Mainos

HIFK:n maalivahdit kaudella 2011-2012

  • 343 114
  • 1 130

Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ari Hilli sai tietojen mukaan potkut Magnitogorskin maalivahtivalmentajan paikalta. Tulisiko hänestä IFK:lle oikea mv-koutsi? Lundell kursseille ja muutaman vuoden päästä palataan asiaan. On turha kuvitella, että SM-liigassa voisi noin vain siirtyä suoraan maalivahdista maalivahtivalmentajaksi.

Linkki uutiseen Suomikiekon sivuilla

Kyllä niitä on maalivahtivalmentajia, jotka ovat siirtyneet suoraan maalivahdista valmentajaksi. Pasi Nurminen esimerkiksi teki juuri näin, eikä ole käynyt edes mitään maalivahtivalmennuskursseja ja hyvinhän tuo on pärjännyt. Toki kursseja on hyvä käydä, ja hankkia tietämystä lisää mutta ilman niitäkin jotkut näyttävät pärjäävän erittäin hyvin.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Ari Hilli sai tietojen mukaan potkut Magnitogorskin maalivahtivalmentajan paikalta.
- - -

Jostain syystä muistaakseni Hillillä on ollut pätkätyösuhteita viime vuosina vähän siellä sun täällä, joten äkkinäiselle tulee mieleen jonkin sortin ongelmat jossain, esim. omassa persoonassa tai voihan se väärä työympäristökin vaikuttaa.

Miestä en henk.koht. tunne joten korjatkaa äkkiä jos olen väärässä; tarkoitus ei ole antaa leimaa kellekään. Kunhan pohdiskelin, kuten joskus Summasenkin menemisiä ja tulemisia.
 

Muhkea

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL:n suomalaiset
Jostain syystä muistaakseni Hillillä on ollut pätkätyösuhteita viime vuosina vähän siellä sun täällä, joten äkkinäiselle tulee mieleen jonkin sortin ongelmat jossain, esim. omassa persoonassa tai voihan se väärä työympäristökin vaikuttaa.

Kyllähän Ari oli Kärppien täyspäiväinen maalivahtivalmentaja todella pitkään. Viime kaudella lähti vapaaehtoisesti samalla pois, kun hänen ystävänsä Haapakoski sai monoa.

Wikipedian mukaan tuli Kärppien valmennustiimiin vuonna 1998.

Edit: ja juuri niin kuin PAT totesi alapuolellani, oli vielä sekoilemassa Kärppien UTJ:na maalivahtivalmennuksen ohella.
 
Jostain syystä muistaakseni Hillillä on ollut pätkätyösuhteita viime vuosina vähän siellä sun täällä, joten äkkinäiselle tulee mieleen jonkin sortin ongelmat jossain, esim. omassa persoonassa tai voihan se väärä työympäristökin vaikuttaa.

Eikös tuo jonkun vuoden ollut Kärpissä jos jonkinlaisissa tehtävissä. Siis saman katon alla ja tilanteen mukaan missä sattuu. Nyt sitten sai Venäjältä kenkää.. toisaalta sieltä sai koko valmennusrevohka kenkää samalla oven aukaisulla.

Käsittääkseni Hillissä ei sinänsä henkilönä mitään vikaa ole, UTJ:ksi tosin ei kannata ottaa :)
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Islanti: Eikös tuo ole se sama Kilpeläinen, jolle naurettiin täällä ennen kautta todeten "eipä ole naapurinkaan veskareissa kehumista, Kilpeläinen ykkösenä". Mulla on sellainen hassu tapa mitata maalivahtia, että en pidä ylipäätäänkään pidä sitä hyvänä perusteena pelata maailman tappiin samoilla jätkillä, että ei muillakaan (oletettavasti) ole sen parempia..huoh mitä kunnianhimoa! Samoin se on huono peruste, että tämä meidän paljon imevä maalivahti on varmastikin oikeasti klesana ja pystyy kyllä teoriassa parempaan. Ei auta, nyt on nyt ja nyt niitä sarjapisteitä jaetaan / jaettiin. Tästä on enää kullinluikahdus siihen, kun neljäsosa runkosarjasta on pelattu. Kelasin itse, kun Kilpeläisestä kuulin, että hmmm...Kekäläisen ensimmäinen maalivahtihankinta narreissa. On todennäköisempää, että Kekäläinen osuu kuin ampuu ohi. Hänhän löysi Thomasinkin aikanaan. Seuraava ajatus oli: Mistä meille maalivahtivalmentaja ja -scoutti, joka oikeasti osaa poimia lupaukset esiin?

Onko Hilli saanut kenkää Venäjältä? Uskomatonta, olen aina pitänyt Venäjää luotettavana paikkana rakentaa pitkäjänteistä uraa. HIFK:n asemassa tarttuisin välittömästi puhelimeen ja soittaisin kaverille. Jostain tämä perkaaminen on aloitettava. Vuotava peräpää ei ole kiva asia neuvoi jo tyttöjen terveysopin maikka aikanaan.

edit: Mitä Paaviin tulee, kaikki kaadot lasketaan.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Kekäläisen ensimmäinen maalivahtihankinta narreissa. On todennäköisempää, että Kekäläinen osuu kuin ampuu ohi. Hänhän löysi Thomasinkin aikanaan.

Ei sillä eikä millään, mutta on ihan hippusen liioittelua sanoa Eeroa Kekäläisen "löydöksi" => (jos ei lasketa mukaan HIFK:n faneja tai seuraa itseään niin-) melkolailla sokea, kuuro ja tyhmä on saanut olla jos ei Eeron potentiaalia ole aiemmin huomannut! Jätkähän bongattiin jo aikanaan Kokkolan Hermeksen maalilta ja on vetänyt liigan peräpään jengissä helevetin hyvin ehkä lukuun ottamatta 07-08 kautta, joka meni muutenkin Padalta withuralleen! Eero tosin kauden päätteeksi taisi "pelastaa" länsirannikon ylpeyden liigapaikan... Ja toissakaudella Eero otti häviävässä jengissä 18 kertaa 32:sta pelistä turpaansa, mutta piti prossat päälle yhdeksänkympin. Rynnäksen Jussin kanssa taisivat vastuun jakaa tuolloin? Mutta OK, "amisviiksi_hitsarihan" se...

Itse olisin mieluusti nähnyt Kilpeläisen HIFK:ssa jo viime kaudella, mutta silloin Eero (muistaakseni) teki sopparin vielä vuodeksi Pataan?

Ja eiköhän HIFK ole MV-koutsinsa jo valinnut, joten aika turhaa on spekuleerata Hilleillä tai muillakaan? Nyt vaan pitäisi sen koutsin päästä koutsaamaan...
 

Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
Pistetään viesti tänne, vaikka se onkin vastaus muualla käytyyn keskusteluun.

Monissa viesteissä ympäri palstaa on väläytelty ajatusta siitä, että Riksman ei olisi viime kauden tasolla, mikä saa minut epäilemään että hyvin lyhyessä ajassa on mestaruus kullannut arvon palstaveljien ja siskojen muistot.

Muistelisin ettei Riksman aloittanut viime kautta kovinkaan kaksisesti ja silloin oltaisiin myös käyty kiivaita keskusteluja IFK:n veskari ongelmista. Tosin ei sellaista kautta varmasti ole vähän aikaan ollut eikä tule olemaan jolloin tämä ei olisi ollut täällä puheenaiheena.

Kävinpä kuitenkin verestämässä muistojani ja tässä tulokset: Lundellin kauden neljää ensimmäistä peliä seuranneet, Riksmannin viisi ensimmäistä peliä.

25.9.2010 Tapparaa vastaa Riksman päästi 3 maalia torjui 33 laukausta. IFK hävisi voittomaalikisassa. Ja ottelusta kommentoitiin seuraavaa: "kumpikaan maalivahti ei saanu yhtään pahaa vetoa kiinni"

28.9. TPS 2 maalia 19 torjuntaa. Voitto. "Mitä Riksmaniin tulee, niin kouluarvosanoilla antaisin seiskan. Pari kertaa kävi antamassa järkyttävän rännikiekon (vaikka ainakin kerran katsomoon asti kuului pakin huuto jättää kiekko) ja muutenkin tuntui välillä epävarmalta."

30.9. Kalpa 2 maalia 14 torjuntaa. Häviö. "Riksmaniin en ole vieläkään tyytyväinen. Ylipelaa tilanteita liikaa."

2.10. Ässät 3 maalia 21 torjuntaa. Voitto. "Riksman ei silti oikein herättänyt luottamusta. Lundellia joskus moititaan siitä, että kiekot kimpoilee torjunnoista mihin sattuu, mutta monesti se "mihin sattuu" on turvallisempi tapa kuin tämä Riksmanin tyyli, että ensin torjutaan suht heppoinen laukaus eteen ja tilanne näyttää olevan ohi. Sen jälkeen Juuso tekee seuraavat viisi sekuntia lumienkeleitä jään pinnassaa ja vastustaja ehtii laittamaan kiekon reppuun."

5.10. Lukko 1 maali 34 torjuntaa. Voitto. Tästä pelistä alkoivat Riksman hehkutukset, tosin jollain vielä hieman lievemmin. "Juusolle ainakin statsien valossa paras peli tähän mennessä, onnea siitä. Toivottavasti jatkaa samanlaisin numeroin." ja "Ehkä se pomputtelu tuosta vielä sutviintuu mutta kyllä tämä kaveri on niin eleetön ja rauhallinen että välillä epäilen onko se almost unessa. Mutta teki sen mitä piti että voitettiin ja tämä on ainoa mitä mä veskalta pyydän."

Riksman sai noista peleistä voittoprosentiksi 40%, torjuntaprosentiksi 90.91% ja päästettyjen maalien keskiarvoksi 2,2.

Vasta Lukko matsissa alkoi Riksman heräilemään ja heti seuraavassa tulikin sitten kauden ensimmäinen nollapeli.

Ottelut ovat jakautuneet Lundellin ja Riksmannin välillä samalla tavalla kuin viime kaudella. Lundell on pelannut selvästi heikommin, vaikka kovin kaksisesti ei alkanut hänen kautensa viime kaudellakaan, mutta väittäisin, että Riksman on aloittanut paremmin kuin viime kaudella.

EDIT: Tuossa on virhe.
Riksman aloitti kauden puolikkaalla ottelulla Ilvestä vastaan ja päästi kolme maalia. Se pistää kaikki nuo minun laskelmani uusiksi, mutta olkoot. Sanotaan, että tuo on tilasto poikkeama ja puhutaan kokonaisista otteluista, niin en tehnyt turhaa duunia.

Ja haluaa sen laskea miten päin vain, niin olen yhä sitä mieltä, että Juuson viime kauden aloitus oli heikompi. Riksmannin omasta ketjusta voi käydä lukemassa kehoituksia korvata Juuso "Norosella" mahdollisimman nopeasti.
 
Viimeksi muokattu:

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Salama 15: Olet oikeassa, Kilpeläinen on hyväksi havaittu KAIKKIALLA MUUALLA paitsi täällä, jossa lähtökohtana on se, että ketään ei uskalla hankkia, koska emme voi olla absoluuttisen 120% varmoja, että hankinta on parempi kuin Janne / Juuso. Erityisesti Janne. Elämme siis seiskamiikan logiikalla. Pidetään mieluummin vm. -02 Corolla, koska emme voi olla absoluuttisen varmoja, että -09 Corolla olisi parempi. Emme voi olla tietenkään mistään varmoja, mutta voisimme hyväksyä sen tosiseikan, että -09 Corolla on hyvin todennäköisesti pidemmän päälle parempi kuin sinänsä mukavasti piiputtava -02 Corolla. Mun oli vain pakko mainita Kilpeläinen yhtenä esimerkkinä, jota täällä ylväästi pidettiin huonona valintana. Kilpeläisen lisäksi Hostikka on ollut mun mieleeni jo aiemmin.

Ioota Rhoo: Muistat aivan oikein. Olin esimerkiksi itse todellinen anti-Riksman viime syksynä tähän aikaan. Moni muistaa ainoastaan anti-Lunkkailuni, mutta olen tasapuolisen vittumainen ja ikävä jokaiselle huonolle HIFK-veskarille. Pidin Juusoa aivan hutina. Mutta huomaat itsekin noista luvuista, että Juuso Riksman on pakko tunnustaa tasokkaaksi maalivahdiksi tähän liigaan. Hänen huonona aikanaankin päästiin ysillä alkavaan prossaan ja ennenkaikkea vain vähän yli kahden menevään GAA:han. Unelmoin peliesitykset -ketjussa maalivahdista, jonka ei tarvitse olla pätkääkään kiinnostava, räiskyvä, ärsyttävä tai äidinvaistoja herättävä. Riittää, kun hän on huonoimmillaankin niitä miehiä, joiden GAA ei koskaan lipsu yli kolmen. +3 aluetta pidetään maalivahtien hautausmaana. Ja tämän olen kuullut tuntemiltani maalivahdeilta, en faneilta.

Meillähän saa usein yksittäinen onnistuminen / epäonnistuminen järjettömät mittasuhteet. Jos Lunkka pelaa seuraavaksi nollan, otan iloisena vastaan, mutta muistutan, että paljon iloisempi olen, jos hänen lukemansa kaunistuvat myös pitkässä juoksussa. Joku valopäähän kyseli multa aikanaan eikö mikään riitä, kun Housu pelasi yhden loisto-ottelun Bluesia vastaan. Olin tuolloin anti-Housu -toimikunnan aktivisti. Täähän on hyvin yksinkertainen kuvio: koko joukkue pelaa pitkää sarjaa ja niinpä jokaisen joukkueen jäsenenkin on pystyttävä pelaamaan pitkää sarjaa.
 

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Juuso Riksman

Juuso oli tänään narreja vastaan voittoon riittävä maalivahti. Upeaa työskentelyä ja ei kyllä hirveästi ollut sanomista noihin päästettyihin maaleihin. Ensimmäinen kahden (oman) äijän kautta sisään, toinen ja kolmas maalin edustalta. Jälkimmäisissä maaleissa kenttäpelaajat eivät pitäneet miehiään kunnolla.

Tänään ei tarvinnut kyllä pelätä yhtään, kun kiekkoa maalille meni. Ohjaukset ja maalinedustalta äijät pois puolustajien (+toki muidenkin) toimesta, niin tänäänkin PM-luku olisi ollut vähemmän, kuin 3. Kiitos Juuso!
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Juuso oli tänään yksi tärkeimmistä voiton arkkitehdeistä. Metro FM:ltä nähtynä lukuisia game savereita ja varmaa työskentelyä maalilla. Kolme päästettyä ei ole mahdoton lukema sarjan parhaan kotijoukkueen vieraana. Toivottavasti Juuso jatkaa perjantaina KalPaa vastaan. Tämäniltainen Juuso riittänee tuomaan voiton siitäkin pelistä, jos kenttäpelaajat käyttävät paikkansa yhtä tehokkaasti kuin tänään. Norjaa voidaan ajaa sisään jossain etukäteen helpommassa pelissä.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Juuso torjui tänään 42/45 (93,33%), joka on n. 1,5 ottelun torjuntamäärä. Saa siksi synninpäästön, että taakse meni 3 kiekkoa, eikä 2, kun oli niin paljon töitä ja voitti pelin. Toivottavasti Juuso jatkaa perjantain KalPa-pelissä pelaamista, mutta lauantaina saattaisin testata Mika Norjaa maalissa. Joskus sekin pitää toteuttaa, että on Norjan pelivuoro.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Otteluketjuun jo laitoin, mutta laitanpa tännekin, ehkä hieman enemmillä ns. analyyseillä.

Narri-pelissä meillä oli ensimmäistä kertaa se voittava maalivahti, jota JHagin kanssa olemme peränneet. Maalivahti joka ottaa kiinni Eavesin kiemurat, samanlaiset joita Kilpeläinen ei saanut kiinni ja MiGgimme lauloi.

Juuso pelasi kuin viimeistä päivää. Raatoi, rutisti, repi, havannoitsi, tökki ja huitoi kuin tietäen että joskus jokaiselle meille voi käydä T.A.Mikkoset. Silloin muistellaan vain ne parhaat hetket, ja Juuso heitti kehiin nyt omaan cv:een aika hyvän lisän.

Perkele. Näitä lisää ja saat joskus anteeksi.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Petulla on selkeä itsensäravistelun paikka kokoonpanojen ja pelikirjojensa kanssa, mutta niin on Juuso Riksmanillakin. 4:stä viimeisestä ottelusta hän on ollut hyvä vain Jokeri-ottelussa. Kukaan ei ole vielä tainnut mainita missään, että meiltä puuttuu se veskarikoutsi, jonka kanssa voisi asioita käydä läpi. Juuso on kuitenkin hyvä veskari, mutta pelivire/taso on tällä hetkellä aika umpisolmussa tuloksellisesti, ja niitä umpisolmuja pitäisi nyt availla ja itseluottamusta koittaa nostaa. Huoh. Miksi aina pitää IFK:ssa asiat vetää vaikeimman kautta.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Mielestäni Juuso pelaa hyvällä tasolla pelistä toiseen, mutta hänellä on selkeitä puutteita myös. Itse olen pistänyt merkille, että Juusolle uppoaa kilpikäden puolelle aika hyvin suora veto (toki nämä vedot ovat tulleet aika läheltä, mutta silti). Kuulostaa tekniikkavirheeltä, pystytäänkö tämä korjaamaan maalivahtivalmennuksen kanssa?

Lisäksi eilen Juusolla jäi länget auki KalPan toisessa maalissa, jonka olisi voinut torjua, vaikka Tuohilampi tuossa mokailikin.

Tuota Jokerit-peliä en nähnyt, mutta tilastollisesti se näytti aika paraatisuoritukselta. Juuson tueksi toki kaivataan se riittävän tasokas kakkonen.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Mielestäni Juuso pelaa hyvällä tasolla pelistä toiseen, mutta hänellä on selkeitä puutteita myös. Itse olen pistänyt merkille, että Juusolle uppoaa kilpikäden puolelle aika hyvin suora veto (toki nämä vedot ovat tulleet aika läheltä, mutta silti). Kuulostaa tekniikkavirheeltä, pystytäänkö tämä korjaamaan maalivahtivalmennuksen kanssa?

Näin videoclippi-analyysilla ei tuo nyt varsinaiselta tekniikkavirheeltä näytä... Enenmmän on Juuson suht flegmaattiseen perustorjunta-tekniikkaan liittyvä juttu => Juuso ei ole niitä "sankaritorjujia" vaan pyrkii hyvällä pelinluvulla tekemään hommat vähemmän näyttävästi. Ja hei ihan oikeesti (vaikka Nupe sanoo mitä sanoo), ei niitä kaikkia vetoja kiinni saa ja kilpipuoli on jokaisella veskarilla ainakin hippusen heikompi kuin rällä.

Valmentajasta; kun Juuso veti Jokereissa oli siellä (muistaakseni) MV-koutsina Jami Kauppi, josta eräs (mahdottoman lupaava, mutta uransa nuorena loukkaantumisten vuoksi lopettamaan joutunut-) nimeltä mainitsematon veskari sanoi suht tyhjentävästi, että "Jokereissa ei ollut maalivahtivalmennusta"... Ei tää nyt Juuson kohdalla mun mielestäni ole kiinni siitä onko siellä Sakke treeneissä skodailemassa vaiko eikö?

Enemmän nuo Juusolle epätyypilliset imaisut kertovat mun mielestäni siitä, että Juusolla ei oikein ole luottamusta oman pään puolustuspelaamiseen => kun olet siellä maalinsuulla 60min jännäkakka huulilla odottamassa kuka seuraavaksi syöttää vastustajalle ykkössektoriin maalipaikan / tuleeko se veto mistä ja kuinka jne. niin on vaan inhimillistä, että se keskittyminen herpaantuu hetkeksi. Ja siihen aika-avaruuteen kun saapuu yllättävä veto jostain päin kaukaloa niin homma näyttää just tuolta!

Eli en edelleenkään olisi huolissani Juuson pelistä. Juuson terveydestä saa ja pitääkin olla huolissaan sekä siitä milloin Janne pääsee keskittymään siihen mitä tällä kaudella aikoi alunperinkin tehdä (OK, maalilla näyttää olevan taas tänään Raumalla)...
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Salama 15; Mä näen myös Juuson puutteet enemmän tarkkaamattomuutena kuin tekniikan pykimisenä. Joskus Riksmanilla on aivan vitun rasittavan huono pelisilmä ja toisinaan hän on tällä alueella hyvä. Eilisessä matsissa tuli mieleen yksi oikea-aikainen vastaantulo pienessä Kalpa-pelaajan irtiotossa. Nieleskelin itsekseni kuviteltuani Lunkkaa samaan. Sitten taas se Tuohilammen tarjoilema kiekko HIFK:n maalille. Sen olisi saanut torjuakin. Missä ihmeessä Riksmanin katse / ajatukset tuossa olivat?? Näytti aivan naurettavalta söhellykseltä.

Peliesitykset -ketjussa oraakkelimaisesti ounastelin Lunkan pelaamista ja tänään mulla ei ole mitään napisemista siitä. Toivottavasti kukaan ei pety tästä. Hävinneen maalivahdin voi mielestäni vaihtaa ilman sen kummempia perusteita. Ja jos tätä kautta mennään niin, että Juuson takana ovat Lunkka ja Norway, niin faktahan on se, että näitä 2-veskareitakin pitää joskus peluuttaa. Itse laittaisin Lunkan aina mieluiten kotihalliin kuitenkin. Lähtisin tänään ihan sillä maltillisella tavoitteella, että Lunkka kaunistelee päästettyjen maalien tilastoaan. Se on helppoa, riittää kun päästää alle 4 maalia. Lykkyä matkaan vanhalle kunnon arkkiatrille. Vedä niitä tippatelineellä kurkkuun, jos tulevat liian lähelle!
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kukaan ei ole vielä tainnut mainita missään, että meiltä puuttuu se veskarikoutsi, jonka kanssa voisi asioita käydä läpi. Juuso on kuitenkin hyvä veskari, mutta pelivire/taso on tällä hetkellä aika umpisolmussa tuloksellisesti, ja niitä umpisolmuja pitäisi nyt availla ja itseluottamusta koittaa nostaa. Huoh. Miksi aina pitää IFK:ssa asiat vetää vaikeimman kautta.

Mitäs minäkin tässä valitan. HIFK ratkaisi ongelman laittamalla itse pelaajavalmentajan maaliin (GAA yli 4) tänään Raumalla. huoh x 2.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vedä niitä tippatelineellä kurkkuun, jos tulevat liian lähelle!

Mun mielestä myös rollaattorin voi parkkeerata siihen maalin eteen käsijarrut päällä ja pyörät sellaiseen asentoon, että kiekon osuessa niihin, sylkee se kiekon välittömästi kohti hyökkäyspäätyä. Mikke, Pessi tai kuka muu tahansa maalin tekoon pystyvä kaveri pääsee läpiajoon ja nöyryyttää vastustajan veskaria ihan 100-0. Myös tekareiden sylkemistä päin vastustajan maalille pyrkivä pelaajan pläsiä voisi kokeilla. Kannattaa jättää Coregat käyttämättä parina edellisenä päivänä, ihan vain varmemmaksi vakuudeksi.

Myös esim. hanskojen pudottamista oman pakin kanssa voisi kokeilla, mutta herramiehenä Janne tulee tuskin tekemään. Aihetta nimittäin olisi ollut jo useamman kauden aikana. Varmaan jäänyt osin tekemättä senkin vuoksi, että huonostihan siinä pakille kävisi arkkiatrin alistaessa.
 

scholl

Jäsen
Sm-liigan sivuilla ei ole mestismatsien statistiikkoja, joten osaako joku sanoa, miten Norja pelasi eilen? Hänethän olisi voinut laittaa tänään Raumalla maaliin, jos eilen meni hyvin. Lunkalla ja Riksmanilla voi olla nyt molemmilla aika huono itseluottamus.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Tilastojen valossa Norja on pelannut hemmetin alkukauden mestiksessä. 1.74 PM/h ja 95.10 T% oikeuttavat mestiksen maalivahtitilastoissa toiselle sijalle. Toki en ole nähnyt yhtäkään Norjan peliä tänä vuonna joten en osaa sanoa mitään Norjan kyvyistä.

-Tinke-80
 

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hei nyt ihan oikeasti, miksei sitä Norjaa voida edes kokeilla? Puheet pelin menemisestä sekaisin uuden maalivahdin kanssa voisivat olla ihan perusteltuja, jos Lunkka pelaisi edes jossain määrin omalla tasollaan ja antaisi sitä kautta joukkueelle mahdollisuuden voittoon. Jos jätkällä on neljässä pelissä GAA 4,04 ja torjuntaprosentti 86,67%, ei se Norja voisi tuosta enää paljoa pahemmaksi vetää varsinkin huikean Mestis-alkukauden jälkeen. Miksiköhän meille edes hankittiin maalivahti mitä ei tunnu olevan aikomustakaan käyttää? Pyörrän toki kaikki puheeni jos Lunkka vetää meille pisteet kotiin tänään suvereenin esityksen jälkeen, mutta vähän pelottaa että Janne yhdistettynä tuohon huikaisevaan Tuomainen-Ma. Granlund-Åsten-ketjuun ja kahteen junnupakkiin tulee olemaan aika tuhoisa omassa päässä. Lundell on hieno mies mutta aikansa kutakin 2000 liigapelin ja 68 liigakauden jälkeen ja mies voisi keskittyä nyt valmennusasioihin. Tämä nuorien lupaavien veskojen hautausmaa nimeltä IFK ei kyllä ikinä muutu.
 
Viimeksi muokattu:

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Treenaako se Norwegian wonder IFK:n kanssa ollenkaan? Ei sitä kannata lähteä kylmiltään upottamaan tonne noiden puupäiden keskelle.
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sm-liigan sivuilla ei ole mestismatsien statistiikkoja, joten osaako joku sanoa, miten Norja pelasi eilen? Hänethän olisi voinut laittaa tänään Raumalla maaliin, jos eilen meni hyvin. Lunkalla ja Riksmanilla voi olla nyt molemmilla aika huono itseluottamus.

Voisikohan noi mestis statsit löytyä paremmin ihan mestiksen sivuilta?
Mestis
Näytti olevan 25 torjuntaa ja 2 päästettyä.

Mutta en lähtis vertailemaan mestis menestystä ja menestymistä HIFK:n maalilla. Meillä on puolustuspeli niin sekaisin. Varmaan mestiksessä Juuso ja Janne kohottelisi prosenttejaan organisoidumman puolustuksen edessä (mikäli k-vantaalla sellaista on). Ja se että joku torjuu 95% mestiksessä ei tarkoita että kykenisi samaan meidän pakkien takana.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei varmaan kannata treenata, kun ei ole treenaajaa.

Tarkoitat mitä? Ettei voi osallistua joukkueharjoituksiin, kun Jan Lundell on pelaajavalmentaja? Meinaat, että Jannella ei ole mitään annettavaa Mika Norjalle? Mielenkiintoista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös