Suurin ongelma oli se, että HIFK:ssa ei pysytty jääkiekon ammattimaistumisen perässä. Vielä 1980-luvulla HIFK menestyi, koska pelaajat vaihtoivat seuraa harvemmin ja pelaajalle luvattu työ- tai opiskelupaikka saattoi olla seurasiirron motiivina menestysmahdollisuuksien ohella.
Esimerkiksi Pekka Rautakallio hommasi 1982 NHL:stä tullessaan ensin työpaikan Pohjolasta ja vasta sitten kysyi Mobergilta pelipaikan perään. Rockyn hankinnassa HIFK:n ja Frank Mobergin ansiot olivat hyvin vähäiset.
HIFK:n 1990-luvun alakuloon vaikuttaa myös kesän 1990 riita johtokunnassa. Kun Göran Stubb ja Heikki Järn lähtivät johtokunnasta, ja pian myös Hexi Riihiranta jäi sieltä pois, lajiosaamisen taso päättävissä elimissä romahti. Frank Moberg piti talousasioista huolta ja huolehti pelaajien hyvinvoinnista. Näissä asioissa hän oli hyvä, mutta joukkueen rakentamisesta hän ei ymmärtänyt yhtään mitään. Kife Heinon osaaminenkaan ei vakuuta.
Vielä 1980-luvulla monen HIFK:n pelaajahankinnan takana oli Heka Järn, jolla oli ja on silmää pelaajille. Heka neuvotteli sopimuksista ja järjesti pelaajille työpaikat. Heka teki tätä työtä suurella IFK-sydämellä talkoopohjalta. Siksi Heka ja Göran vetivät herneen nenään, kun paljastui Mobergin provikat Koffin sopimuksen uusimisesta. Hekan ja Göranin mukaan yhteistyökumppanidiilit kuuluivat toimitusjohtajan työnkuvaan.
HIFK:n pelaaja- ja valmentajascouttaus oli 1990-luvulla, valitettavasti, pääosin Frankin ja joiltakin osin Kife Heinon harteilla. Tilastoista näkee, miten tässä työssä herrat onnistuivat.
