HIFK:n peliesitykset kaudella 2011-2012

  • 746 471
  • 2 462

Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onhan siellä reservissä kuitenkin Piiparinen, joka päässee jossain vaiheessa taas pelikuntoon. Lisäksi Åsten voi pelata tarvittaessa sentterinä.

Runkosarjassa kyllä ihan "riittäviä" paikkaajia, mutta peilasin jo tilannetta play-offeihin, jossa ei ole varaa antaa yhtään tasoitusta sentteriosastolla. Vaikka en välttämättä kaipaa yhtään uutta pelaajaa enää joukkueeseen, niin yksi laituri, joka osasi pelata tarvittaessa keskellä, olisi ihan jees.
 
Yhtään loukkaantumistahan se ei kestä, jos joku nelikosta MiG, Repe, Pera, Simo tippuu kokoonpanosta niin ollaan kusessa.

Niin, nyt MiG on ollut poissa viimeiset viisi ottelua, noista ollaan voitettu neljä. Mukaan mahtuu voitot sarjakärki KalPasta ja sarjan kakkosesta Pelicansista. Ainoa tappio tuli sarjan kolmantena olevalle Ässille, sekin oli tiukka ottelu. Olin jo tulossa tännekin kehumaan Petu Matikaista siitä, että joukkue on saamassa juonen päästä kiinni, mutta edelleenkin tietyt asiat mättävät Petussa. Ensimmäisenä on tuo Hirsoon liittyvä kommentointi ja toisena tulee torstain ottelussa lehdistötilaisuuden jälkeinen kitinä tuomareista.

Eilisestä pelistä sen verran, että kentältä yksi erottui yli muiden: Mikko Jokela. Vittu että voi olla onneton jätkä joukkueessa. Todella harvoin voi sanoa, että vastustajan maali menee 100% yhden miehen piikkiin, näin voi kuitenkin sanoa eilisestä KalPan 1-0 -maalista. Ja myös toisessa KalPan maalissa Jokelaa vietiin kuin litran mittaa ja tämän jälkeen Leksa vain liukui kentällä olematta mitenkään hyödyksi. Lisäpropsit muutamasta kiekonmenetyksestä ylivoimalla. Tehotilastossa joukkueen kolmanneksi huonoimmat lukemat ja viimeisestä neljästätoista ottelusta teholukema on ollut plussalla ainoastaan kerran.

Redenbach ei edelleenkään vakuuttanut. Pari oivallista syöttöä, mutta hävisi jatkuvasti aloituksia, fyysisesti rätti ja tehotilasto jälleen pakkasella. Mutta hei, ei ne SaiPan aikaiset plusmiinukset kerro mitään, eikä tämäkään pidä paikkaansa, todellinen Wirtanen vol.2 kyseessä! Kyllähän tämän Bachin tieltä voisi potkia vielä pois jonkun muun. Tai vähintään Petu voisi pyytää Nybaa vaihtamaan Kibe Kuhdan johonkin Lubomic Vaiciin. Ja kyllä, diggailen Hirsoa ja se vaikuttaa mielipiteeseen, mutta ilman värilasejakaan en keksi mitään syytä, miksi Redenblaablaa ansaitsisi noita 18 minuutin peliaikoja.

Onko Pöystin pakko pelata ylivoimaa? Joo, on righti, mutta silti.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Onko Pöystin pakko pelata ylivoimaa? Joo, on righti, mutta silti.

Itse olen miettinyt ihan samaa ja olen päätynyt siihen tulokseen, että Pöysti on yksi Petun lempipelaajista jota Petu pitää väkisin ylivoimassa, vaikka mikään ei onnistuisikaan, sama koskee Jokelaa. Tosin eilen Pöysti imi siinä Kousan maalissa hyvin itseensä Kalpa hyökkääjän, pisti laitaa pitkin syötön Kousalle joka sai rauhassa ottaa tyhjiä pois ja mennä vielä keskemmälle ja laukoa, loppu onkin historiaa.
 

Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin, nyt MiG on ollut poissa viimeiset viisi ottelua, noista ollaan voitettu neljä. Mukaan mahtuu voitot sarjakärki KalPasta ja sarjan kakkosesta Pelicansista.

Tuloksekkaasti hienosti ollaan menty joukkueena, vaikka MiG, MaG ja Ville onkin puuttunut. Lupaa hyvää. Nythän tilanne tulee olemaan, kun MiG palaa: Hirso ulos, MiG kokoonpanoon eli sentteri ulos, sentteri sisään. Ei leveyttä sillä osastolla play-offeja silmällä pitäen, missä ei riitä Piiparinen tai Åsten paikkaajana.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Petu näkee Pöystissä jotain suurempaa ja haluaa kaivaa sen esiin. Pöysti on Petun kaltainen pelaaja, toisin kuin Kimi taas ei. Kyllä minäkin uskon Pödeen. Pleijarit osoittivat tuon potentiaalin. Pödestä voisi tulla meidän oma Marko Palo. Muuten vähän sii o soo, mutta tiukassa paikassa mies paikallaan. Vieläkin tuntuu selkäpiissä se Pöden upea ratkaiseva lämäri Narreja vastaan syyskaudelta.

Sentteritilanne on hyvä kun miettii kuinka paljon Liivik on parantanut. Liivik paikkaa jo Redenbachinkin mikäli tuliainen floppaa. En näkisi mahdottomana etteikö pärjättäisi nelikolla Mig-PW-Liivik-Piiparinen mikäli näin käy.

On ollut hieno katsoa, että joukkue pärjää ilman Mikkeä. Se kertoo sitoutumisesta ja taisteluhengestä. Peli Ässiä vastaan meni sen piikkiin, että joukkueelle tuli shokkina Redenbachin siirto. Hain vahvistusta tälle ja sain sen. Monilla pyöri pelin ulkopuoliset asiat mielessä kun pitäisi keskittyä kiekkoon. Se on ihan normaalia, ymmärrettävää ja inhimillistä. Kalpa peliin joukkue oli jo käsitellyt asiat ja oltiin valmiita.

Ei tämä nyt niin huonolta näytä kevättä ajatellen. Josko tiistaina saataisin tepsiputki katki?
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
(yön yli nukuttuna ja neitseellisesti muita lukematta)

Hmmm....ihan jees, 2 pistettä, mutta 3 pinnaa oli tarjolla ja ne olisi pitänyt ottaa. Kaksikin pinnaa on lähinnä Endrasin ansiota. Yksi juttu, minkä pelaajamäärän rajoittaminen on tuonut, on se, että enää ei penkitetä, vaikka kuinka perseilisi kentällä. Tietenkin Jortsu vielä tekee sitäkin. Mä olisin nostanut Jokelan korvista filaan Kalpan avausmaalin jälkeen, aivan järkyttävää säätämistä. Ihan oikeasti - onko nyt kivaa, kun ei voi olla 7. pakkia ja 13. hyökkääjää? Valmentajan ote pelaajiin on kavennut tämän myötä. Jokainen kokoonpanon äijä tarvitaan kentällä ja niinpä pelaajat voivat nykyään mokailla rauhassa. Joo, okei, kukaan ei tee sitä tahallaan ja varsinkin nuoria pelaajia pitää katsoa armeliaasti. Mutta kun joukkueen ykköskorin isopalkkaiset kaverit koomailevat, miksi meidän täytyy katsella heidän söheltämistään jatkossakin ihan niinkuin mitään ei olisi tapahtunut? Tämä ei kohdistu henk.kohtaisesti Jokelaan. Olisin samaa mieltä, jos sähläri olisi ollut Kousa tai Söde. Edes loppuerä filassa saisi kenties funtsimaan asioita.

Hirsolta tyylikkäät jäähyväiset kotiyleisölle ja kohtalon ivaa on se, että Redenbach oli vielä huonompi kuin ensimmäisessä matsissaan. Poislukien hieno rankkarimaali. Laskeskelin vieruskaverini kanssa Redenbachin aloitukset ja saimme hänelle 2 voittoa ja 7 tappiota. Kun HIFK sai yyveen, Redenbachin ketju aloitti ja Tyler hävisi samantien hyökkäyspään aloituksen pari-kolme kertaa. Ei vittu, jos tänne tuodaan ulkoa sentteri, niin pitäisi sen nyt osata perusjuttuja, kuten aloittaminen! Petu tekee oikein antaessaan Redenbachille aikaa ja vastuuta, mutta kai häntäkin käsitellään kuin tavallista kuolevaista, jos meno ei parane? Tämän hetken Redenbachin vaihtaisin samantien Dan "pirteä" Hackeriin. Ja miten voi olla kanukki noin pehmeä kontaktitilanteissa? Täysin munat kainalossa -kamaa. Jos Redenbachin diili ei ole ehdollinen, HIFK:n on vahvistettava rivejään vielä tammikuun loppuun mennessä ja hyvä ratkaisu olisi tasokas kiekollinen pakki. Sentteriruletti voidaan lopettaa Micken paluun myötä ja eletään sen kanssa, että huonon kauden pelannut Hirso vaihdettiin Redenbachiin, joka on ollut vielä huonompi. Mulla ei ole mitään henkilökohtaisuuksia tässä. Hyppisin innosta, jos Redenbach olisi vetänyt Bates / Hamilton -tyyppisen aloituksen, jolloin kaikki olisivat tajunneet, että kyllä vaan - Hirso sai mahdollisuutensa ja nyt hänelle tuli parempi korvike. End of discussion ja nokka kohti loppukautta. Tätä odotin, kun sentterikaupoille lähdetään ja olen koko ajan muistuttanut, että sentterit ovat joukkueen sielu ja selkäranka ja siksi heidän kanssaan pitää olla äärimmäisen tarkkana sekä ulkoistamisen että palkkaamisen suhteen. Jupina täällä loppuu samantien, kun Redenbach rupeaa näyttämään tasokkaalta liigasenalta. Toisaalta, tätähän odotettiin myös Peter Whitelta ja em. Hackeriltakin, kun myös vanhalta kunnon Hurtaj'lta. Nyt haluaisin oikeasti oman mielenrauhani varmistamiseksi, kuulla esimerkin jostain kesken kauden tulleesta senasta, joka kasvoi kauden loppua kohti avainmieheksi. Tammikuu on joka tapauksessa tavattoman myöhäinen aika tulla joukkueeseen, vaikka olisi perustasokin kohdallaan; muistetaan Nylander.

PW on erinomainen puolustava sena ja hän teki alakerrassa muutamia aivan huikeita pelastuksia. Ylivoimassa hän on sentteri, joka on kentällä lähinnä aloittajana. Kibe ja Kousa/Söde pyörittävät yyveetä ja kumpikaan heistäkään ei ole koko kentällisen mittakaavassa mikään pelintekijä. Kalpan yyveet olivat miljoonasti HIFK:n yyveetä parempia ja mielestäni pian alkaa olla Liivikin vuoro kokeilla 2-yv:ssä, jos Redenbach ei saa peliään kulkemaan. PW ylivoimassa voidaan unohtaa joka tapauksessa. PW on varmaankin liigan paras av-sentteri ja siinä on hänelle riittävästi hommaa. Tyytyväinen olen voittoon, mutta en peliesitykseen ja Petulle ISO miinus siitä, että hänkin on liittynyt niiden valmentajien pitkään jonoon, jotka eivät käsitä, että HIFK on aina ollut ja tulee aina olemaan liigan paskin joukkue tehtyään ison maalin. Blues-matsissa MaG:n ilmaveivi ja heti perään kolisi omissa. Samaa sanoin 3-2 -johtomaalin jälkeen. Sen olisi pitänyt olla voittomaali. Nenä oppi loppuaikoinaan sen, että HIFK:n maalin jälkeen otettiin suosiolla Töykkälät tai Liivikit sisään. Sen pitäisi olla melkein lakisääteistä, että kun HIFK tekee ison ja tärkeän maalin 3.erässä, valmentajan on pakko käyttää aikalisä. Ihan vaan sanoakseen, että nyt perkele pidetään oma pää puhtaana. Kolmonen ja nelonen sisään ja perusohjauspeliä vaan. Vittu että vitutti 3 pinnan voiton valuttaminen käsistä ja siinä saa Petukin ottaa osansa. Rauhoita peliä hyvä mies ja jos et usko, katso kymmenen vuotta taaksepäin kuinka paska HIFK on maalinteon jälkeen. Ei se siitä muutu, tee jotain että vaikutus lievenee kuitenkin.

Fernholm on aivan törkeän hyvä peruspakki, Söde ja Kousa olivat hyviä ja on suuri vääryys, jos Jokela jatkaa Kangen paluun jälkeen. Ja Miikka Tuomainen - miten valmentaja, jolla on varaa lähettää Ahtola ja Hirso ulos, kehtaa peluuttaa tuollaista luuseria? Hyi vittu! Tuomainen on "vahvistuksena" alle Tom Walshin. Hiuksista ulos, ei todellakaan ole käyttöä. Meidän A-junnuistakin löytyy järkevämpää täytemiestä. Tuomainen kävi kerran kentällä 2. erässä ja heti soi omissa. Jees - 2 pinnaa on hieno homma, mutta kolmekin oli tarjolla. Mutta ilman Endrasia Kalpa olisi vienyt HIFK:ta kuin kuoriämpäriä. Se on karua faktaa. Welcome back Granlundit ja Ville, teille ois duunia ja teidän myötä HIFK on hyvin korkealla mestaruuspörssissä. Nyt ollaan liigassa neljäntenä, viime kaudella oltiin kolmosia. Kokonaisuudessaan hyvää duunia Petulta ja HIFK:lta ja järjettömin Kojo-hypetys alkaa pikkuhiljaa loppua. 2kk sitten Petu oli surkeinta paskaa mitä ikinä oli nähty ja Nokan koko 3-kautinen aika oli yhtä isoa juhlaa. Tämä imaginäärinen ero kapenee, sillä tässä pelataan kuitenkin vain ja ainoastaan sarjasijoituksista. Mutta hyökkäyspään peluutuksessa Kojo oli valovuoden Petua edellä, siitäkään ei pääse mihinkään. Mutta Petu on enemmän äijä: Mies, joka pitää Ilari Melartia kokoonpanossa, on pohjimmiltaan hieno ihminen!
 

Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sentteritilanne on hyvä kun miettii kuinka paljon Liivik on parantanut. Liivik paikkaa jo Redenbachinkin mikäli tuliainen floppaa.

Mielestäni ei näin. Jos Repe floppaa, niin ollaan kusessa. Repe on hyökkäävä sentteri, Liivik enemmän rikkova ja puolustava, vaikka välillä pisteitäkin tekee. Tämä myös tarkoittaisi Pöysti-Liivik-Nyholm ketjun hajoittamista, joten toimivan "nelosketjun" puute olisi suuri virhe. Ei Liiviik ainakaan vielä voi hypätä hyökkäävän sentterin saappaisiin, jos sitten edes tulevaisuudessa, kun on kuitenkin profiloitunut loistavaksi puolustavaksi sentteriksi.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Mielestäni ei näin. Jos Repe floppaa, niin ollaan kusessa. Repe on hyökkäävä sentteri, Liivik enemmän rikkova ja puolustava, vaikka välillä pisteitäkin tekee. Tämä myös tarkoittaisi Pöysti-Liivik-Nyholm ketjun hajoittamista, joten toimivan "nelosketjun" puute olisi suuri virhe. Ei Liiviik ainakaan vielä voi hypätä hyökkäävän sentterin saappaisiin, jos sitten edes tulevaisuudessa, kun on kuitenkin profiloitunut loistavaksi puolustavaksi sentteriksi.

Vertaan sentterinelikkoa viime kevään erinomaiseen palettiin MiG-PW-Töykkälä-Liivik.

Minusta MiG, PW ja Liivik ovat nostaneet keväästä tasoaan ja silloin sentteripaletti on parempi kokonaisuutena. Pisteytetään tämä vaikka Tanssii tähtien kanssa -pisteiden kautta.

Viime kevään sentterien tanssimisesta Jore Uotinen antaa seuraavasti:

MiG 9
PW 8
Töykkälä 7
Liivik 7

Pisteitä yhteensä 32.

Tänä keväänä koreografi Uotinen antaa:

MiG 10
PW 9
Liivik 8
Piiparinen 6

Pisteitä yhteenstä 33.

Hirsolle olisin alkukaudesta antanut 5 ja ja viimeisen kahden viikon ajalta 7. Eli viimeisen kahden viikon aikainen Hirso menisi Piiparisen edelle.

Reden pitää siis olla vähintään 7 arvoinen, jotta paikkaa Hirson tai Piiparisen. Nähtyjen kahden pelin perusteella (johon lasken eritoten myös nuo hävityt alotukset) hän ei vielä ole ollut tätä. Mutta annetaan miehelle toki aikaa ennen kuin Uotinen tekee lopullisen arvionsa.
 
Nythän tilanne tulee olemaan, kun MiG palaa: Hirso ulos, MiG kokoonpanoon eli sentteri ulos, sentteri sisään. Ei leveyttä sillä osastolla play-offeja silmällä pitäen, missä ei riitä Piiparinen tai Åsten paikkaajana.

Eihän tämä nyt kai ihan näin mene? Ennen kauden alkua joka tuutista kehuttiin, että HIFK:lla on liigan paras sentteriosasto: MG - Hirso - PW - Liivik ja bubbling under MaG & Piiparinen. Se on totta, että MiG palaa ja Hirso lähtee, mutta se todellinen muuttuja tässä yhtälössä ei ole MiG, vaan Redenbach, joka hankittiin Hirson tilalle. Tavallaan olen leveydestä samaa mieltä, mutta missään nimessä ei olisi ollut mahdollista pitää neljää kahden kärkiketjun sentteriä tyytyväisenä, eli Redenbachin hankinta tarkoitti suoraan, että jonkun kärkisenttereistä on lähdettävä. Ja mitään "siirto laitaan" -juttuja on ihan turha vetää tähän, Mikke on ainoa, jonka voisi heittää laidalle, mutta hänestäkin saadaan paljon enemmän irti keskellä. Koko homma siis kulminoituu siihen, että Nybondas tuntuu tehneen Penas ja törkänneen kätensä kyynerpäätä myöten paskaan, kun vain joku sentteri vapautui. Sentterihankinnastahan ollaan huhuttu jo kuukausia, joten tilanne on todennäköisesti mennyt niin, että on hankittu ensimmäinen matalan riman ylittävä pelaaja, joka on ollut saatavilla. Redenbach ei ole sitä, mitä HIFK:hon kaivattiin. Kuka olisi viime kaudella tässä vaiheessa uskonut, että sentteriosastolla Granlund - Wirtanen - Töykkälä - Liivik voidaan edetä mestaruuteen asti? Itse olin ainakin hieman skeptinen asian suhteen.

Ja Redenbachista sen verran, että pistekeskiarvolla mitattuna hän on tällä hetkellä Sveitsin kakkosliigassa vasta 30. paras pelaaja. Edeltä löytyy Sm-liigassakin pelanneita pelaajia. Esimerkiksi Oliver Setzinger, Colby Genoway ja Timo Koskela ovat tehneet huikeat tehot verrattuna tähän "täsmähakuun".
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Ja Redenbachista sen verran, että pistekeskiarvolla mitattuna hän on tällä hetkellä Sveitsin kakkosliigassa vasta 30. paras pelaaja. Edeltä löytyy Sm-liigassakin pelanneita pelaajia. Esimerkiksi Oliver Setzinger, Colby Genoway ja Timo Koskela ovat tehneet huikeat tehot verrattuna tähän "täsmähakuun".

Tämähän oli huikea tilasto! Millä näytöillä Rede siis hankittiin? Koska se oli pari kautta sitten hyvä Saipassa? öö. I got information. Hirso oli pari kautta sitten parempi täällä.

Tästä heebosta saadaan vielä hyviä väittelyitä.
 

Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eihän tämä nyt kai ihan näin mene?.

Senttereiden kokonaismäärää peilasin viestissäni. Hirso --> Repe, juurikin näin se menee, kuten sanoit, mutta pointtini oli se, että sentteriosasto on kuitenkin kapea ja mittari, johon sitä peilaan on mestaruus kaudella 2011-12. Ideaalisessa maailmassa olisin pitänyt Hirson. Sentterit MiG, PW, Hirso, Repe, Liivik olisi antanut liikkumavaraa myös jokun flopatessa tai loukkaannuttua.

Repestä en ole vielä muodostanut mielikuvaa enkä sitä teekkään vasta kun noin 10 pelin jälkeen, mutta paremminkin olisi voinut alkaa. Hirso oli parempi ketjussa Somervuoren ja Pesosen kanssa, kun mitä Repe siinä nyt on.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Repestä en ole vielä muodostanut mielikuvaa enkä sitä teekkään vasta kun noin 10 pelin jälkeen, mutta paremminkin olisi voinut alkaa. Hirso oli parempi ketjussa Somervuoren ja Pesosen kanssa, kun mitä Repe siinä nyt on.

Sama täällä, tottakai pitää antaa aikaa ja mikäpä sen mukavampaa kuin olla väärässä. Muistutan kuitenkin kahdesta faktasta:

1. Tammikuussa sisään tulevalla pelaajalla ei voi enää olla about 10 matsin sisäänajoaikaa. Kausi loppuu kesken. Niinpä -ikävä kyllä- tammikuussa sisään tulevan pitäisi olla luokkaa "Jarkko Immonen" eli selkeästi tasokas kaveri. Senttereitä on kahdenlaisia: niitä, jotka tekevät itselleen ketjun huonommistakin pelaajista ja niitä, joille täytyy olla valmiit laiturit. 2-tyypin senassa ei ole mitään vikaa sinänsä ja mielestäni Tommi Santala on malliesimerkki tästä korista. Micke on ykköskorin kamaa ja siis jo yli SM-liigatason. Redenbach on samaa 2-sarjaa kuin Hirso: hänelle pitää olla juuri sopiva ketju ja tällä hetkellä niitä on tarjolla vain 1 kpl; Pesosen ja Somervuoren ketju. Jos ei rupea näiden kanssa kulkemaan jo tammikuussa, on vaihto Hirsoon ollut täysin turha. Muita kokeiluja ei ole aikaa tehdä. Ellei sellaiseksi lasketa samaa, mitä tarjottiin Hirsolle: neloseen Rauman Löysän kanssa. Hacker-kuvio parhaimmillaan siis. Tammikuun vahvistusten pitäisi ylipäätään olla hienosäätöä, ei "toivotaan että tämä satsaus onnistuu, koska totta puhuen olemme kusessa, jos hän ei onnistu"

2) Redenbach on huonosti scoutattu siihen paikkaan, mihin hänet on HIFK:ssa ajateltu. Hän ei ole hyvä puolustuspään sena, joten hänen pitäisi olla "Bates" hyökkäyspäässä. Lisäksi joku olisi voinut katsoa, osaako Redenbach aloittaa ja väisteleekö hän kontakteja, vai pystyykö myös jossain määrin rouhimaan. Nykyisellä pelityylillään Redenbach saa 0 minuuttia jäähyjä, kiva homma, mutta aika vähän tulee pojojakin. Pelicansin Paakkolanvaara -tyyppinen kaveri olisi ollut parempi hankinta, selkeästi Töykkälän stuntti eli puolustava pelaaja. Lisäksi scouttauksessa olisi voitu ottaa huomioon kaverin kyky pelata muilla pelipaikoilla. TR pelaa vain keskellä. Hirso tarvittaessa pakkina, myös tasakentällisin. Aravirta, Shedden ja Kojo hiffasivat tämän ja peluuttivat Hirsoa myös yv-pakkina. Miksi Petu ei edes kokeillut?
 

Stigu

Jäsen
1. Tammikuussa sisään tulevalla pelaajalla ei voi enää olla about 10 matsin sisäänajoaikaa. Kausi loppuu kesken. Niinpä -ikävä kyllä- tammikuussa sisään tulevan pitäisi olla luokkaa "Jarkko Immonen" eli selkeästi tasokas kaveri.

2) Redenbach on huonosti scoutattu siihen paikkaan, mihin hänet on HIFK:ssa ajateltu.

Näistä olen kyllä vahvasti eri mieltä.

1. Jos tammikuussa sisään tuleva pelaaja korvaa kakkossentterin, joka on puoli kautta alisuorittanut voimakkaasti, ja sen takia valahtanut joukkueen nelos/vitossentteriksi, ei sisään tulevan pelaajan tarvitse olla mallia Jarkko Immonen. Riittää, että pelaajan taidot tiedetään esim. aikaisemmilta liigakausilta. Riski, että sisään tuleva pelaaja ei korvaa vahvasti flopannutta pelaajaa, on häviävän pieni.

2. Mielestäni Redenbach on scoutattu erittäin hyvin siihen paikkaan, mihin hänet on HIFK:ssa ajateltu: Hirson korvaajaksi. Nähdyn perusteella Redenbach on parannettu versio Hirsosta; suoraviivaisempi, nopeampi, omaa enemmän peliälyä ja pyrkii aina päättämään hyökkäykset maalille. Ei varmasti sovi pakiksi, veskariksi, adoptiopelaajaksi, tai fanien maskotiksi, mutta uskoisin että myös ketjukavereiden suhteen pystyy pelaamaan muiden kuin Pesosen ja Somervuoren rinnalla, mikä on erittäin tärkeä pointti kevättä ajatellen.

Sum summarum: itse odotin Hirson korvaajaksi ehkä hieman fyysisempää pelaajaa, mutta uskon nähdyn perusteella , että Redenbach ainakin vahvistaa joukkuetta, vaikkei nyt ihan ideaalinen kakkossentteri olisikaan. Nyt pitäisi vielä päästä Tuomaisesta ja mahdollisesti Jokelasta eroon, niin joukkueessa ei enää olisi noita vapaamatkustajia. Jotenkin uskon Nybariin tässäkin, hän on kauden mittaan paikannut joukkueen puutteita melko tarkalla kädellä.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Sitä ihmettelen että eräs Jerry Ahtola ei sopinut Petun kuvioihin. Toki kiikaritehoilla veti siellä mutta kyllä tuo asenne millä Jerry vetää Tapparassa niin olisi luullut että se kelpaa myös Petulle.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sitä ihmettelen että eräs Jerry Ahtola ei sopinut Petun kuvioihin. Toki kiikaritehoilla veti siellä mutta kyllä tuo asenne millä Jerry vetää Tapparassa niin olisi luullut että se kelpaa myös Petulle.

Eikös siirto muualle ollut Ahtolan toivomus? Jotain tällaista muistan täältä(?) lukeneeni. Jerry ei saanut alkukaudesta tehoja aikaan ja Markus Granlundin hyvien esitysten, seikä Pesosen IFK-siirron myötä oli varmasti hänelle paras vaihtoehto hakea isompaa vastuuta muualta.

Ahtolalla kuitenkin sopimus loppuu tähän kauteen ja mies olisi mennyt hukkaan IFK:n alemmissa ketjuissa.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kimi on ollut lähtökohtaisesti IFK:n 3. sentteri jo tänne tullessaan, koska Mikke on Mikke ja Pera on kova jätkä muuten vain. Siinä marssijärjestys. Kimi siis kolmossena, mutta pitääkö niiden roolien nyt olla joka pelissä aina kiveen hakattuja? Eikö peluutuksellisilla tekijöillä ja painopistettä muuttamalla ottelujen sisällä/ vastustajan mukaan voitu kaikille antaa kauden mittaan tasaisemmin vastuuta? Onko Peran pakko joka pelissä pelata sitä ylivoimaa? Eikö Jokela olisi voitu korvata yv:ssä Kimillä? Eikö olisi voinut ajatella niinkin, että jos IFK joutuu pelaamaan av:ta paljon, tällöin Kimi ottaa osan Peran yv-ajasta? Kummasti siellä Kojon aikana jätkät tuli ihan hyvin juttuun, vaikka Ramukin pelasi yv:tä...

Kiva, että on kolme ns. ykköskenttää. Harmi vain, että valmentaja ei tiedä, mitä sellaisessa tilanteessa tehdä. Meneekö kaikki taas uusiksi vai tippuuko esim. Liivikin kentän peliaika johonkin viiteen minuuttiin, kun Mikke ja Makke tulee takaisin? Hehän kuitenkin pelaavat juuri niin paljon kuin haluavat. Olisiko kuitenkin ihan koko joukkueen etujen mukaista alkaa nyt vihdoin tasapuolistaa ketjujen peliaikoja, jotta jokainen kenttä voi pelata energisesti omilla vahvuuksillaan, mutta kuitenkin kaikilla on tatsia?
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Hellitä nyt jo vähän. Ymmärtäisin tämän viestiryöppysi Kimistä jos HIFK:n peli kulkisi samaan tahtiin alkukauden kanssa, mutta nythän HIFK on onnistunut kääntämään kurssinsa aivan totaalisesti niin pelillisesti kuin tilastollisestikin. Kimi oli yksinkertaisesti tällä kaudella huono eikä ansainnut peliotteillaan pelipaikkaa, piste. En tiedä miten Kimiä on todellisuudessa joukkueen sisällä(lue. valmennusjohto) kohdeltu eikä sitä tiedä faktana tällä palstalla kukaan muukaan, huhuista huolimatta. Minäkään en ymmärrä minkä takia Kimi pitäisi roudata vielä Turkuun mukaan, mutta en pysty uskomaan sitä, että Matikainen vittuilumielessä lähtisi Kimiä pakon sanelemana roudaamaan mukaansa Turkuun. Ja jos Kimi ei halua Turkuun enää lähteä niin ei häntä varmasti tulla pakottamaan matkalle, vai luuletko, että HIFK:n johtoporras antaisi tämmöiseen nokkimiseen(heh) luvan? Nybondas on kuitenkin ollut Kimin kanssa tekemisissä tämän koko jääkiekkouran ajan...

Yksikään pelaaja tai valmentaja ei ole suurempi kuin seura ja nyt seura tulee paremmin toimeen ilman Kim Hirschovitsia. Näillä mennään ja minä annan ainakin (toistaiseksi) täyden tukeni joukkueelle, sen se on nykyisillä peliotteillaan ansainnut.

PS. En ole ''antihirso'':

Harmi ettei Kimi saanut itsestään sitä vaadittavaa irti, kun kyseessä on kuitenkin yksi 2000-luvun parhaista HIFK-pelaajista, mutta turhaan sitä täällä kannattaa roikottaa jos ei yksinkertaisesti sovellu nykyiseen palettiin, ei sen takia kannata pilata uraansa.

Kimi on edelleen tästä kaudesta huolimatta yksi lempipelaajistani HIFK:ssa 2000-luvulla ja toivottavasti pääsisimme näkemään sen ''oikean'' Kimin vielä joskus punanutussa. Tsemppiä jatkoon!
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä Kimiä muistaakseni kokeiltiin yv-viivamiehen paikalla parissa matsissa joskus syksyllä, mutta ei natsannut siinä. Sitä en muista, pääsikö Kimi kertaakaan pyörittämään yv:tä sentterinä, mutta kai nyt edes alkukaudesta parissa pelissä?
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Sitä en muista, pääsikö Kimi kertaakaan pyörittämään yv:tä sentterinä, mutta kai nyt edes alkukaudesta parissa pelissä?

Lyhyt on näemmä muisti. Vastahan se pääsi ylivoimaa pelaamaan sentterinä heti vuodenvaihteen jälkeen. Mitään tulosta ei tästä syntynyt sen enempää kuin viivamiehenä ollessaan aikaisemmin tällä kaudella. Saattoi pelata sentterinä myös alkukaudesta?
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lyhyt on näemmä muisti. Vastahan se pääsi ylivoimaa pelaamaan sentterinä heti vuodenvaihteen jälkeen. Mitään tulosta ei tästä syntynyt sen enempää kuin viivamiehenä ollessaan aikaisemmin tällä kaudella. Saattoi pelata sentterinä myös alkukaudesta?

Kun pääsee pelaamaan kolmessa pelissä yv:tä, niin onhan se pelkästään Kimistä itsestään kiinni, millaista tulosta tulee. Kyllä kolmen pelin pitää riittää. Ja riittihän se.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Kun pääsee pelaamaan kolmessa pelissä yv:tä, niin onhan se pelkästään Kimistä itsestään kiinni, millaista tulosta tulee. Kyllä kolmen pelin pitää riittää. Ja riittihän se.

3 ottelua on 5% koko runkosarjasta. Todellakin pitää riittää ja valmennusjohdon osattava reagoida jos tulosta ei tule. Ei kenellekään voi antaa ylivoima-aikaa ohi muiden vain sen takia koska Kimi, varsinkin jos homma sujuu toisilla koostumuksilla paremmin.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
3 ottelua on 5% koko runkosarjasta. Todellakin pitää riittää ja valmennusjohdon osattava reagoida jos tulosta ei tule. Ei kenellekään voi antaa ylivoima-aikaa ohi muiden vain sen takia koska Kimi, varsinkin jos homma sujuu toisilla koostumuksilla paremmin.

Toivottavasti tämä on nyt kaikille selvää IFK:n joukkueessa. Ettei tule ikäviä yllätyksiä. Siis jos säännöt ovat kaikille samat, kuten tulisi tietenkin olla. Eetu Pöystinä olisin muuten jo tuulikaapissa kamoineni...

Kaikille kenkää!
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lyhyt on näemmä muisti. Vastahan se pääsi ylivoimaa pelaamaan sentterinä heti vuodenvaihteen jälkeen. Mitään tulosta ei tästä syntynyt sen enempää kuin viivamiehenä ollessaan aikaisemmin tällä kaudella. Saattoi pelata sentterinä myös alkukaudesta?

Tarkoitat varmaankin joulun jälkeen ja tosiaan niinhän se pääsikin ja teki jopa ylivoimalla maalin. Että sinänsä olet väärässä, etteikö olisi mitään tulosta tullut.

Mutta joo nykyiseen joukkueeseen kun mennään, niin täytyy sanoa, että on ylivoimaketjut vähintäänkin mielenkiintoiset:
Pöysti-Redenbach-Pesonen
Kuhta-Wirtanen-Somervuori

Ei ole mielestäni toiminut kovinkaan hyvin näissä kahdessa matsissa, joissa nämä on olleet koossa. Toisessa on huippu pelintekijä yleispelaaja ja koohottaja, kun toisessa taas kaksi laukomista rakastavaa snaipperia ja hyvä maskimies. Jotenkin täytyisi jakaa vähän osaamista. Sanoisin, että Eero ja Pöysti voisivat vaihtaa paikkoja. Toki tämäkin ongelma ratkeaa helposti, kun Granlundit ja Peltonen palaavat.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Veli Stigu: vith ool duu rispekt - katsotkohan nyt Redenbachia siten kuin haluaisit asian olevan? Siis hän on jo nyt, kahden matsin jälkeen mielestäsi Kimiä "suoraviivaisempi, nopeampi, omaa enemmän peliälyä ja pyrkii aina päättämään hyökkäykset maalille". Miksi hänen statsinsa ovat 0+0=0 , -2 (ja se rankkarimaali) jos hän on moinen fakiiri ? Hirson 3 vikaa matsia samassa ketjussa toivat sellaiset tehot, että niiden perusteella voi ihan ilman mitään laseja pitää Kimiä joka suhteessa parempana sentterinä. Tehot: 1+1=2, +4. Okei, Redenbachilta puuttuu vielä se kolmas matsi, jotta vertaus on kohtuullinen, mutta hänen alkunsa on karu pettymys ilmeisesti kaikkien muiden kuin sinun mielestäsi. Muistatko, kun jengiin tuli Hamilton tai Bates? Eka matsista lähtien näki, että jumaleissön, siinä on VAHVISTUS! Redenbachin sisääntulo on tasan samaa luokkaa kuin Dan Hackerilla aikanaan ja hän on ollut huono myös Sveitsin 2-liigassa. Sieltä mistä tuli. Ymmärrän ja hyväksyn, että Hirso ei miellyttänyt, mutta koetan katsoa nämä jätkät kuitenkin omina pelaajacaseinaan ja on kyllä täysin värittynyttä settiä väittää, että kahdessa ekassa matsissaan TR on jo voittanut Kimin liikkeessä, peliälyssä, suoraviivaisuudessa etc. Redenbach on ollut kahdessa ekassa matsissaan HIFK:n surkein aloittaja ja mitään suoraviivaisuutta en ole hänessä nähnyt. Pelisilmä on ihan ookoo, mutta tämä kaveri on Saipan entinen kingi, nykyinen Sveitsin 2-liigalainen, eikä yhtään enempää. Lisäksi hänen hankinnassaan painoi seuraava elementti, joka harvemmin liitetään taitoon: hän oli hyvin halpa. Näin kerrottiin eilen HIFK-johdon toimesta.

Siis: Redenbach on syytön tuloonsa Hirson korvikkeeksi. Mun puolestani hän saisi onnistua. Mutta kaksi ekaa matsia hän on ollut aivan sukka ja sen näkee statseista + silmillään. Hidas, laiska, uninen ja huono kaksinkamppailuissa. Liivik nousee kohta 3-senaksi ja Redenbach pörrää nelosessa Skeden ja Paden kanssa, ellei hän nyt alkajaisiksi opettele edes voittamaan aloituksia. Peter White oli jäätävän huono pelaaja, mutta liigan top5 aloittaja ja loppuaikoinaan se olikin hänen ainoa duuninsa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös