Mainos

HIFK kaudella 2021–2022

  • 582 862
  • 2 812

Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Pakisto ei näyttänyt valmiilta kesäkuussa, kun Schmaltz hankittiin. Ei edelleenkään siksi, että Schmaltz olisi huono, vaan koska hän ei ole se puuttuva palanen pakistosta, eli kiekollinen johtaja ja laukaus-uhka ylivoimalla. Esimerkiksi Mikko Kousa täyttäisi tämän lokeron.

Nyt on kuitenkin myös muutama muu uhkakuva tullut toteen. Winberg ei parantunut täyteen kuntoon ja/tai loukkaantui uudestaan pahasti ja/tai sairastaa jotain muuta, kuten kenties covidin jälkioireita. Auvitu ei ole se sama mihin totuimme viime käynnillä, eikä myöskään samalla tasolla kuin ne 5-6 peliä viime kaudella ennen Anttalaisen taklausta. Schmaltz ei tee tarpeeksi laadukasta duunia hyökkäyspäähän ollakseen pisteitä tekevä kiekollinen pakki, mutta tekee lisäksi edelleen liikaa virheitä puolustuspäähän. Edelleenkään tämä ei tarkoita että hän on huono, pitää vain olla realisti hänen tasonsa suhteen. Hän ei ole Quinceyn tasoa, vaan hieman kädettömämpi versio Dale Clarkesta (joka oli mielestäni loistava hankinta, mutta joka pelasi liian isossa roolissa). Lyytinen lienee suuren osan kaudesta rikki, joten loppukaudenkin osalta tilanne on hyvin epävarma. Ahonen ja Karjalainen eivät ole niin paljoa parantaneet, että heidän tulisi mahtua kokoonpanoon. Myös Salinin lienee parasta parannella vaivojaan Kolleissa tai ehkä hänet voisi lainata Espooseen. Teräväinenkin on ollut niin epävarma ja ottanut itseluottamuksessa huomattavaa takapakkia, joten hänellekin lienee parasta lähteä isojen minuuttien perään Mestikseen. Mico Luoto on lainalla JokiPojissa, mutta kausi ei ole lähtenyt käyntiin erityisen loistokkaasti. Ei liene aivan vielä ajankohtaista kutsua häntäkään takaisin, ennen kuin hän saisi ensin pelin kulkemaan siellä Joensuussa.

Ei olisi varmastikaan moni uskonut, että pakistoa pitää lokakuussa pystyssä Kotkansalo ja Motin, sekä Auvitu (tähän sentään moni olisi uskonutkin). Tehtävänsarkaa riittää, ja hankintalistalla on nyt jo vähintään kaksi pakkia. En tiedä ovatko Lepistö ja Kousa parhaat vastaukset tähän, sillä en tiedä missä kunnossa he ovat.

Mutta "Lepistö" ja "Kousa" tuonne tarvitaan. Ja tällä kertaa on aivan turha ruveta hassuttelemaan millään Subban-Weber -kokoonpanoilla, sillä tämä puute on nähty kesäkuussa ja näkemys oikeaksi todettu. Pakisto ei nykyisellään riitä, osaksi loukkaantumisten takia, mutta osaksi myös koska pakistossa on liikaa laitettu toivomusten varaan ja kenties myös rakennettu aavistuksen liian hidas pakisto kokonaisuudessaan, toteuttaakseen Peltosen ja Murphyn pelitapaa.

Kun kesäkuussa kirjoitin että tuohon tarvitaan vielä yksi kiekollinen pakki (Kousa) minua syytettiin myös realismin puutteesta. Tämän voi hyväksyä ainoastaan covid-epävarmuuden perspektiivistä, mutta nyt sekin epävarmuustekijä on poistunut täysien hallikapasiteettien muodossa, joten ei ole mitään taloudellistakaan syytä olla panostamatta pakistoon.
 
Viimeksi muokattu:

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Nyt on ihan pakko kirjoittaa omat uusimmat ajatukset tämän kauden joukkueesta.
Paljon täällä on jo "painettu paniikkinappulaa" ja vaikka pelejä on alla vasta kymmenkunta, niin pientä aihetta huoleen on.
Tosin verrattaessa edellisiin kausiin, olemme aika normivauhdissa.
Loukkaantumistilanne on tosin parempi kuin joinakin vuosina, mutta pakkeja on ollut liikaa poissa, samoin tärkeimmät sentterit.

Jos verrataan itse materiaalia aikaisempiin kausiin, niin vaikka lähes aina on joukkue ollut epätasapainossa (milloin puuttuneet pelinrakentajasentterit tai vasen/oikea pakisto j.n.e.), niin joinakin kausina on ainakin ollut erityyppisiä pelaajia melko sopivasti ja sopivia tutkapareja. Esim. Tyrväinen-Rask tai kokonaisena ketjuna Saarinen-Lundell-Dyk. Ja jos ihan vain viime kauteen vertaa, niin eipä Ville ole samanlaista väkeä saanut: Lundell, Sallinen, Saarinen, Leskinen... Siinä on monipuolisuutta.
Paljon täällä on hekutettu meidän uusia pelaajia, mutta loppujen lopuksi ovat aika samasta muotista - Innala, Koivistoinen, Hirvonen. Ville taisi tulla mukaan vuodenvaihteessa, joten hän on päässyt vaikuttamaan pelaajavalintoihin n. 20 % koko joukkueesta. Se ehkä selittää vähän sekavaa yleisilmettä, kuten myös se että meillä pakistossa ei ole "käsiä" tällä hetkellä ja vasemmasta laidasta puuttuu pelinrakentajan taitoa.

Silti olisin odottanut vähän toisenlaista peluutusta. Menemättä itse pelityyliin ja pysymällä vain kokoonpanoissa, täällä on toivottu ykkösketjun hajoittamista ja olen kyllä samoilla linjoilla. Siinä ovat nyt kaikki kiekkoa mielellään pitäviä eikä hommasta tule mitään.
Vaikka Koivistoinen Lukossa sai rinnalleen nopeita hyökkääjiä laittaisin hänelle viereen vasempaan laitaan puolustavamman pelaajan, joka uskaltaa mennä maskimieheksi. Tallberg tai Jääskä, joista kummallakaan ei ole paljon "käsiä" tai kaikkien senttereiden ollessa terveenä peräti Paajanen voisi olla ratkaisu.
Siis Paajanen-Koivistoinen-Palola.

Toisen ketjun rakentaisin niin, että Innala saisi aikaa ja rauhaa katsoa peliä, sillä nyt tuntuu siltä että hän kuljettaa kiekkoa, muttei näe ympärilleen. Siihen lisäksi kaksi jotka voivat vapauttaa hänet tekemään maaleja ja joista toinen mielellään myös itse laukoisi niitä. Tässä ketjussa olisi meidän kaksi parhaiten kentän näkevää pelaajaa, jotka osaavat syöttää myös yllättäviin paikkoihin.
Tässä Innala-Broadhurst-Teissala. Teissala on osoittanut jo olevansa myös erittäin hyvä rakentamaan peliä yv:llä.

Kolmanteen ketjuun kokeilisin kerran yhdessä ollutta (ja tänään taas pelaavaa) Hirvonen-Väänänen-Dyk. Jos ei onnistumiset jatku, täytyy miettiä uudelleen.

Nelonen sitten voisi aluksi olla Tallberg/Åsten-Wirtanen-Karvinen/Jääskä.
Varastossa sitten vielä Hede ja Heljanko.

Pakistosta sen verran, että ellei tule uusia ukkoja sisään, meidän yv-pakit ovat Lyytinen ja Kotkansalo. Jos kahta pakkia käytetään voi rinnalle laittaa Auvitun ja kenties Motinin.
Mielestäni pakeista Schmaltz ei ole sen luokan vahvistus, että olisi tarvinnut värvätä rapakon takaa, mutta jos halvalla tuli, niin ok. Hän ei ole ns. hyökkäävä tai "kädellinen" pakki. Se on nähty jo muutaman kerran siniviivalla, kun hän hukkaa kiekon viivan yli. Menee samaan kategoriaan Motinin, Ahosen ja Karjalaisen kanssa. Winberg olisi ehkä pykälän hyökkäävämpi, mutta pitkä poissaolo tehnee asian vaikeaksi. Salin vaikuttaa lupaavalta. Luoto ja Teräväinen varastossa, jos kaikki terveenä.

Maalivahdit: Molemmat pelanneet mielestäni hyvin. Suurin osa päästetyistä maaleista on ollut puolustuksen virheistä, joskin jokunen olisi ollut otettavissa. Torjuntaprosentit kummallakin alle 90, mutta johtuen suuresti siitä, että laukauksia tulee harvakseen. Tosin hyvä maalivahti voi pelata myös nollapelejä.
Lohduttavaa (ja turhauttavaa, kun ei pääse näkemään peleissä) on kolmas maalivahti Taponen, jolla TP yli 92 viidestä pelistä.

Tämä siis, kun/jos kaikki terveinä, mikä on meille harvinaista. Siksi kannattaa olla kärsivällinen ja toivoa, että ihan ensimmäisten pelien hyvä tempo ja viisikkopuolustaminen sekä avaukset löytyisivät uudelleen.
Mutta yv:ssä täytyy syötöt saada nopeammaksi - samalla niin, että joku uskaltaa/malttaa rauhoittaa pelin eikä hosuta, vaan katsotaan minne syötetään - ja laukaukset tarkemmiksi.
Laukauksia pitäisi harjoitella paljon enemmän.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
...Ei olisi varmastikaan moni uskonut, että pakistoa pitää lokakuussa pystyssä Kotkansalo ja Motin, sekä Auvitu (tähän sentään moni olisi uskonutkin). Tehtävänsarkaa riittää, ja hankintalistalla on nyt jo vähintään kaksi pakkia. En tiedä ovatko Lepistö ja Kousa parhaat vastaukset tähän, sillä en tiedä missä kunnossa he ovat.

Mutta "Lepistö" ja "Kousa" tuonne tarvitaan. Ja tällä kertaa on aivan turha ruveta hassuttelemaan millään Subban-Weber -kokoonpanoilla, sillä tämä puute on nähty kesäkuussa ja näkemys oikeaksi todettu. Pakisto ei nykyisellään riitä, osaksi loukkaantumisten takia, mutta osaksi myös koska pakistossa on liikaa laitettu toivomusten varaan ja kenties myös rakennettu aavistuksen liian hidas pakisto kokonaisuudessaan, toteuttaakseen Peltosen ja Murphyn pelitapaa.

Kun kesäkuussa kirjoitin että tuohon tarvitaan vielä yksi kiekollinen pakki (Kousa) minua syytettiin myös realismin puutteesta. Tämän voi hyväksyä ainoastaan covid-epävarmuuden perspektiivistä, mutta nyt sekin epävarmuustekijä on poistunut täysien hallikapasiteettien muodossa, joten ei ole mitään taloudellistakaan syytä olla panostamatta pakistoon.

Mä olen kyllä edelleen vähän eri mieltä, että "kaikki oli nähtävissä kesäkuussa". Paperilla pakisto oli täysin riittävä ellei jopa paras vähän aikaan IFKssa. Varsinkin nyt kun on nähnyt minkälainen potentiaali Kotkansalolla on. Se oli kuitenkin kaveri, jota kesällä osa faneista sijoitti rotaatioon.

Mitä meillä oli:
-Lyytinen on ideaalipakki Peltosen pelityyliin ja terveenä pysyessään olisi kisannut pakkien pistepörssin voitosta viime kaudella.
-Winberg pystyy myös antamaan nätin syötön pystyyn ja on all around pakkina ehkä jopa parempi versio Mikko Kurvisesta.
-Teräväisestä olin varma ja olen varma, että sekä Peltonen, Murphy että Salmelainen uskoivat, että Eero jatkaa siitä mihin keväällä jäi. Eero pelasi keväällä hyvin. Oli aivan riittävä 3.parin kiekolliseksi pakiksi ja varmasti kaikki uskoivat, että sekä Teräväinen että Winberg ottaa vielä kehitysaskelia Murphyn alaisuudessa.

Tässä oli kaksi loistavaa talenttia hyviksi VL-pakeiksi. Joka muuta sanoo, ei ymmärrä pelaajakehityksestä mitään. He olivat todella vahvoja talentteja ja pärjäsivät joukkueessa, joka oli lähellä finaaleja. On normaalia, että tuollainen pitäisi antaa boostia ja ensi kaudella tehdä edes suurin piirtein "Kasket" eli ottaa steppi eteenpäin.

-Schmaltz on koosteiden perusteella pelannut P-Amerikassa juuri sitä kiekkoa mitä Peltonen haluaa. Osaa pistää liikkuvalle kaverille kiekon.

-Motinista tiedettiin mitä saatiin.
-Auvitu ja Kotkansalo siis 1-2 korin pakkeja liigaan.
-Salin ja Luoto erinomaisia hakuja.

Kyllä tuossa oli hyvät keitokset. On helppoa nyt sanoa, kun kolme Peltosen kiekkoon sopivaa pakkia on loukkaantuneena ja yksi alisuorittaa pahasti, että paska tuli tuuleettimeen loukkaantumisten muodossa, mutta en mä voi sanoa, että se jotenkin kesällä oli varmaa. Oli kyllä kysymyksiä, mutta kyllä tässä nyt on käynyt enemmän paskaa tuuria kuin olisi uskonut.

Kyllä mä odotin isosti Teräväisen ja Winbergin tekevän Murphyn alla samanlaisen tasonnoston mitä Kotkansalo on tehnyt. Jo pelkästään tuon ihan realistisen skenaarion toteutuminen olisi vienyt meidän pakiston sarjan kärkikuusikoksi.

Nyt on todennäköisesti reagoitava. Eero on pihalla...Pää ei sit kait kestä. Winberg on tuskin pelimies tällä kaudella. Noin pitkä poissaolo ei näkyisi veteraanissa samalla tavalla kuin se näkyy nuoressa. Sijoittaisin Winbergin suosiolla kokoonpanon ulkopuolelle tällä kaudella. Jos tulee keskenkuntoisena pelaamaan niin itseluottamus siinä vaan menee. Tuntuman ylläpito 7.pakkina, hyvä kesä alle, vaivat kuntoon ja uusi tuleminen ensi kaudella. Tai sitten olen väärässä ja tulee heti kahdessa ekassa pelissä loukkaantumisen jälkeen kovaa ja ottaa paikkansa 1.pakkiparista Schmaltzin vierellä.

Lyytinen on sen verran veteraani, että varmasti kuntoutuu keväällä sellaiseksi hyväksi 3.korin pakiksi. Mutta hänestä tuskin saadaan sitä liideriä mitä odoteltiin saavamme. 2-3kk siis vielä poissa??

Eli mistä kärkipakki? Jos Lepistö tai Kousa (vai oliko diili muualle?) haluttaisiin, niin luulisin sen diilin tapahtuneen yhtä nopeasti kuin Wirtasen eli tyyliin kahdessa päivässä.

Eli olisiko kuitenkin niin, että Salmelainen odottaa jotain herkkua NHLn leireiltä? Koska ihmettelisin jos tohon ei tosiaan hankittaisi ketään. Ollaan yhden flunssa-aallon päässä siitä, että 3. pakkipari on tyyliin Wirtanen-Jääskä

Edit: Selvennyksiä
 
Viimeksi muokattu:
J

Just-Ice-Hockey

Nyt Tobias, lottoa, kerjää, palauta officen pullot, ryöstä pankki tai tee ison luokan veropetos. Ihan sama miten, mutta jotenkin kaivat nyt fyrkat ja hankit tonne puolustukseen yhden kiekollisen virtuoosin. Wink wink, Sami Lepistö on vapaa. Se on narri, mutta kovat ajat vaativat kovia tekoja.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Nyt on ihan pakko kirjoittaa omat uusimmat ajatukset tämän kauden joukkueesta.
Paljon täällä on jo "painettu paniikkinappulaa" ja vaikka pelejä on alla vasta kymmenkunta, niin pientä aihetta huoleen on.
Tosin verrattaessa edellisiin kausiin, olemme aika normivauhdissa.
Loukkaantumistilanne on tosin parempi kuin joinakin vuosina, mutta pakkeja on ollut liikaa poissa, samoin tärkeimmät sentterit.

Jos verrataan itse materiaalia aikaisempiin kausiin, niin vaikka lähes aina on joukkue ollut epätasapainossa (milloin puuttuneet pelinrakentajasentterit tai vasen/oikea pakisto j.n.e.), niin joinakin kausina on ainakin ollut erityyppisiä pelaajia melko sopivasti ja sopivia tutkapareja. Esim. Tyrväinen-Rask tai kokonaisena ketjuna Saarinen-Lundell-Dyk. Ja jos ihan vain viime kauteen vertaa, niin eipä Ville ole samanlaista väkeä saanut: Lundell, Sallinen, Saarinen, Leskinen... Siinä on monipuolisuutta.
Paljon täällä on hekutettu meidän uusia pelaajia, mutta loppujen lopuksi ovat aika samasta muotista - Innala, Koivistoinen, Hirvonen. Ville taisi tulla mukaan vuodenvaihteessa, joten hän on päässyt vaikuttamaan pelaajavalintoihin n. 20 % koko joukkueesta. Se ehkä selittää vähän sekavaa yleisilmettä, kuten myös se että meillä pakistossa ei ole "käsiä" tällä hetkellä ja vasemmasta laidasta puuttuu pelinrakentajan taitoa.

Silti olisin odottanut vähän toisenlaista peluutusta. Menemättä itse pelityyliin ja pysymällä vain kokoonpanoissa, täällä on toivottu ykkösketjun hajoittamista ja olen kyllä samoilla linjoilla. Siinä ovat nyt kaikki kiekkoa mielellään pitäviä eikä hommasta tule mitään.
Vaikka Koivistoinen Lukossa sai rinnalleen nopeita hyökkääjiä laittaisin hänelle viereen vasempaan laitaan puolustavamman pelaajan, joka uskaltaa mennä maskimieheksi. Tallberg tai Jääskä, joista kummallakaan ei ole paljon "käsiä" tai kaikkien senttereiden ollessa terveenä peräti Paajanen voisi olla ratkaisu.
Siis Paajanen-Koivistoinen-Palola.

Toisen ketjun rakentaisin niin, että Innala saisi aikaa ja rauhaa katsoa peliä, sillä nyt tuntuu siltä että hän kuljettaa kiekkoa, muttei näe ympärilleen. Siihen lisäksi kaksi jotka voivat vapauttaa hänet tekemään maaleja ja joista toinen mielellään myös itse laukoisi niitä. Tässä ketjussa olisi meidän kaksi parhaiten kentän näkevää pelaajaa, jotka osaavat syöttää myös yllättäviin paikkoihin.
Tässä Innala-Broadhurst-Teissala. Teissala on osoittanut jo olevansa myös erittäin hyvä rakentamaan peliä yv:llä.

Kolmanteen ketjuun kokeilisin kerran yhdessä ollutta (ja tänään taas pelaavaa) Hirvonen-Väänänen-Dyk. Jos ei onnistumiset jatku, täytyy miettiä uudelleen.

Nelonen sitten voisi aluksi olla Tallberg/Åsten-Wirtanen-Karvinen/Jääskä.
Varastossa sitten vielä Hede ja Heljanko.

Pakistosta sen verran, että ellei tule uusia ukkoja sisään, meidän yv-pakit ovat Lyytinen ja Kotkansalo. Jos kahta pakkia käytetään voi rinnalle laittaa Auvitun ja kenties Motinin.
Mielestäni pakeista Schmaltz ei ole sen luokan vahvistus, että olisi tarvinnut värvätä rapakon takaa, mutta jos halvalla tuli, niin ok. Hän ei ole ns. hyökkäävä tai "kädellinen" pakki. Se on nähty jo muutaman kerran siniviivalla, kun hän hukkaa kiekon viivan yli. Menee samaan kategoriaan Motinin, Ahosen ja Karjalaisen kanssa. Winberg olisi ehkä pykälän hyökkäävämpi, mutta pitkä poissaolo tehnee asian vaikeaksi. Salin vaikuttaa lupaavalta. Luoto ja Teräväinen varastossa, jos kaikki terveenä.

Maalivahdit: Molemmat pelanneet mielestäni hyvin. Suurin osa päästetyistä maaleista on ollut puolustuksen virheistä, joskin jokunen olisi ollut otettavissa. Torjuntaprosentit kummallakin alle 90, mutta johtuen suuresti siitä, että laukauksia tulee harvakseen. Tosin hyvä maalivahti voi pelata myös nollapelejä.
Lohduttavaa (ja turhauttavaa, kun ei pääse näkemään peleissä) on kolmas maalivahti Taponen, jolla TP yli 92 viidestä pelistä.

Tämä siis, kun/jos kaikki terveinä, mikä on meille harvinaista. Siksi kannattaa olla kärsivällinen ja toivoa, että ihan ensimmäisten pelien hyvä tempo ja viisikkopuolustaminen sekä avaukset löytyisivät uudelleen.
Mutta yv:ssä täytyy syötöt saada nopeammaksi - samalla niin, että joku uskaltaa/malttaa rauhoittaa pelin eikä hosuta, vaan katsotaan minne syötetään - ja laukaukset tarkemmiksi.
Laukauksia pitäisi harjoitella paljon enemmän.
Tämän illan pelin jälkeen täytyy korjata tätä alkuillan viestiäni.
En sittenkään usko, että nuo ketjut toimisivat, vaan laittaisin yhdeksi (järjestys on yhdentekevä)
Hirvonen-Koivistoinen-Dyk
toiseksi
Innala-Broadhurst-Teissala
sitten vaikka Jääskä oli tänään aika onneton yksityisyrittäjä
Jääskä-Paajanen-Palola
ja
Åsten-Wirtanen-Karvinen
sillä tänään Väänänen oli heikko (ehkä pipi tai loukkaantui ja jäi pois) ja Tallberg oli aivan surkea eikä tiennyt yhtään mitä tehdä.
Edellyttäen, että kaikki ovat terveinä, mikä tuskin tulee olemaan yleistä.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
12 peliä, josta nyt 8:ssa haettu sitten tasotusta ilman veskaria. Eipä oo tasotuksia näkyny.

Aivan killeri-kausi jo tähän mennessä. Herättäkää kun noi surffaajat tekee tehoja, pakit kunnossa ja sinne täsmähaku, ja vittu opitaan voittamaan. Luuseripaskaa hävitä tällaset pelit, jossa vastustaja kuitenkin linkouksessa ison osan pelistä.

Vituttaa niin paljon, että tekis mieli pikakelata kauteen 2022-23.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Kyllähän se niin on, että IFKn joukkue on tosiaan yhtä pakkia vajaa täydellinen.

Meiltä puuttuu yksi Ohtamaa. Saamari mikä pelaaja. Ei ole varmasti halpa, mutta Fantasiarosterimaailmassa Motinin ja Palolan palkkapussilla voisi tuollaisen saadakin. Ehkä siihen yksi Teräväinen päälle, niin ollaan varmaan lähellä Aten liksaa.

Jos pakisto olisi:

"Ohtamaa" - Lyytinen
Auvitu - Schmaltz
Kotkansalo - Winberg
Ahonen / Karjalainen / Salin

voisi kakkosen laidassa vipeltääkin joku Hede tai Teissala ja joukkue olisi vain kokonaisuutena parempi.

Mutta toki se, että tuollainen Ohtamaa ylipäätänsä pelaa liigassa vielä parhaassa iässään on se, että palasi kotiin kasvattiseuraansa. Saataisiin se oma junnutuotanto kuntoon, niin voidaan unelmoidakin, että tuon tasoisia tai Pyörälän tasoisia pelaajia palaa "kotiin" vielä järkevässä iässä.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Kyllähän se niin on, että IFKn joukkue on tosiaan yhtä pakkia vajaa täydellinen.

Meiltä puuttuu yksi Ohtamaa. Saamari mikä pelaaja. Ei ole varmasti halpa, mutta Fantasiarosterimaailmassa Motinin ja Palolan palkkapussilla voisi tuollaisen saadakin. Ehkä siihen yksi Teräväinen päälle, niin ollaan varmaan lähellä Aten liksaa.

Jos pakisto olisi:

"Ohtamaa" - Lyytinen
Auvitu - Schmaltz
Kotkansalo - Winberg
Ahonen / Karjalainen / Salin

Jos tuossa olisi meidän pakisto, niin se olisi ollut tänään muodossa

"Ohtamaa" - Schmaltz
Auvitu - Kotkansalo
Ahonen - ?
?
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Kyllä se pakkivahvistusta kaipaa. Lepistö tai Kousa, mieluiten ensimmäinen. Pakko on Tobiaksen reagoida, ei näytä hyvältä.
Itse unohtaisin sen Kousan. Tuohan se hyökkäyspäähän osaamista, mutta aivan liikaa negatiivista omaan päähän (kahdella edellisellä kaudella meillä yhteensä -18) selän suoristeluineen ja muine aivopieruineen. Lepistö olisi juuri sitä mitä lääkäri määrää.
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres

Itseäni kiinnostaa kyllä kahteen viime kauteen 61 pistettä tehnyt puolustaja. Kotkansalon lisäksi on aika laihaa tuo pakkien pistetuotto, karmeita lukuja jos katsoo tilastoja. Tämä heijastuu väkisin muutamaan hyökkäyspään pelaajaan, jotka eivät saa ottelussa ainuttakaan laadukasta avausta.

Eilen sai mm. Koivistoinen peräti yhden laadukkaan passin vauhtiin, päätyi huippupaikkaan ja tolppaan. Sieltähän se pelinrakenne lähtee etenkin jos/kun pelataan tätä Peltosen kiekonhallinta vauhtilätkää. Pakisto, pakisto, pakisto.
 
Sitten näemme vain asiat eri tavalla, mutta se sallittakoon. Ainakin HIFK herättää tunteita, jos ei muuta.

Suurin ongelma on pelitavassa ja siitä johtuen siellä ei tällä hetkellä oikein kukaan tuota tehoja hyökkäyspäähän. Toivottavasti valmennuksella on tähän lääkkeet.
 
Viimeksi muokattu:

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK

Valmennuksella ei ole ollut lääkkeitä tähän mennessä mutta toivotaan että jotain keksivät. Yllättävän vähän peli on kehittynyt. Aikaa on toki kulunut vähän mutta tulee sellainen fiilis että valmennus ei laittanut perusasioita kuntoon vaan lähti hakemaan jotain ja nyt kun se ei toimikaan ollaan ihan kipsissä. Vaikea uskoa että lyhyessä ajassa perusasioita saadaankaan kuntoon.

Tänään voidaan voittaa jos vastustaja tekee riittävästi virheitä ja riittävästi hyödynnetään ne. Tuntuu että omilla avuilla voittoa ei tule vaikka hallittaisiinkin pelejä niin ei saada kokonaisuutta riittävän hyvin toimimaan.

Tänään vaikea ilta tulossa sillä hyvin valmennettu joukkue vastassa. Olisin kauden alussa luullut että meillä on se hyvin valmennettu joukkue, ei Kerholla joka pelaa uuden valmentajan kanssa kauden 2. matsinsa.
 
KanonKillar

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Mulla on kesästä lähtien ollut hiljainen epäilys, että noinkohan IFK:n joukkueessa on johtajuutta Sallista ja Lundellia korvaamaan. Heissä molemmissa nimittäin on suomalaisittain harvinaista karismaa, jota en hyvällä tahdollakaan näe nykyjoukkueen kapteenistossa. Ei tämä puute menestystä estä, mutta erityisesti vaikealla jaksolla karismaattinen liideri olisi arvokas asia.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Käydään pelaajia läpi pelaaja pelaajalta:

Innala: Pienessä seurassa on ollut kolme kautta noin 20+20 tason pelaaja. Käyrä ollut nouseva. Mielestäni IFK:ssa tulisi olla kakkosketjun pelaaja, ei johtava pelaaja.
Palola: Ura on ollut laskusuhdanteessa jo useamman kauden. Tällaiset pelaajat tulisi välttää. Ei ole millään tasolla enää riittävä kärkiketjun pelaaja Liigaan, mutta menettelee, jos vaan saisi vahvuuksia tukevat ketjukaverit itselleen.
Koivistoinen: On erinomainen kahdensuunnan sentteri ominaisuuksiltaan. Huoli on, että kestääkö pää stadissa? Jos Lukon kokoisessa seurassa maalittomuus aiheutti niin kovaa stressiä, että joutui haastattelussa tuota asiaa käsittelemään tunteikkaasti, niin miten tuo pää voisi kestää tätä karusellia täällä?
Paajanen: Tasapaksu pelaaja. Pystyy olemaan Turusen tasoisen pelaajan rinnalla hyvin, mutta lähtökohtaisesti Paajasen taso on alemmissa ketjuissa työmyyränä.
Tallberg: Täysin alempien ketjujen pelaaja. Piste. Ei ikinä, ikinä ole ollut mikään top-6 tason pelaaja.
Broadhurst: Kärkiketjun tasoinen sentteri kaikilta osin.
Dyk: Tasoa kolmosketju, hyvä työmyyrä. Toisinaan pystyy kiekolliseenkin peliin.
Jääskä: Työmyyrä alempiin ketjuihin, ei muuta.
Hirvonen: Ei ollut Ässissä mitenkään erikoinen. Paljon potentiaalia, mutta paljon raakaa työtä vielä edessä. Toistaiseksi ei ole kärkiketjujen tasoinen hyökkääjä.
Karvinen: Erinomainen nelosketjun pelaaja.
Väänänen: Erinomainen nelosketjun pelaaja.
Åsten: Tasoa nelosketju-rotaatio.
Wirtanen: Nelosketju.

Lyytinen: Hyvin vaikeasti arvioitava pakki. Toisinaan erinomainen, toisinaan katastrofi. En luottaisi joukkueen kärkipakkina. Kakkospariin lähtökohtaisesti hyvä palanen.
Kotkansalo. Top-4. Suunta vain ylöspäin.
Auvitu: Yliarvostettu, koska oli viime visiitillään todella kova. Nykyään kolmosparin pelaaja tasoltaan.
Motin: kolmosparin pakki täysin.
Ahonen: Rotaatiopakki.
Karjalainen: Seiskapakki.
Teräväinen: Ei kykeneväinen pelaamaan stadissa.
Winberg: kolmosparin yleispakki, ei hyökkäyspäähän annettavaa.
Schmaltz: Toistaiseksi on ollut vain täysin peruspakki tasoltaan kakkos-/kolmospari.

Jos näistä pareista lähtisi täyttämään rosteria niin:

xxx - Broadhurst - Palola
Innala - Koivistoinen - xxx
Hirvonen - Paajanen - Dyk
Tallberg/Jääskä - Väänänen - Karvinen
Åsten

xxx - xxx
Kotkansalo - Schmaltz
Auvitu - Motin
Winberg - Karjalainen

Väitän, että nyt liian moni on liian suuressa roolissa. Dyk, Tallberg ja Jääskä ovat sellaisia pelaajia joiden ei pitäisi löytyä ylemmistä ketjuista. Pakistossa kaikki ovat liian suuressa roolissa tasoonsa nähden.
 
Aivan nappiin analysoitu, joskin 2-4 sellaista joita itse vähän muuttaisin, mutta vain vähän.
Toki lisäisin, että pelaaja joka näkee koko kentän, kiekko hallussaan ja pystyy antamaan syöttöjä yllättäviin paikkoihin, vapauttaen meidän puusepät, jotka eivät edes osaa odottaa sitä syöttöä, jäi pois analyysista. Kyseessä on Teissala.
Meidän UTJ tai UJ on kasannut 80 % porukasta ennen Villen tuloa ja nyt rahat on ilmeisesti loppu tai kiven alla. Ei ole balanssia hyökkääjissä left-right. Oikealla on Palola, Dyk, Teissala ja Karvinen (varalla Jääskä, Heljanko). Näillä voisi vielä pärjätä oikeissa ketjuissa. Vasemmalla on Innala, Hirvonen (molemmat pyörivät kiekon kanssa eivätkä ehdi katsoa koko kenttää), Tallberg (täysin hukassa viime matsit, eikä näe kokonaisuutta ja kädet puuttuvat) ja Åsten, Hede. Vasen puoli ontuu. Sentterit: Broadhurst, Koivistoinen ok, Paajanen, Wirtanen ja Väänänen ovat puolustavia eikä meillä ole siis kolmea hyökkäävää ketjua.
Pakit: hyökkääviä Lyytinen (pitkään vielä poissa) ja Kotkansalo, joka välillä hukkaa kiekkoja tai syöttää heikosti. Auvitu, kuten totesit ei entisellään. Loput menevät kastiin stay-at-home, paitsi ehkä Winberg, Salin ja Teräväinen. Eero näistä ei pärjää puolustuksessa. Salin kokematon ja saikulla, kuten myös Winberg.
Näillä on mentävä, jos rahaa ei ole lisähankintoihin.
Mutta tuolla materiaalilla (verrattuna aiempiin kausiin), on epäreilua haukkua valmennusta. Kyllä nämä veijarit parempaan pystyvät, mutta nyt heillä on paha kipsi.
 
Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
IFKsta pari tylsää tilastofaktaa:
Corsi% : 61,4% Liigan paras
YV: 10,26% Liigan toka huonoin
AV: 85,71% 6. liigassa
5vs5 Laukaus +/- suhde: +183! Ylivoimasti Liigan paras, Tapparalla toiseksi paras, +86
5vs5 torjunta% : 87,5%, Liigan 3. huonoin
PDO: 96,6, Liigan toka huonoin.

PDO: Joukkueen laukausprosentin ja torjuntaprosentin summa tasakentällisin. Kertoo, miten joukkue suorittaa lähtökohtaiseen tasoonsa nähden. Mikäli PDO-lukema on paljon yli sadan, joukkue todennäköisesti ylisuorittaa, koska ei ole realistista olettaa, että laukaus- ja torjuntaprosentti pysyisivät erittäin korkeina erittäin kauan. PDO-lukemalla on taipumus lähestyä pitkällä aikavälillä 100 prosenttia (matemaattinen termi regressio). Tavanomainen PDO-lukema on 98–102.

Mitä tämä kaikki kertoo IFKn pelistä? No ainakin sen että joutuvat tekemään hemmetisti duunia per yksi tehty maali. Onneksi jätin tänään(kin) matsin välistä muiden kiireiden takia. Okei, myönnetään että aika helposti tällä hetkellä jätän matsit katsomatta mutta rajansa se vitutuksen määrällä mitä pieni ihminen jaksaa kantaa?
 
Theosaurus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En vain voi uskoa että tuolla tietämyksellä ( Peltonen, Murphy, Salmelainen & Co) ja tuolla pelaajamateriaalilla (Koivistoinen, Palola, Innala, Paajanen…) oikeasti voidaan pitkässä juoksussa tyriä. Eihän tuo yhtälö nyt vaan voi olla oikeesti noin huono, vai voiko?!
Nyt vaan ystävällisesti (vi#%£$u) edes se yksi hyvä pakki sisään (niinkun eilen!!) ja Broadhurst takas kehiin (heti!).
Luoto olisi ollut myös aika kova vahvistus, mutta jossain muualla oltiin hereillä (vaikka ei edes olisi ollur yhtään mitään tarvetta).
Noh, uskon Salmelaisen kykyihin reagoida tähän tilanteeseen… vielä.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Nukuttuani yön yli, olen vailla huolen häivää. Ei kai se nyt olisi ollut reilua että Ville olisi vaan tullut Liigaan, ratsastanut voitosta voittoon ja nostanut kannua ylös.

Vaaditaan tuskaa ja kasvamista. Paineessa timantit hioutuu, vastoinkäymiset kasvattavat, joukossa tyhmyys tiivistyy ja kaikki muut jutut. Nyt syödään vähän kakkendaalia ja sitten joulutauon jälkeen aletaan laskettelemaan kohti pleijareita.

Olen nyt vahva uskossani.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Toki lisäisin, että pelaaja joka näkee koko kentän, kiekko hallussaan ja pystyy antamaan syöttöjä yllättäviin paikkoihin, vapauttaen meidän puusepät, jotka eivät edes osaa odottaa sitä syöttöä, jäi pois analyysista. Kyseessä on Teissala.

Teissala unohtui tai en jaksanut listata tuohon, aivan kuten Hede ja Heljanko myöskin. Teissalalla ehdottomasti isoin potentiaali noista, mutta sanoisin, että Teissalan aika ei ole vielä. Paikkaajana Teissala menee hienosti ja rohkeesti pitäisi antaa vastuuta myös kiekollisessa roolissa silloin kun saikulla on porukkaa.

Tuo pakisto on taas yksi iso ongelma. Meidän pakistosta puuttuu terävä kärki ja se johtava pakki. Tuollaista johtavaa pakkia ei ole ollut sitten Söderholmin. Järvinen 2015-16 pääsee lähimmäksi tuota, mutta ei kuitenkaan aivan tuohon kategoriaan. Tämän lisäksi pitäisi lyötyä sellainen kiekollinen huippupakki. Jälleen kerran tuollainenkin uupuu kun Lyytinen on telakalla. Salmelaisen heikkous on ollut aina ehdottomasti kasata voittava pakisto. Kaudesta toiseen meidän pakisto sisältää paljon kysymysmerkkejä ja sen lisäksi sieltä uupuu kaudesta toiseen se johtava pakki. En edes muista milloin viimeksi meidän pakiston on voinut ennakoissa sijoittaa kärkeen. Kaudella 2015-16 varmaan viimeksi? Kärpillä on ollut tässä Ohtamaata ja Hakanpäätä. Puolestaan Tapparalla on lähestulkoon aina useampi EHT-tason pakki rosterissaan ja nyt TPS:llä on erinomainen pakisto kasassa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-

Olisi pitänyt viime kauden päätteeksi, tai jo aiemmin tarjota Ilari Melartille jotain tyyliin 250K€/vuosi useamman vuoden diilillä. Tarvetta olisi ollut niin johtavalle pelaajalle, takuuvarmalle pakille (joka osaa käsitellä niin kiekkoa kuin miestäkin) sekä omalle kasvatille. Tässä paketissa olisi ollut se kaikki.

Oon melko varma siitä, että meidän pistesarake näyttäisi huomattavasti paremmalta Mellun ollessa vaikka Teräväisen tilalla rosterissa. Fanit tykkäisivät, vaikka gimmat ei joraakaan ja fogelitkin sjungaa vähän miten sattuu..
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisi pitänyt viime kauden päätteeksi, tai jo aiemmin tarjota Ilari Melartille jotain tyyliin 250K€/vuosi useamman vuoden diilillä. Tarvetta olisi ollut niin johtavalle pelaajalle, takuuvarmalle pakille (joka osaa käsitellä niin kiekkoa kuin miestäkin) sekä omalle kasvatille. Tässä paketissa olisi ollut se kaikki.

Siinä on vain sellainen pikkuinen yksityiskohta, että toi 250k€/vuosi ei riitä alkuunkaan Melartille. Tienaa Saksassa paljon paremmin ja veroihin menee vähemmän. Plus, että ei ole osoittanut mitään haluja palata Suomeen, pikemminkin päinvastoin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös