Mainos

HIFK kaudella 2020–2021

  • 652 955
  • 3 248

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Onko muut joukkueet kuin Lukko tehnyt uusia sopimuksia? Eiköhän suurin osa julkaistuista sopimuksista ole tehty jo aikoja sitten. JYP toki teki Lambertin kanssa sopimuksen, mutta löytyykö uusia kauden päättymisen jälkeen tehtyjä sopimuksia monelta liigaseuralta?
Jos tarkoitat lockdownin aikana, niin kyllä on tehty. Pelicans ja Tappara tulee nyt ensimmäisenä mieleen, mutta on niitä muitakin. Tai täsmennetään sen verran, että sopimuksia on julkaistu. Sitähän toki ei voi varmasti tietää tarkkaa päivää milloin ne sopimukset on tehty.
 
Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tätähän tämä arki on HIFK-fanina. Aina on joku projekti menossa, jolloin tekemistä ei saa arvostella. Tai pelataan edellisen valmentajan joukkueella, jolloin tekemistä ei saa arvostella. Tai pelataan uuden valmentajan ensimmäistä kautta, jolloin tekemistä ei saa arvostella. Ja nyt on korona, joten tekemistä ei saa arvostella seuraavaan kolmeen kauteen.

No ok, edellä esitettiin kärjistys kuten kaikki varmasti hiffasivat. Mutta silti; HIFK:lla on liigatasolle aivan poikkeukselliset resurssit, mutta silti koko 2000-luvulla on saavutettu yksi (1) kpl mestaruuksia. Ei kenenkään kannata hirveän syvästi ihmetellä, jos pessimismi on päässyt pesiytymään kannattajakuntaan. Onhan tämä vuosituhat ollut isossa kuvassa melkoista alisuoritusta, Valtasen kauden talouslukuja lukuunottamatta. Ne täällä mainostetut välieräpaikat ei vaan riitä pitkässä juoksussa, kun uskottavuuden nimissä pitäisi nostella kanisteriakin edes pari kertaa vuosikymmenessä. Nyt IFK on sellainen liigan Toronto Maple Leafs.

Silti mulla riittää kaikesta huolimatta luottoa Salmelaiseen, ei oikeastaan edes epäilystä asian suhteen. Mun mielestä oikea mies ruorissa. Pikkaraisesta en osaa todellakaan sanoa. Enkä oikeastaan osaa sanoa siihenkään mitään, että miten nyt koronan aikana pitäisi toimia. Lienee kristallinkirkasta että menestykseen vaaditaan vielä ne pari selkeää vahvistusta hyökkäykseen ja yksi puolustukseen. Nämä varmasti tulevatkin, mutta missä kohtaa alkavaa sesonkia? Tässä voi tapahtua vielä mitä tahansa ja seuroja voi mennä nurin. Koko kiekkokenttä voi mennä vielä pahimmillaan uusiksi. Eiköhän Salmelaisella ole se riittävä kunnianhimo reagoida, kun strategian mukaan tulee oikea hetki tai löytyy oikeat pelaajat.

Tärkeintä tässä nyt kuitenkin olisi, että se hemmetin kiekko tippuu jäähän syyskuun alussa.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Jos tarkoitat lockdownin aikana, niin kyllä on tehty. Pelicans ja Tappara tulee nyt ensimmäisenä mieleen, mutta on niitä muitakin. Tai täsmennetään sen verran, että sopimuksia on julkaistu. Sitähän toki ei voi varmasti tietää tarkkaa päivää milloin ne sopimukset on tehty.

Joo. Ei luonnollisesti ole paikattu jos viime metreillä lähti Turunen, Paajanen ja Lambert.

Mutta en mä nyt olis kateellinen muille.

Saa nähdä näkeekö Pelicans talvea. Kestääkö talous tyhjille halleille pelaamista. Toivottavasti.

Tapparalla tainnut olla 8 lähtijää ihan ydinpelaajista? Ja neljä paikkoa tähän asti? Kyllä sielläkin taidetaan tohon sisäiseen kasvuun luottaa. Toki Peltola on niin iso sisääntulija, että paikkaa ”Ville Peltosmaisesti” mitä tahansa vajetta. Siinä on niiden joukkueen tärkein pelaaja ensi kaudella. Kuuselan ja Peltolan varaan on hyvä laskea.

Lukko ei ole paikannut musta Danforthia tai Westerholmeja, Reunasta tai Heinolaa lähellekkään. Hakulinen tuli ”varmana” tuloksentekijänä sisään. Muut hankinnat ovat musta 50/50 onnistumisen suhteen. Yhtä suuri mahdollisuus floppiin ja takaovesta poistumiseen kuin läpimurtoon. Tai sitten olen missannut jonkun otsikkoja tuottavan superhankinnan. Tosin Hakulinenkin voi tehdä Jarno Kärjet Tapparassa ja epäonnistua täysin ei tutussa ympäristössä...

Kaikki huippujoukkueet: Tappara, Kärpät ja HIFK kyttäävät nyt tietoa kauden alusta ja kaikilla on kassassa rahaa. Ei tässä vielä ole kaikkia kortteja näytetty.
 
VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62

Kyllä mä Lukon osalta myös Skalickyä, Mattilaa ja vielä virallisesti julkaisemattomia Saarijärveä ja Audettea hyvinä vahvistuksina pidän.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Joo. Ei luonnollisesti ole paikattu jos viime metreillä lähti Turunen, Paajanen ja Lambert.

Mutta en mä nyt olis kateellinen muille.

Saa nähdä näkeekö Pelicans talvea. Kestääkö talous tyhjille halleille pelaamista. Toivottavasti.
Tästähän ei ollut kyse vaan kommentoin kyseisen nimimerkin toteamusta, että nyt sopimuksia tekevät ovat uunoja.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos tarkoitat lockdownin aikana, niin kyllä on tehty. Pelicans ja Tappara tulee nyt ensimmäisenä mieleen, mutta on niitä muitakin. Tai täsmennetään sen verran, että sopimuksia on julkaistu. Sitähän toki ei voi varmasti tietää tarkkaa päivää milloin ne sopimukset on tehty.
Pelicans nyt ei ainakaan ole tehnyt uusia sopimuksia lockdownin aikana, kun heillä on ollut osa pelaajista lomautettuna. Kyseessä on siis ollut vain aiemmin tehtyjen sopimusten julkaisuja. Olen myös antanut itseni ymmärtää, että Tapparan julkaisut ovat myös näitä, vaikka mitään vahvaa perustetta minulla ei tälle ole.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Tästähän ei ollut kyse vaan kommentoin kyseisen nimimerkin toteamusta, että nyt sopimuksia tekevät ovat uunoja.

Sori. Vastaukseni oli kryptinen ja siitä jäi copy pasten takia yksi lause pois:

”Sitähän ei tiedä kuka on oikeassa näistä joukkueista. Kauden mahdollinen viivästyminen sen näyttää. HIFKn tilanteen ymmärrän”

Edit. Siis tuosta alusta ennen kun kommentoin, ettei Turusta, Paajasta ja Lamberttia lähetty vielä paikkaamaan.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kun joukkueeseen on nyt jo pistetty 2-3 miljoonaa, niin en kyllä hemmetti sivuuttaisi juuri sopivaa 2-3 sadantonnin sentteripalasta tästä nyt koronasta huolimatta. Se miten kausi pelataan tai ei pelata, niin sitä ei tiedä kukaan. Mutta hommataan me nyt se tarvittava palanen, ja sitten sentterilaiturit voivat sitä yhtä palasta pelata keskellä, ja jätetään se "toinen sentterihaku" sitten vaikka myöhemmäksi.
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä. Urheilu yli lajirajojen
Mikä aika tahansa vuodessa mitään et saa arvostella, tai kritisoida. Aina tulee joku polkaisemaan sinut maahan ja esittämään faktoina, että miksi juuri nyt on tilanne tämä! Fakta on kuitenkin se, että viimeinen mestaruuskin on kohta kymmenen vuoden takaa. @Luke hyvin kirjoittikin että aina on joku projekti kesken, on loukkaantumisia, on potkuja, on riitoja joukkueen sisällä jne jne. Mikään ei IFK:ssa ole muuttunut!
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olen. Ehdottomasti.

Miksi? Jokatapauksessa joukkue on oltava, jos kauteen haluaa lähteä ja mikään ei puolla sitä asiaa, etteikö kautta tultaisiin pelaamaan.

Todennäköisesti nyt niitä pelaajia saa halvemmalla mitä mahdollisesti syksyllä, kun niistä on useampi seura taistelemassa. Minun on hieman vaikeaa ymmärtää, että mitä pahaa siinä on jos joukkue halutaan kasaan ajoissa ja taloudelliset resurssit sen mahdollistaa. Siinä ollaankin sitten kusi sukassa, kun ruvetaan kuukausi ennen kauden alkua kasaamaan joukkuetta tulevaan.

Sitten se epätodennäköinen skenaario on se, että koko kausi jätetään pelaamatta, mutta siinä ei voittajia sitten ole ensimmäistäkään, vaikka kuinka olisi vetänyt säästöliekillä. Se on samalla soronnoo monelle Liiga-seuralle.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Siinä ollaankin sitten kusi sukassa, kun ruvetaan kuukausi ennen kauden alkua kasaamaan joukkuetta tulevaan.

IFK:n joukkue onkin jo "valmis". Joo, se ei tulisi olemaan materiaaliltaan kovin eikä mestarisuosikki, mutta tuolla joukkueella voisi kauteen lähteä. Olisinko tyytyväinen tuohon nykyiseen nippuun niin en missään nimessä, mutta on siinä oma potentiaalinsa kuitenkin, vaikka stadissa tarvitaan aina ylivoimainen nippu voittaakseen jotain.

Itse hommaisin sen Enlundin himaan jos mahdollista ja ne puuttuvat sentterit. Sitten alkaisi näyttämään jo huomattavasti paremmalta. Joku Matushkin kelpaisi toki myös tuonne pakistoon vielä!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
IFK:n joukkue onkin jo "valmis".

Suoraan tämä viesti ei liittynyt IFK:n joukkueen tilaan, vaan pikemminkin siihen ihmetykseen, että miksi on hölmöä hankkia nyt pelaajia.

Siitä samaa mieltä, että IFK näyttää jo näinkin valmiilta aloittamaan kauden. Huutaa mielestäni ehkä yhtä sentteriä taikka laituria, joka päättänee Sallisen pelipaikan.

Lähtijöiden lista on osaksi melko raakakin, mutta joukkue on silti pysynyt mielestäni parhaiten kasassa viime kaudesta. Viime kauden laaja materiaali IFK:ssa mahdollisti hyvät lähtäkohdat tulevaan.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Mikä aika tahansa vuodessa mitään et saa arvostella, tai kritisoida. Aina tulee joku polkaisemaan sinut maahan ja esittämään faktoina, että miksi juuri nyt on tilanne tämä! Fakta on kuitenkin se, että viimeinen mestaruuskin on kohta kymmenen vuoden takaa. @Luke hyvin kirjoittikin että aina on joku projekti kesken, on loukkaantumisia, on potkuja, on riitoja joukkueen sisällä jne jne. Mikään ei IFK:ssa ole muuttunut!

Vaikka mitään ei saa arvostella ja kritisoida, niin jostain syystä 50% kirjoituksista on arvostelua ja kritisointia. Miten helvetissä ne pääsee läpi, eikö tätä keskustelua moderoi kukaan? Ja epäileväinen hymiö loppuun.
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä. Urheilu yli lajirajojen
Vaikka mitään ei saa arvostella ja kritisoida, niin jostain syystä 50% kirjoituksista on arvostelua ja kritisointia. Miten helvetissä ne pääsee läpi, eikö tätä keskustelua moderoi kukaan? Ja epäileväinen hymiö loppuun.
Oliko tekstini vaikea lukuista? Vaikka tekstini olisi 51% arvostelevaa ja kritisoivaa, se ei poista kirjoitukseni pointtia yllä. Onko palstalla kiellettyä kirjoittaa 50% kritisoivaa ja arvostelevan vaativaa tekstiä? Tähän hämmentynyt hymiö loppuun. Pohjois-Korean fanit voivat hyvin.
 
VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
Pelicans nyt ei ainakaan ole tehnyt uusia sopimuksia lockdownin aikana, kun heillä on ollut osa pelaajista lomautettuna. Kyseessä on siis ollut vain aiemmin tehtyjen sopimusten julkaisuja. Olen myös antanut itseni ymmärtää, että Tapparan julkaisut ovat myös näitä, vaikka mitään vahvaa perustetta minulla ei tälle ole.

Jännä, miten Bartosakin sopimus voi olla aiemmin tehty. Hänen edellisessä sopparissaan kun oli pykälä, että automaattinen optiovuosi tulee voimaan,mikäli Modo nousee. Ja nousun kariutumisen varmisti korona. Eli päivänselvästi tuo on tehty lockdownin aikaan.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Hankitaanpa niitä puuttuvia pelaajia nyt, elo- tai syyskuussa tai vaikkapa joulupukilta, niin tämä palsta lienee oikea näille spekulaatioille.
Kuten jo aiemmin totesin, ovat yritykset jotka eivät harvenna rivejään ja huolehtii työvoimastaan vahvoja, kun kriiseistä tullaan ulos. Silloin muut vasta heräilevät.

En sano että pitäisi panna rahaa menemään, nyt kun menojakin on aika lailla viime vuoden budjettiin verrattuna karsiintunut. Vrt. Turunen, Paajanen, Lambert, Keränen, Nykopp, Engberg, Järvinen, Engren... ja tulijoina vain Halonen, Karjalainen ja Väänänen.
Jos muut joukkueet eivät ole solmineet uusia, vaan kaikki ovat ennen coronaa solmittuja, niin herää kysymys miksi ei meillä oltu ihan kärjessä (tai miksi olimme peräti myöhässä) hankintojen suhteen? Voihan tässä tilanteessa todeta että on aikamoinen säkä ettei utj ollut ns. ajoissa liikkeellä.

Toisaalta taas, kun sanotaan ettei nyt pidä solmia uusia sopimuksia, niin kyllä niiden solmimiseen edullisesti on keinot, mikäli osaa neuvotella. Käsittääkseni on nyt ostajan markkinat. Voisihan sitä sopia, että liksa lähtee liikkeelle pelien alkaessa tai miedommin niin, että pelaaja saa ruokakorin hinnan mukaisen korvauksen kunnes pelit alkavat ja sitten enemmän. Parempi tuo kuin ei mitään tuloa pelaajalle.

Itse uskon, että viime aikojen sopparit ovat ns. uusia - miksi joukkueet olisivat niitä muuten pihdanneet? Hidastaakseen kausarimyyntiä?
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@Via Dolorosa , mielestäni selitin jo varsin selvästi, miksi on hölmöä hankkia lisää pelaajia tässä vaiheessa. Itse lähestyn asiaa kokonaisuuden kannalta, en yksittäisen kauden. Ja näissä vallitsevissa olosuhteissa menen talous edellä.

HIFK:lta puuttuu pari sentteriä. Jos sellaisia Liigaan riittävän hyviä keskushyökkääjiä ei löydy, kun kauden kohtalo on selvä, on se joukkueen kasaajan huonoutta. Ja mun pilvilinnani on rakennettu sen varaan, että organisaatiosta löytyy sellainen henkilö, joka tällaiset pelaajat löytää. Kun se on vähän niin kuin hänen duuninsa ja on osannut muillekin pelipaikoille ihan asiallisia kavereita hankkia. Pelaajan onnistuminen on sitten lopulta monen asian summa, mutta kyllä moisia pelaajia edes paperilla on tänne mahdollista hankkia. Jos en siihen uskoisi, ei tässä kannatustouhussa olisi mitään järkeä. Henkilökohtaisesti ei kiinnosta odotella yhdenkään yksilön epäonnistumista, vaikka niitäkin toki aina tulee, vaan kyllä tässä lähdetään posin kautta liikkeelle.

Uskon myös, että ensi kausi pelataan, vaikka en uskokaan, että kaikki menee automaattisesti kuten aiempina kausina. Kaikki riippuu koronaviruksesta ja sen vaikutuksista yhteiskunnan toimivuuteen.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jännä, miten Bartosakin sopimus voi olla aiemmin tehty. Hänen edellisessä sopparissaan kun oli pykälä, että automaattinen optiovuosi tulee voimaan,mikäli Modo nousee. Ja nousun kariutumisen varmisti korona. Eli päivänselvästi tuo on tehty lockdownin aikaan.
Pelicansin pelaajia koskevat yt:t alkoivatkin tosiaan vasta 15.4. ja ennen sitä he ehkä tekivätkin sopimuksia. Jos näin tekivät ja päätyivät vielä sen jälkeen lomauttamaan pelaajia, komppaan nimimerkkiä @BOL ja pidän heidän toimintaansa uunona.

Lukko taas saa rahoitusta RTK:lta eikä heidän tulonsa näin ollen nojaa muiden tapaan jääkiekon varaan. En näe mitään vikaa siinä, että he tekevät uusia sopimuksia, mutta Lukko ei myöskään ole kovin hyvä vertauskuva tässä tilanteessa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL
Suosikkijoukkue
IFK
Hmm... jos avaan omia pohdintoja muutaman viimeisimmän sivun aiheista vaikka kukaan ei toki kysynytkään:

- Tarvitaanko lisää pelaajia?

Kyllä, ihan lukumäärällisestikin voidaan todeta, että tarvitaan. Laatupuoli on aina enemmän tulkinnallinen kysymys.

- Hankintaanko lisää pelaajia?

Kyllä, näin on Salmelainen&Pikkarainen ihan julkisestikin todennut.

- Onko juuri nyt oikea aika tehdä kalliita soppareita?

Mielestäni ei, sillä epävarmuustekijöitä on toistaiseksi liikaa. Tämä ei tarkoita sitä, että Salmelainen olisi laiska tai ymmärtämätön.

- Onko joukkue nyt tarpeeksi hyvä tai mielenkiintoinen?

Oli tai ei, se on silti IFK ja seuraan kaikki matsit jotka vaan pystyn, muutaman myös paikan päällä. Karjalainen on kiinnostava pelaaja, samoin Varakas ja Lundell.
 
KanonKillar

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Vaikka itse toivoin pari sivua taaksepäin rekryuutisia (koska on kauhea ikävä lätkää ja IFK:ta!), pidän täysin oikeana varovaisuutta sitoutua mihinkään lisäkuluihin nykytilanteessa. Jos ja kun ensi kautta ei ainakaan alkuvaiheessa pelata yleisölle, seuran tulot laskevat lujasti. Se, että joku muu seura rekrytoi konkurssiriskistä huolimatta (Pelicans) ja jollain voi olla päärahoittajan kassa käytettävissä (Lukko), ei meidän riskiä muuksi muuta.

Minä en ole lukenut yhtään viestiä, jossa kiellettäisiin esittämästä vaihtoehtoisia näkemyksiä. Koko keskustelun idea lienee se, että kaikki mielipiteet ovat sallittuja - myös ne, joista minä tai sinä emme ole samaa mieltä.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Jatkoajan arvostelu edellisen kauden senttereistä (vaikka tyrmäävä olikin) sai minut taas toivomaan positiivisesti, että ensi kaudella meidän budjetti riittäisi siihen että meillä olisi kaksi (2) sentteriä TOP 5:ssä. Nyt kun ei ollut valitettavasti yhtään. Siellä taisi olla Danforth, Kunyk, Morley, Lammikko ja Leino.
Laitahyökkääjien ykkönen oli sentään Turunen. Hän oli ainoa meidän äijä, nimetyistä 20:stä.
Eri paikkojen TOP 5:n lisäksi erityismainintoja tuli useille pelaajille.
Kärpät vei ja muut vikisi. He saivat 5 TOP 5:een ja 3 lisämainintaa.
Tappara 4 + 3
Lukko 3 + 5
Ilves 3 + 2
KooKoo 2 + 2
HIFK 1 + 2, siis Turunen, Paajanen ja Dyk
HPK ja JYP kummatkin 1 + 1
SaiPa 0 + 2
Pelicans, Sport, TPS ja Ässät kukin 0 +1.
Toki nuo on toimittajien valitsemia, mutta kyllä ne aika hyvin kertovat missä mentiin.
Mainituista viidestä sentteristä ensi kaudella vain Kunyk pelaa Liigaa Kärpissä.
Nyt meillä on loistava tilaisuus (sitten syksyllä) hankkia ainakin yksi todella kovempi. Lundell tai se toinen voisi nousta sitten toiseksi TOP 5:een.
 
Sinänsä olen samoilla linjoilla, että meiltä puuttui ihan sellaisia kärkipelaajia alakerrasta, kun sekä Kousa että Järvinen alitti sen tason, jota heiltä voisi odottaa. Toki Lundell olisi voinut ilman tuota loukkiaan olla paljon parempi jo viime kaudella.

Mutta kuka urheilutoimittaja ei näe Jere Sallisen olevan sarjan ihan kärkipelaajia omassa roolissaan? Johtaja, alivoimapelaaja, ylivoiman maaliedusta ja samalla 20 häkkiä... montako kaksinkamppailua hävisi kauden aikana?

En jotenkin jaksa olla huolissani...Niin kauan kun Lundell jää. Sitten jos Lundell lähtee, niin heitä itsekin pyyhkeen kehään.

Kunhan jää, niin sen ja Sallisen varaan voi rakentaa paljon. Sitten jos Leskinen saa pelata terveenä ja siten palaa tasolleen, niin tulee mahdollisesti ensi kaudella olemaan ehkä pistepörssivoittaja. Dyk saattaa taistella siitä hänen kanssaan...

Mutta kiinnostavia aikoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös