HIFK:n taloudellinen tilanne ja tulevaisuus

  • 881 633
  • 3 409

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aamun Kauppalehden paperiversio kertoi, että HIFK on kaudella 08-09 jäljessä budjetistaan pääsylipputuloissa, yhteistyösopimuksissa ollaan reilusti edellä budjetoitua rahamäärää ja muut tulot ovat odotusten mukaiset. SM-liigan seurat saavat n. 30% tuloistaan pääsylipuista, 50% yhteistyösopimuksista ja 20% on muiden tulojen osuus. Mitään rahasummia KL ei paljastanut tai osannut kertoa.
Lisäksi Valtasen mukaan HIFK teki vielä viime kuussa uusia, merkittäviäkin sopimuksia. Sitä en tosin tiedä, tarkoittiko Valtanen niillä myös käynnissä olevia osakeantineuvotteluja, mutta yhtä kaikki - ainakaan toistaiseksi ei talouslama ole merkittävästi vaikuttanut HIFKn talouteen.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Lisäksi Valtasen mukaan HIFK teki vielä viime kuussa uusia, merkittäviäkin sopimuksia. Sitä en tosin tiedä, tarkoittiko Valtanen niillä myös käynnissä olevia osakeantineuvotteluja, mutta yhtä kaikki - ainakaan toistaiseksi ei talouslama ole merkittävästi vaikuttanut HIFKn talouteen.

Eihän se varmaan kesken kauden tulekkaan näkymään, koska harvemmin sopimuksia puretaan kesken kauden ilman pätevää syytä. Eilisissä maikkarin talousuutisissa Valtanen mainitsi ensi kaudesta sen verran, että sponsorirahat tulevat vähenemään ja palkkoja tullaan leikkaamaan ainakin rivimiesten osalta. Huippupelaajat saavat saman suuruisia palkkoja mitä nytkin, se onkin sitten eri asia kuinka moneen huippupelaajaan on enään varaa. Myöskin menot tulevat pysymään samoissa lukemissa kuin tällä kaudella, joten mistä rahat tulevat kun firmoilta ei enää tipu euroja entiseen malliin? Tähän vastaus löytyy osakeannista minkä IFK teki järkevään paikkaan, pystytään hoitamaan ensi kauden kuluja siitä saaduilla rahoilla.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eihän se varmaan kesken kauden tulekkaan näkymään, koska harvemmin sopimuksia puretaan kesken kauden ilman pätevää syytä. Eilisissä maikkarin talousuutisissa Valtanen mainitsi ensi kaudesta sen verran, että sponsorirahat tulevat vähenemään ja palkkoja tullaan leikkaamaan ainakin rivimiesten osalta. Huippupelaajat saavat saman suuruisia palkkoja mitä nytkin, se onkin sitten eri asia kuinka moneen huippupelaajaan on enään varaa. Myöskin menot tulevat pysymään samoissa lukemissa kuin tällä kaudella, joten mistä rahat tulevat kun firmoilta ei enää tipu euroja entiseen malliin? Tähän vastaus löytyy osakeannista minkä IFK teki järkevään paikkaan, pystytään hoitamaan ensi kauden kuluja siitä saaduilla rahoilla.
Niin siis HIFK teki Kauppalehden mukaan viime kuussa uusia sopimuksia, jotka siis vaikuttavat positiivisesti ainakin tähän kauteen ja mahdollisesti tuleviin - riippuen siitä kuinka pitkiä ovat. Varmasti moni yhteistyökumppani tarkistaa sponsoroinnin kustannuksia siinä vaiheessa, kun sopimus on katkolla, mutta toistaiseksi "lama" ei ole vaikuttanut merkittävästi myynnin vetämiseen.

Osakeannin rahoja tuskin käytetään kulujen paikkaamiseen, ellei ole pakko. Eihän siinä olisi mitään järkeä, että lähdetään tekemään puoliksi tietoisesti tekemään miinustulosta, jos OPO sen osakeantien myötä mahdollistaa. Turvaa ja vakavaraisuutta tämä miltei pakkorakoon tullut osakeant toki tuo, kun OPO saadaan hilattua viimeksi kuluneen tilikauden lopun 19k€urosta turvallisille vesille.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Jos samalla tavalla katoaa katsojia kuin tällä hetkellä, niin on hyvinkin todennäköistä että joudutaan käyttämään, kun on muutenkin rahat tiukemmassa kuin nyt. Mutta ihan sama, turha sitä nyt on märehtiä mikä ensi kaudella on tilanne, pääasia on että tästä kaudesta selvitään ilman miinuksia.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Ei mikään ihme että ollaan jäljessä, kaikki jotka himamatseissa ovat penkkiä kuluttaneet sen tietävät. Luvut ovat mielestäni karmeat, eikä voi olla vaikuttamatta ensikauteen rajusti muun taantuman lyödessä päällekovin.

Yritykset supistavat sponssirahoja, jengi ei käy matseissa... jne Onneksi on tj:nä kuitenkin tällä kertaa talouspuolesta ymmärtävä kaveri (vrt edellinen).

Tästä olen hieman eri mieltä - tosin haluan myös säilyä optimistina potkujen ja lomautuksien keskellä. En usko perusfanin kauheasti muuttavan matseissa käyntiä pelkän taloustilanteen pohjalta. Tälläkin hetkellä matseissa käyvien keskipalkka ei liene erityisen suuri; lippujen hintojen ollessa korkeat voisi ajatella että selkeästi useampi kuluttaja jäisi jo nyt kotiin kun peli on kuraa. Jääkiekkofani ei ole rationaalinen kuluttaja vaan ennemmin säästää muissa menoissa kun taloudellinen epävarmuus lisääntyy. Suurin merkitys on pelin tasolla ja kehnoista otteista huolimatta IFKn katsojakeskiarvo on noin 6150. Tämä paskalla pelillä ja Valtasen vielä todettua että ilmaispaikkoja on tällä kaudella vähennetty. Nopealla laskutoimituksella ollaan tavoitteesta 15*30*350=157,5ke mutta yhteistyösopimuksia on saatu reilusti paremmin. En tiedä sopimuksien pituutta mutta ne on tehty vakavaraisten yhtiöiden kanssa joille näkyvyys on itsestään selvää. Yleisestikin voi budjetin raameihin näkyään selkeämmin luottaa eikä viime kauden yllättävä 700ke tule toistumaan (vai oliko tähän kirjattu Bobin kipurahat?).
 

scholl

Jäsen
Kerta kiellon päälle.
En millään voi olla hiljaa, vaikka kuinka olisin luvannut.

Niin Valtanen on aiemmin sanonut, että tällä kaudella onnistutaan tekemään nollatulos. IFK:n tilanne poikkeaa jonkin verran muista liigaseuroista (viitaten KL:n taulukkoon), koska Nordiksella on pyritty ja budjetoitu erittäin paljon lipputulojen varaan. Lipun keskihinta on korkea ja tavoitellaan 6700 ka.:a. Sinänsä jos yhteistyökuviot ovat menneet hyvin niin silloin on varsin uskottavaa, että nollatulos voidaan tehdä.

Suunnatulla annilla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä. Se raha laitetaan pitkäaikaiseen toimintaan, eikä tämän kauden budjettiin. Pitää luoda sellainen liiketoimintamalli, jonka mukaisesti toimimalla joka kausi on voitollinen tai ainakin nollatuloksellinen. Ilman pääomia toimintaa ei voi nykyisestä kehittää, joten sen takia on hyvä, jos löydetään ne tahot, jotka maksavat 5me osakkeista ja joilla on sen verran jotain sukanvarressa, että voivat pumpata fyrkkaa vaikka 50me, jos tarve on. Ei sen takia, että se raha menisi tappioihin tms., vaan investoidaan sen takia, että rakennetaan jotain ainutlaatuista voitollista suurseuraa ja nostetaan jääkiekkoelämys 1960-luvulta 2010-luvulle.

Siitäkin huolimatta suosittelen Valtasta lukemaan HJK:n satavuotiskirjan. Pitää nimittäin olla vähän tarkkana Hjalliksenkin kanssa. Mieshän sai koko futiskartan Suomessa sekaisin, kun nosti palkat pilviin sillä seurauksella, että oma seura loppui ja HJK:lta meni mestareiden liigan miljoonat, mutta siinä on se opetus, että HJK:n toimistossa ei ollut piinkovaa ammattimaisuutta. Heti kun oli rahaa niin se hassattiin. Nyt jos rahaa tulee niin sitä ei voi hukata mihinkään, vaan joka kauden pitää olla voitollinen.

Moni minä mukaan lukien on sitä mieltä, että 5me on peanuts kun joudutaan antamaan 2/3 osakkeista, mutta pitää muistaa juuri se varaus suurista pääomista mahdollisesti. Ja se, että saadaan sellaisia omistajia, jotka eivät odota mitään tuottoa, vaan pitävät tuota seuraa harrastuksena ja mahdollisesti aatteellisena tai kulttuurisijoituksena. Niinpä on aivan käsittämätöntä puhua siitä, että jollekin Norrenalle annetaan jotain osakkeita. Vähän sama kuin Ahtisaarelle annettaisiin Nobel-palkintona rahan sijasta kuninkaallisten kruunut.

Ei pidä lähteä minkään ensimmäisen ovella kolkuttelevan puliveivarin matkaan, eikä antaa kellekään mitään älyttömyyksiä. IFK ei ole missään epätoivoisessa tilanteessa. Olen täysin vakuuttunut, että taloudellisessa mielessä toimistolla tiedetään mitä tehdään, vaikka myönnän, että suunnatussa annissa on riskit, joista olen keskustellut joidenkin kanssa yksityisviestein.

Vaatimus voitollisuudesta johtaa siihen, että palkkojen kokonaissummalle tulee hyvin tiukka loppusumma. Ja nyt kun vihdoinkin laiton ulkkarikiintiö (joka on syönyt seurojen taloutta oikein huolella) saatiin romutettua ensi kaudeksi niin kotimaistenkin rivimiesten ylisuurista palkoista päästään eroon. Silloin tilanne tulee olemaan sama kuin reaalimaailmassakin eli korvaamattomat voivat määrätä hintansa ja perushyödyke on halpa. Eli siis jos mietitään jotain menestysvuosien Chicago Bullsia, jossa Jordanin palkka oli huikea ja palkkakaton takia muille ei juuri jäänyt mitään niin sama juttu tulee olemaan IFK:ssa kaiken järjen mukana. Maalivahti, valmentaja, ykkössentteri, ykköspakki jne. voivat saada huikean osuuden koko jengin palkkapotista ja muille jää sitten vain murusia. Pääasia vain, että avainmiehet ovat liigan parhaimmistoa. Tämähän kausikin on hyvin osoittanut, että Honkaset ja kumppanit pärjäävät aivan hyvin perushommissa, joten tähtien alapuolella riittää todellakin perusmies.

Tähtien pitää olla todellakin tähtiä myöskin sen takia, että ihmiset kiinnostuvat ja jaksavat käydä hallilla. Ei voida kilpailla minkään Venäjän kanssa, mutta muuten tilanne on kyllä se, että veskarille pitää maksaa hyvin. Nytkin jos ois otettu Brückler Pitkämäen sijaan ja maksettu esim. 100ke enemmän miehelle niin oltaisiin sarjataulukossa todennäköisesti kotiedussa kiinni. Avainmiesten on vain pakko olla huippumiehiä.
 

scholl

Jäsen
Tästä olen hieman eri mieltä - tosin haluan myös säilyä optimistina potkujen ja lomautuksien keskellä.

Kiristyvässäkin taloustilanteessa yhä moni yritys tekee voittoa, yhä monella katsojalla säilyy työpaikka. Jos talous taantuu puoli prosenttia niin ei se maailman loppu ole. Ja kuten sanottua niin valtaosa yhteistyösopimuksista ovat varmasti voimassa ensi kaudeksikin.

Edustamiseen voi vaikuttaa enemmän, sillä ei näytä hyvältä, jos firma lomauttaa ja samaan aikaan herrat juhlivat Dompan seurassa aitiossa lätkämatsissa, joten ne hallimyynnistä etc. saadut tulot voivat laskea selvästi enemmän kuin muut.

Palkkoja leikataan ensi kaudella juuri sen takia, ettei tehtäisi tappiollista tulosta.

jatkakaa...
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
6700 katsojakeskiarvo tekee hommasti tietenkin kinkkisemmän, mutta jutun luettuani on pakko suhtautua tilanteeseen luottavaisesti. Näin ei asian laita todellakaan olisi mikäli Pena luotsaisi talouslaivaa finanssikriisin läpi - ei edes jos katsojakeskiarvo olisi nykyistä parempi.

Miten paljon muuten IFK jäi katsojakeskiarvosta viime kaudella? Mitkä tekijät vaikuttivat eniten syntyneeseen tappioon?
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten paljon muuten IFK jäi katsojakeskiarvosta viime kaudella? Mitkä tekijät vaikuttivat eniten syntyneeseen tappioon?
Katsojakeskiarvosta en tiedä, mutta kokonaisliikevaihto nousi edellisestä kaudesta (06-07) ja oli myös budjetoitua edellä. Sitä en tiedä, mikä osuus oli lipputuloilla ja mikä sponsorituloilla. Tappio johtui kulupuolen lähtemisestä lapasesta. Esim. nousseet vakuutusmaksut olivat yksi iso kuluerä.

Taisi muuten Rolle Carlsson jossain haastiksessa sanoa, että tiukentunut taloustilanne saattaa jopa poikia lisää yritysmyyntiä. Lätkäillan tarjoaminen yhteistyökumppanille on kuitenkin verrattain kustannustehokas ratkaisu verrattuna siihen, että lennätetään koko asiakkaan johtoporras Leville katsomaan laskettelun maailmancuppia tms. Eikös edellisenkin laman aikaan lätkämatseissa käynyt ihan hyvin porukkaa?
 

Pununuttu

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, KalPa, Habs
Onkos kellään tietoa/arvauksia siitä mihin nämä osakepääoman korotuksella kerätyt rahat oikein "investoidaan"?

Entrataan hallia; maalia pintaan ja lisää rafloja, snäkäreitä yms?
Ostetaan konttoriin tietotekniikkaa?
Valtsulle uusi auto?
Uusi kuntosali?
Junnuille oma jää?
Rahastoidaan/sijoitetaan, jotta saadaan päämatuottoja?

Jotekin hieman vaikea kuvitella, että vältyttäisiin törsäilemästä näitä rahoja kuitenkin kuluihin (palkkoihin, palveluihin, varusteisiin, vuokriin jne.)...
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Penalle rakennetaan takatukkapatsas hallin eteen?

Eiköhän se raha mene halli-investointiin, tavalla tai toisella. Joko Nordis rempataan tai sitten se on pesämuna uutta hallia varten. Ensimmäinen lienee lähempänä totuutta, paremmin tietävät varmaan korjaavat.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
- - -
Eiköhän se raha mene halli-investointiin, tavalla tai toisella. Joko Nordis rempataan tai sitten se on pesämuna uutta hallia varten.
- - -

Asiasta en mitään tiedä, faktisesti, mutta ihan maalaisjärjellä homma voisi mennä näin:

Nordis on valmistunut vna -66 ja kaikenlaisten putkistojen yleinen kestoikä on max. 50 vuotta. Aletaan siis olla jo aika lähellä mm. jäähdytysputkistojen eläkeikää. Ja taidettiin tuossa pari vuotta sitten jo yksi pelikin perua kun ao. putkistot vuotivat. Siksipä Jäähallisäätiönkin intressit alkavat kohdata HIFKin intressejä.

Suomen mittakaavassa n. 10 000 hengen halli on ihan riittävä. Reippaalla sisäsaneerauksella ja rohkeilla muutoksilla halliin saadaan n.9500 paikkaa ja silti aitiot ovat mahdollisia, joskin paikkoja jouduttaisiin tarkistamaan. Pahimmillaan em. toimet tarkoittaisivat että yhden kauden HIFK joutuisi oleman hyyryläisenä esim. Jaffalassa tai Länkkärillä. Sen jälkeen sitten olisikin huikeat puitteet omassa Nordiksessa.
 

Harald73

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897
Asiasta en mitään tiedä, faktisesti, mutta ihan maalaisjärjellä homma voisi mennä näin:

Nordis on valmistunut vna -66 ja kaikenlaisten putkistojen yleinen kestoikä on max. 50 vuotta. Aletaan siis olla jo aika lähellä mm. jäähdytysputkistojen eläkeikää. Ja taidettiin tuossa pari vuotta sitten jo yksi pelikin perua kun ao. putkistot vuotivat. Siksipä Jäähallisäätiönkin intressit alkavat kohdata HIFKin intressejä.

Eiköhän nuo putket ja letkut ole jo uusittu, eikä se liene enää ongelma. Mitään en tarkkaan tiedä tehdyksi, mutta yksi kaveri osallistui aikoinaan (lue: muistaakseni -90 luvulla) Nordiksen kuntokartoitukseen ja jo silloin koko hoito oli kuulemma käytännössä käyttökelvoton. Mä jotenkin ymmärsin, että noi uusittiin sen parin vuoden takaisen "ison" rempan yhteydessä, kun aulaa avarrettiin yms. Tiedä sitten?

Toisaalta, eikö Nordis ole jonkunsortin suojeltu kohde eli kovin räväkkäitä muutoksia ei vissiin parane tehdä, ulkoasuun ainakaan? Tästäkään ei mitään tarkkaa tietoa, mutta puoltaisi uuden hallin rakentamista, jos kulttuuriperinne tms. asettuu vastapuolelle, heh!
 

El Crushero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Eisbären Berlin, Kühnhackl
Asiasta en mitään tiedä, faktisesti, mutta ihan maalaisjärjellä homma voisi mennä näin:

Nordis on valmistunut vna -66 ja kaikenlaisten putkistojen yleinen kestoikä on max. 50 vuotta. Aletaan siis olla jo aika lähellä mm. jäähdytysputkistojen eläkeikää. Ja taidettiin tuossa pari vuotta sitten jo yksi pelikin perua kun ao. putkistot vuotivat. Siksipä Jäähallisäätiönkin intressit alkavat kohdata HIFKin intressejä.

Eikös tuo jäähdytysputkisto ole uusittu jo pariinkin kertaan?
 

McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikäs mainoskikka tämä "Böndeton Tammikuu" on? Siis HIFK:lla okei 7 kotipeliä mutta myös 6 vieraspeliä? Vai mitä tällä siis haetaan?
 

redcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, SAFC, Denver Broncos, LA Kings, TB Rays
Mikäs mainoskikka tämä "Böndeton Tammikuu" on? Siis HIFK:lla okei 7 kotipeliä mutta myös 6 vieraspeliä? Vai mitä tällä siis haetaan?

Sä et hiffaa, joten skaffaa jokin toinen tsetti. ;-)
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Niin no kyllähän jäähallin kokoiseen laitokseen menee aika paljon muitakin putkia kun jäähdytysputkia ja nimim. fiftyeightillä oli tuossa lainaamassasi pätkässä "mm."

Sikäli mikäli olen asioita ymmärtänyt oikein, väärin, tai oikein väärin, niin jäähdytysputkistoja on vain korjattu, ei uusittu kokonaisuudessaan. Samaten koko pytinkiin on tehty parannuksia, korjauksia yms., mutta pitemmän päälle ne eivät riitä vaan jossain vaiheessa on tehtävä isompi ja perusteellisempi kokonaisremontti. Onko sen aika ja paikka nyt, kun rakennuskustannukset ovat alhaalla ja vai vasta myöhemmin kun suhdanteet taas nousevat, on älykkäämpien mietittävä.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikäs mainoskikka tämä "Böndeton Tammikuu" on? Siis HIFK:lla okei 7 kotipeliä mutta myös 6 vieraspeliä? Vai mitä tällä siis haetaan?
Eiköhän IFK:n tehtävä ole markkinoida himamatseja Nordiksella ja silloin on aivan sama, monta vierasmatsia samaan aikaan on.

Jos IFK on jossain asiassa tällä kaudella onnistunut, se on ilman muuta mainonta. Aivan legendaarista aina ottelumainontaa myöten.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Jos IFK on jossain asiassa tällä kaudella onnistunut, se on ilman muuta mainonta.
Ainakin se on ollut näkyvää ja siihen on uhrattu huomattavasti enemmän rahaa kuin ennen. Mikä sitten onkaan onnistuneen mainonnan mittari, näkyvyys vai esim. kasvaneet yleisömäärät, onkin sitten vähän eri asia ja kertoo toisistaan erilaista sanomaa mainonnan onnistumisesta.
 

scholl

Jäsen
Mikäs mainoskikka tämä "Böndeton Tammikuu" on? Siis HIFK:lla okei 7 kotipeliä mutta myös 6 vieraspeliä? Vai mitä tällä siis haetaan?

Mitä tipattomalla tammikuulla haetaan? Meinaatko se, että se tarkoittaa, ettei viinaa ole.

Ideologinen valinta. Fanit kieltäytyvät liikkumasta böndellä tammikuussa.

Niin mainonnallahan voi olla monta tavoitetta. Irtolippumyynti voi olla yksi, mutta tuollainen mainonta, missä ei mainosteta suoraan jonkun päivän ottelua, on kyllä varmasti paljolti myöskin imagoon ja tunnettuuteen satsaavaa mainontaa.
 

McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään vasta huomasin tekstin mainoksen ala-osassa "7 matsia himassa" tms. Se selkeytti pointin.

Pakkohan nyt on mainostaa noilla katsojaluvuilla. Mutta ennenkuin otteet kentällä antavat siihen aihetta, tuskin ihmiset löytävät halliin.
 

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Tänään vasta huomasin tekstin mainoksen ala-osassa "7 matsia himassa" tms. Se selkeytti pointin.

Pakkohan nyt on mainostaa noilla katsojaluvuilla. Mutta ennenkuin otteet kentällä antavat siihen aihetta, tuskin ihmiset löytävät halliin.
Ilmeisesti myös laajennetaan markkina-aluetta. Onko Kerava ja Hyvinkää muuten stadia nykyään? Noissakin taajamissa näkyi olevan kyseisiä ulkomainoksia. Hieman hymyilyttää kun muistelee minne monet Hifk-kannattajat tuon stadin ja bönden rajansa piirtävät.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Kuinka moni katsoja menee katsomaan halliin mainoksia, mä oon luullut, että siellä katsotaan peliä. Se on ihan sama vaikka hallilla olisi mainoksia niin ettei liikkumaan pääse, jos siitä ei ole mitään hyötyä itse peliin. Eikä ole ollut.
Napataan tämä tuolta peliesitysketjusta, kysyäkseni sellaista, että tietääkö joku, onko HIFK saanut neuvoteltua itselleen paremman diilin jäähallin mainospaikoista, kun mitä se oli takavuosina eli ennen 1997 jolloin Bogomoloff otti mainostulot kaikki Jääkenttäsäätiölle ja vain kaukalomainoksista tuli provikaa silloille Jäähallia vuokranneille SM-liigajoukkueille? Muistaakseni olen lukenut että The Pentti jossain vaiheessa olisi saanut paremman diilin neuvoteltua, mutta onko jollain faktatietoa asiasta? Miten esimerkiksi nykyinen valotaulu, kuittaako Bogo gillat niistäkin mainoksista vai meneekö lyhentämättöminä Rautiaisten virkistyskassaan?
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Ensin Suomessa kuviteltiin, että talouskriisi ei ulotu ollenkaan kaukaiseen lintukotiimme. "Jos jenkit myöntää asuntoluottoja "white trash"-porukalle ihan simona, niin miksi kiinalaiset ei tilaisi sen takia meiltä tuotteita." Hmm, hyvä kysymys. Näin ajateltiin vielä syyskuussa 2008, kuten kaikki tietävät. Nyt on vähän "näillä mennään"-taloustilanne Suomessa, myös kaikkien sm-liigaseurojen sponsoreilla on tiukka tilanne päällä tai siihen on pakko varautua, myös HIFK:n yhteistyökumppanit saattavat miettiä mihin rahavirtansa kohdistavat v. 2009. HIFK:n kannattajat kiristävät varmaan vyötään miettien: "Ostaako playoff-kausikortti vai ei ostaa, kas siinä pulma." The Pena kysyisi nyt huutomerkillä, "brändissä": "Onko vaikutusta".

Oletan, että aina yliarvioidaan se muutos, joka voidaan saada aikaan lyhyellä tähtäimellä ja aliarvioidaan se muutos, joka tulee pitkässä juoksussa. (Osmo A. Wiio) Ehkä tämäkin ajatelma kannattaa siirtää nyt sm-liigaan ja HIFK:n taloudellisiin mahdollisuuksiin kauden 08-09 osalta ja eteenpäin, valitettavasti.

Kannattajana en tietenkään hyväksy sitä, että niitä kahta puuttuvaa puolustajaa ei ole hankittu ja Pitkämäen 2v-diili on edelleen megamoka Nybondasilta, samoin Walshin ja/tai Hackerin palkkaamiset. Nopea reagointi uupuu kokonaan, Kari Jaloselta, ei ainoastaan Tom Nybondasilta, pelaajien valinnassa otteluihin, peluuttamisessa otteluiden aikana ja pelaajien hankinnassa Nybarilta.

Taloustilanne Suomessa on kuitenkin sellainen realiteetti, että toivon meidän kannattajien käsittävän, että "nyt se on myös täällä" ja puhun sm-liigasta, en ainoastaan HIFK:sta. Sama järki voisi ulottua myös pelaaja-agentteihin ja muihin jääkiekon parissa toimiviin sidosryhmiin. Nyt toivoisi itse asiassa tästä talouspuolen tilanteesta puheenvuoroja Kalervo Kummolalta ja Jukka-Pekka Vuoriselta, joku "petteri sihvonen" on ihan onneton "sukka" numeroiden kanssa, joten sieltäpäin ei nyt tule apuja keskustelun avaamiseen.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös