Mainos

HIFK kaudella 2019–2020

  • 758 114
  • 3 319

Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jengin loukkaantumishistorian tuntien Kousa ja Lyytinen on pajalla viimeistään tokalla kolmanneksella (paskalla tsägällä samaan aikaan), niin sitten meneekin taas sormi suuhun.

Onneksi Rantakarilla on kuitenkin nimi paperissa ja Teräväinen paukuttelee jo ensi kaudella Liigassa kolmosparista piste per peli.
 

Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@Gilmore tunnut olevan hyvin kartalla nuorempien pelaajien tilanteesta, niin tiedätkö jääkö Sedoff ensi kaudeksi seuraan vai lähteekö muualle?
Nyt taisi se Sedoffinkin ensi kauden osoite selvitä, kun Red Deer Rebels varasi hänet tämän vuoden CHL Import Draftissa ja nuo varaukset ovat yleensä sellaisia, että siirtymisestä on sovittu jo etukäteen ja varaus on pelkkä pakollinen muodollisuus. Suuntana lienee siis WHL.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Totta tämä, mutta jos Lintuniemi kotiutettaisiin vielä vaikka kolmospariin Motinin pariksi, niin sitten onkin jo sen verran ukkoa kilpailemassa, että Teräväinen ja/tai Ulander joutaisi maakuntiin lainaksi kehittymään. Kanki ja Laakso jäis vielä seiskapakiks. Kivikovaltahan se rosteri tuolloin näyttäisi, mutta Birdmanin sisäistäminen tietäisi todennäköisesti pientä taantumaa omien kasvattien sisäänajossa liigaan (Lintuniemi on toki myös oma kasvatti). Vähän kaksijakoiset ajatukset tuollaisesta skenaariosta..

Jengin loukkaantumishistorian tuntien Kousa ja Lyytinen on pajalla viimeistään tokalla kolmanneksella (paskalla tsägällä samaan aikaan), niin sitten meneekin taas sormi suuhun.

Tässä viestissä on paljon asiaa. Ottaisin itsekin Lintuniemen heti, mutta mihin kannattaa ne rahat laittaa? En usko ihan verkkaripalkalla tulevan... siksikin ehkä passaisin.

Oma MuTu on, että Tobbe on laittanut takataskuun rahat yhtä sentteriä ja yhtä pakkia varten. Mieluummin ne pakkirahat käyttäisin kiekolliseen kaveriin. Lyytisen tasoisia kavereita kun näköjään voi löytyäkin, kun on hieman fyrkkaa millä kilpailla. Tai ostaa ”Suhonen” sitten tammikuussa huonommista joukkueista.

Noita peruspakkeja kyllä riittää ja saa halvallakin.

Toki jos Tobbe saisi vuokrattua pari kaveria maakuntiin ja tuota Lintuniemi sillä rahalla sisään, niin en vastustaisi.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK:n viime about vuosikymmenen Suomi-Ruotsi -akselin ulkopuolelta tehtyjen hankintojen osumatarkkuuden perusteella ihan hyvä niin. Toki jossain toisessa organisaatiossa olisi varmaan tuloksia ja toiminnan tehokkuutta analysoidessa havahduttu tekemään skouttausosastoon jotain muutoksia huomioiden etenkin Pohjois-Amerikan merkitys kansainvälisessä pelaajatuotannossa. Se, että Salmelainen avasi oman valtakautensa Koulesin tapaisella hassutteluhankinnalla, oli muutosta toivovan fanin silmään suuri pettymys.
 
Viimeksi muokattu:

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
IFK:n viime about vuosikymmenen Suomi-Ruotsi -akselin ulkopuolelta tehtyjen hankintojen osumatarkkuuden perusteella ihan hyvä niin.

joo samaa mietin, että jotenkin näiden Suomalaisten kohdalla ollaan paremmin tiedetty mitä saadaan. Pelottavan hyvä fiilis ensi kauden joukkueesta.
Viime mestaruuskin tuli vahvasti kotimaisin voimin.
 

Durden

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Totta tämä, mutta jos Lintuniemi kotiutettaisiin vielä vaikka kolmospariin Motinin pariksi, niin sitten onkin jo sen verran ukkoa kilpailemassa, että Teräväinen ja/tai Ulander joutaisi maakuntiin lainaksi kehittymään. Kanki ja Laakso jäis vielä seiskapakiks.

Lintuniemen, 23 v, kannalta taas isompi rooli jossain pienemässä seurassa voisi olla uran kannalta kiinnostavampi vaihtoehto, kuin HIFKin kolmospari. Tavoitteena kaverilla taitaa olla kuitenkin vielä NHL.
 
Lintuniemen, 23 v, kannalta taas isompi rooli jossain pienemässä seurassa voisi olla uran kannalta kiinnostavampi vaihtoehto, kuin HIFKin kolmospari. Tavoitteena kaverilla taitaa olla kuitenkin vielä NHL.

Mä en nyt pysy ihan kärryillä tässä Lintuniemen arvioinnissa ja jälleen ihmettelen tätä laatikkoleikkiä, jossa joku pelaaja määritetään tietyn ketjun pelaajaksi. Eli Lintuniemen ei kannata tulla HIFK:hon, koska työsopimukseen kirjoitetaan kolmospari? Ja toisekseen, sinne pienempiin seuroihin ehtinee vielä myöhemminkin, jos ura HIFK:ssa menisi perseelleen. Sen sijaan jos epäonnistut jossain "sportissa", niin voi olla työpaikka aika kiven alla. Tai ainakin palkassa saa taipua ja paljon.

Sitten jos otetaan ihan pieni reality check. Aikanaan viidennellä kierroksella varattu Joonas Lyytinen tuli viime kaudella HIFK:hon kesken kauden, kun ei mahtunut AHL-joukkueensa kokoonpanoon. Nyt Lyytisen kanssa samana vuonna toisella kierroksella varattu, 176 AHL-ottelua pelannut Alex Lintuniemi ei mahdu HIFK:ssa kuin "kolmospariin", kun joukkueessa on kakkosparissa Joonas Lyytinen ja Ville Varakas. Meneekö tämä laatikkoleikki nyt niin, että tämä "kakkospari" on parempia pelaajia kuin Lintuniemi? Ja eikö HIFK:n kannata siis hankkia Lintuniemeä, koska joukkueessa pitää olla kiintiöpaikka joillekin toisille?

Ei tuollaiset Lintuniemet satoja tuhansia maksa. AHL:ssä tarjolla olisi alle 100K$ vuositulot, Lintuniemen statuksella ei astella KHL:ään tai välttämättä muihinkaan eurooppalaisiin huippusarjoihin. Ja potentiaalista puhuttaessa joku Jani Hakanpää ei tullut paljoa kummemmalla track recordilla Kärppiin neljä vuotta sitten.
 

Durden

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mä en nyt pysy ihan kärryillä tässä Lintuniemen arvioinnissa ja jälleen ihmettelen tätä laatikkoleikkiä, jossa joku pelaaja määritetään tietyn ketjun pelaajaksi. Eli Lintuniemen ei kannata tulla HIFK:hon, koska työsopimukseen kirjoitetaan kolmospari?

Kommentoin siis laatikkoleikkiin, jossa lainaamani käyttäjä oli tuomassa Lintuniemeä HIFKin kolmospariin. Ja nimenomaan pelaajan näkökulmasta, seuran näkökulmaan en ottanut kantaa. Todellisuudessa toki seura ja pelaaja/agentti keskustelevat roolista joukkueessa, ja jos näkemykset roolista ja palkasta kohtaavat, niin ainekset sopimukselle on olemassa. Siihen en ottanut kantaa kuinka ison roolin Lintuniemi voisi HIFKissä ottaa, mutta jos rooli on lähtökohtaisesti kolmosparissa, kuten lainaamani käyttäjä esitti, niin nuoren pelaajan kannalta parempi vaihtoehto lienee sellainen seura, jossa on tarjolla isompaa roolia heti alusta asti. Pelaaminen kehittää.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Kommentoin siis laatikkoleikkiin, jossa lainaamani käyttäjä oli tuomassa Lintuniemeä HIFKin kolmospariin.
Lainaamasi käyttäjä nyt vaan laittoi jo joukkueessa olevat pakit Kousan, Lyytisen, Ahosen ja varauksella Varakkaan Lintuniemen edelle kahteen ekaan pariin isoimpaan vastuuseen. Eikä tietenkään ole kehittyvän pelaajan kannalta välttämättä hyvä ratkaisu tulla tuon nipun taakse kokeilemaan. Sen takia mainitsinkin, että on vähän kaksijakoiset fiilikset. Mutta siis en usko hänen edes neuvotelleen tänne tulemisesta, joten jätän asian sikseen..

PW meni sitten Turkuun parivuotisella, joten se siitäkin.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Väittäisin, että 1 pelaaja on ihan pakollinen, jotta menestystä voi haikailla, ja se on YV-sentteri hieman konservatiivisemmalla 5vs5-peliajalla, eli kolmosen keskelle. Muut 2-3 tärkeätä, muttei välttämättä ihan elintärkeät hommattavat jo ennen kauden alkua, ovat jämäkkä puolustuksen pilari, mahdollisesti Laaksoa parempi kiekollinen pakki kolmoseen ja mahdollisesti hyvin aloittava nelossentteri. Huomattavasti pienempiä reikiä nämä silti ovat kuin paatissa on ollut tapana olla. Näitä reikiä voi tsägällä paikata jopa laastareilla.

Hyökkäyksen kasaisin näin:

Turunen - Paajanen - Saarinen
Jääskä - Lundell - Kangasniemi
Sallinen/Tallberg - XX - Dyk/Nordgren
Tallberg/Petrell - YY/Sallinen - Keränen
+Åsten, Myllylä, Engberg

Jääskälle antaisin mielummin (mielestäni isomman) näytönpaikan kakkosen laidassa kuin kolmosen keskellä. Tallberg voi aloittaa nelosessa, ja nousta hierarkiassa sitten vääjäämättömien loukkaantumisten sattuessa. Nordgrenkin lienee vielä alkukaudesta kuntoutuksessa, ja saanee näyttöpaikan Dykin mahdollisesti flopatessa, loukkaantumisten sattuessa tai jos esim. Sallinen ei ihan pelaakaan riittävällä tasolla pisteidenteon osalta (puolustuspelaamisen osalta varmasti loistaa, ja voisi kenties aloitusprossan kohentuessa olla vaikka tuo "YY"). Myös Kangasniemen pelikunto on huhujen mukaan kyseenalainen eli kyllä tuonne yksi hyökkääjä (sentteri) vielä mahtuu aivan hyvin.

Toki sinne voi tunkea Jääskää tai Sallista kolmosen keskelle, ja hyvin siellä varmasti "pärjäävät", mutta sitten on aivan turha odottaa, että Tallbergit, Dykit ja Nordgrenit tekevät juuri yhtään mitään pisteitä. Menestystä ajatellen myös kolmosketjun tulisi tehdä pisteitä, eikä vain taistella hädintuskin plussalle.

Puolustus lienee kaavailuissa tämännäköinen:

Ahonen(?) - Kousa
Lyytinen - Motin(?)
Varakas - Laakso(?)/Teräväinen/Ulander
Kankaanperä/Seppälä/Winberg

Puolustuksessa on kolme kysymysmerkkiä - Ahonen, Motin ja Laakso. Ahonen on hyvä puolustaja, jota olen monta vuotta toivonut takaisin, mutta epäilyttää silti onko hänestä ykkösparin kiekottoman pelin kantajaksi. Motinin taso saattaa riittää kakkosparissa pienemmällä peliajalla, mutta aika paljon saa nostaa tasoa viime kaudesta että tuossakaan roolissa onnistuu. Nelikko Ahonen-Motin-Varakas-Kankaanperä on kaukana takuuvarmasta kiekottomien puolustajien nelikosta, mutta tuon osaston saisi kertaheitolla kuntoon yhdellä Järvisellä (joskin kätisyydet menisivät silloin uusiksi).

Kousa ja Lyytinen ovat ihan riittävät top4 kiekolliset pakit, joilla eri vahvuuksia, mutta Laakson riittävyys kolmanneksi kiekolliseksi epäilyttää hieman. Ehkä kuitenkin Teräväinen olisi jo valmis tuon roolin kantamaan, ja täytynee luottaa että jompikumpi tuon tontin hoitaa, sillä liikaa ei voi olla pakkeja varastossa ja rotaatiossa.

Tarvitaan siis taitava, syöttötaitoinen sentteri, joka tyytyy pienempään peliaikaan tasakentällisin ja taikoo suoraviivaisista laitureista maalintekijöitä, sekä pelaa paljon ylivoimaa. Tarvitaan mieluiten puolustustaitoinen, hyvä aloittaja nelossentteriksi (ellei sitten Sallinen/Keränen pysty yhdessä tämän tontin hoitamaan). Ja tarvitaan jämäkkä, riittävän nopea ja riittävän kiekollinen (siis, enemmän kuin Motin, luokkaa Järvinen) pakki joka on ennen kaikkea huippuhyvä puolustamaan. Ensimmäiseen lokeroon en tiedä kuka voisi sopia, kun Ramstedt meni ohi. Toista yhtä hyvää matchia juuri tuohon lokeroon ei varmaan koko maailmasta löydy. Tokaan sopisi Jasu (ja kenties Sallinen?) ja kolmanteen Järvinen tai "Järvinen".
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Siirretty vitutusketjusta

Minkälaiset odotukset on oltava tällä kolmosparin kiekollisella pakilla? Jos katsoo vaikka Kerhon (Markus Niemeläinen 50 1+4, Niclas Almari 42 1+4) tai Kärppien (Lasse Kukkonen 58 6+10, Mikko Niemelä 52 1+9), niin ei tuollakaan nyt varsinaisesti mitään tekijämiehiä ole ollut. Pelillisestä annista puhumattakaan. Meidän Laakson statsit viime kaudelta 34 2+8..

Viime kaudella Erosen ja Lyytisen jälkeen se kolmas kiekollinen pakki oli O'Connor, eikä Laakso. Etenkin kun Lyytinen ei ole läheskään mikään Eronen, ja vaikka ykköspakki Kousa on timanttia, soisi tuon kolmosen kiekollisen olevan O'Connorin luokkaa. Mutta kun näin on pakisto rakennettu ei sinne voi hommata vielä yhtä kiekollista, ellei sitten ovet käy toiseen suuntaan esim. Laakson tai Teräväisen osalta. Enkä usko että näin kävisi.

Aiemmin keväällä ehdotin, että sinne hommattaisiin yksi pakki jolta onnistuisi niin pisteidenteko kuin jämäkkä puolustaminenkin. Tuohon lokeroon olisi voinut Lintuniemi sopia, mutta sitä nyt on turha enää haaveilla.

Olikos viime mestaruuden kolmospari yleensä sekoitus Mikko Kurvista, Tommi Kovasta, Ari Valinia ja Ilari Melarttia. Ei silloinkaan nyt mitään mr.käsiä kolmosssa.

Kiekolliset liiderit oli Kousa ja Söderholm ja se riitti. Kokonaisuudesta se lähtee.

Ei ollut ja ei olisi riittänyt. Kousan ja Söderholmin takana tulitukea antoi Kankaanperän parina Martti Järventie. Ja tärkeä pelaaja olikin.

EDIT: Toki siis Kankaanperä-Järventie taisi pelata enimmäkseen kakkosparina. Järventie oli siis kiekollisten pakkien hierarkiassa kolmantena, muttei kolmosparissa. Kaksi kiekollisinta pystyi laittamaan ykköspariin, koska Söderholm (ja pikkuhiljaa, ehkä vasta Pelicansissa myöhemmin, Kousakin) oli niin kokonaisvaltaisesti täydellinen pakki molempiin suuntiin. Kousa-Lyytinen ei välttämättä onnistuisi olemaan yhtä kokonaisvaltainen pari myös puolustussuuntaan, mutta toisaalta jos siihen pystyisi (Paajasen avustuksella!), voisi silloin rakentaa astetta kiekollisemman ja liikkuvamman pakiston, jossa muut parit olisivat Ahonen-"Rantakari", Motin-Teräväinen/Laakso, 7-pakkina Varakas ja varalla sitten Kankaanperää, Seppälää, Ulanderia ja Winbergiä. Ja kätisyydet natsais täydellisesti. Huomaan nyt tätä kirjoittaessani, etten vieläkään osaa sanoa kumpi pakki olisi tärkeämpi hommata, kiekoton vai kiekollinen, mutta siitä pidän yhä kiinni ettei sinne voi hommata kuin yhden pakin.

Ottaisin mieluummin sen ”Järvisen” ja sitten tosiaan hyökkäykseen sen ”Jasun”.

Ennen kautta ei mustakaan tarvitse hommata kuin se nelosen VL-aloittaja. Mutta saa nähdä tuleeko ketään. Ihmettelen kyllä miksei ole sitä perusjätkää nelosen keskelle hankittu? Luulisi löytyvän.

Mutta pitäisikö siirtää tämä keskustelu asianomaisiin jaoksiinsa? Ei tämä nyt varsinainen vitutus -keskustelu ole. Säästeltäisiin tätä linjaa hieman tuonne Pitsi-turnauksen jälkeisiin tuskanhetkiin...

Järvisen mielummin kuin mr.käden? Joo, toki, varmaankin.

Mutta VL-aloittaja ei ole yhtä tärkeä palanen kuin YV-syöttökone. VL-aloittaja ei saa mitään irti Tallbergista, Nordgrenista ja Dykistä, syöttökone saisi. Nelosen keskelle saattaa riittää Sallinen tai Keränen, mutta kolmosen keskelle ei riitä kumpikaan heistä ja tuskin ainakaan vielä ensi kaudella Jääskäkään.

Olen toki Jääskän osalta mielelläni väärässä ja feenix-linnun lailla tuhkasta nousevasta mustasta joutsenesta kuoriutuukin tukimotarinan kautta yllätyksekäs pelinrakentaja, joka tekee 8+25. Rohkenen tätä nyt silti vielä hieman epäillä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Viime kaudella Erosen ja Lyytisen jälkeen se kolmas kiekollinen pakki oli O'Connor, eikä Laakso.
Juu, tiedetään. Tarkoitinkin tuossa sitä, että miks ei Laakso voisi olla se nyt tulevalla kaudella? Jos pelaisi täyden runkosarjan, niin väittäisin tehojen olevan samaa luokkaa ROCin kanssa, eli siinä parissakymmenessä pojossa. Kuka tietää, vaikka sieltä löytyisi vielä yksi vaihde lisääkin?

Eli summasummarum; en lähtis ainakaan ennen kauden alkua hakemaan sinne kolmoseen mitään kiekollista osaamista sen enempää. Tuskin muissakaan jengeissä löytyy kolmosparista yli 20 pisteen kiekollisia pakkeja..
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Viime kaudella Erosen ja Lyytisen jälkeen se kolmas kiekollinen pakki oli O'Connor, eikä Laakso. Etenkin kun Lyytinen ei ole läheskään mikään Eronen, ja vaikka ykköspakki Kousa on timanttia, soisi tuon kolmosen kiekollisen olevan O'Connorin luokkaa. Mutta kun näin on pakisto rakennettu ei sinne voi hommata vielä yhtä kiekollista, ellei sitten ovet käy toiseen suuntaan esim. Laakson tai Teräväisen osalta. Enkä usko että näin kävisi.

Jos verrataan sitä puolustajamateriaalia viime kauteen, millä ollaan nyt kausi aloittamassa, niin vertauskohteena pitäisi olla se puolustajamateriaali, millä aloitettiin viime kausi. Lyytinenhän liittyi mukaan kesken kauden ja jo tuolloin todettiin, alkuperäinen suunnitelma hänen varalleen oli vasta kaudeksi 19-20, mutta poimittiin kuljeksimasta "etuajassa", koska tuli saataville.

En minäkään olisi lähtenyt sorvaamaan jatkosopimuksia Kankaanperälle ja Laaksolle, mutta siellä nyt kuitenkin on alakerrassa määrällisesti niin paljon ukkoja, ettei uutta tule taatusti sisään ennen kuin mm. Teräväinen on vakiokokoonpanossa näyttönsä antanut. Ja näin pitää ollakin tai muutoin nuorten pelaajien sisäänajaminen olisi täysin päämäärätöntä poukkoilua.

Kaikki paukut pitäisi olla nyt sen sentterin etsimisessä, sillä tällä hetkellä niitä ei ole edes auttavaa minimimäärää. Joku "Kossila" tuohon nippuun tekisi kyllä ihmeitä.
 
Viimeksi muokattu:
J

Just-Ice-Hockey

Jos verrataan sitä puolustajamateriaalia viime kauteen, millä ollaan nyt kausi aloittamassa, niin vertauskohteena pitäisi olla se puolustajamateriaali, millä aloitettiin viime kausi. Lyytinenhän liittyi mukaan kesken kauden ja jo tuolloin todettiin, alkuperäinen suunnitelma hänen varalleen oli vasta kaudeksi 19-20, mutta poimittiin kuljeksimasta "etuajassa", koska tuli saataville.

En minäkään olisi lähtenyt sorvaamaan jatkosopimuksia Kankaanperälle ja Laaksolle, mutta siellä nyt kuitenkin on alakerrassa määrällisesti niin paljon ukkoja, ettei uutta tule taatusti sisään ennen kuin mm. Teräväinen on vakiokokoonpanossa näyttönsä antanut. Ja näin pitää ollakin tai muutoin nuorten pelaajien sisäänajaminen olisi täysin päämäärätöntä poukkoilua.

Kaikki paukut pitäisi olla nyt sen sentterin etsimisessä, sillä tällä hetkellä niitä ei ole edes auttavaa minimimäärää. Joku "Kossila" tuohon nippuun tekisi kyllä ihmeitä.

Kahdesta viimeisestä kappaleesta enemmän kuin samaa mieltä. Samoin tuosta ensimmäisen kappaleen vertailusta. Vertailukohta pitää ilman muuta olla joko a) viime kauden vastaava ajankohta tai ehkä mieluummin b) viimeisimmän mestarikauden vastaava ajankohta. Tuosta Lyytis-suunnitelman muutoksesta kysyn kuitenkin. Missä on todettu, että oli suunnitelmissa vasta ensi kaudelle mutta otettiin jo nyt ku saatiin? Kuulostaa kovin ylimieliseltä ja kestämättömältä tavalta rakentaa jääkiekkojoukkuetta.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Tuosta Lyytis-suunnitelman muutoksesta kysyn kuitenkin. Missä on todettu, että oli suunnitelmissa vasta ensi kaudelle mutta otettiin jo nyt ku saatiin? Kuulostaa kovin ylimieliseltä ja kestämättömältä tavalta rakentaa jääkiekkojoukkuetta.

Miten se on ylimielistä? Ensin tehtiin joskus viime talvena sopimus ensi kaudesta, ja kun sitten sopimus päättyneellä kaudella irtisanottiin, tarjoutui hän ennenaikaisesti liittymään jengiin ja oppimaan Pikkaraisen metodit jo keväällä. En näe tässä mitään ylimielistä tai kestämätöntä.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Tuosta Lyytis-suunnitelman muutoksesta kysyn kuitenkin. Missä on todettu, että oli suunnitelmissa vasta ensi kaudelle mutta otettiin jo nyt ku saatiin? Kuulostaa kovin ylimieliseltä ja kestämättömältä tavalta rakentaa jääkiekkojoukkuetta.

Kuvio lienee aika lähelle miten @Lemieaux tuossa edellisessä viestissä toteaakin.

"– Olimme kiinnostuneita Lyytisestä tuleville kausille, mutta eteen tuli tilaisuus saada hänet IFK:hon jo nyt. Olemme erittäin iloisia, että hän valitsi monista vaihtoehdoista meidät, sanoo urheilujohtaja Tobias Salmelainen." (lähde: TIEDOTE: IFK sopimukseen Joonas Lyytisen kanssa )

Voi aivan hyvin olla, että tuossa vaiheessa löytyi jo tulevaa kautta koskeva sopimus IFK:hon. Lyytinenhän itse sanoi haastattelussa, että oli jäänyt P-Amerikassa liian pieneen rooliin ja halusi tämän vuoksi siirtyä kesken kauden muualle isomman vastuun perässä.
 
Viimeksi muokattu:

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK toimi Lyytisen tapauksessa esimerkillisesti. Nyt saatiin ilmeisesti pidemmän ajan seurannassa ollut pelaaja kiinnitettyä pitkällä sopimuksella seuraan ja pelaajan liittyminen heti joukkueeseen on varmasti nopeuttanut hänen ns. sopeutumisprosessiaan tuleva kausi silmällä pitäen. Salmelainen totesi, että Lyytisellä oli useita vaihtoehtoja ja sen myötä voi hyvinkin olla, että pelaaja olisi jäänyt kokonaan saamatta, jos IFK ei olisi ollut aggressiivinen pelaajan värväämisessä.

Toki ymmärrän sen, että ns. ylimääräisen pelaajan hankkiminen kesken kauden puhtaasti tulevat kaudet mielessä voi tietyissä tapauksissa olla taloudellisesti liian rasittava ratkaisu tai mahdollisesti johtaa joukkueen kemiaan ja peluutukseen liittyviin ongelmiin. Lyytisen tapauksessa pelaajalle löytyi heti luontainen pelillinen tarve ja rooli joukkueesta ja oletan myös IFK:n talouden kestäneen hankinnan.
 
J

Just-Ice-Hockey

Miten se on ylimielistä? Ensin tehtiin joskus viime talvena sopimus ensi kaudesta, ja kun sitten sopimus päättyneellä kaudella irtisanottiin, tarjoutui hän ennenaikaisesti liittymään jengiin ja oppimaan Pikkaraisen metodit jo keväällä. En näe tässä mitään ylimielistä tai kestämätöntä.

Sinä, joka usein haluat pitää kiinni kielemme nyansseista ja semantiikasta vedät nyt turhan äkkinäisesti yhtäläisyysmerkin termien sopimus ja suunnitelma välille. Jos on olemassa sopimus, niin ei tietenkään ole mitään ylimielistä. Jos on olemassa pelkkä suunnitelma, on pirun ylimielistä puhua, että napattiin jo nyt, vaikka alunperin piti napata vasta ensi kaudelle. Tuollainen ajattelutapa osoittaa sekä ylimielisyyttä että täyttä sokeutta niille vaihtoehdoille mitä pelaajilla aina on tarjolla, ollen näin myös kestämätön seuran näkövinkkelistä.

Kuvio lienee aika lähelle miten @Lemieaux tuossa edellisessä viestissä toteaakin.

"– Olimme kiinnostuneita Lyytisestä tuleville kausille, mutta eteen tuli tilaisuus saada hänet IFK:hon jo nyt. Olemme erittäin iloisia, että hän valitsi monista vaihtoehdoista meidät, sanoo urheilujohtaja Tobias Salmelainen." (lähde: TIEDOTE: IFK sopimukseen Joonas Lyytisen kanssa )

Voi aivan hyvin olla, että tuossa vaiheessa löytyi jo tulevaa kautta koskeva sopimus IFK:hon. Lyytinenhän itse sanoi haastattelussa, että oli jäänyt P-Amerikassa liian pieneen rooliin ja halusi tämän vuoksi siirtyä kesken kauden muualle isomman vastuun perässä.

Kiitos vastauksesta. Tuo tiedote, niin kuin melkein kaikki IFK:n sivuille päätyvä uutisointi on mennyt minulta ohi. Tiedote tosiaan vaikuttaa siltä, että sopimus tulevasta on jo ollut olemassa tai ainakin allekirjoitusta vailla. Ei siis ollut kyse mistään Kekäläisen soitto Ruudulle Michiganiin tyylisestä suunnitelmasta. Tämän uutisen valossa ilman muuta oikein toimittu ja tosiaan suunnitelmat aikaistuivat. Kaikkinensa esimerkillistä toimintaa tapaus Lyytisessä.

Niinpä tosiaan pakkien osalta Kousa-Lyytinen-Laakso vertautuu kolmikkoon Eronen-O'Connor-Laakso. Tai ehkä mielummin Söderlholm-Järventie-Kousa mikä oli kolmikko kauteen 2010-2011 lähdettäessä. Väittäisin, että ollaan aika lähellä mestaruuskauden lähtökohtia. Laakson vaan pitää ottaa Järventien taso ja Lyytisen nousta tuon kauden Kousan tasolle. Nykyinen Kousa on kirjallisesti varmaan aikalailla samaa tasoa kuin tuon kauden Säde, ellei jopa parempi. Täysin mieletön vertailu, niin erityyppisiä nämä kolmikot ovat, mutta osoittaa silti sen, että kiekollista taitoa ei puolustukseen tarvita ilman loukkaantumisia.

Yksi keskushyökkääjä lisää jengiin. PW meni jo, mutta varmasti edelleen saatavilla on tasokkaita ja työteliäitä puolustussuuntaan vastuullisesti pelaavia senttereitä. Jos menneisyydellä vähän leikitään, niin mieluummin PW kuin Ramu tohon jengiin. Kauden aikana, mieluummin toki jo ennen kauden alkua, sitten se isäntä alakertaan. Olkoon siltä osin koodeina JJ ja IM.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lyytisen tapauksen juju löytyykin tästä lauseesta.

Lyytisen tapauksessa pelaajalle löytyi heti luontainen pelillinen tarve ja rooli joukkueesta ja oletan myös IFK:n talouden kestäneen hankinnan.
Eli, on mielestäni melko turha verrata tämän kauden aloituspakistoa viime kauden aloituspakistoon ja todeta että tilanteen olevan hyvä. Vuosi sitten siellä oli selkeästi vajausta, siitä puhuttiin tälläkin palstalla vaikka kuinka, jota Lyytinen tuli sitten paikkaamaan. Eli, jos kausien aloituspakistot ovat vastaavia, on siellä taas yhden pakin vaje. Toinen selkeä vaje joukkueessa on keskushyökkääjissä. Jos tällä porukalla kauteen lähdetään, lähdetään siitä että neljäs sentteri on joko Nykopp, Sallinen tai Keränen. Ellei sitten vedetä hatusta jotain junnua sillekin paikalle testaamaan.

Mutta, tällä kaudella ei ole CHL-otteluita, joten ei tuolla nyt ole niin suurta merkitystä. Kauden voi aloittaa tälläkin porukalla ja katsoa nouseeko sieltä joku täyttämään noita avoimia paikkoja. Riskillä tosin taas mentäisiin ja pari-kolme loukkaantumista tarkoittaisi pahimmillaan taas jotain ihmeellisiä, viime syksystä tuttuja, paniikkihakuja. Siksi epäilenkin itse että ainakin toinen noista paikoista tullaan täyttämään vielä ennen kauden alkua. Antaisi vähän pelivaraa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös