Pelkäävät, että naiiviuttaan paljastaa, ettei edes Kalamies tiedä hänestä etukäteen mitään muuta kuin nimen.Miks IFK ei ole muuten julkaissut tämän uuden Ruotsin divaripakin Granbergin haastattelua ollenkaan? Vaikka on try-out -sopimuksella niin luulisi että jokin haastattelu oltaisiin videon muodossa saatu.
Ei meillä ole ketään ketä tuollaista voisi tuottaa kun entinen sisältöpäällikkö Kim Salin joutui sisäisen kasvun uhriksi ja suorittaa nykyisin markkinointipäällikön virkaa.Tuli kärppien youtube kanava vastaan selaillessa, ja olivat tuottaneet 30min pituisen "behind the scenes" videon vierasmatkoiltaan Hämeenlinnaan ja Stadiin ja tulipa vain mieleen että olisi siistiä jos edes jotain tämän tyyppistä saisi myös meidän seuralta. Todella mieluista katsottavaa oli tuo ja laadukkaasti toteutettu.
Tietysti kun nykyistä sometekemistä HIFK:n osalta katsoo niin pitkä on matka siihen että voisi tälläisistä materiaaleista haaveilla, jos nyt edes uusien vahvistusten lyhkäisiä haastatteluja saisi ensin niin mentäisiin jo eteenpäin;)
Ei meillä ole ketään ketä tuollaista voisi tuottaa kun entinen sisältöpäällikkö Kim Salin joutui sisäisen kasvun uhriksi ja suorittaa nykyisin markkinointipäällikön virkaa.
Tuli kärppien youtube kanava vastaan selaillessa, ja olivat tuottaneet 30min pituisen "behind the scenes" videon vierasmatkoiltaan Hämeenlinnaan ja Stadiin ja tulipa vain mieleen että olisi siistiä jos edes jotain tämän tyyppistä saisi myös meidän seuralta. Todella mieluista katsottavaa oli tuo ja laadukkaasti toteutettu.
Tietysti kun nykyistä sometekemistä HIFK:n osalta katsoo niin pitkä on matka siihen että voisi tälläisistä materiaaleista haaveilla, jos nyt edes uusien vahvistusten lyhkäisiä haastatteluja saisi ensin niin mentäisiin jo eteenpäin;)
Ei löydy Pappi Hovistakaan. Tästä ei kannata tehdä päätelmiäHuomasinpa ettei HIFKn sivujen "joukkue" kohdasta löyty Granbergia. Lundell puutuu tietysti myös, mutta sen nyt ymmärtää.
Ehkäpä Granberg ilmestyy sivuille kun tryout on ohi ja jos miehen kanssa jatketaan sopimusta.
Kyllä kelpaa kesällä möyriä ja käännellä kiviä.Painokoneet seis! Ville Peltonen on hankkinut uuden kesäpaikan.
Västra Nyland: Ville Peltonen teki isot kiinteistökaupat
Kiekkolegenda perheineen lomailee uudessa paikassa.www.iltalehti.fi
Älä unohda sitä, että ne tehdään huomattavalla sitkeydellä.Kyllä kelpaa kesällä möyriä ja käännellä kiviä.
Ellen aivan väärin muista niin käytti tätä jo viime kaudella. En muista oliko sen taustoja sen enempää avattu jossain.Redditistä poimittuna; Winnipeg Jetsin pelaajat ovat saaneet päättää itselleen henkilökohtaiset maalilaulut. Kärppäpaidasta tuttu Rasmus Kupari oli valinnut itselleen kappaleeksi muuan "Flamethrowerin".
Redditistä poimittuna; Winnipeg Jetsin pelaajat ovat saaneet päättää itselleen henkilökohtaiset maalilaulut. Kärppäpaidasta tuttu Rasmus Kupari oli valinnut itselleen kappaleeksi muuan "Flamethrowerin".
Pappi on jo toista viikkoa IFKssa, mutta Axa ei ole saanut lisättyä vieläkään kotisivuille. Se raha, mikä heitetään hukkaan tähänkin nepotismin hengessä valittuun oman poikaan, olisi voitu sijoittaa pariin media-alan opiskelijaan. Tuskinpa olisivat suoriutuneet huonommin kuin Axa.
Ei oo sitä brankkari tsubu hommaa ollu enää eikä paljoa muutenkaan fiilistelyä pelien jälkeen. Johtuukohan siiitä, jos se pukuhuone on vielä remontissa? Mutta kyllä media sisältöihin ja niiden puuttumiseen toivoisi muutenkin parannusta.
Saako vetää johtopäätöksenä että Peltonen tai Pesonen jätti kopissa suihkun päälle.Tämä voi muuten olla erittäin iso asia positiivisen joukkuehengen luomisessa ja yksi syy siihen, että kulkee. Kaikki varmaan muistaa esim armeijassa, että ne paskat ajat jollain talvisella leirillä oli kyllä heittämällä ne parhaatkin vaikka silloin vitutti. Porukka hitsautuu paremmin yhteen tälläisissä tilanteissa.
Jep, Ville ymmärsi hallituksen kehotuksen ”hanojen avaamisesta” tälle kaudelle hieman väärin..Saako vetää johtopäätöksenä että Peltonen tai Pesonen jätti kopissa suihkun päälle.
Tämä oli ihan mahtava, mutta kyllä myös joskus menneisyydessä matsin pelikatkolla mediakuutiolla napsahtaneet jatkoilmoitukset ovat lämmittäneet mieltä. Diggaan siitä että ne saavat ekana tietää, jotka ovat hallilla.En tiedä onko tämä Fahlerin käsialaa, vai Pesosen jekkuja, mutta propsit tämän aamun julkaisusta. Freshillä tavalla Jorstin kahden vuoden lappu julki. Samalla pieni toivon kipinä siitä, että Hovinenkin miettii jatkoa, kun haravat on katkottu Lehterältä ja Papilta.
Menneisyydessä tämä olisi julkaisu botskilla (tai aikaisintaan keväällä vähän ennen pleijareita) ja sitä ennen huhut jatkosta olisi luettu Ilta-Sanomien sivuilta.
En tiedä onko tämä Fahlerin käsialaa, vai Pesosen jekkuja, mutta propsit tämän aamun julkaisusta. Freshillä tavalla Jorstin kahden vuoden lappu julki. Samalla pieni toivon kipinä siitä, että Hovinenkin miettii jatkoa, kun haravat on katkottu Lehterältä ja Papilta.
Ah, näköjään viime vuonna samanlainen, mennyt itseltäni tuolloin ohitse. Eli sinänsä ei mitään uutta, mutta edelleen ihan freshi tapa ilmoittaa jatko.Eikö IFK oli aiemminkin tehnyt Korporaation kanssa tämänkaltaista yhteistyötä? Muistaakseni Åsten julkisti edellisen jatkosopimuksensa heidän lähetyksessään.
Tästä täysin samaa mieltä.Tämä oli ihan mahtava, mutta kyllä myös joskus menneisyydessä matsin pelikatkolla mediakuutiolla napsahtaneet jatkoilmoitukset ovat lämmittäneet mieltä. Diggaan siitä että ne saavat ekana tietää, jotka ovat hallilla.