Eilen näytetty game kutonen oltiin paikan päällä faijan kanssa katsomassa. Ikää oli allekirjoittaneella silloin 13-vuotta.
Muistan elävästi kuinka pessimisteinä varauduttiin pettymykseen asenteella "No jos nähdään rantapallot, niin eipähän olla ennen oltu rantapallopelissä."
Matsi oli kuitenkin IFK:n kannattajien kovaa meteliä meidän päädyssä. Stogessa ottelun jälkeen vanhempi Jokeri-kannattaja päivitteli frendilleen, että miten annettiin IFK-fanien meuhkata noin kovaa meidän hallissa. Hentusen läpiajon pelon hetki, Haatajan maalin hurmos...Tuskin koskaan on ollut niin hyvä fiilis lätkämatsin jälkeen kuin oli tuolloin. Kävellä pettynyeiden narrien ja iloisten, sekä tässä vaiheessa myös jo aika luottavaisten IFK-fanien joukossa.
Kaikista elävimmin on jäänyt kuitenkin mieleen junassa saman vanhemman Jokeri-ukkelin toteamus, että nyt on sellainen fiilis, että maanantaina ei enää voiteta. Tähän oli helppo yhtyä ja jälkeenpäin on mielestäni perusteltavissa, että mestaruus ratkesi tuohon Haatajan maalin. Vain minuuttien jälkeen Hentusen läpiajosta...Hitto mikä sarja.
Yhdeksän vuotta myöhemmin katsottuna aika trippaava ikkuna menneisyyteen. Tami studiossa, tuore IFK-legenda Jeremy Dehner vastapuolella, nuori Eronen narreissa ja Vallin kaukalossa. Peltosesta tuli yllättävän paljon Turunen mieleen, eikä vain kultapotan vuoksi. Tajuttoman vahva vääntäjä. Eikä muuten ole Stadin derbystä mitään jäljellä. Vaikea kuvitella tähän päivään tilannetta, jossa vastapuolen kannattajat huutaisivat "Hata IFK:n" kaltaista chanttia. Aitoa tunnetta. Jo ennen kuin rivalry lähti täysin käsistä käskyttäjän ja Ben-Amorin myötä.
Itse matsi ei kyllä pelillisesti ollut ihan niin viihdyttävä kuin muistin. Varovainen ottelu, virheistä rankaistiin. Mutta molemmat IFK:n maalit, ikimuistoisia.
Pakko tsiigata game seven vielä tänään. Näitä katsellessa tajusi myös, että kyllä ne tämän vuoden pleijarit olisi ollut mahtavaa nähdä...Hieno veto Telialta kuitenkin näyttää näitä.