Ilmoitukset

Torstain otteluseuranta tuotti lukuisia pelikieltoja.

Nimimerkit Mensonge ja Eric Rooslind saivat viikon pelikiellon henkilökohtaisista hyökkäyksistään.

Nimimerkki Tifosi puolestaan sai viikon pelikiellon mauttomasta ja hyvän maun vastaisesta viestistä.

Nimimerkki Roger Moore huilaa viikon ajan provosointiensa ja turhailujensa vuoksi.

Lisäksi nimimerkki Äksönn kuittasi itselleen viikon pelikiellon provosoituaan Mika Pyörälän loukkaantumisella sekä otteluseurannassa että otteluketjussa.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Päätykiekko opettelee seuraavat kolme kuukautta käytöstapoja katsomon puolella, sillä hänen antinsa Pelicans-osiossa oli silkkaa flametusta ja pään aukomista. Aiempi rikehistoria vaikutti pelikiellon pituuteen.

Nimimerkki Katajanokan spanieli saa miettiä seuraavan viikon ajan, pitäisikö myös otteluseurannassa kirjoittaa asiallisesti.

Nimimerkki Mike on saanut viikon pelikiellon hyvän maun vastaisesta viestistä SKA Pietari - Jokerit -ketjussa.

Nimimerkki Finlandi_36 hakee seuraavan viikon ajan sisältöä viesteihinsä vaihtopenkiltä.

Nimimerkin Fernando viime aikojen tuotanto on ollut silkkaa provosointia ja pään aukomista, viimeisimpänä esimerkkinä hänen viestinsä Jesse Puljujärven ketjuun. Mittavan rikehistorian vuoksi palkitsimme hänet urakastaan kuukauden huilitauolla.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki VilleLeino on kirjoittanut viime aikoina useita huonoja viestejä ja kärsivällisyytemme loppui tällä erää Real Madridin ketjuun kirjoitettuun provosointiin. Pitkän rikehistorian vuoksi kyseinen nimimerkki on asetettu kuukauden pelikieltoon.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki FASlapsi mukahassuttelee seuraavat kaksi viikkoa katsomon puolella. Hassuttelullekin on paikkansa, mutta kyseisen nimimerkin kirjoitukset NHL-osiossa olivat niin turhia ja ala-arvoisia, että koimme pienen huilitauon olevan paikallaan.

Sulje ilmoitus

HIFK:n mediaketju

Viestiketju osiossa 'HIFK' , aloittajana Evil, 14.09.2007 klo 08.06.

  1. Keskikalja Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS
    Lainaus:


    Se on tää saatanan tunne joka vie. Silloin kun menee hyvin niin fiilis on mitä parhain. Ja kun menee huonosti vituttaa naapurin auraamaton pihakin.

    Hyvä puoli tässä on se että sitä tunnetta kuitenkin löytyy, silloin tietää välittävänsä siitä kohteesta josta se johtuu.
     
    Helmi, ElmerMoody, Sp#16 ja 4 muuta tykkäävät tästä.
  2. KooJii_#1 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK & Detroit Red Wings
    Lainaus:
    Tässä aika hyvin kiteytetty myös mun fiilikset kyseisestä mukahauskasta pätkästä. En vaan käsitä mikä vitun tolkku tollasella turhanpäiväsellä paskanjauhannalla on...
     
    tommy36 tykkää tästä.
  3. Ishmael Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Vancouver Canucks
    Lainaus:
    Juuri tätä ajoin takaa: pieni kuittailu silloin, kun siihen on varaa, on ihan paikallaan. Nyt jengi saa painaa duunia ihan tosissaan päästäkseen edes sääleihin, niin ei hirveästi pitäisi olla syytä paukutella henkseleitä.
    Lainaus:
    Tämä on yksi tapa tarkastella asiaa, eikä se ole sen väärempi tai oikeampi kuin omani. Itse koen, että sen kausarin myötä minulla olisi oikeus myös vaatia (ei tarkoita oikeutta saada) seuralta enemmän, koska kuitenkin rahoitan sitä toimintaa. Mä en oleta, että juuri mun mielipiteeni kuullaan tai että sitä erityisesti arvostaen kiitellään, mutta itse en arvosta sitä, että se kuitataan yleistyksellä ”lukematta paskaa”. Tämä seura ei ole minulle mistään mitään velkaa, mutta toisaalta minäkään en ole sille. Suurseuraksi ei kasveta ja kehitytä öykkäroimällä, vaan molemminpuolisen arvostuksen kautta. En odota ilmaisia lounaita tai kansanäänestyksiä pelaajahankinnoista, vaan yksinkertaisesti ammattimaista otetta niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Ei hampaat irvessä ja pipo kireällä, mutta samalla turhan dissauksen voi jättää väliin niin pitkään, kun otteet kaukalossa ovat luokkaa ”surkuhupaisa”.
    Lainaus:
    Juuri näin. Hyvä tekemisen meininki ja menestys kaukalossa tarttuu hyvin myös yleisöön. Myös meihin negasiiven vinkujiin. Nykyiset otteet sen sijaan kääntävät asiakaskokemuksen rankasti pakkaselle. Ja silti ilman tunnetta tämä kaikki olisi aika turhaa.
     
    Provider, ElmerMoody, Anterotero ja yksi muu tykkäävät tästä.
  4. Helmi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    En mitenkään pysty käsittämään että joku voi vetää herneet tosta pätkästä. Ihan läppäähän se oli ja alussa kerrottiin että "paska"studio tulossa. Ei tajunnan räjäyttävää viihdettä mutta ihan hauska silti.
     
    Jermu ja Pekka Kaukalo tykkäävät tästä.
  5. Lemieaux Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Total hockey / Totaalvoetball
    Lainaus:
    No eipä yllätä ketään, sinun viestihistoriaasi tarkastellen, että yhdyt tuollaiseen pohjoiskorealaiseen propagandaan. Jos ei naura tai pidä faneille vittuilua läppänä, on palkokasveja imppaava vääräfani.. Jos kerron etukäteen, että nyt on paskaa tulossa, saanko silloin oikeutuksen julkisesti naurunalaistaa ja vittuilla maksaville asiakkailleni?
     
    tommy36 tykkää tästä.
  6. stiflat Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    New York Rangers, HIFK
    Lainaus:
    "Jatkoaika.comin keskustelupalstaa en ole lukenut, mutta olenpas kuitenkin."
     
    WPK, Sp#16, McBean ja 3 muuta tykkäävät tästä.
  7. Helmi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Lainaus:
    Aika raivokas ja syyttelevä vastaus hyvinkin yleisluonteiseen ja kevyeen sävyyn kirjoitettuun viestiini. Hämmennyin niin tosta henkilökohtaisuudesta ja vihasta että antaa olla. Todettakoon kuitenkin että mun puolesta saat käsittää kaikki seuran tekemät ja/tai tekemättä jättättämät jutut faneille vittuiluna, ei se ole multa pois. Jaksamisia.
     
    Pekka Kaukalo, Sammy, HJL ja 4 muuta tykkäävät tästä.
  8. Morten Halsted Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Lainaus:
    Korjaan hieman:
    ”Jatkoaika.comin keskustelupalstaa en ole lukenut, ja toista kertaa en lue.”
     
  9. Apassi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Lainaus:
    "Jatkoaika.comin keskustelupalstaa en ole lukenut, mutta taas luin"

    Nybondas olisi sanonut, että alamme seuraamaan jatkoajan keskustelupalstaa välittömästi.
     
    Sp#16 tykkää tästä.
  10. BigRedCat Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Kyllähän tuossa IFK:n edustajan sähköpostivastauksessa oli vinhaa pointtia sentteriosaston suhteen. Tuo "meiltä puuttuu ykkössena" -mantra on jatkunut jatkumistaan vaikka joukkueen puutteiden on voinut jo kuukausien ajan havaita olevan ihan muualla. Tyrväinen-Santala on oikein mitat täyttävä mille tahansa liigajengille. Erityisesti kun samaan aikaan vieläkin keskeisempi kaksikko on ollut Engren-Ruusu.

    Muuten toivoisin "konservatiivisempaa" menoa IFK:n somettajilta. Ei kahden wannabe-koomikon tarvitse vetää jotain omaa showtaan seuran nimissä.
     
    Rambo, Rutale, McBean ja 2 muuta tykkäävät tästä.
  11. Skearru Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Röda
    Jos Kölli olisi ollut huudeilla, niin eihän tällaista limboa koskaan olisi edes tapahtunut. Katsokaa vaikka tuonne Nordiksen kattoon !
     
    Viimeksi muokattu: 13.02.2019 klo 19.26
  12. Salo70 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IFK, Raimo Summanen, Trevor Gillies
    Jos joskus voitan lotossa niin 1. rahareikä on maksaa Radio Citylle niin paljon rahaa etten ikinä enää kuule näitä prkleen mainoksia. "OLETKO JÄRJESTÄMÄSSÄ LÄSSYN LÄSSYN DELICATESSEN.FI", "STADILAISTEN BILIKAT", "OIJOI NYT SE LIUKUU SUORAAN OJAAN SOITTAKAA SÖÖPERILLE", "MATSIN JÄLKEINEN VIIA DOLOROOSSA LAHITAKSI.FI". Lopuilla rahoilla vois kiertää vähän muallimmaa.
     
    penalalli ja HJL tykkäävät tästä.
  13. pernaveikko Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Crusaders, Lechia
    Lainaus:
    Juuri mietin tätä minkälaiset sopparit näillä on, kun ei vaihdu ollenkaan. Kenties sitten koko kauden kestävät, mutta taatusti tekevät ensi kaudellekin, jos ei ole jo. Ei luulisi jonkun jättävän peliä kuuntelematta mainosten takia vaan tässä kohtaa se olisi jopa mahdollista.
     
    Salo70 tykkää tästä.
  14. Rutale Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Joe Finley terveillä olkapäillä.
    Lainaus:
    Jos voitat lotossa, mee paikanpäälle kattoo matsii ni ei tarvi kuunnella radiosta mainoksia eikä sitä myötä kirjotella internetiin ku on niin paha mieli.
     
    Pekka Kaukalo, tomechkin, PuukäsiPakki ja yksi muu tykkäävät tästä.
  15. Salo70 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IFK, Raimo Summanen, Trevor Gillies
    Lainaus:
    Orjatyöni tekee matseissa käymisen mahdottomaksi. Sitäpaitsi tuolla ei ole montaa pelaajaa jonka näkemisestä maksaisi. Toista se oli vielä 10 vuotta sitten kun Liiga oli oikeasti maailman 2. kovin
     
  16. pernaveikko Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Crusaders, Lechia
    Lainaus:
    Aito suomalainen ei töitä lopeta, vaikka lotossa voittaisi.
     
    Cemetery Gates, Kouhia & Salo70 tykkäävät tästä.
  17. Snakster Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Lainaus:
    Minua alkoi nyt kiinnostaa, että ketkä ne pelaajat ovat, joiden näkemisestä sinä maksaisit? Entä mikä olisi tästä riemusta käypäinen hinta tämän vuoden joukkueen osalta? Olettaen tietysti, että orjatyö ei estäisi osallistumista.
     
  18. Salo70 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IFK, Raimo Summanen, Trevor Gillies
    Lainaus:
    Mäkiaho, Nielikäinen, Caloun, Zidlicky, Rafalski, Halkidis , Kara**hti, Ruuttu, Brennan, Vopat, Murphy, Peltonen, Granlund, OJ. Listaa voisi jatkaa melko pitkälle. Sitäpaitsi Liiga kaipaa jokereita takaisin. Tän päivän matseista sen verran että lähden mielelläni ilmaislipuilla matsiin mutta en kyllä maksaisi niistä.
     
    tommy36 tykkää tästä.
  19. tommy36 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Lainaus:
    Jep. Munkaan mielestä fanitukseen ei sisälly mitään sisäsyntyistä ehdotonta vaatimusta siitä että paskasti tehdystä duunista pitäisi ehdoin tahdoin maksaa. Se että joku joukkue on itselle tärkeä ja sille toivoo kaikkea hyvää, sekä tykkäisi myös sitä mahdollisuuksien mukaan seurata, ei voi tosiaankaan sisältää vaatimusta rahoittaa sitä sillonkin kun tuote ei vastaa sitä, miksi sitä fanittaa. Eihän sitä ole silloin pakko rakastaa kun se lähinnä vituttaa, mutta ei se kai tarkoita ettiekö haluaisi asioiden muuttuvan. Jos se taas muuttuu liikaa toiseen suunntaam -siis siitä miksi sen alunalkaen tuli valinneeksi- niin voihan se olla että se rakkaus jää lopulta kokonaan.
    Voidaankin siis sopia -kun sitä muutamakin nimimerkki varmasti haluaa- että se "oikea" ja selainen "hardcore" fani on vain se, joka maksaa aina. :-)
    IFK on mulle rakas ja tärkeä, mutta ei nyt sentään niin tärkeä että jonkin velvoitteen tuntisin sen rahoittamiseen jos en mitään siltä saa vaatiakaan. Mitä kauemmaksi IFK häviää siitä miksi se on ollut minun joukkueeni, sitä kauemmas myös minä häviän. En koe mitään velvollisuutta siis tehdä sitä hyväntekväisyydestä. Ja jos hyväntekeväisyyteen rahat laitan, niin ihan varmasti kohde on jokin toinen kuin liigaseura. :-D
     
    Sp#16, Salo70, Provider ja yksi muu tykkäävät tästä.
  20. Salo70 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IFK, Raimo Summanen, Trevor Gillies
    Sillehän IFK ei voi mitään että muut liigat ovat nousseet meidän ohi ja ryöstökalastavat parhaat pelaajat. Suurin moka ja kotiotteluiden tunnelman tappaja on IFK:n omaa käsialaa; eli B2 Redsien eliminointi. B-päädyn punainen meri oli hienoa katseltavaa ja kuunneltavaa vanhoina hyvinä aikoina.
     
    Eljefe, tommy36, Keskikalja ja yksi muu tykkäävät tästä.
  21. McLovin Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Vegas Golden Knights
    Lainaus:
    Eikös fanit halunneet saada fanikatsomon seisomakatsomoksi? IFK ei pystynyt silloin toteuttamaan tätä B-päädyssä, joten fanikatsomo siirrettiin D-päätyyn jotta fanit saivat haluamansa seisomakatsomon. Siitä sitten muistaakseni F1-katsomon kautta pikkuhiljaa alaspäin takaisin B-päätyä kohti.
     
  22. Salo70 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IFK, Raimo Summanen, Trevor Gillies
    Lainaus:
    En muista? Fanikatsomo tosiaan muutettiin aluksi vastakkaiseen päätyyn joka oli fiasko.
     
    McLovin tykkää tästä.
  23. Snakster Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Onhan se tietysti vähän hankala yhtälö, jos vuosikymmenten saatossa on tullut suosikkipelaajia, joiden edesottamuksia ei ole enää mahdollista nähdä. Itselläni tässä fanituksessa on sellainen ongelma, että ensisijaisesti pidän urheilulajista nimeltä jääkiekko, toissijaisesti kannatan HIFK:ta ja kolmantena sitten kaipailen näitä takavuosien suosikkihahmoja, jotka kieltämättä ovatkin tarjonneet unohtumattomia elämyksiä. Kun tekee sekä mieli nähdä jääkiekkoa että HIFK:n liigajoukkuetta, niin eihän tässä oikein muutakaan vaihtoehtoa ole kuin käydä peleissä tai vähintään väijyä niitä töllöstä.

    Minustakaan mitään varsinaista velvoitetta seuran tukemiseen ja peleissä käymiseen ei ole. Yhtä hyvinhän sitä voi käydä vaikka Kiekko-Vantaan peleissä, jos tekee mieli nähdä lätkää, mutta tuota ilman nielikäisiä ei vastaa lipun hintaa.
     
    Salo70 tykkää tästä.
  24. Salo70 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IFK, Raimo Summanen, Trevor Gillies
    Ongelma on monisyinen. Samaan aikaan kun Liigan taso on laskenut, eli tänne ei saada tähtipelaajia joiden näkemisestä maksaisi, on hintataso vastaavasti kokoajan noussut. Aikoinaan IFK oli ihan oma juttunsa, täynnä tähtiä ja lätty lätisi jos oli aihetta. Me vs. muut. Nyt IFK on vajonnut samaan HMV-massaan kuin muutkin. IFK:sta on tullut "järkevä" eli ei mennä enää tunne edellä. Nordgreneja taklataan paskaksi ja kukaan ei reagoi mitenkään. Hanskat on liimattu käsiin ja kuittivihkoa ei ole enää olemassa. Koutseina on savolaisia irokeesimiehiä ja ennätyksellisen tylsiä joonastanskoja.
     
    SOF1969, McLovin, PuttinOnTheFoil ja 2 muuta tykkäävät tästä.
  25. Noutaja#9 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK,Itä-Helsingin Noutajat
    Lainaus:
    Enemmänkin minä näen tähän syynä sen, että meidän fanien keski-ikä on vuosi vuodelta noussut ja nyky nuorilla kun on niin paljon kaikkea muutakin vapaa-ajan mahdollisuuksia mitä ei silloin 90-luvulla ollut. Hyvänä esimerkkinä voi mainita fanimatkat. Joskus muinoin ei tullut kuuloonkaan että dösä perutaan vähäisen kiinnostuksen vuoksi. Nyt se on tällä kaudella tapahtunut kolme kertaa. Esim. viime lauantaina oli varattu 130:lle innokkaalle paikat Hämeenlinnaan. Yksi dösä sinne lähti. Toki ilahduttavan moni tuli omalla kyydillä.
     
    McBean, Pekka Kaukalo & Salo70 tykkäävät tästä.