Mainos

HIFK:n playoffit, kevät 2013

  • 193 819
  • 648

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Loppuun asti taisteltiin, mutta kaaduttiin kädettömyyteen ja jalattomuuteen.

Turha analysoida IFK:n pelaajia sen kummemmin. Osa alisuoritti, tänäänkin (ruotsalais"vahvistuksille" erityismaininta), osa pelasi tasollaan. Ja osa pelasi kauden parhaat pelinsä pleijareissa, josta erityiskiitokset Kibelle, Simolle, Pakariselle, Leinoselle, Elkinsille, Södelle ja Kurviselle. Kaikki ansaitsisivat jatkosopimuksen näillä näytöillä, mutta yksi hieno aikakausi sai päätöksensä tänään. Kiitos #9, Kibe Kuhta. Todellinen IFK-legenda, jollaista ei tulla ehkä enää koskaan näkemään.
 

Hombre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Die Mannschaft , Olli Jokinen
Sellaiset pudotuspelit tällä kertaa. Kyllähän tässä vituttaa. Aina vituttaa, kun oman jengin kausi loppuu, mutta tämän vitutuksen pystyy käsittelee ilman sen suurempaa tunnekuohua. Toista se on ollut esim nokan aikainen kerhosarja, tai viime kauden narrisarja.

Tällä joukkueella pelattiin niin hyvät pudotuspelit kun se oli mahdollista. Summanen sai jätkät taistelee viimeiseen asti. Siitä pitää olla ylpee kaiken tämän kauden sekoillujen jälkeen. SaiPa vastaan nousu sillasta on tämän kauden kohokohta. Juu onhan se tavallaan säälittävä kohokohta 3miljoonan porukalla, mutta kuten sanoin kausi on ollut sekava ja raskas, niin nautitaan nyt edes siitä.

Siitä lähdetään, että ensi vuonna tähän aikaan en vielä kirjoittele HIFK:n playoff, kevät 2014 osioon kauden lopettavaa kirjoitusta.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Edes HIFK ei voi olla niin naurettavan torvi että peruu tämän kesän aikana.

...eihän...?

Uusi utj on kuulemma Håkan Elvis Prebondas, 47v. Hän on Frankin ja Kifen yhteinen lapsenlapsenlapsenlapsenlapsi. Kiva kaveri, koulutukseltaan yo-merkonomi ja on tähän mennessä myynyt kirkkoveneitä hotelleissa.
 

Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Julkisesti on ilmoitettu haettavan uutta kaveria. Edes HIFK ei voi olla niin naurettavan torvi että peruu tämän kesän aikana.

...eihän...?

Hyvä kommentti loppuun, kun IFK:sta puhutaan....

Itselläni vain on mennyt totaalisesti ohi tuo ilmoitus, missä haetaan uutta urheilutoimenjohtajaa. Onko tästä jotain linkkiä kenties?

Vai onko kyseessä ns. hiljainen ilmoitus, ts. vain piiri pieni tietää tämän?

Ja, haluan täsmentää, mua kiinnostaa vain ja ainoastaan se, onko Nybari kengitty helvettiin tuolta vai ei. Oma toivomus on, että mahdollisimman kauas. Jotenkin vain olisin ollut tulevaa kautta silmällä pitäen luottavaisempi, mikäli hänet olisi jo kengitetty sieltä. Ei sen kummempaa... :-)

No, onneksi oman oloni turvaa Ramin jatko.
 

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä tsemppi, mutta se siitä. Ei mopolla päässyt tämän kovempaa.

0 maalia yyveellä koko sarjassa, olikohan vieläpä 4 kertaa peleissä 5vs3 yyvee, silti ei mitään paikkojakaan. Ramille vinkiksi: IFK:n viis-kolmonen on ollut paskaa kautta historian, koittakaapa hioa siihen joku tehoviisikko jauhamaan ensi kaudella.

Tämäkin peli näytti hyvältä ekassa erässä ja oli voitettavissa, mutta Metsolan gameseiveri Elkinsin läpiajossa pelasti Tapparan. Sitten nukahdus taas erän alkuun + vastustajan yyvee näytti kuinka maali tehdään 12 sekunnissa. Game over.

Ensi kaudella, ensi kaudella. Tuttua mantraa, ensi kaudella sitten. Se on ainakin selvää, että on saatava jalkoja ja taitoa. Pirusti noita kumpaakin. Muistakaa, että harkkakauden tulokset ovat näyttäneet lähes 100% sen, kuinka kausi tulee menemään. Hyvää harkkakautta seuraa hyvä vuosi liigassa, paskaa taas paska. Onnea Ramille, ensi vuonna parannetaan. Ei ole edes vaikeaa pistää paremmaksi.
 

Toke65

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK ja muita ei oo...
Nyt on lihava leidi laulanut ja kausi paketissa.

Olihan tämä taas melkoinen kausi...

Ensi kauteen hyviä hankintoja ja uudella ilmeellä taas taistoon!

Saisi vaan kevät jo tulla, että pääsee kunnolla nauttimaan aikaisesta lomasta.
 

MISTER X

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja ARSENAL
Matikainen lähti (onneksi) ja hänet Nybondas korvasi Sopalla. Täällä liikkuneiden tietojen mukaan IFK:lle tarjottu Azevedo oli Nybondaksen mielestä liian kallis ja ehkä ei brändin mukainen, minkä vuoksi Nybari hankki ehkä Matikaisen tukemana Perraultin. Tämän suurimmaksi saavutukseksi jäi maanantain voittopelin lopussa vedetty Jack Nicholsonmainen Hohto-elokuvan pelotteluirvistys. Kun Perrault loukkaantui tilalle hankittiin Redenbach jostain oliko se Sveitsin kakkosliigasta.

Sitten hankittiin keskenkuntoinen Patrick O´Sullivan, joka jo toisesta pelistä lähtien aina hyökkäysalueelle ehtiessään järjesti maagisilla syötöillään maalipaikkoja ketjukavereilleen. Tämä keskenkuntoinen kultajyvä, joka lähetettiin tai päästettiin pois, olisi neljän kuukauden harjoittelun jälkeen voinut olla täydellinen ratkaisu IFK:n ylivoimaongelmaan Tappara-sarjassa. Jos hän jo tasakentällisin järjesti paikkoja, mitä olisi tapahtunut hyvien harjoituskuukausien jälkeen vaikka tänään kahden miehen ylivoimalla? Nybondas ei sokeana kuitenkaan ymmärtänyt, kun kerrankin oli osunut jalostettavaan kultasuoneen. Ei tänne saada jotain valmista virtuoosia, koska niin moni sarja on jo ne vienyt.

Jo vuonna 2008 totesin Nybondaksen täällä tyhjäksi arvaksi ja toivottavasti IFK:n hallitus ymmärtää tämän viisi vuotta jälkijunassa. Pelkästään Jatkoaikaa lukemalla Nybodas olisi voinut toimia paljon viisaammin, mutta toivottavasti nyt ylimielisen ja itseriittoisen UTJ:n aika on lähteä opettelemaan nöyryyttä jonnekin muualle. Toivottavasti saat vielä jonkun pestin ja osaat siellä hyödyntää täällä saatua kokemusta. Mukanasi voisit viedä kivikaudelta olevan tiedotuspolitiikan. Tänä päivänä menestyvät yritykset rakentavat sosiaalisessa mediassa tiiviitä vuorovaikutuksia asiakkaidensa kanssa pyrkien saamaan heiltä näkemyksiä päätöksenteon tueksi. IFK:n kaltainen kerromme, jos on aivan pakko politiikka on muinaishistoriaa dinosaurusten aikakaudelta. Uusimpien henkilöstöhallintokirjojen mukaan apinatkin osaavat toimia paljon viisaammin.

Summanen sai paljon irti joukkueesta, mistä suuret kiitokset. Pelitavan ja erityisesti ylivoimakuvioiden rakentaminen hieman nyt tapahtunutta nopeammin jää haasteeksi.

Joka tapauksessa talouden hienoinen korjaantuminen pudotuspelituloilla toivottavasti auttaa ensi kauden rakentamista. Summasen intohimon tuntien luotan ainakin kesäharjoittelun koventumiseen ja toivottavasti aina hieman arpapeliä olevat hankinnat onnistuvat paremmin. Niissäkin kova työnteko saattaa tuottaa laadukkaamman tuloksen. Joka tapauksessa maanantain peli antoi paljon uskoa tulevaisuuteen. IFK:n hallituksesta löytyy kilpailuhenkisiä menestyshakuisia henkilöitä, joten tällaisen rämpimisen jälkeen uskallan toivoa huomattavasti valoisampaa kautta 2013-2014.
 
Viimeksi muokattu:

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
MISTER X: Mainio kirjoitus. Täysin samaa mieltä, erityisesti yllättävän hyljeksitystä O'Sullivanista. Pelaaja, jolla on jumalaiset kädet ja pelisilmä olisi ehkä kannattanut pitää miesvahvuudessa ja kuntouttaa kevääksi. POS olisi seisovin jaloinkin pyörittänyt ylivoimaa paremmin kuin HIFK:n legendaarinen ulkkarikolmikko. Mulle ainakin Eriksson oli suuri pettymys, vaikka kultakuuppa onkin. Nyba päätti maksaa Jockelle -ja nyt tarkkana, tämä on tieto- hieman yli 100ke enemmän kuin Blues tarjosi. Liksaa Jocke kuittasi HIFK:n toiseksi eniten, Villen jälkeen. Ei nyt ihan kolmosella hinta alkanut, mutta ei paljon puutukaan. Huh mitä scouttausta!
 

bizkit78

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Vancouver Canucks
Tom Nybondas, ei muuta ku se kuuluisa peili eteen ja tsekkaa mitä näkyy. Mä voin jeesata, totaalinen luuseri ja puuhastelija!
Niin päin persettä kasattu jengi ettei mitään rajaa. Ton Jocken liksan kuultuani en pidä sinua edes luuserina vaan jonain paljon naurettavampana! Hyi saatana!
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Erikssonista: ei saatana. Luulin häntä halvahkoksi hauksi. Selittää hyvin sen miksi 3 miljoonaa euroa ei riittänyt tämän jengin rakentamiseen. Alahan NYbari pakkaamaan romujasi. Luokatonta duunia.

Kaiken lisäksi HIFK:n joukkue oli niin huonosti rakennettu, että myös ensi kauden joukkueen rakennus on vaarassa, koska mitään jatkumoa ei saada. Puolet jengistä pitäisi laittaa uusiksi ja vielä kärkipelaajineen. Väitän tämän olevan tekemätön paikka ja olen äärimmäisen yllättynyt mikäli HIFK:lla on mestarikandidaattijengi ensi kaudella. Tämän kauden satoa niitetään vielä ainakin ensi kausi. Se että puikoissa on Summanen auttaa, mutta ei hänkään taikuri ole. Edessä on iso uudisrakentaminen, eikä tilannetta helpota mahdollinen avoin UTJ:n paikka. kaverin olisi pitänyt olla jo puikoissa useampi kuukausi.
 

Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Koko kausi kulminoituu kolmeen asiaan: 1) paskat sentterit 2) hidas joukkue 3) järjettömän pitkään venynyt usko Soppaan. Rupeaa pikkuhiljaa vituttamaan, että MG:tä ei ole korvattu vieläkään. Ortio ja Melart kauden valopilkut, koko kauden siis. Pleijarien loppua kohti tuli heilläkin rajat vastaan. Kibeltä aivan vitun hienot pleijarit, niin sitä pitää! Kurviselle tippuu toivottavasti diili ensi kaudeksikin - kunhan se pystyy pelaamaan edes 30-40 peliä. Hieno mies.

Saa tänne varmaan kirjottaa vaikka fani en olekkaan. Tässä oli aika hyvin tiivistetty kauden ongelmat. Itseä vituttaa aivan suunnattomasti se, että on resursseja mutta nekin vedetään vituiks. Miten Nybari on voinu koota tolla budjetilla noin huonon joukkueen ? Ortio pelas paljo pisteitä jne. mutta ei pleijareihin voi kasata noin huonoa jokkuetta. JHagin perustelut ei vaadi ees käytännössä lisää tukea koska totta joka sana.

Joku varmaan huomannu ni kannatan Ramia. Ainoo mies joka saa hommaan rotia. Ei ole vaan hyväksyttävää koota tän vuoden joukkuetta noilla resursseilla.
 

Samart

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täytyy todeta, että Raadon IFK veti nousujohteisen kevään, kaikesta huolimatta. Vajaakäyntisestä koneesta otettiin kaikki irti, mutta momentumit jätettiin tässä sarjassa käyttämättä. Eka matsi olis pitänyt ryöstää, saumat olis ollu aktiivisemmalla pelillä. Vaikea sanoa, oliko Ramin taktiikkaa vai joukkueen varovaisuutta. Toka peli meni selvästi Kahvaralle, ei kahta sanaa, kolmas oli jo tasaisempi, ryöstö olis voinut tapahtua siinäkin.
Eilinen peli ratkesi, niin kuin aikaisemmatkin henkilökohtaisiin virheisiin. Vituttaa, koska saumoja maaleihin oli riittävästi, mutta jos itse ei tee, niin kaveri tekee. Niin lähellä mutta......
Loppujen lopuksi ei mitään hävettävää, kasin kone kävi pääosin 4-6:lla pytyllä, ainoastaan toisessa himapelissä kasi jyrähteli iloisesti.
Kiitokset valmennukselle, ei luovutettu selvästi paremmalle jengille eikä annettu mitään ilmaiseksi. Hieno huomata, että muutama enemmän ja vähemmän vihkoon vetänut kundi nosti helvetisti tasoa näissä sarjoissa; Söde, Simo, Ihmiskyrpä, Klubi jne....
ISOT KIITOKSET Ortsalle, huikea mies ja huikea kausi, maailman ainoa turkulainen IFK:n näköinen mies.
KIITOS tietysti Kibelle, pelin jälkeisen vitutuksen jälkeen alkaa nyt vasta kolahtaa, että #9 ei skrinnaa Nordiksella enää. Haikea olo.
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jälkimaku tästä kaudesta on näin läheltä katsottuna huomattavasti parempi kuin mitä se oli viime vuonna näihin aikoihin. Lopun nousujohteisuus maistui yllättävän hyvältä, varsinkin kun se jätti jälkeensä toiveikkuuden paremmasta seuraavasta kaudesta.
 

Carlos

Jäsen
Juu, eipä tässä mitään, kausi oli mitä oli, näkemiin ja kiitos.

Toivotaan sitten tosiaan että ensi kaudella olisi edes yksi huipputason hyökkääjä joukkueessa, mieluummin kaksi. Ja toivotaan muutenkin että joukkue on ihan erinäköinen, ja Rami vetää homman himaan.

Nyt seuraillaan muut kiekot loppuun, ja sitten lomille lomps. Tosin viimeisimmän tiedon mukaan uusi kausi alkaa jo kesäkuussa, koska kesä on peruttu.
 

wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä mulle jäi jotenkin kierolla tavalla ihan suhteellisen hyvä maku näistä pleijareista loppujen lopuksi. Vituiksihan se meni, mutta se oli selvää jo puoli vuotta sitten. Ainakin kaaduttiin saappaat jalassa ja tapeltiin loppuun asti hyvällä asenteella selvästi parempaa vastustajaa vastaan.

Varovaisen positiivisin mielin ensi kauteen Ramin johdolla.
 

Bulldog

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, St Pauli
Nyt on tyhjä olo, johon on taas viimekauden jälkeen totuttava. Kausi oli erittäin hankala ja haasteellinen. Vuorsistorataa mentiin ja kovaa. En lähde sen kummemmin kautta analysoimaan. Pelaajat tekivät pleijarivaiheessa, varsinkin viimeisissä peleissä kaikkensa, mutta pitemmälle se ei riittänyt. Olen iloinen ja toiveikas siitä faktasta, että Raimo jatkaa ensi kaudella. Kuten ollaan useammasta lähteestä kuultu Nybondaksen asema on vaakalaudalla. Toivon todella hartaasti että k.o herra poistuu UTJ:n pallilta mahdollisimman nopeasti. Hänen tekemänsä työ on ollut luokatonta kaikilla osaalueilla. Hän on täysin epäonnistunut tehtävässään. En hänen tekeleitään lähde tässä myöskään analysoimaan. Mikäli seuramme haluaa lähteä kestävän kehityksen tielle on urheilupuolen remontti käynnistettävä heti. Seuramme muut osaalueet ovat kunnossa, näillä tarkoitan hallintoa/taloutta ja myyntiä/markkinointia. Aloittakaa heti urheilupuolen remontti. Palsta veljille ja sisarille toivotan hyvää kesälomaa, nähdään kohta Hietsussa:))
 

scholl

Jäsen
Mulle ainakin Eriksson oli suuri pettymys, vaikka kultakuuppa onkin. Nyba päätti maksaa Jockelle -ja nyt tarkkana, tämä on tieto- hieman yli 100ke enemmän kuin Blues tarjosi. Liksaa Jocke kuittasi HIFK:n toiseksi eniten, Villen jälkeen. Ei nyt ihan kolmosella hinta alkanut, mutta ei paljon puutukaan. Huh mitä scouttausta!

IFK:n joukkueessa on monella pelaajalla huono hintalaatusuhde, mutta tämä on käsittämättömin. Kukaan ei voi kuvitella Erikssonin olevan korkeammalla kuin 2. sentteri ja silloin palkkaa ei voi tienata toiseksi eniten. Käsittämätön sainaus tuolla palkalla. Kultakypärä kertoi vain siitä, että muut pelasivat huonosti ja Ville oli paljon loukkaantuneena.

Elkins on vähän samanlainen esimerkki. Mies oli lyhyen, artistisopparin täällä. On turha puhua ensi kaudesta mitään, koska hän haluaa ihan liikaa palkkaa tasoonsa nähden. Koko kauden soppareilla pitää hakea Azevedon tyylisiä hakuja, eikä mitään kolmossenttereitä, ellei hinta ole sitten oikeasti Petri Matikaisen "oikean" palkan eli 50ke tasolla.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK:n joukkueessa on monella pelaajalla huono hintalaatusuhde, mutta tämä on käsittämättömin. Kukaan ei voi kuvitella Erikssonin olevan korkeammalla kuin 2. sentteri ja silloin palkkaa ei voi tienata toiseksi eniten. Käsittämätön sainaus tuolla palkalla.

SM-liigapelaajien keskuudessa on ihan yleisesti tiedossa, että HIFK on suhteellisen avokätinen palkanmaksaja. Kun tähän lisää sen, että stadi on helppo paikka asua käytännön asioiden näkökulmasta (puolisoiden työpaikat, lasten harrastukset, aktiviteettitarjonta) ja moni pelaaja haaveilee joskus pelaavansa HIFK:ssa, ei tarvitse ihmetellä miksi tarjontaa HIFK:hon on aina suhteellisen paljon. Viimeisen parin viikon aikana tälläkin palstalla on ollut juttua, että pelaajat karttaisivat ensi kauden HIFK:ta valmentajan takia. Juttelin asiasta erään pelaajasiirtojen parissa työskentelevän henkilön kanssa ja hänen mukaansa kyseinen ei pidä paikkaansa.

Kun tarjontaa on, pitäisi pystyä valkkaamaan ne omia tarpeita parhaiten vastaavat pelaajat joiden hinta-laatu-suhde on kunnossa. Tämäkään ei välttämättä riitä - hyvänä esimerkkeinä Hannes Hyvönen ja Janne Pesonen, joiden edesottamukset HIFK-paidassa jättivät runsaasti toivomisen varaa. Sir Pena hankki pelaajia käsitykseni mukaan aika harvalta joukolta agentteja - onko kellään tietoa, millaiset verkostot ja suhteet HIFK:lla on tällä haavaa pelaajahankinnoissa?
 

scholl

Jäsen
SM-liigapelaajien keskuudessa on ihan yleisesti tiedossa, että HIFK on suhteellisen avokätinen palkanmaksaja. Kun

Sir Pena hankki pelaajia käsitykseni mukaan aika harvalta joukolta agentteja - onko kellään tietoa, millaiset verkostot ja suhteet HIFK:lla on tällä haavaa pelaajahankinnoissa?

Pena on erikseen. Hän maksoi keskinkertaisille pelaajille 100+ke ja Stathos & Vopat olivat sm-liigan palkkataulukon top 10:ssä kirkkaasti. Ja siitä on jo joku 10 vuotta aikaa. Nokan aikana homma muuttui. Joku 3 vuotta sitten IFK:ssa oli kärkiketjuissa pelaajia, jotka tienasivat 50ke vuodessa. Nuoria, nälkäisiä kavereita. Nyt jos on palattu Penan aikoihin, niin se on surullista.

En usko tuota puhetta liittyen valmentajaan. Tottakai jokainen tulee, jos maksetaan ihan v*tusti. Mutta ei tule alhaisella palkalla, jos ei usko valmentajan ja seuran visioon. Silloin on pakko kilpailla Lukon ja muiden huuhaajätkien kanssa, jotka maksavat ylihintaa. On pakko maksaa ylihintaa, kun ei muuten saada ketään.

IFK:n pitäisi olla organisaatio, jossa halutaan pelata, koska kaikki on viimeisen päälle hyvin ja menestytään. Silloin ei tarvitsisi maksaa niin paljon kuin Lukko ja vastaavat ja moni jäisi tänne vielä kaudeksi tai kahdeksi ennen ulkomaille lähtöä. Niin se käsittääkseni 2 vuotta sitten vielä olikin. Nyt siitä on lipsuttu ja kaikki on romutettu. Kun jokaiselle maksaa vähän liikaa niin se on äkkiä 500ke ja tuloksena vääränlaiset pelaajat eli sellaisia, jotka juoksevat vain rahan perässä, eivätkä sitoudu mihinkään juttuun.

edit. Varakas, Jokela, Luttinen, Eriksson, Perrault, Elkins käsittämättömiä hankintoja hinta-/laatusuhde huomioon ottaen. Tulee mieleen todellakin Penan ajat.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
edit. Varakas, Jokela, Luttinen, Eriksson, Perrault, Elkins käsittämättömiä hankintoja hinta-/laatusuhde huomioon ottaen. Tulee mieleen todellakin Penan ajat.

Totta, mutta noista miehistä ei saatu parasta irti, syystä taikka toisesta. Liekö eurot painaneet taskuissa?
Voihan se olla että noille kavereille riitti se että saivat muhkean palkan ja pääsevät pelaamaan IFKssa? Enää ei ollut sellaista paloa tekemisessä. Tosin tuskin tämä koskee ulkkareita. En tiedä mitä esim. perävalolle maksettiin mutta ykkössentteriksi hänestä ei olllut, toivottavasti ei myöskään nostanut ykkössentterin liksaa. Elkinsin uskoisin olleen suht edullinen, mutta ei mulla mitään faktaa ole.
 

scholl

Jäsen
Totta, mutta noista miehistä ei saatu parasta irti, syystä taikka toisesta. Liekö eurot painaneet taskuissa?
Voihan se olla että noille kavereille riitti se että saivat muhkean palkan ja pääsevät pelaamaan IFKssa? Enää ei ollut sellaista paloa tekemisessä. Tosin tuskin tämä koskee ulkkareita. En tiedä mitä esim. perävalolle maksettiin mutta ykkössentteriksi hänestä ei olllut, toivottavasti ei myöskään nostanut ykkössentterin liksaa. Elkinsin uskoisin olleen suht edullinen, mutta ei mulla mitään faktaa ole.

Elkins on edullinen sen takia, kun oli täällä vain pari kuukautta. Jos olisi ollut koko kauden sopparilla korkeammalla verolla, ei olisi missään tapauksessa ollut edullinen.

Varakkaan ja Luttisen tapauksessa voi pitää paikkansa toi, että suurin palkinto oli päästä IFK:hon. Samahan se oli (f)Lopilla. Hommia jaksettiin tehdä tasan sen verran, että päästiin takaisin IFK:hon ja sen jälkeen ei napannut enää, koska palkka tulee joka tapauksessa tilille, kaverit on lähellä ja asiat on kunnossa. Jokelasta en osaa muuta sanoa kuin sen, että on alisuorittanut 2 vuotta palkkaansa nähden.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös