Mainos

HIFK:n wanhat & hywät ajat -ketju

  • 617 160
  • 2 151

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
No en tiedä - kyllä monella oli vahvat antipatiat, kun Sormunen oli kuitenkin loikannut Jokereihin anteeksiantamattomalla tavalla aikakaudella, jolloin Jokerit kylvetti meitä oikein kunnolla, niin kentällä (vaikka muistikuvissa Jokerit aina voitettiinkin) kuin tähtipelaajien ja kauniiden tyttökatsojien määrässsä. Traumaattinen aika, jota ei yhtään auttanut, että Harkimo marssitti jossain PTV:n maajoukkuelähetyksessä studioon erätauolla seuran uuden vahvistuksen, joka oli siis se meidän ainut maajoukkuetason pelaaja tuolla hetkellä. Mä en ole antanut Sormuselle henkilökohtaisella tasolla vieläkään anteeksi. Olin yläasteikäinen tuolloin... enkä ole siitä henkisesti juuri kasvanut... Että en varsinaisesti toki toivonut että Sormunen päävalmentajana epäonnistuisi, mutta kun niin jälleen kävi, en ollut pahoillaankaan, että sillä kertaa vuorossa oli Sormunen.

EDIT: jos kerran -94, olen ollut silloin jo aikapäiviä pois yläasteelta. Eli petoksen loukkaavuus ei katso ikää...

Niin, itsehän olin ostanut pelipaidan (tai kai ne oli kaikki fanipaitoja tuohon aikaan) Sormusen nimellä varustettuna. Tästä meni viikko tai pari, niin kaverini soitti, että oletko jo kuullut, että Sormunen siirtyy Jokereihin. Oletin aluksi että kaveri kusettaa. No ei kusettanut. Hieman harmitti mainoksia jakamalla tienattujen 400 markan valuminen hukkaan.

No, myöhemmin samana vuonna Veli-Pekka Kautonen siirtyi IFK:hon ja otti vieläpä saman numeron 8 käyttöönsä. Kautosesta tulikin suosikkini varmaan tästä syystä. Äitini osti KSB sportista irtonimen KAUTONEN, jonka sitten ompeli siististi sormusen päälle. Jossain fanitilaisuudessa Kautosta nauratti tämä kirjoittaessaan nimmaria paitaani.

Olen saattanut saman jutun kirjoittaa aiemminkin, mutta antakaa varhaisboomerille anteeksi.
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ilmeisesti tarkoitat pahamaineista Billy Tibbettsiä?

Omissa kirjoissani kuuluisi "Paskat ajat" -ketjuun esim. Joe Frederickin kanssa.
Just häntä - nää on tosi ohuesti millään puolella nää erikoismiehet. Mitä toikin teki siellä HPK:ssa varmaan maalin kaks per matsi, meillä tekikö yhden. No, hierottavana kävi.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC

Muistan, että kundi ei pelikatkoillakaan pysynyt juuri paikoillaan. Esim. oli usein lapioimassa lunta stagan lavalla vaihtoaition edustalta.
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Just häntä - nää on tosi ohuesti millään puolella nää erikoismiehet. Mitä toikin teki siellä HPK:ssa varmaan maalin kaks per matsi, meillä tekikö yhden. No, hierottavana kävi.
No, teki jutun mukaan kuitenkin runkosarjassa 11 pistettä 15 matsissa, toki HPK:ssa 4:ssä pelissä 4+4.

EDIT:
Oi näitä aikoja... Hakin muistoa vaalittiin.

"SM-liigan puolivälierissä HPK:lle pudonnut HIFK purki turhautumistaan rajulla tavalla Helsingin yössä. HIFK:n pelaajat olivat mukana niin rajussa kapakkatappelussa ravintola Onnelassa ja sen ulkopuolella, että paikalle hälytettiin neljä poliisipartiota ja ambulanssi.

Näin kirjoitettiin Iltalehden jutussa. HIFK:n silloisen kapteenin Kimmo Kuhdan version mukaan joukkueen ulkopuolinen henkilö iski HIFK:n Aleksi Holmbergia lasilla tai pullolla päähän, minkä jälkeen eräs HIFK:n pelaaja otti erehdyksissä kiinni väärän henkilön, HIFK:n A-junioreiden pelaajan, ja löi tätä.

Kuhdan versio oli erilainen kuin silminnäkijän, mutta joka tapauksessa myös Tibbetts oli rähinässä mukana.

– Esimerkiksi Tibbetts käyttäytyi ihan fiksusti ennen tappelun alkua. Tappeluakaan hän ei aloittanut, mutta meni innolla sekaan. Hän oli niin hurja, ettei kolmekaan järjestysmiestä pystynyt saamaan häntä aisoihin, silminnäkijä kertoi Iltalehdelle.

Pentti Matikainen kuittaa tapahtumat nyt tyynesti.

– Sehän oli siihen aikaan HIFK:ssa normaalielämää"
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC

Tästä kahakasta löytyy videomateriaalia Karalahden dokumentissa ja siitä omasta mielestä erottuu Tibbetts hyvin pistämässä paikkaa uuteen uskoon painin yhteydessä Jeren ohella.

Rem Murray oli samana iltana kuulemma kestittänyt joukkueen nuoriso-osastoa huolella ja suuttunut, jos joku oli tyhjin käsin. Hieno mies.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Entä Mikko kuparinen, joka painoi chl:ssä jotain frankfurtinkanadalaista dunkkuun pitkä hevifleda hulmuten?
Upea kävely memorylanella, mutta pari korjausta (hymiö). Se oli Manchester Stormin pelaaja, jota Kuparinen pyöritteli:

Kuparinen tuli tänne kaudella 99-00 ja Frankfurtia vastaan pelattiin EHLssä 98-99. Frankfurtia vastaan tappeli ainakin Lydman kunnolla Stadissa. Frankfurtilla oli enemmänkin menohaluja ja etenkin heidän poliisilla Haywardilla, joka ihastui Jarkko Ruutuun. Tämähän sitten loppui Saksassa, kun Trevor Doyle ilmestyi paikalle.

Kuparinen taisi muuten tapella kahdessa ensimmäisessä pelissään? @McBean vahvistatko? Taisi tapella ensimmäisessä liigapelissään neiti-Valtosta vastaan?
Entä Vesce - ylipainoinen huonokuntoinen pikkupullukka, joka ei kai tehnyt yhtään varsinaisen peliajan pistettä, paitsi pilkuista 100 prosentin tehokkuudella ja kun tuolla kaudella niitä oli paljon, toi merkittävän määrän sarjapisteitä.
Tämä hiukan erikoinen muistikuva, sillä Vesce voitti kyseisen kauden IFKn sisäisen pistepörssin, joten teki melkoisen paljonkin pisteitä varsinaisella peliajalla rankkareiden lisäksi.

En myöskään saa hänestä huonokuntoista pullukkaa ja urahan jatkui sitten IFKn jälkeen NHLssä. Itselle Vesce yksi 2000-luvun parhaista ulkomaalaisvahvistuksista.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Kuparinen taisi muuten tapella kahdessa ensimmäisessä pelissään? @McBean vahvistatko? Taisi tapella ensimmäisessä liigapelissään neiti-Valtosta vastaan?

Näin oli:

Kupru taisi olla vielä Liigan pelikiellossa, kun EHL:ssä humppasi Blair Scottin kanssa (joka teki aika ruutumaisen liikkeen lyömällä pari osumaa pelitilanteessa, mutta varsinainen tappelu ei sitten kiinnostanut).

Frankfurt-matsi oli aika unohtumaton. Kesti kaikkine selkkauksineen kolmisen tuntia - Frankfurt mittautti mailoja ja tusinakanukit pullisteli niin IFK:lle kuin Nordiksen yleisölle. Myös Arto Ojaniemen ja Sakke Pietilän suoritus selostamossa on huikea.

Tämän takia Keklu hankki "try outille" Doylen, jolla oli kelpo fight card Haywardia vastaan. No Rick oli muutenkin sivussa Frankfurtissa pelatusta toisesta matsista ja siinä ei ihmeempiä tapahtunutkaan.
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Upea kävely memorylanella, mutta pari korjausta (hymiö). Se oli Manchester Stormin pelaaja, jota Kuparinen pyöritteli:

Kuparinen tuli tänne kaudella 99-00 ja Frankfurtia vastaan pelattiin EHLssä 98-99. Frankfurtia vastaan tappeli ainakin Lydman kunnolla Stadissa. Frankfurtilla oli enemmänkin menohaluja ja etenkin heidän poliisilla Haywardilla, joka ihastui Jarkko Ruutuun. Tämähän sitten loppui Saksassa, kun Trevor Doyle ilmestyi paikalle.

Kuparinen taisi muuten tapella kahdessa ensimmäisessä pelissään? @McBean vahvistatko? Taisi tapella ensimmäisessä liigapelissään neiti-Valtosta vastaan?

Tämä hiukan erikoinen muistikuva, sillä Vesce voitti kyseisen kauden IFKn sisäisen pistepörssin, joten teki melkoisen paljonkin pisteitä varsinaisella peliajalla rankkareiden lisäksi.

En myöskään saa hänestä huonokuntoista pullukkaa ja urahan jatkui sitten IFKn jälkeen NHLssä. Itselle Vesce yksi 2000-luvun parhaista ulkomaalaisvahvistuksista.

Vescestä - oliko noin? Toisaalta tyypillistä IFK-kannattajalle, että aika ei kultaa vaan dumaa muistot. Muistelin, että meni meidän jälkeen jäähdyttelemään khl:ään, josta sitten haaveiltiin takaisin, mutta hyvä hänelle.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Entä Vesce - ylipainoinen huonokuntoinen pikkupullukka, joka ei kai tehnyt yhtään varsinaisen peliajan pistettä, paitsi pilkuista 100 prosentin tehokkuudella ja kun tuolla kaudella niitä oli paljon, toi merkittävän määrän sarjapisteitä.

Sekoitat ehkä Shawn Batesiin tai Tom Walshiin, joista molemmat täyttävät tuon ulkomuodon kuvauksen.

Bates oli edelliskaudella pelannut pari peliä Islandersissa, mutta Helsinkiin saapuessa ei tosiaan ollut kunnossa. Miehellä oli silti jumalainen pelisilmä ja taisikin päästä jonkinlaiseen kondikseen, ennen kuin selkävamma(?) lopetti kauden. Luin äskettäin Liivikin omaelämäkerran, jossa mainitsi, että tuolla kaudella Bates ja Kip Brennan nauttivat myös Stadin yöelämästä täysin rinnoin.

Tom Walsh oli pitkään loukkaantuneena, oli hirveä hasardi jäällä ja ura jatkui Belfastissa ennen kuin päättyi. IFK:n ulkkarien kauhugalleria-osastoa
 
Viimeksi muokattu:

Shawn "Norman/Psyko" Bates oli tosiaan erittäin pyöreäposkinen saapuessaan Stadiin, mutta jäällä lähes pitelemätön - ei ehkä liikkeensä takia, vaan pelitaitojensa. Äijä veti 20 matsia piste per peli -tahdilla. Pisteitä olisi kertynyt lisääkin, mutta muistaakseni kundin syötöt olivat melkein kovempia kuin tavallisen liigapelaajan lämärit, joten ketjukavereilla oli vaikeuksia saada lättymestarin syöttöjä haltuun.

Vescestä sen verran, että Vesseli taisi kyllä upottaa rankkarit aika kovalla prosentilla, mutta pistetehtailu ei todellakaan ollut pelkästään niiden varassa.
 
T.J.R

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Flyers
Ylhäällä mainitusta Tibbettsistä tulee aina sama tilanne mieleen, jonka pienenä b-katsomosta seurasin. Kerhoa vs Billy ylivoimalla ampuu siniviivalta lämärillä kerhovahdin räpyläkäden alakulmaan kiekon ja peli muuttuu meille 2-1. Kyseessä playoff matsi. Tästä tyyliin minuutti pari, niin Karalahti lanaa Joonas Vihkon polvitaklauksella ja Jerelle ulosajo, kerholle 5min ylivoimaa. Jan Lundell oli mun idoli ja voi että mitä torjuntoja otti sen 5min av aikana. Peli päättyi 2-1 mutta kerhohan taisi tuosta sarjasta jatkoon mennä, vuotta en muista.

Tämä sama tulee aina tosiaan mieleen kun kuulen nimen Billy Tibbetts.
 
KwutsNI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tästä tyyliin minuutti pari, niin Karalahti lanaa Joonas Vihkon polvitaklauksella ja Jerelle ulosajo, kerholle 5min ylivoimaa. Jan Lundell oli mun idoli ja voi että mitä torjuntoja otti sen 5min av aikana. Peli päättyi 2-1 mutta kerhohan taisi tuosta sarjasta jatkoon mennä, vuotta en muista.

Tämä sama tulee aina tosiaan mieleen kun kuulen nimen Billy Tibbetts.
Mielestäni Karalahden ulosajon päälle vielä juuri Tibbetts löi kiekon katsomoon. Eli tuosta vitosesta kaksi minuuttia meni kolmella viittä (jopa kuutta?) vastaan. Vihellys oli hirvittävä Kerhon saadessa kiekon alueelle, ja vastaavasti kun se purettiin, yleisö mylvi. Hieno peli. Kausi oli 2006-7 ja puikoissa Paul Baxter.

Ja Kerho meni tosiaan 4-1 jatkoon.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Mielestäni Karalahden ulosajon päälle vielä juuri Tibbetts löi kiekon katsomoon. Eli tuosta vitosesta kaksi minuuttia meni kolmella viittä (jopa kuutta?) vastaan. Vihellys oli hirvittävä Kerhon saadessa kiekon alueelle, ja vastaavasti kun se purettiin, yleisö mylvi. Hieno peli. Kausi oli 2006-7 ja puikoissa Paul Baxter.

Tilastoista vahvistus tälle muistikuvalle:

#12 Tibbetts, Billy YV
#10 Karalahti, Jere, #36 Pikkarainen, Ilkka
2 - 1
53:58

#10 Karalahti, Jere
25 min, polvitaklaus
Rangaistus
54:19

#12 Tibbetts, Billy
2 min, pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
Rangaistus
56:51

Polvitaklaus ei hirveästi jätä epäselvyyttä:

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Eikös toi polvitaklaus ollut Karalahden viimeinen palvelus IFK:lle ja siitä saamastaan pelikiellosta johtuen uhkaili kurinpitäjä Muukkosta mediassa?
 
KwutsNI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC

Nicky Nichols

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kattelin tuossa 4-5 vuotta vanhoja maalikoosteita youtuben related-videoista eilen kun en saanut unta. IFKhan oli varsinkin kaudella 2017-2018 Selinin alaisuudessa todella hyvä, eikä finaalipaikka ollutkaan kuin yhden Veini Vehviläisen superiltaman takana.

Erityisesti ykkösketju Thorell-Tyrväinen-Rask oli noilta ajoilta semmoinen jota jäin kaipaamaan. Heiskasta on vaikeampi kaipailla, kun sitä ei voi takaisin saada :)

IFK teki myös paljon hienoja maaleja noilla kausilla (2017-2019).

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sekoitat ehkä Shawn Batesiin tai Tom Walshiin, joista molemmat täyttävät tuon ulkomuodon kuvauksen.

Bates oli edelliskaudella pelannut pari peliä Islandersissa, mutta Helsinkiin saapuessa ei tosiaan ollut kunnossa. Miehellä oli silti jumalainen pelisilmä ja taisikin päästä jonkinlaiseen kondikseen, ennen kuin selkävamma(?) lopetti kauden. Luin äskettäin Liivikin omaelämäkerran, jossa mainitsi, että tuolla kaudella Bates ja Kip Brennan nauttivat myös Stadin yöelämästä täysin rinnoin.

Tom Walsh oli pitkään loukkaantuneena, oli hirveä hasardi jäällä ja ura jatkui Belfastissa ennen kuin päättyi. IFK:n ulkkarien kauhugalleria-osastoa
Joo, tais olla Batesin ja Vescen ristisiitos mulla mielessä. Walsh on sitten oma keissinsä ja häntä muistellaan tosiaan toisessa ketjussa.
 
Sipilpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kattelin tuossa 4-5 vuotta vanhoja maalikoosteita youtuben related-videoista eilen kun en saanut unta. IFKhan oli varsinkin kaudella 2017-2018 Selinin alaisuudessa todella hyvä, eikä finaalipaikka ollutkaan kuin yhden Veini Vehviläisen superiltaman takana.

Erityisesti ykkösketju Thorell-Tyrväinen-Rask oli noilta ajoilta semmoinen jota jäin kaipaamaan. Heiskasta on vaikeampi kaipailla, kun sitä ei voi takaisin saada :)

IFK teki myös paljon hienoja maaleja noilla kausilla (2017-2019).

Käsittämätön määrä käsiä puolustuksessa; Heiskanen, Kaski, Eronen, O’Connor… Oli hieno jengi.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Käsittämätön määrä käsiä puolustuksessa; Heiskanen, Kaski, Eronen, O’Connor… Oli hieno jengi.
Klassisesti Salmelainen/Karavaanari unohti hankkia silloin puolustukseen ”Motinit, Karjalaiset ja Ahoset”. Kun Kärpillä oli tällä osastolla Hakanpäätä ja Kukkosta niin meillä oli ainoastaan häsbeen Kanki. Nyt ei ole käsiä, mutta santapaperia riittävästi. Kuka sanoi, että Salmelainen ei osaa rakentaa jengiä?
 
Dev

Joo toi on kyllä jotenkin käsittämätöntä, kiekollinen taito ihan tapissaan, ei omanpään luutia ollenkaan, sitten löytyy puolustustaitoa tarpeeksi, niin kiekollinen taito puuttuu… nyt puuttuu keskeltä taitoa hyökkäyksessä, niin ensi kaudeksi tämä korjataan ja ensi vuonna meillä ei ole maalintekijöitä.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös