HIFK tarvitsee uusitun hallin – Helsinki Garden tervetuloa!

  • 1 549 830
  • 5 631

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ai, Jätkäsaari ei ole "niin arvokas paikka"? Oletko Anssi#5 koskaan edes käynyt Helsingissä? Helsinkihän on jo ryssinyt Jätkäsaaren alueen, kun sinne on hyväksytty arkkitehtoonisesti kaikenlaista vaihtoehtoista paskaa. Hirveännäköinen mesta, vieläpä arvokkaalla alueella meren äärellä, joka olisi ansainnut loppuun asti suunnitellun ympäristön eikä tuollaista rumaa, paskan väristä sillisalaattia. Sen nyt pitäisi olla sanomattakin selvää, että norjalainen liikemies ei mitään tukiaisia suomalaisilta saa.

Helsinkiläisenä veronmaksajana minusta on myös arvelluttavaa, että pidetään kokouksia, joista valtuutetut nostavat palkkioita vain palatakseen vuosien päästä nostamaan lisää palkkioita saman asian päättämisestä.

Enkä myöskään ymmärrä väitettä, että HIFK saa satojen miljoonien hallin ilmaiseksi. Olisi kiva kuulla perustelut, miten HIFK saa satojen miljoonien hallin ilmaiseksi. Eikä perusteluksi nyt vain riitä, että "kun se nyt vaan saa".

HIFK tuo sekä suoraan että välillisesti joka vuosi euroja myös Helsingin kassaan. Vaikka sinänsä lätkä onkin ihan nakkikiskabusinesta, väittäisin kuitenkin, että Helsinki hyötyy enemmän HIFK:sta kuin että HIFK:ta ei olisi. Ja vaikka yleisesti muuta väitetäänkin, olen antanut itselleni kertoa, että HJK on nimenomaan ollut puoltamassa, että HG Mäntymäelle nousisi, joten vaikka se kovin houkuttelevaa oliskin HJK suurena saatanana ja kivenä HIFK:n kaskessa nähdä, näin ei suinkaan ole asiain laita. Suurin ja merkittävin kapula rattaissa on Helsingin kaupunki, joka ei ymmärrä katsoa asioita riittävän laaja-alaisesti ja riittävän pitkälle.
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Pahiten anssi on pihalla väittäessään joka kerta jostain ilmaisesta hankkeesta, eli että IFK "saa" ilmaiseksi itselleen jonkun helvetin kalliin hallin. Tuossahan ei ole sitten minkäänlaista perää, ei sitten yhtään. Statements:

1. IFK ei ensinnäkään saa yhtään mitään, kyseessä on kyllä ihan sijoittajien ja sijoitusyhtiöiden omistama kokonaisuus joka mahdollistaa IFK:lle paremmat tapahtuma- ja harjoitusolosuhteet.

2. Ilmaiseksi väittäminen on koomista, hurjien työmäärien lisäksi projekti maksaa saatanan paljon rahaa. Veronmaksajien rahaa nolla, joten siksi en ymmärrä "anssien nöyristelyä".
 
Tuamas

Jäsen
Ei yhteiskunnan subventointi nyt voi niin vaikea asia olla?

Jos HIFK/halliyhtiö saa markkina-arvoltaan 100 milj € tontin hintaan 10 milj €, tukee kaupunki hallihanketta 90 milj € (arvot täysin kuvitteellisia).
Tämä vaikka rahaa ei liikkuisi euroakaan.
 
Vaakuna

Ei subventointi asiana varmaan olekaan vaikea, ainakaan suurimmalle osalle. Tyhmemmänkin pitäisi tajuta viimeistään esimerkistäsi, mitä se tarkoittaa.

Hämmennystä aiheuttaa nimen omaan tuo markkina-arvon määrittäminen. Markkina-arvohan on se hinta, jonka joku on valmis maksamaan siitä. Eli esimerkiksi tässä tapauksessa Helsinki Garden. HIFK:han jo ensimmäisessä esittelytilaisuudessa ilmoitti, että HG aikoo maksaa (Mäntymäen) tontista täyden hinnan, joko ostamalla tontin tai vuokraamalla pitkällä sopimuksella sen. Markkina-arvoksi ei kelpaa se, että maksettava hinta jonkun mielestä on liian alhainen (vrt. Osmo Soininvaara).

Osaako joku sanoa varmasti,mitä aikoinaan Kampin kauppakeskuksen tontti maksoi? Tai mitä on vuokra, jota se maksaa nykyään, jos vuokraamiseen päädyttiin? Kampin kauppakeskus on lähinnä vertailtaessa Mäntymäen hanketta. Hotellia siellä ei ole, mutta se nyt muutenkin on vain yksi liiketoiminnan muoto, joten vertautuu kauppoihin yms tiloihin. Moni ei varmaan tiedä sitä, mutta tuonne kauppakeskukseen jossain vaiheessa suunniteltiin HIFK:n uutta hallia. Sitä en muista, mihin se homma kaatui. Joku muu saattaa muistaa?
 
Tontti maksoi 58,6 milj euroa, joka maksettiin sillä, kun kaupunki sai osan keskuksesta itselleen.

lähde: https://helda.helsinki.fi/bitstream...us_Katja Raunio_pro gradu_2015.pdf?sequence=1
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Noin miljoonannen kerran. IFK:ta ei sorsita. Projektia ei sorsita. Poliitikot ei vihaa meitä. Tässä nyt vaan menee aikaa.

"Don't say as I said all the time... just answer the question!" -on Deborah Meaden sanonut monesti ihmisille Leijonan luola UK:ssa, kun joku on alkanut liikaa vyöryttämään tuota tapaa / sanontaa.

Jos tässä menee vaikka vielä toiset 5 vuotta aikaa pelkkään paperien pyörittelyyn kaupungissa ja lautakunnissa, niin jaksaako kukaan enää projektin vetohommia IFK:lta enää siinä vaiheessa? Everin epäuskoinen ja jokseenkin vittuuntunut ilme kertoo mun mielestä enemmän kun tuhat sanaa tässä tilanteessa, kun on nähnyt jotain haastatteluja ja kyselyjä koskien halliprojektia. Ja aivan varmasti on voimasanoja kielenpäällä, mutta ei niitä edes tarvita tässä tilanteessa. Tähän on nyt jo mennyt IFK:n puolelta ihan älytön määrä työtunteja ja rahaa... jossain tulee menemään raja.
 
Viimeksi muokattu:

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
HIFK tuo sekä suoraan että välillisesti joka vuosi euroja myös Helsingin kassaan. Vaikka sinänsä lätkä onkin ihan nakkikiskabusinesta, väittäisin kuitenkin, että Helsinki hyötyy enemmän HIFK:sta kuin että HIFK:ta ei olisi. Ja vaikka yleisesti muuta väitetäänkin, olen antanut itselleni kertoa, että HJK on nimenomaan ollut puoltamassa, että HG Mäntymäelle nousisi, joten vaikka se kovin houkuttelevaa oliskin HJK suurena saatanana ja kivenä HIFK:n kaskessa nähdä, näin ei suinkaan ole asiain laita. Suurin ja merkittävin kapula rattaissa on Helsingin kaupunki, joka ei ymmärrä katsoa asioita riittävän laaja-alaisesti ja riittävän pitkälle.

Kokonaisuudessaan jälleen kerran perkeleen hyvä kirjoitus, Bollis. Joskus mietin miltä tuntuisi elää maailmassa, jossa päätöksiä tehdään hyvällä tunteella, pääpiirteittäin järjellä muttei ainakaan huonolla tunteella; Jossa on saavutettu täysautomaatio, kenties fuusiovoima ja singulariteetti sun muuta mullistavaa; Jossa kansalaisbittirahalla saa riittävästi liikumavaraa että voi oppia, matkustaa, nauttia ja parantaa ympäristöään, eikä juuttua riistäjän kilpailuttamaksi; Jossa kaupunkikulttuuriin ja kaupungin arvoihin kuuluu olennaisesti me-henkeä, yhtenäisyyttä ja yhteisöllisyyttä korostavat tapahtumat ja ilmiöt; Ja jossa kansalaisia varten rakennetaan arkkitehtonisesti loistavia monitoimisia kohtaus- ja ajanviettopaikkoja keskeisille paikoille.

Mutta sen sijaan meille annetaan Sipilä-austerityä, Trump/Brexit/persu-ennakkoluuloa ja pelkoa, NSA-valvontaa, Clintonvalheita ja mediavääristelyä, sotaa ja sortoa, planeetan ja ihmisten riistoa, alikehitystä, lyhytnäköisyyttä ja kapeakatseisuutta.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ai, Jätkäsaari ei ole "niin arvokas paikka"? Oletko Anssi#5 koskaan edes käynyt Helsingissä? Helsinkihän on jo ryssinyt Jätkäsaaren alueen, kun sinne on hyväksytty arkkitehtoonisesti kaikenlaista vaihtoehtoista paskaa. Hirveännäköinen mesta, vieläpä arvokkaalla alueella meren äärellä, joka olisi ansainnut loppuun asti suunnitellun ympäristön eikä tuollaista rumaa, paskan väristä sillisalaattia.
Jos kerran mielestäsi kaupunki on vieläpä ryssinyt Jätkäsaaren, niin ei kai siinä pitäisi olla epäselvyyttä, että Taka-Töölö on arvokkaampaa aluetta, kuin Jätkäsaari. Eipä tuossa asiassa pitäisi mitään epäselvyyttä olla ylipäänsä kenelläkään, joka Helsingissa asuu.

Edit. Kirjoitin aiemmin ehkä epäselvästi. Tarkoitin sitä, että Jätkäsaari on vähemmän arvokas alue kuin Taka-Töölö. En sitä, että Jätkäsaari ei ole arvokas alue ensinkään.

Enkä myöskään ymmärrä väitettä, että HIFK saa satojen miljoonien hallin ilmaiseksi. Olisi kiva kuulla perustelut, miten HIFK saa satojen miljoonien hallin ilmaiseksi. Eikä perusteluksi nyt vain riitä, että "kun se nyt vaan saa".
Onko HIFK:lla sitten satoja miljoonia takataskussa, joilla se hallin maksaa? Vai tuleeko HIFK maksaamaan tulevien vuosien aikana satoja miljoonia ottamaansa lainaa hallista? Se peruskuvio on selitetty jo aiemmin. Halli rahoitetaan kaavoitushyödyllä. Grynderit saa tontit ja rakennusluvat halvalla, koska nyt rakennetaan yleishyödyllinen halli HIFK:n ajamana. Ilman hallia ei tontteja ja rakennuslupia saisi halvalla, tuskin niitä saisi ollenkaan. Korvaukseksi työstään HIFK saa hallinsa.

Ja vaikka yleisesti muuta väitetäänkin, olen antanut itselleni kertoa, että HJK on nimenomaan ollut puoltamassa, että HG Mäntymäelle nousisi, joten vaikka se kovin houkuttelevaa oliskin HJK suurena saatanana ja kivenä HIFK:n kaskessa nähdä, näin ei suinkaan ole asiain laita.
Mun käsittääkseni HJK:lla ei ole mitään Gardenia vastaan. Täällä nyt nähdään mörköjä joka puolella ja uskotaan mihin tahansa urbaanilegendaan, joka sopii omaan aatemaailmaan. Kuten vaikka siihen, että poliitikot on HIFK:ta vastaan. Lukisitte joskus mitä ne oikeasti kirjoittaa vaikkapa hifk:sta tai gardenista.
 
Viimeksi muokattu:

ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Molempiin sisältyy useamman sata miljoonaa maksava jäähalli, jonka HIFK saa lähes ilmaiseksi.

Onko IFK saamassa tämän "useamman sata miljoonaa maksavan jäähallin lähes ilmaiseksi" kaupungilta? Ei. Valtiolta? Ei.

Mikä sun pointti on? Se että IFK on tehnyt liian hyvää työtä yhteistyökumppaneita haaliessa?

Onko sun sukunimi Harkimo?
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Nyt karkaa keskustelu aika lailla raiteiltaan, anssilla on suurehkoja aukkoja "tiedoissaan". Miten kommentoit, jos sanon että kokonaisprojekti rahoitetaan täysin sijoittajien ja sijoitusyhtiöiden avulla, eikä millään "kaavoitushyödyillä" tai gryndaajien toiminnoillaan?

Aihe karkaa siinäkien mielessä käsistä, että täällä keskitytään nyt tontteihin, vaikka tietääkseni IFK sijoittajineen eivät ole mitään tonttikauppoja tekemässä.

Jos olen rehellinen, uskon että tämä mikälie anssi on juuri äskettäin valmistunut, Helsingin kaupungin Rakennusviraston virkaintoinen, vauhtisokea tuleva uraohjus tai vaihtoehtoisesti ihan perusdemari. Sen verran fataalejä ovat näkemykset ja "tietotaso".
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Onko IFK saamassa tämän "useamman sata miljoonaa maksavan jäähallin lähes ilmaiseksi" kaupungilta? Ei. Valtiolta? Ei.

Mikä sun pointti on? Se että IFK on tehnyt liian hyvää työtä yhteistyökumppaneita haaliessa?

Onko sun sukunimi Harkimo?

Täysi trolli, Harkimon klaani on liian fiksua porukkaa kirjoittaakseen tällaista. Väite että IFK "saa" hallin on jo surkuhupaisa, koska IFK ei ole tässä saamassa yhtään mitään. Helsinki Garden on tapahtuessaan sijoittajien ja sijoitusyhtiöiden toteuttama projekti, yhtä lailla kuin mikä tahansa businesscenter, parkkihalliprojekti tai hotelli.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikä sun pointti on?
Mun pointti on se, että kun HIFK saa hienon uuden hallin lähes ilmaiseksi oikein hyvälle paikalle vanhan hallin nurkille, niin on melkoisen kohtuutonta repiä ranteet auki ja heitellä päättömiä syytöksiä mm päättäjiä kohtaan vain siitä syystä, että hallia ei rakennetakaan mäntymäelle. Nordenskiöldinkatu on ollut hieno paikka vuosikymmeniä ja tulee olemaan sitä jatkossakin.

Tämä on ihan vaan mun henkilökohtainen näkemys. Siis se, että uusi hieno halli nykyisen hallin nurkilla on ihan helvetin hieno juttu. Ja se, että lopputulokseen voi olla joskus oikein tyytyväinen, vaikka se olisikin täydellisen sijaan ainoastaan helvetin hyvä.
 
Viimeksi muokattu:

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Kommentoin, että tietosi on yhtä heikolla tasolla, kuin käytöstapasi.
Eli jätät kuitenkin kommentoimatta. Allright.

Kun nyt kuitenkin sen verran asiantuntevasti kommentoit ja toisten ajatuksia kumoat, niin viitsitkö hieman avata miten tämä "kaavoitustontilla rakentaminen" käytännössä tapahtuu? Kuka ja mikä on se toimi, joka maksaa nämä "sadat miljoonat" IFK:lle, jos näillä kerran rahoitetaan hallihanke? Miten rahaliikenne tapahtuu, jos raha ei tule sijoittajien toimesta?
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Mun pointti on se, että kun HIFK saa hienon uuden hallin lähes ilmaiseksi oikein hyvälle paikalle vanhan hallin nurkille, niin on melkoisen kohtuutonta repiä ranteet auki ja heitellä päättömiä syytöksiä mm päättäjiä kohtaan vain siitä syystä, että hallia ei rakennetakaan mäntymäelle. Nordenskiöldinkatu on ollut hieno paikka vuosikymmeniä ja tulee olemaan sitä jatkossakin.

Nyt puhut itsesi pussiin, eli IFK saa uuden hallin lähes ilmaiseksi joten tarkoitat tosissaan että näin ollen IFK sitten omistaa tämän hallin? Kuka maksaa viulut ja miten tämä tapahtuu? Itse hallihankehan on jo satoja miljoonia, kuka maksaa nämä rahat? iso kysymys, jolle et mielestäni ole antanut kertaakaan vastausta.

Muutama fakta:

IFK ei ensinnäkään saa mitään hallia, kuten ei esim. osakeyhtiökään saa muuttaessaan uuteen, hulppeaan businesscenteriin. IFK:n omistajuus tästä Helsinki Garden projektista on lähes nolla.

Miksi ja miten tämä satojen miljoonien hallihanke on ilmainen? Erikoinen yhtälö, eli sijoitusyhtiöt eivät ole hallia toteuttamassa, IFK saa sen ilmaiseksi ja verotuloja käytetään nolla. WHAT?
 
ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Mun pointti on se, että kun HIFK saa hienon uuden hallin lähes ilmaiseksi oikein hyvälle paikalle vanhan hallin nurkille, niin on melkoisen kohtuutonta repiä ranteet auki ja heitellä päättömiä syytöksiä mm päättäjiä kohtaan vain siitä syystä, että hallia ei rakennetakaan mäntymäelle. Nordenskiöldinkatu on ollut hieno paikka vuosikymmeniä ja tulee olemaan sitä jatkossakin.

Tämä on ihan vaan mun henkilökohtainen näkemys. Siis se, että uusi hieno halli nykyisen hallin nurkilla on ihan helvetin hieno juttu. Ja se, että lopputulokseen voi olla joskus oikein tyytyväinen, vaikka se olisikin täydellisen sijaan ainoastaan helvetin hyvä.

Mä en usko että tässä kenelläkään on oikeasti ongelmana se, että saataisiin uusi halli vanhan tilalle vanhalle tutulle paikalle Nordikselle. Nyt kuitenkin ollaan tilanteessa, että:
  • kyseinen alue on varsin ahdas
  • kyseisen alueen jo valmiiksi ahdasta ehdotettua aluetta lähdettiin vielä kutistamaan
  • kyseisen alueen keskellä seisoo vanha homehtuva rakennus, joka halutaan museoviraston toimesta säästää
    • kyseisen homehtuvan rakennuksen kohtalosta riidellään vielä pitkään
    • kyseisen homehtuvan rakennuksen jäädessä paikalleen alue kutistuu entisestään
    • kyseisen homehtuvan rakennuksen päätyessä purkuun IFK joutuu evakkoon ties kuinka pitkäksi aikaa
Vaihtoehtona tälle kaikelle on esitettynä jo alkuperäinen suunnitelma, jossa kaikki yllämainitut murheet poistuvat.
 
Anssin "tietojen" perusteella tästä tuli entistäkin huonompi projekti kaikkien kannalta, koska sijoitusyhtiöt eivät ole hallia toteuttamassa, IFK saa sen ilmaiseksi ja verotuloja käytetään nolla. Näin ollen Helsingin kaupunki maksaa koko tivolin, heh. Itse asiassa aika hyvä asia IFK:lle..
 
Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Mun pointti on se, että kun HIFK saa hienon uuden hallin lähes ilmaiseksi oikein hyvälle paikalle vanhan hallin nurkille, niin on melkoisen kohtuutonta repiä ranteet auki ja heitellä päättömiä syytöksiä mm päättäjiä kohtaan vain siitä syystä, että hallia ei rakennetakaan mäntymäelle. Nordenskiöldinkatu on ollut hieno paikka vuosikymmeniä ja tulee olemaan sitä jatkossakin.

Mäntymäelle ei voi rakentaa vielä. Syy: pisararadan eteneminen ja aikataulu. Tämän syy on puhtaasti poliittinen. Nordiksen rakentamisen ongelma on se, että rahoittajat haluaisivat rakentaa kompleksin josta saa hyvän tuoton, mutta nyt maa-alue jää auttamasti liian pieneksi. Ja edelleenkään Hifk ei saa mitään ilmaiseksi eli huoli pois. Eikä Hifk edes rakenna yhtään mitään. Kokonaisuus käsittää liikehuoneistot, myytävät asunnot (näillä tehdään voittoa) ja areenan oheistiloineen, joita niiden omistaja (ei todellakaan Hifk) vuokraa edelleen.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä en usko että tässä kenelläkään on oikeasti ongelmana se, että saataisiin uusi halli vanhan tilalle vanhalle tutulle paikalle Nordikselle. Nyt kuitenkin ollaan tilanteessa, että:
  • kyseinen alue on varsin ahdas
  • kyseisen alueen jo valmiiksi ahdasta ehdotettua aluetta lähdettiin vielä kutistamaan
  • kyseisen alueen keskellä seisoo vanha homehtuva rakennus, joka halutaan museoviraston toimesta säästää
    • kyseisen homehtuvan rakennuksen kohtalosta riidellään vielä pitkään
    • kyseisen homehtuvan rakennuksen jäädessä paikalleen alue kutistuu entisestään
    • kyseisen homehtuvan rakennuksen päätyessä purkuun IFK joutuu evakkoon ties kuinka pitkäksi aikaa
Vaihtoehtona tälle kaikelle on esitettynä jo alkuperäinen suunnitelma, jossa kaikki yllämainitut murheet poistuvat.
Poliitikot haluaa, että vanha halli puretaan, Museovirasto todennäköisesti ei halua. Poliitikot tekee päätöksen, ei museovirasto. Toki museovirasto voi hankaloittaa asiaa valituksilla jne.

Kaupunki siinä viimeisessä päätöksessä totesi mm seuraavaa:
Asunto-, toimisto ja liiketilarakentamista voidaan tarvittaessa osoittaa myös suunnittelualueen ulkopuolelta
Eli jos ei muuten saada mahtumaan kaikkea, niin kaupunki antaa rakentaa loput muualle.

Mun käsittääkseni on ihan mahdollista rakentaa uusi halli ennen vanhan purkamista, jolloin ei evakkoa. Suunnitelmiahan nyt vasta tehdään, joten olettaisin, että tuo otetaan huomioon.

Kaupunki ei tykkää alkuperäisestä suunitelmasta, joten se siitä. Voi vedellä ranteita auki, tai sopeutua uuteen suunnitelmaan. Jokainen tekee omat valintansa.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli jos ei muuten saada mahtumaan kaikkea, niin kaupunki antaa rakentaa loput muualle.

"Saatte rakentaa taloja entiseen Sipooseen, nykyiseen Helsinkiin. Eiks olekin hyvä diili, hei?"

Sanoisin vielä, että meren äärellä oleva maa on kalliimpaa kuin "sisämaassa", mutta koska Taka-Töölöllä on historiaa sen verran paljon ja rakennusalaa jäljellä sen verran vähän, on sekin hyvin arvokas alue. Jätkäsaaren arvoa olisi varmasti saatu kasvatettua suunnittelemalla alueesta tyylikäs nykyisen rumiluksen sijasta.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mäntymäelle ei voi rakentaa vielä. Syy: pisararadan eteneminen ja aikataulu. Tämän syy on puhtaasti poliittinen. Nordiksen rakentamisen ongelma on se, että rahoittajat haluaisivat rakentaa kompleksin josta saa hyvän tuoton, mutta nyt maa-alue jää auttamasti liian pieneksi. Ja edelleenkään Hifk ei saa mitään ilmaiseksi eli huoli pois. Eikä Hifk edes rakenna yhtään mitään. Kokonaisuus käsittää liikehuoneistot, myytävät asunnot (näillä tehdään voittoa) ja areenan oheistiloineen, joita niiden omistaja (ei todellakaan Hifk) vuokraa edelleen.
Olen toki käyttänyt provosoivia sananvalintoja. En tietenkään kuvittele, että koko Gardenin omistus menee Törmäselle ja rakennustyöt tehdään timpuri Luttisen johdolla. Muotoillaan se asia nyt vaikka niin, että HIFK:n siirtyessä uuteen halliin myös jääkiekkojoukkue HIFK saa huomattavaa taloudellista etua tuosta muutossa. Se miten omistusjärjestelyt tarkkaan ottaen menevät ei ole tässä keskustelussa oleellista. Samat kuviot siellä taustalla on riippumatta rakennuspaikasta.
 
ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Poliitikot haluaa, että vanha halli puretaan, Museovirasto todennäköisesti ei halua. Poliitikot tekee päätöksen, ei museovirasto. Toki museovirasto voi hankaloittaa asiaa valituksilla jne.

Eli kuten kirjoitin: "kyseisen homehtuvan rakennuksen kohtalosta riidellään vielä pitkään".

Kaupunki siinä viimeisessä päätöksessä totesi mm seuraavaa:

Asunto-, toimisto ja liiketilarakentamista voidaan tarvittaessa osoittaa myös suunnittelualueen ulkopuolelta

Eli jos ei muuten saada mahtumaan kaikkea, niin kaupunki antaa rakentaa loput muualle.

Joo hieno juttu, mutta eiköhän tässä ollut tarkoitus rakentaa yksi Helsinki Garden -kokonaisuus. Kiinnostaako rahoittajia tuo homma enää, jos kokonaisuus hajoitetaan?

Mun käsittääkseni on ihan mahdollista rakentaa uusi halli ennen vanhan purkamista, jolloin ei evakkoa. Suunnitelmiahan nyt vasta tehdään, joten olettaisin, että tuo otetaan huomioon.

Hieno juttu jos onnistuu, mutta väittäisin myös että siinä päädytään taas kerran yhteen kompromissiin jos uusi halli rakennetaan sillä ajatuksella että vanhan hallin sijaintia ei voida käyttää. Ja taas kokonaisuus saattaa kärsiä.. Ja sitten kun muutto vanhasta tehdään uuteen, niin itse aluehan on edelleen yksi iso työmaa, joka myös varmasti vaikuttaa uudessa hallissa järjestettävien tapahtumien menestykseen. Sama juttu myös silloin kun ollaan vielä vanhassa hallissa ja ympärillä on työmaa.

Kaupunki ei tykkää alkuperäisestä suunitelmasta, joten se siitä. Voi vedellä ranteita auki, tai sopeutua uuteen suunnitelmaan. Jokainen tekee omat valintansa.

Bravo! Oikein suomalainen asenne! Tämä asenne selittää kyllä miksi kaupunkimme on monelta osin todella ruma ja kehitystä tapahtuu todella hitaasti. Tämä asenne heijastuu myös meidän koko maan politiikkaan. Mitään ei saada aikaiseksi. Onneksi en itse ajattele noin vaan pyrin kehittymään elämässäni ja vaikuttamaan asioihin uudistavalla tavalla. Kehitys ei tarkoita arvojen kuolemaa.

"Kaupunki"..ok.
 
Viimeksi muokattu:

ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Muotoillaan se asia nyt vaikka niin, että HIFK:n siirtyessä uuteen halliin myös jääkiekkojoukkue HIFK saa huomattavaa taloudellista etua tuosta muutossa.

Mä todella toivon niin! Eihän tässä projektissa olisi IFK:n kannalta muuten mitään järkeä.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo hieno juttu, mutta eiköhän tässä ollut tarkoitus rakentaa yksi Helsinki Garden -kokonaisuus. Kiinnostaako rahoittajia tuo homma enää, jos kokonaisuus hajoitetaan?
Rahoittajia kiinnostaa raha. Miksi se niitä häiritsisi, jos muutama tönö rakennetaankin jonnekin muualla. Kaikki viittaa siihen, että tontteja ja rakennusoikeuksia tullaan jakamaan sopuhintaan sen verran, että projekti saadaan toteutettua. Jonkun toimisto- tai asuintalon sijoittuminen muualle Helsinkiin ei hetkauta projektin houkuttavuutta mihinkään suuntaan. Siis rahoittajien kannalta.

Bravo! Oikein suomalainen asenne! Tämä asenne selittää kyllä miksi kaupunkimme on monelta osin todella ruma ja kehitystä tapahtuu todella hitaasti. Tämä asenne heijastuu myös meidän koko maan politiikkaan. Mitään ei saada aikaiseksi. Onneksi en itse ajattele noin vaan pyrin kehittymään elämässäni ja vaikuttamaan asioihin uudistavalla tavalla. Kehitys ei tarkoita arvojen kuolemaa.
Se, että toteaa jossain kohtaa taistelun hyödyttömäksi ei tietenkään tarkoita sitä että alistuu kaikissa asioissa ihan aina. Tässä projektissa tavoiteltiin huippua, kuten tietysti pitääkin. Jäätin vähän lyhyeksi, mutta ei siitä mitään pohjanoteerausta tullut. Lopputuloksesta tulee helvetin hyvä. Aikaa kuluu ja niin päin pois, mutta sellasta se joskus on.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Gryndereitä ei kiinnosta halli paskan vertaa. Se on välttämätön paha siitä että tontille voisivat ostoshelvetin rakentaa. HIFK taas ei saisi hallia ilman ostoshelvettiä. Lähistölle nousee ostoshelvetti ja hotellia ennen kuin tämä projekti pääsee edes alkutekijöihin. Kokoomus jäädytti Pisaran joten liikenneyhteydet on edelleen paskat. Hallin sijainnista ja ostoshelvetin laajuudesta tehtävä kompromisseja. Nyt edes myytävistä asunnoista ei ole merinäköalaa kohottamassa hintoja. Markkinahinta on varmasti korkea eikä Helsingillä ole mikään pakko tonttia myydä jos siitä ei saada sitä rahaa nyt, niin ei tuo tontti 20v päästä ainakaan sen edullisempi ole. Helsingin ei pidä subventoida hanketta sentilläkään. En myöskään usko että tämän hankkeen takana on läheskään niin paljon rahaa kuin annetaan ymmärtää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös