Ihan ensiksi kommentoin tuota hahmottelemaasi kokoonpanoa. Aika kovalta nipulta näyttää Liigaan, yhdellä pätevällä sentterillä Liigan kovin hyökkäys. Siitähän täällä varmaan on ihan konsensus, että jokainen meistä haluaa nähdä laadukkaita pelaajia täynnä olevan IFK:n, jotta sitä menestystä voidaan saavuttaa.
Sitten otan kantaa tuohon sinun niin usein esiin nostamaasi junnuasiaan. Junnut kehittyy parhaiten pelaamalla ja IFK menestyy parhaiten, kun siellä on mahdollisimman hyviä pelaajia. Tässä tulee esille tämä ristiriita mitä et jostain syystä tunnu ymmärtävän. Mikäli meillä olisi nämä sinun mainitsemasi junnut vastuullisissa rooleissa saamassa isoa peliaikaa (jotta kehittyminen ylipäätänsä olisi mahdollista) häviäisimme luultavasti valtaosan peleistämme. Väitätkö aidosti, että olisit täällä kiittelemässä Salmelaista kun junnut saavat pelata, vaikka IFK olisikin paska ja sarjan hännillä? Joo, enpä usko minäkään. No nyt saatat ottaa esille sen kortin, että voisihan meillä olla nelonen täynnä junnuja ja kolmosessakin joitain sekä kokemusta täynnä kärkikentät. Perjaatteessa näin, mutta miksi joku junnu haluaisi jäädä meille neloseen pienille minuuteille, jos vaakakupissa on miesten pelit Mestiksessä paremmalla roolilla tai A-junnujen kärkikenttä. Eiköhän nämä junnuyksilöt kuitenkin lähtökohtaisesti mieti omaa uraansa ja mikä heille on parasta tehdessään valintoja pelipaikastaan. Mitä jos näiden junnujen pelipaikka ei aina riipukaan diktaattori-Salmelaisen tai diktaattori-Pikkaraisen aivoituksista, entä jos siellä yhteistuumin katsotaan jokaiselle pelaajalle paras paikka kehittyä sen hetkisessä uravaiheessaan? Anton Lundellille se paikka oli Liigassa 16-17 vuotiaana. Eikai mikään estä junnua murtautumasta IFK:hon sen jälkeen, kun on kauden vetänyt nyt vaikka siellä Mestiksessä miehiä vastaan pelaten, ja voimaa sekä massaa keräten. Eero Teräväinen says hello.
Suoraan sanottuna vituttaa siis se, kun mikään mahdollinen skenaario mitä seura tekee ei tunnu kelpaavan sitten alkuunkaan. Halutaan menestystä, mutta kun tulee 20 pinnan änärilaituri niin ei oo kiva, kun vie Heljangon ja Myllylän paikan. Sitten jos peluutettaisiin junnuja isossa roolissa voisin lyödä pääni pantiksi, että ei maistu kun IFK on paska ja Salmelainen saamaton ja vittuilut Eurooppalaisesta huippuseurasta päälle. Kannattaa ymmärtää että ei nämä heljangot ja myllylät ole mitään Lundellin kaltaisia superjunnuja, täytyy olla iloinen jos joskus hyviksi liigapelaajiksi kasvavat. Voisi tämä junnujen peluuttamishommakin olla IFK:ssa huomattavasti toisennäköinen, mikäli meiltä puskisi Kolleista änärin kärkikierrosten varausta kausi toisensa jälkeen. Silloin voitaisiin rehellisesti puhua junnujen ja menestyksen yhdistämisestä ilman ihmeellisiä ristiriitoja.
I got your point. Sinulla on monta hyvää mielipidettä, jotka ovat omasi. Minulla on omani, jotka näköjään ovat huonot.
Silti olen sitä mieltä, että herrojen Petrell, Åsten, Keränen, Laakso, Hede ja osin Tallberg (koska pelaa viisikon ulkopuolella) ei kuuluisi olla minun HIFK:ssa.
Ja se, että mahdollisesti otetaan lyhyeksi ajaksi lainaksi 21-ikäinen (olkoonkin lahjakas) pelaaja ei edesauta omien nuorten kehittämistä, josta Salmelainen on niin paljon puhunut.
Harjoituspelien ja syksyn aikana voisi vahingossa jostakin nuoresta kehittyä hyväkin liigapelaaja.
Kyllä ne jotain oppivat Kolleissa ja Mestiksessäkin, mutta ovathan ne aivan eri sarjoja.
Mutta pidetään omat mielipiteemme eiks vaan?
LISÄYS: Jos noi turhat ukot olisi poppareilla, ei minulla olisi mitään sitä vastaan, että tulisi lainaäijiä mukaan. Silloin omat nuoretkin pääsisivät kokeilemaan.
Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että lainaukkoja pitäisi ottaa 6-8 kappaletta, että emme tarvitsisi Laaksoa ja Lyytistä, Petrelliä, Kerästä, Åstenia, Hedeä...
Ja vasta silloin olisi nuorilla tilaisuus, jos silloinkaan.
Ymmärrätkö, että näen heissä enemmän potentiaalia kuin noissa e.m. vanhemmissa pelaajissa.