En häpeä yhtään tunnustaa, että kuulun siihen sankkaan mattimöttösten jengiin, joka kaipaa lätkämatsista vaan tiettyjä perusasioita. Mistään pelikirjoista en ymmärrä yhtään mitään. Mun mielestä lätkä oli vitusti mukavampaa silloin, kun se oli vaan lätkää ja hyvää viihdettä. Mitä enemmän liikutaan tähtitieteen suuntaan, sitä huonompi asia. Yksinkertaisena kaverina kaipaan sitä aikaa, jolloin lätkä oli yksinkertaisten miesten yksinkertainen peli. Mulle on oikeesti ihan sama hyökätäänkö laitoja pitkin vai keskustan kautta, mennäänkö lyhytsyöttöpelillä vai pitkillä avauksilla, onko hyökkäyksessä 8 onnistunutta syöttöä vai yksi kunnon coast to coast -hyökkäys. Ja samoin mulle on aivan yhdentekevää, mennäänkö rintamahyökkäyksillä tai vaikka vittu jonossa. Ymmärrän toki, että nämä ovat pelin kannalta aivan äärettömän tärkeitä asioita, mutta itselleni niillä ei ole erityistä merkitystä. Omat kriteerini hyvälle matsille on aivan toiset. Se, mitä sinne kentälle kaipaan, on vauhtia, väriä, kunnon persoonia, omia kasvatteja ja kovia taklauksia. Jossain määrin tunnen hengenheimolaisuutta Sheddeniä kohtaan, sillä ajattelen lajista jossakin määrin hyvin samalla tavalla. Mulle keskialue on vain tila, joka pitää ylittää. Ja mielellään nopeasti. Peli on sitä tylsempää, mitä enemmän siellä keskialueella pyöritään. Mulle kaukalon kulmaukset on niitä paikkoja, jonne mennään paskat housussa, jos pakki on tulossa perässä. Ja maalinedusta on sitä varten, että siellä toinen osapuoli survoo irtokiekkoja sisään ja toinen osapuoli taas survoo tätä ensimmäistä osapuolta. Eikä mulle ole kaukalossa mitään painopistealueita tai painottomia puolia. On vaan alue jossa tapahtuu ja alue jossa ei tapahdu. Itse en osaisi organisoida ainuttakaan puolustusta, joten mulle riittää se, että puolustuspeli on noin silmämääräisesti kurinalaista. Vastapuolta taklataan surutta ja maalinedustalla ei ole vapaita parkkiruutuja. Suotavaa toki on, että luistelu- ja kiekonkäsittelytaitoa löytyy vähintään toiselta pakilta. Ja maalivahti saa mun puolestani torjua ihan millä tyylillä huvittaa, kunhan kiekko jää kiinni. Hyökkäykseen kaipaan sopivassa suhteessa taitoa, taklausvoimaa ja periksiantamattomuutta. Tiivistettynä kaipaan siis HIFK:lta ja sen pelaajilta tunnetta, väriä, johtajuutta, ylpeyttä, kovuutta ja tappion vihaamista.
Tämän sanoin siis pelkästään katsojana. Seurajohto ja valmentajat ovat sitä varten, että heidän pitää tuntea laji perinpohjin, osata kasata oikeanlainen joukkue ja luoda sille menestyvä, HIFK:n brändiä noudattava pelitapa. Se ei ole katsojana minun vastuullani, eikä minun tarvitse ymmärtää kaikkia pelitaktiikoita kaikissa tilanteissa perinpohjin. Ymmärrän toki, että monet ovat aidosti kiinnostuneita näistä taktisista nyansseista, mutta itseäni kohdalla niiden loputon analysoiminen vain pilaa nautinnon hyvästä lätkämatsista. Itse asetan tietyn reunaehdot pelitapahtumille omien kriteerieni mukaan ja teen niiden perusteella päätöksen siitä, vastaako pelin viihdearvo siitä pyydettävää hintaa. Ja voin kertoa, että tämän hetken peruutteleva, neppaileva ja häviävä neiti-IFK on aika helvetin kaukana näistä reunaehdoista. Eli vaikka Baxterin pelikirjasta en osaa sanoa mitään, niin em. asiat osaan heittää kyllä helposti ihan maalikkonakin. Ja kun tiedän, että HIFK:lla on puoli joukkueellista jätkiä, jotka kykenevät esittämään kaipaamiani asioita, niin miksi helvetissä heidän ei anneta tehdä sitä! W&S ja Shedden ovat osoittaneet, että brändin reunaehdot täyttävä peli on mahdollista yhdistää menestyvään pelikirjaan.
Ehkä tämä olisi sopinut paremmin toteamus- tai mielipidepalstalle, mutta tulipahan kirjoitettua. Halusin vaan tuoda esiin sen, että kuulun siihen suureen joukkoon, jotka haluavat nähdä kentällä tiettyjä perusasioita, jotka ovat HIFK:lle leimallisia. Jos ne otetaan pois, niin tuote ei kelpaa ja katsojat katoavat. Vaikka kannatus on toki pysyvää.