Mun muistaakseni Bobbyn pelillinen anti jäi kyllä kovin pieneksi. Matseja tuli vyölle harvakseltaan ja urakin loppui valitettavan lyhyeen. Pöde oli toki hyvä roolissaan, ja vieläkin kismittää sen kovan Blues kauden jälkeen lähtö Narreihin..
Bobbyn ura jäi toki tuon jälkeen lyhyeksi (ja niin loppui Pödenkin ura ennen aikojaan) mutta se nyt ei sinänsä vaikuta hänen pelilliseen antiin mestaruuskaudella. Kuten sanoin, useasti tuli kauden aikana mietittyä ettei meillä ole ennen ollut niin taitavaa nelosta. Ja tietenkin se johtui suurilta osin pelikirjan sisäistämisestä, mutta silti. Todella usein näin Nyholmin kikkailevan kiekolla kuin mikäkin Maradona, mikään puukäsi hän ei todellakaan ollut.
En mä siltikään näkisi, että meidän nykyiset nelosen ukot olis mitenkään kovin eri puusta veistetty. Liivik oli tietysti viihdyttävä, mutta Keränen on pelillisesti kokonaisvaltaisempi mielestäni. Ja Lennun kohdalla mulla on vielä kova luotto, että nostaa tasoaan - ei nyt välttämättä ihan sinne mestaruuskaudelle kuitenkaan.
Keränen ei ollut mukana listalla jota verrattiin. Siinä mainitsit 2010-11 joukkueesta Pöystin, Liivikin ja Nyholmin eli nelosketjun, sekä Töykkälän, ja 2019-20 joukkueesta Lennun, Nykoppin, Tallbergin ja Åstenin. Keränen on toki kokonaisvaltaisempi kuin Liivik, ja vaikkei välttämättä ole aivan yhtä hyvä sentterinä, ei kyllä juurikaan häviä ja laiturina on loistava nelosketjun rooliin. Lennun käyrä on isommassa kuvassa laskeva, 2011 keväällä nelosketjun pelaajien käyrät osoittivat siinä hetkessä kaikki suoraan ylöspäin.
Väittäisin myös, että Kari Jalosen pelikirja sai nelosen pelaamaan erittäin laadukasta ja voittavaa kiekkoa
Niinhän minäkin väitin tuossa lainaamassasi viestissäni ("Toki pelitavan sisäistäminen oli ehkä se tärkein tekijä joka puristi heistä sen taidon ulos").
Palatakseni Sihvosen ulostuloon, en allekirjoita hänen väittettään siitä, että IFK antaisi tasoitusta taklaamalla liikaa ja ajatumalla tilanteiden ulkopuolelle. Minusta Pikkaraisen peluuttama pelitapa, ainakin pudotuspeleissä 2019, oli ja on juuri oikeanlaista sekoitusta taitoa ja kovuutta. Ei ylilyöntejä, muttei takapakkejakaan oteta. Reagointipeliä jossa tunnistetaan ne mahdollisuudet pinchauksiin, taklauksiin ja kahden tai jopa kolmen pelaajan korkeisiin karvauksiin. Ei siinä mitenkään automaattisesti pelin ulkopuolelle ajauduta, ellei ole tunnistettu tilannetta väärin.
Mestaruuskaudella Jalonen ei halunnut ottaa riskiä runkosarjassa hyvin pisteitä tehneen Ramstedtin kanssa, vaan penkitti hänet ja laittoi kolmosen keskelle shutdown-pelaajan Töykkälän. Mentiin siis periaatteessa kahdella jarruketjulla (tai ainakin kolmonen oli jarruketju, nelonen ehkä enemmänkin nuoriso/energiaketju), ja myös kakkosketjun PW oli ehkä niille ajoille epätyypillisesti tällainen kahden suunnan sentteri, joka sentterin prototyyppinä sittemmin on yleistynyt. Nythän meillä on periaatteessa pelkkiä kahdensuunnan senttereitä, joilla puolustusosaaminen ja kiekoton peli on iso vahvuus (Lundell ehkä ainoana hienoisena poikkeuksena, jolla on myös runsaasti kiekollisen pelin vahvuuksia). Toisin kuin 2011 keväällä, lienee kolmonen nyt huomattavasti kiekollisempi ja pistepotentiaalisempi (ainakin jos Jääskä saa pelata Paajasen ja Turusen kanssa, ja Kangasniemi laitetaan Lundellin laidalle), mutta toisaalta nelonen on ainakin tällä hetkellä vähän heikompi, vertaa sitä sitten 2011 energiaketjuun pistepotentiaaliltaan tai 2011 jarruketjuun shutdown-roolin suhteen.
