Mainos

HIFK:n taloudellinen tilanne ja tulevaisuus

  • 1 012 658
  • 4 180

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK osti Red Events kesäkuussa 2023. Emon (HIFK) liikevaihto 2024 on samaa luokkaa kuin aiemmin, mutta uutena koko ravintolatoiminta oli Red Eventsin kautta osa HIFK:n liiketoimintaa. Ennen kesää 2023 ravintolatoimintaa ei ollut yhtiöitetty.

Tämäkin HIFK:n tiedotteista.
Okei, tämähän selittää sitten noita lukuja paremmin. Kiitos kun avasit, sillä en ollut näin tarkasti itse noita tutkaillutkaan.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo, sehän on aika uniikki järjestely, RTK hoitaa kaiken. Se varmaan selittääkin miten
noin pienellä paikkakunnalla voi olla liigajengi joka ei ole joutunut konkurssiuhan tai putoamispeikon kynsiin.
Lukolla on myös paidassaan Liigan kallein mainos, on ollut jo iäisyyden. Olkiluodon ydinvoimalat ovat parinkymmenen kilometrin päässä Rauman keskustasta. Tämä siis yhtään RTK:n osuutta vähättelemättä.
 
Läheltä tulleen tiedon perusteella isoin osa tuosta vajaan millin lovesta tulee siitä, että päävalmentaja ja UTJ vetivät "omalla budjetillaan" mutkia suoraksi ohi toimitusjohtajan, vähän kuin "omin lupinensa".
Sietääkin tulla toimitusjohtajalle monoa jos tuollaiset menee pitkään ohi. Kyllähän toimitusjohtajan pitäisi sen verran olla perillä, että huomaa jos kulut karkaavat käsistä. Jos sitten joku on sooloillut niin tieto hallitukselle ja monoa sooloilijalle.
 
Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se todellakin selittää sen ja on aivan käsittämättömän nerokas ja hienosti suunniteltu ja toteutettu kokonaisuus. Siinähän ei ole käynyt niin päin, että joku menestyvä firma tulee ulkopuolelta mukaan ja kuittaa kaikki tappiot - vaan koko RTK on alunperin perustettu hankkimaan varoja juuri Raumalaiselle kiekkoilulle.
Ja nimenomaan se toteutus on hoidettu hienosti. Yleensähän tämmöississä yrityksissä ne yhteiseen hyvään tulevat rahat tuppaavat haihtumaan organisaation pöhöttymiseeen ja toiminta kärsii epäpätevien "omien kaverien" palkkaamisesta.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sietääkin tulla toimitusjohtajalle monoa jos tuollaiset menee pitkään ohi. Kyllähän toimitusjohtajan pitäisi sen verran olla perillä, että huomaa jos kulut karkaavat käsistä. Jos sitten joku on sooloillut niin tieto hallitukselle ja monoa sooloilijalle.
Miten tuo lainaamasi kirjoittajan jorina voisi mitenkään pitää paikkansa, että siellä UJ ja Valmentaja voisivat jotakin saatanallista luottokorttia höylätä pelaajasoppareita tehdessään, ja ostella ihan mitä tykkäävät ilman että rahojen päällä istuva henkilö ei edes asiasta tietäisi mitään. Jos näin on edes vähääkään tapahtunut, niin siellä olisi pitänyt myös villen mennä kaaressa kengänkuva perseessä, ja muutenkin kertoisi koko organisaation olleen täysin amatöörien käsissä. Tokihan tuossa muodossa ajatellen se voisikin olla mahdollista, mutta sittenkin ihan hemmetin outoa, joten en ukso ennen kuin se jossakin kiistatta paljastetaan.
 
Joo näinpä. En tiedä HIFK:n hyväksyntärajoja mutta luulisin monessa seurassa vähänkään isompien sopimusten vaativan toimitusjohtajan allekirjoituksen. Ja vaikka ei vaatisikaan niin olisi kyllä aivan käsittämätöntä ettei toimitusjohtajalle menisi tuollaisesta sooloilusta tietoa. Organisaation toimintatavat olisi kyllä niin sekaisin silloin, että saisi aika isoa remonttia tehdä toimistolla tuollaisen jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-

Luulisi myös taloushallinnon olleen jollain tapaa tietoisia budjetin paukkumisesta ja/tai jostain suhmuroinnista, sikäli mikäli sellaista on tapahtunut. Ei sitä tollasen puulaakin toimitusjohtajakaan nyt ihan miten lystää voi leikkiä massipäällikköä, joku max. €-määrä siellä on oltava pohjalla, jonka yli ei TJ tee mitään ilman joryn hyväksyntää.

Tokihan jory on voinut painaa asian (omat mahdolliset sekoilunsa kirstun kanssa) villasella ja heitellyt marionetteja dösän eteen omaa persettään suojellessaan. IFK:n ollessa kyseessä kaikki on luonnollisesti mahdollista ja mikään ei enää totisesti yllätä.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Joo näinpä. En tiedä HIFK:n hyväksyntärajoja mutta luulisin monessa seurassa vähänkään isompien sopimusten vaativan toimitusjohtajan allekirjoituksen. Ja vaikka ei vaatisikaan niin olisi kyllä aivan käsittämätöntä ettei toimitusjohtajalle menisi tuollaisesta sooloilusta tietoa. Organisaation toimintatavat olisi kyllä niin sekaisin silloin, että saisi aika isoa remonttia tehdä toimistolla tuollaisen jälkeen.

Nämä on taas kun heitellään ihan mitä tahansa skeidaa ja täällä tarutaan jokaiseen rapalaan. Jokainen kuka on hankintojen kanssa tekemisissä ymmärtää, että tuo ei ole millään tasolla mahdollista, että suorittava osasto alkaa tekemään omia liikkeitä.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä kun IFK teki menneellä kaudella turskaa sen rapiot 900k, niin Kärpät sen puolestaan miljoona euroa voittoa.

Vahvasti pyyhkii Oulun suunnilla kun luvut tuli julki. Ei siis ihme että rosterikin on hieman eri tasoa kun meillä.
No nyt kun ei ole niitä "kertaluonteisia" eriä enää kiusana, niin eiköhän tulevan kauden jälkeen liikevaihto ole noussut johonkin noin 21 miljoonaan, ja liikevoittokin pitäisi olla ilman noita eriä sitten luokkaa milli niinikään. Saa suorittaa kiitos. Tokihan tuosta on vielä valovuoden matka tuonne kärppien lukemiin, ja voi vain kadehtia, että siellä on joku ammatti-ihminenkin ollut paikalla hommia tekemässä. Sellaisia kun vielä jotenkin päätyisi IFK:nkin leipiin, niin avot.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

Olihan se IFK:n liikevaihto pitkään aika onneton, 9-11m€. Keksittiin sentään koittaa mekin vähän sivubisneksiä jo vuonna 2023 ;) Toivottavasti se saadaan kannattavaksi, mutta iso merkitys nyt tietysti silläkin, kuinka jengi pelaa ja miten se myy ylipäätään.

Olihan tossa kunnianhimoinen yritys Gardenin kanssa alk. 2010-12 ajoilta (eikä vieläkään kuopattu sentään) ja minkälaista olisi, jos olisi siellä pelattu jo useampi vuosi. Siis liikevaihdon ja muun hypen suhteen. Noh, turha miettiä ja nyt pitää nykyasetuksilla päästä kohti priimaa tekemistä.
 
Topmachine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadin gimmat ja K-Vantaa
Tässä kun IFK teki menneellä kaudella turskaa sen rapiat 900k, niin Kärpät sen puolestaan miljoona euroa voittoa.

Vahvasti pyyhkii Oulun suunnilla kun luvut tuli julki. Ei siis ihme että rosterikin on hieman eri tasoa kun meillä.

Näissä vaan täytyisi aina muistaa selvittää taustat kunnolla että mistä ne voitot on tulleet... Kärpillä niinkuin Lukollakaan tulos kiekkopuolella ei ollut voitollinen vaan ne "voitot" tuli muualta.

just saying
 
sixpack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näissä vaan täytyisi aina muistaa selvittää taustat kunnolla että mistä ne voitot on tulleet... Kärpillä niinkuin Lukollakaan tulos kiekkopuolella ei ollut voitollinen vaan ne "voitot" tuli muualta.

just saying
Vaikka lopuksi olikin viittaus ettei odoteta vastausta niin vastaan. Hienoa että pienien hallien joukkueet pystyvät kilpailemaan isojen hallien joukkueiden kanssa. Ovat oivaltaneet meitä aikaisemmin että rahaa täytyy tulla muualtakin. Hyvä että mekin sen huomasimme.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Näissä vaan täytyisi aina muistaa selvittää taustat kunnolla että mistä ne voitot on tulleet... Kärpillä niinkuin Lukollakaan tulos kiekkopuolella ei ollut voitollinen vaan ne "voitot" tuli muualta.

just saying

Ainakin Kärppien tiedotteessa mainitaan, että kaikki yksiköt oli voitollisia. Siellä konsernin liikevaihto 33 miljoonaa joka tulee pääosin ravintola -ja tapahtumatoiminnasta.

Yleisesti se on juuri näin kun kuvailit. Nyt vaan kannattaa muistaa, että IFK on aloittanut sen matkan vasta nyt ja siihenkin on kuulunut strategian muutos koska Gardenia ei aikataulussa valmiiksi saatu (tämä ei ole asia mihin IFK olisi voinut vaikuttaa) vaan aloitettiin muu liiketoiminta ennen Gardenia. Ensi vuoden tilinpäätöksessä nähdään onko kehitys ollut positiivista.
 
Jaa, juuri kun aiemmin lueskelin heidän osiotaan niin siellä mainittiin ettei kiekkopuoli olisi ollut plussalla?

Gardeniin sijoitetut rahatkin on varmaan pakko näkyä vuosittain jollain tapaa noissa IFK:n luvuissa? En vaan tiedä että miten ne siellä esiintyy kun en tunne noita kiemuroita.
 
Ne näkyy siten, että IFK:lla on saatavia Project GH vai mikä olikaan. Lainannut huomattavan summan sinne muistaakseni.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Ne näkyy siten, että IFK:lla on saatavia Project GH vai mikä olikaan. Lainannut huomattavan summan sinne muistaakseni.
PGH on tehnyt turskaa viimeisen neljän vuoden aikana about 1.3M€. Niin että IFK on "lainannut" tuolle "konsultointifirmalle" rahaa ja tulee saamaan ne takaisin?
 
Bobby_4

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Junnuleijonat
PGH on tehnyt turskaa viimeisen neljän vuoden aikana about 1.3M€. Niin että IFK on "lainannut" tuolle "konsultointifirmalle" rahaa ja tulee saamaan ne takaisin?
PGH ei ole konsultointifirma, vaan hankeyhtiö, joka kehittää hallia, ja josta HIFK itse omistaa melkein puolet. Jos halli tulee joku päivä, niin tuo hankeyhtiö myydään tulevalle halliyhtiölle, jolloin IFK saa lainansa takaisin ja sijoittamalle opo:lle myyntivoitot. Lisäksi IFK saa lainastaan joka vuosi kohtalaiset korkotuotot. Worst case toki, ettei hallia koskaan tule ja silloin on riski menettää rahansa, sekä opo sijoitus että lainat.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Miten tuo lainaamasi kirjoittajan jorina voisi mitenkään pitää paikkansa, että siellä UJ ja Valmentaja voisivat jotakin saatanallista luottokorttia höylätä pelaajasoppareita tehdessään, ja ostella ihan mitä tykkäävät ilman että rahojen päällä istuva henkilö ei edes asiasta tietäisi mitään. Jos näin on edes vähääkään tapahtunut, niin siellä olisi pitänyt myös villen mennä kaaressa kengänkuva perseessä, ja muutenkin kertoisi koko organisaation olleen täysin amatöörien käsissä. Tokihan tuossa muodossa ajatellen se voisikin olla mahdollista, mutta sittenkin ihan hemmetin outoa, joten en ukso ennen kuin se jossakin kiistatta paljastetaan.
No ei se kyllä mielestäni noin voi mennä. En luota Peltoseen valmentajana yhtään mutta jos Peltonen haluaa pelaajia 4-5 miljoonalla niin ei se hänen vikansa ole, jos UJ hankkii ja TJ siunaa. Siksihän siellä on UJ ja TJ.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
PGH ei ole konsultointifirma, vaan hankeyhtiö, joka kehittää hallia, ja josta HIFK itse omistaa melkein puolet. Jos halli tulee joku päivä, niin tuo hankeyhtiö myydään tulevalle halliyhtiölle, jolloin IFK saa lainansa takaisin ja sijoittamalle opo:lle myyntivoitot. Lisäksi IFK saa lainastaan joka vuosi kohtalaiset korkotuotot. Worst case toki, ettei hallia koskaan tule ja silloin on riski menettää rahansa, sekä opo sijoitus että lainat.
Niin, siksi kirjoitinkin lainausmerkein "konsultointifirma", koska noin se on kuvattu asiakastietorekisteriin (ilman lainausmerkkejä).

Kyllähän tässä tietysti on toivottu sitä hallia jo 10v. ja että kaikki kääntyy positiiviseen suuntaan pitkässä juoksussa. Tuleva eurooppalainen suurseura vaatii myös arvoisensa puitteet ja fasiliteetit.
 
Bedrock

Jäsen
Kausikorttien myynti takkuaa ja irtoliput eivät mene kaupaksi. Joukkue ei taida kiinnostaa oikein ketään ja ymmärrän täysin. Tällä viikolla on yhteistyökumppaneille jaettu satoja ylimääräisiä irtolippuja syys-lokakuun peleihin.

Toisaalta hyvä, että halliin saadaan väkeä, mutta kasaan näistä lipuista ei kilahda euroakaan, joten taloudellisesti hyvin lyhytnäköistä.

Samaa kaavaa toki toistettiin viime kaudella ja moni yllättyi kuinka hyvin HIFK:n peleissä kävi porukkaa - ilmaisilla lipuilla tosin.
 
Ohhoh, voiko todella pitää paikkansa? Eikö täällä juuri kerrottu, että kausikortteja jo kohta myyty vähintäänkin viime kauden malliin jos ei jo kohta enemmänkin. Ne kuuluista pikkulinnut ovat livertäneet jonkun korvaan sellaista. Kumpi siis nyt pitää paikkansa?

Alisuorittaminen ja sisäsiittola tuskin tulevaisuudessa helpottaa sponssienkaan kohdalla, sillä pääkaupungin kilpailutilanne kiristyy koko ajan. Tokihan urheilutukemisen verovähennysoikeus voi helpotusta tuoda asioihin, tai sitten ei.
 
Jotenkin on hyvin vaikea uskoa, että IFK jakelisi sen enempää lippuja kun on ajatellut tekevän. Nyt jos katsoo vaikka Ticketmasterista sinisiä kohtia tiistain avaukseen, niin onhan siellä jonkin verran vapaana vielä, mutta jos alkavat kassikaupalla lippuja lykkimään, niin se kaikki on pois mahdollisista irtolipputuloista. Ja moni toimii niin kuten itse ennen kausaria, ettei todellakaan osta lippua kun vasta lähempänä pelin ajankohtaa. Eli näinkö IFK ottaisi riskin pe/la/su/ma/ti irtolippujen myynnistä, jos esim. tänään vielä jakelevat. Toki en minä tiedä, itse en ylenmäärin jakelisi lippuja ainakaan.
 
Viimeksi muokattu:

MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun viime kaudella puhuin paljon siitä että joka matsiin sai lippuja halvalla jne, niin päätin tarkistaa mikä on nyt tilanne kauden avaukseen Espoota vastaan. Ainakin seuraavat kampanjat on aktiivisena Ticketmasterissa hima-avaukseen;

- Kaikki katsomot 18€ (osassa katsomoissa vain eturivin paikat)
- 2 lippua yhden hinnalla (kaikki katsomot ja paikat)
- HUS 2 ilmaislippua per hlö
- Max 2 ilmaislippua lippukoodia vastaan*
- Max 4 ilmaislippua lippukoodia vastaan*

* Tälläisiä ei viime kaudella ollut, en ole aivan varma mitä kautta näitä lippukoodeja jaetaan (saattena oli "sopimuksen mukaisesti")

Tämä on toki siltä osin vajaavainen tarkistus, että tietoa ei ole kuinka laajaan levikkiin nämä kampanjat on jaettu, esim. HUS:n kohdalla onko koko henkilöstölle jaossa vai vaan esim. ylemmät toimihenkilöt tms. Lisäksi se että vaikka nyt puhutaan yksittäisestä matsista, niin nämä linkithän voidaan jakaa käyttäjille niin että saa vapaasti valita kaikista himamatseista matsin johon käyttää etunsa, joten nämä ei ole välttämättä kohdistettu kampanjoita suoraan yksittäiseen otteluun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös