Matsista kotiuduttu ja kyllähän oli mielenkiintoinen ilta. Ensimmäiset 57 minuuttia joku kokemattomampi kannattaja olisi helposti voinut todeta, että ei ole koskaan nähnyt mitään näin paskaa, kun HIFK nyt! Siis koko runkosarja takana, kaikki se yhteenhioutuminen ja treenaaminen, kaikki ne yhteiset kokemukset ja tämäkö on lopputulos!!? HIFK ei saa edes yhden yhtä oikeata pahaa vetoa kohti Lukon maalia ja pääsee koko ottelussa hädin tuskin kaksi tai kolme kertaa vetämään hallitusti maalille asti. Täysin keskinkertainen (tai jopa huono Lukko) vaikuttaa olevan noin kolme kertaa parempi, kuin HIFK.
Mutta minä sitten vähän kokeneempana vanhana elinkautisvenkulana rauhoittelen seuralaisiani, että ei tämä mitenkään ainutkertaista ole; yhtä huonoa ja vielä huonompaakin on nähty vuosien varrella monesti. Ja tämän kauden HIFKiltä ei voi oikein odottaa mitään. Tämä on se taso, kun joku homma menee pieleen, yksi pelaaja tippuu kokoonpanosta tms. Koko paletti sekoaa ja taas ollaan lähtöruudussa.
Ja sitten tapahtuu jotain aivan mieletöntä. Yhtäkkiä koko jengi alkaa kollektiivisesti tsemppaamaan, luistelemaan ja laukomaan. Kavennetaan, tasoitetaan ILMAN VESKAA ja voitetaan jatkoilla! Kuka voi sanoa, etteikö tässä olisi suuren urheilujuhlan tuntua! Aivan mahtaa! Aivan ihanaa! Myös nämä tunteet otetaan vastaan, kuten kaikki pettymyksetkin.
Nyt on helpottanut se, että odotukset eivät ole olleet kovin korkealla. Tänään sen 57 minuuttia ajatteli, että jos tällä pelillä tiputaan, niin se on oikeus ja kohtuus. Jatkopaikka pitää ansaita. Ja nyt se lopulta ansaittiin. Edelleenkin, kuten tässä sarjassa, kaikki tästä eteenpäin on pelkkää plussaa.
Hyvin harvoin on vituttanut tuomarit, vastustajan pelaajat ja valmentajat vielä harvemmin.
HIFK, omat valmentajat ja pelaajat sitäkin useammin.
Tappion kohdalla syy löytyy sieltä Kiben peilistä.
60 minuuttia kestää peliaika ja jatkot päälle. Tänään me voitettiin. Iloitaan siitä!
