Mainos

HIFK:n huhut, mutut & htt-spekuloinnit

  • 7 764 433
  • 33 669
4

444

Isokokoinen pelaaja ja noin pienillä jäähyminuuteilla on muutenkin aivan liian pehmeä tapaus isoon pahaan brändiin.
Brändistä on ihan turha tänä päivänä edes yrittää kuittailla. Pointti oli se, että viime kaudella syntyi Allsvenskanin oma piste-ennätys 39 pistettä 52 peliin. Toki on erikoistunut tekemään maaleja, mutta silti aika vaatimattomat pisteet divaritasolta. Ikääkin on ensi kauden alussa jo 29 vuotta, eli todella myöhään olisi heräämässä. Semminkään kun pääsarjatason pelejä ei ole alla.
Tilastoscouttausta omalta osaltani parhaimmillaan.

Voisin olla valmis kokeilemaan IFK:ssa pienellä liksalla ja kunnollisella koeajalla.
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk

Pieni liksa ja kunnon koeaika olisikin liikaa pyydetty. Ifkissä kun on tapana pistää mottipäistä ja loppukauden pahvia vähintään. Onko muuten tämän uuden sankarin kohdalla tullut selvyyttä, että oliko koejalla vai sorvattiinko hänellekin koko kauden pahvi?
 
VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
Kolmekymppinen divarijyrä Ruotsista. Impressed much?

Kaveri tulee Tepsiin, paukuttaa sen 20+ häkkiä ja sitten täällä itketään, miksei meidän seurajohto osaa hakea näitä halvempia onnistujia.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Pieni liksa ja kunnon koeaika olisikin liikaa pyydetty. Ifkissä kun on tapana pistää mottipäistä ja loppukauden pahvia vähintään. Onko muuten tämän uuden sankarin kohdalla tullut selvyyttä, että oliko koejalla vai sorvattiinko hänellekin koko kauden pahvi?

Mielestäni jossain oli 31.12. asti, mutta ei siihen oikein vahvistustakaan ole saatu.
 
tmh

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Viikingit
Mielestäni jossain oli 31.12. asti, mutta ei siihen oikein vahvistustakaan ole saatu.
Bättre folkin tiedotteessa, mahdollisesti myös siinä perustiedotteessa, oli alkuun mainittu tuo koeaika mutta se syystä tai toisesta poistettiin myöhemmin. Jäi ruutukaappaus ottamatta mutta tuon verran luotan muistiini ja asiasta on useampi maininta myös pelaajan viestiketjussa.
 
4

444

Kaveri tulee Tepsiin, paukuttaa sen 20+ häkkiä ja sitten täällä itketään, miksei meidän seurajohto osaa hakea näitä halvempia onnistujia.
Täysin mahdollista. Suosittelen lukemaan jälkimmäisenkin tekstini.
Thorell kuitenkin tuli TPS:ään 24-vuotiaana 50 pisteen kauden jälkeen, ja oli vyölle kertynyt muutama SHL-peli ja -pistekin aiemmilta kausilta.

Mutta kuten sanottu, niin mun puolesta voidaan kokeilla halvalla kakkosen / kolmosen laitaan. Jos ei kulje -> ulos. Jos kulkee -> ajoissa jatko.
 
VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
Tomi Karhunen vapautumassa Brynäsistä. Kelpaisi hyvin tänne.
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Karhunen hommasi asunnon Helsingistä jo ennen tätä kautta, mikä ei tietysti kerro paljoa, mutta kuitenkin tänne päin selvä linkki.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Tomi Karhunen - Niilo Halonen kuulostaisi ihan hyvältä kaksikolta. Engrenin soppari silppuriin jos Karhunen olisi saatavilla jo nyt. Jos olisi tulossa..
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä, jos lopetettais se jumppaaminen ja alettais vaan panemaan?

Huhuja ei ole. Ei ainuttakaan. Mutulla heitän, että tällä viikolla ei tule yhtään ketään. Eikä tällä kaudella enää muutenkaan, jollei ovi käy toiseen suuntaan.
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Mitä, jos lopetettais se jumppaaminen ja alettais vaan panemaan?
Pelaajien panemaa olutta myyntiin? TPS:lta onkin hyvä kysyä neuvoa miten hoidetaan mediassa tämän kaltaisten vahvistusten ilmoittaminen. Isolla kaikkialle että odotettu vahvistus saapuu, sitten Bättre Folkiin kapteenin kirje miten ei olla ehditty treenaamaan koko viikolla, kun on pitänyt harjoitella tekemään olutta. Lopulta kaikki yöbussilla kännissä himaan.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mitä, jos lopetettais se jumppaaminen ja alettais vaan panemaan?

Huhuja ei ole. Ei ainuttakaan. Mutulla heitän, että tällä viikolla ei tule yhtään ketään. Eikä tällä kaudella enää muutenkaan, jollei ovi käy toiseen suuntaan.

Kannatetaan! Ootko muuten koskaan koittanu tota esim. baarissa? Pikkujouluaikaan pitäis ainakin onnistua :D

Tää nykyinen meininki ei ole edes jumppaamista enää, vaan jotain sellasta itämaista hidastettua liikesarjaa, jota eläkeikäiset vetävät nurmikolla isommalla porukalla. Siinä ei ole reagoinnista tietoakaan, vaikka ampiainen pistäisi silmään.

Aijjai kun oliskin jotain huhuja itsellä tai muilla, mutta eipä ole ja katotaan tuleeko edes...
 
Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Pitäisiköhän se laittaa ihan laskuri käyntiin. Mitä sinä olet saanut elämässäsi aikaan/millaisia pitkiä projekteja maaliin sillä aikaa kun IFK on metsästänyt ykkössentteriä? Ollaan armollisia ja otetaan vaikka tuosta toukokuusta, eikä lasketa mukaan viime kautta jolloin kapellimestari myöskin IFK:lta puuttui.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit

Kun kerran kehotettiin siirtymään jumppaamisesta panemiseen, niin oma veikkaukseni on, että melko moni toukokuussa alulle pantu lapsi ehtii nähdä päivänvalon ennen kuin ykkössentteri tulee sisään (hyh, en minä tätä kaksimielisesti ajatellut).
 
Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vahvistamattomien huhujen mukaan humppaorkesteri Eläkeläiset on lähestynyt Hifkiä uuden tunnuskappaleen merkeissä. Kappaleen nimi on Jumppaa taikka kuole.
Kappaleen inspiraationa on toiminut urheilutoimenjohtaja Tobias Salmelainen.
 
Eläkeläisethän on jo entuudestaan tunnettu mm. seuraavista IFK:n innoittamista kappaleista:

Ma tahdon jumpata
Elän jumpalla
Jumppaan itsekseni
Jumpaten ympäri maailman
Jumppamaratooni
Jumppaususkonto
Kevätjumppa
Kohta jumpataan
Jumppaan ilman housuja

Ja sitten samaan genreen osuu myös Van Halenin Jump sekä Rollareiden Jumpin' Jack Flash.
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Samalla viestisi on kuitenkin minusta myös hyvä esimerkki siitä, kuinka HIFK:ssa teot ja puheet menevät edelleen ristiriidassa eikä muutosta puheista huolimatta ole välttämättä tapahtunut. Organisaation puheista huolimatta uusi UJ meni nimittäin palkkaamaan sentteriksi Tommi Santalan. Santalan ura on ehtoopuolella ja hän pelailee viimeisiä pelikausiaan. IS:n mukaan Santala on tällä kaudella liigan kovapalkkaisimpia pelaajia ja IS:n mukaan hänen palkkansa on 260.000 euroa. Tähän päälle pitää lisäksi laskea ne mahdolliset korvaukset Malisen sopimuksen purkamisesta. Tuskin on siis väärin sanoa, että Santalalle maksetaan mottipäistä palkkaa. No, mitä saadaan palkan vastineeksi?
Santalan palkkaus ei tosiaan ole uuden linjan mukainen jos Iltapulun palkkatieto pitää kutinsa. Kovaa faktaa siihen ei välttämättä saada koskaan, kun se rippuu vähän siitä, missä Santala pelaa tulevan/tulevat kaudet. Samoin Maliselle maksettu korvaus sopimuksen purusta on puhtaasti palstahuhu/-totuus. Finleyn mottipäinen on sen sijaan puhdasta faktaa, kun verotiedot on julkaistu. Lisäksi - itse uskoisin, että vuosi sitten esiin tuodussa "oikeille pelaajille, oikea liksa" -lausunto saattaa hyvin myös koskea ihan ns. rivipelaajia. Eli jos HIFK vaikkapa maksaa kymmenelle pelaajalle 15t€ vuodessa HIFK/pääkaupunkiseutulisää verrattuna siihen, mitä saisivat Tapparassa/Kärpissä, niin siitä kertyy suorilta jo yhden laatupelaajan vuosiliksa. Uskoisin siis, että palkkakuri ei koske pelkästään mottipäisiä sopimuksia, vaikka ne toki näkyvin ja räikein ilmentymä huonoista rekrytoinneista onkin. Itse annan oman arvioni ja tuomioni Salmelaisen UJ-kyvyistä ml. hinta/laatu-tietoisuudesta, jahka näen ensi kauden rosterin paperilla. Siitä on saatu käytännössä kaikki menneisyyden haamut siivottua, joten jarruttavia haittatekijöitä ei käytännössä ole - tai ainakaan pitäisi olla.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Edelleen pitää ymmärtää se asia, että Turunen ei välttämättä koskaan olisi jalostunut IFK:ssa millä tasolla on nyt. Sitten kun oma mylly pystyy niitä pelaajia kehittämään silloin myös niitäkin alkaa nousemaan myös IFK:n liigajoukkueesta. Siihen asti niitä naarataan muista seuroista isolla rahalla.

Juurikin tuohon väliinhän mahtuu ne, joita täällä ollaan peräänkuulutettu, eli juuri breikkaamaisillaan olevat pelaajat. Niitä kun voi naarata 1-2 vuotta aikaisemmin kuin nyt yritetään (vasta kun ovat jo nousseet huipputasolle), jos sitä näkemystä ja ammattitaitoa olisi. IFK on aina ja joka ikinen kerta 1-2 vuotta liian myöhässä. Ei hankittu Bluesin uppoavasta laivasta 15-16 kaudella tai sen päätteeksi Suomelaa, Kangasniemeä tai Rantakaria (tai edes Vaakanaista tai Tiivolaa), ei hankittu Palvetta tai Strömwallia vuosi sitten syksyllä, ei hankittu Kristian Vesalaista viime kaudelle (tai kesken toissa kautta vuokralle Ruotsista) eikä Aleksi Heponiemeä tälle kaudelle. Kaikki nämä olisivat varmasti olleet saatavissa, ainakin sellaiselle urheilujohtajalle, joka osaa esim. ottaa puhelimen kauniiseen käteen ja houkutella muillakin tavoilla kuin faksaamalla kuusinumeroisen luvun agentille tai odottamalla ylimielisesti että häneen otetaan yhteyttä.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Kaveri tulee Tepsiin, paukuttaa sen 20+ häkkiä ja sitten täällä itketään, miksei meidän seurajohto osaa hakea näitä halvempia onnistujia.

Absurdia, jos Thorelliin yrität verrata. Thorellilla 105 SHL-matsia 21-vuotiaana, tällä jollain divarijyrällä 0 SHL-matsia 28-vuotiaana.. Thorell pääsi piste/peli -tahtiin Allsvenskanissa 23-vuotiaana ja kehityskäyrä osoitti jyrkästi ylöspäin, tämä divarijyrä on nyt ehkä tällä kaudella saavuttamassa tuon piste/peli -tahdin Allsvenskanissa, mutta siis vasta 28-vuotiaana. Aivan täysin eri talentit kyseessä.

On suunnilleen neljän kategorian hankintoja:
1) On semikalliita hankintoja 2 vuotta liian myöhään, joita IFK harrastaa ilmeisesti osittain myös sumuttaakseen faneja teeskentelemällä, että rakennetaan muka menestystä hakeva joukkue, mutta oikeasti tarkoitus on vain pimittää osa budjetista pois käytöstä. Nämä kun varmuudella eivät jää liigaan, koska ollaan 2 vuotta myöhässä. Turunen tai Strömwall menisivät ehkä parhaiten tähän kategoriaan, joskin on ehkä joku 5-15% mahdollisuus että heidät saisi jäämään liigaan.
2) On todella kalliita, huonoja ja laiskoja hankintoja, kuten ikäloppu Santala tai kaikkien jo ennakkoon paskaksi mielialapelaajaksi näkemä kevvään pellailija. Näitäkin IFK harrastaa, koska ei vain riitä osaaminen parempaan. Tai koska tässäkin on hyväveliverkostointia ja rahanpesua, ja siinähän IFK on alan ykkönen.
3) Se kategoria jota täällä ollaan peräänkuulutettu on juuri tämä Suomela/Kangasniemi/Rantakari 3v sitten, Palve/Strömwall vuosi sitten, Vesalainen 1,5v sitten tai Heponiemi puoli vuotta sitten. Näillä tämän tason hankinnoilla ei ole yhtään mitään tekemistä joidenkin helvetin Koulesten tai Holmien kanssa.
4) Ja sitten on tällaisia aivan typeriä toivotaan-toivotaan-hankintoja kuten Austin Block, Braden Birch, Ryan Thang, Jason DeSantis, Anton Holm tai Miles Koules, joista on melko päivänselvää etteivät he tule (koskaan?) breikkaamaan tällä tasolla.

HIFK harrastaa yksinomaan kategorioita 1,2 ja 4. Kategoriaa 1 ilmeisesti imagosyistä, sumutustarkoituksella. Kategorioita 2 ja 4 koska IFK:lla ei yksinkertaisesti ole imua mihinkään muuhun kuin kalliilla paskaa tai halvalla paskaa.

Täällä asioista perillä olevat nimimerkit peräänkuuluttavat yskinomaan kategoriaa 3. Ja sitten nämä vapaahetoiset julistavat, että täällä itketään, kun muka on aivan sama hankkia neloskategorian pelaajia tai leikkiä hankkivansa ykköskategorian tyyppejä kuin oikeasti tehdä niitä peräänkuuluttamiamme kolmoskategorian hankintoja! Kerrassaan absurdia.

1. Huudetaan paikkaajaa Lessiolle/Tallbergille sekä THE sentteriä.
2. Huudetaan että pitäisi hakea nuorempia pelaajia halvalla hinnalla tekemään läpimurtoa, eikä poimia läpimurron tehneitä isolla hinnalla muista Liiga-jengeistä.

Koules täyttää molemmat kohdat (Lessio/Tallberg + kohta 2), mutta silti täällä vingutaan. Ei helvetti sentään.

Naurettavaa settiä vapaahetoiselta. Parin pelin perusteella tämä Koules ei nyt kyllä mitenkään korvaa Lessiota, hyvä jos edes tiputtaa näitä Engbergejä, Kulmaloita, Andeja ja Pitkäsiä alemmas, oikeammille paikoilleen kokoonpanossa (tai sen ulkopuolella). Jos edes sen tekee, on ehkä ihan hyvä hetkellinen paikkaus esim. Tallbergille. Mutta eipä tässä vielä ole juuri syytä toivoa hänen korvaavan edes Tallbergia, eikä silloin täytä edes sitä low-endia kohdastasi 1, puhumattakaan high-endistä.

Ja kohta 1 on siis naurettava jo siitä syystä, että high-end (Lessio) ja low-end (Tallberg) eivät millään kohtaa. Koitat laittaa Lession ja Tallbergin samaan koriin, ikäänkuin yrittäen poistaa eron kakkoslaiturin ja kolmoslaiturin välillä, sumuttaen tilanteen sellaiseksi, että Tallberg voisi aivan hyvin pelata menestystä hakevan joukkueen kakkoskentän laidassa (ja ilmeisesti Pitkäset tai Kulmalat sitten kolmosen laidassa?). Ei käy päinsä, tuo olisi paskasti kasattu ja aivan liian heikko kokoonpano.

Engberg, And, Kulmala, Pitkänen tai Koules eivät ole lähelläkään minkään läpimurron tekemistä liigassa, eivätkä siis täytä kohtaa 2. Täällä ei vinguta, mutta täällä valitetaan aiheesta, koska Koules ei todellakaan täytä kumpaakaan kohtaasi. Valmentajakin kutsui häntä "13. hyökkääjäksi" näkemättä peliäkään, heh. Eipä tuo arvio siitä juurikaan ole muuttunut.

Tälle kaudelle olisi pitänyt hommata Malte Strömwallia, Oula Palvetta, Aleksi Heponiemeä ja David Tomasekia. Nämä olisivat olleet niitä nuorempia/nuoremmanpuoleisia (Palvekin on vielä seminuori) pelaajia jotka juuri tekemässä läpimurtoa. Voi olla että Antti Suomelan ja Oula Palveen välillä piti valita jo vuosi sitten, ja valittiin väärin (ja Palve olisi voinut hyvin olla se puuttuva palanen joka olisi tuonut mestaruuden jo viime kaudella, olettaen että myös IFK olisi siirtorajalla saanut hankittua Palveen jo kesken kauden Kerhosta), mutta esim. Heponiemi olisi vielä toukokuussa ollut saatavissa. Strömwallkin teki (ainakin virallisesti) jatkosopparin vasta huhtikuun alussa, Tomasekin sopimus julkaistiin huhtikuun puolivälissä.

Ja joo, Osala olis kans varmaan tullut try-outille!

Kerroppa vielä että miksi helvetissä Osalalle olisi pitänyt try-out sorvata? Ei tietenkään olisi pitänyt, voinut, eikä tarvinnut. Hänet olisi vain pitänyt saada houkuteltua, ja nimenomaan muullakin kuin rahalla. Joukkueiden parhaiden supliikkimiesten kera hienolle illalliselle koittaen vakuuttaa, että meillä on hyvä fiilis. Kattohuoneisto suhteilla ja yhteyksillä (ei niitäkään pelkällä rahalla saa). Video jossa jengi kosiskelee häntä messiin. Jos ainoa tapa houkutella pelaajia on lähettää faksilla sopimustarjouksia, on tämä aivan toivotonta eikä organisaatio ikinä tule oppimaan tai nousemaan yhtään miksikään muuksi kuin mitä on, ikuinen ammattitaidoton naurun kohde.
 
Viimeksi muokattu:

VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
Absurdia, jos Thorelliin yrität verrata. Thorellilla 105 SHL-matsia 21-vuotiaana, tällä jollain divarijyrällä 0 SHL-matsia 28-vuotiaana.. Thorell pääsi piste/peli -tahtiin Allsvenskanissa 23-vuotiaana ja kehityskäyrä osoitti jyrkästi ylöspäin, tämä divarijyrä on nyt ehkä tällä kaudella saavuttamassa tuon piste/peli -tahdin Allsvenskanissa, mutta siis vasta 28-vuotiaana. Aivan täysin eri talentit kyseessä.

On suunnilleen neljän kategorian hankintoja:
1) On semikalliita hankintoja 2 vuotta liian myöhään, joita IFK harrastaa ilmeisesti osittain myös sumuttaakseen faneja teeskentelemällä, että rakennetaan muka menestystä hakeva joukkue, mutta oikeasti tarkoitus on vain pimittää osa budjetista pois käytöstä. Nämä kun varmuudella eivät jää liigaan, koska ollaan 2 vuotta myöhässä. Turunen tai Strömwall menisivät ehkä parhaiten tähän kategoriaan, joskin on ehkä joku 5-15% mahdollisuus että heidät saisi jäämään liigaan.
2) On todella kalliita, huonoja ja laiskoja hankintoja, kuten ikäloppu Santala tai kaikkien jo ennakkoon paskaksi mielialapelaajaksi näkemä kevvään pellailija. Näitäkin IFK harrastaa, koska ei vain riitä osaaminen parempaan. Tai koska tässäkin on hyväveliverkostointia ja rahanpesua, ja siinähän IFK on alan ykkönen.
3) Se kategoria jota täällä ollaan peräänkuulutettu on juuri tämä Suomela/Kangasniemi/Rantakari 3v sitten, Palve/Strömwall vuosi sitten, Vesalainen 1,5v sitten tai Heponiemi puoli vuotta sitten. Näillä tämän tason hankinnoilla ei ole yhtään mitään tekemistä joidenkin helvetin Koulesten tai Holmien kanssa.
4) Ja sitten on tällaisia aivan typeriä toivotaan-toivotaan-hankintoja kuten Austin Block, Braden Birch, Ryan Thang, Jason DeSantis, Anton Holm tai Miles Koules, joista on melko päivänselvää etteivät he tule (koskaan?) breikkaamaan tällä tasolla.

HIFK harrastaa yksinomaan kategorioita 1,2 ja 4. Täällä asioista perillä olevat nimimerkit peräänkuuluttavat yskinomaan kategoriaa 3. Ja sitten nämä vapaahetoiset julistavat, että täällä itketään, kun muka on aivan sama hankkia neloskategorian pelaajia tai leikkiä hankkivansa ykköskategorian tyyppejä kuin oikeasti tehdä niitä peräänkuuluttamiamme kolmoskategorian hankintoja!

Naurettavaa settiä vapaahetoiselta. Parin pelin perusteella tämä Koules ei nyt kyllä mitenkään korvaa Lessiota, hyvä jos edes tiputtaa näitä Engbergejä, Kulmaloita, Andeja ja Pitkäsiä alemmas, oikeammille paikoilleen kokoonpanossa (tai sen ulkopuolella). Jos edes sen tekee, on ehkä ihan hyvä hetkellinen paikkaus esim. Tallbergille. Mutta eipä tässä vielä ole juuri syytä toivoa hänen korvaavan edes Tallbergia, eikä silloin täytä edes sitä low-endia kohdastasi 1, puhumattakaan high-endistä.

Ja kohta 1 on siis naurettava jo siitä syystä, että high-end (Lessio) ja low-end (Tallberg) eivät millään kohtaa. Koitat laittaa Lession ja Tallbergin samaan koriin, ikäänkuin yrittäen poistaa eron kakkoslaiturin ja kolmoslaiturin välillä, sumuttaen tilanteen sellaiseksi, että Tallberg voisi aivan hyvin pelata menestystä hakevan joukkueen kakkoskentän laidassa (ja ilmeisesti Pitkäset tai Kulmalat sitten kolmosen laidassa?). Ei käy päinsä, tuo olisi paskasti kasattu ja aivan liian heikko kokoonpano.

Engberg, And, Kulmala, Pitkänen tai Koules eivät ole lähelläkään minkään läpimurron tekemistä liigassa, eivätkä siis täytä kohtaa 2. Täällä ei vinguta, mutta täällä valitetaan aiheesta, koska Koules ei todellakaan täytä kumpaakaan kohtaasi. Valmentajakin kutsui häntä "13. hyökkääjäksi" näkemättä peliäkään, heh. Eipä tuo arvio siitä juurikaan ole muuttunut.

Tälle kaudelle olisi pitänyt hommata Malte Strömwallia, Oula Palvetta, Aleksi Heponiemeä ja David Tomasekia. Nämä olisivat olleet niitä nuorempia/nuoremmanpuoleisia (Palvekin on vielä seminuori) pelaajia jotka juuri tekemässä läpimurtoa. Voi olla että Antti Suomelan ja Oula Palveen välillä piti valita jo vuosi sitten, ja valittiin väärin (ja Palve olisi voinut hyvin olla se puuttuva palanen joka olisi tuonut mestaruuden jo viime kaudella, olettaen että myös IFK olisi siirtorajalla saanut hankittua Palveen jo kesken kauden Kerhosta), mutta esim. Heponiemi olisi vielä toukokuussa ollut saatavissa. Strömwallkin teki (ainakin virallisesti) jatkosopparin vasta huhtikuun alussa, Tomasek hankittiin huhtikuun puolivälissä.

Kerroppa vielä että miksi helvetissä Osalalle olisi pitänyt try-out sorvata? Ei tietenkään olisi pitänyt, voinut, eikä tarvinnut. Hänet olisi vain pitänyt saada houkuteltua, ja nimenomaan muullakin kuin rahalla. Joukkueiden parhaiden supliikkimiesten kera hienolle illalliselle koittaen vakuuttaa, että meillä on hyvä fiilis. Kattohuoneisto suhteilla ja yhteyksillä (ei niitäkään pelkällä rahalla saa). Video jossa jengi kosiskelee häntä messiin. Jos ainoa tapa houkutella pelaajia on lähettää faksilla sopimustarjouksia, on tämä aivan toivotonta eikä organisaatio ikinä tule oppimaan tai nousemaan yhtään miksikään muuksi kuin mitä on, ikuinen ammattitaidoton naurun kohde.

Jaaha, se on Mario ottanut henkilökohtaisen kirveen kannettavakseen ja ymmärtänyt asioita tahallaan väärin, samalla kun laittanut sanoja suuhuni :D Jospa nyt vähän tarkennan sanomisiani, josko arvon lemiöö suostuisi ymmärtämään sitä kautta, kun kerran on vaivautunut noin kaukaa viestejäni kaivelemaan. I´m touched!

1) En missään tapauksessa verrannut Thorelliin, mistähän sen revit? Ikä, pelityyli ja tausta täysin eri. Jos viitsit sen verran asiaa tutkia, niin Holmia huhuttiin vahvimmin juuri TPS:ään, siitä tuo, että painaa Artukaisissa +20 häkkiä ja sitten täällä itketään. Itse näen Holmin potentiaalisena 15-20 maalin miehenä liigaan, ehkä jopa enemmän. Mutta se ei ole fakta, se on oma näkemykseni. Mutta älä laita sanoja suuhuni, en puhunut sanaakaan Thorellista.

2) En ymmärrä alkuunkaan, miten pystyt sijoittamaan Koulesin ja Holmin samaan kategoriaan Blockin ja muiden sankarien kanssa. Omasta mielestäni kuuluvat kategoriaan kolme. Eipä Strömwallkaan saanut AHL:ssä paskaakaan aikaiseksi ennen kuin tuli Suomeen, ja Allsvenskanissa yksi kova kausi alla. Mutta joo, sinä tunnut nuo kategoriat tietävän ja myös sen, että on päivänselvää, etteivät Koules ja Holm voi Liiga-tasolla breikata. Pitäsikö sun mennä johonkin ammattilaisorganisaatioon töihin, kun noin hyvin tiedät ja julistat? :)

3) Jaa, että Palve ja Strömwall meni ennen kautta samaan kategoriaan? Strömwall ei ole onnistunut missään muualla kuin Allsvenskanissa ennen Suomeen tuloaan, Palve ollut jo pari vuotta kiekkopiireissä tarkkaan seurattu potentiaalinen läpimurron tekijä.

4) Kyllä Koules esitystensä perusteella nyt jo pudottaa mainitsemiasi nimiä alaspäin, ja tottuessaan isoon kaukaloon tulee toivottavasti ja todennäköisesti vakiinnuttamaan tasonsa about Lession ja Tallbergin välimaastossa.

5) "Koitat laittaa Lession ja Tallbergin samaan koriin, ikäänkuin yrittäen poistaa eron kakkoslaiturin ja kolmoslaiturin välillä, sumuttaen tilanteen sellaiseksi, että Tallberg voisi aivan hyvin pelata menestystä hakevan joukkueen kakkoskentän laidassa (ja ilmeisesti Pitkäset tai Kulmalat sitten kolmosen laidassa?). Ei käy päinsä, tuo olisi paskasti kasattu ja aivan liian heikko kokoonpano." --> täyttä paskapuhetta. Lessio on omissa papereissa secondary scoringin miehiä, Tallberg selkeästi kolmoskenttää. Jos osaat lukea ja ymmärrät lukemaasi, tarkoitin, että jomman kumman näistä Koules tulee paikkaamaan, jonka lisäksi on potentiaalinen kehittyjä, sanoit sinä mitä tahansa. Eli on juuri sitä mitä täällä ovat monet toivoneet.

6) eräs kirjoittaja totesi, että eikö Osala olisi ollut about 100% parempi hankinta, kun Koules. Totesin, että Osala olisikin varmaan tullut koeajalle, koska silloin oli vielä tieto, että Koulesilla olisi sopparissaan koeaika. Tällä koitin siis ilmentää sitä, kuinka absurdi vertaus tuo Osala-Koules oli. Täysin eri roolin pelaajat, täysin eri koreista. Sama kun meille tuli kesällä Eero Teräväinen, niin joku olisi kysynyt, että eikö Atte Ohtamaa olisi ollut noin 100% parempi hankinta? Ymmärrätkö?

Toivottavasti tämä helpottaa pahaan oloosi, ja alat ymmärtämään mitä tarkoitan! :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös