Mainos

HIFK kaudella 2023–2024

  • 484 048
  • 2 858

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Kyllä siinä helposti niin käy, jos Tallberg, Väänänen ja Åsten miehittävät yhden ketjun, että saamme sanoa bye-bye ainakin osalle noista nuorista. En usko heidän haluavan syödä tuppea tai poppareita, kun puukädet pelaavat, eivätkä itse pääse kehittymään.
Käsitykseni mukaan voimassaolevasta pelaajasopimuksesta ei noin vain kävellä yksipuolisella ilmoituksella ulos ja sanota ”Bye Bye. Jollei sopimuksessa ole tältä osin jotakin erityistä sovittu, niin tähän tarvitaan myös työnantajan eli seuran suostumus. Ja esimerkiksi Kaskimäki sekä Halttunen ovat sen tason lahjakkuuksia, että tuskin HIFK heistä kovin helpolla irti päästää. Todennäköisempää olisi esimerkiksi laina johonkin toiseen liigaseuraan.

Kummankin pelaajan esitykset ovat kuitenkin minusta tällä kaudella olleet sellaisia, että suoraa paikkaa kokoonpanosta en näillä esityksillä tarjoaisi.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan

Ei ehkä lähde ihan noin vain, mutta eihän pelaajan tarvitse olla kiinnostunut jos ei seura ole, jolloin helposti päädytään sopimuksen purkuun. Vrt. Kangasniemi, Lyytinen ym.
 
Nicky Nichols

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Liigan sisällä ois kova kaapata Kristian Tanus Tapparasta, sopimus loppuu tähän kauteen. Todella taitava pelaaja, jonka tämän kauden pisteet eivät todellakaan kerro hyökkääjän tasosta. Sellainen kutina, että pian Tanus räjäyttää pankin, ikääkin vasta 22.

Tässä on tulevaisuuden pomminvarma Liigan supertähti toisin sanoen isompiin ympyröihin lähtijä. Ennen tätä kautta alla jo kaksi loistavaa kautta just ja just parikymppisenä.

Käykää katsomassa Tanuksen jatkoaikamaali tänään (eilen) Tepsiä vastaan. Lähes huomaamaton mutta aivan maaginen syöttöfeikkaus kropan asennolla mutta vetääkin yläpesään.

Tappara saattaa mennä enemmän uusiksi kuin pitkään aikaan Grönborgin ja hänen mukanaan tuomien pelaajien takia kun samaan aikaan monilla runkopelaajilla loppuu sopimus.

Valitettavasti Tapparassa on sen verran fiksua väkeä töissä että Tanusta ei varmasti kovin helposti päästetä rustailemaan sopimusta muualle.

Ellei sitten Calle Branderin kasvatti kaipaile tässä vaiheessa uraa himaan ja ensimmäistä kertaa edariin.
 
Incognito

Jäsen
Vaikka moni ehkä kritisoi, niin mahdollisimman pienillä muutoksilla menisin ensi kauteen. Nyt pitää tunnistaa, että missä ne puutteet on ja korjata ne. Nyt jos lähdetään liian isolla kädellä siivoamaan, niin helposti on sitten taas uudet puutteet:

Keskushyökkääjät: Koivistoinen, Jääskä, Väänänen, Kaskimäki.

-Mitä hankitaan: Kiekollinen sentteri eli selkeä offensiivinen YV-sentteri. Se on pakollinen. Mikäli sitten Jääskä halutaan laitaan, niin yksi sentteri lisää.

-Moni miettii, että miksi Jääskä on keskellä tässä. Se miten kaveri nyt tällä hetkellä pelaa, niin en edes uskalla parempaa kolmossentteriä toivoa.

Laitahyökkääjät: Dyk, Halttunen, Nättinen, Pakarinen, Seppälä, Tallberg, Teissala, Vesalainen, Åsten.

-Mitä hankitaan: Katsotaan Roy ja jatko jos on hyvä. Kaikki muu on luksusta. En edes uskalla toivoa, että tähän hankittaisiin joku Turunen lisäksi.

Pakisto: Berglund tai paikko, Kotkansalo, Rantakari, Salin, Motin, Melart, Luhanka.

-Mitä hankitaan: Ei yhtään puukäsipakkia, vaan laadukas yleispuolustaja.
-En olisi uskonut 1kk sitten, että tähän Rantakarin laitan.

Maalivahdit:

Taponen, Vinni

-Mitä hankitaan: kokenut maalivahti

3-4 hankintaa riittäisi, jos ne tekee oikeisiin slotteihin ja saadaan pidettyä ne ketkä halutaan.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Itse katsoisin tuon Royn osaamisen ja jos taidot näyttävät riittävän, niin kiinnittäisin sitten myös ensi kaudeksi. Tyrväisen osalta totean, että hieman ihmettelen, mikäli päättäisi jo nyt palata takaisin Suomeen. Eiköhän Luulaja ole tyytyväinen miehen otteisiin ja jos ei jostain syystä ole, niin kysyntää riittää muissakin ruotsalaisissa jengeissä. Mikäli sekä Koivistoinen että Paajanen poistuvat, niin kahden onnistuneen sentterihankinnan varassa on ensi kauden osalta todella paljon. Oleellista on myös se, että jengi on valmis kauden avauksessa eikä niin, että kesken kauden hommataan ykkössentteriä, kiekollista pakkia ja kärkiketjujen laituria.

Minä rakentaisin ensi kaudelle näin:

Vesalainen-X/Roy-Pakarinen
Nättinen-Siikonen-Palmu (pelasivat aikanaan Jypissä erittäin hyvin yhdessä)
Jääskä-X/Roy-Dyk
Tallberg-Väänänen-Åsten
Seppälä, Kaskimäki, Teissala, Halttunen, Uronen

Melart-Salin
Motin-Berglund
Jürgens-Rantakari
Larsson, Kotkansalo, Luhanka, Lehmus

Taponen
X
Vinni

Hyökkäyksen osalta en laittaisi vakioroolin paikkaa yhdellekään junnulle ennen kauden alkua, jolleivat sitten treenipeleissä hyvillä otteilla sitä vakioroolia itselleen lunasta. Kauden aikana tulee varmasti näytönpaikkoja loukkaantumisten, maajoukkuekomennusten jne. muodossa.
Halttunen vielä aikalailla kysymysmerkki ensi kauden suhteen. Nyt jos saa pelejä ja onnistumisia alle ja kehittyisi vielä voima ja nopeus ja pelikovuus sekä -rohkeus niin voi olla että pakko suunnitella vakipaikka. Kaskimäestä vähän fiilis että ei lähde vaikka kovasti toivoisinkin.
 
Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Jurgens olisi laadukas ns. seiskapakki jonka voisi heittää kenen tahansa rightin pakin kanssa kehiin.
Tällä kaudella Tapparassa 35 peliä noin 18 minuuttia per peli. Millä ihmeellä Jürgens tulisi meille seiskapakin rooliin?
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tällä kaudella Tapparassa 35 peliä noin 18 minuuttia per peli. Millä ihmeellä Jürgens tulisi meille seiskapakin rooliin?
Tapparassa Jurgens on pelannut pakeista kuudenneksi eniten ottelua kohden ja Tuulola joka on pelannut seitsemänneksi eniten, niin on pelannut vain pari sekuntia vähemmän ottelua kohden. Jurgens on ollut Tapparassa siis kutos-/seiskapakki. Mihin rooliin tuo meille pitäisi sitten hommata? Top-4 pakki? Pahasti pelkään, että kävisi Ahoset tässä eli ollaan myöhässä eikä saada sitä mitä mies on ollut joskus parhaimmillaan. Jurgens ei ole ollut käsittääkseni kauteen tai pariin enää niin hyvä kuin mitä sitä aiemmin. Mistä tuo sitten ikinä johtuu, ei ainakaan iällä ole pilattu, mutta tällainen mielikuva on itselläni jäänyt. Ehkä joku Tappara-fani osaisi avata hieman, että onko asia näin?
 
Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Tapparassa Jurgens on pelannut pakeista kuudenneksi eniten ottelua kohden ja Tuulola joka on pelannut seitsemänneksi eniten, niin on pelannut vain pari sekuntia vähemmän ottelua kohden.

Ainakin Liigan tilastojen mukaan Jürgens pelaa 5. eniten pakeista. Toki todella tasaisesti saa aikaa 4-6. pakit ja sen jälkeen selkeä droppi seitsemänneksi eniten pelaavaan Thomasiin.

1. Kemiläinen 20:24
2. Vittasmäki 19:31
3. Seppälä 18:55
4. Matushkin 17:47
5. Jürgens 17:45
6. Tuulola 17:43
7. Thomas 14:46
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Eiköhän Pepe Jürgens tule Larssonin saappaisiin lähtökohtaisesti? Toki, Salmelainen voi yhtä hyvin kuvitella hänestä kiekollista kakkospakkia ylivoimalle, kun teki 6 vuotta sitten Mestiksessä 38 pistettä. Pitää nimitäin katsoa tuloksen taakse.
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Eiköhän Pepe Jürgens tule Larssonin saappaisiin lähtökohtaisesti? Toki, Salmelainen voi yhtä hyvin kuvitella hänestä kiekollista kakkospakkia ylivoimalle, kun teki 6 vuotta sitten Mestiksessä 38 pistettä. Pitää nimitäin katsoa tuloksen taakse.

Siis oliko Jürgensistä jotain huhua liikkeellä?
 
Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hieman noista kolmannen erän tasoituksista tai voittomaaleista vittuuntuneena, päätin tehdä selvitystyötä ja katsoa, että miten HIFK:lle tehdyt maalit oikein jakautuvat kauden osalta pelattuihin kolmeen erään;

1. erässä HIFK:lle tehdyt maalit 24 (25,00%)
2. erässä HIFK:lle tehdyt maalit 34 (35,41%)
3. erässä tai jatkoajalla HIFK:lle tehdyt maalit 38 (39,58%)

Tämän lisäksi halusin selvittää sen jos HIFK on johtanut ottelua ennen kolmatta erää, niin kuinka monta peliä HIFK on loppupeleissä näistä voittanut;

HIFK on johtanut toisen erän jälkeen 15 peliä.
HIFK on voittanut ottelun varsinaisella, jatkoajalla tai voittolaukauksissa 12 kertaa.
HIFK on hävinnyt ottelun 3 kertaa.

Kaikesta kauden paskasta ja sulamisista huolimatta, HIFK on pelannut johtoasemassa ihan ok aina kolmannen erän. Vaikka kaveri on kirinyt kolmannessa tai tullut rinnalle, on HIFK tuon silti klaarannut selvästi.
 
Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC

Kai tää sitten jotenkin liittyy ensi kauden joukkueeseen?
 
StadiForEver

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ensi kauden nelosketjuun olisi tämän kauden jengistä tarjolla sentteriksi Väänänen ja Seppälä. Laiturit Muuli ja Tallberg. Seppälä voi varmasti tarvittaessa pelata laidalla.

Aina joku on saikulla, niin peliaikaa riittää kaikille ja otteluruuhkissa voi kierrättää jos kaikki terveinä.
Ihan hyvä koostumus. Eikä euroja kulu paljoa.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vesalainen - “Leino/Palve/Ruohomaa” - Pakarinen
Nättinen - Borgström - Palmu/Rask
Jääskä - “Jani Lajunen” - Halttunen
Kaskimäki - Väänänen - Dyk
Åsten, Tallberg, Teissala, Seppälä, Uronen, Lundell

Melart - Berglund/Rantakari/Koivisto
Berglund/Rantakari/Koivisto - Motin
Jürgens - Salin
Luhanka, ym.

Taponen
X
Vinni

Heitetään nyt omakin hahmotelma tänne. Juuri nyt Jääskä pelaa sillä tasolla sentterinä, että "Jani Lajusen" hankinta ei näytä välttämättömältä, mutta itse lähtisin silti mieluummin liikkeelle lähtökohdasta, että Jääskä pelaa laidalla, jottei laajuuden suhteen tulisi ensimmäisen loukkaantumisen vuoksi ongelmia. Jääskän taso ja onnistumiset aloituksissa laskee kuitenkin alivoimasentterin tarvetta ja mahdollistaisivat ehkä kiekollisemman kaverin hankinnan kahden suunnan spesialistin sijaan.

Keskikaista on menossa huhujen mukaan liki täysin uusiksi, joten olisi tärkeää pitää kiinni hyökkäyksen harvoista onnistujista, eli Jääskästä ja Vesalaisesta. Kiekollisen taidon ja luovuuden puute täytyy korjata ensi kaudeksi, enkä ole täysin vakuuttunut tämänkään hahmotelman niin tekevän, mutta suunta on minusta parempi.

Hyökkäystä katsoessa vasen laita ja Tallbergin sopimus pistää vähän ikävällä tavalla silmään. Tällä kaudella ei ole oikein riittänyt kolmoseen ja neloseen olisi vaihtoehtona varmasti edullisemmalla sopimuksella Åsten junnujen lisäksi.

Puolustukseen jatkot mielellään sekä Berglundille että Rantakarille. Larson saa puolestani väistyä huhutun Jürgensin tieltä. Jos Rantakarille tai Berglundille ei saada jatkoa aikaiseksi, nostaisin yhdeksi vaihtoehdoksi Miika Koiviston. Muistaakseni kauden alussa joku palstalainen huhuili hänen palaavan Suomeen ensi kaudeksi, mutta tarjouksia jatkaa ulkomailla varmasti löytyy, joten saa nähdä minne hän päätyy. Koska hahmotelma on selvästi vajaa puolustuksen suhteen, nostetaan potentiaalisiksi lisähankinnoiksi WHL:ssä pari kautta tehokkaasti pelannut HIFK-kasvatti Christoffer Sedoff (EP) ja Allsvenskanissa dominoinut David Bernhardt (EP). MoDon ollessa potentiaalinen SHL nousija, Bernhardtin jatko seurassa lienee Suomeen paluuta todennäköisempää.

Taposelle pitkää sopimusta käteen kiitos. Hänelle tarvitaan kaveriksi Halosta luotettavampi kakkonen tai kilpailija. Vinni tuskin kuuluu vakituisesti liigajoukkueen vahvuuteen vielä seuraavan kahden kauden aikana, joten kokeneelle kakkosvahdille tai nuoremmalle potentiaaliselle Taposen kilpailijalle voisi huoletta tarjota kahden kauden sopimusta.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Siellä Yleisen puolen huhu-ketjussa huhuillaan Mico Luotoa "Länsirannikolle" ensi kaudeksi. Ei voi sanoa, että yllättäisi, koska on ollut VPn koirankopissa koko kauden. Muutamaa näyttävää pyörähdystä lukuunottamatta Luodon näytöt ovat melko ohkaiset Stadissa. Toki, ei ole mahdollisuuksia liikaa saanut, mutta joku voisi kysyä onko edes ansainnut?

Jos nyt vedetään hiukan yhteen keitä on huhuttu ensi kaudeksi Stadiin ja pois Stadista:

Sisään:

Jori Lehterä
Casimir "Pepe" Jürgens
Verneri Hellman
Veli-Matti Savinainen

Näistä Lehterän skuuppasi hovitoimittaja Kunnari, jolla osumatarkkuus on hyvä. Pepe Jürgens tuli Tapparan omasta leiristä. Verneri Hellman huhu tuli Porista ja Ässien omalta puolelta tällä viikolla bongattuna sitä pidetään varmana. Savinaista huhuili yksi nimimerkki täällä Lehterä huhun mainingeissa. Kyseisen käyttäjän kirjoitushistoriaa peilaten näytti olevan jonkin verran perillä siirroista.

Ulos:

Leevi Teissala
Mico Luoto
Otto Paajanen

Teissalan huhu Tepsiin perinteisellä Instagram-seurannalla + kotikaupunki. Luoto äsken kirjoitettu yleisen puolen huhu-ketjuun. Patti Paajanen oli iltapulujen skuuppi ja Kouvolassa tuttu valmentaja muutenkin.

Sitten jos mietitään nykyisestä miehistö kenelle itse tarjoaisin jatkoa hyvän jatkuvuuden merkeissä (®Tobias I):

Maalivahdit: Taposen EPn mukaan oleva optio ensi kaudesta on toivottavasti käytetty aikoja sitten. Pitkää sopimusta Tapsalle

Puolustus: Berglundin jatko olisi kova juttu ja sulka Tobias I hattuun. Itse uskon Berglundin kohdalla Gregoire-efektiin eli sarjan ollessa tuttu nähtäisiin dominointia par excellence. Muutama kuukausi sitten en olisi uskonut tätä sanovani, mutta jatkaisin ehdottomasti Rantakarin diiliä. Myös Salinille pitää tehdä jatko. Salin saattaa tehdä Kingsin kanssa tulokassopimuksen, mutta eiköhän ensi vuosi mene vielä Stadissa. Kotkansaloa en myöskään raaskisi laskea muualle, sillä niin paljon ollaan täällä maksettu oppirahoja hänestä, joten olisi sääli katsella jonkun muun keräävän hedelmät. Kotkansalo on kuitenkin puolustajaksi vielä nuori kolli.

Hyökkäys: Jääskä ja Vesalainen tärkeimmät jatkosopimukset. Heidän vanavedessä myös Koivistoisen pitäminen Stadissa olisi ensiarvoisen tärkeää, ettei koko sentteristö menisi uusiksi. Koivistoisen jatkosta taisi olla jotain positiivista huhua liikkeellä? Muuli kuuluu myös kalustoon, joten jatkoa ehdottomasti. Royta on vaikea vielä arvioida suuntaan tai toiseen. Kevät ratkaisee paljon molempien osapuolten kannalta.

Suoralta kädeltä sanoisin kiitos ja näkemiin seuraaville (ml. yllämainitut muualle huhutut pelaajat):

Maalivahdit: Haloselle tekee maisemanvaihdos hyvää, joten kiitos ja näkemiin. Toivottavasti saa homman kasaan jossain pikkuseurassa

Puolustajat: Kåsastul ei ole enää mikään juniori, joten mitään isompaa piilevää potentiaalia hänellä ei ole. Paluu Norjaan lienee edessä, jossa varmasti kärkipuolustajia. Huhutun Jürgensin saapuessa en näe Eddie Larssonille käyttöä ensi kauden puolustuksessa, joten kiittäisin myös Eddietä käynnistä ja toivottaisin hyvää jatkoa. Lehmus on omissa papereissa Elis Heden reinkarnaatio puolustuksessa, joten itse en käyttäisi hänen sopimuksessa olevaa optiota vaan rohkeasti päästäisin hänet jonnekin tasolleen sopivaan seuraan. Toki, voidaan optio käyttää, mutta silloinkin vuokraisin jonnekin SaiPaan.

Hyökkäys: Muualle huhuiltujen Patti Paajasen ja Teissalan ohella ainoa, joka ei jatkaisi UTJ Frankien jengissä 2023-2024 olisi Roni Hirvonen ja tämäkin sen takia, että on Leafsin sopimuspelaaja ja harvemmin polttavat toista vuotta tulokassopimuksesta Euroopassa eli Torontoon vie Hirvosen tie.

Yhteenvetona UTJ Frankie kokoama IFK kaudelle 2023-2024 näyttäisi kutakuinkin tältä:

Vesalainen-Jääskä- Pakarinen
Dyk- Koivistoinen- Nättinen
Savinainen- Lehterä- Halttunen
Åsten- Seppälä- Väänänen
Rotaatio: Kaskimäki, Tallberg, Uronen + muut

Melart- Berglund
Jürgens- Salin
Motin- Rantakari
Kotkansalo
Rotaatio: Hellman, Luhanka, Lehmus (?)

Taponen
X
Vinni

Nyt ei kannata tarttua ketjujen järjestykseen vaan tarkoituksena on 4 puolustamaan ja hyökkäämään kykeneväistä ketjua. Dyk ja Tallberg ovat omissa papereissani hiukan Salmelaisen aiheuttamaa paskaa jatkuvuutta, mutta annetaan heillekin näytönpaikka. Dykin paikalla kakkosketjussa voisi myös olla "Roy" ja Dyk neloseen Väänäsen/Seppälän tilalle. Toiseksi maalivahdiksi hakisin jotain "Oskari Setästä" eli tasonsa Liigassa osoittanutta maalivahtia, joka pystyy jakamaan Tapsan kuormaa, pitämään Tapsan varpaillaan ja samalla torjumaan myös itse voittoja Tapsan huilatessa. Tässä UTJ Frankien joukkueessa olisi sitä oikeaa jatkuvuutta.

Saa suorittaa Tobben!
 
Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid

Vedin nyt koko lainauksen. Anteeksi siitä.
Onneksi MUULI kuuluu sinun ensi kauden suunnitelmiin.
 
Punainensurma

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Melart, Motin, Jürgens, Salin, Rantakari, ”Berglund”.

+”Potentiaalinen haku”, Luhanka, Lehmus.

Noin rakentaisin itse puolustuksen rungon.
Itse lähtisin hakemaan leftin puolelle vielä lindbohmia, ei ole tietääkseni sopimusta vielä mihinkään ensi kaudeksi. Ja onhan hän oma kasvatti ja tulisi liigassa olemaan yksi parhaista puolustajista.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sen verran kommenttia, että kolmikkona Savinainen-Lehterä-Halttunen on nykyliigaan aivan liian hidas laitettavaksi yhteen. Savinaisen ja Lehterän isoimmat haasteet on nimenomaan suoraluistelussa pysyä tempossa mukana. Ja ei se Halttusenkaan vahvuus ole. Jos Lehterä tulee niin aivan ehdottomasti Nättinen kannattaa kokeilla toiseen laitaan.
 
Yksi hidas pelaaja ei ole ongelma, varsinkin jos sen taso on mallia Lehterä, mutta ihan liikaa noita verkkaisia pelaajia ei voi joukkueessa olla. Lehterälle iso kyllä, Savinaisen kohdalla olisin vähän skeptinen, vaikka onkin tällä kaudella pystynyt vielä tehoilemaan.
 
Kyllä. Savinainen menee kyllä kolmessa ekassa ketjussa vaikka taso laskisi 5vs5, ja on erittäin arvokas jo pelkästään ylivoimatekemisensä ansiosta. Ja keväällä nostaa poikkeuksetta tasoaan. Plus Savinainen on erittäin kovaluontoinen pelaaja ja tottunut voittamaan.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Yksi hidas pelaaja ei ole ongelma, varsinkin jos sen taso on mallia Lehterä, mutta ihan liikaa noita verkkaisia pelaajia ei voi joukkueessa olla. Lehterälle iso kyllä, Savinaisen kohdalla olisin vähän skeptinen, vaikka onkin tällä kaudella pystynyt vielä tehoilemaan.
Kyllä mulle Savinainen kelpaisi, jos on saatavissa. Tapparan omalla foorumilla tosin huhutaan, että olisi tehnyt jatkosopimuksen. Eli, jos nyt on ylipäätään edes saatavissa.

Vuoden lapulla ottaisin ja perusteena useampi mestaruus liigasta ja menestystä myös maajoukkueessa. Toisi voittamisen kulttuuria ja ehkä hän voisi näyttää nuoremmille, kuinka siinä ylivoimalla ollaan maskissa ja lyödään irtokiekot maaliin.

Liike on toki pieni kysymysmerkki, mutta eikai HIFK:hon voi hankkia pelaajaa ilman pelkoa floppaamisesta. Tapaukset Vokoun ja Madden vahvistavat tämän kirjoittamattoman säännön.
 
Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Yksi hidas pelaaja ei ole ongelma, varsinkin jos sen taso on mallia Lehterä, mutta ihan liikaa noita verkkaisia pelaajia ei voi joukkueessa olla. Lehterälle iso kyllä, Savinaisen kohdalla olisin vähän skeptinen, vaikka onkin tällä kaudella pystynyt vielä tehoilemaan.

Savinainen on omiin silmiin premium-versio Teemu Tallbergista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös