HIFK:n huhut, mutut & htt-spekuloinnit

  • 7 201 849
  • 30 534

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Meiltä puuttuu vielä useampi pelaaja menestyäksemme. Kaskimäki saattaa hyvinkin lähteä. Ei 82500 USD ole mikään pikkusumma nuorelle, jos joutuu aloittamaan AHL:ssä. Toki saattaa jatkaa, mutta oman kehittymisen ja kulttuurin oppimiseksi on sinne meneminen kyllä ykkösvaihtoehto.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä, jos Vesalainen jatkaa. Tuon tason jäbiä on haastava löytää ja varmasti haluaa näyttää viime kauden vaikeuksien jälkeen.

Todellakin. Ei näitä Vesalaisen tasoisia maalitykkejä tosiaan puissa kasva, joten ilman muuta IFK:n kannattaa pitää kiinni miehestä tarvittaessa isollakin summalla. Krisu on näyttänyt täällä potentiaaliaan kahden kauden ajan ja osoittanut molemmilla kausillaan olevansa kovan tason pelaaja, joten olisi suorastaan virhe päästää mies menemään, jos hänellä kuitenkin on itsellään motivaatiota ja halua täällä pelata.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meiltä puuttuu vielä useampi pelaaja menestyäksemme. Kaskimäki saattaa hyvinkin lähteä. Ei 82500 USD ole mikään pikkusumma nuorelle, jos joutuu aloittamaan AHL:ssä. Toki saattaa jatkaa, mutta oman kehittymisen ja kulttuurin oppimiseksi on sinne meneminen kyllä ykkösvaihtoehto.

Kyllä mun mielestä ainakin Kaskimäen kannattaa lähteä sinne Amerikkaan koittamaan, vaikka sieltä varmista joutuisikin kautensa aloittamaan. Kuitenkin nuori pelaaja on väläytellyt sitä osaamistaan jo SM-liigassa ja nuorten MM-kisoissa, niin on siinä mahdollisuus lyödä läpi myös NHL:ssä, jos vaan saa peliaikaa, hyvän roolin ja pääsee oikeanlaisen valmentajan oppiin. Sitten vaan maitojunalla takaisin Nordikselle, jos ei NHL-ura aukene ja jos ei farmissa oo intoa jatkaa.
 
F#21

Jäsen
Ihan turha Kaskimäen vielä lähteä Amerikkaan. Koivunen veti viime vuonna hiukan paremman kauden kiekollisesti, eikä siltikään keväällä pärjännyt AHL:ssa. Nyt seuraavalla kaudella olikin Liigan parhaimpia pelaajia.
Kaskimäen on mielestäni hyvä ottaa Liigassa se kaksi askelta eteenpäin, jotta voi oikeasti mennä AHL:n kärkiketjuihin ja sieltä sitten ylös kirkkaisiin.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog

Yhdestä loppukeväästä on turha verää johtopäätöksiä, kun kyseessä on sopeutuminen uuteen ympäristöön, kulttuuriin ja kaukaloon. Tämän kauden Koivunen olisi jo pelannut AHL:ää, jos se olisi ollut mahdollista.

En tiedä, kumpi on Kaskimäelle parempi, jumittaa Peltosen kiekossa vai lähteä jo P-Amerikkaan. Yleisellä tasolla sanoisin Apon kaltaisessa tilanteessa olevalle vuoden Liigaa olevan parempi ratkaisu, mutta tässä tapauksessa olen taipuvainen uskomaan, että kannattaisi lähteä heti.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Saa pelata pitkiäkin putkia ilman maalia, mutta pelipaikka on taattu. Vähän samanlainen tilanne, kuin itse päävalmentajalla siis.
Eikä ollut ainoa, muutenkin pelipaikat Peltosen jengissä menevät tälle kokeneemmalle porukalle paidan selässä olevien nimien perusteella, ihan sama kuinka paskasti pelaavat.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikä ollut ainoa, muutenkin pelipaikat Peltosen jengissä menevät tälle kokeneemmalle porukalle paidan selässä olevien nimien perusteella, ihan sama kuinka paskasti pelaavat.

Nyt vielä kun tuoreimpien huhujen mukaan se Jormakan sopimus olisi tänne jo melkein ns. "Varma juttu", niin ei taas hyvältä näytä yhtään se ensi kauden joukkueen kokoaminen. Yhtään en olisi Jormakkaa meille tänne halunnut, kun ei ole mielestäni ollut koskaan edes parhaimmillaan sellainen, että olisi ollut tällainen IFK:n "näköinen ja tyylinen" pelaaja. Ensinnäkin on nykyiseen jengiin yli-ikäinen, ei koskaan tarpeeksi hyvä tänne, parhaat pelivuodet jo takanapäin, liian "Edarin jätkä" treenimotivaatiolta yms. ja lisäksi vielä liian kallis hinta/laatusuhteeltaan.

Näitä tällaisia 30 pisteen perusliigapelaajia ei tänne nyt enää tarvittaisi ollenkaan, kun niitä on meillä täällä jo ihan tarpeeksi omastakin takaa. Tolla Jormakan palkalla olisi aivan varmasti saanut tänne jonkun saman tasoisen tai paremmankin nuoren pelaajan, jolla olisi vielä halua päästä eteenpäin urallaan.

Tämä Jormakan sopimus vaikuttaa taas just oikein tapaus Komarov nro2:lta, eli hankitaan tänne uran ehtoopuolella oleva pelaaja haalimaan ne hyvät eläkerahat mitään sanomattomilla suorituksilla.

Vittu tätä seurajohdon toimintaa taas kerran, toivoisin todella tämän Jormakan sopimuksen olevan vain pelkkä uutisankka, mutta pahoin taas pelkään. Tienaa varmaan jopa puolet enemmän kun Jasu täällä.
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näitä tällaisia 30 pisteen perusliigapelaajia ei tänne nyt enää tarvittaisi ollenkaan, kun niitä on meillä täällä jo ihan tarpeeksi omastakin takaa. Tolla Jormakan palkalla olisi aivan varmasti saanut tänne jonkun saman tasoisen tai paremmankin nuoren pelaajan, jolla olisi vielä halua päästä eteenpäin urallaan.

Täysin samaa mieltä. Ehkä silloin, jos puhutaan jostain laadukkaasta kahden suunnan pelaajasta niin asia on eri.

Mutta tulosyksikköön kun hommataan 30 pisteen hyökkääjiä uransa ehtoopuolelta, niin ei hyvin mene. Maajoukkue tuo kivasti lisähintaa.

Niitä jalkoja, nälkää ja eteenpäin menemisen halua tarvitaan. Tuolla on nyt kärjistetysti koppi täynnä vanhoja ukkoja, jotka puhuvat miten keväällä sitten aletaan pelaamaan.En tiedä. Aika surullinen olen IFK:n tilanteesta kaiken kaikkiaan. Onneksi tämän rimpuilun seuraaminen on täysin vapaaehtoista.
 
Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos spekuloidaan että Jormakka tulisi, niin sitten olisi oikeaan laitaan Pakarinen, Jormakka, Rask ja Marleau. Noista kukaan ei vedä nelosessa, joten Marleau aloittaisi kaiketi keskellä.

Olisi siis jotain tyyliin:

"Vesalainen" - Lehterä - Pakarinen
Kaskimäki - Kodytek - Jormakka
Mäkiaho - Marleau - Rask
Komarov- Jasu - Åsten

Ja voihan se olla, että tuonne neloseen tulee vielä Pihlström.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Jos spekuloidaan että Jormakka tulisi, niin sitten olisi oikeaan laitaan Pakarinen, Jormakka, Rask ja Marleau. Noista kukaan ei vedä nelosessa, joten Marleau aloittaisi kaiketi keskellä.

Olisi siis jotain tyyliin:

"Vesalainen" - Lehterä - Pakarinen
Kaskimäki - Kodytek - Jormakka
Mäkiaho - Marleau - Rask
Komarov- Jasu - Åsten

Ja voihan se olla, että tuonne neloseen tulee vielä Pihlström.

Nopeasti laskien mukana 7-8 jääkiekon "eläkeukkopelaajaa" + valmentaja "puolieläkeläinen" Peltonen. Vaikuttaa harvinaisen "dynaamiselta" nipulta koko ajan nopeutuvaan kiekolliseen pelitapaan vai onko tämä nyt se Peltosen "möyrintäkiekon" huipentuma kokoonpanona.
 
Viimeksi muokattu:

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Jos spekuloidaan että Jormakka tulisi, niin sitten olisi oikeaan laitaan Pakarinen, Jormakka, Rask ja Marleau. Noista kukaan ei vedä nelosessa, joten Marleau aloittaisi kaiketi keskellä.

Olisi siis jotain tyyliin:

"Vesalainen" - Lehterä - Pakarinen
Kaskimäki - Kodytek - Jormakka
Mäkiaho - Marleau - Rask
Komarov- Jasu - Åsten

Ja voihan se olla, että tuonne neloseen tulee vielä Pihlström.
En välttämättä ole eri mieltä kanssasi tästä ikävästä todellisuudesta ja en sano, että sinä olisit hakoteillä. Tässä viestissäsi kuitenkin kiteytyy IFKn ongelma, joka on jatkunut helvetin kauan eli nelosketju. Tästä mm. @Apassi on tasaisin väliajoin täällä muistuttanut. Tuossa sinun luonnoksessa IFKn nelosketjulla ei ole mitään tekemistä nykyajan jääkiekon kanssa. Jos ottaisimme Tapparasta mallia eli jokainen ketju lähtökohtaisesti pystyisi kiekolliseen peliin niin esimerkiksi listaamistasi pelaajista aivan hyvin Raskin voisi laittaa nelosketjuun. Marleau oli heikko keskellä, joten tuonne on aivan pakko yhden vähintään VL-statuksen sentterin tultava. Lisäksi se nähtiin jo viime kaudella, että Lehterä ja Vesalainen eivät samaan ketjuun sovi. Hiukan soveltaen sinun hahmotelmaa:

”Kaskimäki”- Lehterä- ”Jormakka”
”Vesalainen”- Kodytek- Pakarinen
Komarov - X - Marleau
Mäkiaho- Jasu- Rask

Ykkösessä Kaskimäelle antaisin todellisen näytönpaikan. Tietysti sillä oletuksella, että Blues lähettää hänet takaisin IFKhon kasvamaan korkoa. Kaskimäki voisi hyvin pelityyliltään sopia Lehterän viereen tätä kombinaatiota ei juurikaan viime kaudella kokeiltu. Jormakka sitten joka paikan höylänä siihen kolmanneksi ja kantamaan myös puolustusvastuuta. Kakkosketjussa haetaan sitten ”Vesalainen-Jääskä-Pakarinen” -ketjun reinkarnaatiota. Vesalainen elää kiekosta, joten enemmän maalintekijäksi profiloitunut Kodytek sopii viereen. Kolmosketjuun tarvitaan VL-sentteri, koska huipunveljekseen ei varmaan panosteta. Kunnossa olevalle Komaroville myös näytönpaikka ja Marleau hoitaa sitten maalintekijän roolin. Nelosketjussa sitten rutinoituneen Jasun ympärille jalkoja. J. Seppälä voi myös ottaa Mäkiahon paikan. Jos tänne on tulossa se naapurin @V-G- huhuilema nuori kanadalainen niin kylmästi vaan ”Kaskimäeksi” NHL-leirien ajaksi. Sitten, kun Kaskimäki toivottavasti palaa niin katsotaan uudestaan. Mäkiaholla ei pitäisi omissa papereissa olla lähtökohtaisesti vakiopaikkaa kokoonpanossa. Komarovilla myöskin paljon näytettävää.

Ei tällä kuuhun mennä. Varsinkin, kun päävalmentajana yksi Liigan heikoimmista, ellei heikoin, mutta tämän kanssa täytyy elää.
 
Joo, tuo ei ollut mikään fantasiarosteri, vaan lähinnä toteamus siitä missä mennään. Siis kun huomioidaan faktat siitä, että budjetti ei tällä kaudella veny ihmeisiin. Ja nuo mun hahmotelmat oli lähinnä siltä pohjalta, että otin lähtökohdaksi sen ettei sentteriä enää tule. Jormakkaa kyllä itsekin ajattelin Lehterän rinnalle.

Muuten kyllä ihan samaa mieltä sun kanssa. HIFK:n jengin ikärakenne on heikko. Vanhoja hidastuvia pelaajia liikaa ja Kaskimäen ikäprofiilin pelaajia liian vähän. Uudet junnut on liian junnuja, joten sieltä ei ole vielä odotettavissa ensi kaudeksi ihmeitä. Sinällään ei Jormakkaa ja Pihlströmiä vastaan mitään, mutta nyt tuo osasto on jo täynnä. Jasulle en olisi koskaan tehnyt 2 v. lappua.

Nelosesta suhteen sitten ihan samoilla linjoilla. Hidas nelonen ei ole tämän päivän liigaa, vaan sinne pitäisi hankkia nuoria ja nälkäisiä (+ halpoja) pelaajia. Jasut ja Komarovit ovat silloin ihan vääriä pelimiehiä tuohon kenttään, kun pelimerkkejä ei ole yläketjuihinkaan.

Ei tuolla rosterilla todennäköisesti välieriin mennä, mutta ei se ihan junan allekaan jää. Sanoisin puolivälierät, eli sijat 5-8.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
”Kaskimäki”- Lehterä- ”Jormakka”
”Vesalainen”- Kodytek- Pakarinen
Komarov - X - Marleau
Mäkiaho- Jasu- Rask

Ei tällä kuuhun mennä.
Rosterin puolesta mennään. Ei jää siitä kiinni. Asia on melko 100% siitä kiinni mitä valmennus saa joukkueesta irti ja onko se enemmän vai vähemmän kuin osiensa summa ja millainen pelitapa joukkueella on. Katsoo nyt vaikka Pelicansin päättyneen kauden jengiä; niin se ei nimien puolesta ennen kauden alkua ylläolevasta merkittävästi eronnut - ainakaan kovempaan suuntaan.
 
Tuo Frankien hahmottelema hyökkäys on jo hyvä, jos tuohon kolmeossentterin tontille saadaan pelipaikan vaatimustason täyttävä kaveri. Jotenkin vain ounastelen, että budjetti ei veny hyökkäyksessä kolmikkoon Vesalainen, Jormakka, VL-sentteri.

Menestymiseen vaaditaan sitten vielä kiekollinen VL-pakki ja Taposen onnistuminen. Siis sen hyvän pelitavan päälle. Ei mikään mahdottomuus, mutta vielä on monta kysymysmerkkiä ilmassa.

Edit. Hyökkäyksen leveyteen jää toki vain Seppälä - Heiskanen - Åsten + junnut, josta ei ihan loputtomasti ammenneta. Ja jos sentteriä ei tule, niin entistä vähemmän.
 
Viimeksi muokattu:

Skib71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos spekuloidaan että Jormakka tulisi, niin sitten olisi oikeaan laitaan Pakarinen, Jormakka, Rask ja Marleau. Noista kukaan ei vedä nelosessa, joten Marleau aloittaisi kaiketi keskellä.

Olisi siis jotain tyyliin:

"Vesalainen" - Lehterä - Pakarinen
Kaskimäki - Kodytek - Jormakka
Mäkiaho - Marleau - Rask
Komarov- Jasu - Åsten

Ja voihan se olla, että tuonne neloseen tulee vielä Pihlström.
Off topic mutta minkä takia Rask on kaudesta toiseen 3-4 ketjun The Åsten kaikille? Kelpaisi helposti HIFK:issä 1 kentän raastaja-maalintekijäksi.
 
Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Off topic mutta minkä takia Rask on kaudesta toiseen 3-4 ketjun The Åsten kaikille? Kelpaisi helposti HIFK:issä 1 kentän raastaja-maalintekijäksi.
Jos minulta kysyttäisiin, niin kokeilisin ehdottomasti Lehterän vierellä. Mutta kun ei kysytä, niin asettelin kokemusperäisesti kolmoskenttään.

Vastaus kysymykseesi on myös se, että Rask pystyy vetämään kentässä kuin kentässä ja neloseen toisi niitä kaivattuja jalkoja.
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Nyt kun Vesalaisen diili varmistui, tuleekohan Kanadan miehen diili myös tänään vai vasta myöhemmin ulos? Kuulemma tosiaan varma diili siellä on ja pelkästään hoidettavat käytännönasiat vain hoitamatta
 
MaV

Veikkasin sellaista, että tämä Vesalainen piti julkistaa, kun hän varmaan lähtee joukkueen mukaan lomaa edeltäviin kesäkinkereihin mukaan.

Tarkoittaakohan tämä Kanadan mies sitten sitä, että Kaskimäki tosiaan lähitisi jo Pohjois-Amerikkaan?
 
Stadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tää Vessin sopimus on ollut olemassa jo muutamia viikkoja. Eli tämä oli se julkaisua odottamssa ollut. Kuten aikaisemmin kerroin ,että siellä on 4 viritystä , jos ja kun saavat maaliin julkaisevat useamman kerralla. Näin oletan nyt tapahtuvan.
Vessin sopimuksesta sen verran, että sitä jumpattiin ainoastaan siitä syystä, että katseli ulkomaan tarjoukset.Suomessa muita vaihtoehtoja ei ollut tarjouksia kyllä.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Nyt kun Vesalaisen diili varmistui, tuleekohan Kanadan miehen diili myös tänään vai vasta myöhemmin ulos? Kuulemma tosiaan varma diili siellä on ja pelkästään hoidettavat käytännönasiat vain hoitamatta
Mistäs hammas-kanukista me nyt puhutaan?
 
Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tää Vessin sopimus on ollut olemassa jo muutamia viikkoja. Eli tämä oli se julkaisua odottamssa ollut. Kuten aikaisemmin kerroin ,että siellä on 4 viritystä , jos ja kun saavat maaliin julkaisevat useamman kerralla. Näin oletan nyt tapahtuvan.
Vessin sopimuksesta sen verran, että sitä jumpattiin ainoastaan siitä syystä, että katseli ulkomaan tarjoukset.Suomessa muita vaihtoehtoja ei ollut tarjouksia kyllä.
Ok, asia selvä. Luulin että Vesalaisen soppari oli ihan tuore, kun täällä on viime ajat puhuttu että väännetään rahasta, katsellaan ulkomaita, neuvotellaan parin muunkin liigaseuran kanssa tai katsotaan mihin budjetti riittää ja koska Pesonen istuu neuvottelupöytään. Siksi en olettanut, että olisi ollut viikkoja valmiina kassakaapissa.

Edit. siis tätä yllä olevaa spekulointia on tapahtunut monen muun nimimerkin toimesta.
 
Niin mä siitä alunperin laitoin tonne huhuketjuun,että vääntävät edelleen sopimusta, mutta siitä on jo aikaa. Ja sopimus kirjoitettiin siitä about viikon päästä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Luke
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös