HIFK:n taloudellinen tilanne ja tulevaisuus

  • 881 827
  • 3 409
Suosikkijoukkue
HIFK
Minun mielestäni tämä ajatus äp-jengin omasta katsomonosasta on hyvä. Sen pitää sijaita paikassa, josta huudot eivät kuulu kentälle.

Luuletteko oikeasti saavanne parannusta IFK:n (tai jonkun pelaajan) peliin huutamalla: "(pelaajannimi) Sä oot paska, mee kotiis!"

Minä kannustan IFK:ta ja olen hiljaa silloin, kun joku meidän pelaajistamme mokaa. Kaikki mokaavat joskus, mutta yhdenkään oman fanin ei pitäisi nostaa mokaa esille pelin ollessa kesken.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Uudet omistajat sitten astuneet kuvaan.


Oy HIFK-Hockey Ab:n omistaja HIFK Ligaföreningen rf. on antanut valtuudet Oy HIFK-Hockey Ab:n hallitukselle päättää suunnatun osakeannin toteuttamisesta.

Osakeannin ensimmäisessä vaiheessa kaksi uutta omistajatahoa on merkinnyt yhteensä 4.000 kpl osakkeita. On sovittu, että merkintähintaa ei julkisteta. Uusien omistajatahojen investointi ohjataan täysimääräisenä yhtiön toiminnan kehityshankkeisiin.

Linkkiä uutiseen:
http://www.hifk.fi/uutiset/oy_hifk_ablle_uusia_omistajia
 

Deus Ex

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Maple Leafs, Packers
Uudet omistajat sitten astuneet kuvaan.


Oy HIFK-Hockey Ab:n omistaja HIFK Ligaföreningen rf. on antanut valtuudet Oy HIFK-Hockey Ab:n hallitukselle päättää suunnatun osakeannin toteuttamisesta.

Osakeannin ensimmäisessä vaiheessa kaksi uutta omistajatahoa on merkinnyt yhteensä 4.000 kpl osakkeita. On sovittu, että merkintähintaa ei julkisteta. Uusien omistajatahojen investointi ohjataan täysimääräisenä yhtiön toiminnan kehityshankkeisiin.

Linkkiä uutiseen:
http://www.hifk.fi/uutiset/oy_hifk_ablle_uusia_omistajia

Ligaföreningen rf. omistaa 10.000 kpl yhtiön osakkeita ja valtuutuksen mukaan yhtiön hallitus voi suunnata max. 20.000 kpl uusia osakkeita valitsemilleen tahoille. Valtuutus on voimassa yhden vuoden ajan.

Eli teoriassa Dinojen ylivalta alkaa murentua, vaikka heille jää ainakin kolmanneksen omistusosuus Oy HIFK-Hockey Ab:stä. Uusien omistajien äänivalta on toki aika hajallaan, jos keskiarvo-omistus on n. 2000 osaketta. Onko kenelläkään tietoa missä vaiheessa uusien omistajien tiedot ilmoitetaan?
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ei paha

Nyt uskaltaa avautua julkisellakin puolella. Sisään on tullut hyvä summa rahaa jokatapauksessa näiden kahden uuden kasvon toimesta. HIFK nykyaikaistuu, ottaa vastaan vierasta pääomaa ja tulee luovuttamaan myöskin avainpaikkojaan sijoittajille. Tätä on valmisteltu kaikessa hiljaisuudessa ja IS:n osittain paikkaansapitämätön juttu vähän mutkisti tiedottamista. Mutta kaikkiaan tällä sektorilla on hyvä tilanne ja uskon & toivon, että se vielä tuntuu ja näkyy jäälläkin. Ja sehän tässä on tarkoituksenakin.

Nyt voidaan sanoa, että ainakin seuran talousosastolla yritetään ja on yritetty koko ajan. Kuvitelkaa The Sir Pena markkinoimassa HIFK:ta sijoituksena taantumamarkkinoilla. Ei millään pahalla viiksimiestä kohtaan, mutta juuri näidenkin syiden takia HIFK halusi Valtasen, Everin & Lindholmin. Olen ollut tällä puolella ihan hiljaa tilanteesta, mua kiinnostaa tuo kaukaloelämä muutenkin enemmän ja siellä ei ole hurraamista. Niitä, joiden kanssa olen yyveetä säätänyt, kiitän asiallisesta suhtautumisesta eli ei ole avauduttu turhia. Ja kaikkien fokushan HIFK:ssakin pitäisi olla juuri nyt tämän kauden jengissä. Mä en osta edes rahan kera enää yhtään välikautta.

edit: Osakeyhtiöiden omistajatiedot ovat julkisia eli kaupparekisteristä sen viimeistään näkee.
 
Viimeksi muokattu:

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Tulihan se tiedoitus nyt sieltä. Mä en tajunnu yhtään, mutta kai tää on sitten se hyvä juttu. Se on aina hyvä juttu, jos Frankilla ja Kifellä on vähemmän sanavaltaa. Toivottavasti tämä nyt on sen "uuden nousun" jatkoa, mihin henkilöstömuutoksilla ollaan pyritty.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Se on kyllä hyvä että meillä on Valtanen tj:nä, hän on pystynyt takomaan vähän järkeä vanhoilliseen Dino-hallitukseen ja varmasti myös kertonut millä tavalla voittoa tavoittelevan osakeyhtiön pitäisi toimia. Nyt on todella toivottavaa että rahat tosiaan käytetään viisaasti ja pyritään pois Penan aikakauden tyylisistä turska-vuosista.
 

jarne

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC #52
Mahtavaa, ei voi muuta sanoa. Täytyy vaan toivoa, että uusilla/tulevilla omistajilla päämotiivi on rakkaus seuraa kohtaa, viimeinen asia mitä nyt kaivataan on hämärät aasialaiset liikemihet tai sijoitusryhmät jenkeistä.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
On tämä ihan ok ja Valtanen osoittaa taas kykenevänsä toimimaan nykypäivän kuvioissa ja vielä jopa löytää sijoittajia HIFK:n toimintaan finanssikriisin aikana, hienoa.

Ihmetyttää kyllä vähän kuitenkin tuo salamyhkäisyys. Osakkeiden hintaa ei kerrota, eikä uusia omistajia. Tämä tyyli ei ole nykypäivää. Pääasia on toki kunnossa, että lätkäjengi sai uutta rahaa ja uusia sijoittajia.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mahtavaa, ei voi muuta sanoa. Täytyy vaan toivoa, että uusilla/tulevilla omistajilla päämotiivi on rakkaus seuraa kohtaa, viimeinen asia mitä nyt kaivataan on hämärät aasialaiset liikemihet tai sijoitusryhmät jenkeistä.
Eiköhän nämä osakkeet nimenomaan tulla suuntaamaan sellaisille henkilöille, joilla on motiivina muukin, kuin pelkkä taloudellinen hyöty. Toisin sanoen siis rakkaus seuraa kohtaan. Mitäs muuten, jos nämä 2 uutta sijoittajaa onkin Fränkki ja Kife? :D

Uusia osakkeita ei muistaakseni tarvitse rekisteröidä kaupparekisteriin ennen kuin koko suunnattu anti on toteutettu, joten uudet osakkaat voi teoriassa pysyä "piilossa" siihen asti. Mitään järkevää syytä en kuitenkaan keksi sille, että joku sijoittaa ison summan rahaa seuraan, muttei halua kenenkään tietävän siitä.

Voihan tietysti olla, että myös loppujen osakkeiden merkintäprosessi on pitkällä ja uudet omistajat halutaan esitellä sidosryhmille yhdellä kertaa.
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Mitäs muuten, jos nämä 2 uutta sijoittajaa onkin Fränkki ja Kife? :D

Tai Hjallis Harkimo ja Henrik De La Led Zeppelin? Veikataan kuitenkin koska tärkeintä on jatkuvuus,että uudet nimet ovat Marc Moberg ja Nina Moberg-Mäkiaho. Ihme homma, että uusia osakkeen omistajia ei 'kasvoteta'?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Veikkaan Antero Mertarantaa ja Petteri Sihvosta. Jotenkin on vaan sellanen fiilis, että siinä on rakkaan IFK:n pelastajakaksikko. Ei näitä juttuja voi järjellä selittää, ihan munaskufiilispohjalta mennään.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eiköhän nämä osakkeet nimenomaan tulla suuntaamaan sellaisille henkilöille, joilla on motiivina muukin, kuin pelkkä taloudellinen hyöty. Toisin sanoen siis rakkaus seuraa kohtaan. Mitäs muuten, jos nämä 2 uutta sijoittajaa onkin Fränkki ja Kife? :D
Tai Pena ja Hartsa. Hartsa on ottanut Virosta lainaa ja Pena lyöttäytynyt kimppaan.

Yllättävä tapa tuoda positiivinen asia julkisuuteen jättämällä osa tiedoista julkaisematta. Jos/kun kerran kyse on pidemmän aikaisesta sijoittamisesta ja toiminnan kehittämisestä niin ei rahakaan oikein voi olla kasvotonta. Jossakin vaiheessahan se sitten kuullaan mikä tässä oli taustalla. Vaikea on syitä arvailla, ellei sitten asioita ole viety jo paljon pidemmälle ja tällä vaan tiedotetaan avauksesta uusien järjestelyjen suhteen. Tällä skenaariolla pitäisi piakkoin kuulua lisää ja siinä vaiheessa kun anti on merkattu niin tiedetään sitten omistajat.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
On tämä ihan ok ja Valtanen osoittaa taas kykenevänsä toimimaan nykypäivän kuvioissa ja vielä jopa löytää sijoittajia HIFK:n toimintaan finanssikriisin aikana, hienoa.

Toivottavasti tämä uusi omistaja kaksikko(?) osaa myös vaatia tuloksia ja tekemisen meininkiä IFK:hon. Koska tällä hetkellä tuntuu että koko seura on vähän jämähtänyt. Tuskin tämän hetkinen tilanne on lähelläkään sitä mitä koko omistajajoukku haluaa:
- Peli aneemista
- Liigassa miltei viimeisinä
- Joukkue väritön
- Joukkueen puolustus vajaavainen, eli junnupitoinen
- Maalivahtipeli perseestä
- Yleisö katoaa katsomoista

Seuraavia muutoksia toivoisi tapahtuvan noihin:
- Peli aneemista --> Ravistelua ja herätystä, uhkailua potkuista, yms. Jotain jolla saatais tuo muniinpuhaltelu loppumaan ja yritystä.
- Liigassa miltei viimeisinä --> Jalosen kanssa palaveria. Luottamusta, mutta vaan tiettyyn pisteeseen asti. Parannusta on tultava
- Joukkue väritön --> Tuota kallista perusmassaa (Pikut yms.) pitäisi vähentää ja uhrata rahat varmoihin värikkäämpiin nimiin kuten Södeen, Peltoseen, Murphyyn yms.
- Joukkue puolustus vajaavainen, eli junnupitoinen --> Nyt niitä pakkeja sinne jotta tämä kausi pelastetaan edes jotenkin!!
- Maalivahtipeli perseestä --> Saken homman kyseenalaistaminen
- Yleisö katoaa katsomoista --> Eiköhön noilla yllä olevilla saada tämäkin paranemaan. Lippujen hinnoissakin olisi tarkastamisen varaa

Varsinki tuo yleisömäärän hiipuminen luulisi herättävän tätä uutta omistajapohjaa saamaan aikaan muutoksia.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
- Yleisö katoaa katsomoista --> Eiköhön noilla yllä olevilla saada tämäkin paranemaan. Lippujen hinnoissakin olisi tarkastamisen varaa

Varsinki tuo yleisömäärän hiipuminen luulisi herättävän tätä uutta omistajapohjaa saamaan aikaan muutoksia.
Eiköhän niitä isojakin muutoksia tulla vielä näkemään ja tämä tänään julkistettu on vasta alkusoittoa. Porukka löytää kyllä hyvin nopeasti takaisin katsomoon, kunhan menestystä alkaa tulla. Näin kävi esim. 90 -luvun lopulla, kun sitä edeltävät 10+ vuotta oli vedetty sellaisella 5000-5500 katsojakeskiarvolla. Parina vuonna keskiarvo taisi olla jopa jotain 4500 luokkaa, kun kaikki HIFKn kotiottelut tuli silloiselta PTV:ltä suorana.

Toisin sanoen on järkevää, että sisään otettava pääoma käytetään kokonaisvaltaisesti seuran kehittämiseen, eikä laiteta samoin tein "tekohengityksenä" haisemaan 500k€ uuteen pelaajaan vain sen takia, että saadaan HC -fanit tyytyväiseksi ja ehkä jokunen uusi katsoja lehtereille.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yllättävä tapa tuoda positiivinen asia julkisuuteen jättämällä osa tiedoista julkaisematta. Jos/kun kerran kyse on pidemmän aikaisesta sijoittamisesta ja toiminnan kehittämisestä niin ei rahakaan oikein voi olla kasvotonta. Jossakin vaiheessahan se sitten kuullaan mikä tässä oli taustalla. Vaikea on syitä arvailla, ellei sitten asioita ole viety jo paljon pidemmälle ja tällä vaan tiedotetaan avauksesta uusien järjestelyjen suhteen. Tällä skenaariolla pitäisi piakkoin kuulua lisää ja siinä vaiheessa kun anti on merkattu niin tiedetään sitten omistajat.
Kaikkien asiaa ihmetelleiden kannattaa myös lukea uutinen ehkä vielä uudestaan läpi ja miettiä sen jälkeen, missä vaiheessa prosessia mennään.

Kaupparekisteristä pystyy kuka tahansa tsekkaamaan, että sinne on 17.11.2008 rekisteröity yhtiökokouksen (= HIFK Ligaföreningen rf.) 7.11.2008 tekemä päätös, jolla hallitus (=Tuohimaa, Everi, Lindholm) on valtuutettu päättämään osakeannista 6.11.09 mennessä. Valtuutuksen nojalla voidaan tosiaan merkitä 20.000 kpl uusia osakkeita.

Näin ollen IFK:n uutisessa ei ole mitään ihmeellistä, koska asia on joka tapauksessa julkinen. Ainoa uusi asia on tieto siitä, että tässä vaiheessa kaksi uutta omistajatahoa on merkinnyt yhteensä 4.000 kpl osakkeita. Sille miksi IFK tämän kertoo, voi olla lukuisia eri syitä. Jokaiselle pitäisi kuitenkin olla selvää, että annin ollessa vielä kesken, ei mitään nimiä kerrota julkisuuteen. Se on sitten eri asia, kerrotaanko ne myöhemmin.

Uutisesta saattaa olla myös pääteltävissä, että on 10 tahoa, joille kaikille on tarjottu 2.000 osaketta merkittäviksi. Tai sitten voi olla, että se menee jotenkin toisin.

Korjataan lisäksi se väärinkäsitys, että kun osakkeet rekisteröidään kaupparekisteriin, sinne ei ilmoiteta uusien osakkeenomistajien nimiä. Pelkästään uusien osakkeiden määrä ja osakepääoman korotusmäärä. Tieto ei siis tule tätä kautta julkiseksi. Lisäksi on syytä huomata, että uusista osakkeista maksettava raha ei välttämättä mene kokonaan osakepääomaan (ja tuskin menee kuin pieni osa), joten sitäkään ei pääse näkemään, kuinka paljon IFK:hon tulee lisää rahaa. Tällä hetkellä IFK:n osakepääoma on 100.912,76 euroa, joten voihan sitä kuitenkin tsekata, paljonko se on osakeannin jälkeen.

Suunnattu osakeanti tarjoaa IFK:n kannalta uusia mahdollisuuksia ja ottaen huomioon seuran aiempi omistus, tämä on oikeasti historiallinen päätös laajentaa omistuspohjaa.

p.s. On muuten varsin erikoista, että IFK:n sivuilla olevassa uutisessa ei ole osattu kirjoittaa edes yhtiön nimeä oikein.

EDIT: Nyt vasta luin, että ilmeisesti tässä oli jo annin 1. erä. IFK voi halutessaan rekisteröidä nämä jo nyt ja mahdolliset myöhemmät merkinnät myöhemmin.
 
Viimeksi muokattu:

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Korjataan lisäksi se väärinkäsitys, että kun osakkeet rekisteröidään kaupparekisteriin, sinne ei ilmoiteta uusien osakkeenomistajien nimiä. Pelkästään uusien osakkeiden määrä ja osakepääoman korotusmäärä. Tieto ei siis tule tätä kautta julkiseksi. Lisäksi on syytä huomata, että uusista osakkeista maksettava raha ei välttämättä mene kokonaan osakepääomaan (ja tuskin menee kuin pieni osa), joten sitäkään ei pääse näkemään, kuinka paljon IFK:hon tulee lisää rahaa. Tällä hetkellä IFK:n osakepääoma on 100.912,76 euroa, joten voihan sitä kuitenkin tsekata, paljonko se on osakeannin jälkeen.
Mutta uusista osakkeista maksettava pääoma menee kuitenkin kokonaan omaan pääomaan ja oman pääoman muutokset näkyy seuraavassa tilinpäätöksessä. Ja tilinpäätökseen tulee myös erittely merkityistä osakkeista etc.

Lisäksi, osakasluettelo on lain mukaan julkista tietoa, eli vaikka kaupparekisteriotteella ei osakkaita tarvitse näyttää, niin jokainen voi käydä kysymässä osakasluetteloa yrityksen pääkonttorista.

Toisin sanoen, kaikki tieto on kyllä julkista ennemmin tai myöhemmin, joten loputtomiin sitä on ihan turha pantata, kun sen jokainen halutessaan saa selville.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Talousasia - tapahtuu, halliasia - tapahtuu, hallituksen pj-asia - tapahtuu. Valtanen on parhaillaan oikeiden asioiden kimpussa, mitä tulee mm omistuspohjaan ja halliin. Hän ei vaan näe, että niistä pitäisi keskeneräisinä huudella suurelle yleisölle, sillä siitä ei olisi mitään hyötyä kenellekään, päinvastoin. Veikkaanpa, että Hartsa-asiassakin on päätökset tehty, jäämme odottamaan fiksua julkistamisaikaa, sillä siinäkään höntyily ei palvele ketään eikä mitään.

Tämä pari kuukautta sitten kirjoittamani viestihän tuntuu edelleen olevan kuranttia kamaa ketjuun.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Tämä pari kuukautta sitten kirjoittamani viestihän tuntuu edelleen olevan kuranttia kamaa ketjuun.

Ei keskeneräisistä asioista kannata tietenkään huudella ulospäin. Nyt, kun asiat on sovittu uusien sijoittajien kanssa, niin nimien ja osakkeiden merkintähinnan salaaminen on outoa ja herättää lisäkysymyksiä, jopa epäilyksiä onko osakeanti kahden uuden sijoittajan kanssa edes totta jo ihan lopullisesti. Osakemerkintä on totta, kun osakkeet on maksettu. Se kannattaa muistaa, vaikka en epäilekään sitä, etteikö HIFK-Hockey olisi jo sopinut merkitsijöiden kanssa merkinnästä. Tiedon puute herättää kysymyksiä, ei mikään muu.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Tämä pari kuukautta sitten kirjoittamani viestihän tuntuu edelleen olevan kuranttia kamaa ketjuun.

On se kuranttia tavaraa ja HIFK oli vähän pakkosaumassa tulla nyt ulos tuollaisen osittaisen tiedotuksen kanssa. Kiitokset tästä Linnavallille ja Iltikselle. Valtasella on / oli oma strategia julkistamiseen ja osana sitä oli se, että uusista osakkeista on merkattu enemmän kuin 20% eli asia olisi valmiimpi. Kaikki tajunnevatkin, että tämä tuo muutoksia hallituksenkin kokoonpanoon loppujen lopuksi.

Kymmenen uutta tahoa on tavoite ja pikkurahoista tässä ei puhuta. Tämä sulkee siis Hjalliksen ulos. vitsivitsi :). Tässä kymmenen mallissa kaikki tulevat sisään samalla summalla. Mutta voihan se toki mennä niinkin, että joku nappaa enemmänkin. HIFK:lla tuskin olisi ollut mitään sitä vastaan, että Pena ja Ape...siis ei vaan Herra X ja Herra Y olisi julkistettu. Sen sijaan X ja Y eivät kaipaa julkisuutta. Siitäkin voi päätellä jotain. Ja osakeyhtiöiden omistajuudet ovat siis loppupeleissä julkista tietoa kuitenkin. Ei tässä(kään) mitään salaliittoa ole.

Raha on iloinen asia, ei paha. Ja pelillistä ulospääsyä suosta ei siis ole saatu aikaiseksi, kuten kaikki näkevät sarjataulukosta. Joten miksei rahalla sitten? Jotain on tehtävä ja parempi, että päästään kommentoimaan tekemisiä kuin tekemättömyyttä.
 

Andy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sen sijaan X ja Y eivät kaipaa julkisuutta. Siitäkin voi päätellä jotain.

Eka ajatus tuosta on valitettavasti, että "mitähän hämärää tässä on kun ei julkisteta?". Seuraava looginen (?) ajatus on, että "niiden täytyy olla jotain vanhoja tuttuja, joilla ei ole kovin positiivinen imago" ja tilannetta täytyy vähän pehmentää odottamalla muitakin nimiä julkaistavaksi. Vasta kolmantena ajatuksena tuli mieleen, että ehkä siellä on takana sittenkin ihan Hyviä Tyyppejä jotka eivät vain kaipaa julkisuutta. Se olisi kuitenkin nykyhallitukselle melko johdonmukainen toimintamalli keskeneräisen asian käsittelyssä... toivotaan parasta ja ajan myötähän tämäkin selvinnee.
 

kypärä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivottavasti ei mitkään sedut ja sukarit pääse mellestämään tässä seurassa.
Samaa ehdotonta kieltoa pitää toivoa penoille ja apeille. Niinikään media-alman kerskakulttuuri ei saa levittää tyhjänpäiväisyysruttoaan IFK:hon. Kaikki muut tervetulleita rakentamaan parempaa huomista Stadin Ainoaan. Kiitos.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Minusta kaikki ei-rikollisesti hankittu raha pitää kelvata HIFK:lle, en usko että on varaa kieltäytyä. Ei tässä olla myymässä koko HIFK:n omistusta, vaan haetaan pientä ryhmää isoja sijoittajia. Eipä tätäkään tarvitsisi kirjoitella ja miettiä, jos tänään olisi julkistettu ne kaksi ensimmäistä uutta merkitsijää. No, kukin tyylillään hyvä HIFK. Ymmärtäkää nyt, että salamyhkäisyys osakeannin ympärillä herättää kaikki typerät epäilyt uusista omistajista niin kauan, kunnes nimet on merkitty kaupparekisteriin, joka muuten vaatii sen, että merkinnät on maksettu.

Edit. Yksi merkitsijöistä on Oy Anglo-Nordic Ab, tietolähde nelosen uutiset. Olipa merkittävä salaisuus. Jos kaikki 20000 osaketta merkitään, niin niistä saadaan €5m, kuulinkohan oikein...
 
Viimeksi muokattu:

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Anglo-Nordic on toinen uusi omistaja ja Nelosen mukaan koko osakeannin arvo olisi 5 miljoonaa euroa.

Jos annin maksimikoko on 5 miljoonaa euroa, niin nyt on 1 miljoona kasassa, hyvä juttu HIFK-Hockey. Asialle saadaan lopullinen varmistus kai sitten kaupparekisteristä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös