HIFK kaudella 2021–2022

  • 574 227
  • 2 812

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Edelleen toit myös esille kaudesta 2010-2011 alkaen olleet pelaajamäärät ikään kuin kritiikkinä nykyiselle 27 pelaajan määrälle. Tähän tartuin, ettei tuossa vertailussa ole järjenhiventäkään, kun lähdetään vertailemaan jollain kaudella toteutunutta pelaajamäärää kesällä listoilla olevaan pelaajamäärään. Kaksi eri asiaa. Huomattavasti mielekkäämpää vertailua olisi ollut verrata nykyistä 27 pelaajan määrää aiempien kausien kesällä listoilla olleiden pelaajien määrään.
Olet aivan oikeassa, ei väitellä tästä enempää. Listan halusin vain tuoda esiin siksi, että tuskinpa määrä jää tuohon 27:ään. Ei siinä listassa ollut tulevan kauden lopputilannetta mukana.
 

Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Minusta olisi mielekästä verrata enemmänkin kvalitatiivisesti kuin kvantitatiivisesti, käydä läpi tarkemmin (subjektiivisesti) kuinka moni hyvään joukkueeseen mahtuvaa pelaajaa minäkin vuonna IFK:ssa oli, eikä vain absoluuttisesti pelaajamääriä vertaillen. Esim. näin:

Kauden 2016-2017 joukkueen 43:sta pelaajasta ehkä 34 olivat sellaisia pelaajia, jotka kokoonpanoon oikeasti kuuluivat. Eemeli Heikkinen, Juuso Salmi, Oliver Schnitt, Miro Karjalainen, Elias Ulander, Juhani Tamminen, Alex Levänen, Janne Hämäläinen ja Niilo Halonen eivät sinne (silloin vielä) kuuluneet eivätkä (vielä silloin) riittäneet.

Kauden 2017-2018 joukkueen 36:sta pelaajasta vain noin 27 olivat tällaisia kokoonpanoon riittäviä pelaajia. Ainakin Nordgren, Hämäläinen, Ulander, Tamminen, Winberg, Laakso, Kulmala, 7 matsin Bäckström ja loukkaantumisesta johtuen Finley, olivat sellaisia pelaajia joiden ei ehkä olisi pitänyt mahtua joukkueeseen.

Kauden 2018-2019 joukkueen 38:sta pelaajasta noin 27 olivat kokoonpanoon riittäviä. Ainakaan Koulesin, Kulmalan, Ulanderin, Winbergin, Koiviston, Hämäläisen, Andin, Ruusun, Taposen, ja loukkaantumishistoriasta johtuen Finleyn ja Nykopin ei kenties olisi pitänyt mahtua mukaan.

Kauden 2019-2020 joukkueen 44:stä pelaajasta noin 34 olivat kokoonpanoon riittäviä. Hattu, Lampinen, Risikko, Kankaanperä, Ulander, Rannisto, Hämäläinen, Myllylä, Holopainen ja kenties And eivät sitä olleet. Moni voisi väittää samaa myös Lennusta.

Viime kaudella 36:sta pelaajasta noin 30 olivat varsinaiseen kokoonpanoon riittäviä. Nordgren, And, Lentämäki, Petrell, sekä kenties Ahonen ja Laakso, eivät sinne mielestäni kuuluneet.

Näillä viidellä kaudella hajonta on siis ollut noin 27 ja 34 välillä, sellaisia pelaajia joita oikeasti voi kokoonpanoihin kaavailla ja joista on jotain hyötyä. Se että lisäksi mukana pyörii lupaavia junioreita ei juuri auta sillä kaudella, jos he ovat vielä liian heiveröisiä tms miesten tasolle.

Kaudelle 2021-2022 joukkueessa on tähän mennessä vasta noin 23 sellaista pelaajaa, jotka lähtökohtaisesti riittävät. Taponen on lainalla, Salinin ja Luodon en mitenkään usko vielä riittävän. Hede, Teissala ja Hirvonen ovat näitä rajatapauksia, joista mahdollisesti jokunen saattaa osoittautua pelipaikan arvoisiksi mestaruutta tavoittelevassa joukkueessa. Veikkaisin, että kaksi näistä kolmesta onnistuu vakiinnuttamaan paikan runkosarjassa, mutta vain yksi heistä mahtuu kokoonpanoon pudotuspeleihin mentäessä.

Jos sitten vertaa näitä subjektiivisen näkemyksen ja kvalitatiivisen metodin kautta pyöräytettyjä numeroita keskenään, huomataan että 23 (tai 24) on huomattavasti vähemmän kuin 27-34. Tuo 23-24 noussee johonkin 25-26:een sillä, että joudutaan paikkaamaan loukkaantumisia, mutta päästäkseen tuonne 27-34 haarukkaan lienee tehtävä myös hankintoja. Ainakin se ykkösketjun oikea laita, mutten pitäisi huonona ideana hankkia myös esim. lupaava rightin kiekollinen pakki, tai rustata Saariselle jatkoa aiempaa pienemmässä roolissa.

Kyllähän tuo kokoonpano muuten täysin valmiilta näyttää, kunhan sinne se ykkösen oikea laita hankitaan. Ilman sitä on selvästi vajaa, mutta sen jälkeen on laadullisesti (joskaan ei aiempiin kausiin verraten määrällisesti) tasokas mestarikanditaatti, eikä sitten jää enää tehtäväksi kuin paikkailla loukkaantumisia ja/tai täydentää syvyyskaaviota edullisilla täsmähankinnoilla.
 

Vilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uutisoinnissa pyörii jatkuvasti kilpailijoiden tähtihankintoja. Hieno juttu, että saadaan laatupelaajia Liigaan. Sarjasta on tulossa erittäin mielenkiintoinen, jos Korona ei taas pääse pilaamaan kautta!

Kilpailun kiristymisestä huolimatta on jokseenkin luottavainen olo oman jengin suhteen. Sentteristö on taatusti sarjan parhaimmistoa. Samoin valmennus ja veskaosasto.

Pakistosta kuitenkin puuttuu edelleen puolustuksen Johtaja, jolle vois lätkäistä myös A:n rinnukseen. Muutoinkin siihen osastoon liittyy aika paljon kymysysmerkkejä. Parhaimmillaan kokonaisuus ok, pahimmillaan meillä on potilas-Auvitu, hazardi-Lyytinen, kooma-Motin, eivätkä junnut ole juurikaan kehittyneet kesän aikana. Ja, Laardikauppias on lähinnä täytemies. Painajaisissa myös Mauno on jatkuvasti konttaamassa pelaavassa kokoonpanossa. Mutta, nämä pelothan eivät uudessa valmennuksessa realisoidu…

Pienempi huoli liittyy snaipperiosastoon. Tarkka-ampujan etsimisessä onnistuminen olis todella tärkeää ja eiköhän sekin realisoidu.

Jostain syystä Karavaanarin aiheuttama piintynyt pessimismi on Tobben touhuja seuratessa muuttunut varovaiseksi optimistiksi. Oisko tää meidän kausi?
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Olli Palola vuoden sopparilla kertoo Bättre Folk!
Hyväksyn! Kristo olisi omissa papereissa ollut enemmän sitä, mitä lääkäri määräisi, mutta Palola selkeästi kakkosena omalla listallani.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Todella kova hankinta ja kuten eilen kirjoitin, potentiaalia olla yksi koko sarjan myrkyllisimmistä maalintekijöistä. KHL:ssä pari vuotta sitten 19 kaappia ja SHL:ssä finaaliin viime kaudella ja kuusi kaappia siellä pleijareissa. Maistuu!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Menee vähän osastoon luksusongelmia, mutta itseäni hiukan huolestuttaa kuka ne paikat järjestelee ABn ohella näille Paloloille, Innaloille, Koivistoisille ja Dykeille?
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Menee vähän osastoon luksusongelmia, mutta itseäni hiukan huolestuttaa kuka ne paikat järjestelee ABn ohella näille Paloloille, Innaloille, Koivistoisille ja Dykeille?

Onhan siellä IFK:n taustalla rahaa ja fyrkan kanssa toimiminen ollut viime vuosina vahvaa. Eiköhän nuokin pysy raameissa.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Menee vähän osastoon luksusongelmia, mutta itseäni hiukan huolestuttaa kuka ne paikat järjestelee ABn ohella näille Paloloille, Innaloille, Koivistoisille ja Dykeille?
Vaikka Palola on ensisijaisesti maalintekijä, ovat hänen syöttötilastonsa uran ajalta myös varsin komeaa luettavaa. Innala on maalinälkäisempi painos Turusesta, mutta sehän ei tarkoita, etteikö tarvittaessa lähde myös lätty. Sitten on Broadhurst, Hirvonen… ja toki uudestisyntynyt Åsten!

Hyvä tästä tulee.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Onhan siellä IFK:n taustalla rahaa ja fyrkan kanssa toimiminen ollut viime vuosina vahvaa. Eiköhän nuokin pysy raameissa.
Meniköhän oikeinluvussa sanat paikat ja palkat sekaisin? :D
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pidän Palolaa täsmähankintana. Erinomainen haku tähän kohtaan tähän joukkueeseen. Ylivoimalla kun on Palola vasemmalla siivellä ja Innala oikealla siivellä niin laukaisu-uhka on tämän Liigan suurin. Niin sanotulla quarterbackilla on iso rooli tässä tietenkin.
 

Spartacus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika kova hankinta taas kerran, maalintekovoiman puutteeseen ei ainakaan kaaduta.

On se perkele, kun kesä on kauneimmillaan ja alitajuisesti toivoo että olisipa syksy!
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Innala-Koivistoinen-Palola ykkösketju tulee olemaan liigan paras ketju. Kaikki pelaajat ovat sekä maalintekijöitä että pelinrakentajia. Pisteet jakaantuu tasaisesti koska kaikki pelaa myös ylivoimaa.

Itse taas pyörittelisin nuo vitjat ehkä jollain toisella tavalla, koska Innala ja Palola ovat melko samasta puusta veistettyjä pelaajia. Tällöin saataisiin maalintekouhkaa laajennettua merkittävästi myös muihin ketjuihin.

Ovatko Innala ja Paajanen pelanneet HPK:ssa samassa ketjussa?
 

Nicky Nichols

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse taas pyörittelisin nuo vitjat ehkä jollain toisella tavalla, koska Innala ja Palola ovat melko samasta puusta veistettyjä pelaajia. Tällöin saataisiin maalintekouhkaa laajennettua merkittävästi myös muihin ketjuihin.

Ovatko Innala ja Paajanen pelanneet HPK:ssa samassa ketjussa?

Varmasti jossain vaiheessa pelasivat, playoffeissa muistaakseni Innala pelasi Leinon ja Nenosen kanssa kun Paajasen ketjussa oli Turunen ja Puustinen laidoilla.

Sen verran alkaa olemaan tuhovoimaa meidän hyökkäyksessä että Paajasen rooli tulee olemaan varmaan puolustavampi kuin viime visiitillä. Ei sillä etteikö silti tekisi sen 30-35 pistettä. Huhhuh, en tiedä onko koskaan aiemmin ollut näin odottava fiilis kauden alla.
 

Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä, EPS jalkapallo
Ja monet väittivät ettei imua todennäköisesti kovinkaan merkittävävästi ole Villen alaisuuteen. Heh. Onhan tää hyökkäys paperilla parempaa kuin ehkä koskaan. Aika suuri kiima kauteen tässä nousee.
 

En gång IFK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei olla ylitetty edes heinäkuun puoltaväliä ja joukkue näyttää jo nyt noin helvetin hyvältä. Maistuu!

Ja eihän tässä ole edes kuukautta siihen että HIFK taas askissa harkkamatsien merkeissä!
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Huh, nyt näyttää rosteri kyllä hyvältä jo! Nopean zoomailun perusteella neljä vahvaa ketjua saadaan kasaan ja pakistossakin löytyy leveyttä. Syksyä odotellessa!
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Itse lähtisin kasaamaan hyökkäysketjuja alkukaudesta seuraavanlaisesti:

Hirvonen - Koivistoinen - Innala
Tallberg - Broadhurst - Dyk
Jääskä - Paajanen - Palola
Åsten - Väänänen - Karvinen

Pidän hyvänä asiana, että pelipaikkoja ovat kyttäämässä nuoret ja potentiaaliset Heljanko, Hede ja Teissala.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Kyllähän Villelle tässä kasataan sellaista työkalupakkia, että jos marraskuussa ollaan kuudentena, niin ollaan kiusallisessa tilanteessa. Mutta eipä nyt ole nähtävissä tilannetta että näin kävisi tuolla arsenaalilla.

Kaikki finaalipaikan ulkopuolella on pettymystä. Odotukset ovat kovat, koska tulee ilmoitus elokuun grillijuhlista! Nyt on sellaista äijää kehissä, että olisi mukava jutustella hampurilainen suussa mukavia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös