Mä elättelen edelleenkin vahvoja toiveita siitä, että Åsten jatkaa ja jatkosopimusta ei julkaistu vain ja ainoastaan sen vuoksi, että Muuli on nostanut profiiliaan fanien suosikiksi ja toimisto haistaa tässä hyvän keinon pitää lisämielenkiintoa yllä. Ja faneja myös vähän varpaillaan. Heillä kun on historiaakin näistä omasta mielestään hassunhauskoista fanien kisutteluista. Joten miksei mentäisi samalla hassuttelulinjalla nytkin?
Tai sitten HIFK:n tarjous Muulille ei ole suhteessa siihen kehitykseen, mitä viime vuosina on tapahtunut. Ja sitähän on. Arvokas pelaaja omalle jengille, mutta suurin arvo ei tule pisteistä. Osoitti kuitenkin osuvansa jopa tolppien väliin kuluneen kauden pleijareissa, mikä ratkaisi Kärpät-sarjan meille. Ei sitäkään sovi kokonaan sivuuttaa, jos soppari on tuolloin ollut vasta neuvotteluvaiheessa. Mitään muuta syytä en keksi, miksei Åsten meillä jatkaisi. Muuli on kuitenkin seuran mies henkeen ja vereen.