HTT:n tietojen mukaan lisää pelaajia ei ole tulossa, sillä joukkueen maaliodottama on tosi hyvä ja Peltonen on tehnyt hyvää duunia tällä pelaajamateriaalilla. Se, että HIFK on tehnyt Liigassa vähiten maaleja ei ole oleellista, sillä maaliodottama on vahva näyttö Villen onnitumisesta. Ja täytyy muistaa, että tiukassa paikassa Ville ratkaisee pelit, (MM-95 nevöforget!). Lisäksi HIFK:n talousosastolla viitataan kintaalla sellaisiin hömpötyksiin kuin "uponneet kustannukset", kun puhutaan Villen palkasta. Vittu ne mitään uponneita ole, sillä toivoa laivan kääntymisestä on kaikilla kunnon faneilla.
Lisäksi pelaajamarkkinat ovat kuivat, ovat olleet jo vuoden. Edelliseen ei liity mitenkään se, että HIFK:n parasta pistemiestä (Jääskä) edellä on 67 pelaajaa, joista keskushyökkääjiä on 20. Kuivat ne on, älkää verratko muihin joukkueisiin, tosifanit eivät muiden tekemisiä seuraa. Liigassa on kuitenkin pelannut tällä kaudella lähes 500 pelaajaa, joten pistelinko Jääskän sijoitus on melkein parhaassa desiilissä. Ja muistakaa maaliodottama! Toisin sanoen Tobias Salmelainen on vaikeissa olosuhteissa onnistunut hyvin, eikä viisi vuotta urheilutoimenjohtajana ole riittävä otanta, koska varianssi on suurta, ja sitäpaitsi yhdellä mestaruudella voidaan kuitata yhdeksän vuodenepäonnistumiset, joten aikaa näytöille on vielä.
Edit: muistutan, että tämä on jatkuva kasvuprosessi, ja oikea hetki arvioida kautta 2022-2023 on heti seuraavan mestaruuden ratkeamisen jälkeisellä viikolla, ei aiemmin.