Minusta olisi mielekästä verrata enemmänkin kvalitatiivisesti kuin kvantitatiivisesti, käydä läpi tarkemmin (subjektiivisesti) kuinka moni hyvään joukkueeseen mahtuvaa pelaajaa minäkin vuonna IFK:ssa oli, eikä vain absoluuttisesti pelaajamääriä vertaillen. Esim. näin:
Kauden 2016-2017 joukkueen 43:sta pelaajasta ehkä 34 olivat sellaisia pelaajia, jotka kokoonpanoon oikeasti kuuluivat. Eemeli Heikkinen, Juuso Salmi, Oliver Schnitt, Miro Karjalainen, Elias Ulander, Juhani Tamminen, Alex Levänen, Janne Hämäläinen ja Niilo Halonen eivät sinne (silloin vielä) kuuluneet eivätkä (vielä silloin) riittäneet.
Kauden 2017-2018 joukkueen 36:sta pelaajasta vain noin 27 olivat tällaisia kokoonpanoon riittäviä pelaajia. Ainakin Nordgren, Hämäläinen, Ulander, Tamminen, Winberg, Laakso, Kulmala, 7 matsin Bäckström ja loukkaantumisesta johtuen Finley, olivat sellaisia pelaajia joiden ei ehkä olisi pitänyt mahtua joukkueeseen.
Kauden 2018-2019 joukkueen 38:sta pelaajasta noin 27 olivat kokoonpanoon riittäviä. Ainakaan Koulesin, Kulmalan, Ulanderin, Winbergin, Koiviston, Hämäläisen, Andin, Ruusun, Taposen, ja loukkaantumishistoriasta johtuen Finleyn ja Nykopin ei kenties olisi pitänyt mahtua mukaan.
Kauden 2019-2020 joukkueen 44:stä pelaajasta noin 34 olivat kokoonpanoon riittäviä. Hattu, Lampinen, Risikko, Kankaanperä, Ulander, Rannisto, Hämäläinen, Myllylä, Holopainen ja kenties And eivät sitä olleet. Moni voisi väittää samaa myös Lennusta.
Viime kaudella 36:sta pelaajasta noin 30 olivat varsinaiseen kokoonpanoon riittäviä. Nordgren, And, Lentämäki, Petrell, sekä kenties Ahonen ja Laakso, eivät sinne mielestäni kuuluneet.
Näillä viidellä kaudella hajonta on siis ollut noin 27 ja 34 välillä, sellaisia pelaajia joita oikeasti voi kokoonpanoihin kaavailla ja joista on jotain hyötyä. Se että lisäksi mukana pyörii lupaavia junioreita ei juuri auta sillä kaudella, jos he ovat vielä liian heiveröisiä tms miesten tasolle.
Kaudelle 2021-2022 joukkueessa on tähän mennessä vasta noin 23 sellaista pelaajaa, jotka lähtökohtaisesti riittävät. Taponen on lainalla, Salinin ja Luodon en mitenkään usko vielä riittävän. Hede, Teissala ja Hirvonen ovat näitä rajatapauksia, joista mahdollisesti jokunen saattaa osoittautua pelipaikan arvoisiksi mestaruutta tavoittelevassa joukkueessa. Veikkaisin, että kaksi näistä kolmesta onnistuu vakiinnuttamaan paikan runkosarjassa, mutta vain yksi heistä mahtuu kokoonpanoon pudotuspeleihin mentäessä.
Jos sitten vertaa näitä subjektiivisen näkemyksen ja kvalitatiivisen metodin kautta pyöräytettyjä numeroita keskenään, huomataan että 23 (tai 24) on huomattavasti vähemmän kuin 27-34. Tuo 23-24 noussee johonkin 25-26:een sillä, että joudutaan paikkaamaan loukkaantumisia, mutta päästäkseen tuonne 27-34 haarukkaan lienee tehtävä myös hankintoja. Ainakin se ykkösketjun oikea laita, mutten pitäisi huonona ideana hankkia myös esim. lupaava rightin kiekollinen pakki, tai rustata Saariselle jatkoa aiempaa pienemmässä roolissa.
Kyllähän tuo kokoonpano muuten täysin valmiilta näyttää, kunhan sinne se ykkösen oikea laita hankitaan. Ilman sitä on selvästi vajaa, mutta sen jälkeen on laadullisesti (joskaan ei aiempiin kausiin verraten määrällisesti) tasokas mestarikanditaatti, eikä sitten jää enää tehtäväksi kuin paikkailla loukkaantumisia ja/tai täydentää syvyyskaaviota edullisilla täsmähankinnoilla.