Mainos

HIFK:n playoffit, kevät 2013

  • 193 833
  • 648

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ortio päästi nyt sitten ne kaksi helpohkoa maalia tai ainakin toinen oli suorastaan imaisu. Tästä huolimatta Tapparalla aivan liikaa maalipaikkoja verrattuna HIFK:hon. Laskeskelin Tapparalle noin viittä hyvää maalipaikkaa HIFK:n yhtä vastaan ja näin asia vain yksinkertaisesti voi olla. Moni Tapparan hukkaama paikka oli vielä todella laadukas, kun päästään ampumaan parista metristä tai päästään Ortion eteen veivailemaan.

HIFK:n paras sentteri edelleen Elkins. Diiliä käteen ilman muuta. Erikssonilla ja Perraultilla HIFK ei tee yhtänä mitään näissä peleissä ja Töykkälä on Töykkälä.
 

McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kerrankin kun muu joukkue vastaa huutoon, Ortio pettää. Ei vaan mikään tällä kaudella voi mennä meillä hyvin. Täydellinen fiasko. Toivottavasti tämä paska olisi ohi maanantaina.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kerrankin kun muu joukkue vastaa huutoon, Ortio pettää.

Korostan edelleen, että Tapparalla oli iso kasa laatupaikkoja, joista olisi pitänyt verkon heilua. HIFK on kenttäpelissä jäljessä aivan liikaa, vaikkakin HIFK:lle oli erän loppupuolella ote siirtymässä. Sitä en kiistä. Laatupaikoille vain pitäisi päästä.

Eriksson on ennemminkin kolmas puolustaja, kuin sentteri. Pelaa todella alhaalta ja kun se laitahyökkääjä sen kiekon sitten saa, niin HIFK hyökkää käytännössä aina alivoimaisena, kun Eriksson ei ehdi hyökkäyksiin mukaan ja rintamahyökkäyksiä ei saada. Aikamoista joutsenlaulua tämä herra vetää. Tulee Peter White mieleen.

Kannattaisiko kokeilla ketjua Granlund-Elkins-Hannula.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Clarken mahdollinen loukkaantuminen tuo pikantin lisämausteen tähän touhuun ja kysymys kuuluukin, että loukkaantuko toinenkin pakki. Elämme vaikka minkälaisia aikoja veitsi kurkulla.

Olen IFK-fanina enemmän huolissani Söden tilanteesta, ei enää pelannut sen törmäyksen jälkeen. Eli kumpikin pelaa viidellä pakilla.

Tämä matsi on täysin voitettavissa, mutta Tappara päästetään liian hyviin tekopaikkoihin.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ortio päästi nyt sitten ne kaksi helpohkoa maalia tai ainakin toinen oli suorastaan imaisu. Tästä huolimatta Tapparalla aivan liikaa maalipaikkoja verrattuna HIFK:hon. Laskeskelin Tapparalle noin viittä hyvää maalipaikkaa HIFK:n yhtä vastaan ja näin asia vain yksinkertaisesti voi olla.

En kiistä tätä faktaa, mutta huvittavaa, että Tapparalla on viisi maalintekopaikkaa ja meidän veskoilla yhteensä 5 torjuntaa!? Onhan Tapparan hyökkääminen paljon hienompaa katsottavaa kuin meidän vastaava, tosin meilläkin oli ihan hyviä paikkoja, enemmän kuin kahdessa aikasemmassa pelissä yhteensä. Puolustuksessa meillä hukkuu kyllä liikaa miehet ja hyökkäämisessä ei ole mielikuvitusta, enemmän tarvitaan Elkinsin ja Hannulan tyylisiä ratkaisuja hyökkäyspäässä siinä oli todella hienosti pelattu tilanne!
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Olen IFK-fanina enemmän huolissani Söden tilanteesta, ei enää pelannut sen törmäyksen jälkeen. Eli kumpikin pelaa viidellä pakilla.

Tämä matsi on täysin voitettavissa, mutta Tappara päästetään liian hyviin tekopaikkoihin.

Söde pelaa varmasti, ellei kuollut pukukoppiin. Seuraavan maalin tehnyt tulee voittamaan tämän pelin on valistunut veikkaukseni.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En kiistä tätä faktaa, mutta huvittavaa, että Tapparalla on viisi maalintekopaikkaa ja meidän veskoilla yhteensä 5 torjuntaa!?

Tappara ampunut avopaikoilta ohi, kuten Erkinjuntti 20 sekunnin kohdalla. Kaksi kertaa Tapparan pelaaja päässyt veivailemaan Ortion eteen, josita toisesta Perrault otti jäähyn ja toisessa Tapparan pelaaja veti itsensä solmuun. Yksi lämäri parista metristä vähän ohi ja sitten oli vielä se Malisen läpiajo, jossa Järventie jäi kuin seisomaan.

Toisen erän alussa heti joudutaan rikkomaan, kun kaveri karkaamassa läpi. Sitten AV:lla ylipelataan ja käytännössä tyhjä maali. Liikaa tulee.
 
Viimeksi muokattu:

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Huhhu, mikähän oli Ortio homman takana?? Aika jäätävää..
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pari juttua: Mikä vittu HIFK:ta vaivaa noissa erikoistilanteissa!?!? Ylivoima paskaa ja alivoima aivan hirveetä! Tapparan hyvyyttä vai HIFK:n huonoutta? Ainakin alivoimalla juostaan vitun tyhmästi ja ihmeellisesti.
 

McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pari juttua: Mikä vittu HIFK:ta vaivaa noissa erikoistilanteissa!?!? Ylivoima paskaa ja alivoima aivan hirveetä! Tapparan hyvyyttä vai HIFK:n huonoutta? Ainakin alivoimalla juostaan vitun tyhmästi ja ihmeellisesti.

HIFK ainakin treenannut kuulemma Tapparan ylivoimaa vastaan uusia alivoima-kuvioita, mutta Tappara näköjään osaa reagoida siihen ja saa entistä enemmän tilaa. Juoksemiseksi tosiaan menee.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Mulla on varmaan päässä vikaa, mutta mielestäni HIFK on taistellut hyvin. Ei ole annettu tuumaakaan periksi ja jos tällaisen taistelun häviää, niin ei voi mitään. Vastustaja on ollut sen verran parempi. Ottelun ratkaisuna tähän mennessä Tapparan valovuosia parempi yv. Ja yv:n piti olla HIFK:n vahvin ase. Perrault aivan turha jätkä. Hyvää peliä Erikssonilta, Elkinsiltä, Hannulalta, Liivikiltä. Somervuori yrittää myös lujaa, mutta ajaa jatkuvasti ihan väärille alueille kiekon saatuaan. Kyllä Summanen on ammattimies, hän saa tästä nipusta irti sen, mikä siitä on irti otettavissa. Ei se pitkälle riitä, mutta näillä mennään. Nyt sanon etukäteisviisaana, kuten 1% meistä sanoi keväällä -09 ja ja -10: Näen mitä Summanen haluaa rakentaa ja pidän siitä. On kuitenkin gameplan ja ensi kaudella toivottavasti jalkoja toteuttamaan sitä.

Tappara - Pappara, 3-2 ennen vikaa erää.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toisessa erässä HIFK sai 5 vs 5 pelissä Tapparan pidettyä sellaisissa maalipaikkamäärissä, että voisi alkaa puhua pelin voittamisesta, mutta vastaavasti YV:llä Tappara sahaa HIFK:n ihan solmuun. Hienosti he tuon takakolmion pelaavat. Ensimmäistä kertaa tässä sarjassa HIFK on kuitenkin saanut myös Tapparan vähän ahdinkoon ja tekemään virheitä. HIFK ei tule tekemään tässä sarjassa paljon maaleja ja HIFK:n pitää löytää tapa pelata, jossa pystytään itse hyökkäämään, mutta samalla pitää minimoida Tapparan maalipaikat. Nyt Tappara on saanut liikaa YV-hyökkäyksiä ja avopaikkoja. Toinen erä oli vähän sinne päin, kun pitäisi.

Perrault voisi tulla vittuun sieltä. Tyhmiä jäähyjä ja jatkuvaa kiekon hukkaamista. Ei mitään käyttöä koko ukolla. Nykopp ja Granlund kumpikin hoitaisivat sentterin roolin paremmin ja jopa Piiparinen ja tämä kertoo jo jotain.,
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
JHag, kyllä, HIFK taistelee tänään todella hienosti ja on hienoa katsoa taistelevaa joukkuetta. Jopa 5vs5 peliä viedään hieman???!!! Jos tämä peli hävitään 3-2 niin voidaan sanoa, että Ortion pari helppoa maalia ja huono ylivoima&alivoima olivat syynä. Jos joukkue kääntää tuon matsin kolmannessa erässä niin mitä vain voi tapahtua vielä tänä keväänä.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt sanon etukäteisviisaana, kuten 1% meistä sanoi keväällä -09 ja ja -10: Näen mitä Summanen haluaa rakentaa ja pidän siitä. On kuitenkin gameplan ja ensi kaudella toivottavasti jalkoja toteuttamaan sitä.

Kaiken paskan keskellä itsekin kyllä sieluni silmin nähnyt miten HIFK tulee ensi kaudella pelaamaan, jos se saa hankittua riittävän laadukkaita pelaajia ja jalkoja. Kolmelta kaistalta painaa ukkoa suoraviivasesti kohti vastustajan maalia. Sopivasti päätykiekkoja ja toisaalta myös suoria hyökkäyksiä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Perrault voisi tulla vittuun sieltä. Tyhmiä jäähyjä ja jatkuvaa kiekon hukkaamista. Ei mitään käyttöä koko ukolla. Nykopp ja Granlund kumpikin hoitaisivat sentterin roolin paremmin ja jopa Piiparinen ja tämä kertoo jo jotain.,

Samaa mieltä, ihme nyhverö koko jätkä. Piiparinenhan on itse asiassa ollut ihan ookoo. Perrault pelaa varmaan siksi, että miehellä on kokoa ja näköä. Mutta sille pitäisi olla jotain käyttöä maalin edessä. Perrault on ehkäpä liigahistorian hitaimmin rintamasuuntansa kääntävä hyökkääjä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Jos joukkue kääntää tuon matsin kolmannessa erässä niin mitä vain voi tapahtua vielä tänä keväänä.

Kyllä mä ikävä kyllä realistina luulen, että tämä kevät on taputeltu. Mutta diggaan siitä, että periksi ei anneta. HIFK näyttää vähän menneiden kausien Bluesilta tällä hetkellä. Näinhän sen ei tietenkään pitäisi olla, sillä HIFK on liigan kalleimpia joukkueita. Mutta nyt uskallan jo antaa krediittiä Summaselle. Vaikka joku sanookin, että myös Sopan kanssa olisi hävitty Tapparalle. On äijissä silti eroa. Ortion eka oli täysi imu, mutta Aallon laukaus, ottiko se kimmokkeen jostain? Ja perkele, kun Kanki pelaa väärässä jengissä. Kurvisen kovuutta tarvittaisiin.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Alkaa oikeasti vituttamaa, jos HIFK ei väännä tätä peliä tasoihin. Hyvin on HIFK pelannut ekan erän jälkeen. Poislukien AV. Tappara yllättäen se, joka alkaa piiputtaa.

Vittu ensimmäinen peli, josta voi sanoa, että HIFK olisi ansainnut enemmän.
 
Viimeksi muokattu:

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Luokattomaan erikoistilannepelaamiseen kaaduttiin tänään, muutoin kyllä ilmoittauduttiin mukaan tähän sarjaan. Todella paha on tilanne, mutta Saaristo ei ole laulanut vielä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ei ihan, mutta pitää seistä omien sanojensa takana: neppailuhäviö on anteeksiantamatonta. Taistellen kun häviää, niin voi kuitenkin katsella peiliin matsin jälkeen. Kyllä tästä hyvä tulee. Siis ensi kaudesta.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Vittu ei ole tuuri eikä mikään puolella! HIFK:lta hyvä matsi, mutta ei riitä. Vittu kun Ortio päästi sen yhden helpon voi saakeli!
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Toinen peli playoffeissa, josta voi olla IFKsta ylpeä. Ensimmäinen se kolmas SaiPa-matsi. Toihan oli ihan laadukas playoff-peli, jossa olisi voinut käydä miten vain. Maanantaina sitten voitto, niin saadaan ainakin pientä lohtua.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tarvisi ottaa neljä peräkkäistä voittoa Tapparasta, jotta jatkopaikka irtoaisi. Sanokaa vaikka pessimistiksi, mutten usko HIFK:n menevän jatkoon tästä parista.
 
Suosikkijoukkue
Hifk
Hieno ottelu Hifkiltä, harmi ettei yhtään pomppinut.
Pari selkeää rikettä jäi tuomareilta lisäksi viheltämättä , mikä harmittaa.
Mutta onnikin on ansaittava ja miksi tälläinen taisteluilme löytyy vasta nyt?
Tämän perusteella maanantaina otetaan voitto...
 

Hombre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Die Mannschaft , Olli Jokinen
Hyvä matsi vaikka rotsiin tulikin. Kaikki lyötiin likoon mitä tolla porukalla ja noilla jaloilla vaan pystyy Tollaisella pelillä tullaan todnäk voittaa maanantaina himassa, mutta kausi on nyt viittävaille taputeltu. 4-0 tai 4-1 tämä ottelusarja tulee päättymään.

Maanantaina sama taistelu, niin jää edes suht hyvä maku tästä kaudesta, jos tappara silloin lyö viimeisen niitin tähän hommaan.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ylpeä saa olla illan taistelusta. 'Se on niin pienestä kii'.

Tappara on saanut hioa ketjujaan ja yhteispeliään kauden alusta asti, meillä on on ollut enemmän tai vähemmän karuselliä koko ajan. Olen ajatellut Tapparan olevan se 'dieselkone' mutta tänään näytti siltä, että meidän pelit sen kun paranevat mitä pitemmälle kausi jatkuu :)

Jos kausi loppuu maanantaina tällä tavoin, niin sitten loppuu. Ketutus ei jää päällimmäiseksi tunteeksi jos saappaat jalassa kaadutaan. Mun kitarisoista ei kuitenkaan jää kiinni, jos kuudetta kenttäpelaajaa tarvitaan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös