Mainos

HIFK:n huhut, mutut & htt-spekuloinnit

  • 7 768 796
  • 33 686

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
En. Sen sijaan tulkitsen Salmelaisen puheita asiaan liittyen. Tapoihini ei kuulu väittää asioita, joita en voi tietää.

Missä lausuu sellaista, että tuo olisi pääteltävissä? Toiseksi, Salmelaisella on edellisen työnsä puolesta suhteellisen kattavat verkostot kartoittaa oikeita pelaajia.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Siinä missä on pelaajia enemmän vapaana on myös pelaajien perässä olevia seuroja. IFK ei toimi tyhjiössä, vaan samalla markkinalla kuin ennenkin. Suhteessa IFK:n asema ei nähdäkseni ole muuttunut lainkaan.

Tämähän ei pidä paikkaansa. Markkinat ovat muuttuneet ja HIFK on vakaan kassansa takia ihan eri asemassa nyt markkinoilla. Pelkästään Liigassa on tainnut 5 seuraa ilmoittaa YT:stä.

Tuskin HIFK edelleenkään taistelee Sveitsin suurien tai Red Bull Munchenin kanssa, joilla pääsponsorit ovat vakaita ja vahvoja, mutta eiköhän kaikissa sarjoissa tuo YT:jono ole samankaltainen kuin Suomessa.

Jos KHLässäkin joku seura päättää vain olla pelaamatta ensi kauden, niin eiköhän tuo tilanne ole tosiaan aika erilainen kuin viime kesänä.
 
J

Just-Ice-Hockey

Missä lausuu sellaista, että tuo olisi pääteltävissä? Toiseksi, Salmelaisella on edellisen työnsä puolesta suhteellisen kattavat verkostot kartoittaa oikeita pelaajia.

Siis onko tulkinta sinun mielestä lausuntojen toistamista? Usein merkityksellisempää kuin mitä on sanottu, on se mitä jätetään sanomatta tai miten tapa miten asioita sanotaan. Toki Salmelaisella on työhistoriansa kautta hyvät suhteet ainakin yhteen agenttuuriin. Toki mies on ihan omien sanojensa mukaan siirtynyt tältä osin toiselle puolelle.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
@Provider En oikein nyt ymmärrä logiikkaa sinun väittämien takana. Eli Paajanen on koko ajan näyttänyt signaaleja, että olisi jatkamassa myös ensi kaudella. Tämä olisi pitänyt Salmelaisen ennustaa ja kartoittaa ykkössentteri JOS Paajanen sattuu lähtemään? Kerrotko millä tavalla olisi Salmelaisen pitänyt tähän valmistautua? Ihan varmasti siellä on iso lista kartoitettuna jo valmiiksi kun tekee rakennustyötä tuleville kausille, mutta siinä ollaan vielä kaukana palkkauksen onnistumisesta.

Siellä oli myös huhuja, että Kunuyk olisi kanssa IFK:n kiikarissa. Ja nämä huhut on olleet jo paljon ennen kuin Paajanen on joukkueesta poistunut. Meinaan tällä sitä, että siellä on senttereiden hankintalista ollut käsillä jo aikaisemmin. Siis Paajasen tueksi.
 
J

Just-Ice-Hockey

Tämähän ei pidä paikkaansa. Markkinat ovat muuttuneet ja HIFK on vakaan kassansa takia ihan eri asemassa nyt markkinoilla. Pelkästään Liigassa on tainnut 5 seuraa ilmoittaa YT:stä.

Tuskin HIFK edelleenkään taistelee Sveitsin suurien tai Red Bull Munchenin kanssa, joilla pääsponsorit ovat vakaita ja vahvoja, mutta eiköhän kaikissa sarjoissa tuo YT:jono ole samankaltainen kuin Suomessa.

Jos KHLässäkin joku seura päättää vain olla pelaamatta ensi kauden, niin eiköhän tuo tilanne ole tosiaan aika erilainen kuin viime kesänä.

Eli sinä olet sitä mieltä, että normaali kauteen verrattuna vastaava määrä tai pienempi määrä tulee vielä olemaan pelaajamarkkinoilla? Kyllä siellä tällä hetkellä on iso kasa Eurooppalaisia joukkueita jotka ovat tai tulevat olemaan pelaajamarkkinoilla samaan aikaan kuin IFK meinaa tulevan sentterinsä kiinnittää. Se, että liigajoukkueiden taloudelliset tilanteet muuttuvat, ei juurikaan vaikuta IFK:n suhteelliseen asemaan markkinoilla, kyseiset seurat kun ovat jo lähtökohtaisesti IFK:n takana nokkimisjärjestyksessä.

Toki ei ole tullut asiaa kovin tarkasti seurattua, mutta ainakin Ruotsissa tuntuu jääkiekkoilijoiden ja seurojen asioiden hoito nykytilanteessa olevan paremmalla mallilla kuin Suomessa. Siksi kysynkin nyt uudestaan, mihin seuroihin suhteutettuna IFK:n asema on parantunut?
 
PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Jotenkin tämä ykkössentteri tilanne kuvastaa hyvin IFK:ta ja Kärppiä organisaatioina. Toisella on melko varma 40-50 pisteen mies ykkösen keskelle kun taas toinen hakee ässäarvasta jättipottia. Huolestuttavinta imo tuossa Paajasen lähdössä on se, että Salmelainen tuntuu tulleen yllätetyksi täysin housut kintussa. Tuntuu, että mitään varasuunnitelmia ei ollut olemassa sen varalta, että Paajanen päättäisi käyttää oikeuttaan lähteä ulkomaille.

Itse laittaisin rahani likoon sen puolesta, että Lundell tekee ensi kaudella enemmän pisteitä, kuin Kunyk. Ainakin ppg, koska Pikkaraiskiekossa kaikki kuitenkin loukkaantuvat koko ajan. Mutta samahan olisi koskenut Kunykiä, 40-45 peliä terveenä meillä 55-60 Kärpissä.
 
J

Just-Ice-Hockey

@Provider En oikein nyt ymmärrä logiikkaa sinun väittämien takana. Eli Paajanen on koko ajan näyttänyt signaaleja, että olisi jatkamassa myös ensi kaudella. Tämä olisi pitänyt Salmelaisen ennustaa ja kartoittaa ykkössentteri JOS Paajanen sattuu lähtemään? Kerrotko millä tavalla olisi Salmelaisen pitänyt tähän valmistautua? Ihan varmasti siellä on iso lista kartoitettuna jo valmiiksi kun tekee rakennustyötä tuleville kausille, mutta siinä ollaan vielä kaukana palkkauksen onnistumisesta.

Siellä oli myös huhuja, että Kunuyk olisi kanssa IFK:n kiikarissa. Ja nämä huhut on olleet jo paljon ennen kuin Paajanen on joukkueesta poistunut. Meinaan tällä sitä, että siellä on senttereiden hankintalista ollut käsillä jo aikaisemmin. Siis Paajasen tueksi.

Paajasen signaaleista en tiedä, enkä niihin ole ottanut kantaa. Sen sijaan kunmeksun sitä, että joukkue rakennetaan tavalla, joissa voidaan päätyä tilanteeseen, missä ykkössentteri poistuu eikä viestinnän perusteella ole olemassa suunnitelmaa hänen korvaamiseksi. Käytännössä uj:n pitää aina olla valmistautunut siihen, että asiat menevät päin helvettiä, eli kokoajan pitää olla valmis lista mahdollisista korvaajista kartoitettuna. Minä en tiedä onko isoa listaa olemassa, ja tuskin sitä voit sinäkään tietää.

Toisen kappaleesi viesti ei saa pienintäkään tukea Salmelaisen puheista. Salmelainen kertoi Paajasen lähdön olleen yllätys ja tulleen viime hetkellä ja seuran etsivän hänelle nyt korvaajaa. Missään kohtaa ei puhuttu, että keskikaistaa olisi oltu vahvistamassa mikäli Paajanen olisi jäänyt. Salmelaisen sanojen perusteella mikään lista ei siten ole ollut käsillä.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Siis onko tulkinta sinun mielestä lausuntojen toistamista? Usein merkityksellisempää kuin mitä on sanottu, on se mitä jätetään sanomatta tai miten tapa miten asioita sanotaan. Toki Salmelaisella on työhistoriansa kautta hyvät suhteet ainakin yhteen agenttuuriin. Toki mies on ihan omien sanojensa mukaan siirtynyt tältä osin toiselle puolelle.

Niin minä kysyinkin sinulta, mistä olet tälläisen johtopäätöksen tehnyt?

Eiköhän agenttina ole tullut aika iso kontakti verkosto myös pelkän agentuurin ulkopuolelta.
 
J

Just-Ice-Hockey

Itse laittaisin rahani likoon sen puolesta, että Lundell tekee ensi kaudella enemmän pisteitä, kuin Kunyk. Ainakin ppg, koska Pikkaraiskiekossa kaikki kuitenkin loukkaantuvat koko ajan. Mutta samahan olisi koskenut Kunykiä, 40-45 peliä terveenä meillä 55-60 Kärpissä.

Tämä voi hyvinkin pitää paikkansa. Lundellilta voidaan odottaa todella isoa taso nostoa ensi kaudeksi. Toisaalta pitää ottaa huomioon sekin vaihtoehto, että Anton ei meillä ensi kaudella pelaa.
 
J

Just-Ice-Hockey

Niin minä kysyinkin sinulta, mistä olet tälläisen johtopäätöksen tehnyt?

Eiköhän agenttina ole tullut aika iso kontakti verkosto myös pelkän agentuurin ulkopuolelta.

No missä Salmelainen on Paajasen lähdöstä puhunut? Onko ulostuloja ollut kovin monta tältä osin?

Agenttina oletettavasti syntyy suhteita seuroihin ja omaan ja yhteistyö agenttuuriin.Muut agenttuurit edustajineen ovat kilpailijoita. Voisi kuvitella, että Salmelaisella on hyvä ja laaja kontaktiverkko, tuskin kuitenkaan mitenkään poikkeuksellisen laaja.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Paajasen signaaleista en tiedä, enkä niihin ole ottanut kantaa. Sen sijaan kunmeksun sitä, että joukkue rakennetaan tavalla, joissa voidaan päätyä tilanteeseen, missä ykkössentteri poistuu eikä viestinnän perusteella ole olemassa suunnitelmaa hänen korvaamiseksi. Käytännössä uj:n pitää aina olla valmistautunut siihen, että asiat menevät päin helvettiä, eli kokoajan pitää olla valmis lista mahdollisista korvaajista kartoitettuna. Minä en tiedä onko isoa listaa olemassa, ja tuskin sitä voit sinäkään tietää.

Toisen kappaleesi viesti ei saa pienintäkään tukea Salmelaisen puheista. Salmelainen kertoi Paajasen lähdön olleen yllätys ja tulleen viime hetkellä ja seuran etsivän hänelle nyt korvaajaa. Missään kohtaa ei puhuttu, että keskikaistaa olisi oltu vahvistamassa mikäli Paajanen olisi jäänyt. Salmelaisen sanojen perusteella mikään lista ei siten ole ollut käsillä.

AI oliko sentteri osaston vahvistaminen seurausta Paajasen lähdöstä? Eikö nimenomaaan Nykoppin liittyvän kysmyksen kohdalla kertonut kuinka tätä osastoa halutaan kehittää. Ja se päätös on kyllä tehty jo ennen Paajasen lähtöä.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
No missä Salmelainen on Paajasen lähdöstä puhunut? Onko ulostuloja ollut kovin monta tältä osin?

No tuosta en kyllä itse pysty mitenkään päättelemään Salmelaisen varautumisen tasosta jos ei ole julkisesti tullut ulos Paajasen lähtöaikeista. Tai no karanteenipäväkirjassa kertoi millä aikataululla optiot raukeaa.
 
J

Just-Ice-Hockey

AI oliko sentteri osaston vahvistaminen seurausta Paajasen lähdöstä? Eikö nimenomaaan Nykoppin liittyvän kysmyksen kohdalla kertonut kuinka tätä osastoa halutaan kehittää. Ja se päätös on kyllä tehty jo ennen Paajasen lähtöä.

"Otto lähti ja korvaamme hänet jossain vaiheessa, IFK:n urheilupomo Tobias Salmelainen kertoo IS:lle." Tobias Salmelainen 6.4.2020

8.4.2020 sama mies puhui että yksi keskushyökkääjää on hakusessa, ehkä kaksi. Mitäs luulet, viittaako tuo yksi Paajaseen vai Nykoppin?
 
J

Just-Ice-Hockey

No tuosta en kyllä itse pysty mitenkään päättelemään Salmelaisen varautumisen tasosta jos ei ole julkisesti tullut ulos Paajasen lähtöaikeista. Tai no karanteenipäväkirjassa kertoi millä aikataululla optiot raukeaa.

Niin ruusunpunaiset lasit sinulla on kaikkeen IFK:hon liittyvän osalta, että en suoranaisesti ole yllättynyt, että juuri sinä et pysty mitenkään päättelemään mitään Salmelaisen varautumisen tasosta. Vielä vähemmän ihmettelen sitä, että et hyväksy toisen ihmisen tulkintaa Salmelaisen puheista ja olemuksesta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
"Otto lähti ja korvaamme hänet jossain vaiheessa, IFK:n urheilupomo Tobias Salmelainen kertoo IS:lle." Tobias Salmelainen 6.4.2020

8.4.2020 sama mies puhui että yksi keskushyökkääjää on hakusessa, ehkä kaksi. Mitäs luulet, viittaako tuo yksi Paajaseen vai Nykoppin?

Tätä asiaa kyllä käydään laajemmin läpi tuossa Salmelaisen haastattelussa kuin tuossay hdessä lauseessa jonka toimittaja on kirjoittanut. Siinä kysytään myös onko IFL:lla tavoite hankkia puhtaita senttereitä vai hybridejä. Se ajatusprosessi ei ole tehyt alle 10 päivässä.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Niin ruusunpunaiset lasit sinulla on kaikkeen IFK:hon liittyvän osalta, että en suoranaisesti ole yllättynyt, että juuri sinä et pysty mitenkään päättelemään mitään Salmelaisen varautumisen tasosta. Vielä vähemmän ihmettelen sitä, että et hyväksy toisen ihmisen tulkintaa Salmelaisen puheista ja olemuksesta.

Ymmärtäisin jos olisi mitä tulkita. Joo, siinä olet oikeassa etten minä en näe ankeutta jokaisessa IFK:hon liittyvässa asiassa. Enkä näe myöskään sitä ettei Paajanen olisi tässä vaiheessa korvattavissa.
 
J

Just-Ice-Hockey

Tätä asiaa kyllä käydään laajemmin läpi tuossa Salmelaisen haastattelussa kuin tuossay hdessä lauseessa jonka toimittaja on kirjoittanut. Siinä kysytään myös onko IFL:lla tavoite hankkia puhtaita senttereitä vai hybridejä. Se ajatusprosessi ei ole tehyt alle 10 päivässä.

Olen kummatkin ulostulot huomioinut mielipiteenmuodostuksessani. Se, että IFK:n on tarkoitus hankkia mieluummin puhtaita kuin hybridisenttereitä ei liity millään muotoa Kunykiin tai tämän hetken joukkueen rakentamiseen. Toki tuo on positiivista kehitystä. Salmelainen on kuitenkin itse painottanut yhden sentterin hankkimista ja jättänyt samassa yhteydessä portin auki toisenkin keskushyökkääjän hankinnalle. Misstän ei ole kuitenkaan ole tullut ilmi, että IFK olisi etsinyt Väänäsen lisäksi muita uusia keskushyökkääjiä joukkueeseensa ennen 31.3.2020.
 
J

Just-Ice-Hockey

Ymmärtäisin jos olisi mitä tulkita. Joo, siinä olet oikeassa etten minä en näe ankeutta jokaisessa IFK:hon liittyvässa asiassa. Enkä näe myöskään sitä ettei Paajanen olisi tässä vaiheessa korvattavissa.

Johan tuosta aiheesta on annettu lehtihaastattelu ja vastattu videolla fanien kysymyksiin. Hassua että tuossa ei ole materiaalia tulkintaan, palstalla missä on asiaa voitu tulkita yhden IFK:n kotisivuilta löytyvän lauseen perusteella.

Mitä tulee asioiden näkemiseen, niin todettakoon vain, että maailmassa on myös värejä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse laittaisin rahani likoon sen puolesta, että Lundell tekee ensi kaudella enemmän pisteitä, kuin Kunyk. Ainakin ppg, koska Pikkaraiskiekossa kaikki kuitenkin loukkaantuvat koko ajan. Mutta samahan olisi koskenut Kunykiä, 40-45 peliä terveenä meillä 55-60 Kärpissä.

Noh noh, kyllä sä nyt viet Pikkaraisvihasi pitkälle. Ota happea välillä. Helpottaisi kaikkien osapuolien energiankäyttöä ja meidän välisiä vääntöjä, kun käyttäisit tuossa argumentoinnissa välillä realismia — tuntuu, että halveksut miestä jo niin kovin, että se alkaa heikentää yleistä arviointikykyä. Eikö se olis paljon vapauttavampaakin kokeilla kirjoittaa välillä sellaisia viestejä, missä ei tarvitsi sivuta koko ajan kuinka paska päävalmentaja meillä on? Saataisiin paljon hedelmällisempiä keskusteluitakin aikaan.

Tuosta Lundellista olen kyllä samaa mieltä. Jos pitäisi päättää, että ottaako tulevaksi liigakaudeksi joukkueeseen Lundellin vai Kunykin, niin ehdottomasti ensimmäinen vaihtoehto. Ja uudesta kärkisentteristä sen verran, että kyllä siellä on vielä jalokalaa Kunykin näätädiilin jälkeenkin vesistöissä, vaikka @Provider on ilmeisesti yllä antanut ymmärtää, että IFK:n pyydysvalikoima ei hirveästi keskinkertaisesta eroa.

Mitä tuohon case Paajaseen tulee, niin mielestäni Provider ja @Jan_Peter käytte nyt tätä keskustelua aika aikaisessa vaiheessa. Totuus on tietysti se, että Paajanen käytti ulkomaan option sen käyttömahdollisuuden viimeisenä päivänä ja siihen on joko varauduttu, tai ei ole varauduttu. Sieltä on nyt tulossa sentteriä ja niiden lukumäärä todennäköisesti on riippuvainen Paajasen lähdöstä, mutta mistä näitä tietää?

Eiköhän tuon Oton lähdön taustojen, tapahtumien ja seurausten realiteetit aukea meille viimeistään ensi kuun puolella. Toki multa on voinut tästä teidän dialogista mennä jotain ohikin, kun tätä kirjoittaessani viestiä teiltä paukkuu tähän ketjuun samaa tahtia kuin Hanssenilta KGB:lle.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Olen kummatkin ulostulot huomioinut mielipiteenmuodostuksessani. Se, että IFK:n on tarkoitus hankkia mieluummin puhtaita kuin hybridisenttereitä ei liity millään muotoa Kunykiin tai tämän hetken joukkueen rakentamiseen. Toki tuo on positiivista kehitystä. Salmelainen on kuitenkin itse painottanut yhden sentterin hankkimista ja jättänyt samassa yhteydessä portin auki toisenkin keskushyökkääjän hankinnalle. Misstän ei ole kuitenkaan ole tullut ilmi, että IFK olisi etsinyt Väänäsen lisäksi muita uusia keskushyökkääjiä joukkueeseensa ennen 31.3.2020.

Tuossa haastattelussa myös toteaa, että toivottavasti Väänänen ottaa paikkansa pelaavasta kokoonpanosta. Myös toteaa, että joukkueessa olisi hyvä olla 7 pelaaja jotka pystyvät pelaamaan keskellä. Siellä oli myös Nykoppin poistumisen jälkeen puhtaita senttereitä 3. Ennen Paajasen lähtä oli listalla 1 sentteri ja nyt kaksi. Näin minä asian tulkitsen.

E: Ja taitaa muuten puhua karanteenipäivä kirja podissa, että yhtä palasta vielä haetaan.
 
Tuon tulkinnan osalta olen kanssasi samaa mieltä, ennen Nykoppin poistumista oli kolme puhdasta sentteriä. Sama oli tilanne Väänäsen hankinnan jälkeen kunnes Paajanen otti ja lähti. Senttereiden hankinnan osalta meidän ei sen sijaan tarvitse tulkita, ollaan sen verran reiluja, että uskotaan Salmelaisen sanaan. Haussa on yksi sentteri, ehkä kaksi.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eihän Kärppien tarvinnut mitään ostella, vaan tekivät sopimuksen pelaajan kanssa.
Erinomainen tarkennus. Kiitos siitä, sillä olihan tämä hyvin ratkaiseva virhe lopputuloksen kannalta ehdottomasti.

Edit. lisätään nyt vielä tähän selvennykseksi, että miksi he tekivät -tai nimenomaan miksi se pelaaja teki- tuon sopimuksen. On siis ihan validi peruste sille, kuin myös miksi ei IFK:hon (jos nyt edes tarjosivatkaan). Pelaaja kuitenkin on hyvin käyttänyt aikansa liigan seuraamiseen selvästikin tulevia sopimusvalintojansa ohjaamaan.

"– Olen pelannut nyt muutaman kauden Liigaa ja tiedän, että Kärpillä on joka vuosi mahdollisuus taistella mestaruudesta. Kun sopimusta tarjottiin, sitä ei tarvinnut miettiä kahdesti. Tiesin, että haluan olla osa tätä organisaatiota, kanadalainen Kunyk kertoi tiedotteessa."

IFK:n kohdalla kun täytyy miettiä aina kahdesti sitä sopimuksentekoa, siellä kun ei olenkaan joka kausi taistella mestaruudesta nääs.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Eli sinä olet sitä mieltä, että normaali kauteen verrattuna vastaava määrä tai pienempi määrä tulee vielä olemaan pelaajamarkkinoilla? Kyllä siellä tällä hetkellä on iso kasa Eurooppalaisia joukkueita jotka ovat tai tulevat olemaan pelaajamarkkinoilla samaan aikaan kuin IFK meinaa tulevan sentterinsä kiinnittää. Se, että liigajoukkueiden taloudelliset tilanteet muuttuvat, ei juurikaan vaikuta IFK:n suhteelliseen asemaan markkinoilla, kyseiset seurat kun ovat jo lähtökohtaisesti IFK:n takana nokkimisjärjestyksessä.

Toki ei ole tullut asiaa kovin tarkasti seurattua, mutta ainakin Ruotsissa tuntuu jääkiekkoilijoiden ja seurojen asioiden hoito nykytilanteessa olevan paremmalla mallilla kuin Suomessa. Siksi kysynkin nyt uudestaan, mihin seuroihin suhteutettuna IFK:n asema on parantunut?

En ymmärtänyt ajantuksenjuoksuasi?

Ainakin meidän suhde tuohon aiemmin mainitsemaani Admiral Vladivostokkiin parani. Aikaisemmin se oli meitä edellä maksajana, nyt ei ole.

Ja tuskin jää ainoaksi seuraksi tällä tahdilla.

Vladivostok on ainoa seura, joka nähdäkseni tässä tilanteessa ollaan ns. ohitettu. KHL:stä näitä voi toki tulla lisääkin. Muuten tähänastiset uutiset eivät ole käytännössä millään tavalla vaikuttaneet IFK:n asemaan markkinoilla. Edelleen ollaan kaikkien sveitsiläisten, ruotsalaisten ja venäläisten takana jonossa eurojemme kanssa. Lisäksi usea saksalainen ja ilmeisesti myös muutama tsekki menee eurojen puolesta IFK:n edelle. Tällä hetkellä korona on koetellut seuroja, joita ennen olisi muutenkin päästy valitsemaan pelaajia. Toki tuo helpottaa kun puhutaan heidän huipuistaan ja meidän ns. kakkoskerroksesta. Tuossa kilpailussa IFK:n asema on jo nyt vahvistunut merkittävästi.

Salmelainen sanoi jossain yhteydessä, että tällä hetkellä markkinat seisovat ja antoi samassa yhteydessä ymmärtää, että tämä on eurooppalainen tilanne. Tästä kun lasketaan 1+1, ovat venäläiset, ruotsalaiset, sveitsiläiset, saksalaiset ja tsekit markkinoilla IFK:n kanssa samaan aikaan. Ihan kuten aina ennenkin. Tässä kohtaa IFK:n asema hankkia huippupelaajia joukkueeseensa ei siten ole mitenkään radikaalisti toistaiseksi muuttunut. Tästä näkövinkkelistä katsottuna uskon IFK:n olevan melko lähellä pienintä mahdollista yksikköä, joka voi koronasta selvitä edes lähelle kuivin jaloin. Tästä seuraa se, että markkinoilta voi IFK:n edeltä palkanmaksujonossa poistua velaksi eläneitä sveduja, tsekkejä, sakemsnneja tai sveitsiläisiä. Venäläiset pelaavat pääosin ihan omilla säännöillään ja monen seuran osalta isä oligarkki tai aluehallinto kuittaa tappiot.

Näin ollen en näe IFK:n aseman pelaajamarkkinoilla vahvistuvan juurikaan, kun puhutaan joukkueen kärkiketjun pelaajista. Liigan sisällä taas kuitenkin näen aseman jo nyt vahvistuneen huomattavasti. Käytännössä siis Jere Sallisen ja Ville Leskisten hankkiminen on yhä ihan yhtä vaikeaa kuin ennenkin kun taas Jesse Saarisia ja Iikka Kangasniemiä saanee pienemmällä kilpailulla kuin ennen.

IFK:n asema ei myöskään ole parantunut kasvaneen tarjonnan kautta mitenkään, ainakaan vielä. Korona on kasvattanut työttömien jääkiekkoilijoiden määrää tähän tietoon n. 30 kappaleella. Vasta jos useampi joukkue kaatuu, tulee markkinoille huomattava määrä lisää tarjontaa.
 
PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Noh noh, kyllä sä nyt viet Pikkaraisvihasi pitkälle. Ota happea välillä. Helpottaisi kaikkien osapuolien energiankäyttöä ja meidän välisiä vääntöjä, kun käyttäisit tuossa argumentoinnissa välillä realismia — tuntuu, että halveksut miestä jo niin kovin, että se alkaa heikentää yleistä arviointikykyä. Eikö se olis paljon vapauttavampaakin kokeilla kirjoittaa välillä sellaisia viestejä, missä ei tarvitsi sivuta koko ajan kuinka paska päävalmentaja meillä on? Saataisiin paljon hedelmällisempiä keskusteluitakin aikaan.

En minä Pikkaraista vihaa, en vain haluaisi nähdä häntä IFK:n valmentajana. Olen ollut alusta saakka sitä mieltä, että Selin-Pikkarainen kaksikon palkkaaminen oli virhe. Mikään näkemäni ei ole antanut aihetta muuttaa mielipidettä asiassa, päinvastoin. Pikkarainen tuntuu yksinään olevan vielä huonompi, kuin Selinin kanssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös