HIFK:n peliesitykset

  • 1 153 349
  • 4 653
Tila
Viestiketju on suljettu.

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Ei yksi tai kaksi uutta pakkia korjaa asennevammaa mikä tämän päivän pelistä paistaa pitkälle, Nieminen on nähtävästi ainoa ketä kiinnostaa pelaaminen pelistä toiseen ja se on todella sääli. Mutta niin kuin tuonne aikaisemmin jo kirjoitettiinkin, niin tähän velttoiluun on jo totuttu vuosien saatossa.

Ei se ole pelkkä asennevamma. Osa nykyisistä pakeista ei pysty pelaamaan koko ajan ottelusta toiseen osaamisensa ylärajoilla, ei kukaan pysty sellaiseen. Tarvitaan lisää oikeasti osaavia puolustajia, joiden rutiinitasokin riittää usein sellaiseen suoritukseen, että HIFK voittaa pelin. HIFK tarvitsee menestyäkseen keväällä 1-2 kokenutta uutta puolustajaa, muuten menestys on toiveunta. Minulle ainakaan menestystä ei ole sijat 5-10.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Hattulla kahden erän jälkeen 33 torjuntaa, tokassa erässä 22 torjuntaa ja yksi päästetty maali. On se perseestä, jos hattu on ainut jota kiinnostaa pelata. Toivottavasti Nybäri nyt viimeistään ymmärtää reagoida nopeasti.

Näin on. Ei voi kun ihmetellä taas.

Kaikki tietävät, että IFK tarvitsee heti vahvistusta pakistoon, mutta se, että hyviä vastaan pelataan hyvin ja huonompia vastaan huonosti, menee vain ja ainoastaan huonon asenteen piikkiin. Sarjan kärkipään jengejä vastaan pelataan, yritetään täysillä ja noudatetaan pelisysteemiä paremmin... alempia jengejä vastaan lähdetään pelaamaan kun stadin elvikset. Ihan niin kun olis muka varaa noilla pisteillä. Ja pataan tulee.

Ja mitään sellaista faktaahan ei ole tähtiin kirjoitettu, että nyt kun on voitettu monta peliä, niin nyt perseily olisi jotenkin sallitumpaa, kuin tappioputkessa.
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Kahden erän maalikoosteen perusteella IFK:ta vaivaa asennevamma. Samoin silmään pisti Haverisen jäälläolo kolmen (vai oliko peräti neljän) Pelsu-maalin aikana.

Kyllä! Kentällä oli kaikkien pelsu-maalien aikana meidän "ykköskenttä". Toki neljäs maali tuli yv:lla, mutta Bono oli ainakin joka maalin aikana kentällä...
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ei se ole pelkkä asennevamma. Osa nykyisistä pakeista ei pysty pelaamaan koko ajan ottelusta toiseen osaamisensa ylärajoilla, ei kukaan pysty sellaiseen. Tarvitaan lisää oikeasti osaavia puolustajia, joiden rutiinitasokin riittää usein sellaiseen suoritukseen, että HIFK voittaa pelin. HIFK tarvitsee menestyäkseen keväällä 1-2 kokenutta uutta puolustajaa, muuten menestys on toiveunta. Minulle ainakaan menestystä ei ole sijat 5-10.

Niin, näitä perseilyjä mitkä johtuu asennevammasta ei vaan hirveästi kaivata jos halutaan hyvä runkkarisijoitus ja olen todellakin samaa mieltä siitä että menestykseen vaaditaan vahvempi puolustus, ei kahta sanaa. Mutta tämän päivän peliesitykset joukkueelta ovat sellaisia mistä en halua maksaa kun torstaina menen halliin katsomaan peliä.
 

Betoz

Jäsen
Hattulla kahden erän jälkeen 33 torjuntaa, tokassa erässä 22 torjuntaa ja yksi päästetty maali. On se perseestä, jos hattu on ainut jota kiinnostaa pelata.
Pakitkin saavat syyttävästä sormesta oman osansa, mutta: Ensimmäinen maali täysin Niemisen piikkiin ja toinenkin oli otettavissa. Mutta hyvä, että alkoi maistumaan kun peli oli jo ratkennut.

Seuraavissa ei sitten saanutkaan taas niitä vähiäkään apuja pakeilta.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
mutta se, että hyviä vastaan pelataan hyvin ja huonompia vastaan huonosti, menee vain ja ainoastaan huonon asenteen piikkiin.

Höpö höpö. Se on juuri niin kuin Johannes mainitsi. IFK pärjää, kun pakisto pelaa taitojensa ylärajoilla, mutta kukaan ei koko ajan pelaa niin. Hyvän joukkueen merkki on voittaa huonollakin pelillä ja sitä IFK ei todellakaan tee, joten se ei ole hyvä joukkue. Hieman huonommalla pelillä tulee aina turpaan ja sen ongelman korjaaminen vaatii niitä pakkeja. Sokea on se fani, joka kuvittelee, että näillä voitaisiin pärjätä. Sama sokeus vaivaa myös Nybaria, on vaivannut alusta saakka, eikä tähän ilmeisesti korjausta ole tulossa. Ja hämmästyttävän moni täälläkin kuvittelee, että näillä pärjätään tai yksi turunen muuttaisi jotakin. Uskokaa nyt, ei muuta.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hifk on kuin kapteeninsa flegu-Hirso, ailahteleva ja virhealtis. Hyökkäyssuuntaan homma yleensä toimii, puolustaminen ei kiinnosta. Kyllähän tuo tarttuu muihin pelaajiin. Hirso tekee joka pelissä hirveitä mokia ja harhasyöttöjä. Ainesta olisi huipuksi jos pääkoppa olisi kunnossa.
 

Pure

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Jännää, IFK:n ykkönen oli kentällä ensimmäisen erän jokaisessa päästetyssä maalissa.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Isaksson:

Siis minä olen samaa mieltä kanssasi, että pakisto tarvitsee vahvistusta, noilla ei pärjätä riittävän hyvin, siitä olen "kitissyt" jo pitkään. Muutoksia on tultava nopeasti, sillä juna tulee menemään kylmästi ohi, jos näillä mennään. Vielä ei ole liian myöhäistä, mutta kohta on, jos mitään ei tapahdu.

Asenne tulee kuvioihin siinä, kun sarjan kärkipäätä vastaan pärjätään. HIFK on pelannut parhaat pelinsä JYP:iä, Jokereita ja Bluesia vastaan tällä kaudella. Silloin on noudatettu pelikuria ja K.Jalosen systeemejä hyvin. Vastapainona sitten taas esim. Ässät ja Pelicans, joita vastaan ei ole ollut samaa järjestelmällisyyttä, asennetta ja "raivoa", kuin esim. Bluesia vastaan. Se on nyt nähty riittävän monta kertaa, aivan kuten pakiston riittämättömyyskin kärkikahinoihin.
 

Stigu

Jäsen
Tsekkasin tuossa juuri Narrit-Jyp-matsin, ja ihan referenssinä, tämän kauden suurimman ennakkosuosikin (siis tällä hetkellä) Jypin pakisto (TOP 6) on seuraava: Mäntymaa - Viitanen- Välivaara - Malmivaara-Koskinen - Kaijomaa. Tuo pakisto ei nimillä häikäise, mutta Jypin ehdoton etu muihin joukkueisiin verrattuna on viisikkopelin eheys. Sekä puolustuksessa, että varsinkin hyökkäyksessä jokainen pelaaja tietää, mitä pitää tehdä kiekottomana ja kiekollisena. Tätä eheyttä säestää kaksi tasavahvaa veskaria (joista tänään tosin Sinuhe lahjoitti voiton Narreille).

Sum summarum, en sittenkään usko, että yksi pakki muuttaisi IFK:n suuntaa tällä kaudella enää hirveästi. Mestaruustaistoihin vaaditaan (tässä järjestyksessä)
1) lisää kokemusta Nokan valmennuksessa
2) Kokenut huippuveskari tai kaksi tasavahvaa veskaria, joista kumman tahansa voi heittää maalille
3) vähintään 2 pakkia

On sanomattakin selvää, että tälle kaudelle mikään noista kolmesta vaihtoehdosta ei tule toteutumaan.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Pää ja jalat jäi stadiin.

Canalin koosteiden perusteella ykköskentällä oli todella vaikeuksia omassa päässä. Ilmeisesti koko jengillä, mutta kaikissa maaleissa oli sellaisia hetkellisiä nukahduksia ketjun jätkiltä.

Ei oltu ollenkaan pelirytmissä, että olis lukenut peliä ja kattonut, että mihin oma jätkä menee. Jäätiin askel jälkeen ja sitten rupes miehet vaihtuu ja paikat unohtuu. Pää ei mukana.

Eka maali oli kyllä snadisti Niemisen, mutta ehkä se lähti Bonon luistimista, joka luisteli löysänoloisesti kaverin edessä ja toivoi toivoi, että Hattu nappaa.

Torstaina katsotaan mistä jengi on tehty kun on iso peli.
 

Pasi77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK.
Ei se ole pelkkä asennevamma. Osa nykyisistä pakeista ei pysty pelaamaan koko ajan ottelusta toiseen osaamisensa ylärajoilla, ei kukaan pysty sellaiseen. Tarvitaan lisää oikeasti osaavia puolustajia, joiden rutiinitasokin riittää usein sellaiseen suoritukseen, että HIFK voittaa pelin. HIFK tarvitsee menestyäkseen keväällä 1-2 kokenutta uutta puolustajaa, muuten menestys on toiveunta. Minulle ainakaan menestystä ei ole sijat 5-10.

Juuri näin. Näyttäisi että nämä alkuvuoden voitot näistä "kärkipään jengeistä" menee juurikin aiemmin esittämäni tammikuu-skenaarion piikkiin ja esim siihen että Bluesilla on puolikomppaniaa telakalla jne. ei Blues ole muitakaan vastaan esittänyt mitään ihmeellistä esittänyt, kärppiä vastaan tasuri taitaa olla ainoa valopilkku Bluesilla. Sitten kun mouhutaan että HIFK pelaa hyvin kärkipään joukkueita vastaan, niin on hyvä katsoa miten hyvin nämä kärkipään joukkueet ovat pelanneet muita vastaan sen HIFK ottelun ympärillä, seim viimevuoden puolelta tulee mieleen HPK joka hävisi HIFK-ottelun ympärillä kaikki matsinsa muistaakseni jne.
 

Pasi77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK.
Höpö höpö. Se on juuri niin kuin Johannes mainitsi. IFK pärjää, kun pakisto pelaa taitojensa ylärajoilla, mutta kukaan ei koko ajan pelaa niin. Hyvän joukkueen merkki on voittaa huonollakin pelillä ja sitä IFK ei todellakaan tee, joten se ei ole hyvä joukkue. Hieman huonommalla pelillä tulee aina turpaan ja sen ongelman korjaaminen vaatii niitä pakkeja. Sokea on se fani, joka kuvittelee, että näillä voitaisiin pärjätä. Sama sokeus vaivaa myös Nybaria, on vaivannut alusta saakka, eikä tähän ilmeisesti korjausta ole tulossa. Ja hämmästyttävän moni täälläkin kuvittelee, että näillä pärjätään tai yksi turunen muuttaisi jotakin. Uskokaa nyt, ei muuta.

Jep, faneja näyttäisi vaivaan sama tauti kuin Nybondasta, eli nähdään joukkue parempana kuin se onkaan. Samanlainen harha oli nähtävissä odotuksissa Jalosen ja Nybondaksen suhteen, kuvitelmat heidän tasostaan olivat täysin epärealistisia todellisuuteen nähden: Kuviteltiin Jalosen joka operoi Kärpissä huippumateriaalilla taikovan paskasta kultaa. Kun Penasta päästiin kuviteltiin tämän Mobergin sylikoiran automaattisesti olevan parempi kuin Pena, mutta todellisuus on tässäkin osoittanut kaverin olevan täysi katastrofi tehtävässään.
 

Pasi77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK.
Surkuhupaisaa on myös se että HIFK:lla näyttäisi olleen joukkuetta kokoamassa tällä vuosituhannella liigan kolme surkeinta joukkueenkokoajaa (Moberg>Matikainen>Nybondas).
 

joey77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HIFK
Canalin koosteiden perusteella ykköskentällä oli todella vaikeuksia omassa päässä. Ilmeisesti koko jengillä, mutta kaikissa maaleissa oli sellaisia hetkellisiä nukahduksia ketjun jätkiltä.

Eilisestä pelistä ei joo jäänyt paljoa kerrottavaa IFK fanin silmin. Ykkösketju oli niin haluton Maestro Hirson johdolla, että oikein vitutti.

Bono oli oma ylimielinen itsensä, 5-3 Yyveellä pelasin minuutin ajan niin paskasti kun vaan voi esim. kaksi vetoa ihan sinisen päältä sen ainoan edessä olevan puolustavan pelaajan suojuksiin ja yksi kikkailu sinisellä jonka aikana lensi ihan itse persuuksilleen ja Pelsut pääsi kahden miehen alivoimalla kohtuulliseen vastahyökkäykseen. No tietysti sitten lopuksi sai leipoa kiekkoa oikeasti 10s b-pisteen kaarella ja lopuksi tajusi vetää itse, iihan paska propelli mutta osui Arttua perseeseen ja pomppi maaliin. Maestro Heikkiselle taas pisteet kotiin, on se v*tun kova, pakkien pistepörssin nelonen. Wittu noin paskaa yyvee peliä saa hakea mutta jos 5-3 vastaan saat pelata koko 2min ja kiekkoa pelataan koko ajan just sulle niin meikäläinenkin tekisi pisteitä.

Ihan oma lukunsa paskuudessa oli kuitenkin mr. Walsh. Tässä kohtaa julkinen anteeksipyyntö, olen miestä välillä vähän puolustellut malliin "Ei se nyt liigan paskin pakki oo, liikaa on haukuttu miestä ison palkan takia."

SITÄ PASKAA EI OO HAUKUTTU OLLENKAAN RIITTÄVÄSTI. Ei herrani auta minua ,miten paska voi pelaaja olla. Walsh heitti eilen ainakin 6 pitkää kiekkoa tilanteissa joissa ei ollut Mitään hätää. Niin ja tietysti siihen päälle yksi kiekko katsomoon jäähy. Tilanne oli suht koominen, kun Loppi odotti syöttöä punasen päällä ihan normaalissa rauhallisessa pelinavaustilanteessa. Kaverin ilme oli näkemisen arvoinen, kun sen sijaan, että olisi saanut kiekon lapaan, kun siellä ihan yksinään seisoi niin, Walsh tykitti lämärin melkeen miestä päähän, lopputuloksena kiekko katsomossa ja Walsh jäähyllä. Eli se siipi kun on vaatinut Walshin korvaamista kunnon pakilla saa nyt yhden lisäkannattajan. Ennen eilistä ajattelin, että Walsh pitämällä ja yksi pakki hankkimalla voitaisiin pärjätä. Ei voida. Walsh ulos, ja 2kpl 25min hyvää liigakiekkoa per peli pelaavia pakkeja sisään, Honkanen noutajan rooliin 7 pakiksi, niin on vielä toivoa.

Mukavaksi pikku loppukaneetiksi laitettakoon tähän vielä, että Kibe istui ihan lähellä perheineen eilen peliä katsomassa ja Batesin poistuessa kesken pelin pukukoppiin kaveri oli ymmärtävinään Killen sanoneen vieressä istuneille , että "Sillä on sormi murtunu". Hyvähyvä, Bates kun oli eilenkin ainoa pelaaja joka pystyi rauhallisuudelleen, oikeaikaisella luistelullaan ja pelisilmällään luomaan mitään järkevää hyökkäyspeliä.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Jep, faneja näyttäisi vaivaan sama tauti kuin Nybondasta, eli nähdään joukkue parempana kuin se onkaan...

En usko että asia on näin, kuin ainoastaan aniharvan fanin kohdalla. Jokainen lajista perillä oleva kyllä näkee ne puutteet ja ongelmat, joita materiaalissa tällä hetkellä on. Ei kannata aliarvioida ihmisiä, jotka ovat käyneet peleissä vuodesta 1 ja 2, ja ovat nähneet jääkiekkoa niin paljon, että tuollaiset faktat on helppo huomata ja tunnistaa.

Esimerkiksi Turun reissulla viime lauantaina jokainen fani, jonka kanssa juttelin hieman "syvällisemmin" joukkueen tilasta, otti esille pakkiongelman. En kuullut kenenkään olevan tyytyväinen materiaaliin. Tai ainakaan hölöttäneen ääneen sitä, kuinka hyvä nippu meillä on. Hyökkäykseen ja parantuneeseen maalivahtipeliin ollaan tyytyväisiä. Pakistoon ja pistesaldoon ei.

Älkää nyt sekoittako kahta asiaa:
- Materiaalin riittävyys
- Asenne
Tuosta jälkimmäisestä oli kysymys eilen, kun spekuloitiin sitä, miksi hyviä vastaan ollaan hyviä, ja huonoja vastaan huonoja.
 

Pasi77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK.
En usko että asia on näin, kuin ainoastaan aniharvan fanin kohdalla. Jokainen lajista perillä oleva kyllä näkee ne puutteet ja ongelmat, joita materiaalissa tällä hetkellä on. Ei kannata aliarvioida ihmisiä, jotka ovat käyneet peleissä vuodesta 1 ja 2, ja ovat nähneet jääkiekkoa niin paljon, että tuollaiset faktat on helppo huomata ja tunnistaa.

Esimerkiksi Turun reissulla viime lauantaina jokainen fani, jonka kanssa juttelin hieman "syvällisemmin" joukkueen tilasta, otti esille pakkiongelman. En kuullut kenenkään olevan tyytyväinen materiaaliin. Tai ainakaan hölöttäneen ääneen sitä, kuinka hyvä nippu meillä on. Hyökkäykseen ja parantuneeseen maalivahtipeliin ollaan tyytyväisiä. Pakistoon ja pistesaldoon ei.

Älkää nyt sekoittako kahta asiaa:
- Materiaalin riittävyys
- Asenne
Tuosta jälkimmäisestä oli kysymys eilen, kun spekuloitiin sitä, miksi hyviä vastaan ollaan hyviä, ja huonoja vastaan huonoja.


Tarkoitinkin täällä jatkoajassa usealla kirjoittajalla ollutta Jalonen/Nybondas huumaa ennen kautta, ainakin täällä jatkoajassa oli useiden kirjoittajien teksteissä luettavissa täysin epärealistisia kuvitelmia ja odotuksia kaksikon suhteen. Mielipiteeni siis perustui jatkoajan HIFK-osiossa tehtyihin havaintoihin ja minusta tuntuu että olimme Isakssonin kanssa melko lailla kaksin mielipiteinemme siitä että joukkue on kasattu päin persettä jos joukkuetta ei vahvisteta pakiston ja hyökkäyksen osalta ja että silloisella kokoonpanolla ei menestystä tule ja myöskin se että Nybondaksen siihen astisilla näytöillä äijä on kävelevä katastrofi (Batesilla korvattiin toki hyökkäyksen taitovaje mutta pakistossa ei ole tapahtunut mitää vaikka eletään kohta tammikuun puoltaväliä sijalla 8, vai oliko se 7). Lätkää en toki ole seurannut ihan vuodesta 1 ja 2, ainoastaan n.35 vuotta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jassoo, ei sitä riemua kauan kestänyt. No johan noita voittoja tuli viisi, joten olihan tässä jo aikakin hävitä. Ja kuten niin monesti aiemmin, niin umpisurkealla asenteella.

Tällaisina hetkinä huomaa tosissaan pohtivansa, olisiko parempi koota joukkue junantuomista janareista (mallia "kallesahlstedt", ei mallia "lassekorhonen"), jotka eivät pienessä voittoputkessa ala leijua hallin katossa ja lähde böndelle skulaamaan niin voitonvarmana, että asennevamma loistaa kilometrin päähän. Jalosen normijargonit ("Valmistautuminen epäonnistui ja otan sen osittain omaan piikkiini") ei varmaan yllätä enää ketään, mutta ihmettelen kyllä kovasti, miten niin käy kovin usein.

Sekin vähän ihmetyttää, eikö Jalonen tunne aikalisän käsitettä. En muista tilastoja ulkoa, mutta sellainen mielikuva on, että Kojo turvautuu aika harvoin aikalisään, vaikka joukkue on monta maalia tappiolla.

Huomenna olisi kasvojenpesun paikka, ja se onnistuu vain ja ainoastaan voittamalla Lukko Nordiksella. Jos eilinen lepsuilu toistuu, lienee syytä alkaa henkisesti valmistautua siihen, että säälärit kutsuvat tänäkin vuonna. Jos taas pelistä otetaan voitto hyvällä pelillä, on olemassa pieni toivo siitä, että joukkue on kasvanut henkisesti ja haluaa taistella suorasta pleijaripaikasta.

Ai niin, Lennu voisi pyytää Arttua opettamaan, miten niitä jalkamaaleja tehdään niin, että dumarit hyväksyvät ne.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tarkoitinkin täällä jatkoajassa usealla kirjoittajalla ollutta Jalonen/Nybondas huumaa ennen kautta, ainakin täällä jatkoajassa oli useiden kirjoittajien teksteissä luettavissa täysin epärealistisia kuvitelmia ja odotuksia kaksikon suhteen.
Niin.. Moni on lähinnä ollut valmis antamaan uudelle johdolle aikaa edes yhden kokonaisen kauden, eikä ole antamassa kaikille kenkää joulun alla. Tämä sitten tulkitaan joksikin huumaksi - en ummarra. Lisäksi, kun ottaa huomioon Penan ja dinojen jättämän perinnön niin taloudellisella kuin urheilullisellakin puolella, niin ehkä pieni murroskausi voidaan Nybondas - Jalonen - Valtanen -akselilla hyväksyä? Vai olenko mä nyt ihan huuman sokaisema?

Tuo ei tietysti poista sitä tosiasiaa, etteikö Walsh ja Pitkämäki olisi olleet floppeja odotuksiin nähden. Kuitenkin, myös nykymateriaaliin nähden joukkue on ajoittain alisuorittanut pahasti. Kuten douppi tuossa totesi - kannattaa erottaa ne kaksi asiaa, eli se, mihin nykyiselläkin materiaalilla pitäisi realistisesti pystyä ja se, mitä vahvistuksia vaaditaan mestaruustaistoon.

HIFKn edellisestä menestyskaudesta on jo niin pitkä aika, että monilla on vähän hävinnyt todellisuudentaju sen suhteen, minkä tason pakisto (ja rosteri yleensä) vaaditaan menestymiseen tämän hetken SM -liigassa. HIFKn fantasiarosterit on edelleen mallia Murphy-Söde-Lupa-Bume-Heikkinen-Kankaanperä, kun esim. liigakolmosena porskuttaa tällä hetkellä joukkue, jonka 4 kärkipakkia on Seppänen-Varakas-Strömberg-Jalasvaara.

Tällaisina hetkinä huomaa tosissaan pohtivansa, olisiko parempi koota joukkue junantuomista janareista (mallia "kallesahlstedt", ei mallia "lassekorhonen"), jotka eivät pienessä voittoputkessa ala leijua hallin katossa ja lähde böndelle skulaamaan niin voitonvarmana, että asennevamma loistaa kilometrin päähän. Jalosen normijargonit ("Valmistautuminen epäonnistui ja otan sen osittain omaan piikkiini") ei varmaan yllätä enää ketään, mutta ihmettelen kyllä kovasti, miten niin käy kovin usein.
Toivottavasti ensi kaudelle tehdään samantyylinen "tuuletus" rosteriin kuin kaudella 1997-98, jolloin viimeisetkin "edarin jätkät" havahtuu siihen, ettei työpaikka HIFKssa ole enää niin varma. Mestaruuskaudellahan esim. Pepe Lehtonen ja Moberg kritisoi kovin sanoin sitä, kun mikään ei tuntunut enää olevan pyhää, kun esim. Kölliä oltiin ulostamassa joukkueesta. Silloin kuitenkin jätettiin kerralla taakse 90 -luvun "häviämisen kulttuuri" ja ammattilaiset landelta näytti, miten homma hoidetaan himaan. HIFK:n tilanteessa on tällä hetkellä yllättävän paljon yhtäläisyyksiä 90 -luvun lopun tilanteeseen ja viimeistään ensi kaudella nähdään, mihin suuntaan laivan kurssi saadaan oikaistua.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivottavasti ensi kaudelle tehdään samantyylinen "tuuletus" rosteriin kuin kaudella 1997-98, jolloin viimeisetkin "edarin jätkät" havahtuu siihen, ettei työpaikka HIFKssa ole enää niin varma. Mestaruuskaudellahan esim. Pepe Lehtonen ja Moberg kritisoi kovin sanoin sitä, kun mikään ei tuntunut enää olevan pyhää, kun esim. Kölliä oltiin ulostamassa joukkueesta.

Ongelmalliseksi tilanteen tekee vain se, että tuolloin joukkueen kokoamisesta vastasi toinen junantuoma eli Keklu, jolle ei tuottanut tunnontuskia pistää alisuorittavia Stadin elviksiä kiertoon. Nyt samalla tontilla on Nybari, jonka kasaama joukkue on täynnä omia kasvatteja tai muuten IFK-taustaisia pelaajia. Onko Nybarilla kanttia laittaa omia poikia pihalle, kun pelaaminen ei maita?
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Kirjoitan lukematta ensin aiempia. Veikkaan, että äp-siipi on noussut juoksuhaudoistaan :).

Tappio Pelicansille voi olla kahdenlainen. Joko se on rutiinitappio, joita pitkässä sarjassa kaikille tulee ja asia korjataan voittamalla selvästi useammin. Viimeisestä kuudesta matsista on voitettu kuitenkin viisi. Voitot Lukosta ja Ässistä, niin homma on kuitattu ja mennään todella kovassa pistekeskiarvotahdossa. Tämä on vaihtoehto 1 ja mielestäni täysin realistinen. Viisi voittoa putkeen on kova suoritus tämän kauden liigassa, ei mikään puu kasva taivaaseen asti. Toinen vaihtoehto on se, että nyt mennään tämän kauden tyyliin vähintään kolmen tappion putkeen ja putki sisältää myös maalivahtipeluutuksen kokeiluja. Ikävä kyllä tämäkin vaihtoehto on täysin realistinen.

Niemisen pelaamisessa oli huonoa ja hyvää. Kaksi ensimmäistä maalia olivat täydellisiä imuja. Jostain syystä ilta ei ollut muutenkaan maalivahtien myöskään Jokerit-Jyp -ottelussa. Nyt pelataan helvetin tiheää ottelutahtia ja juuri tällaisia tilanteita varten pitäisi olla pelivaraa, kuten Dufvalla. Kaverilla on varaa vaihtaa Wallinheimo ulos kahden päästetyn jälkeen. HIFK:n tilanne on toinen. Myöskään mv-pelissä mikään puu ei kasva taivaaseen asti ja Niemisen huonompi iltakin oli odotettavissa. Hyvää eilisessä oli se, että Niemisen koko peli ei lörähtänyt. Hän ryhdistäytyi kahden imun jälkeen, torjui kaikkiaan 40 kertaa ja nappasi prosentin 90,90%. En vaihtaisi maalivahtia huomiseksi. Niemisen kokonaisprosentti ja GAA ovat edelleen loistavalla tasolla. On paljon todennäköisempää, että Nieminen pelaa edelleen yli 90% tasolla kuin että Housu yltää tähän.

HIFK:lla oli vielä kaikki mahdollisuudet tulla peliin mukaan 2-0:n ja 3-0:n jälkeen. Niin Jokeritkin tuli. Mutta ilmeisesti HIFK ehti jo leijailla jalat ilmassa uskoen, että Hattu päästää vain yhden, korkeintaan kaksi maalia. Peli hajosi, kaverin annettiin vetää 44 laukausta. Joku kysyi voittoputkessa enkö ole enää kenkäämässä Jalosta. Näin totesin 3 päivää sitten eli 4.1:

En ole vieläkään mieletön Jalonen-Rautio fani, olen ylistänyt valmennusta eniten siitä, että vaihtoivat maalivahdin. Meistä kirjoittajistakin kuka tahansa olisi pystynyt tähän - ja paljon aikaisemmin kuin se tapahtui. Sanoudun jyrkästi irti KJ fanclubista, toistaiseksi, sillä haluan ensin lisää ja pitempiaikaisia kovia näyttöjä. Enkä itse ainakaan voi luvata nyt, että jos seuraavat viisi peliä menevät 0 pisteen merkeissä, niin pysyn tyytyväisenä, koska joulu-tammikuussa pelattiin vihdoin hyvä periodi! 60 ottelun hyvä periodi, kiitos! Sitä tässä venttaillaan.

Mestaruuksia ajatellen KJ-Rautio ja pakistomme on edelleen heikoin korttimme, aivan ehdottomasti näin. Muistellaanpa perjantaista paikallista. HIFK tuli toiseen erään aneemisena, neppailevana laumana. KJ oli jättänyt taklaukset ja taistelun kokonaan pois. Onneksi narrit ei osaa tehdä maaleja ja lisäksi meillä oli tasokas maalivahti. Joku kädellisempi jengi olisi mennyt menojaan. Kolmannessa erässä kun HIFK sai 10 minuutin ylivoiman, KJ esitti erään kauden munattomimmista hetkistä: ei aikalisää ja sairasta maalinnälkää heti alkuun. Mentiin normikentällisillä hiljakseen, mm. Liivik ja Hacker pelasivat ylivoimaa. Periodin loppuun oli sitten tarkoitus saada aikaan jotain, mutta narrien vastahyökkäykset olivat parhaat tilanteet. Ottelu lähes valahti käsistä ja nimenomaan valmennuksen toimesta. Nieminen ja Piku pelasivat meille 2 pistettä, kiitokset tästä!


Mikään tästä ei ole muuttunut. HIFK lähti huonosti valmistautuneena ja takki auki Lahteen. Katsaus valmennukseen: Teidän tehtävänä on psyykata joukkue. Joukkueen 1-kenttä antoi kolme ensimmäistä maalia, joista tosin kaksi menee mv:n piikkiin. Katsaus valmennukseen: Tähtipelaajatkin saa penkittää ja ainakin heidät pitää pystyä hiomaan terävämpään iskuun ottelun aikana. Molemmat näistäkin asioista ovat valmennuksen vastuulla.

Mikään ei ole muuttunut: pakisto ja valmennus ovat edelleen HIFK:n heikoimmat alueet. KJ on loistava flow-kaveri silloin, kun joukkue pelaa hyvin. Mutta pahoissa paikoissa hän on huolestuttavan kädetön. Turha piiloutua pelkästään pelaajien taakse silloin kun menee huonosti. Samalla logiikalla hyvät pelitkin pitää laittaa pelaajien ansioksi. Shedden ja jopa Baxter osasivat pitää nipun käsissään ja reagoida ottelun sisällä. KJ:n HIFK:n lopputuloksen voi aavistaa suurinpiirtein ensimmäisen erän jälkeen. Jos HIFK menee johtoon ja on hyvällä jalalla liikkeellä, HIFK voittaa. Jos vastustaja menee kahdenkin maalin johtoon ensimmäisessä erässä, HIFK ei kuulu niihin joukkueisiin liigassa, jotka kiskovat etumatkan kiinni. Tämä ei ole hyvän pelinjohdon merkki. Jalosen pelikirjassa ei sen sijaan ole mielestäni suurtakaan vikaa ja sehän tässä vituttaakin. Toteutusvaiheessa hän + nobody-Rautio eivät osaa olla tarpeeksi vaativia.

Kukaan ei voi olla tyytyväinen 1-kenttään, kun se ottaa kolme maalia omiin. Mutta totuuden nimissä pitää sanoa sama kuin Pitkämäen aikaan: kun veskari imee, kaikki kenttäpelaajat saavat armotta miinuksen, vaikka veto olisi ollut torjuttavissa. Nieminen sähläsi 2 miinusta ykköskentälle, aivan kuten Housu pelasi alussa ykköselle isot miinukset. Jos nyt mentäisiinkin kerrankin vaihtoehdon 1 mukaan ja otettaisiin 6 pinnaa Lukolta + Ässiltä, menee tämä tilastotappiona. Mutta huolestuttavaa on kaikissa olosuhteissa, myös jos voitetaan 2 seuraavaa, se että joukkue tarvitsee pakkitäydennyksiä alakertaan. Muuten ollaan pleijareissakin liian paljon mv:n ja vastustajan illan kunnon varassa. Hyvällä pakistolla voidaan pelin kulkuun vaikuttaa olennaisesti. Jos meillä olisi esimerkiksi eilen ollut kova pakisto (mv voi silti antaa 2 maalia), olisi 2-0:ssa pitänyt aloittaa 1. erän loppuun kestävä viiltävä kilpikonnapuolustaminen, jolla olisi tehty mahdottomaksi vastustajan lisämaalien tekeminen. Toka erään oltaisiin tultu kunnon karvauksella ja luotettu siihen, että kyllä me 3 tehdään, kun vastustaja ei tee enää lisää. Näin pystyi pelaamaan SW:n HIFK. Hyvä pakisto on aivan sairaan hyödyllinen ase kaikissa tilanteissa; kun ollaan tappiolla ja kun johdetaan.

edit: Nyt vilkaisin paria edellistä kirjoitusta ja totean, että ei täällä kauheaa epärealismia ollut ennen kautta. Itse veikkasin HIFK:ta neljän sakkiin. Näin veikkasi myös koko maan kiekkomedia, jolla ei ole suuria tarpeita yliarvioida HIFK:ta. Tälläkin miehistöllä pitäisi olla noin viidennen sijan paikkeilla. Ja oltaisiinkin, jos Nieminen olisi pelannut koko kauden - tai jos Housu olisi pelannut Niemisen tasolla oman osuutensa. Täysin simppeli asia. Joka ei muuta sitä tosiseikkaa, että pakisto on silti vajavainen.
 

mikkon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koko matsin eilen katsoneena voi vaan sanoa, että Pelsumatsi oli perseilyä koko jengiltä. Neloskentä oli oikeastaan ainut joka edes yritti, muuten ekat 2 erää täyttä surffailua muutamaa vaihtoa lukuunottamatta.

Maaleista ei voi Jani Niemistä syyttää. Pahimmat perseilijät ehdottomasti ylläri-ylläri *rumpufilli* Tom Walsh ja Kim Hirschovits..


.m
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Thanks Dennis, Ymmärsit hyvin pointin, jota ajoin takaa :)

Lisäys edelliseen: On hyvin surullista huomata liigamme nykyinen pakkitaso. Se ei palvele ketään, ja laskee liigamme tasoa merkittävästi.

Ajattelen asian IFK:n nykypakistosta näin:
- resurssit sijoille 5-6, vaatii nappisuoritusta, eli todennäköisempi vaihtoehto kuitenkin sijat 7-10
- Ei kestä yhtään loukkaantumista, jo Holmbergin poissaolo vaikuttaa (aika surullista)
- ns. profiilipakkeja ainostaan 2: Heikkinen ja Kanki, muut joko keskitasoa tai sen alapuolella.
- Ei Right-pakkeja. Heikentää merkittävästi mm. YV peliä. Vaikuttaa 5vs5 peliin negatiivisesti myös.
- Suoritusvarmuus heikohkolla tasolla. Taso heittelee. Virhealtis. Ei riittävästi "rutiinipuolustamista".
- Ei riittävästi tulivoimaa

Siinähän sitä moitittavaa jo riittämiin.
 

Pasi77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK.
Vai ei epärealisimia? Aloinpa huvikseni selata Tom Nybondas-ketjua ja pääsiin 29.2.2008 kun löytyi jonkun silloin kirjoittama viesti jossa todettiin: "Ensi syksynä on kasassa ensimmäinen Nybarin kokoama nippu ja tähtäin on valmennusta myöten korkealla. Tämän on todennut jopa HIFK:sta lähtevä Baxterkin. Mikään asia ei ole taivaassa kuulutettu ennen kuin se tapahtuu, mutta HIFK:n oddsit onnistua Nybarin kanssa verrattuna Penaan ovat järisyttävän paljon suuremmat."

Vaan mitäpä näistä, pääasiahan olisi nyt vahvistaa pakistoa jotta tuo ylläoleva olisi mahdollista ja tämäkin olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten niin sarjasijoituskin olisi jotain muuta kuin se nyt on. Tähän mennessä Nybondaksen näytöt ovat olleet Penaankin verrattuna järisyttävän surkeat, ainoa onnistuminen lottoamalla tullut Bates. Kankaanperänkin hankinnan onnistumisen arviointiin vaikuttaa miehen saama liksa, jos kaveri on tosiaan palkattu jollain 200.000 vuosipalkalla(jossain täällä taidettiin mainita ks.palkka), niin Nybondas on sitten vieläkin tyhmempi kuin osasin edes kuvitellalkkaan.
 

joey77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HIFK
Kukaan ei voi olla tyytyväinen 1-kenttään, kun se ottaa kolme maalia omiin. Mutta totuuden nimissä pitää sanoa sama kuin Pitkämäen aikaan: kun veskari imee, kaikki kenttäpelaajat saavat armotta miinuksen, vaikka veto olisi ollut torjuttavissa. Nieminen sähläsi 2 miinusta ykköskentälle, aivan kuten Housu pelasi alussa ykköselle isot miinukset.

Toinen puoli tähän asiaan on se, että ensimmäiseen 10minuuttiin pelattiin vain ja ainoastaan IFK:n päädyssä ja varsinkin ykkönen ei päässyt omista pois, kuin satunnais puruilla. Siinä kohtaa on hiukka tökeröä syyttää pelkästään maalivahtia menneistä maaleista. Fakta on se ,että IFK juoksi koko ajan 3-4 askelta perässä ja tilanteita tuli liukuhihnalta, siinä kohtaa tuppaa yleensä verkko soimaan omissa. Ykkönen olisi voinut helpottaa omaa miinuslukuaan ihan sillä yksinkertaisimmalla reseptillä. Viemällä kiekon toiseen päähän ja laittamalla vastustajan miettimään puolustamista. Näin ei kuitenkaan tehty vaan pyörittiin ihan suosiolla omissa ja vastustajille tarjoiltiin tekopaikkoja ihan YYA- hengessä.

Eli vaikka Hatun suoritus ei ollut tasoa ottelun pelastaja, niin kyllä ihan saman verran noista maaleista voidaan laittaa kenttäpelaajien piikkiin, kuin Janinkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös