Hifk-tps 24.1.2002

  • 26 672
  • 235

Judge

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Liverpool FC
Viestin lähetti hull16
TV2 näytti lopun tilanteen ja eipä ole turkulaisilla mitään selitettävää, aivan selvä tilanne onneksi vauhti ei ollut kovin kova!

Sarjassamme Turkulaisia herrasmiehiä!

Missasin tuon, mutta edelleen odotan ekaa Josephia puolustavaa viestiä turkulaisilta? Kukaan ei ole puolustanut häntä Gagsin lisäksi ("mahdollisesti IFK-plaajan avustus"), mutta Vopattia täällä on yksi ja toinen IFK ollut puolustamassa. Oman veskarin puolustus ok, mutta miksi uhkailla vastustajan veskaria, miksei päälleajajaa?
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Re: Tehtävä kuustoista:

Viestin lähetti äijä
Niin, mutta kun tämäkin säälittävä sääntö koskee vain muita kuin Hpk:n kannattajia, joten ehkäpä poikkeus vahvistanee säännön. Vai ottaako kovílle?

Öööh.. Mikä ottaisi koville? Kyllä tappioita on ennenkin tullut, eikä edes ensimmäinen tällainen, missä TPS ei vaan tee maaleja. Kunnia IFK:lle. Säännöt kieltävät silti ulkopuolisten joukkueiden suunsoiton. En minä sääntöjä tehnyt, enkä minä niitä valvo.
 

Pluto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vilkaisu Nurmisen tilastoihin tällä kaudella ja edellisellä TPS kaudella kertonee paljon turhautumisesta. Mokasiko jompi kumpi mahdollisesti tilanteen tai jotain?

Nurminen ainakin mokasi paikan mistä edellis kausilla olisi vielä valot vilkkunut, tai oikeastaanhan se kuuluisi sanoa että Riksman esitti todella hyvän torjunnan.

Samoin tps:n rottaketju teki hienon klapklap-maalin ja kavensi.

No, itse en nyt sanoisi sitä mitenkään hienoksi klapklap-maaliksi. Kolme kaveria ajaa kovan pommin yhteen turkulaiseen ja tämän jälkeen kaikki lopettavat pelaamisen. Kuinkas ollakkaan, kun kolme omaa jätkää on samassa kasassa, niin maalinedessä on Tuokko aivan yksin ja siitä ei enää erehdytä. Jotenkin tuttua tällä kaudelta.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Viestin lähetti Hai
Kyllä joka tappelusta onnistutaan löytämään aina se suurin syyllinen toisesta joukkueesta, ei vahingossakaan TPS:n pelaajista.

Niin, kuten nyt olen jo todennut (lue ehkä ensi kerralla vähän pidemmälle?), on täysin OK ja odotettua, että maalivahdin yli ajanutta pelaajaa koulutetaan. Kun pelaan itse maalissa, odotan sitä pakeiltani. Sen sijaan se on mielestäni jo karhunpalvelus IFK:lle, että TV-kameroiden läsnäollessa käydään vaihtoaitiossa riehumassa. Kyllä sinäkin arvaat, mitä tästä seuraa: MTV3 saa juhlapäivän kun IFK:n hullut siat (ja kuulemma myös huoltaja) käyvät tökkimässä vaihtomaalivahtia. Luuletko, että he mainitsevat sen, jos Norrena on huudellut jotain aitiostaan?

Mulle asia on tietenkin aivan sama. Joseph sai pelikieltonsa ja missaa huomisen pelin. Tuskin tuosta TPS:lle sen kummempia sanktioita tulee. Ei ole ainakaan aiemmissa peleissä tapahtuneista maalivahtien ajeluista mitään tullut.
 

Pihvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, ÄTPPOMK, Everton FC, Canucks
Ei tyylipisteitä

Alkuun tällainen: Jos olit tänään Helsingin jäähallissa ensimmäistä kertaa elämässäsi, en ihmettele yhtään jos et tule toiste. Oli nimittäin niin surkeaa jääkiekkoa, että oksat pois. Eipä olisi uskonut, että IFK taistelee "elämästä ja kuolemasta" tässä pelissä.

TPS vei käytännössä koko pelin, aivan 1. erän aivan alkua lukuun ottamatta. Siinä IFK:lla oli pari paikkaa, ja sitten iski kuin salama kirkkaalta taivaalta: Hischovits (tai Pappanen) avasi LOISTOKKAASTI Häppölälle, joka näytti Kuhdalle kuika veivataan läpiajosta kaappi. Alatalo oli todellinen mörkö, ja vei järjestään kaikki kaksinkamppailunsa kulmissa. Taas hukattiin 5-3 yv. kun kukaan ei laukonut, Z veti kerran: Tolppaan..

Toka erä oli varsin mitään sanomaton. TPS vei, mutta oli hifkilläkin paikkansa. Häppölä nousi röyhkeästi laidasta maalille puolittaisessa läpiajossa, ja nosti läheltä ylös. TPS tuhelsi käsittämättömän ekan yv:nsä, kun Schaefer kauheassa vihellyskonsertissa leipoi kiekko varmaan 1,5 minuuttia..

Vika erä alkoi pahimmalla mahdollisella tavalla, kun TPS rokotti. IFK oli täysin tuuliajolla, ja tilanteita syntyi liukuhihnalta varmaan puoli peliä. Seppo taklasi!!!!!!! Uskomatonta!!!

EDIT2: Vittu noitten purkukiekkojen kanssa! Saatana minäkin saan täyslämärillä lätkän pois alueelta, IFK ei!! Tilanteita oli satoja, tuhansia, satojatuhansia!!!

Sitten illan törttöilyt:

-ekassa erässä korvaan särähti todella huuto, joka päättyi "...vitun homo, toivottavasti kuol(et/ee) syöpään!". TPS:n (tai sen entisen pelaajan tilan tuntien todella törkeä, aivoton, hävytön huuto. Toivottavasti huutaja sai naapureiltaan ympäri korvien.

-Vopat lässytti koko ajan jollekin tepsiläiselle, ensin Kiviharjulle, joka löi Riksmania näpeille: Vopat puhui ja osoitteli penkillä isuvalle Kiviharjulle pleksin takaa. Lopussa sitten älytön hyökkäys Norrenan päälle. IFK:n huoltajat eivät kyllä tehneet mitään. PENTTI muuten tuli Vopatin lähdettyä väijymään siihan käytävälle, mistä pelaajat poistuvat. Vopatille tod. näk. pelikieltoa 3-8 peliä: Tähän ei ollut varaa.

-Voisi kyllä turkulaisetkin mennä itseensä: Mikään muu näkemäni joukkue ei ole huitonut noin paljoa vihellyksen jälkeen.

-Tuomarit TÄYSIN luokattomia ja linjattomia: Kantorille todella köykäinen jäähy, jäähyn aikana täysin selvä mailakamppi ifk pelaajalta: EI JÄÄHYÄ!!! Näitä oli enemmänkin. Myös pitkissä oli samaa juttua: Ensin TPS vetää selvän pitkän: ei vihellystä, sitten heti perään ifk pelaaja avaa täysin tyhjälle kentälle: Ei pitkää, ikään kuin hyvitykseksi. KÄSITTÄMÄTÖNTÄ!!!!

EDIT: -Juu, ja Mäkkärin jäähy oli täysi vahinko, ei yrittänyt lyödä päähän, ja jäi jopa pyytelemään Lehtiseltä anteeksi.

Sitten pelaajia:

-Alatalon Mikko, todellinen peikko, vahva väännöissä, todellinen taistelija.

-Riksman! JHagin "aforismit" voittavista veskareista eivät todellakaan ole aforismeja, vaan kylmiä faktoja. Todella hyvä, ja ennen kaikkea: otti kiinni sen mitä piti voittoon.

-Levokari aivan yliperseestä. Kauheeta kohellusta. Mieshän on tehty puusta, päätä myöten.

-Moger oli täysin saamaton. Yksi paikka, jos siitä olisi sutinut kassin, olisi täyttänyt ruutunsa.
------------------------------------------
Ja sitten tosta Megamatka 2:sta, tarviiko liittyä mihinkään fanikerho/klubi/jäsenyys hommaan, vai voiko mukaan lähteä kuka vaan, niinkuin siitä mainoksesta saa kuvan? Korak? Joku joka tietää enemmän
 
Viimeksi muokattu:

mikaw

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Judge
Oman veskarin puolustus ok, mutta miksi uhkailla vastustajan veskaria, miksei päälleajajaa?
Vaikka siksi, että heppu makaa Riksmanin kanssa kahden pelaajan alla. Koska ei sitten löytynyt muuta niin johonkin piti raivo purkaa.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Re: Härdelipuoli tuli käsiteltyä...

Viestin lähetti Johannes
Nyt pelistä:- oli kuin shakkimatsi. Pelattiin todellista puolustusvoittoista playoff-lätkää.
- kaikki maalit tulivat, kun ifk:n nelosketju oli kentällä. Häppölä karkasi 2 kertaa loistaviin läpiajoihin ja teki upeat maalit. Samoin tps:n rottaketju teki hienon klapklap-maalin ja kavensi. Tämän jälkeen tps jyräsi ja ifk vaivoin kesti loppuun saakka.
- Riksman pelasi tosi tyylikkään pelin maalissa ja oli VOITTAVA MAALIVAHTI (vai mita jhag).
- Apen pelinjohto oli 1. kerran minun mieleistäni. Jos joku asia ei toiminut siihen reagoitiin heti. Ehkä Alpo nyt vasta tuntee pelaajat tarpeeksi hyvin. 1. erässä ifk:n 2-kenttä (Cipruss) oli vaikeuksissa tps:n kakkosen (Shearer) kanssa. Ape vaihtoi pakkiparin Häppölän kentän kanssa. Ylivoimapeli (1 pakki 4 hyökkäjää) ei toiminut vieläkään. Alpo vaihtoi tutumpaan 2 pakkia 3 hyökkääjää toisen erän lopussa. 3. erässä Alpo otti juuri oikeaan aikaan aikalisän, kun paniikki oli iskeä päälle. Pelaajamäärän vähentäminen kolmeen kentälliseen tapahtui juuri oikeaan aikaan kolmannen erän alkupuolella myöskin. Hyvä Alpo.
Voittavaa joukkuetta on aina helppo kehua. Ainoa iso miinus on täysin tukossa oleva yv-peli. 0/25 viimeiset 4 peliä saldona.

Aika pitkälti samoihin asioihin kiinnitin minäkin huomiota. Häppölä oli hyvä tilanteissaan. Ei hermoillut, odotti viimeiseen hetkeen asti ja teki sen oikean ratkaisun. Pitäkää tuo mies, se on maalintekijä.

Riksman oli hyvä, ei siinä mitään. Pari hyvää koppia ja se Nurmisen läpiajo. Voidaan silti kysyä, miltä peli näyttäisi jos TPS osaisi tehdä maaleja :)

Aplo saa minultakin kehuja pelisilmästään. Aikalisä TPS:n kavennuksen ja Schaeferin paikan perään oli hyvä idea, koska sillä saatiin oma joukkue rauhoitettua ja toisaalta TPS:ltä paras vire ehkä pois.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jäi jo toinen Tepsi-matsi tällä kaudella väliin, mutta tuntuu ne ilman minuakin pärjäävän...

Hyvältähän tuo voitto maistuu ja tappioton putki on niin pitkä, ettei sellaista lähimenneisyydestä edes muista. Ero playoff-viivaan kutistuu vaan harmittavan hidasta tahtia, kun taas sekä Jyp että Ilves raapivat pisteitä itselleen.

Nytkö oli sitten Grünn laitettu sivuun surffarien tieltä? Vaikka en matsia nähnytkään, luulen että Carlosta olisi ollut enemmän hyötyä kaukalossa kuin Toni "Otan 2+2 mahdollisimman kriittiseen paikkaan, mutta olenhan toki Frankin vävypoika" Mäkiaho.

Pitäisiköhän yrittää lauantaina jaksaa mennä katsomaan se Blues-matsi? Harkintaan laitetaan... No, ehkä jää väliin.

EDITTIÄ: Olisi varmaan pitänyt lukea ketju ennen Mäkkärin mollaamista. Taisin sortua itse ajattelutapaan "no jos Mäkiaho saa 2+2 niin onhan se sikaillut"... Soh soh!
 
Viimeksi muokattu:

äijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itähelsinkivantaan Jokerit
M-16W! Säännöt on tehty rikottavaksi.

Eihän se Mike mitään suuta soittanut, vaan sanoi mielipiteensä, niin kuin sinäkin...
Ja niinkuin me kaikki, vai mitä?

Kaiken kaikkiaan siistiä, että rakas naapuri voitti.
 

Tinde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bajen, NY Rangers, Arsenal
Pakko heittää täydet pisteet Juusolle! Siis wau!

Arvostan kyllä Sakkea, mutta pakko sanoa, että ne haamut mistä Sakke (täysin ansaitusti) saa kehut, voin antaa Juusolle ilman vaiheita.

Plus yks, joka pakko sanoa. Juuso pysyy torjunnan jälkeen pystyssä. Eli siinä missä koutsi on levällään jäissä, mistä vastustaja saattaa riparista nostaa, ei onnistu niin helposti Juuson kohdalla. Todella hienoa Juusolta!

Ei, en usko että pleijariviiva saavutetaan, mutta pakko sanoa, että sääli, koska tämän hetken SM-liigajengeistä IFK on kyllä ehdottomasti pirtein. Kiitokset Apelle, jotain se on tehnyt, että on saanut jengin heräämään. Ja todella järkevästi koutsattu matsi; just oikeeseen aikaan kentällisten vaihdot, aikalisä ja "viltitykset".

Voi, voi, olis ollu kiva nähdä miten Tapparan/HPKn/Jokereiden ois pleijareissa käynyt...
 

Judge

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Liverpool FC
Viestin lähetti mikaw
Vaikka siksi, että heppu makaa Riksmanin kanssa kahden pelaajan alla. Koska ei sitten löytynyt muuta niin johonkin piti raivo purkaa.

Sehän varmasti estää TPS:n kenttäpelaajaa, että maalivahtia uhataan? Hieno logiikka. NHL:ssä enforcer-osasto uhkailee yleensä niitä jotka telovat heidän tähtiään, eivät lähde telomaan vastustajan tähtiä.

Joka tapauksessa, hyväksyn siis maalivahdin puolustamisen, en hyväksy maalivahdin yliajoa, en hyväksy vastustajan vaihtoaitioon tuulettamista/huutelemista/huitomista, hyväksyn
reilut tappelut.

Tulihan kaikille selväksi että Riksman on syyllinen ja ansaitsee 8 ottelua Josephin taklauksen huonosta vastaanottamisesta?
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Re: Ei tyylipisteitä

Viestin lähetti Pihvi
Toka erä oli varsin mitään sanomaton. TPS vei, mutta oli hifkilläkin paikkansa. Häppölä nousi röyhkeästi laidasta maalille puolittaisessa läpiajossa, ja nosti läheltä ylös. TPS tuhelsi käsittämättömän ekan yv:nsä, kun Schaefer kauheassa vihellyskonsertissa leipoi kiekko varmaan 1,5 minuuttia..


Bisnis äs juusual. Miksi laukoa, kun voi leipoa? Se on kivampaa eikä joudu tekemään ratkaisuja! Niistähän voi tulla virheitä, herra isä!


-ekassa erässä korvaan särähti todella huuto, joka päättyi "...vitun homo, toivottavasti kuol(et/ee) syöpään!". TPS:n (tai sen entisen pelaajan tilan tuntien todella törkeä, aivoton, hävytön huuto. Toivottavasti huutaja sai naapureiltaan ympäri korvien.


Yhdyn tähän. En itse kuullut, mutta todella mauton kommentti ihan missä tahansa.


-Voisi kyllä turkulaisetkin mennä itseensä: Mikään muu näkemäni joukkue ei ole huitonut noin paljoa vihellyksen jälkeen.


Jep, tunteet oli kuumina puolin ja toisin.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Re: M-16W! Säännöt on tehty rikottavaksi.

Viestin lähetti äijä
Eihän se Mike mitään suuta soittanut, vaan sanoi mielipiteensä, niin kuin sinäkin...
Ja niinkuin me kaikki, vai mitä?

Kaiken kaikkiaan siistiä, että rakas naapuri voitti.

Noh, noh. Lukaises Miken viestit uudestaan. Ei noissa mitään mielipiteitä pahemmin näy vaan täysin turhaa provosointia Erkki Liesmäestä, kypärän remmeistä jne... Täysin tarkoitushakuista touhua.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Viestin lähetti Tinde
Ei, en usko että pleijariviiva saavutetaan, mutta pakko sanoa, että sääli, koska tämän hetken SM-liigajengeistä IFK on kyllä ehdottomasti pirtein. Kiitokset Apelle, jotain se on tehnyt, että on saanut jengin heräämään. Ja todella järkevästi koutsattu matsi; just oikeeseen aikaan kentällisten vaihdot, aikalisä ja "viltitykset".

Voi, voi, olis ollu kiva nähdä miten Tapparan/HPKn/Jokereiden ois pleijareissa käynyt...

Anteeksi Mission16W, että soitan tähän väliin suutani. Halusin vain mainita, että yksi mahdollinen selitys HIFKin "pirteydelle" tällä hetkellä on se, että joukkueen on saatava pisteitä. Se ei pysty vetämään kovia treenejä, koska kaikki pelit ovat tällä hetkellä tärkeitä. Näin ollen voisi kyllä käydä niin, että vaikka HIFK lopulta pleijariin kampeaisikin, siellä voisi jo potku olla aika vähissä.

Tämä on vain oma vaatimaton mielipiteeni. Jatkakaa.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Silminnäkijähavainto, HIFK voitti

...juu kyllä, Johannes, Juuso voitti matsin, hieno suoritus. Viileänä pysyi koko ajan.

Matsista:

-Kuhta, Kölli ja Cipruss....häipykää, ette mahtuisi mihinkään muuhun SM-liigajengiin. Kaikki ovat ehdolla vuoden Markku Hurme -reinkarnaatio -kisassa.

-Hirsovitch ja Häppölä loistavia

-Häppölä näytti Kuhdalle mallia läpiajoista, 2 kpl, 2 maalia

-ansaittu voitto, liigan huonoimmat yv-joukkueet kohtasivat tosiaankin,

-Tepsiltä Alatalo kovassa iskussa, Nurminen on Köllin tasoa tällä hetkellä

-Zeta hyvä, Pauli, Kantor, Eskelinen ja jopa Paappanen ok. Poro ja Ahma...menkää himaan.

Härdellistä:

Joseph ei pysäyttänyt vauhtiaan (turhautuneena, 3 s ennen loppua), vaan ajoi Riksmanin maalin perukoille ja itse perässä. Karmea kalabaliikki ja Vopat huomaa jääneensä ilman kaveria. Vopat kävi kuumana koko ottelun ja hiljensi, juuri niinkuin pitääkin, jo pelkällä puheella ja rujolla olemuksellaan mm. Kiviharjun. Taklasi Kangasalustan - tai oikeastaan marssi hänen ylitseen maalin takana ja oli muutenkin itse fyysisyys. Aivan loistava jätkä sinänsä, diiliä tarjoamaan.

Sitten siinä lopussa lataus purkautui Pasimaisesti yli. Kun ei saanut kaveria, teki pienen kierroksen ja huomasi yksinäisen Marco Tuokon. Silloin vähän kylmäsi jo katsomossakin, sillä kesti noin nanosekunnin, kun Vopat oli kiinni ryysyissä ja aivan yksinkertaisesti nosti Tuokon ilmaan ja riepoi jäähän kuin tiskirätin. Ei onneksi lyönyt, pää olisi lähtenyt maata kiertävälle radalle. Se, että Vopat ei lyönyt Tuokkoa, todistaa, että hänellä oli ihan ajatustakin mukana - ei olisi halunnut yksin pelikieltoon kun Tuokko luonnollisestikaan ei lähtenyt Daavid-Goljat tyyppiseen taistoon.

Matkalla ulos Vopat pysähtyi "palaveeraamaan" Tepsin vaihtoaition kanssa ja tarttui tylysti Norrenan ryysyihin. Kavereita meni väliin ja Tepsi itse komensi koko matsin ajan Vopatin kanssa sananvaihtoa käyneen Norrenankin takahuoneen puolelle.

In the meanwhile...Zidlicky hiipi Tepsin vaihtoaition puolelle ja ellemme aivan väärin nähneet, tirvaisi jotain penkkiläistä ja taisi osuakin.

Joseph oli muuten koko hässäkän ajan, arvatkaa missä - tuomareiden selän takana seisoskelemassa.

Lyhyt tulkinta: Joseph turhautui, mutta teki sen ihan väärää jengiä (ja kentällistä) vastaan. Perusliigamatsissa, missä ei ole hirveästi tunnelatausta, homma olisi päättynyt kevyeen suusanalliseen kuittailuun ja tönimiseen. Nyt, kun isokokoinen ja helposti kuumentuva HIFK on joka tapauksessa kuin ruutitynnyri, leimahdus oli paljon suurempi kuin mihin Joseph oli ehkä varautunut. Vopatissa on suuren esiintyjän vikaa. Hän otti areenan haltuunsa ja tiesi antavansa fanikatsomolle juuri sitä, mitä kaikki janosivat. Annoksen silkkaa hulluutta.

Ei jumalauta, ajattelin kesken kaiken pieni ylpeys sisälläni, että tähän pystyy vain vanha kunnon HIFK. Kun näin, että Tuokkoa ei lyöty, tiesin että mitään kummempaa ei tule tapahtumaan, joten vedin popcornia ja katselin The Vopat Show´ta. Hauskaa. Siinä oli 80% show´ta ja 20% loukkaantumismahdollisuus mahdolliselle tielle joutuvalle. Mutta jos Nivalan nilviäinenkin olisi ollut kehissä, olisi voinut olla vähän karumpaakin katsottavaa. Kahta sonninvahvuista riehujaa on helvetin paljon vaikeampi pidellä kuin yhtä.

Eli paljon melua aika pienestä. Veskarin ajaminen on tyhmää, mutta niinhän mekin ajellaan kun siltä tuntuu.

Nyt, kun Suvi ja kumppanit katsovat nauhan matsista ja Vopat joutunee lusimaan pari matsia, on Apen ihan pakko kutsua Nilviäinen ylös. Näin luulen.

Mäkkärin 2+2 oli totaalinen vahinko.

Jos tämä olisi ollut HIFK-Jokerit, olisivat seuraamukset paljon pahemmat. Ehkä jopa Late Karhuvaara olisi huolissaan Huomenta Suomessa. Tai jos HIFKiläinen olisi ollut ajelija.

Ai niin, hyvä, viihteellinen matsi kaikkiaan.
 

Tinde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bajen, NY Rangers, Arsenal
Vakio; samaa mieltä, ikävä kyllä. Ois se silti ollu kiva nähdä;)

Pihvi: reissulle pääsee ilman klubijäsenyyttä, taitaa maksaa pikkusen enemmän vaan. Soita Patelle, tiesot IFKin kotisivuilta (ainakin enne, joku just sano että ne on uusittu. En oo ehtinyt käymään)
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Positiivista. MTV3 ilmeisesti yrittää kalastella IFK:n mainosmarkkoja uudella linjallaan :)

Joo, eipä tuo Josephin tilanne nauhaltakaan sen paremmalta näyttänyt. Mies kolhaisee Riksmania ihan turhaan ja sitten alkaa show. Edelleen olen sitä mieltä, että maalivahdin päälle ajanutta pitääkin kouluttaa, vaikka ajelija onkin omasta joukkueesta. Noita vaihtopenkkijuttuja vain ihmettelen.

No, se oli semmoinen peli se. Huomenna sitten Mike ja kumppanitkin pääsevät varmasti avautumaan ihan luvallisesti.
 

Sherlock

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eli nyt kun tilanne on, tosin vain kerran TV:stä nähty. Niin eipä taida Josephille kuin se 1 automaattinen ottelu pelikieltoa tulla. Ajoihan hän maalivahtia päin, mutta vauhtia ei ollut paljoakaan, eikä tilanne muutenkaan kovin pahalta näyttänyt. Tyhmää silti, tarpeetonta. Vopatista en voi sanoa mitään, eipä HN näyttänyt koko tilannetta.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Ifk:n 1. maali oli siitä erikoinen, että 2.syöttäjä oli maalin tekohetkellä vaihtoaitiossa ja pelaaja, joka luisteli hänen tilalleen kentälle teki maalin. Hirschovits syötti oman maalin vieressä taaksepäin Paappaselle (ja luisteli nopeasti vaihtoon). Paappanen huomaa saatuaan kiekon Häppölän tulleen vaihdosta Hirschovitsin tilalle. Häppölä on täysin yksin tepsin siniviivalla. Saa loistavan pitkän syötön ja karkaa läpiajoon. Tekee maalin. Hirschovits juhlii syöttöpistettään vaihtoaitiossa.

Ei näyttänyt hn:ssä se Josephin ajelu enää yhtä pahalta kuin hallissa livenä. Ehkä 1-2 ottelua pelikieltoa riittää Josephille ja Vopatille.
 
Viimeksi muokattu:

hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
Viestin lähetti mission16W
MTV3 ilmeisesti yrittää kalastella IFK:n mainosmarkkoja uudella linjallaan :)

Joo oudon kaukaa kuvattu ja olisihan sen voinnut vielä edes hidastaakkin, mutta TV2 oli kyllä paremmin ajan tasalla tai sitten MTV3 säästelee zoomia. Vopat kyllä ryhtyi pörräämään oikein kunnolla.
 
Viimeksi muokattu:

wapiz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Artukaisten Rypistys
Hip hop ja hei .... Olipa aika episodi... tosin pieni sellainen mutta kuitenkin, ottamatta kantaa sen enempää tilanteeseen oli tosiaan Vopatilla aika haku päällä... tosin näytti meno lähinnä siltä että oli tainnut saada pahimman laatuisen syyhypunkin kun ei mies osannut pysyä aloillaan lainkaan....
 

hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
Viestin lähetti wapiz
...oli tosiaan Vopatilla aika haku päällä... tosin näytti meno lähinnä siltä että oli tainnut saada pahimman laatuisen syyhypunkin kun ei mies osannut pysyä aloillaan lainkaan....

Toki tuo pörrääminen oli vain repimistä, ainakin mitä tuossa nyt näytettiin joten eipä noista nyt ainakaan mitään seuraamuksia pitäisi tulla, mutta mitä sitten "keskustelussa" Norrenan kanssa on tapahtunut?
 

HABS #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pelicans, Antikale Lahko
Re: Ei tyylipisteitä

Viestin lähetti Pihvi


-ekassa erässä korvaan särähti todella huuto, joka päättyi "...vitun homo, toivottavasti kuol(et/ee) syöpään!". TPS:n (tai sen entisen pelaajan tilan tuntien todella törkeä, aivoton, hävytön huuto. Toivottavasti huutaja sai naapureiltaan ympäri korvien.


Vapaan keskustelun puolella on ollut juttua siitä mitä saa huutaa katsomossa. No toivottavasti kyseinen huutaja ei ole koskaan lähellä allekirjoittanutta! Tollaisen huudon jälkeen kun oma tytär 4v. kysyis että mix mun pitäis kuolla niin voi olla että pandakerhoon tulis yx jäsen lisää.... Ne ketkä huutelee vastaavia juttuja vois myös ajatella että katsomossa voi olla joku ketä asia myös koskee.
edit: Täältä huutajia on turha etsiä, sillä jatkoaikalaisethan on tunnetusti fiksua porukkaa

Nyt tuntuu että turhaan IFK fanit valittavat kalliista lipuista... Missään muussa hallissa ei tarjoilla vastaavaa show:ta ja joukkue on voittoputkessa!

Mutta kuten aikaisemmin laitoin niin parempi voitti tänään :rolleyes:
 
Viimeksi muokattu:

Cube

Jäsen
Paljon melua tyhjästä. Ei voi muuta sanoa.
Josephin ajo oli ilman muuta turha, mutta ei se kovin paha ollut. Periaatteessa Vopatin toiminta oli varsin tekopyhää, onpahan hänkin kunnostautunut samanlaisessa, jopa tällä kaudella.. onneksi lätkässä ei päde terve järki.
Luulempa, että Josephin taklauksesta olisi annettu "vain" pelirangaistus, jollei se olisi tapahtunut ihan pelin loppuhetkillä.
HN näytti hässäkästä ärsyttävän vähän.. itseäni olisi kiinnostanut nähdä, mitä siellä Tepsin vaihtoaitiossa ja sen edessä tapahtui. Sen voin vielä hyväksyä, että Vopatin kosto meni väärään osoitteeseen (Tuokko), muuta jos puheet siitä, että Vopat kävi Norrenaan kiinni ja Z huitoi jotain Tepsin vaihtopenkkiläistä pitävät paikkansa, on mielestäni menty - jos ei liian pitkälle - niin ainakin helvetisti metsään. Mihin ovat kadonneet kunnon mies miestä vastaan kostot. Mielestäni on vaikea kuvitella, että Joseph olisi pelännyt myllyä. Mutta kuten ne IFK-fanit, joilla ei viesteissä ole paljoa muuta sisältöä, jaksavat muistuttaa - jos et ollut paikalla, pidä turpasi kiinni!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös