Mainos

HIFK:n peliesitykset kaudella 2023–2024

  • 1 236 620
  • 22 271

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Haloo - nyt on nippa nappa marraskuu, ei pelin nyt vielä pidäkkään näyttää kovin valmiilta

Jos nyt olisi joulun tienoo, niin voisi hieman olla huolestumut

Syksyllä meekkaa vain se, että pisteitä napsitaan tasaiseen tahtiin, ja ettei kärkisijat nyt täysin karkaa
Kyllä, muta poffeissa ei pelata pisteistä, niin pitää kysyä, että riittääkö IFKn yksilöiden kyvyt viemään finaalin voittoon, kun nytkään eivät oikein kiekkoa sisään saa mistään. Ilman muutoksia valmennuksen osaamisessa ei ainakaan pelitavallisesti noita viedä. Pelinopeuden ja -rohkeuden on lisäännyttävä ja paljon. Samoin fyysisyyden sekä liikkeen, ja sen lisäksipelitava on tuettava ja saatava yksilöistä enemmän irti, ja viimeksi niidne yksilöidenkin pitää onnistua kun paikka on.
Onnistuminen kuitenkin on todennäköisempää pelaamisen ollessa myös taktisesti kypsääs, pelaajien taitoa tukevaa ja siten riittävän luovaa, jotta ei aina tule jännäkakka pelihousuun kun ase paikka tulee, tai tarvitse vedellä vaan logoon.
Sen jo myönsinkin, että hyvä kiva kun pisteitä tulee, mutta sittenkin väitä, että viimekauden joukkueella ja sen yksilöillä meillä olisi jotakuinkin sama määrä pisteitä kuin viime kaudellakin. Eli joukkueessa osaaminen on lisääntynyt, valmennuksessa ei. Toivottavasti kuitenkin lisääntyy tai kusessa ollaan poffeissa.
 
Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Mun mielestä KooKoo pelasi tänään hyvän pelin. Ottivat etäisyydet kiinni koko ajan. Me ei möyritty vaan tehtiin ihan oikeita juttuja. Parasta oli se, ettei johtomaalin jälkeen selkä suoristunut hetkeksikään vaan jatkettiin vauhdikasta peliä. Suonenveto vastustajalta tässä pelissä mutta pidettiin johto.

On Hovisella sellainen isku, että väkisinkin kenttäpelaajat uskaltaa pelata rohkeammin.

Edelleen, ton nimilistan pitää konkretisoitua paremmaksi tulokseksi. Mä fanitin/fanitan täysillä pelaaja-Villeä ja kapteeni-Villeä, mutta arvostan valmentajista sitä, että kaivavat esiin osaamisen ja onnistumisen joukkueesta tyyliin Shedden (elääkö vielä?). Ville on kuin kapellimestari, joka on hukannut tahtipuikon. Soittajat on taitavia ammattilaisia ja osaa kohtuullisesti biisin ja aika hyvin osuu orkesteri oikeaan mutta ei saavuteta potentiaalia.
 
DelJampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Norwich City
Kyllä, muta poffeissa ei pelata pisteistä, niin pitää kysyä, että riittääkö IFKn yksilöiden kyvyt viemään finaalin voittoon, kun nytkään eivät oikein kiekkoa sisään saa mistään. Ilman muutoksia valmennuksen osaamisessa ei ainakaan pelitavallisesti noita viedä. Pelinopeuden ja -rohkeuden on lisäännyttävä ja paljon. Samoin fyysisyyden sekä liikkeen, ja sen lisäksipelitava on tuettava ja saatava yksilöistä enemmän irti, ja viimeksi niidne yksilöidenkin pitää onnistua kun paikka on.
Onnistuminen kuitenkin on todennäköisempää pelaamisen ollessa myös taktisesti kypsääs, pelaajien taitoa tukevaa ja siten riittävän luovaa, jotta ei aina tule jännäkakka pelihousuun kun ase paikka tulee, tai tarvitse vedellä vaan logoon.
Sen jo myönsinkin, että hyvä kiva kun pisteitä tulee, mutta sittenkin väitä, että viimekauden joukkueella ja sen yksilöillä meillä olisi jotakuinkin sama määrä pisteitä kuin viime kaudellakin. Eli joukkueessa osaaminen on lisääntynyt, valmennuksessa ei. Toivottavasti kuitenkin lisääntyy tai kusessa ollaan poffeissa.
Allekirjoitan lähes kaiken, mutta play offit alkavat IFKn osalta melkein 4 ja 1/2 kk päästä. Pelin pitää koko ajan kehittyä, ja helmikuussa sen pelin pitää kantaa helvetin pitkälle, muuten homma on vain silmänlumetta

Pleijareissa jää myös pilli taskuun ja fyysiset jengit yleensä pärjäävät - meillä on hemmetin jämäkkä jengi. Lähes kaikki C-Moren asiantuntijat ovat jo useamman kerran sanoneet, että kun keväällä aletaan pelaamaan best of seven-sarjoja, IFK tulee olemaan kova

Lähes kukaan vaan ei tällä palstalla usko tuohon

Minä ainakin uskon - sijat 1-3 runkosarjassa, ja sitten pleijareissa mennään kun pelimiehet alkavat pelaamaan
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
Kolmannes kaudesta takana.
Antaisin arvosanaksi 8.

Sarjasijoitus varsin mukava kolmas, Tampereen jengit edellä, enemmän pelejä myös pelanneena.
Kivempihan tässä tilanteessa on olla, kuin vuosi sitten voivotella piste-eroja ylöspäin.

Hyviä puolia on se, että nihkeälläkin pelillä on voittoja, vähintäänkin pisteitä raavittu.
Toki voi myös sanoa, että pisteitä on myös osattu tuhria hukkaan.

Suoria tappioita myös vain neljä kappaletta toistaiseksi, näistäkin pari viimeisen minuutin maaleilla turpaan.
Ässät-tappiossa positiivinen fiilis jäi sentään loppukiristä, joka ei ihan kantanut.
Ilves-tappiossa myös IFK oli kenttätapahtumissa parempi.

IFK on päästänyt toiseksi vähiten maaleja, 42 kappaletta.
Vain Kärpät päästäneet vähemmän, 41 kappaletta.

Alivoimaprosentti on IFK:lla selvästi paras Liigassa. 88,46%.
Se on melkein kolme pinnaa kovempi kuin seuraavalla jengillä.
Ylivoimaprosentti on 24,49%, kuudenneksi kovinta Liigassa, eli varsin hyvällä tasolla senkin suhteen.
JYP:llä toki tuo prosentti on aivan hävytön, 36,67%.

Tuloksellisesti varsin onnistut ensimmäinen kolmannes.
Pelihän ei todellakaan ole valmista ja kyllä haluaisin IFK:n tuolla materiaalilla pelaavan tehokkaampaa ja viihdyttävämpää hokia, mutta koska täällä ei mestaruuksilla liikaa juhlita, niin kyllä tässä silti haluaa ennemmin nähdä niitä tuloksia tyylistä viis myöskin.

Tuloksellisesti pohja on varsin hyvä, joten hyvät lähtökohdat jatkaa kautta tauon jälkeen.
Nyt vain peliin uusia uomia ja kai tästä voi aika kivakin kausi tulla!
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Alivoimaprosentti on IFK:lla selvästi paras Liigassa. 88,46%.
Se on melkein kolme pinnaa kovempi kuin seuraavalla jengillä.
Ylivoimaprosentti on 24,49%, kuudenneksi kovinta Liigassa, eli varsin hyvällä tasolla senkin suhteen.
JYP:llä toki tuo prosentti on aivan hävytön, 36,67%.
Hyvät nostot sinulta ja vanha viisaus kuulukin, että erikoistilanteet ovat kunnossa, kun YV- ja AV-prosentit ovat yhteensä 100+%. IFKlla tämä yhteisluku Liigan ylivoimaisesti paras, joten kiitosta voi jakaa sekä ylivoimalle että alivoimalle. Yllättävän hyvä tuo IFKn YV-prosentti lopulta ja siinähän on paljonkin kiristämisen varaa. JYPillä kliinisen ylivoiman vastapainoksi umpisurkea alivoima.
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:lta tänään jopa eräällä tavalla inhorealistinen suoritus. Vastustajalla oli ihan mukavasti paikkoja, mutta onnistunut maalivahtipeli pelasti pisteet.

Kuten tuossa ylempänä mainittiinkin, runkosarjasta on pelattu kolmannes. Seuraavalle kolmannekselle joukkue voisi sisäisesti asettaa itselleen sellaisen tavoitteen, että määrätietoista ja tuloksellista peliotetta saataisiin isommalta määrältä pelaajia. Esimerkiksi HPK-ja KooKoo-otteluissa muutaman pelaajan osalta jäi hyvin epäselväksi, minkä panoksen he suunnittelivat kentälle jättävänsä. Ei mennä oikein tilanteisiin ja lähes koko ottelun ajan ollaan käytännössä pelin ulkopuolella. Lisää jämäkkyyttä ja jokaisen tilanteen huolella pelaamista.

Olen edelleen sitä mieltä, että joukkue tarvitsee yhden puolustajan ja yhden isokokoisen ja pyyteettömän motivoituneen voimahyökkääjän. Lisäksi Seppälän kanssa kannattaa tehdä loppukauden sopimus, jos se vaan on mahdollista. Voimahyökkääjä tarvitaan tekemään tilaa ja vastaamaan vastustajien kevään mittaan lisääntyvään taklauspelaamiseen. Ensimmäisen kolmanneksen HIFK on ollut hyvin epäfyysinen ja ainakin kotiotteluissa meiningin soisi muuttuvan.
 
110% on se yhteisprosentti joka yleensä vaaditaan, että keväällä pärjäät
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Allekirjoitan lähes kaiken, mutta play offit alkavat IFKn osalta melkein 4 ja 1/2 kk päästä. Pelin pitää koko ajan kehittyä, ja helmikuussa sen pelin pitää kantaa helvetin pitkälle, muuten homma on vain silmänlumetta

Pleijareissa jää myös pilli taskuun ja fyysiset jengit yleensä pärjäävät - meillä on hemmetin jämäkkä jengi. Lähes kaikki C-Moren asiantuntijat ovat jo useamman kerran sanoneet, että kun keväällä aletaan pelaamaan best of seven-sarjoja, IFK tulee olemaan kova

Lähes kukaan vaan ei tällä palstalla usko tuohon

Minä ainakin uskon - sijat 1-3 runkosarjassa, ja sitten pleijareissa mennään kun pelimiehet alkavat pelaamaan
Toivotaan näin. Yksilöistä sen ei pitäisi ainakaan kiinni jäädä jos saavat pelin soljumaan. Itse en vaan (ainakaan toistaiseksi) näe valmennuksessa mitään kehitystä. JOs sitten yksilöinä nuo pelit viedään, niin hyvä,ja jos valmennuskin vielä parantaa ja osoittaa olevansa kykenevä niin aina parempi. Sitä toivon, mutta nyt en usko nähdyn perusteella.
Toivotaan kuitenkin että olet oikeassa, sillä olisihan se virkistävää vielä tässä elämässä edes yksi mestaruus nähdä.
Edelleen kuitenkin totean Jalosta lainatakseni, että siinä saa vetää mietintämyssyn vähintään perslihaa myöten päähänsä kun ja jos tältlä kaudelta ei minimissään tule finaalia. Silloin on edessä melko helvetti sen uuden vp kauden alkaessa.

Vieläkin väitän, että viime kauden joukkueella ja tällä valmennuksella meillä olisi kenkää kaikille ketju ihan tukossa. Nyt on vielä sentään hyvin asiat, mutta pelin kehitys kyllä luokattoman hidasta, ja oikeastaan sitä ei edes ole nähtävissä. Siksi en myöskään ota näitä taktiseen nerouteen viittavia kommentteja, kuten vaikkapa "kliininen vieraspeli". Se on ihan paskaa nähdyn valossa. Niinkauan kun yksilöt riittää pisteisiin, niin hyvä, mutta kyllä perhana sentään, sen valmennuksenkin pitää löytää itsensä samalle tasolle joukkueen kanssa.

Tosin joukkueessakin on vielä jotakin kemiaongelmia, jonka vuoksi kentällisten tasapaino heiluu ihan hullun lailla. En siis tarkoita, että huono henki tai mitään sellaista, vaan että ei ajatukset ja käsitykset osu juurikaan yhtään yhteen.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Viime viikon tapaan myös tämä viikko oli järkyttävää kuraa, mutta 6/6 pistettä tältä viikolta oli se tärkein. Pelillisesti oli kuitenkin järkyttävän huonoa tämäkin viikko ja jotain pitäisi keksiä tauolla.
 
Theosaurus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vesalainen-Lehterä-Jääskä juonivat kyllä hyvin vaarallisia tilanteita ja tuossa on mielestäni nyt meille toimiva ykkösketju. Sitten onkin yhtä isoa kysymysmerkkiä.

Nättinen mm surffailee tuolla kentällä ihan turistina… Koivistoinen, Ikonen, Rask ja Pakarinen eivät tuota riittävästi tulosta. Kaskimäki ja Teissala ovat ihan pihalla tällä hetkellä. Jotain tuohon pitää nyt loihtia tauolla. Tallbergille vaikka tuo Kaskimäen paikka…

Hieno puolustusvoitto ja Taposella on nyt kovat paikat pitää ykkösveskarin paikka. Kookoo oli odotetun vaarallinen ja kovassa kunnossa.
 
doppelgänger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Täytyy kyllä toivoa että Niko Seppälälle tehdään suoraan vähintään loppukauden pahvi. Todella hyvä ollut roolissaan ja mielellään katsoisi tätä kaveria esim. 6-7 pakin roolissa kun kaikki terveitä. Ajaa aivan kevyesti tällä hetkellä Salinin ohi.

Päivän pelistä. Olipa tyly vieraspeli, ei KooKoolla kovin montaa hyvää maalipaikkaa ollut ja nekin vähä Pappi hoiti eleettömästi. Georgelle myös peukku päivän pelistä, jumalainen pelisilmä.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Hajanaisia muistiinpanoja ottelusta.

- KooKoon valmentaja on lähes yhtä ärsyttävän oloinen persoona kuin Tapola tai Rautakorpi. Aina hirveä kyseenalaistaminen ja käsienlevittely jos oma pelaaja joutuu jäähylle, oli syy mikä tahansa.
- Hovisen vire hymyilyttää. Päästääköhän tällä kaudella enää yhtään maalia?
- Puolustuspelaaminen suht. virheetöntä ja samoin alivoimapeli toimii...
- ...MUTTA miten tällaisella hyökkäysmateriaalilla on mahdollista pelata näin mielikuvituksetonta hyökkäyspeliä? Aivan järkyttävää puskemista, kuskailua ja nurkissa pyörimistä. Kontrolloidut hyökkäykset loistavat poissa-olollaan käytännössä kokonaan. Ainoastaan Vesalainen - Lehterä - Jääskä väläytteli paikoin ja sekin lähinnä yksilösuoritusten ansiosta.
- Kuka vastaa em. asiasta ja ylivoimapelistä -> potkut.
- Mikä helvetin vihellys tuo Seppälän sukellusjäähy oikein oli? Tuomareilla ei ollut munaa viheltää kotijoukkuetta alivoimalle 3. erässä, joten piti taikoa tuollainen tasoitusjäähy siitä kun kampitettu pelaaja ei onnistunut pysymään pystyssä?

Onneksi alkoi tauko. Duunia on ns. vitusti.
 
Spartacus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
KooKoo tuli peliin kentällä ja katsomossa sillä ilmeellä, että tänään ei IFK vie pisteitä Kouvolan Betonista. Erityismaininta siitä tifosta KooKoo-faneille!

Kotijoukkue hallitsi peliä, mutta oli kuitenkin aika hampaaton. Hoviselle torjuntamäärästä huolimatta helppo nolla, perustorjunnoilla, peittämisellä ja sijoittumisella puhdas verkko. Ei siltikään syytä väheksyä, noin iso veska pelaakin parhaimmillaan.

Ykkösketjua ja Koivistoista lukuunottamatta IFK aika yössä hyökkäyspäässä ja KooKoon karvauksesta ei oikein millään päästy keskialueen yli.

Salinilla alkaa olla kasassa tekopaikat vähintään kymmeneen häkkiin ja silti maalisarakkeessa pyöreä nolla. Lindbohm saa illasta toiseen huhkia ylimääräistä omissa kun Otto hyökkää, hukkaa kiekkoja ja häviää kaksinkamppailuita.

Tuomareita ei napostellut viheltää kotijoukkueelle ja olihan se Ilomäen/Seppälän jäähy pienimuotoinen farssi.

Täydet pisteet viikolta ja hyvissä asemissa majutauolle. Nyt vaan äijiä ehjäksi levon aikana ja kädet kyynärpäitä myöden ristiin, ettei kukaan loukkaannu Karjala-turnauksessa.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:lta tänään jopa eräällä tavalla inhorealistinen suoritus. Vastustajalla oli ihan mukavasti paikkoja, mutta onnistunut maalivahtipeli pelasti pisteet.

Kuten tuossa ylempänä mainittiinkin, runkosarjasta on pelattu kolmannes. Seuraavalle kolmannekselle joukkue voisi sisäisesti asettaa itselleen sellaisen tavoitteen, että määrätietoista ja tuloksellista peliotetta saataisiin isommalta määrältä pelaajia. Esimerkiksi HPK-ja KooKoo-otteluissa muutaman pelaajan osalta jäi hyvin epäselväksi, minkä panoksen he suunnittelivat kentälle jättävänsä. Ei mennä oikein tilanteisiin ja lähes koko ottelun ajan ollaan käytännössä pelin ulkopuolella. Lisää jämäkkyyttä ja jokaisen tilanteen huolella pelaamista.

Olen edelleen sitä mieltä, että joukkue tarvitsee yhden puolustajan ja yhden isokokoisen ja pyyteettömän motivoituneen voimahyökkääjän. Lisäksi Seppälän kanssa kannattaa tehdä loppukauden sopimus, jos se vaan on mahdollista. Voimahyökkääjä tarvitaan tekemään tilaa ja vastaamaan vastustajien kevään mittaan lisääntyvään taklauspelaamiseen. Ensimmäisen kolmanneksen HIFK on ollut hyvin epäfyysinen ja ainakin kotiotteluissa meiningin soisi muuttuvan.

Ekaan palikkaan sellainen huomautus, että pelkästään Georg Lehterä valmisteli enemmän hyviä paikkoja kuin koko KooKoon joukkue yhteensä pelissä. Muille ei vaan maistunut maalintekoa. No se siitä.

Tokasta kappaleesta olen hyvinkin samaa mieltä.

Kolmanteen sellainen, että jatkaisin Seppälän lainaa kauden loppuun asti ja lähettäisin vaikka Lehmuksen sinne paluupostilla. Ja sitten yksi vähintään allaround-puolustaja kehiin loppukaudeksi. Sen lisäksi vielä juuri mainitsemasi voimahyökkääjä tekemään tilaa kentälle.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
On tylsää kun IFK ei tee enempää maaleja ja pelikin oli vähän nihkeää mutta toisaalta olisihan tuolta voinut takkiinkin tulla. KooKoo päässyt hyvin viime peleissä pisteille ja välillä maalejakin tullut ja painoivat tänään tosi kovaa päälle. Silti IFK:n puolustustaistelu oli mielestäni laadukasta tuollakin pakistolla ja tuntui koko vikan erän, että KooKoo ei maalia tee. Mielestäni IFK myöskin rakensi matsin vaarallisimmat paikat, joten olen itse ihan tyytyväinen. Salin kun olisi laittanut sisään, olisi KooKoo avannut enemmän peliään ja taas olisi voinut pelin suunta muuttua. Hyvät paikat Jääskällä ja jollain muullakin.

Tallberg on pelannut mielestäni viime otteluissa hyvin ja rakentaa joka matsissa maalipaikan kaverille, ei vain mene kellään sisään.

Toivottavasti maajoukkuetauolla saadaan kokoonpanot minttiin ja tehoja Koivistoiselta, Nättiseltä, Raskilta, Pakariselta ja Ikoselta hieman tasaisemmin ja maaleja enemmän. Nyt tuntuu että 8 laatuhyökkääjästä saa oikeastaan vain 1 hyvän kentän, kun pitäisi pystyä 3 taikomaan.

Harmi kun Kaskimäki putosi pois, on päässyt peliin hyvin sisälle ja olisi tärkeä palanen 2-3 ketjuja.

Salin oli tänään omissa luokaton kun ei pärjää kamppailuissa ja ei oikein tunnista tilanteita. Muut pakit, jotka pelasivat yli 2 min, hoitivat homman riittävän hyvin. Sundin pelaaminen näytti aika hyvältä pitkän poissaolon jälkeen ja suht samankaltaiseksi pelaajaksi miellän hänet Salinin kanssa, mutta otteet omissa olivat kuin yö ja päivä.
 
Jazzhands

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Salinilla alkaa olla kasassa tekopaikat vähintään kymmeneen häkkiin ja silti maalisarakkeessa pyöreä nolla. Lindbohm saa illasta toiseen huhkia ylimääräistä omissa kun Otto hyökkää, hukkaa kiekkoja ja häviää kaksinkamppailuita.
Tämä pistää omaankin silmään. Mielestäni tämä näkyy negatiivisella tavalla Lindbohmin pelaamisessa. Varsinkin hyökkäyssuuntaan.
 
Dimas_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, #87, ManU, CR7, Seattle Seahawks
Kyllä on taas mielenkiintoista lukea tätä ketjua. Back-to-back -peleissä meidän veskari/jengi pitää NOLLAT (koska viimeksi??!) ja ollaan majutauolle lähtiessä sijalla 3. Silti täällä jengi vetelee ranteita auki ja kauhea valitusvirsi käynnissä.

Aina, kun voitetaan niin ”yksilöt kantaa” ja viime kaudesta parantunut pelaajien laatu sekä taitotaso tuo pisteitä koska pelitapa tai valmennus ei tuo mitään sekä muita huumoriosaston juttuja. Ja sitten jos hävitään, niin syy on aina valmennuksen tai pelitavan.. Huh huh taas tätä samaa levyä!

Majutauko tulee myös tälle palstalle hyvään saumaan, niin saamme kaikki vetää vähän happea ja keskittyä johonkin ihan muuhun hetken aikaa.

Kyllä mulle ainakin tämän hetken tilanne kelpaa ja hyvin. Täytyy myös muistaa, että loukkaantumisia on ollut ns. vitusti (taas kerran) ja silti tuo jengi pelaa joka ottelussa voitosta. Sitkeän joukkueen merkki ja kyllä siitä pitää antaa sulkaa myös valmennuksen hattuun, että meitä on ollut tähän mennessä aika vaikea voittaa.

Paljon on parannettavaa ja ei minuakaan tyydytä se, että sitä huippusuorittamista on vain välähdyksittäin. Hyökkäyspelaamisen sekä YV:n tehokkuuden tulee parantua ja en pistäisi pahakseni myöskään näyttävämmästä sekä luovemmasta sexy hockeysta! Mutta tässä on vielä hyvin aikaa hioa ko. asioita vaikka yhtään löysätä ei voi sarjan tasaisuudesta johtuen.

Hyvällä (joskaan ei niin näyttävällä) tiellä tässä ollaan tukevasti vielä.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Illan KooKoo-pelihän oli perinteinen ”Vika duunivuoro ennen maajoukkuetaukoa ja saunailtaa”-peli. Toinen kankku oli jo paluumatkalla alusta asti lähes jokaisella pelaajalla ja tekeminen oli sen näköistä. Kaikki paukut oli laitettu puolustamiseen ja siinä onnistuttiin, mutta muuten pyrittiin lähinnä välttymään loukkaantumisilta ja tekeminen ja peli oli juuri sen näköistä. Näitä vastaavia matseja on myös hävitty, joten kolme pinnaa tyydyttää.

Tauko tulee tarpeeseen. Aika moni pelaaja vaikuttaa vähän väsyneeltä. Myös tämä maalinteon vaikeus on nyt hyvä katkaista. Jospa tauon jälkeen löytyisi maalijyväkin nykyistä helpommin.
 
Jazzhands

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä on taas mielenkiintoista lukea tätä ketjua. Back-to-back -peleissä meidän veskari/jengi pitää NOLLAT (koska viimeksi??!) ja ollaan majutauolle lähtiessä sijalla 3. Silti täällä jengi vetelee ranteita auki ja kauhea valitusvirsi käynnissä.

Aina, kun voitetaan niin ”yksilöt kantaa” ja viime kaudesta parantunut pelaajien laatu sekä taitotaso tuo pisteitä koska pelitapa tai valmennus ei tuo mitään sekä muita huumoriosaston juttuja. Ja sitten jos hävitään, niin syy on aina valmennuksen tai pelitavan.. Huh huh taas tätä samaa levyä!

Majutauko tulee myös tälle palstalle hyvään saumaan, niin saamme kaikki vetää vähän happea ja keskittyä johonkin ihan muuhun hetken aikaa.

Kyllä mulle ainakin tämän hetken tilanne kelpaa ja hyvin. Täytyy myös muistaa, että loukkaantumisia on ollut ns. vitusti (taas kerran) ja silti tuo jengi pelaa joka ottelussa voitosta. Sitkeän joukkueen merkki ja kyllä siitä pitää antaa sulkaa myös valmennuksen hattuun, että meitä on ollut tähän mennessä aika vaikea voittaa.

Paljon on parannettavaa ja ei minuakaan tyydytä se, että sitä huippusuorittamista on vain välähdyksittäin. Hyökkäyspelaamisen sekä YV:n tehokkuuden tulee parantua ja en pistäisi pahakseni myöskään näyttävämmästä sekä luovemmasta sexy hockeysta! Mutta tässä on vielä hyvin aikaa hioa ko. asioita vaikka yhtään löysätä ei voi sarjan tasaisuudesta johtuen.

Hyvällä (joskaan ei niin näyttävällä) tiellä tässä ollaan tukevasti vielä.
Veikkaan että tässä osa vaan katsoo nihkeiden voittojen läpi eteenpäin ja parin kauden aikaiset haamut keskenkertaisesta suorittamisesta kummittelevat taustalla. Pelissä kun on paljon samoja asioita ja ongelmia mitä on nähty parin kauden aikana. Sarjasijoitus toki tässä vaiheessa kautta mukiin menevä, mutta se että haluaisi pelin olevan tässä vaiheessa kautta paremmin kasassa ja että oltaisiin tukevammin kärjen tuntumassa, ei ole mielestäni perusteetonta.

Itse pelistä. Kolme pinnaa ja Hovisen nollat lämmittää kovasti. Nää on tärkeitä voittoja kun kaikki lasketaan yhteen. Tästä on hyvä lähteä hiomaan asioita tauolle.
 
Jep vähän samaan suuntaan kirjoitin jos luit koko tekstini. En minäkään ole hommaan täysin tyytyväinen, parannettavaa löytyy monessakin asiassa.

Ihmetyttää vain tuo jatkuva valitus ja valmennuksen syyttely (ja se, että pelaajat voittaa voittopelit omalla taidollaan mutta valmennus häviää yksin, kun hävitään), kun tulos/sijoitus on näinkin hyvä. Ymmärtäisin tämän jos oltaisiin sijoilla 6-15.

Kärjen tuntumassahan me ollaan tälläkin hetkellä ja noustaan tasapisteisiin Ipan kanssa JOS voitetaan pari ”rästipeliä”.
 
VSP73

Jäsen
Kyllä on taas mielenkiintoista lukea tätä ketjua. Back-to-back -peleissä meidän veskari/jengi pitää NOLLAT (koska viimeksi??!) ja ollaan majutauolle lähtiessä sijalla 3. Silti täällä jengi vetelee ranteita auki ja kauhea valitusvirsi käynnissä.

Aina, kun voitetaan niin ”yksilöt kantaa” ja viime kaudesta parantunut pelaajien laatu sekä taitotaso tuo pisteitä koska pelitapa tai valmennus ei tuo mitään sekä muita huumoriosaston juttuja. Ja sitten jos hävitään, niin syy on aina valmennuksen tai pelitavan.. Huh huh taas tätä samaa levyä!

Majutauko tulee myös tälle palstalle hyvään saumaan, niin saamme kaikki vetää vähän happea ja keskittyä johonkin ihan muuhun hetken aikaa.

Kyllä mulle ainakin tämän hetken tilanne kelpaa ja hyvin. Täytyy myös muistaa, että loukkaantumisia on ollut ns. vitusti (taas kerran) ja silti tuo jengi pelaa joka ottelussa voitosta. Sitkeän joukkueen merkki ja kyllä siitä pitää antaa sulkaa myös valmennuksen hattuun, että meitä on ollut tähän mennessä aika vaikea voittaa.

Paljon on parannettavaa ja ei minuakaan tyydytä se, että sitä huippusuorittamista on vain välähdyksittäin. Hyökkäyspelaamisen sekä YV:n tehokkuuden tulee parantua ja en pistäisi pahakseni myöskään näyttävämmästä sekä luovemmasta sexy hockeysta! Mutta tässä on vielä hyvin aikaa hioa ko. asioita vaikka yhtään löysätä ei voi sarjan tasaisuudesta johtuen.

Hyvällä (joskaan ei niin näyttävällä) tiellä tässä ollaan tukevasti vielä.
VIimeisen päälle asiantuntevaa tuotantoa! Hienoa, että täällä on kaltaisiasi pelin ja kokonaisuuden ymmärtäjiä. Kahdesta viimeisimmästä pisteet 6/6, päästettyjä nolla (0)!

Pakeista puolet saikulla (mikä sinänsä ei yllätä - ikävä kyllä). Silti puolustus- ja mokkepeli (Hovinen) tiivistä, sitoutunutta; vastustaja ei juuri pääse laatupaikoille.

Palstaa lukiessa tulee turhan usein mieleen ikivanha toteamus tulipalosta, mikä "oli väärin sammutettu". Kovin monen palstalaisen mielestä jälleen "väärin voitettu".
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Veikkaan että tässä osa vaan katsoo nihkeiden voittojen läpi eteenpäin ja parin kauden aikaiset haamut keskenkertaisesta suorittamisesta kummittelevat taustalla. Pelissä kun on paljon samoja asioita ja ongelmia mitä on nähty parin kauden aikana. Sarjasijoitus toki tässä vaiheessa kautta mukiin menevä, mutta se että haluaisi pelin olevan tässä vaiheessa kautta paremmin kasassa ja että oltaisiin tukevammin kärjen tuntumassa, ei ole mielestäni perusteetonta.

Itse pelistä. Kolme pinnaa ja Hovisen nollat lämmittää kovasti. Nää on tärkeitä voittoja kun kaikki lasketaan yhteen. Tästä on hyvä lähteä hiomaan asioita tauolle.

Kyllä ja ei. Siinä missä viime vuonna vedettiin viimeisenä (ainakin suht), niin nyt ollaan kärjen tuntumassa.

Aivan eri asetelma lähteä jatkamaan pienen happihyppelyn jälkeen kautta kohti joulua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös