Mainos

HIFK kaudella 2020–2021

  • 653 155
  • 3 248

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan plusmiinus -tilastossa, jos ajatellaan, että puolustajan tehtävä on auttaa joukkue voittoon etupäässä puolustamalla. Eivät ne miinukset sinne sattumalta kerry.
Jep, luulisin kanssa että juurikin puolustajien kohdalla se tilasto olisi varsin validi, koska kertoo kyllä melko tarkasti kuink ausein stiä ollaan kentällä oltu kun omassa päässä kolisee. Ja korostuu vaan, jos ei olla kentällä silloinkaan kun omat tekee maalin.

Tosin @Lätty-ylämummo tuossaylhäällä heitti ihan hyviä pointteja pelin muusta kulusta sekä hyökkääjien osuudesta tokikin tuohon tilastoon osaltaan vaikuttamassa.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Artikkelissa otetaan kantaa siihen, kuvaako +- yksittäisen pelaajan osuutta takaiskumaalin syntymiseen. Sellaiseen tarkkuuteen tuo tilasto ei tietenkään yllä. Mutta ei se täysin turha tilasto ole. Jos verrataan Kousan ja Lyytisen pelaamista, niin tosiasia on, että toisen vahtivuorolla omissa kolisee toista enemmän suhteessa kentällisen tekemiin maaleihin. Erinomainen pakki voi pelata huonossa joukkueessa, ja saada huonon +- tilaston, mutta kyllä joukkueen sisällä hän erottuu parempana tilastollisestikin saman joukkueen muihin puolustajiin verrattuna. Tilasto ei tietenkään sovellu eri joukkueiden pelaajien väliseen vertailuun, eikä kerro sitä, onko takaisku itseasiassa laiskan sentterin aiheuttama. Mutta kyllä se sen kertoo, että onko pelaaja seurassaan ollut tehollisen vai takaiskukentän osana. Ja silloin tullaankin mielenkiintoiseen asiaan. Koska puolustajat vaihtuvat hyökkäysketjujen takana, niin voiko yksittäisen puolustajan huonosta +- luvusta vetää johtopäätöksen, että juuri hän on epäonnistunut työssään? Yleensä poikkeuksellinen tilastollinen merkintä ei synny vahingossa, vaan sille on perusteet pelitapahtumien perusteella.
Analysis: Plus/Minus Sucks

Tässä linkki arcticicehockeyn artikkeliin, jossa käsitellään laskennallisesti muita plus-miinus-tilaston perusteita kuin pelaajan suorittaminen, myös suhteeseen liittyen. En itse vetäisi vain tuosta tosiasiasta kovin merkittäviä johtopäätöksiä, vaikka minustakin Kousa on varsin heikko - Lyytistäkin heikompi - omaan päähän. Kuten aiemmin toin esille, myös Lyytisellä oli Kousan kanssa tehotilastossa sama trendi sen suhteen, että kun peliaikaa tuli keskivertoa enemmän, myös tehotilasto oli suhteessa huonompi. Olisiko se ollut vielä huonompi, jos Lyytinen olisi pelannut Kousan minuutteja? Tuo trendi saattaa olla ihan vain sattumaa, mutta minusta se korostaa vain sitä, ettei kovin varmoja johtopäätöksiä kannata vetää. Kauden otoskootkaan eivät ole valtaisat. Viime kaudella Kousan ollessa jäällä 5vs5 laukaisuprosentti oli tasan 9% ja 5vs5 torjuntaprosentti 88,5%. Lyytisen vastaavat luvut olivat 6,7% ja 93,7%. Erotus menee melko selvästi Lyytisen eduksi. Onko puolustajien huonoin ja paras 5vs5 torjuntaprosentti juuri näiden kahden suorittamisesta kiinni? Epäilen.

Just how "horse shit" is the NHL's official plus-minus stat?

Edmonton journalin artikkelissa David Staples käy läpi tehotilaston syntyä, sen historiaa, ansaitsemattomia merkintöjä ja sitä kuinka plus ja miinus ovat eriarvoisia. Hänen tutkimuksensa perusteella keskimäärin 71% plusmerkinnöistä ja vain 49% miinusmerkinnöistä ovat ansaittuja.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tilasto jättää tosin huomioimatta sellaiset maaliin johtaneet tekijät kuin esim. puolustajan yhtäkkiset ja yllättävät vaihtoon lähdöt, mikä johtaa maaliin, kun pitäisi nimenomaan mennä tekemään oma duuni. Eli, estää maalinteko. Sellainenkin kummallisuus on tällä kaudella nähty, eikä se kyllä mene mitenkään valmennuksen tai edes hyökkääjien piikkiin. Mutta eipähän tullut miinusta. Se näyttää CV:ssä hyvältä, jos joku tutkii vain tilastoja.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Erinomainen pakki voi pelata huonossa joukkueessa, ja saada huonon +- tilaston, mutta kyllä joukkueen sisällä hän erottuu parempana tilastollisestikin saman joukkueen muihin puolustajiin verrattuna.
Tähän vielä erikseen sen verran, että ei erotu. Yleensä huonoimman tehotilaston omaavat pelaajat ovat juuri niitä, jotka pelaavat paljon, eli joukkueen parhaimmistoa. Tämä on myös loogista. Jos pelaat joukkueessa joka päästää enemmän maaleja kuin se tekee, mitä enemmän aikaa vietät jäällä, sitä huonompi tehotilasto sinulla todennäköisesti on.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Analysis: Plus/Minus Sucks

Tässä linkki arcticicehockeyn artikkeliin, jossa käsitellään laskennallisesti muita plus-miinus-tilaston perusteita kuin pelaajan suorittaminen, myös suhteeseen liittyen. En itse vetäisi vain tuosta tosiasiasta kovin merkittäviä johtopäätöksiä, vaikka minustakin Kousa on varsin heikko - Lyytistäkin heikompi - omaan päähän. Kuten aiemmin toin esille, myös Lyytisellä oli Kousan kanssa tehotilastossa sama trendi sen suhteen, että kun peliaikaa tuli keskivertoa enemmän, myös tehotilasto oli suhteessa huonompi. Olisiko se ollut vielä huonompi, jos Lyytinen olisi pelannut Kousan minuutteja? Tuo trendi saattaa olla ihan vain sattumaa, mutta minusta se korostaa vain sitä, ettei kovin varmoja johtopäätöksiä kannata vetää. Kauden otoskootkaan eivät ole valtaisat. Viime kaudella Kousan ollessa jäällä 5vs5 laukaisuprosentti oli tasan 9% ja 5vs5 torjuntaprosentti 88,5%. Lyytisen vastaavat luvut olivat 6,7% ja 93,7%. Erotus menee melko selvästi Lyytisen eduksi. Onko puolustajien huonoin ja paras 5vs5 torjuntaprosentti juuri näiden kahden suorittamisesta kiinni? Epäilen.

Just how "horse shit" is the NHL's official plus-minus stat?

Edmonton journalin artikkelissa David Staples käy läpi tehotilaston syntyä, sen historiaa, ansaitsemattomia merkintöjä ja sitä kuinka plus ja miinus ovat eriarvoisia. Hänen tutkimuksensa perusteella keskimäärin 71% plusmerkinnöistä ja vain 49% miinusmerkinnöistä ovat ansaittuja.
Niin, itsekin olen nojannut osittain tuohon tilastoon arvioissani, mutta eniten kyllä omiin silmiini.
+/- mairittelee esim. Kousaa, sillä plussia voi kerätä yv:llä ja niissä hän on paljon jäällä, joskin myös tekee maaleja. Vastaavasti, jos hän on ollut jäällä av:lla, hän ei ole saanut miinuksia, kuten ei kukaan. Mutta Kousan kokonaistilasto on silti jatkuvasti pakkasella.
 
Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi

Saako nykyään yv:llä plussia? Kaikkea uutta sitä aina oppiikin.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Tähän vielä erikseen sen verran, että ei erotu. Yleensä huonoimman tehotilaston omaavat pelaajat ovat juuri niitä, jotka pelaavat paljon, eli joukkueen parhaimmistoa. Tämä on myös loogista. Jos pelaat joukkueessa joka päästää enemmän maaleja kuin se tekee, mitä enemmän aikaa vietät jäällä, sitä huonompi tehotilasto sinulla todennäköisesti on.
Osittain totta, mutta kyllä meillä on nuo Keränen, Åsten ja Petrell olleet ihan tilaston kärjessä miinuksien osalta, vaikka pelaavat pieniä minuutteja.
Vastaavasti joku, esim. pakki, voi useamman kauden olla vahvasti plussalla (ilman ansioita), pelatessaan neljän huomattavasti paremman kanssa ja sitten kun ketjukaverit vaihtuvat eikä maaleja enää tehdä, paljastuu karu totuus. Että se siitä näiden eri tilastojen hyvyydestä. Kyllä se mitä silmät näkevät kertoo aika paljon.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Saako nykyään yv:llä plussia? Kaikkea uutta sitä aina oppiikin.
Sorry my mistake, muistaakseni joskus on saanut muttei av:lla miinuksia.
LISÄYS: Anyway, Kousa pelaa ykkösfemmassa, jossa helpommin saa plussaa ja mielestäni hän on aivan yliarvostettu. Toki huonompiakin on puolustuksessa nähty.
TOINEN LISÄYS: Se tässä +/- -tilastossa kaikista hulluinta onkin että av ja yv eriarvoistetaan. Mielestäni molemmissa pitäisi olla sama käytäntö - joko lasketaan plussat ja miinukset tai sitten ei.
Samaten, kuten @BOL totesi, jos väärään aikaan luikkii vaihtoon, voi säästyä miinuksilta, jotka itse aiheuttaa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
IFK
Tähän vielä erikseen sen verran, että ei erotu. Yleensä huonoimman tehotilaston omaavat pelaajat ovat juuri niitä, jotka pelaavat paljon, eli joukkueen parhaimmistoa. Tämä on myös loogista. Jos pelaat joukkueessa joka päästää enemmän maaleja kuin se tekee, mitä enemmän aikaa vietät jäällä, sitä huonompi tehotilasto sinulla todennäköisesti on.

Itsekin olin pari vuotta sitten tuota mieltä, mutta tilastoniiloilun myötä olen vaihtanut kantaani.
Esimerkkini ovat viime kauden runkosarjapelit, jolloin otteluja on riittävästi.

Ensin Sport:

Geiger pelasi 49 peliä 18.52 keskimääräisellä peliajalla +7 ja Nevalainen 55 peliä 18.32 peliajalla -22
Nevalaisella enemmän pelejä, mikä hieman tasoittaa tilkannetta, mutta peliajat huomioiden ero on järkyttävä.
Oleellista on, että huonossa joukkueessa voi pelata samoilla ottelukohtaisilla peliajoilla hyvinkin erilaisin tuloksin.

Pelicans:

Pelsujen rosteri oli niin sekaisin koko kauden, että tuosta ei yleistyksiä pysty tekemään.
Hajahuomiona, että Shtshemerov 55 peliä 18.53 ajalla -16 ja Topi Jaakola, joka on nyt sentään jonkunmoisen tekijämiehen maineessa, keräsi 38 pelissä 21.31 ajalla -19
Enemmän pelejä, peliaikaa, ja pienempi miinusmerki.

Jukurit:

Erittäin epätasaiset määrät pelejä, mutta jos etsii jotenkin tasaväkisen parin ottelujen ja peliajan suhteen, niin
Piipponen 56/19.57/-7
Rindell 47/18.18/-19
Eli täälläkin paljon pelannut pakki on selvinnyt pienemmillä pyyhkeillä.

Tässä en nyt tarkemmin ota kantaa väittämääni siitä, että huonoissakin joukkueissa paremmat pakit selviävät pienemmällä miinustilillä, koska en tunne noiden joukkueiden pakkihierarkioita niin hyvin. Mutta ottelumäärät ja peliajat huomioiden uskaltaisin tulkita niin, että huonossakin joukkueessa on mahdollista pelata hyvin pienin miinuksin, Lisäksi paremmuus on hyvin subjektiivinen näkemys, jota voidaan takistella vaikka IFK:n kautta:

Motin 59/17.21/+11
Kousa 54/20.31/-11

En tiedä, lasketaanko yli- ja alivoima-ajat peliaikaan, mutta luulen niin. Keke on pelannut ylivoimaisesti eniten ylivoimaa ja vähän alivoimaa. Motinia pidetään yleisesti aivan paskana puolustajana, mutta noiden lukujen valossa hän on helmi tuohon oman pään suppiloon verrattuna. Keke teki 10 maalia ja Motin 2. Nyt täytyisi purkaa nuo Keken maalit, ja käydä läpi, kuinka tärkeitä ne olivat lopputuloksen kannalta. Oma tutinani oli, että tuohon puolustuspelin vuotamiseen nähden tehdyt maalit kävivät todella kalliiksi oman pään soidessa. Tämä taas kääntää katseet peluutuksen suuntaan, ja herättää kysymyksen, että miksi Kousa pelasi niin paljon. Ylivoimassa 6 maalia, joista kahden miehen ylivoimalla 3. Ylivoima-aikaa yht. 178.24 eli lähes 30min/maali.

Eli näillä esimerkeillä pysyn edelleen kannassani, mutta arvostan kyllä kovasti sitä, että sinulla oli antaa hyvät vasta-argumentit ja niille perustelut aiemmassa postauksessasi.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itsekin olin pari vuotta sitten tuota mieltä, mutta tilastoniiloilun myötä olen vaihtanut kantaani.
Esimerkkini ovat viime kauden runkosarjapelit, jolloin otteluja on riittävästi.

Ensin Sport:

Geiger pelasi 49 peliä 18.52 keskimääräisellä peliajalla +7 ja Nevalainen 55 peliä 18.32 peliajalla -22
Nevalaisella enemmän pelejä, mikä hieman tasoittaa tilkannetta, mutta peliajat huomioiden ero on järkyttävä.
Oleellista on, että huonossa joukkueessa voi pelata samoilla ottelukohtaisilla peliajoilla hyvinkin erilaisin tuloksin.

Pelicans:

Pelsujen rosteri oli niin sekaisin koko kauden, että tuosta ei yleistyksiä pysty tekemään.
Hajahuomiona, että Shtshemerov 55 peliä 18.53 ajalla -16 ja Topi Jaakola, joka on nyt sentään jonkunmoisen tekijämiehen maineessa, keräsi 38 pelissä 21.31 ajalla -19
Enemmän pelejä, peliaikaa, ja pienempi miinusmerki.

Jukurit:

Erittäin epätasaiset määrät pelejä, mutta jos etsii jotenkin tasaväkisen parin ottelujen ja peliajan suhteen, niin
Piipponen 56/19.57/-7
Rindell 47/18.18/-19
Eli täälläkin paljon pelannut pakki on selvinnyt pienemmillä pyyhkeillä.

Tässä en nyt tarkemmin ota kantaa väittämääni siitä, että huonoissakin joukkueissa paremmat pakit selviävät pienemmällä miinustilillä, koska en tunne noiden joukkueiden pakkihierarkioita niin hyvin. Mutta ottelumäärät ja peliajat huomioiden uskaltaisin tulkita niin, että huonossakin joukkueessa on mahdollista pelata hyvin pienin miinuksin,
Hyviä poimintoja! Asia ei toki ole niin yksinkertainen, kuten me molemmat sen esitimme. Väittäisin silti että mitä enemmän tilanne viedään äärimmäisyyteen, sitä enemmän minun väitteeni pitää paikkansa. En myöskään tarkoittanut että eniten pelaava huonon joukkueen pelaaja keräisi aina eniten miinuksia, vaan löytyy yleensä sieltä tehotilaston huonommasta päästä. Tein pikaisen vilkaisun NHL:n tilastoihin, missä peliajoissa on suuremmat erot, otteluita on enemmän ja maaleja tehdään enemmän. Sielläkin tuli poikkeuksia väitteeseeni, jopa ihan päinvastaisia jotka tukevat omaa väitettäsi. Silti pääasiassa eniten minuutteja pelanneet huonoinpien - huonoimman maalieron - joukkueiden puolustajille kerääntyi huonoin tai yksi huonoimmista joukkueen tehotilastoista.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
TOINEN LISÄYS: Se tässä +/- -tilastossa kaikista hulluinta onkin että av ja yv eriarvoistetaan. Mielestäni molemmissa pitäisi olla sama käytäntö - joko lasketaan plussat ja miinukset tai sitten ei.
Ei niitä mitään eriarvoisteta. Alivoimalla vajaalla pelaava joukkue voi maalin tehdessään saada plussan, mutta ei miinusta, ja ylivoimaa pelaava joukkue voi saada vastustajan tehdessä maalin miinuksen, mutta ei plussaa.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin, itsekin olen nojannut osittain tuohon tilastoon arvioissani, mutta eniten kyllä omiin silmiini.
+/- mairittelee esim. Kousaa, sillä plussia voi kerätä yv:llä ja niissä hän on paljon jäällä, joskin myös tekee maaleja. Vastaavasti, jos hän on ollut jäällä av:lla, hän ei ole saanut miinuksia, kuten ei kukaan. Mutta Kousan kokonaistilasto on silti jatkuvasti pakkasella.
Juu, munkaan mielestä ei +/- tilastoon ei vaikuta yli- tai alivoimalla tehdy maalit, vai onko jokin muuttunut tämän suhteen?
 
Kuhta#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ketterä, Liverpool, Sympatiat Saipalle
Juu, munkaan mielestä ei +/- tilastoon ei vaikuta yli- tai alivoimalla tehdy maalit, vai onko jokin muuttunut tämän suhteen?
Ei ole ainakaan omaan silmään uutista aiheesta osunut, eli eiköhän samoilla mennä. Tasakentällisin +/- ja av maalista + ja vastaavasti yv.llä pelaavalle - jos omissa soi.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lisäksi paremmuus on hyvin subjektiivinen näkemys, jota voidaan takistella vaikka IFK:n kautta:

Motin 59/17.21/+11
Kousa 54/20.31/-11

En tiedä, lasketaanko yli- ja alivoima-ajat peliaikaan, mutta luulen niin. Keke on pelannut ylivoimaisesti eniten ylivoimaa ja vähän alivoimaa. Motinia pidetään yleisesti aivan paskana puolustajana, mutta noiden lukujen valossa hän on helmi tuohon oman pään suppiloon verrattuna. Keke teki 10 maalia ja Motin 2. Nyt täytyisi purkaa nuo Keken maalit, ja käydä läpi, kuinka tärkeitä ne olivat lopputuloksen kannalta. Oma tutinani oli, että tuohon puolustuspelin vuotamiseen nähden tehdyt maalit kävivät todella kalliiksi oman pään soidessa. Tämä taas kääntää katseet peluutuksen suuntaan, ja herättää kysymyksen, että miksi Kousa pelasi niin paljon. Ylivoimassa 6 maalia, joista kahden miehen ylivoimalla 3. Ylivoima-aikaa yht. 178.24 eli lähes 30min/maali.

Eli näillä esimerkeillä pysyn edelleen kannassani, mutta arvostan kyllä kovasti sitä, että sinulla oli antaa hyvät vasta-argumentit ja niille perustelut aiemmassa postauksessasi.
Yli- ja alivoima lasketaan peliaikaan. Kekeä puolustan sen verran, että Kousa ei saa tuohon tehotilastoon mitään palkintoa ylivoimalla tulleista pisteistä ja maaleista joihin ei ole ollut tehopisteen arvoisesti mukana. Kousa teki hurjat 21 tehopistettä ylivoimalla. Kousa pelasi joukkueesta eniten ylivoimaa, joka oli sarjan toiseksi paras. HIFK teki lähes kolmasosan maaleistaan ylivoimalla. Minusta Kousan hyöty joukkueelle on päivänselvästi plussan puolella. Olen kuitenkin peluutuksen kyseenalaistamisesta kanssasi samaa mieltä. En ylivoiman osalta, sillä siellä Kousa on paikkansa ansainnut, vaan tasaviisikoin. Kousa ei ole minusta vastannut tasaviisikoin huutoon. Sen sijaan hän on jäähyillyt ja hänen höntyilynsä ja laiska pelaamisensa ovat aiheuttaneet vaaratilanteita, joista on syntynyt maaleja. Kousa sai 20 kahden minuutin jäähyä, mikä oli koko sarjassa seitsemänneksi eniten. Se on myös kuusi kahden minuutin jäähyä enemmän kuin HIFK:n seuraavaksi eniten jäähyjä omaavalla pelaajalla (Keränen ja Varakas). Minusta Kousan ei pitäisi olla HIFK:n ykköspakki, vaan ykkösylivoimaa pelaava kakkosparin puolustaja, joka pelaa reilun kahdenkymmenen minuutin sijaan noin 18 minuuttia ottelua kohden.

Motinista en itse pidä lähinnä mielikuvituksettoman viivapelin ja pelaajatyypin ylimiehityksen takia. Minulle on myös arvoitus, miksi Motin on hyökkäyspään aloituksissa niin paljon useammin kuin puolustuspään aloituksissa, vaikka hyökkäyspään vahvuudet tuntuvat rajoittuvan hyvään viivan kiinni pitämiseen. En vastusta ajatusta että Motin olisi otettu himan turhaan silmätikuksi ja yksittäinen näkyvä virhe saattaa pilata hyvänkin pelin fanien silmissä.
 
Viimeksi muokattu:

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Kousahan olisi loistava haku, jos vierellä pelaisi oikeasti erinomainen pakki. Luokkaa J.Järvinen edellisellä visiitillään. Nyt Kousa on keskinkertainen, koska hänen heikkoutensa tulevat liian voimakkaasti esiin.

On täysin mahdollista, että Salmelaisella oli ennen koronan laskeutumista ajatus hankkia J.Järvisen tilalle "uusi J.Järvinen", mutta sitä emme saa tietää. Nyt sitten on hieman kusiset paikat ton pakiston kanssa.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Ei niitä mitään eriarvoisteta. Alivoimalla vajaalla pelaava joukkue voi maalin tehdessään saada plussan, mutta ei miinusta, ja ylivoimaa pelaava joukkue voi saada vastustajan tehdessä maalin miinuksen, mutta ei plussaa.
No ok, jos katsotaan asiaa noin, että toinen voi saada plussan ja toinen miinuksen.
 
Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
No ok, jos katsotaan asiaa noin, että toinen voi saada plussan ja toinen miinuksen.
Niinhän sitä aika yllättäen katsotaan. Joskus joku voi tehdä maalin ja toinen päästää. Kvanttiteoriaa ei tähän kuitenkaan tarvita, vaan katsottaessa näkee juurikin sitä mitä tapahtuu.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Yli- ja alivoima lasketaan peliaikaan. Kekeä puolustan sen verran, että Kousa ei saa tuohon tehotilastoon mitään palkintoa ylivoimalla tulleista pisteistä ja maaleista joihin ei ole ollut tehopisteen arvoisesti mukana. Kousa teki hurjat 21 tehopistettä ylivoimalla. Kousa pelasi joukkueesta eniten ylivoimaa, joka oli sarjan toiseksi paras. HIFK teki lähes kolmasosan maaleistaan ylivoimalla. Minusta Kousan hyöty joukkueelle on päivänselvästi plussan puolella. Olen kuitenkin peluutuksen kyseenalaistamisesta kanssasi samaa mieltä. En ylivoiman osalta, sillä siellä Kousa on paikkansa ansainnut, vaan tasaviisikoin. Kousa ei ole minusta vastannut tasaviisikoin huutoon. Sen sijaan hän on jäähyillyt ja hänen höntyilynsä ja laiska pelaamisensa ovat aiheuttaneet vaaratilanteita, joista on syntynyt maaleja. Kousa sai 20 kahden minuutin jäähyä, mikä oli koko sarjassa seitsemänneksi eniten. Se on myös kuusi kahden minuutin jäähyä enemmän kuin HIFK:n seuraavaksi eniten jäähyjä omaavalla pelaajalla (Keränen ja Varakas). Minusta Kousan ei pitäisi olla HIFK:n ykköspakki, vaan ykkösylivoimaa pelaava kakkosparin puolustaja, joka pelaa reilun kahdenkymmenen minuutin sijaan noin 18 minuuttia ottelua kohden.

Motinista en itse pidä lähinnä mielikuvituksettoman viivapelin ja pelaajatyypin ylimiehityksen takia. Minulle on myös arvoitus, miksi Motin on hyökkäyspään aloituksissa niin paljon useammin kuin puolustuspään aloituksissa, vaikka hyökkäyspään vahvuudet tuntuvat rajoittuvan hyvään viivan kiinni pitämiseen. En vastusta ajatusta että Motin olisi otettu himan turhaan silmätikuksi ja yksittäinen näkyvä virhe saattaa pilata hyvänkin pelin fanien silmissä.
Ostan.
Itsekin pidän Kousaa kelpo kiekkoilijana, mutten ykköspakkina ainakaan IFK:hon. Topparina hän olisi loistava, mutta siihen ei taas lätkävalmentajien pelikirjat veny. Lätkässä pelataan suurin osa ajasta 5vs5, joka usein jauhetaan tasan, ja ratkaisut syntyy erikoistilanteista. Alivoimaa turha miettiä Keken tapauksessa, mutta riittääkö ylivoimateho 5vs5 pelissä vuotamiseen, jossa vihu tulee aika usein Keken kaistaa ylös, tai hyödyntää Keken oman maalin eteen jättämän miesvajeen tekemällä maalin juuri siitä maalin edestä, missä puolustaja paikka pitäisi olla. Toistaiseksi muussa pakistossa ei kenenkään kyvyt ole riittäneet Keken vajaapelaamisen paikkaamiseen. Ja tämä Salmelaisen pitää miettiä tarkkaan seuraavaan rosteriin.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos käytetään linkittämässäni Edmonton Journalin artikkelissa David Staplesin esiin tuomia Neilson systeemin antamia keskiarvoja "korjaamaan" HIFK:n puolustajien tehotilasto näyttäisi se tältä:

Neilson system:
NimiO+-±+-±
Motin, Johan5931201122,019,812,21
Lyytinen, Joonas4625151017,757,3510,4
Varakas, Ville533829926,9814,2112,77
Järvinen, Joonas483125622,0112,259,76
Winberg, Tobias *301612411,365,885,48
Ahonen, Rony583128322,0113,728,29
Laakso, Aleksi46917−86,398,33−1,94
Kousa, Mikko543344−1123,4321,561,87

Eli plussille on annettu 0,71 kerroin ja miinuksille 0,49 kerroin. Ihan alkuun on varmasti hyvä korostaa, etteivät nämä luvut ole mikään totuus, vaan Staplesin useamman kauden osalta saamat keskiarvot itse Neilson systeemillä laskemilleen Edmonton Oilersin pelaajien plussille ja miinuksille. Pelaajakohtaisesti keskiarvoista löytyisi varmasti eroavaisuuksia ja yleisen keskiarvon käyttäminen on vain suuntaa antavaa. Esimerkiksi Kousan kohdalla olen valmis uskomaan, että hän ansaitsee keskiarvoa enemmän miinuksia.

Neilson systeemin keskiarvoja soveltamalla ero etenkin Kousan tehotilastossa on melko dramaattinen. Tässä ei myöskään ole huomioitu Kousalla olevaa HIFK:n puolustuksen huonointa 5vs5 torjuntaprosenttia, jota en ainakaan iste laittaisi puhtaasti Kousan suorittamisen piikkiin. Muitakin huomioitavia asioita löytyy, kun lähtee tehotilastosta vetämään johtopäätöksiä.

Today, many argue that plus-minus is meaningless because it depends on far too many variables. These include quality of linemates, team systems, deployment, personal shooting percentage, team shooting percentage, team save percentage and sheer luck.

The History and Future of Hockey's Most Polarizing Statistic - Sportsnet.ca

Tämä viesti nyt vain osoituksena, ettei Kousan tehotilasto todennäköisesti tai välttämättä ole niin surkea kuin miltä se vaikuttaa.
 
4

444

Ylipäänsä minkään yksittäisen tilaston toljottaminen on perin juurin pöljää puuhaa. Tietyllä tapaa vähän sama kuin sanoisi, että F1-auton aerodynamiikka ei ole kunnossa, kun se kuluttaa niin pirusti polttoainetta. Ei Muuttinia tai Ahosta voi pitää huonona puolustajana vain siksi, että keräävät paljon miinuksia. Siihen lopputulokseen pääemiseksi on syytä ottaa huomioon myös muita tilastoja sekä lisäksi asioita, joita yksikään tilasto ei kykene huomioimaan eli ratkaisuja kentällä.
Yksinään tarkasteltuna tehotilasto on aivan paskanhailea merkitykseltään, koska se ei mittaa mitään muuta kuin sitä, onko pelaaja ollut kentällä silloin kuin maali on syntynyt, pois lukien tietyt erikoistilanteet. Se voi olla kuitenkin hyödyllinen tilasto silloin, kun sitä käytetään yhdessä muiden tilastojen kanssa ja analysoidaan kunnolla, mitä kaikkea numeroiden taustalla on.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Kyllä, olen @Ishmael ja @Pepper Jack kanssa samaa mieltä, että nyt puitu +- tilasto on liian karkea ja yksinkertainen työkalu yksinään yhdenkään pelaajan arviointiin. Mutta hyvä stimulantti se on tarkkailemaan pelaajan esityksiä hieman syvällisemmin, jos arvo poikkeaa paljon odotetusta.
Odotan älykiekkosovellusten kehittyessään tarjoavan paljon tarkemman datan. Silloin voidaan analysoida yksittäisen pelaajan jään käyttöä pelitilanteeseen nähden. Pystytään tilastoimaan kaksinkamppailut ja kiekonmenetykset. Ajoitusten vaikutusta flouhun, ja ties mitä. Se tekee ehkä peruslätkästä tylsempää, mutta toisaalta antaa niille virtuooseille enemmän tilaa, jotka näkee pelin hyvin ja pystyy reagoimaan vastustajan toimivan tietyllä siihen pelitilanteeseen ohjelmoidulla tavalla.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Siihen lopputulokseen pääemiseksi on syytä ottaa huomioon myös muita tilastoja sekä lisäksi asioita, joita yksikään tilasto ei kykene huomioimaan eli ratkaisuja kentällä.
Tämä. Tässä olisikin tilastoniiloille tekemistä, kun saataisiin jokaisesta pelaajasta kerättyä pelin tulokseen vaikuttavat ratkaisut tyyliin muodossa ++/--. Eli esim. jos pelaaja x antaisi vapauttavan avaussyötön oman maalin takaa viivelähdöstä kaverille lapaan täyteen vauhtiin, joka johtaisi joko läpiajoon ja maaliin tai muutamaan poikittaissyöttöön ja maaliin, saisi tämä kaveri x siitä ++, koska teki maaliin johtaneen positiivisen ratkaisun kentällä. Kaikista pikkusyötöistä ei siis tulisi tätä tilastoa tässä keississä, vaan juurikin siitä mistä kyseinen tilanne lähtee liikenteeseen.

Vastaavasti -- voisi kertyä esim. tilanteesta, jossa x saa katkaistua rännikiekon oman maalin takaa ja koittaa vastustajan paineistaessa purkua toiseen päätyyn. Purku epäonnistuu, kun vastustaja saa pidettyä viivan, pari siirtoa siitä kavereille ja kiekko löytyy omasta maalista. Jälleen kerran, pelin tulokseen vaikuttava epäonnistunut ratkaisu.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Oliko niitä pakkeja tulossa vai ei? Jos ei muuten, niin ainakin nelosketjun hyökkääjistöön tuuraamaan vemppaajia. Pitikö se Honka (tai Mänty/Petäjä) naarata Nordikselle? Rafalski?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös