Mainos

HIFK kaudella 2019–2020

  • 758 114
  • 3 319

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En usko, että kumpikaan kaksikosta Engren-Tuohimaa saa enempää kuin 200k€ kaudessa.

Toki olen siitä huolimatta sitä mieltä, että tuossa on budjetoitu ainakin 100k€ liikaa veskareihin.

Mielestäni on hyvin yliampuvaa, että joukkueessa on kaksi 1. maalivahtia. Yksi hyvä ykkönen olisi riittänyt erinomaisesti ja kaveriksi olisi kelvannut niin ikään erinomaisesti Halonen. Todella erikoinen ratkaisu HIFK:lta.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit

Vahvasti eriävä mielipide tähän. Halosen kuluneen kauden näytöillä olisi ollut liian iso riski, että meillä olisi ollut "uusi Ruusu" käsissämme. Lisäksi täytyy muistaa, että IFK:ssa Tuohimaan kanssa olisi ollut suurimmaksi osaksi luukkuvahdin roolia tarjolla ja tämä taas ei palvele optimaalisesti nuoren pelaajan kehitystä, jonka vuoksi oli mielestäni perusteltua lainata hänet vuodeksi Kouvolaan kasvamaan korkoa. Vuoden päästä sitten pykälää valmiimpana IFK:hon ja veikkaan, että isompi vastuu tulevana kautena sopii mainiosti myös pelaajalle itselleen.

Tämä järjestely maksaa vähän enemmän, mutta näen, että suuressa kuvassa siitä hyötyvät kaikki. Mielestäni oikein pitkäjänteistä ajattelua Tobiakselta.

Lisäksi jos (ja kun?) toinen maalivahti on Engren, niin tuskin tämän kauden tilastoilla on ottajia niin paljon ollut, että mitään mottipäistä on jouduttu iskemään tiskiin.

E: Halusi tämän ajatella sitten vaikka niin, että kuvio rahoitetaan Finleystä säästyneillä euroilla tai sillä mitä säästetään tulosyksikön sentterin verran Lundellin palkassa, niin olen erittäin tyytyväinen, että joukkueen tärkein osa-alue, eli maalivahtiosasto, näyttäisi olevan ensi kaudeksi hyvässä jamassa. Tällä kaudella se ei ollut sitä kun toista maalivahtia ei uskaltanut peluuttaa kuin pakon sanelemana ja tämä saattoi maksaa aivan hyvin jonkusen runkosarjasijan ja sitä kautta kotiedun pudotuspeleihin.
 
Viimeksi muokattu:

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitenköhän tuon Engrenin sopimuksen optiovuoden kanssa oli sovittu? Ilmeisesti ainakin Raskin, Erosen ja Tyrväisen osalta pelaajalla oli oikeus yksipuolisesti päättää jättää optiovuosi käyttämättä, mistä voisi ajatella, että vastaisesti Engrenillä sopimukseen olisi kirjattu mahdollisuus tiettyyn päivämäärään mennessä yksipuolisesti päättää optiovuoden käyttämisestä.
 
FosaMasa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
PiTa, HIFK, Liverpool
Jännää, että Tuohimaa suostui tulemaan teille kakkosmokeksi.
Kärppien voittaessa mestaruuksia heillä on ollut maalivahtikaksikkoja, joista on ollut vaikea sanoa, kumpi on loppujen lopuksi se ykkösvahti. En nyt muista vuosia enkä nimiä, mutta ykkösvahdin paikka on vaihtunut jopa kesken play off -pelien.

Minusta tällainen kaksikko Engren - Tuohimaa osoittaisi, että IFK on tosissaan. Jää pelivaraa siihen, että toinen on loukkaantunut tai toinen on epävireessä keväällä 2020. Ja hei, valittiko kukaan tammikuussa 2018, että IFK:lla on liian hyvä maalivahtikaksikko?
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitenköhän tuon Engrenin sopimuksen optiovuoden kanssa oli sovittu? Ilmeisesti ainakin Raskin, Erosen ja Tyrväisen osalta pelaajalla oli oikeus yksipuolisesti päättää jättää optiovuosi käyttämättä, mistä voisi ajatella, että vastaisesti Engrenillä sopimukseen olisi kirjattu mahdollisuus tiettyyn päivämäärään mennessä yksipuolisesti päättää optiovuoden käyttämisestä.
Mä en valitettavasti näe kyllä Engrenin jatkolle mitään järkeä. Engrenillä on kahtena kautena ollut sopeutumisvaikeuksia kilpailutilanteeseen joukkueen sisällä ja nyt tänne astelee Frans Tuohimaa joka 90-10 todennäköisyydellä tulee nappaamaan ykköskassarin tittelin häneltä. Olisin ehkä kokenut Engrenille paremmaksi siirtyä maakuntaan, jossa olisi saanut täyden työrauhan, ehjän ja tasapainoisen (91,00% tai parempi) kauden alle. Tätä kautta uusi alku ja vielä suht nuorena (31v.) mahdollisuuden jopa rahakkaampien liigojen tolppien väliin takaisin.

Toki Tuohimaa-Engren kaksikko on helvetin hyvä Liigaan ja yksi parhaista tandemeista. Engrenin puolesta pelkään vain sitä että Tuohimaa pelaa itsensä valokeiloihin vieden sen pienenkin itseluottamuksen rippeen mikä mahdollisesti tänä keväänä Atelle tuli. Ainakaan kovin paineettomasti tulevaan kauteen hän ei pysty lähtemään.
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Kärppien voittaessa mestaruuksia heillä on ollut maalivahtikaksikkoja, joista on ollut vaikea sanoa, kumpi on loppujen lopuksi se ykkösvahti. En nyt muista vuosia enkä nimiä, mutta ykkösvahdin paikka on vaihtunut jopa kesken play off -pelien.

Minusta tällainen kaksikko Engren - Tuohimaa osoittaisi, että IFK on tosissaan. Jää pelivaraa siihen, että toinen on loukkaantunut tai toinen on epävireessä keväällä 2020. Ja hei, valittiko kukaan tammikuussa 2018, että IFK:lla on liian hyvä maalivahtikaksikko?
Varmasti HIFK:n puolelta tuota haluttukin. Tokihan tuossa tuli jo esille, että kovaa palkkaa Tuohimaa tulee nauttimaan, että suostui tulemaan takaisin eikä ole se lähtökohtaisesti varma ykkönen.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä en valitettavasti näe kyllä Engrenin jatkolle mitään järkeä. Engrenillä on kahtena kautena ollut sopeutumisvaikeuksia kilpailutilanteeseen joukkueen sisällä ja nyt tänne astelee Frans Tuohimaa joka 90-10 todennäköisyydellä tulee nappaamaan ykköskassarin tittelin häneltä. Olisin ehkä kokenut Engrenille paremmaksi siirtyä maakuntaan, jossa olisi saanut täyden työrauhan, ehjän ja tasapainoisen (91,00% tai parempi) kauden alle. Tätä kautta uusi alku ja vielä suht nuorena (31v.) mahdollisuuden jopa rahakkaampien liigojen tolppien väliin takaisin.
...

Ulkopuolelta on aina helppo sanoa, että kannattaisi mennä pienempään seuraan pienemmällä palkalla pelaamaan hyvä kausi, mutta todellisuudessa tuo sisältää pelaajan kannalta merkittäviä riskitekijöitä. Mikäli Engrenillä on ollut mahdollisuus päättää oletettavasti rahakkaan optiovuoden käyttämisestä, ymmärrän hyvin, jos hän tilastollisesti erittäin heikon kauden jälkeen ja 31-vuotiaana sen mahdollisuuden päättänyt käyttää.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Mä en valitettavasti näe kyllä Engrenin jatkolle mitään järkeä. Engrenillä on kahtena kautena ollut sopeutumisvaikeuksia kilpailutilanteeseen joukkueen sisällä ja nyt tänne astelee Frans Tuohimaa joka 90-10 todennäköisyydellä tulee nappaamaan ykköskassarin tittelin häneltä.

On totta, että Engren "hävisi" ykköskassarin paikan Lankiselle kaudella 17-18, mutta en vetäisi tästä sellaisia johtopäätöksiä, ettei pelaaja kykenisi sopeutumaan kilpailutilanteeseen. Lisäksi tällä kaudellahan mitään kilpailutilannetta ole edes ollut kun Ruusua ei ole uskaltanut peluuttaa kuin äärimmäisen pakon sanelemana.

Ainakaan kovin paineettomasti tulevaan kauteen hän ei pysty lähtemään.

Mielestäni tämän voi ajatella myös niin päin, että vaikeahkon kauden jälkeen selkeänä ykkösmaalivahtina paineet olisivat suuremmat.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ei mitään omaa tiedotustilaisuutta kannata pitää. Lehdet näköjään kertovat jo kaikki ennakkoon.
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Liian usein murheena on, ettei ole kahta hyvää maalivahtia, kuten esimerkiksi päättyneellä kaudella. Tästä syystä kauhean vaikea keksiä negatiivista ensi kauden tilanteesta. Tähän päälle Salmelainen onnistui pelaamaan omalle lupaukselle Haloselle uuden sopimuksen ja pelejä Liigassa ensi kaudelle.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mä en jaksa ainakaan valittaa ja miettiä yhtään paljonko maksaa kaksikko Tuohimaa-Engren jos ensi kauden alussa näyttää siltä, että siellä on oikeasti kivenkova joukkue jäällä, silloin mulle on aivan sama mitenkä palkat joukkueessa jakaantuvat. Enkä kyllä edes usko mihinkään ns. mottipäisiin tässä. Oma villi arvaus vain, että Tuohimaa on noin 200k€ ja Engren jotain 150k€ tms. Harvoin näistä koskaan täyttä varmuutta sitten edes saadaan.
 
Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Lappeenrannasta kuultuna Tuohimaa sai niin mottipäisen tarjouksen, ettei edes kannattanut kysellä pelipaikkaa muualta. Saa ensi kaudesta kuulemma jotain luokkaa 250-300k. Ja on käsittääkseni siinä käsityksessä, että tulee olemaan ykkösvahti, eli sopparia tehtäessä ei varmaan tiennyt, että Engren on se toinen vahti. Toki voihan Frans nousta ykköseksi hänen ohitseenkin.

Klassikko jo syntyessään. Ootteko kuulleet sitä juttua ylemiskiellossa olevasta sotilasmestarista, joka oli poistuttanut taakse jengiä sotkun katolta sukset jalassa?
 
#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
No nyt olen tyytyväinen maalivahtikaksikkoon. Engren pelasi runkosarjan penkin alle, mutta pystyi nostamaan tasoaan keväällä, kun tiesi että takana ei ole mitään. Ei mielestäni suoritus, johon täysi henkinen raunio kykenisi. Lisäksi luotan Lunkan ja muun valmennusjohdon arvioon, kun kuitenkin tilanteen paremmin tietävät. Eihän tuota optiota missään tyhjiössä ole käytetty.

Ja jos hintaa ajattelee, niin jo Finleyn poistumisella on lisäkulut katettu. Ei huono.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Moritz

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Dallas Stars
Viime kaudella oltaisiin oltu TOP 3:ssa pelkästään paremmalla maalivahtipelillä. Kuusi pistettä runkosarjassa varmasti kusi maalivahteihin, oli se sitten heikompivireinen Engren tai about 20 matsissa pelannut Ruusu. Uskon että tämän on huomioinut myös Salmelainen.
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Lukko tiedotti, ettei seura käytä ifk:hon huhutun DeFazion optiota. Sen verran katkeria olivat urheilujohtaja Sahlstedtin kommentit 40 pisteen miehestä, etten ihmettelisi, jos tosiaan siirtyy toiseen liigaseuraan.
 
Ralph

Jäsen
Mitenköhän tuon Engrenin sopimuksen optiovuoden kanssa oli sovittu? Ilmeisesti ainakin Raskin, Erosen ja Tyrväisen osalta pelaajalla oli oikeus yksipuolisesti päättää jättää optiovuosi käyttämättä, mistä voisi ajatella, että vastaisesti Engrenillä sopimukseen olisi kirjattu mahdollisuus tiettyyn päivämäärään mennessä yksipuolisesti päättää optiovuoden käyttämisestä.
Luulisi, että kaikilla on optiossa ollut mahdollisuus siirtyä ulkomaille tiettyyn päivämäärään mennessä, mutta Liigassa joukkue on HIFK.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Tilanne tällä hetkellä taitaa olla:

Turunen-Paajanen-Sallinen
Dyk-Lundell-Kangasniemi
Wärn-Jääskä-Nordgren
Petrell-Nykopp-Tallberg

...Myllylä, Engberg, Åsten, Hämäläinen

Ahonen-Kousa
Lyytinen-Varakas
Motin-Rantakari
Kankaanperä
...Laakso, Teräväinen, Seppälä, Ulander, Winberg

Tuohimaa, Halonen, Taponen

Pelaajia on kyllä sopimusmääräisesti tarpeeksi, mutta tuosta puuttuu musta 2 palasta. Yksi sentteri ja yksi alakerran lihaosaston ukko.

Hyökkäys näyttää kyllä hienolta ja uskon vielä jonkun junnun tekevän ison tasonnoston Lundellin ja Jääskän lisäksi. Esimerkiksi Myllylä noussee haastamaan Nordgrenia tuosta pisteitä tekevän "kakkoskerroksen" laiturin paikasta. Hankkisin sinne sen hyvin aloittavan sentteri, joka osaa pyörittää myös ylivoimaa. Silloin jonkun laiturin loukkaannuttua Jääskä voi siirtyä laitaan ja ollaan parempia kestämään myös loukkaantumiskierrettä ja sitä kun Nypsi on telakalla. Nykoppista pakko sanoa, että pelasi hyvin ne pari peliä mitä loppukaudesta pelasi. Ja olihan se tieto, että se vamma vaikeutti miehen pelaamista kauden aikana. Olisiko nyt vihdoin sen terveen kauden vuoro Raskin esimerkkiä seuraten...?

Alakertaan kaipaan sitä Quinceyn paikkaajaa, mutta eipä taida olla tulossa, koska sopimuspelaajia on jo aikalailla. -Mikäli sekä Rankarin että Kousan huhu pitää paikkaansa. HBL on kyllä ollut aika hyvä noissa, kun osaavat puhua sisäpiirin salakieltä.

No joopa joo. Kaiken sinun kirjoittamasi hehkutuksen jälkeen tuo kokoonpano olisi kyllä aika hitonmoinen pettymys. Ei todellakaan riitä tuo + 2 palasta, eikä todellakaan hyökkäys "näytä hienolta". Tuosta puuttuu vielä jonkin verran enemmän kärjestä, eikä sen enempää Nordgren kuin Myllyläkään haasta mitään kakkoskerrosta vaan ovat kummatkin kolmosketjun kamaa. Hyvin aloittava sentteri on pakko hankkia, mutta yhtä lailla sinne on pakko hankkia toinen, YV:llä isoimmat vahvuudet omaava, oikea sentteri.

Ja kuulin kautta rantain, että Turusenkin lähtöön ollaan varautumassa. Siihen voi liittyä tuo aiemmin kuultu huhu Jesse Saariselle tehdystä sopparitarjouksesta.

Saarinen ei kyllä paikkaa Turusta, tuo ei nyt vain riitä. Saarinen riittänee ykkösketjun laituriksi, jos sentterinä on huikea kaveri, ja Paajanen riittää sentteriksi, jos laiturina on huikea kaveri (Turunen). No ehkä Saarinen voisi toimia, jos toiselle laidalle saisi tutun tutkaparin Zohornan. Siihen vasemman laiturin paikalle ei kuitenkaan lähtökohtaisesti kelpaa muuta kuin Turunen, Enlund, Janne Keränen tai vastaavan tason pelaaja. Raskin tilalle voisi kelvata myös Zabo, jos olisi lähempänä 3v takaista kuin päättyneen kauden tasoa. Sallisesta en osaa sanoa onko aivan ykköskorin tasoa, epäilen tätä. Mutta jos ykkössentterinä on Paajanen, täytyy kummankin ykköslaiturin olla kiekollisesti timanttisia. Ja nopeita, ja mahdollisimman kokonaisvaltaisia (tyyliin Thorell, eli ei tarvitse olla erityisen fyysinen mutta täytyy osata sekä tehdä peliä että ratkaista).

Dykiä ei missään nimessä voi asetella lähtökohtaisesti kakkosketjuun. Kolmosketjun on oltava kovempitasoinen kuin Wärn-Jääskä-Nordgren, Jääskän pitäisi lähtökohtaisesti olla laiturina joka voi paikata keskellä, ja Nykoppin varaan ei voi laskea yhtään mitään.

Tämä se tilanne oikeasti on hyökkäyksen osalta:

A - Paajanen - B
Jääskä - C - Kangasniemi
Tallberg/Wärn - Lundell - Dyk +Nordgren/Myllylä
Petrell/Åsten - "Jasu" - Keränen
+Ikonen

A Enlund, JaKeränen
B Sallinen, Zabo
C Suomela, Ramstedt, Elkins (joo, hyvin erilaiset pelaajatyypit, mutta Lundell kakkosessa ja Elkins kolmosessa toimisi myös)

Sekä kiekollinen C-sentteri että "Jasu"/JonneVirtanen ovat molemmat pakollisia. Wärn mahtuu mukaan kilpailemaan peliajasta Tallbergin ja Jääskän kanssa, mutta tämäkin vaatii sen, että kaikki muut top6 laiturinpaikat (A, B, Kangasniemi) ovat täynnä laatua, ja kolmoseen jää Tallberg ja Dyk sekä varastoon Nordgren ja Myllylä.
 
Viimeksi muokattu:

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Jos puolustukseen saadaan Kousa-Rantakari-Lyytinen on kiekollinen puoli oikein hyvin kuosissa, etenkin jos Teräväisen jne tasonnostoihin on luottaminen. Ja tuolloin ei Laakson poislähteminen myöskään tunnu missään, eikä välttämättä edes O'Connorin lähtö. Mutta edelleen toistan, että tuo puolustavampien puolustajien osasto (Ahonen-Motin-Varakas-Kankaanperä) on hyvin puutteellinen ja tarvitsee yhden aivan ylimmän tason kärkinimen (Melart, Järvinen, Lindbohm) jotta sen voisi nähdä riittävänä.

Ne, jotka kristallipallostaan jotain Ulanderin tuhkimotarinoita ja peräänitkemisiä näkevät, eivät taida ymmärtää, että Kasken suhteen emme kommentoineet jälkiviisaina, vaan hyvissä ajoin nähden sen potentiaalin, mitä taas Ulanderissa ei ole yli vuoteen enää näkynyt. Jos Ulander tekee edes 8 pistettä ennen vuodenvaihdetta, olen yllättynyt. Ulanderin perään en itke etukäteen ja vaikka hän tekisi huikeat 12 pistettä ennen vuodenvaihdetta, en itkisi jälkikäteenkään. Kasken menetyksestä voivottelin melkoisesti jo etukäteen enkä ollut erityisen yllättynyt huikeista pisteistä.

Maalivahtien osaltakin toistan, että vaikka Tuohimaa-Halonen olisi parannus tämän kauden maalivahteihin (etenkin kakkosmaalivahtien osalta), en silti ole vakuuttunut että sekään on riittävä finaalipaikkaan. Olisin huomattavasti levollisemmin mielin jos mv-osasto olisi kauden alkaessa sellaista Nybaritasoa (sillä jos Nybari jossain oli hyvä, niin maalivahtiosaston tärkeyden tunnistamisessa). Husso tai Lankinen olisi lottovoitto, mutta kyllä joku Tuohimaa-Olkinuora esim. voisi olla riittävää tasoa jos ja kun finaalipaikkaa havitellaan. Heljanko taisi mennä ohi, tiedä oliko sitten edes saatavilla takaisin. Uskon että KooKoo olisi parempi mesta Haloselle ensi kaudeksi, silläkin uhalla että hänet menetettäisiin useammaksi kaudeksi, eikä häntä saisikaan enää IFK:hon seuraavalle kaudelle.
 
Halonen pelaa ensi kauden lainalla KooKoossa.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Oikeestiko täällä jeesustellaan Wärnin 25 ottelusta narreissa? IFK:sta lähdettyään on 8 kaudessa pelannut 5 muussakin joukkueessa. Jos ei Pelicans, JYP, Sotši, Kunlun tai HV71 piirtänyt juudaksen ristiä otsaan, niin miksi Jokerit tekisi näin?

Ensinnäkin miten voit verrata jotain Pelicansia, JYPiä, Sotsia, Kunlunia tai HV71:stä narreihin? Yksikään noista muista jengeistä ei nosta minkäänlaista vihaa tai tunnetta pintaan, yksikään niistä ei ole yrittänyt tappaa meidän kulttipelaajaa ja yhdelläkään niistä ei ole ollut valtalonkeroitaan kiedottuna koko suomalaisen jääkiekkoilun (liitto, tuomarit, poliittiset päättäjät, media) pallien ympärillä. Näistä ainoastaan narrit ovat aiheuttaneet suunnatonta vihaa epäreilun, epäurheilullisen, moraalittoman ja epäinhimillisen paskavuoren merkeissä.

Wärnin ottelut narreissa ei ole meriitti, muttei ylivoimainen rasitekaan. Enemmän mua vituttaa että häntä sovitellaan kaikkien toimesta huoletta kakkosketjuun ja taas petytte sitten kauden aikana kun hups yllättäen taso ei ihan riittänytkään tällaisiin utopistisiin unelmiin. Toki jos on huippukunnossa ja saa pelata koko kauden esim. Lundellin ja Kangasniemen kanssa, voisi siitä jotain tullakin, mutta lähtökohtaisesti en sovittelisi Wärniä kakkosketjuun.
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Jos puolustukseen saadaan Kousa-Rantakari-Lyytinen on kiekollinen puoli oikein hyvin kuosissa, etenkin jos Teräväisen jne tasonnostoihin on luottaminen. Ja tuolloin ei Laakson poislähteminen myöskään tunnu missään, eikä välttämättä edes O'Connorin lähtö. Mutta edelleen toistan, että tuo puolustavampien puolustajien osasto (Ahonen-Motin-Varakas-Kankaanperä) on hyvin puutteellinen ja tarvitsee yhden aivan ylimmän tason kärkinimen (Melart, Järvinen, Lindbohm) jotta sen voisi nähdä riittävänä.

Ne, jotka kristallipallostaan jotain Ulanderin tuhkimotarinoita ja peräänitkemisiä näkevät, eivät taida ymmärtää, että Kasken suhteen emme kommentoineet jälkiviisaina, vaan hyvissä ajoin nähden sen potentiaalin, mitä taas Ulanderissa ei ole yli vuoteen enää näkynyt. Jos Ulander tekee edes 8 pistettä ennen vuodenvaihdetta, olen yllättynyt. Ulanderin perään en itke etukäteen ja vaikka hän tekisi huikeat 12 pistettä ennen vuodenvaihdetta, en itkisi jälkikäteenkään. Kasken menetyksestä voivottelin melkoisesti jo etukäteen enkä ollut erityisen yllättynyt huikeista pisteistä.

Maalivahtien osaltakin toistan, että vaikka Tuohimaa-Halonen olisi parannus tämän kauden maalivahteihin (etenkin kakkosmaalivahtien osalta), en silti ole vakuuttunut että sekään on riittävä finaalipaikkaan. Olisin huomattavasti levollisemmin mielin jos mv-osasto olisi kauden alkaessa sellaista Nybaritasoa (sillä jos Nybari jossain oli hyvä, niin maalivahtiosaston tärkeyden tunnistamisessa). Husso tai Lankinen olisi lottovoitto, mutta kyllä joku Tuohimaa-Olkinuora esim. voisi olla riittävää tasoa jos ja kun finaalipaikkaa havitellaan. Heljanko taisi mennä ohi, tiedä oliko sitten edes saatavilla takaisin. Uskon että KooKoo olisi parempi mesta Haloselle ensi kaudeksi, silläkin uhalla että hänet menetettäisiin useammaksi kaudeksi, eikä häntä saisikaan enää IFK:hon seuraavalle kaudelle.

Hyviä ajatuksia ja vaatimustaso tarpeeksi kova, olen samaa mieltä monesta asiasta. Ensi kaudella ei riitä keskitaso. Muutama poiminta: Halonen pelaa Kookoossa 2019-2020, Laakso pelaa IFK:ssa 2019-2020, Olkinuora pelaa KHL:ssä 2019-2020. Teemu Turusen varaan ei kannata liikaa laskea, hyvin todennäköistä että käy anttisuomelat.
 
King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
A - Paajanen - B
Jääskä - C - Kangasniemi
Tallberg/Wärn - Lundell - Dyk +Nordgren/Myllylä
Petrell/Åsten - "Jasu" - Keränen
+Ikonen

A Enlund, JaKeränen
B Sallinen, Zabo
C Suomela, Ramstedt, Elkins (joo, hyvin erilaiset pelaajatyypit, mutta Lundell kakkosessa ja Elkins kolmosessa toimisi myös)

Sekä kiekollinen C-sentteri että "Jasu"/JonneVirtanen ovat molemmat pakollisia. Wärn mahtuu mukaan kilpailemaan peliajasta Tallbergin ja Jääskän kanssa, mutta tämäkin vaatii sen, että kaikki muut top6 laiturinpaikat (A, B, Kangasniemi) ovat täynnä laatua, ja kolmoseen jää Tallberg ja Dyk sekä varastoon Nordgren ja Myllylä.

Nämähän ovat mielipideasioita, mutta kaikella kunnioituksella, katsot kyllä vahvasti menneeseen. Lundell kolmosessa, mutta sitten sijoittaisit kauden pelaamatta ollutta Ramstedtia kakkoseen. En ymmärrä. Sama juttu, että Zabo kelpaisi ykköseen, ja onneksi teki SaiPan kanssa diilin, eikä ole se meidän ykkösen laituri. Mielestäni tässä näkyy se, ettet laske kehittymistä ollenkaan. Sen ennustaminen ei ole helppoa, mutta ainakin itse lasken todella paljon Lundellin varaan, koska kaikki merkit viittaavat siihen, että kehittyminen jatkuu yhtä huikeana kuin tämän kauden aikanakin.

Myös tuo Elkinsin roikottaminen mukana on hieman erikoista, kun kuitenkin hänelläkin suunta on vahvasti alaspäin. Elkins oli mahtava pelaaja, mutta itse en häntä enää palkkaisi, ainakaan merkittävään rooliin. Mutta mielipideasioitahan nämä ovat.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
@Lemieaux tottakai se yksi puuttuva sentteri merkkaa paljon niin kuin olen useammassa viestissä painottanut.

Eli se Santalan paikko hyvin aloittavana ja ylivoimaa pyörittävänä ukkona. En ajattele niin, että Dyk on automaattisesti kakkosketjussa vaan muodostin arvauksena mahdollisesti toimivia ketjuja.

Mutta olen eri mieltä kanssasi kokonaisuuden tasosta. Tuo kokoonpano+se sentteri olisi ollut varmasti sarjan kovin ensi kaudella. Ainakin jos katsoo millä rosteireilla noi muut jengit tuntuu ensi vuonna pelaavan.

Mutta tuskimpa tuo Turunen Suomeen jää, niin katsellaan mihin päästään ja kuinka paljon jumppaillaan ja venytellään.

Edit. ja Kakkoskerroksella tarkoitan siis sitä porukkaa, joka voi breikata kun loukkaantumisia on. @Apassi muistaakseni sitä hyvin analysoi talvella, että tuo ns. kakkoskerros eli näytönpaikkaa janoava porukka ei ollut meillä tarpeeksi laadukas. Myllylä voi juuri olla tuota kaivattua kermakuorrutusta mansikkakakun sisällä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös