Varmaan jotain näyttöjäkin pitäisi antaa ennen vakioroolin vaatimista?
Pitäiskö kumminkin muistaa, että kaveri on 17v ja aika paljon on potentiaalia vielä lunastamatta. Sitä ei lunastetakaan tuppia puremalla.
Varmaan jotain näyttöjäkin pitäisi antaa ennen vakioroolin vaatimista?
Tämä on täysin totta. Mutta ei sitä potentiaalia myöskään sillä lunasteta, että luvataan suoraan paikka vakiokokoonpanosta.Pitäiskö kumminkin muistaa, että kaveri on 17v ja aika paljon on potentiaalia vielä lunastamatta. Sitä ei lunastetakaan tuppia puremalla.
Juuri näin ja itse en edes näe Lehterää mitenkään erityisen hitaana pelaajana. Sen takia kirjoitin ”lievä jalkanopeuden puute”.Niin, tämän Lehterän jalkanopeuden on sanottu olevan ongelma, joka kerta kun se on siirtynyt toiseen sarjaan tai joukkueeseen. Ihan kohtuullisesti näkyy pärjänneen ja peittäneen puutteensa.
Jokainen seura maksaa halunsa ja kykynsä mukaan. Tappara ja HIFK arvottavat pelaajat eri tavoin ja ovat valmiita maksamaan eri tasoisia palkkoja, vaikka operoivat suunnilleen saman suuruisilla budjeteilla. Toinen näistä seuroista on menestynyt ja toinen on HIFK.
Voit tätä halutessasi pyöritellä miten tahdot ja pohtia motiiveja vaikka kuinka paljon. Kaikki varmasti ihan valideja pointteja.
Joka tapauksessa HIFK tarjosi eniten (huomattavasti enemmän, kuin Tappara) ja silloin yleensä Liigassa saa haluamansa pelaajan.
Varmaan jotain näyttöjäkin pitäisi antaa ennen vakioroolin vaatimista?
Totta kai, eikä kenellekään mitään pelipaikkoja pidäkään lupailla, mutta jos kesällä Tobbari & Ville ilmoittaa Halttuselle että kauteen lähdettäessä olet lähtökohtaisesti 15. hyökkääjä tms, niin aivan satavarmasti Halttusen agentti nappaa puhelimen käteen ja alkaa soittelemaan muille seuroille.Halttusen olisi varmaan sitten tehtävä tulostakin vähän enemmän. Mutta veikkaan, että kun kasvaa ja kehittyy niin alkaa tapahtumaankin, vähän meinaa itseltäkin unohtua, että hän on vasta 17.
Juuri näin. Ja mikä merkitys on pelaajan mahdollisella hitaudella, jos pelaaja:Niin, tämän Lehterän jalkanopeuden on sanottu olevan ongelma, joka kerta kun se on siirtynyt toiseen sarjaan tai joukkueeseen. Ihan kohtuullisesti näkyy pärjänneen ja peittäneen puutteensa.
Lehterän kohdalla lisäisin listaa:Juuri näin. Ja mikä merkitys on pelaajan mahdollisella hitaudella, jos pelaaja:
Lätkä on edelleen maalintekopeli, eikä mikään luistelukilpailu.
- tekee pisteitä piste/peli -tahtiin,
- on liigan paras aloittaja,
- on +/- -tilastossa plussan puolella ja
- ei ole edes kovin jäähyherkkä?
Halttunen ei todellakaan ole ensi kaudella tyytynässä rotaatiorooliin. Kyllä se on pelipaikka avauskokoonpanosta tai maisemanvaihto.
Tää on kyllä järkyttävä uutinen, kun omiakin pitää ensi kevään pudotuspeleissä alkaa varomaan.Muuten se upottelee Vesalaisen tapaan meidät pudotuspeleissä ensi keväänä
Tää on kyllä järkyttävä uutinen, kun omiakin pitää ensi kevään pudotuspeleissä alkaa varomaan.
Ei kai ne Peltoseen nyt niin tyytymättömiä sentään ole?
Nämä nykynuoret ovat malttamattomia "Kaikki mulle nyt ja heti" nuoria. Nuppi ei kestä odottamista ja siihen päälle vielä sitkeää treeniä ilman varmaa lupausta ylhäällä ajaa pienempiin seuroihin toivossa, että peliaikaa tulee kuin vain pukee varusteet päälle. Halttusesta ja Teissalasta ei välttämättä tule mieleen "generational talent" fiiliksiä, mutta näen heissä hemmetin hyvät prospektit aina sinne ison veden taakse. Nyt vain jätkät sika kovaa treeniä alle ja Ville, annappa jätkille vaan rohkeasti peliaikaa, niin viimeistään ensi vuonna sulla on nuorta ja taitavaa leveyttä rosterissa aina mestaruuteen saakka.Tämä on täysin totta. Mutta ei sitä potentiaalia myöskään sillä lunasteta, että luvataan suoraan paikka vakiokokoonpanosta.
Kova hankinta kyllä, ei liigaan oikein Lehterä kovempaa sentteriä pysty saamaan. Vielä kun Lehterän peli ei ole koskaan perustunut nopeuteen, voi Kontiolan tapaan vetää vielä vaikka kuinka monta kautta hyvällä tasolla.Jos Lehterä oikeasti HIFKiin tulee, niin sehän on ennakkoon about parasta mitä voi tapahtua!
Salmelainen on lukenut Jatkoaikaa ja viimeinkin ymmärtänyt, että ei ilman Lehterän tyyppistä pelaajaa voi kauteen lähteä ja nyt on sitten ollut riittävän ajoissa liikenteessä.
Ennakkoon sen takia, että kyllähän kuka tahansa pelaaja HIFKissä saadaan tavallisten kuolevaisten joukkoon massaksi massan sekaan, mutta ennakkoon ei olisi parempaa uutista voinut tulla.
Maksimi suoritus Tobbarilta (ei mikään toope), jos totta.
Siis mikä huhu se sellainen huhu on, että Kasper Halttunen lähtisi johonkin, kun "ei saa vastuuta"? Jäbä teki viime keväänä 2+1-vuotisen sopimuksen, joten ainakin ensi kausi pitäisi meillä vielä lusia.
Näin itsekkin muistelin mutta en löytänyt sitä haastattelua. Eikä se varsinaista uhoilua ollut, vaan juurikin toteamus että haluaa saada nimenomaan pelejä, ja jossei se täällä onnistu niin sitten jossain muualla. Eikä se sopimus, etenkään "junnusopimus" mikään este ole maisemanvaihdolle. Fakta on se että Halttusen kaltainen lupaus tarvitsee pelejä kehittyäkseen, ja jos IFK ei niitä pysty tarjoamaan niin kyllä niitä tarjojia niin suomesta kuin maailmalta löytyy.Eikös Halttunen itse uhonnut kauden alla lähtevänsä OHLään jos ei saa mielestään tarpeeksi vastuuta jo tällä kaudella edarissa?
Eikös Halttunen itse uhonnut kauden alla lähtevänsä OHLään jos ei saa mielestään tarpeeksi vastuuta jo tällä kaudella edarissa?
Nämä nykynuoret ovat malttamattomia "Kaikki mulle nyt ja heti" nuoria. Nuppi ei kestä odottamista ja siihen päälle vielä sitkeää treeniä ilman varmaa lupausta ylhäällä ajaa pienempiin seuroihin toivossa, että peliaikaa tulee kuin vain pukee varusteet päälle. Halttusesta ja Teissalasta ei välttämättä tule mieleen "generational talent" fiiliksiä, mutta näen heissä hemmetin hyvät prospektit aina sinne ison veden taakse. Nyt vain jätkät sika kovaa treeniä alle ja Ville, annappa jätkille vaan rohkeasti peliaikaa, niin viimeistään ensi vuonna sulla on nuorta ja taitavaa leveyttä rosterissa aina mestaruuteen saakka.
Eikös Halttunen itse uhonnut kauden alla lähtevänsä OHLään jos ei saa mielestään tarpeeksi vastuuta jo tällä kaudella edarissa?
Eikös se ollut Teissala, joka tähän suuntaan totesi?Eikös Halttunen itse uhonnut kauden alla lähtevänsä OHLään jos ei saa mielestään tarpeeksi vastuuta jo tällä kaudella edarissa?
Eikös se ollut Teissala, joka tähän suuntaan totesi?
NHL-toimittajan tviitti oli lähde:Näin itsekkin muistelin mutta en löytänyt sitä haastattelua. Eikä se varsinaista uhoilua ollut, vaan juurikin toteamus että haluaa saada nimenomaan pelejä, ja jossei se täällä onnistu niin sitten jossain muualla.
Joo, ei hän puhunut tosiaan muuta kuin lähtemisestä sinne mistä peliaikaa irtoa jos ei HIFK:sta irtoa.Ei. Teissala taitaa olla jo yli-ikäinenkin junnuliigaan.