HIFK:n peliesitykset kaudella 2022–2023

  • 999 956
  • 17 673

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olihan tuo peli aivan karmeaa kuraa. Kuudes välierä kotihallissa ja pelokkaana selviydytään ja neppaillaan kiekkoja hätäisesti sinne tänne.

Tuollaiseen tilanteeseenhan pitäisi tulla urku auki ja painaa vastustajan pakit ahtaalle. En pidä yhtään tällaisesta pelokkaasta pelaamisesta, vaikka nyt tulos olikin suosiollinen lopun nousun ansiosta. Silti peli suosii yleensä rohkeaa ja yritteliästä. Eihän sekään tarkoita, että pelataan yltiöpäisesti itsensä pihalle tilanteista.

Pitkiä iltoja katsoa kun joukkue vain yrittää selviytyä.
 
Paha Elvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
HIFK oli eilen väsynyt ja hidas, kuten Pekka Virta kommentoi. Ihan tyhjistä tultiin tasoihin, mutta näitä sattuu jos eroa on vain kaksi maalia, kiitos Tapsalle taas. Energialataus säilyi hyvin katkoajalle.

Tässä sarjassa kävi valitettavan ilmeiseksi HIFK:n ongelmat, joista suurin on raskasjalkaisuus. Liike on välillä niin sanotusti loivaliikkeistä, eli ihan helvetin hidasta. Lukko luisteli kahdeksikkoa ympärillä pitkät pätkät ja IFK seurasi katseella, kunnes oman maalin edessä painittiin vastustajat ja irtokiekot pois. Siinä taas IFK:n vahvuus: maalivahtipeli ja maalinedustan pelaaminen. Sellaista perinteistä pleijaripuolustamista.

Neljän joukossa ollaan, taas. Tuppuralle ei valitettavasti pärjätä. Ensi kaudeksi vähän vauhdikkaampia pelaajia toivomuslistalle. Ne kuuluisat liiikkuvat ja kiekolliset pakit ostoslistalle, sellaiset jotka eivät ole mallia Victor B hasardeineen tai Penan löytöjä Slovakian kakkosliigasta. Epäilen vahvasti joutuvani pettymään, mutta tälläista tämä IFK:n fanittaminen on.
 
Suosikkijoukkue
IFK
No mitä nyt? Eikös se voittaminen enää olekkaan ainoa autuaaksi tekevä asia? Mistä hetkestä tyylipisteistäkin tuli tärkeitä? IFK voitti kolme ekaa peliä suvereenisti, mutta ei kait kukaan olettanut sarjakolmosen antautuvan taistelematta tuolla rosterilla ja maalivahdilla? Lukolle hatunnosto kovasta sarjasta, mutta he ovat nyt ulkona käppäröiden, tepsukoiden, jypperöiden ja parin muun kanssa. IFK jatkaa.
Ihme vinkumista taas.
 
sixpack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minulle on ainakin tulos tärkeintä. Ennen pleijjareita olin varma että eka kierroksella tipahdetaan. 3-0:ssa olin varma että 4-0 päättyy. Eilen kolmannen erän puolivälissä olin varma että Lukko menee tästä sarjasta jatkoon. Mukava olla väärässä.
Nyt olen varma että pronssipeliin joudutaan. Toivottavasti olen taas väärässä.
 
DelJampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Norwich City
No mitä nyt? Eikös se voittaminen enää olekkaan ainoa autuaaksi tekevä asia? Mistä hetkestä tyylipisteistäkin tuli tärkeitä? IFK voitti kolme ekaa peliä suvereenisti, mutta ei kait kukaan olettanut sarjakolmosen antautuvan taistelematta tuolla rosterilla ja maalivahdilla? Lukolle hatunnosto kovasta sarjasta, mutta he ovat nyt ulkona käppäröiden, tepsukoiden, jypperöiden ja parin muun kanssa. IFK jatkaa.
Ihme vinkumista taas.
Play Offeissa merkkaa vain voitot ja otetut täpät yksittäisissä otteluissa - tyyli on täysin toisijainen asia
 
SailingFun

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC(#12), U20 Mestis, Heiskanen
No mitä nyt? Eikös se voittaminen enää olekkaan ainoa autuaaksi tekevä asia? Mistä hetkestä tyylipisteistäkin tuli tärkeitä? IFK voitti kolme ekaa peliä suvereenisti, mutta ei kait kukaan olettanut sarjakolmosen antautuvan taistelematta tuolla rosterilla ja maalivahdilla? Lukolle hatunnosto kovasta sarjasta, mutta he ovat nyt ulkona käppäröiden, tepsukoiden, jypperöiden ja parin muun kanssa. IFK jatkaa.
Ihme vinkumista taas.
Joskus vuosikymmen sitten tästäkin asiasta kiisteltiin, ryminäpronssi vai kanamunat kainalossa kultaan
Edelleen olen sitä mieltä että pelin pitää olla vauhdikasta ja tapahtumarikasta, voittojenkin kustannuksella. Tärkeämpi on peli ja sen tapahtumat, ei lopputulos. @Wilburg ja @Paha Elvis puhuvat asiaa.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
No mitä nyt? Eikös se voittaminen enää olekkaan ainoa autuaaksi tekevä asia? Mistä hetkestä tyylipisteistäkin tuli tärkeitä? IFK voitti kolme ekaa peliä suvereenisti, mutta ei kait kukaan olettanut sarjakolmosen antautuvan taistelematta tuolla rosterilla ja maalivahdilla? Lukolle hatunnosto kovasta sarjasta, mutta he ovat nyt ulkona käppäröiden, tepsukoiden, jypperöiden ja parin muun kanssa. IFK jatkaa.
Ihme vinkumista taas.

Aika kaukana suvereenista oli ne kolme peliä, voitettiin lähinnä maalivahtipelin ansiosta, Lukolla se petti ja Taponen oli maaginen. Siksi ei ollut mikään ihme että paras seitsemästä sarja ei tule menemään suoraan 4-0. Kerran tai kaksi pystyy voittamaan vaikka olisi huonompi mutta neljä kertaa seitsemästä ei ole enää mahdollista. Eilen olitiin huonompi 55 minuuttia, mutta sitten kuin taikanapista oltiinkin selkeästi Lukkoa parempia.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Ja miksi tuota 1. ylivoimaa ei voi rikkoa tai edes lähteä pelaamaan sitä eri tavalla. Kaikki on 6 viikkoa tiennyt mitä Rantakari - Berglund - Vesalainen kolmikko tekee ja mihin se johtaa. Vastustajalle enemmän maalipaikkoja alivoimalla kuin meille maalipaikkoja ylivoimalla. Väkinäiset syötöt neliön "läpi" niin että syöttö osuus vastustajan hyökkääjän lapaan ja vähintään 3 kiekonmenetystä aina kyseisellä ylivoima vaihdolla.

Tilastojen mukaan ylivoimalla menee ihan hyvin, eli ollaan nyt kevään parhaita. Jos vaatimustasosi on, että jokaisesta ylivoimasta pitäisi tehdä maali, niin kuinka realistista se on play-off lätkässä, jossa puolustaminen on joka jätkän prioriteeteissä todella ylhäällä?

joukkue yv yva yvm avpm a/yvm yv% yv2 yv2a yv2m av2pm a/yv2m yv2%
1.
HIFK
HIFK
20 36:08 6 2 6:01 30,00 1 1:15 0 0 0:00 0,00
2.
Ilves
Ilves
17 26:36 5 0 5:19 29,41 0 0:00 0 0 0:00 0,00
3.
Tappara
Tappara
14 24:19 4 0 6:05 28,57 1 0:56 0 0 0:00 0,00
4.
TPS
TPS
9 14:11 2 0 7:06 22,22 1 1:14 0 0 0:00 0,00
5.
KooKoo
KooKoo
14 23:52 3 0 7:57 21,43 0 0:00 0 0 0:00 0,00
6.
Pelicans
Pelicans
23 46:53 4 1 11:43 17,39 1 1:09 0 0 0:00 0,00
7.
KalPa
KalPa
22 40:09 3 0 13:23 13,64 1 1:01 0 0 0:00 0,00
8.
Ässät
Ässät
26 43:30 3 1 14:30 11,54 1 0:32 0 0 0:00 0,00
9.
Lukko
Lukko
21 41:23 2 0 20:42 9,52 1 1:06 0 0 0:00 0,00
10.
Kärpät
Kärpät
5 8:36 0 1 0:00 0,00 0 0:00 0 0 0:00 0,00
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
HIFK oli eilen väsynyt ja hidas, kuten Pekka Virta kommentoi. Ihan tyhjistä tultiin tasoihin, mutta näitä sattuu jos eroa on vain kaksi maalia, kiitos Tapsalle taas. Energialataus säilyi hyvin katkoajalle.

Tässä sarjassa kävi valitettavan ilmeiseksi HIFK:n ongelmat, joista suurin on raskasjalkaisuus. Liike on välillä niin sanotusti loivaliikkeistä, eli ihan helvetin hidasta. Lukko luisteli kahdeksikkoa ympärillä pitkät pätkät ja IFK seurasi katseella, kunnes oman maalin edessä painittiin vastustajat ja irtokiekot pois. Siinä taas IFK:n vahvuus: maalivahtipeli ja maalinedustan pelaaminen. Sellaista perinteistä pleijaripuolustamista.

Neljän joukossa ollaan, taas. Tuppuralle ei valitettavasti pärjätä. Ensi kaudeksi vähän vauhdikkaampia pelaajia toivomuslistalle. Ne kuuluisat liiikkuvat ja kiekolliset pakit ostoslistalle, sellaiset jotka eivät ole mallia Victor B hasardeineen tai Penan löytöjä Slovakian kakkosliigasta. Epäilen vahvasti joutuvani pettymään, mutta tälläista tämä IFK:n fanittaminen on.

Olen kyllä eri mieltä. Ei se väsymyksestä ollut kiinni kun oltiin auttamatta myöhässä joka tilanteessa. Se tiivis rakenne mikä oli kolmessa ekassa pelissä rakoili kun pelko ohjasi tekemistä. Kiekosta haluttiin vaan luopua mahdollisimman nopeasti, hyökkäysalueella oltiin usein selkä kohti vastustajan maalia. Ei kukaan napista painamalla ota energiaa itselleen mitä IFK teki vikan kympin aikana ja sitten jatkoajalla.

Kyllä siellä liike riittää myös Tapparaa vastaan.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Tilastojen mukaan ylivoimalla menee ihan hyvin, eli ollaan nyt kevään parhaita. Jos vaatimustasosi on, että jokaisesta ylivoimasta pitäisi tehdä maali, niin kuinka realistista se on play-off lätkässä, jossa puolustaminen on joka jätkän prioriteeteissä todella ylhäällä?

Oletko sitä mieltä että ykkösylivoiman kanssa kannattaa jatkaa noin? Jos nyt ei katso tilastoja vaan sitä miten tuolla suoriudutaan Tapparaa vastaan tuolla ykkösylivoimalla ei jatkossa juhlita vaikka tilastot näyttäisi miltä.
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No mitä nyt? Eikös se voittaminen enää olekkaan ainoa autuaaksi tekevä asia? Mistä hetkestä tyylipisteistäkin tuli tärkeitä? IFK voitti kolme ekaa peliä suvereenisti, mutta ei kait kukaan olettanut sarjakolmosen antautuvan taistelematta tuolla rosterilla ja maalivahdilla? Lukolle hatunnosto kovasta sarjasta, mutta he ovat nyt ulkona käppäröiden, tepsukoiden, jypperöiden ja parin muun kanssa. IFK jatkaa.
Ihme vinkumista taas.

Eikö siitä saa vinkua, että joukkue pelaa paskaa jääkiekkoa? Mielellään näkisin, että peli kehittyy ja sillä olisi saumaa pärjätä päätyyn asti. Jos tällaisella paskalla kiekolla voittaa mestaruuden, niin sitten se on kannattavaa ja hyväksyn sen.

Toivotaan ihmettä, että peli parantuu tässä lepojakson aikana. Itse en näe, että tällaisella pelillä voi pärjätä yhtään pidemmälle. Pelokkaasta neppailusta en pidä. Ehkä tuolla rosterilla ei sitten muuhun kykene, silloin se on ainoa vaihtoehto. Hidas joukkuehan tuo on, mutta en ole yhtään varma johtuuko se enemmän pelaajista vai pelitavasta vai siitä, että puolustetaan omalla alueella koko ajan, niin energiaa ei ole tehdä mitään muuta.

Lisäksi suurin syy siihen miksi toivoisin pelin olevan hyvää on se, että silloin olisi todennäköisempää että sillä voi menestyä paremmin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
IFK
Oletko sitä mieltä että ykkösylivoiman kanssa kannattaa jatkaa noin? Jos nyt ei katso tilastoja vaan sitä miten tuolla suoriudutaan Tapparaa vastaan tuolla ykkösylivoimalla ei jatkossa juhlita vaikka tilastot näyttäisi miltä.

Jos IFK on jotain vuosikymmenten saatossa opettanut, niin sen, että pelit on katsottava ensin vähintään 60min ennen lopputuloksen julistamista. Just nyt mulle on ihan yksi lysti miten ylivoima toimii jatkossa, ja siksi otin vain ja ainoastaan kantaa väitteeseesi, etteikö se olisi tähän mennessä tuottanut tulosta.
 
Kyse oli ykkösylivoimasta jossa kiekkoa ei saada alueelle ja kun se saadaan niin kiekko menetetään hakemalla orjallisesti syöttöä neliön läpi. Eilen siitä teki taas vastustaja alivoimalla maalin ja Tappara, kuten Lukkokin on lukenut tuon "kuvion" pois. Lähes koko ylivoima kiekkoa haetaan omista kunnes kakkosylivoima tulee kentälle.

Toivoisin valmennukselta uusia variaatioita ja eikö pudotuspeleissä pelin tule kehittyä eikä polkea paikallaan.

Eilen tuli maali ylivoimalla ilman veskaria pakkotilanteessa. En laskisi sitä normi ylivoimatilanteeksi.

6 ylivoimamaalia. Niistä 2 on tehnyt ykkösylivoima. Ja nuo 2 maalia eivät ole tulleet sillä väsyneellä Rantakari - Berlund - Vesalainen syöttö laitaan ja veto maaliin kuviolla vaan ihan muulla tavalla.
 
#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oletko sitä mieltä että ykkösylivoiman kanssa kannattaa jatkaa noin? Jos nyt ei katso tilastoja vaan sitä miten tuolla suoriudutaan Tapparaa vastaan tuolla ykkösylivoimalla ei jatkossa juhlita vaikka tilastot näyttäisi miltä.
Jep. Jos pystytään Tappara haastamaan 5vs5-pelissä, niin kyllä erikoistilanteissa viimeistään selkeä ero tulee näiden kahden joukkueen välillä. Meidän ykkösylivoima on luokkaa vitsi siihen mitä perjantaina tullaan näkemään Lehterän ja kumppaneiden toimesta.

Kakkosylivoima on toiminut ihan hyvin, mutta tuo Rantakari-Berglund-Vesalainen takakolmio täytyy hajottaa. Tosin kaikki tietää Villen ja Villehän sitä ei tule satavarmuudella tekemään. En ole ikinä ollut fani sen suhteen, että puolustaja pelaa pointilla. Kaikki kunnia Rantakarille, mutta hänellä ei löydy niin nopeita käsiä ja hoksottimia, että osaisi antaa neliön läpi hyvää ja laadukasta syöttöä. Heittäisin nykynäytöillä Berglundin kokonaan pois ylivoimasta ja Rantakari viivamieheksi.
 
Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Spekuloinnit voi lopettaa. Ei millään tulkinnalla poissa näkyvistä, saati maalivahdin hallussa.

No ton nyt näki jokainen tv-kuvista, paitsi Niklas Bäcström joka ei ollut nähnyt kiekkoa "pitkään aikaan". Kai Nikellä on jäänyt päälle sama vaihe kun meillä pelatessaan, ei tuntunut näkevän kiekkoa missään tilanteessa.

Eri asia on missä se kiekko oli ennen kuin Z potki takaisin maalille. Oletettavasti tuomarin näkyvissä kuitenkin.
 
julle-jr

Jäsen
Kerran tai kaksi pystyy voittamaan vaikka olisi huonompi mutta neljä kertaa seitsemästä ei ole enää mahdollista.
Ei kai se näin voi olla. Mikä laki sanoo, että kaksi on mahdollista, mutta neljä ei?

Vaikka todennäköisyys huonomman voitolle neljä kertaa olisi esim. yksi prosentti, silti keskimäärin joka sadannessa sarjassa huonompi voittaisi neljä kertaa. Ja jos ajatellaan kuinka monta sataa tai tuhatta sarjaa maailmassa on pelattu ja pelataan koko ajan, niin kyllähän se joka sadas kerta väkisinkin realisoituu silloin tällöin.

Eli joko yksikin voitto huonommalle on mahdotonta tai sitten neljäkin on mahdollista. Ei se mahdollisuus mitenkään katkea sen jälkeen kun yksi tai kaksi voittoa on otettu.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Eikö siitä saa vinkua, että joukkue pelaa paskaa jääkiekkoa? Mielellään näkisin, että peli kehittyy ja sillä olisi saumaa pärjätä päätyyn asti. Jos tällaisella paskalla kiekolla voittaa mestaruuden, niin sitten se on kannattavaa ja hyväksyn sen.

Toivotaan ihmettä, että peli parantuu tässä lepojakson aikana. Itse en näe, että tällaisella pelillä voi pärjätä yhtään pidemmälle. Pelokkaasta neppailusta en pidä. Ehkä tuolla rosterilla ei sitten muuhun kykene, silloin se on ainoa vaihtoehto. Hidas joukkuehan tuo on, mutta en ole yhtään varma johtuuko se enemmän pelaajista vai pelitavasta vai siitä, että puolustetaan omalla alueella koko ajan, niin energiaa ei ole tehdä mitään muuta.

Kun voittaa Liigaa pitkään johtaneen, ja lopulta runkosarjan kolmanneksi tulleen ennakkoasetelmiin nähden valtavasti peliään parantaneen joukkueen 4-2 niin millä helvetillä perustelet IFK:n pelin olleen paskaa? Jos vastustaja painaa päälle hullun kiilto silmissä, niin silloin saatana puolustetaan, eikä levitellä persettä, että tuuppaa tohon. Ja sen puolustamisen IFK hoiti niin hyvin, että voitti sarjan. Sekö on paskaa jääkiekkoa? Oliko Lukon parempaa, kun hävisivät?
Väitän, että Lukon eilisen pelaamisen edessä aika moni muukin joukkue olisi joutunut puolustamaan. Olisiko sekin ollut paskaa jääkiekkoa?

Täällä vinkuminen alkoi toukokuussa maalivahdeista, peliä tekevistä senttereistä, kiekollisista pakeista, välikausista, ja nyt kun noiden niskaan ei pääse enää paskaa kaatamaan, niin vinkulelut vinkuu pelistä? Jolla pudotettiin todella kova jengi jatkosta? Nyt pelataan taas mitaleista, jota pidän tämän kauden Liigassa erinomaisena saavutuksena. Kärkikuusikon ulkopuolelle jäi muutamakin mestariehdokas, mutta niin vain IFK on se, joka siitä mestaruudesta vielä pelaa. Paskalla jääkiekolla sitä ei tässä Liigassa tapahdu 100% varmasti.
 
RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Pääsin katsomaan viimeisen erän vasta yömyöhään ja siinä vielä 10 minuuttia ennen loppua manailin että miten helkkarin kipsissä toi jengi voi olla ja yleisö hallissakin kuin kirkossa. Nukkumaankin pitäisi mennä koska aikainen herätys, mutta kidutetaan nyt itseä loppuun saakka. Ja kuinkas sitten kävikään. Aivan mieletön loppu, huh huh!!! Käsittämättömät viimeiset minuutit+jatkoerä. Toivottavasti jengi pystyy jatkamaan tuolla intensiteettitasolla myös Tapparaa vastaan, ja jos pystyy niin sanoisin että kaikki on mahdollista. Kotimatseista 2 voittoa heti alkuun... Mutta noihin ohipeleihin ei todellakaan ole varaa enää.

Neljän sakissa. Kuka olisi uskonut marraskuussa?

Tässähän huomaa olevansa suorastaan pienen liikutuksen vallassa.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Kyse oli ykkösylivoimasta jossa kiekkoa ei saada alueelle ja kun se saadaan niin kiekko menetetään hakemalla orjallisesti syöttöä neliön läpi. Eilen siitä teki taas vastustaja alivoimalla maalin ja Tappara, kuten Lukkokin on lukenut tuon "kuvion" pois. Lähes koko ylivoima kiekkoa haetaan omista kunnes kakkosylivoima tulee kentälle.

Toivoisin valmennukselta uusia variaatioita ja eikö pudotuspeleissä pelin tule kehittyä eikä polkea paikallaan.

Eilen tuli maali ylivoimalla ilman veskaria pakkotilanteessa. En laskisi sitä normi ylivoimatilanteeksi.

6 ylivoimamaalia. Niistä 2 on tehnyt ykkösylivoima. Ja nuo 2 maalia eivät ole tulleet sillä väsyneellä Rantakari - Berlund - Vesalainen syöttö laitaan ja veto maaliin kuviolla vaan ihan muulla tavalla.

Kuinka monta ylivoimakuviota tiedät, mitä vastustajat eivät ole 'lukeneet' pois? Itse en tiedä yhtään ainutta.
Vesalaiselle pelaamista pidän perusteltuna kahdesta syystä:
-Zagidulinin tasoiselle maalivahdille suoralla laukauksella maalin tekeminen on käytännössä mahdotonta ilman, että hänet pakotetaan poikittaisliikkeeseen. Siihen on kaksi keinoa, joko syöttö neliön läpi, tai nopea takakolmion syöttöpeli.
-Vesalainen teki runkosarjassa lukuisia maaleja tuon kuvion päätteeksi. Mikää ei takaa sitä, etteikö se toimisi jatkossakin. Syöttöjen laadun on kylläkin parannuttava.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Jos noiden pleijaritilastojen perusteella haluaa johtopäätöksiä paremmuudesta tehdä, niin mitähän on todennäköisyydet, kun 30% ylivoima kohtaa 100% alivoiman... vai oliko se vale, emävale, tilasto.
Ei, ei se ole sitä, vaan sitä, että 30% ylivoima ei ole ikinä koskaan missään sarjassa paskaa.
 
Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voin ottaa tästä sellaisen leikkimielisen haasteen vastaan. Itse väitän että joukkue on huonosti kasattu ja kovin kummoista menestystä ei ole luvassa (lue: välieräpaikkaa). Katsotaan sitten keväällä, että oliko mun vai Salmelaisen/Peltosen näkemys asiassa parempi.

Tämä on sen verran kiihkottomasti kirjoitettu haaste, joten mielenkiinnon lisäämiseksi, tartun haasteeseen. En yleensä lyö vetoja, varsinkaan HIFK:sta tai mestaruuksista, mutta välieräpaikka on aivan ehdoton minimitavoite joka tapauksessa, joten tässä kohtaavat myös omat ajatukseni.

Laitetaanko panokseksi joku niinkin hurja kuin ”vastapuolen näkemyksellisyyden julkinen tunnustaminen”?

Panos on oikein hyvä. Ja sinällään jännä, että toivon häviäväni ja "pääseväni" julkisesti tunnustamaan tappioni.

Mulla on usein vähän kärkevä tyyli kirjoittaa, mutta kyllä tässä lopulta ihan IFK:n etu ja pilke silmäkulmassa mennään. Kaikkea hyvää Tobiakselle jengin kasaukseen; näytä meille kriitikoille.
@BOL

Täällä ollaan käsi pystyssä hävityn vedon merkiksi. Tai oikeastaan; mullahan on edelleen molemmat kädet pystyssä eilisen voiton jäljiltä.

En ala selittelemään mitään, sillä se on luusereiden hommaa. Olen aina sanonut, että urheilussa saa sen minkä ansaitsee. HIFK on nyt välierissä ja sen ansainnut, joten olan yli on turha katsoa taakse muussa kuin oppimismielessä. Tobias teki kauden aikana hyviä paikkausliikkeitä ja siitä krediitit hänelle. Ja joukkue itse uskoi tekemiseensä.

Ja nyt tuo panoksena ollut julkinen tunnustus: valo voittaa pimyden ja optimistisuus pessimismin. Hienoa että meillä on sinun kaltaisiasi kannattajia, jotka uskovat omiinsa silloinkin kun olisi helpompaa lähteä arvostelemaan. HIFK pelaa nyt mitaleista ja se on hemmetin hieno juttu. Ja uskon että positiivisuuden kautta siitä saa enemmän irti kuin vikoja etsien. Bonuksena ja opetuksena itselleni aion jatkossa siirtyä lähemmäs sinun polkuasi, eli nähdä enemmän niitä positiivisia asioita. Kritiikkiäkin varmasti jatkossa annan, mutta en lähde enää siihen sisällöttömään kaikki on paskaa -linjaan.

Ensimmäistä kertaa elämässäni oli hienoa hävitä veto. Eli eiköhän BOL nautita jäljellä olevasta lätkäkeväästä.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Ei kai se näin voi olla. Mikä laki sanoo, että kaksi on mahdollista, mutta neljä ei?

Vaikka todennäköisyys huonomman voitolle neljä kertaa olisi esim. yksi prosentti, silti keskimäärin joka sadannessa sarjassa huonompi voittaisi neljä kertaa. Ja jos ajatellaan kuinka monta sataa tai tuhatta sarjaa maailmassa on pelattu ja pelataan koko ajan, niin kyllähän se joka sadas kerta väkisinkin realisoituu silloin tällöin.

Eli joko yksikin voitto huonommalle on mahdotonta tai sitten neljäkin on mahdollista. Ei se mahdollisuus mitenkään katkea sen jälkeen kun yksi tai kaksi voittoa on otettu.

Jep juuri näin, tottakai se neljä voittoa on mahdollista ottaa sen heikomman juuri kuten sanoit. Mutta luulen että käsitit mitä hain takaa, eli todennäköisyys huonomman voittaa neljä peliä alkaa olla niin pieni ettei sitä käytännössä kovinkaan usein tapahdu. Mutta ei mahdotonta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös