Mainos

HIFK:n peliesitykset kaudella 2022–2023

  • 1 038 384
  • 17 673

Theosaurus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lainaan vaan siitä syystä Theosaurusta, kun tuossa oli hyvä lause napata kiinni.

Itsellä ei ole kokemusta lätkästä back to back pelien pelaamisesta, joten en osaa omasta puolesta ottaa kantaa. Mutta tällä kaverilla varmaan on ja hän on tätä mieltä:


Juuri näin!
Levänneellä joukkueella on kuitenkin fyysinen ylivoima ja sitä pitäisi ja olisi pitänyt osata hyödyntää vaikka peli vieraissa ja vastustajalla jotain hampaankolossa edellisestä pelistä.
Eli esimerkiksi väsytetään vastustajaa ensimmäisessä ja toisessa erässä pitkillä pyörityksillä ja pyritään välttämään tyhmiä virheitä kuten jäähyjä. Varmaan tätä yritettiinkin mutta ei onnistuttu (maalivahti, viimeistely, tuomarit, ulosajo). Nyt perjantaina ei pitäisi olla ongelmia ottaa kolmea pistettä, mutta saa nähdä mihin homma tällä kertaa kaatuu. Hippoksen jää hajoaa, Halonen imee kolme ekaa laukausta…

Mutta sehän tekee toisaalta tästä niin mielenkiintoista varsinkin IFK:n kohdalla kun ikinä ei voi tietää.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
No vaikka olisi suljettukin, mutta poffeihin voisi päästä musta vaan ne neljä parasta, ja muihin sarjoihin kuin finaaliin riittäisi kyllä paras kolmesta, ja finnali sitten -jos on ihan pakko- paras viidestä. Tokihan mun unelmasarjassa ei poffeja pelattaisi lainkaan. Pitäisikoko kausi olla hereillä jos aikoo mestaruuksia voitella.

Noissa vaihtoehdoissa ei juurikan tunneta enää sitä käsitettä "kevään joukkueesta", vaan kauteen on oltava valmiita päivästä yksi.
Tokihan tämä IFK:n fanin maailmassa tarkoittais sitä, että keskimäärin saisi lopettaa kauden seuraamisen viimeistään puolivälissä kautta, joitakin poikkeuksia lukkunottamatta. Ja erityisesti vaihtoehdossa jossa poffeja ei lainkaan pelata.

Mutta joo, otteluohjelma on perseestä suoraan.
Tuo neljä parasta olisi erittäin hyvä, mutta peräpäähänkin tarvittaisi vitamiiniruisketta.
Neljän poffsit ei tule tapahtumaan, sillä fyrkkaa pitää saada aina vain lisää.
Se on johtanut osittain tämän maapallon talous- ja ilmastotilaan.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuo neljä parasta olisi erittäin hyvä, mutta peräpäähänkin tarvittaisi vitamiiniruisketta.
Neljän poffsit ei tule tapahtumaan, sillä fyrkkaa pitää saada aina vain lisää.
Se on johtanut osittain tämän maapallon talous- ja ilmastotilaan.
No mutta tässähän olisi myös ilmastoteko, kun hallien käyttöastetta jään osalta vähennetään pienentämällä ottelumääriä. Ei se ainoa kiekkoilun ekoteko maailmassa voi olla, että ei saa myydä grillimakkaraa.

Ottelumäärät pienemmiksi ja kausi lyhyemmäksi, mömmöm-kisat neljän vuoden välein olympiapelien kanssa ristiin. Vähemmän matkustamista, vähemmän energiankulutusta ja lopulta myös järkevämpi liigakin, kun karsitaan turhia playoff-pelejäkin.

Saattaisi tervehdyttää palkkarakennettakin. Ihan win win juttu eikö vaan? (Saa laittaa hymiön ken haluaa).
 
Viimeksi muokattu:

Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Tänään tulee niitä tarvittuja pisteitä. Se puolustus -ja maalivahtipeli jolla oltaisiin saatu sarjakärki jatkoajalle ilman tuomarien virhettä on yhä olemassa ja kai nyt on pikku hiljaa sen hyökkäykseenkin pakko parantua. Mutta tekeekö IFK jopa kaksi maalia, siihen en uskalla sanoa vielä juuta enkä jaata.
 

Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
Tässäpä tyhjentävä viesti tähän ketjuun. IFK ottaa voiton. Ja peliesitys on kaunista, suorastaan maagista ( saa ottaa talteen)
Ei mulla muuta. Nyt saunaan ja töllöstä katsomaan peliä.
 

Psykopaimen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viipurin Pauke
Koko päivän surissut korvien välissä jäätävä moottoridildo seuraavaa hymniä: nytmaaleja, nytmaaleja, nytmaaleja.

Sitten otin päikkärit ja unessa Hakki kutsui minua idiootiksi, kun mietin vaan hyökkäyspelaamisen umpisolmun aukeamista ja unohdan, että ollaan koko ajan yhden loukin päässä jäätävän pahasta virtsatulvasta saappaassa.

Tämän johdosta en odota peliä innolla, kun pelottaa kuin katollista pappia viimeisellä ehtoollisella. Voidaanko laittaa hyökkääjät ensi sijaisesti suojelemaan Melartia, Motinia ja Taposta?
 

Rutale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers.
Kyllä on vaikeeta ihan perus-syötöt sekä vastaanotot. Ammattilaisia.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Ihan jees. Ei tuosta puutu kuin ne byyrit. Taas. Nyt ylivoimaa, onkohan sitä treenattu.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Liigan kautta aikojen paras ylivoima pääsee yrittämään
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Dyk painaa kyllä raikkaalla jalalla nelosessa. Oikea rooli löytynyt? Omiin silmiin hyvää vaiheisuutta hyökkäyksissä, ehkä näin omiani.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Huomaa, että IFK on treenannut mykän johdolla hyvin ylivoimaa tauolla. Silkkaa nerokkuutta tuo jättöhaku, kun JYP lukee sen joka kerta.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Hyvää ylivoimaa. Vitun idiootit ei voi muuta sanoa.
 

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Miten ammattilaiset kykenevät pelaamaan noin huonoa ylivoimaa?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Kertokaa viisaammat, miksi tuli rankkari, kun Platzer sai kokeilla läpiajosta ihan rauhassa. Kaskimäen maila ei estänyt mitenkään maalintekoyritykstä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös