkyydet ja pohjan kuviointi on erilainen eri keleille ja sen verran paksu pohja, että siihen voidaan ajaa eri kuvioita jne jne. Ei varmaan ole enää se mitä haet.

Pertsa suksien heikkous, on pitovoitelun tekeminen. Varsinkin tuohon nollakeliin, puhutaan liisteri voitelusta. Muutenkin voitelu vaatii joko itseltään aikaa ja sopivaa tilaa sekä kiinnostusta tai sitten rahaa ja aikaa viedä ne jonkun muun hoidettavaksi Ja just silloin kun haluat hiihtää haluavat muutkin ja silloin voitelussa on jonoa, joskus jopa päivä.

Pitopohja sukset taasen eivät luista eikä pidä kunnolla pakkaskelissä, eikä hiihtomiesten mielestä muutenkaan missään oloissa :D. Minun mielestä ei ole mieltä hiihtää kun keli on niin kylmä ettei pitopohja kunnolla luista eikä pidä.

Luistopuolen voitelussa, ei harrastajalla ole juurikaan merkitystä. Pikaluistoa pohjaan ja menoksi ei se kuitenkaan siellä pysy.

Periaatteessa suosittelisin pertsaan kahdet sukset, halvat pakkaskelin sukset ja pitopohjat nollakeleille.

Tällöin mielekkään paketin hinta nousee samaan luokkaan kuin luistelusuksien hankinta.

Luistelu on kivaa mutta vaatii että alusta on kunnossa ja hyvää kuntoa, sekä maksa enemmän. Toisaalta melko huoletonta voitelua sekä vauhtia.

Toivottavasti sait jotain selkoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös