Suurin ongelma oli se, että HIFK:ssa ei pysytty jääkiekon ammattimaistumisen perässä. Vielä 1980-luvulla HIFK menestyi, koska pelaajat vaihtoivat seuraa harvemmin ja pelaajalle luvattu työ- tai opiskelupaikka saattoi olla seurasiirron motiivina menestysmahdollisuuksien ohella.Hyvin kirjoitettu historiikki 90-luvun ja 2000-luvun alun kuvioista. Nuo 1997-99 olivat aikoja jotka tuntuivat liian hyviltä ollakseen totta, ja sittenhän tulikin aika karu krapula ja paluu vanhaan rämpimiseeen.
Sitä on monta kertaa miettinyt millaista mannaa 2 mestaruutta peräkkäin 98 ja 99 olisi olleet, mutta siinä pilattiin se tuplan ottaminen omatoimisesti, se finaalisarja Tepsiä vastaan olisi ollut täysin voitettavissa jos pää olisi pysynyt kylmänä eikä olisi ollut ylilyöntejä.
Esimerkiksi Pekka Rautakallio hommasi 1982 NHL:stä tullessaan ensin työpaikan Pohjolasta ja vasta sitten kysyi Mobergilta pelipaikan perään. Rockyn hankinnassa HIFK:n ja Frank Mobergin ansiot olivat hyvin vähäiset.
HIFK:n 1990-luvun alakuloon vaikuttaa myös kesän 1990 riita johtokunnassa. Kun Göran Stubb ja Heikki Järn lähtivät johtokunnasta, ja pian myös Hexi Riihiranta jäi sieltä pois, lajiosaamisen taso päättävissä elimissä romahti. Frank Moberg piti talousasioista huolta ja huolehti pelaajien hyvinvoinnista. Näissä asioissa hän oli hyvä, mutta joukkueen rakentamisesta hän ei ymmärtänyt yhtään mitään. Kife Heinon osaaminenkaan ei vakuuta.
Vielä 1980-luvulla monen HIFK:n pelaajahankinnan takana oli Heka Järn, jolla oli ja on silmää pelaajille. Heka neuvotteli sopimuksista ja järjesti pelaajille työpaikat. Heka teki tätä työtä suurella IFK-sydämellä talkoopohjalta. Siksi Heka ja Göran vetivät herneen nenään, kun paljastui Mobergin provikat Koffin sopimuksen uusimisesta. Hekan ja Göranin mukaan yhteistyökumppanidiilit kuuluivat toimitusjohtajan työnkuvaan.
HIFK:n pelaaja- ja valmentajascouttaus oli 1990-luvulla, valitettavasti, pääosin Frankin ja joiltakin osin Kife Heinon harteilla. Tilastoista näkee, miten tässä työssä herrat onnistuivat.