HIFK:n peliesitykset kaudella 2011-2012

  • 746 473
  • 2 462

scholl

Jäsen
Eiköhän PS:n taidot valmentajana ole nyt nähty. Ei noin pienelle seuralle kuin Ässille voi hävitä kotona. Jalosen aikana vielä voitettiin joku 11-3. Tosin tein tänään virheen, kun seurasin tilannetta jo ennen pelin loppumista sm-liiga.fistä, mutta oli miten oli niin näitä matseja ei saa hävitä. Syö paskaa Petri.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
No niin, 11 peliä ja vastustajina Ässät, KalPa, JYP ja TPS, niin saldona on yhteensä 0 pistettä näistä peleistä. Enempää ei nyt jaksa kommentoida kuin, että lauantaina Helsinkiin saapuu KalPa ja sitten tulee vastaan TPS vieraissa.

Ja sitten vielä 4 peliin kolme kertaa Jyp. Ihan itseluottamuksen kannalta olisi hyvä voittaa välillä noita kärkijengejäkin(Kalpa,Ässät). Yritetään aloittaa lauantaina, vaikka vaikeaa se voi olla, kun syömähampaat ovat edelleen telakalla. No, Ilari sentään palaa taas rosteriin. En ole Ässiä tällä kaudella nähnyt, joko sielläkin mennään meidän pelillä, vai mikä selittää nollasaldon? Siis ihan Ässien hyvyyden lisäksi(tämä tosikoille porilaisille).
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Jumalauta, miten tosta ruotsintuliainen Jokelasta pääsis eroon? Timråsta on tullu kyllä kaksi sellaista turhaketta tämän kauden joukkueeseen ettei paremmasta väliä. Toivottavasti Kankaanperä olisi kohta pelikuntoinen, ei tota Jokelan sekoilua kestä selvinpäin.

Ässät näytti mistä kana pissii, HIFK oli suurimmaksi osaksi ottavana osapuolena tässä matsissa ja pisteet edelleenkin nollilla Ässiä vastaan tällä kaudella. Lauantaina KalPa ja vastustajana ehkä kaksi kertaa hankalampi HIFK:lle kuin Ässät. Ei kauheasti herätä toiveita tämä loppuviikko. Narrit hävisivät tänään Pelsuille, voitolla tai tasapelillä olisi HIFK mennyt ohi.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
No niin, 11 peliä ja vastustajina Ässät, KalPa, JYP ja TPS, niin saldona on yhteensä 0 pistettä näistä peleistä. Enempää ei nyt jaksa kommentoida kuin, että lauantaina Helsinkiin saapuu KalPa ja sitten tulee vastaan TPS vieraissa.

Tuon pelitapatekosyyn taakse on ihan turha mennä tänään. Joukkue oli kaksi erää haluton paska. Hyvä, että jaksoivat 1-0 maalia tuulettaa.

Olin ennen peliä mieluissani Redenbachin siirrosta, vaikka varautunut. Ajattelin, että kaveria ajetaan varmaan sisään laidassa ja YVllä... Tajusin vasta nettilähetyksen alkaessa, että mitä helvettiä! Redenbach on kakkosen keskellä????!!! Onko mies tullut suoraan lentokentältä hallille ja kamat roudattu taksiin. Vaihtanut siellä ne päälle?

Säästettiinkö tätä siirtotietoa mahdollisesti joukkueeltakin "lehdistövuodon estämiseksi"? Kaveri tulee peliin valmistaviin treeneihin ja saman tien kakkoseen. Ymmärtäisin, jos sieltä olisi tullut Sidney Crosby ja jengillä on huutava sentteripula, MUTTA!!...Joukkue on liigan kovimmassa iskussa, voittoputkessa ja sitten siirretään sivuun, joukkueessa erittäin pidetty, juuri pikkaisen elonmerkkejä esittänyt oma kasvatti, entinen kapteeni ja laitetaan sen paikalle joku oli silloin joskus kova... siis samantien??

Tää häviö menee Petun psykologisen joukkueen johtamispelisilmän puutteeseen. Luulin hänellä sitä olevan, mutta paskat. Miten ajattelee pelaaja joukkueessa? Ok. näin täällä toimitaan. Toinen vähän parantaa, niin saa samantien pelata sit jämäminuutteja nelosessa.

Itse asiassa en heti tajunnut, että Redenbach on edes kentällä, kunnes hokasin, että se kakkosen keskellä surffailut luistimet jalkaan heittänyt Bangor Cityn futispelaaja olikin kyseinen kaveri. Montas kertaa tuli syöttö omille? Monta kertaa mies oli perseellään? Mites se YV? Antoi kaks syöttöä YVllä ja molemmat vastustajalle.

Ja kun valmentajana huomaat, että nyt kaveri ei ole ehkei sittenkään kunnossa, niin laitatko sen tilalle esimerkiksi sen sentterin, jonka kanssa 2.kentällä edes on jotenkin toiminut? Et...jauhat purkkaa ja hajoitat jengihengen tän pelin kannalta pikkuhiljaa...

Älä riko ehjää Petu. Redenbach voi olla vahvistus keväällä, mutta tarviiko sitä heti heittää kehiin?

Tässä käy vielä niin, että joukkueen pelitapa hajoaa kun kopissa mietitään lisäsiirtoja ja ketjulotto alkaa ja kohta ollaankin taas sääläreissä.
 

Stigu

Jäsen
Ässät oli tänään hyvä mittari, sillä jengi omaa hyvän pelitaktiikan ja siinä on sopiva sekoitus taitoa ja fyysisyyttä. Nähdäkseni IFK hävisi tänään nimenomaan pelillisellä puolella. Kiekottomana ja kiekollisena oltiin porilaisia jäljessä hivenen verran.

Mutta hei:

- nyt on vasta tammikuu, IFK:n pelillinen suunta on oikea
- jengiin vielä Granlundit, Peltonen ja Kanki, niin hyvä tulee
- Jos Tyler korvaa Hirson, on hän ilmiselvästi vahvistus jengille
- Rajamäen otteet lupaavat hyvää keväälle
- Endras on kyllä uskomattoman nopea veskari

Kevättä ajatellen jengi kaipaa ainoastaan lisää fyysisyyttä hyökkäykseen. Siinä mielessä Redenbachiakin paremman hankinnan olisi voinut tehdä, mutta ehkäpä hankinnat eivät vielä olleet tässä?
 

Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sen kummemmin ottamatta kantaa Tylerin peliesityksiin, mutta kun kakkonen oli viimeiset kolme ottelua kuosissa Somervuori-Hirso-Pesonen, oli kaikkien +/- saldo yli +4 ja tehopisteitäkin oli mukavasti. Nyt Somervuori-Tyler-Pesonen jäi omassa pelissään miinukselle. Olisi kannattanut Petun katsoa hiukan pidempään, mitä Hirsosta olisi Somervuoren ja Pesosen kanssa saatu irti.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Illan peliesitys jätti kyllä paljan erityisesti yksilötasolla toivottavaa. Erittäin runsaasti suhteellisen alkeellisia henkilökohtaisia virheitä, jotka johtivat lukuisiin vaaratilanteisiin ja pariin maaliinkin. Vähän jäi sellainen fiilis, että itseluottamus oli hyvin sujuneiden viime matsien seurauksena noussut liian korkealle ja pelirohkeus oli liiankin korkealla. Liikettä oli reilusti, mutta aika harvassa oli kontroloidut hyökkäykset ja eikä siinä mitään, Ässät pelasi vahvuuksillaan ja ansaitsi pisteet.

En tiedä miten kokoonpano muuttuu Kalpa-otteluun, mutta pieni askel taaksepäin eli pelin perusasioita kohti on paikallaan. Huolellisuutta erityisesti puolustuspäässä tarvitaan selvästi lisää, kun kevään edetessä vastustajat varmasti tiivistävät ja parantavat pelaamistaan.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Hevonvittu sentään että tekee kipeää ja hävettää tollanen, kun samoilta jengeiltä otetaan turpaan. Olen itse toitottanut täälläkin, että samat pisteet on jaossa joka pelissä, ja niinhän ne onkin, mutta kyllä sekin jotain kertoo, ettei taaskaan pystytty voittamaan tällä kaudella meille vaikeaa joukkuetta. Tänään ryssittiin oikein kunnolla sitten monellakin osa-alueella.

Jos jotain positiivista haetaan, niin 4 on mennyt omiin viimeksi yli kuukausi sitten, joten ei tuo ihan jokapäiväistä ole ollut.

Vituttaa.
 

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisiko mitään tilastoa tuon väitteen tueksi? En usko sen pitävän paikkaansa.

Tarkoitin keskinäisiä otteluita, en menestystä yleensä. Ruoskan ansiokkaasta 2000 luvun tilastosta käy ilmi, että JyP on ollut HIFKiä vastaan hieman niskan päällä, mutta -90 luku oli sysipaska JyP-IFK akselilla ifkille (kuten ruoskakin muistelee). Edelleenkin uskallan väittää, että löytyykö liigasta jengiä, jota vastaan ifkin saldo 20v aikana olisi selkeästi miinuksella kuten JyPiä vastaan?
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viherpuiston Ruoska: Suurkiitos tilastoista, lähes onanoin, kuin näin noin paljon dataa!! Kiva, että tuli purettua omituinen myytti siitä, että Jyp olisi "kautta aikojen" pahin vastustaja HIFK:lle. Tällaisen väittäminen on sama asia kuin jos sanoisi Valtraa Ferrariksi.

Tämän illan peli: minä viihdyin ja sehän on täysin epäortodoksista, koska hävittiin ja päästettiin miljoona maalia. Kiitokset Ässille siitä, että joukkue tuli pelaamaan ja ottelu oli äärimmäisen tasainen. Klassinen latteus: "olisi voinut kääntyä kummalle tahansa" pitää nyt paikkansa. Janne Pesosen loppusähläys oli aivan käsittämätön, siitä seurasi Ässien voittomaali. Olisin penkittänyt loppupelin ajaksi tuosta hyvästä. Tuolla palkalla pitää osata laittaa yksinkertainen purkukiekko! Siihen matsi itse asiassa ratkesikin ja monet hyvät HIFK:hon liittyvät asiat jäivät pimentoon.

HIFK:n plussat:
-Peli on brändin näköistä. Jumalauta, että meillä osataan taklata leveällä rintamalla. Asiaa.
-3 tehtyä maalia kotona - maalintekijät voivat olla tyytyväisiä, heistä tämä ei tänään jäänyt kiinni. Kolmella tehdyllä pitää voittaa.
-Laskekaa tähän päälle 2xGranlund + Peltonen - ei tämä ihan kauhean pahalta näytä.

HIFK:n miinukset:
-Päästettiin liikaa maaleja ja lunkkamaisesti totean Endrasista, että ei mielestäni kyllä tänään veskariin hävitty. Mutta olisi niistä ainakin yhden saanut torjuakin. Sakemannin huippuiltana 3 pinnaa olisi jäänyt Stadiin. Okei, natsihan tän ryssi - tätä tämä pelaajaruletti on!
-Salmi ei riitä pakistoon, Åsten ja Tuomainen eivät riitä hyökkäykseen. Sorry kaverit, mutta teillä ei pitäisi olla mitään asiaa HIFK:n avauskokoonpanoon.

Eniten vituttaa se, että tappio tuli nimenomaan Ässille, jota ei ole kertaakaan voitettu. Rohkenen kuitenkin olla suuremmin itkemättä, sillä nyt oli oikeasti hyvin pienestä kiinni ja vastassa olisi voinut ihan yhtä hyvin olla vaikka HPK tai Saipa. Ässät ei siis jättänyt kuvaa joukkueesta, joka on HIFK:lle ylivoimainen vastus. Lauantaina todellinen tasonmittaus sitten.

edit: timotl - ymmärsin kyllä, että tarkoitit pelkästään keskinäisiä, mutta en mitenkään saa noista VR:n tilastoista tulokseksi sitä, että Jyp olisi selvästi niskan päällä ?

edit2: Ihan lonkalta veikkaisin, että esimerkiksi HPK on ollut HIFK:lle Jypiä pahempi vastus.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
Viherpuiston Ruoska: Suurkiitos tilastoista, lähes onanoin, kuin näin noin paljon dataa!! Kiva, että tuli purettua omituinen myytti siitä, että Jyp olisi "kautta aikojen" pahin vastustaja HIFK:lle. Tällaisen väittäminen on sama asia kuin jos sanoisi Valtraa Ferrariksi.

Juu, ei kestä. Vähän aikaa tuossa tuhrautui, mutta tulipahan mielenkiintoinen tilasto. Yllätyin itsekin, että 2000-luvun keskinäiset on olleet noin tasaväkisiä. Voittoja on otettu melkein vuorotahtiin sekä kotona että vieraissa. 90-luvun tilastot olisi kiva myös saada, mutta enpä tiedä, mistä ne löytäisi. Jos jollain on vanhoja 90-luvun Jääkiekkokirjoja, niin ainakin niissä on kaikki kauden matsit lopputuloksineen. Tämä on siis puhdasta mutua, mutta muistelen, että 90-luvun tilastot olisi karua luettavaa IFK:n osalta.


Tämän päivän matsista ei nyt kauheasti jaksa kirjoittaa. Dumarit olivat niin pihalla, että pahaa teki. Ei tätä silti siihen hävitty, vaan siihen, että paikoista ei tehty maaleja. Ässät käytti omat tonttinsa paremmin. IFK:n peli oli turhan paljon laidoissa ja kulmissa pörräämistä, eikä maalintekosektorille päästy kuin ajoittain. Kiekkokaan ei pomppinut omille.

Redenbach ei esittänyt vielä tänään mitään niin suurta ja mahtavaa, että olisi Hirsoa selvästi parempi. Hirsolla taisi itse asiassa olla parempi mesta tehdä byyri, mutta lämäri toisessa erässä taisi suuntautua suoraan päin Raantaa. Kun koitin tarkkailla Redenbachia, niin mies taisi hävitä suurimman osan aloituksista. Kolmannen erän ensimmäisen keskialoituksen kauhoi omille, mutta muuten hävisi aika paljon. Jos jollain on tilastotietoa tästä, niin otan mielelläni vastaan.

Endras ei ollut ehkä parhaimmillaan, eikä tätä Enskaan hävitty - videoclipit on vielä tsiigaamatta -, mutta ei ollut kuitenkaan voittava veska tänään. Niinpä antaisin Norjalle lauantaina pelivuoron. Pääsee Jannekin niihin oikeisiin hommiin, ettei vanhan miehen tarvitse värjötellä pipo päässä siellä penkin päässä.
 

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jhag: Kerhokin on ollut paha, mutten usko että niin paha kuin JyP. Kuten sanottua, 2000-luvulla puntit ovat tasoittuneet JyPiä vastaan mutta -90 luku on varmasti yhtä paskaa tilastollisesti.

Toinen asia joka JyPissä ärsyttää on se, että vaikka HIFK on ollut sarjataulukossa lähes aika parempi kuin jyp, on tätä alakastin jengiä (niin, jyp oli 90-2000 luvulle pitkälle sijoilla 8-11 ?) vastaan suhteellisesti aivan liikaa kusessa. Voitot pitäisi olla hifkille sarjasijoituksien valossa esim 60% vs 30%, eikä jypin eduksi.
 

Luotain

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sen nyt kyllä huomas sokeekin ottallaan, että kun Ilari on pois, Jokela hyökkäilee. Kauheeta kattoo.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Voitot pitäisi olla hifkille sarjasijoituksien valossa esim 60% vs 30%, eikä jypin eduksi.

Joo, voi sen noinkin ajatella, mutta sellainen jännä juttu pitkän aikavälin tilastoissa on, että kun otetaan mitkä tahansa 2 liigajoukkuetta ja tarpeeksi pitkä aikaväli, saadaan tulos: yllättävän tasaista. Tämä johtuu siitä, että jääkiekkopelin lopputulokset liikkuvat todella pienellä alueella: 1. joukkue voittaa - 2. joukkue voittaa - tasapeli. Siis vain kolme muuttujaa. Siihen päälle se, että meidän liigassa, kun puhutaan yksittäisistä otteluista, oikeastikin kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa ja kun otetaan pitkä aikaperiodi, niin ei noiden kolmen korin välille kertakaikkiaan saada järkyttäviä eroja. Meidän liiga ei mene niin, että häntäpään joukkueilla olisi alta kymmentä pistettä. Jokainen joukkue voittaa periaatteessa ihan hyvän nivaskan matseja per kausi. Viime kaudella Pelicans oli runkosarjan vika, mutta voitti kuitenkin 17 ottelua ja pelasi 6 kertaa tasan. HIFK ja Jokerit ovat pelanneet järjettömän määrän matseja vastakkain sisältäen molempien joukkueiden nousut ja laskut ja ollaanko me noin 4 voittoa narreja edellä? Jos meidän liigassa pelattaisiin useampia kierroksia, saataisiin lisää matseja ja lisää vaihtuvuutta. Peruskaudella HIFK ja Jyp pelaavat vain 4 keskinäistä matsia. Pointtini on tämä: kuten maalivahtitilaston torjuntaprossat ja GAA:t, myös minkä tahansa kahden joukkueen keskinäiset ottelut ovat yllättävän lähellä toisiaan. Ero sarjataulukossa tulee siitä, miten nämä 2 otantajoukkuetta ovat pelanneet niitä kahtatoista muuta jengiä vastaan.

Jumaleissön, kun saisi jostain noita vanhoja kiekkojulkaisuja, niin uskaltaisin lyödä vetoa vaikkapa siitä, että Jokerit vs. Saipa = yllättävän tasainen keskinäisten tilasto. Molemmilla on paljon liigakausia. Samoin Jyp vs. Saipa. Kun katsoo liigan maratontaulukkoa, huomaa kuinka lähellä esimerkiksi HIFK:n ja Jypin voittoprosentit ovat: 57,35% / 50,20. HIFK on ollut tasokkaampi joukkue kuin Jyp, mutta ei yksittäisiä otteluita ole voitettu tuon enempää kuitenkaan. Tämä tarkoittaa sitä, että ei ole mitenkään kauhean yllättävää, että joukkue joka voittaa 57% todennäköisyydellä vs. joukkue, jonka voittotodennäköisyys on 50%, tuo keskinäisistä tulokseksi yllättävän tasaisen sarjan. Sitten voitaisiin keskustella tilastollisesta ihmeellisyydestä, jos meillä olisi joukkue1, joka on pelannut 30v liigaa voittoprosentilla 80% ja joukkue 2, joka olisi pelannut aivan samat 30v liigaa voittoprosentilla 20% - ja näiden keskinäisissä joukkue2 olisi selvästi niskan päällä.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oma näkemykseni illan pelistä on se, että HIFK tuli otteluun kauhealla latingilla ja kaikki jätettiin jäälle. Ei tästä ole ainakaan minulla nokan koputtamista ole. Kaiken se tunnelatauksen ohella unohtui yksi pieni asia. Nimittäin se tiivis pelaaminen. Kentällä kouhotettiin pää kolmantena jalkana, niin että Ässillä ei ollut, kuin tilaa ja hyvänä joukkueena tyrmäsi HIFK:n jälleen kerran. HIFK pääsi vielä peliin mukaan vähän tuurillakin vain sitten munatakseen homman ihan itse.

Tiiviin kenttätasapainon lisäksi HIFK oli juuri niin huono, kuin sen huonoimmat pelaajat: Koko HIFK:n nelosketjulla ei ole mitään tekemistä voittavan jääkiekon kanssa. HPK:ta ja Ässiä vastaan peräkkäisten pelien viimeisissä erissä varmaan yhdet vaihdot ja kummassakin kiekko omiin ja penkin päähän loppupeliksi. HIFK:lla on nyt siinä mielessä ongelmallinen tilanne, että nelosketju on kasattu joukkueen suurimpien pettymysten varaan ja tulos on kyllä sen mukaista. Esim. Åstenille kaikki kunnia, mutta jos ei yhtään syöttöä omille saa koko pelissä, niin silloin on väärä sarja, vaikka kuinka tsemppaisi, polkisi ja jättäisi peräsuolenkin jäälle. Myös tämä HIFK:n junnupakki Salmi oli jo Kerhoa vastaan aivan kujalla ja tänään sama ralli jatkui. Jo perussyötöissä vaikeuksissa. Redenbachilla tietysti kävi maalipaikassa huono tuuri, mutta omassa päässä kaveri on kyllä juuri niin kujalla, kuin ennakkoon pelkäsin. Hänen +/- tilastonsa olisi voinut olla paljon karumpikin. No yhden pelin perusteella on turha tuomita ketään.

Tämä oli tietysti vain yksi tappio ja hienostihan HIFK on tässä viime aikoina vetänyt, mutta tappio harmittaa siinä mielessä, että juuri kun oli saumat iskeä tuohon neljän joukkoon, niin munaamalla munataan oma peli. Katsotaan mikä on fiilis Kalpa ja JYP pelien jälkeen. Huolissani olen, jos joka pelissä ollaan näin pahasti jäljessä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mielestäni peli-ilme oli tänään kohdallaan. Yleensä tapanani ei ole arvostella tuomareita, mutta kyllä ne raitapaidat olivat tänään niin kujalla kuin vain voi olla. No, neljäs maali oli IFK:lta kamalaa puolustamista, en muista kuka toi kiekon sisään laidasta, Kurvinen potkun kaks jäljessä ja Salmi jättää oman miehensä maalin edestä ja lähtee kohti nurkkaa tätä patapaitaa päin ja pum, kiekko sille pelaajalle jonka Salmi jätti maalin eteen ja voittomaali syntyi. Kalpa matsissa puolustuksen täytyy toimia, sillä kalakukot lataavat muuten rumat lukemat taululle.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No, neljäs maali oli IFK:lta kamalaa puolustamista, en muista kuka toi kiekon sisään laidasta, Kurvinen potkun kaks jäljessä ja Salmi jättää oman miehensä maalin edestä ja lähtee kohti nurkkaa tätä patapaitaa päin ja pum, kiekko sille pelaajalle jonka Salmi jätti maalin eteen ja voittomaali syntyi.
Tuo oli kolmas maali. Neljännessä Redenbach ei peittänyt syöttölinjaa maalille, eikä ottanut omaa miestänsä maalin edestä kiinni.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilisessä matsissa korostui HIFK:n tekemän tyhmät ja helpot virheet sekä ihme panikointi paineen alla, joka esiintyi mm. tilanteissa, joissa kiekko olisi pitänyt purkaa omalta alueelta pois. Erityisesti Åstenilla ja Salmella oli todella vaikeaa nopeissa tilanteissa, Melartin poissaolo näkyi yllättävän räikeästi. En nyt tällä puheenvuorollani halua ottaa Ässiltä mitään pois, sillä he pelasivat todella hyvän vieraspelin, mutta itseäni ärsyttää juurikin nuo tyhmät virheet. Pitää nyt kuitenkin myös ottaa huomioon, että HIFK:lta puuttui kokoonpanostaan koko 1. ketju ja joukkueensa kaksi parasta pelaajaa, joten sen on pakko näkyä jotenkin siellä kentällä, varsinkin näitä kärkiporukoita vastaan.

Yksilöistä pari viivaa:

- Redenbach oli aika näkymätön ja pehmeänoloinen, mutta en dumaa heti ekassa matsissa
- Kousan Mikko oli HIFK:n paras pelaaja ja alati vaarallinen hyökkäysalueella
- Somervuorella oli kaksi aivan avomestaa pistää kiekko reppuun, mutta tällä kertaa ei uponnut kummastakaan mestasta
- HIFK:n rosterissa oli kolme täysin turhaketta kentällä: miikka tuomainen, Åsten ja Salmi...
- Kimi pelasi ihan hyvän pelin itseasiassa vaikka ei hän hirveästi minuutteja saanutkaan
- Tuomareilta katosi ote pelistä jo ensimmäisessä erässä, todella surkuhupaisaa toimintaa
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Tuo oli kolmas maali. Neljännessä Redenbach ei peittänyt syöttölinjaa maalille, eikä ottanut omaa miestänsä maalin edestä kiinni.

Jep ja Urho Totalin hidastuksesta näki, että Jokela katseli neljännen maalin ns. parhaalta paikalta, eikä tehnyt maalin estämisen eteen yhtään mitään, joten se maali meni n. 50/50 Redenbach/Jokela-piikkiin.

Olen edelleen sitä mieltä, että HIFK:n pelitavassa on pahasti jotain pielessä ja sen, että mitä, tietävät Ässät. KalPa, JYP ja TPS, koska ei 11/11 0 pisteen peliä näitä neljää joukkuetta vastaa ole enää sattumaa. Agatha Christien kirjassakin kuoli vain "10 pientä neekeripoikaa", ei 11 kpl. Luis Suarez kutsui Evraa vain 7 x neekeriksi ja 2 x mustaksi ja se riitti todisteeksi. Paljonko porukat haluaa todisteita lisää Matikaisen HIFK:n pelitavan hölmöydestä muutamia porukoita vastaan, ennen kuin viesti menee perille saakka. Katsotaan tuleeko la-ti lisätodisteita, kun vastaan tulee kotona KalPa ja vieraissa TPS vai viisastuuko Matikaisen HIFK ja keksii pelitapaansa jotain voittavaa näitä joukkueita vastaan, jotka karvaavat HIFK:n pakkeja syvältä ja kiekottelevat HIFK.n kumoon tai kiekonriistojen jälkeen HIFK:n päädyssä, iskevät tarvittavat maalit voittoon.
 
Viimeksi muokattu:

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilisestä pelistä kirjoitin jo otteluketjuun, tiivistetään niin ettei tässä mitään hätää ole. Granlundit+Ville takas, Turre tiputtaa aikanaan DiapamLobotomyn ulos kokoonpanosta ja Kanki+Melart takalinjoille.

Pöysti pääsi eilen kokeilemaan yyveetä ja kävi selväksi ettei ole kyllä mitään käyttöä siinä.

Kibestä jäi aika mieluisa kuva kevättä ajatellen. Jälleen kerran näytti että osaa myös rakentaa ja pyörittää peliä. Rajamäki ei ikävä kyllä tuonut juuri mitään pelillisiä apuja PW:n hoitaessa puolustavampaa roolia, mutta eiköhän Eki löydä oikean paikkansa kun Veljekset saapuu takaisin. Silti, oli kiva nähdä HIFK:n ykkösessä pitkästä aikaa raakaa fyysistä voimaa. Voitasko kokeilla Liiviikiä siinä? Märkä on tällä hetkellä aika lähellä viime kevään kondista mun mielestä.

Nyholm edelleen jotenkin vetää 85% tehoilla. Pelaamattomuutta?

Nelosesta ei tarvitse sanoa mitään. Åsten ja Tuomainen ovat liipasimella heti kun Turre palaa takaisin jos/kun Eki on ehjä. Lobotomy saisi mennä ekana koska Åsten kuitenkin kerkeää taklaamaan jos ei mitään muuta.
 
Hetki hetkeltä enemmän kauniisti sanottuna ottaa päähän Redenbach. Ja sinällään ei ole mitään henkilökohtaista jätkää vastaan, mutta kylläpähän oli taas perseelleen hoidettu tämäkin case. Joukkue hävinnyt edellisestä kahdestatoista pelistä vain kaksi ja seuraavasta kahdeksasta ottelusta asettuu vastaan kuudesti joukkue, jota vastaan ollaan kompuroitu huolella. Ja mitä tekee Nybondas & Matikainen? Aivan lähtee muuttamaan joukkuetta. Nybondasta olen tulokaskautensa jälkeen ainoastaan kehunut, mutta nyt tulee iso perseenkuva Tompalle. Ja ei, en ole kaatamassa koko tappiota Redenbachin harteille ja tahdon antaa hänelle mahdollisuuden, eilinen vain sattui olemaan Redenbachilta juuri sitä, mistä saipalaiset varoittelivat. Jos jätkä teki kaksi kautta samaa SaiPassa, kuin eilen HIFK:ssa, miksi se yhtäkkiä muuttuisi radikaalisti parempaan?

Muutama muu pikkuhuomio pelistä:

- Rajumäki on kaivattu pelaaja, mutta myös rapakunnossa. Luistin painoi lopussa jo todella pahasti

- Fernholm on oikeasti hemmetin hyvä pakki. Perustekeminen on aivan loistavalla tasolla

- Pöysti - Liivik - Nyholm alkaa löytämään viimekaudelta tuttua virettä

- Kousalle lärvin eteen 3 vuoden soppari sopivalla (Kousan tapauksessa isolla) summalla. Pelirohkeudeltaan koko liigan top5- pelaaja, loistava skode suoraan syötöstä ja uskaltaa käyttää sitä
 

Stigu

Jäsen
punasydämen kanssa samaa mieltä noista ranskalaisista viivoista. Alkuosan kohdalta, ymmärrän hyvin (ja kuuntelen) Tomppaa: Jos kakkossentterinä on pelaaja, joka tekee pisteen joka neljännessä ottelussa, ja on plusmiinuksessa pakkasen puolella, kannattaa lähteä kokeilemaan vaikka Redenbachin tyylistä pelaajaa hänen tilalleen. Riski epäonnistua (saada huonompi pelaaja) on häviävän pieni. Uskon, että Redenbach tulee piristämään ketjunsa peliä, mutta piristääkö tarpeeksi? Itse olisin toivonut jotain perusvarmaa, fyysistä, IFK:n näköistä "Red-and-Baha"-sentteriä, mutta uskon, että Redenbachkin vahvistaa jengiä.
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Muutama muu pikkuhuomio pelistä:

- Rajumäki on kaivattu pelaaja, mutta myös rapakunnossa. Luistin painoi lopussa jo todella pahasti

- Fernholm on oikeasti hemmetin hyvä pakki. Perustekeminen on aivan loistavalla tasolla

- Pöysti - Liivik - Nyholm alkaa löytämään viimekaudelta tuttua virettä

- Kousalle lärvin eteen 3 vuoden soppari sopivalla (Kousan tapauksessa isolla) summalla. Pelirohkeudeltaan koko liigan top5- pelaaja, loistava skode suoraan syötöstä ja uskaltaa käyttää sitä

Allekirjoitan varsinkin tuon Simon kentän esityksen eilen. Minusta pitkään aikaan oli eka matsi, missä näytti olevan niitä pilkahduksia mitä viime kaudella näiltä saatiin kokea. Tätä ketjua ei saa enää hajoittaa kertaakaan, vaikka Pöde yv:llä välillä kävikin. Ei kyllä tosiaan Redenbach eilen säväyttänyt. Eikä mieli olisi muuttunut, vaikka maalin olisi tilanteestaan tehnyt. Jotenkin haluttoman näköistä pelaamista. Vituttaa katsoa tolla numerolla pelaavaa pelaajaa, koska kaikki muistavat miten jäätävä kaveri sitä aikaisemmin kantoi. Eli Jarda Bednar. Annan kyllä aikaa, mutta pahaa pelkään. Ja kuten mainitsit niin meillä oli tosi hyvä putki päällä ja nyt tämä kaveri tulee sekoittamaan pakkaa lisää. Oltaisiin odotettu vaan veljekset takaisin kanukeista ja Ville sitten jonkin ajan päästä. Mietitty sitten vasta näitä mahd. hankintoja loppukautta silmällä pitäen. Viime kaudella Hanneksen saamiseen ei viitsitty sanoa ei, vaikka pasku maku siitä lopulta jäi. Tämä pelaaja ei ole valitettavasti sitä tasoa, että heti pitää iskeä kun paikka on. No, katsotaan.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viime kaudella Hanneksen saamiseen ei viitsitty sanoa ei, vaikka pasku maku siitä lopulta jäi.

Puutun tähän nyt sen verran, että jäikö jollekin oikeasti Hanneksen signaamisesta paska maku? Olihan Hannes pelillisesti jotain muuta kuin odotettiin, mutta toisaalta hänen IFK:ssa oloaikansa oli myös suhteellisen lyhyt. Ja sanottakoot tässä vielä kerran, että Hannes ei saanut monoa, eikä ollut pukukopin syöpä, vaan lähteminen johtui ihan oikeasti henkilökohtaisista syistä. Hanneksen lähtö oli ainoa oikea vaihtoehto.

Kyllä kai Hannes oikeasti pelata osaa edelleenkin. Ja osasi viime kaudella. Se, että Hanneksen lähtö ei vaikuttanut IFK:hon yhtään mitenkään kertoo kuitenkin enemmänkin siitä, miten kova jengi meillä tuolloin oli kasassa. Itse asiassa, Hanneksesta ei oikein meikäläiselle jäänyt mitään makua, koska epä-Hannesmaisesti hän ei ehtinyt edes pukukoppia sekoittaa :D.

Kova jengi meillä on oikeasti nytkin, se vain pitäisi saada illasta toiseen pelaamaan sillä tasolla kuin nimilistan perusteella odotetaan. Viime peleissä on näyttänyt jo tulosten perusteella paremmalta, mutta pitihän sitä taas sekoitella pakkaa, koska olisihan se nyt kamalaa, jos vaikka viisi peliä pelattaisi samoilla ketjuilla. Permanentti on nähkääs niin last season.

Turha eilisen perusteella maataan on myydä. Tuloshan nyt ei oikeasti ollut mitenkään järin yllättävä. Suurin pettymys tuleekin omalla kohdallani siitä, että valmennusjohto teki alokaismaisia virheitä, lähtien ketjukoostumuksista ja päättyen peluuttamiseen. Kaikki edellytykset voittoon olivat olemassa ennen peliä ja valitettavasti myös pelin jälkeen, koska mielestäni valmennusjohto ei tehnyt kaikkeaan, jotta joukkue olisi voinut voittaa. Voitto eilisestä olisi ollut tärkeämpi kuin vain jaossa olleiden kolmen pisteen takia.

Kuulisin Petri Matikaiselta mielelläni hänen visioitaan esim. pudotuspelejä ajatellen, mm., minkälaisella ketjutaktiikalla on suunniteltu mentävän. 3 + 1, eli kolme hyökkäävää ja yksi puolustava ketju? Mitkä kolme hyökkää ja mikä puolustaa? Vai 4+0? Kuka on kevätkauden Joni Töykkälä? Kim Hirschovits vai Tyler Redenbach? Juuri nythän on niin, että IFK:lla ei ole heittää muuta jarruketjua kuin Liivikin ketju ja siinä menee kyllä kyseinen ketju vähän hukkaan. Mutta ehkäpä tämä ketju on vähän väärä näiden asioiden spekuloinneille juuri nyt.
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Puutun tähän nyt sen verran, että jäikö jollekin oikeasti Hanneksen signaamisesta paska maku? Olihan Hannes pelillisesti jotain muuta kuin odotettiin, mutta toisaalta hänen IFK:ssa oloaikansa oli myös suhteellisen lyhyt. Ja sanottakoot tässä vielä kerran, että Hannes ei saanut monoa, eikä ollut pukukopin syöpä, vaan lähteminen johtui ihan oikeasti henkilökohtaisista syistä. Hanneksen lähtö oli ainoa oikea vaihtoehto.

Kyllä kai Hannes oikeasti pelata osaa edelleenkin. Ja osasi viime kaudella. Se, että Hanneksen lähtö ei vaikuttanut IFK:hon yhtään mitenkään kertoo kuitenkin enemmänkin siitä, miten kova jengi meillä tuolloin oli kasassa. Itse asiassa, Hanneksesta ei oikein meikäläiselle jäänyt mitään makua, koska epä-Hannesmaisesti hän ei ehtinyt edes pukukoppia sekoittaa :D.

Ei jäänyt Hanneksesta signaamisesta todellakaan paska maku. Oma pitkäaikainen haave toteutui hänen signaamisellaan. Tarkoitan tällä vaan sitä, että paska maku koska se saldo mitä Hanneksesta lopulta saatiin ei kovin mairitteleva ole. Odotin viimeisenä täsmäaseena maalintekoon loppukaudeksi. Tätä ei saatu. Lopulta on jäänyt itselläkin vähän epäselväksi missä tökki. Sen olen ymmärtänyt kyllä, että kyseessä ei ole olleet syynä pukukopissa joukkuehengen sekoittaminen vaan ihan muut syyt. Harmittaa vaan, että yhteistyö jäi lyhyeksi ja varmasti myös ehkä viimeiseksi mahdolliseksi. Näköjään tehot ovat kuitenkin tällä kaudella olleet kohtuu hyvät, vaikka välillä tuntuu räiskyvänkin perus Hannesmaiseen tyyliin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös