Mainos

HIFK:n huhut, mutut & htt-spekuloinnit

  • 7 765 262
  • 33 671

ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Mä veikkaan että jos IFK saa pelinsä jokseenkin kuntoon (oma pää ei vuoda liikaa, päästään hyökkäämään niin kuin eilen) ja tämä loppuvuosi menee enemmän voitokkaasti (voitetaan yli 2/3 peleistä), niin Pikkaraisen optio käytetään. Ellei päätöstä ole jo tehty ja seuraajan kanssa tulevasta jo sovittu.

En ole varma mitä olen tuosta mieltä. Suoriltaan en ole optiota valmis allekirjoittamaan, mutta snadisti kalvaa mieltä se, ettei Pikkaraisen täysin tervettä IFK:ta olla koskaan oikein päästy näkemään.

En nähnyt matsia, mutta tuloksen puolesta ei ilmeisesti tämän ennusteen todennäköisyys ainakaan kasvanut.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Julius Honka ei kyllä yhtään ole sitä, mitä lääkäri määräisi. Jos siis lääkäri määräisi HIFK:ssa/:lle muutakin kuin kuntoutuksia ja sairaslomia.

HIFK tarvitsisi puolustukseen koodinimi Kyle Quinceyn sellaisessa muodossa, mitä hän parhaimmillaan HIFK:ssakin oli. Ja sopimuksen tulisi ehdottomasti olla muotoa loppukausi. Jotta se olisi mahdollista, tarvittaisiin kansaa sankoin joukoin katsomoon ja yrityksiä aitioihin. Jännä nähdä, onko verorajapelaajia tällä kaudella ylipäätään tulossa. Kohtahan sekin olisi mahdollista.
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Ei sitten tullut Honka meille, vaan Lahteen. Jännä homma, että hyökkääjiä lappaa sisään dörtseistä ja fönareista, mutta pakkeja ei millään.

Sellaista huhua kuulin, että ifk olisi toisen nimimiehen perässä ja kyseessä oli myös laina. En siis tiedä nimeä enkä pelipaikkaa, mutta olettaisin pakista olevan puhe. Katsotaan mitä lähipäivinä tapahtuu.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Ei sitten tullut Honka meille, vaan Lahteen. Jännä homma, että hyökkääjiä lappaa sisään dörtseistä ja fönareista, mutta pakkeja ei millään.

Yleisellä tasolla mietin, että mitenköhän tämä näiden lainaukkojen kanssa käytännössä menee?
Luulisin, että agentti kartoittaa potentiaalisia seuroja, kun NHL-seuralta on saatu lupa lainaan (+ NHL-seuan toiveet tietystä peluuttamisesta, kuin vaikka Koivulalla sentterinä?). Tuskin niitä kovin yksipuolisesti voi hankkia.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.

Ymmärtääkseni erittäin pelaaja- ja tilannekohtaista.

Joidenkin pelaajien kohdalla voi tosiaan olla seuran halu saada pelaajalle pelejä ennen kautta ja joskus se on pelaajan oma aloite. Bemströmin kohdalla uskoisen sen olleen Salmelaisen ja Keklun suoraa viestintää. On ehkä aiemminkin etsitty mahdollisuutta yhteistyöhön.

Barkovin kohdalla yhteys on varmaan ihan suora Tapparan ja Sashan välillä.

Voisin kuvitella, että jos nyt vaikka Miro tosiaan tulisi, niin hänen kohdalla on myös suora yhteys seuraan. on ensin Salmelainen tekstannut Mirolle: ”Haluutko vähän pelata ennen kuin lähet Dallasiin? Kysynkö sun seuralta?”

Jos NHL vielä siirtyy niin voi tulla aika isojakin pommeja liigaan. Sasha, Miro, Aho.. kyllä nuoret tykkää ja haluaa pelaa.

Ilves luottaa todella paljon nyt siihen, ettei AHL ala ollenkaan. Onko 5 seitsemästä parhaasta pistemiehestä NHL-lainoja? Vai 4. kuudesta? Ja 1.veska.

Ehkä Salmelainen luottaa myös siihen, ettei AHLää pelata tällä kaudella. Silloin olisi aikamoinen rosteri hyökkäyksessä.

Edit: Siis aina tarvitaan NHL-seuran lupa. Mutta kyllä tietyt pelaajat on itse aloitteellisia. Tylsäähän se on jossain muutaman kundin ylläpitämällä jäävuorolla lämiä.
 
Theosaurus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja ettei nyt ripusteta munista narikkaan jos Miro ei tulekaan, niin tämä Dallas heitto oli puhtaasti omaa toiveajattelua.

En ole kuullut mitään huhuja mistään.
Kyllähän tuo IFK rosteri -nyt kun muutkin kilpavarustelee- kaipaa yhtä hyvää pakkia ja ehkä vähän valitettavasti pitäisi tutkistella myös maalivahtitilannetta (Atte?)
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ihme olisi jos vielä hyökkääjä tulisi sillä sieltä on Suomela, Borgström ja Tallberg sekä Nordgren tulossa. Mieluiten Väyryselle 2+1 sopimus!

Hede ja Väänänen ovat osoittaneet että pystyvät Liigaa pelaamaan ja mahdollisesti yksi lainapelaaja jää vielä kaudeksi meille ja uskon että Borgström jää myös niin outoa olisi jos hyökkäykseen tulisi laina.

Nyt yksi laadukas pakki alakertaan ja tammikuussa lainojen lähdettyä joku laatupakki loppukauden + 1-2v sopparilla sisään.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän tuo IFK rosteri -nyt kun muutkin kilpavarustelee- kaipaa yhtä hyvää pakkia ja ehkä vähän valitettavasti pitäisi tutkistella myös maalivahtitilannetta (Atte?)

Ei valitettavasti Engren ole ratkaisu. Alle 90% tilastoilla veteli hänkin. Se että hankkii kaksi Opelia, joista voi päästää radalle vain toisen kerrallaan, ei korvaa Mersua. Miettii noita Lankisen ja Husson tilastoja, niin alle 90 ei menty koskaan, vaikkei ne kaikki kaudet mitään pelillistä juhlaa olleet. Osa selitys Tuohimaan tilastoille löytyvät HIFK:n puolustuksesta, eli HIFK tilastollisesti hallitsee pelejä ja päästää vähän laukauksia, mutta maalipaikat omiin ovat vastustajan kannalta laadukkaita. Sellainen ensinnäkin näkyy tilastoissa pahalta ja murentaa myös pitkässä juoksussa maalivahdin itseluottamusta.

Kaikki ei kuitenkaan selity tuolla, vaan pitäisi pystyä vakaamiin esityksiin. Maalivahtipeli ei ole vielä tuonut HIFK:lle extrapisteitä, kun esim. Larmi kyllä ryösti meidät. En ole mikään maalivahtiasiantuntija todellakaan. Enempi mutuilen. Sellainen teoria kuitenkin on, että on olemassa hyvien joukkueiden maalivahdiksi sopivia maalivahtityyppejä, jotka kestävät harvojen laukausten tahdin ja pystyvät silti suorittamaan kovalla torjuen ne harvat tilanteet. Lisäksi jotkut hyvät joukkueet antavat kyllä tonttia ampua harmittomasti ilman maalinteon tukitoimia. HIFK:llakin tilastojen valossa monesti on näennäisesti laukauksia paljon, mutta loppujen lopuksi laadukkaita maalintekopaikkoja vähän. Sitten on näitä heikompien joukkueiden maalivahteja, jotka pitävät kiekkosateesta. Maaleja menee omiin, mutta kun vetoja tulee paljon, niin prosentit pysyy hyvinä ja maalivahti niin sanotusti kuumana. Varmasti Vokoun hyvä esimerkki tästä pelaajaprofiilista ja tuntuisi, että niin on Tuohimaakin.
 
Hyvin mutuiltu!
IFK on varmasti voittanut useana kautena laukaustilastot ja jotenkin siinä näkyy tuo joukkeen perusongelma, mikä on mielestäni kärsimättömyys ja valmennus.

Eli syyttävä sormeni osoittaa taas kerran valmennukseen. En nyt osaa muotoilla fiksusti mutta valmennuksen pitäisi siis pyrkiä ”opettamaan” joukkue puolustamaan (ylipäätänsä puolustamaan) vastustaja paremmin pois A-luokan maalintekopaikoilta, vastahyökkäyksistä ja antaa vetojen tulla kauempaa jotta mokke pysyy lämpimänä. Toisaalta pitäisi pyrkiä ”opastamaan ” hyökkäyspäässä kärsivällisempään, laadukkaan maalintekopaikan hakemiseen. Ts. Ei lauota koskaan suoraan syliin tai ei vaan lautoa ilman että siellä on riittävästi maskia ja kakkoskiekolle menijöitä.

Yksinkertaista mutta menee nyt vähän samaan kategoriaan kuin ehdotukseni siitä että jos syy loukkisumaan on kerran uhrautuva pelityyli (kiekon blokkaus tm.) niin lisätään varusteiden suojakerrointa vaikka liikkuvuus vähän kärsisikin.(muah)
 
4

444

Jos NHL vielä siirtyy niin voi tulla aika isojakin pommeja liigaan. Sasha, Miro, Aho.. kyllä nuoret tykkää ja haluaa pelaa.
Jos NHL-kauden alku vielä siirtyy, niin tännekin voi tosiaan tulla vieläkin isompia kaloja kuin tähän mennessä. Mutta vain niissä tapauksissa, joissa löydetään maksaja pelaajan kalliille vakuutuksille. Heiskasen kohdalla kyse ei ole tästä, sillä palkka on vielä toistaiseksi NHL-mittarilla matala, mutta esim. Barkovin ja Ahon miljoonien dollareiden vuosipalkat ovat jo sitä luokkaa, että parin kuukauden vakuutuskin alkaa olla melko arvokas. Pelaajaoikeudet omistavalla NHL-seuralla ei myöskään välttämättä ole mitään intressejä a) maksaa tuota vakuutusta tai b) päästää pelaajia ylipäätään pariksi kuukaudeksi ”höntsäilemään”, etenkään jos kyse on joukkueen kantavasta voimasta. Ja tämä mainittu kolmikko tietyllä tapaa on juuri sitä. Hienoa olisi nähdä näitä herroja jälleen liigajäillä, mutta en valitettavasti usko hetkeäkään, että tulee tapahtumaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK
Suosikkijoukkue
IFK
Hienoa olisi nähdä näitä herroja jälleen liigajäillä, mutta en valitettavasti usko hetkeäkään, että tulee tapahtumaan.

Olen kanssasi tästä asiasta aika pitkälle samaa mieltä. Mutta en naulaisi ehdottomaksi, etteikö isojakin nimiä voisi ilmestyä Liigaan, jos änärikausi perutaan. Viimeisin lockoutti toi Eurooppaan isojakin nimiä seuroihin, joiden en usko itse maksaneen vakuutuksia tai muitakaan merkittäviä kuluja. Aika oli tietysti tuolloin täysin toinen, ja suurin osa asioista on muuttunut, mutta kyllä pelimies haluaa edelleen pelata. Siksi en pidä mitään täysin mahdottomana, mutta ensin on tietysti odotettava jouluun, että päätös änärin alkamisesta varmistuu tai ei.

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Jos NHL-kauden alku vielä siirtyy, niin tännekin voi tosiaan tulla vieläkin isompia kaloja kuin tähän mennessä. Mutta vain niissä tapauksissa, joissa löydetään maksaja pelaajan kalliille vakuutuksille. Heiskasen kohdalla kyse ei ole tästä, sillä palkka on vielä toistaiseksi NHL-mittarilla matala, mutta esim. Barkovin ja Ahon miljoonien dollareiden vuosipalkat ovat jo sitä luokkaa, että parin kuukauden vakuutuskin alkaa olla melko arvokas. Pelaajaoikeudet omistavalla NHL-seuralla ei myöskään välttämättä ole mitään intressejä a) maksaa tuota vakuutusta tai b) päästää pelaajia ylipäätään pariksi kuukaudeksi ”höntsäilemään”, etenkään jos kyse on joukkueen kantavasta voimasta. Ja tämä mainittu kolmikko tietyllä tapaa on juuri sitä. Hienoa olisi nähdä näitä herroja jälleen liigajäillä, mutta en valitettavasti usko hetkeäkään, että tulee tapahtumaan.

Mutta näillä pelaajilla on myös sananvaltaa seurojensa sisällä. Ei ne vakuutusmaksut ole mitään miljoonia. Kyllä NHLn omistajilla on fyrkkaa ne maksaa jos tähtipelaaja haluaa saada pelituntumaa. Senhän takia tuo Sasha Barkov huhukin on lähtenyt liikkeelle. Sasha itse haluaisi pelata, kun tyhjässä hallissa lämiminen on alkanut tympimään. Loukkaantumisen riski nyt on vaikka harjoitusleirillä. Ei sitä voi itsessään pelätä liiaksi.

En tiedä muuten miten menee noi vakuutusmaksut jos NHL perutaan?
 
En minäkään summista ole kartalla, mutta jokin syy sille varmaan on, että näitä tähtipelaajia ei juurikaan ole muihin sarjoihin siirtynyt. Ja jos kyse ei ole suoraan rahasta, niin se on sitä välillisesti. Eli vaikka vakuutus olisikin maksettu, niin se ei korvaa pelaajan loukkaantumista muuten kuin rahallisesti. Esim. Ahon tai Barkovin loukkaantuminen olisi melkoinen katastrofi seuralleen, vaikka palkkakulut saisikin vakuutuksesta takaisin.

Eikö nämä vakuutukset ole se julkisuuteen annettu perimmäinen syy myös sille, miksi NHL ei päästä pelaajiaan olympialaisiin? Tai ei välttämättä edes vakuutukset vaan se, että omien pelaajien ei haluta loukkaantuvan jossain turnauksessa, joka ei liity siihen omaan sarjaan millään tavalla. Kai me IFK-fanitkin jollain tavalla hyväksymme sen, jos oma pelaaja loukkaantuu treeneissä tai harjoituskaudella, mutta samalla kritisoidaan näitä EHT-höntsäilyjä, koska pelaaja voi loukkaantua niissä. Tästä näkökulmasta ymmärrän NHL-seurajohdon ajatukset, mikäli eivät halua päästää tähtipelaajiaan ”pitämään kuntoa yllä” muihin sarjoihin, vaan mieluummin pitävät heidät ”turvassa” omissa treeneissä tms.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Suomela, Koivula ja Luoto ja heidän kaltaiset pelaajat varmaan ovat myös antamassa näyttöjä tulevaa kautta varten. Kovatasoisten pelaajien jotka ovat jo paikkansa ansainneet, ei tarvitse antaa näyttöjä. Jos itse pelaisin 82 matsia kaudessa + pari kierrosta pudotuspelejä niin kyllä siinä varmaan ihan mielellään ottaisi useamman kuukauden iisisti sillä on Änärissä pelaaminen todella raskasta muutenkin.

Mutta toivon että joku em. pelaajista jäisi IFK:hon täksi kaudeksi ja vaikka kukaan ei jäisi, niin toivottavasti jää tästä visiitistä hyvä fiilis jotta jatkossa heidät olisi mahdollista saada takaisin IFK:hon, jos ura Änärissä ei aukene.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
En minäkään summista ole kartalla, mutta jokin syy sille varmaan on, että näitä tähtipelaajia ei juurikaan ole muihin sarjoihin siirtynyt. Ja jos kyse ei ole suoraan rahasta, niin se on sitä välillisesti. Eli vaikka vakuutus olisikin maksettu, niin se ei korvaa pelaajan loukkaantumista muuten kuin rahallisesti. Esim. Ahon tai Barkovin loukkaantuminen olisi melkoinen katastrofi seuralleen, vaikka palkkakulut saisikin vakuutuksesta takaisin.

Eikö nämä vakuutukset ole se julkisuuteen annettu perimmäinen syy myös sille, miksi NHL ei päästä pelaajiaan olympialaisiin? Tai ei välttämättä edes vakuutukset vaan se, että omien pelaajien ei haluta loukkaantuvan jossain turnauksessa, joka ei liity siihen omaan sarjaan millään tavalla. Kai me IFK-fanitkin jollain tavalla hyväksymme sen, jos oma pelaaja loukkaantuu treeneissä tai harjoituskaudella, mutta samalla kritisoidaan näitä EHT-höntsäilyjä, koska pelaaja voi loukkaantua niissä. Tästä näkökulmasta ymmärrän NHL-seurajohdon ajatukset, mikäli eivät halua päästää tähtipelaajiaan ”pitämään kuntoa yllä” muihin sarjoihin, vaan mieluummin pitävät heidät ”turvassa” omissa treeneissä tms.

Saa nähä. On kiinnostava tilanne.

Selvästi tietyillä pelaajilla olisi sitä halua pelata ja toisilla taas levätä.

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös