Postinjakaja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- En gång IFK, alltid IFK.
Hieno, perusteltu ja asiallinen vastaus. Tälläistä kirjoittelua arvostaa.
On mahdotonta tietää mitkä joukkueet kärsivät mitenkin paljon, joten mitään varmaa vastaustahan ei ole ennen kuin kausi alkaa. Sportilla ja Jukureilla ei näköjään kassa kestänyt kuukauttakaan, kun jo pelaajat joutuvat YT:lle.
Jos ajatellaan, että nyt kaikki SHL-jengit ovat meitä edellä niin kyllä sieltä voi alkaa tippua muutamia heidän Jukureitaan ja Sportteja meidän palkanmaksukyvyn edeltä. En voi tietenkään varmaksi sanoa, mutta vahvasti veikkaan, että hyvän kassan omaava HIFK tulee olemaan kesän hankinnoissa vahvoilla, kuten vahvan sponsorin Leksand tai Färjestäd Ruotsissa (oheinen linkki 1).
Mutta heidän Jukurit ja Sportit yms. onkin yhtälailla vaikeuksissa. (Tuo toinen linkki): kertoo SHLn häviävän vähintään 200 miljoonaa kruunua. Suhteuttaen joku puolen miljoonan tai miljoonan euron tappio voi SHLn keskikastin joukkueen kassassa jo tuntua ja joutua päästämään niitä Saarisia ja Kangasniemiä ja paikata ne junnuilla. Tai olla palkkaamatta uutta kallista KHLstä ”Vladivostokista” vapautunutta pelaajaa ja ottaa joku Allsvenskanin möttönen. Silloin pelaajia vapautuu enemmän markkinoille HIFKn haaviin.
Samalla kaikkien maiden huiput taas saavat suhteessa isompaa liksaa ja kulut tasaantuu siten suhteessa. Eli: Uskoisin, että muuallakin Euroopassa ja Venäjällä suojataan tähtipelaajat kuten heidän Salliset ja Leskiset, mutta aletaan neuvottelemaan palkkoja alas heidän ”Saaristen” kanssa. Ero on toki siinä, että heidän ”Saariset” voivat olla meidän sarjan aivan huippua.
Eli sitäkin kautta voi vapautua laatutyövoimaa.
Mutta tämä on kaikki multakin vain arvailua, koska enhän tiedä mihin säästötoimenpiteisiin Valtanen on päättänyt ryhtyä. Ihan hyvin meilläkin on voitu tehdä päätös, että kassaa ei avata ja jos kausi lykkääntyy niin pitää löytää Paajasen tasoinen ukko pienemmällä rahalla.
Jäämme seuraamaan tilannetta.

Edelleen ollaan kaikkien sveitsiläisten, ruotsalaisten ja venäläisten takana jonossa eurojemme kanssa. Lisäksi usea saksalainen ja ilmeisesti myös muutama tsekki menee eurojen puolesta IFK:n edelle.
Jos ajatellaan, että nyt kaikki SHL-jengit ovat meitä edellä niin kyllä sieltä voi alkaa tippua muutamia heidän Jukureitaan ja Sportteja meidän palkanmaksukyvyn edeltä. En voi tietenkään varmaksi sanoa, mutta vahvasti veikkaan, että hyvän kassan omaava HIFK tulee olemaan kesän hankinnoissa vahvoilla, kuten vahvan sponsorin Leksand tai Färjestäd Ruotsissa (oheinen linkki 1).
Mutta heidän Jukurit ja Sportit yms. onkin yhtälailla vaikeuksissa. (Tuo toinen linkki): kertoo SHLn häviävän vähintään 200 miljoonaa kruunua. Suhteuttaen joku puolen miljoonan tai miljoonan euron tappio voi SHLn keskikastin joukkueen kassassa jo tuntua ja joutua päästämään niitä Saarisia ja Kangasniemiä ja paikata ne junnuilla. Tai olla palkkaamatta uutta kallista KHLstä ”Vladivostokista” vapautunutta pelaajaa ja ottaa joku Allsvenskanin möttönen. Silloin pelaajia vapautuu enemmän markkinoille HIFKn haaviin.
Corona och idrott: Tung ekonomisk smäll för klubbar som äger sin arena
Coronakrisen innebär stora påfrestningar på ekonomin hos de flesta idrottsklubbar. Men för klubbar som äger sina arenor blir smällen än värre när arenan står tom. – Vi kan inte gå till någon annan och be om hyresfrihet, säger Färjestads VD Stefan Larsson.
www.google.com
EKONOMI: Så mycket förlorar hockeyn på coronautbrottet
Det inställda slutspelet och kvalen slår hårt mot klubbarna. Nu har RF räknat ut hur mycket hockeyn förlorar på coronautbrottet.
hockeybladet.nu
....Tässä kohtaa IFK:n asema hankkia huippupelaajia joukkueeseensa ei siten ole mitenkään radikaalisti toistaiseksi muuttunut.