Mainos

HIFK kaudella 2019–2020

  • 758 030
  • 3 319

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Suurella riskillä vedetään, jos sentteristö on Paajanen-Lundell-Jääskä-Nykopp.

Edit: Muutenhan tuo joukkue näyttää ihan hyvältä, yksi hyvä pakki lisää ja mahdollinen Turusen korvaaja, ellei sitten Saarinen sitä jo ollut.

Siis itse en usko, että sentteristö on tuossa, mutta se Jääskän ensi kauden pelipaikka on keskellä.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kovia hankintoja, ei voi kieltää. Mutta onneksi täällä jo negasiipikin kertoo huolensa, miten puuttuu vielä noin kuusi sentteriä ja kahdeksan pakkia. Koska kyllähän joukkueen, josta poistui iso nippu profiilipelaajia, täytyy olla täysin valmis ensi kauteen jo ennen toukokuun puoliväliä.

Kyllä. Olen huolissani siitä, että yhtä kiekollista sentteriä on jumpattu kaksi kautta Salmelaisen toimesta ja ei tullut vieläkään. Muuten ihan tyytyväinen tähän hankintalistaan. Toki sitä yhtä sentteriä ja pakkia ehtii metsästämään vielä kauden alkuun mennessä, mutta saa kai sitä vähän huolissaan olla siitä, sellaista ei vieläkään tullut. Eihän tuo määrällisestikään riitä. Se sentteri on ollut se vaikein rooli hakea HIFK:ssa jo pitkään. Juuri sen paikan täyttämättä jättäminen huolettaa.

Tuo Paajanen-X-Lundell-Jääskä on se on se oma toive. X:n paikka tuossa on sijat 1-3.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Toki sitä yhtä sentteriä ja pakkia ehtii metsästämään vielä kauden alkuun mennessä, mutta saa kai sitä vähän huolissaan olla siitä, sellaista ei vieläkään tullut. Eihän tuo määrällisestikään riitä.
No tässä nyt on vielä kauden päättävä porauslauttakellunta, jossa voi tulla joku uusi nimi vielä. Ja kauden alkuun on reilut neljä kuukautta, joten jos siihen mennessä sentteritilanne on edelleen sama (tai huonompi), niin sitten voi taas jo alkaa tukistaa Tobbea. Plus laatupakki sisään myös.
 

Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sallinen on kyllä kova. Ihmetellä täytyy, ettei valinnut rahakkaampia liigoja, vai tuliko sitten mottipäinen HIFK:ltä.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Ihan hyvät ja aika odotetut julkistukset. Jos se "yksi haussa oleva pelaaja" on laadukas sentteri ja tällä kerralla sellainen löydetään, niin hyvältä näyttää. Tämän lisäksi Turunen pitää korvata jos lähtee rapakon taakse. Todennäköisemmin tuohon tontille saa kuitenkin laskea Niklas Nordgrenin.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Sallinen on kyllä kova. Ihmetellä täytyy, ettei valinnut rahakkaampia liigoja, vai tuliko sitten mottipäinen HIFK:ltä.

Samaa mieltä, olen yllättynyt ettei Sallinen ja huikean kauden pelanneet Mikko Kousa ja Frans Tuohimaa lähtenee ulkomaille.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä aihio. Melart, Lindbohm ja liigan kiekollisesti taitavin sentteri (tsekeistä tai muualta) sisään niin sitten on syötävä nakkeja juhannuksena. 1,5 miljoonaa, joka tulee takaisin menestyksen mukanaan tuomina lipputuloina / otetaan kassasta investointina garden-projektiin (sinne pitää siirtyä vakaassa nosteessa, kun lippuja on kaksinkertainen määrä myytäväksi).
 

Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Samaa mieltä, olen yllättynyt ettei Sallinen ja huikean kauden pelanneet Mikko Kousa ja Frans Tuohimaa lähtenee ulkomaille.
Kyllä, oivia hakuja Salmelaiselta, ensimmäinen hauberin näyttö juniorilta.
 

Vpiiroi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs,
Siis itse en usko, että sentteristö on tuossa, mutta se Jääskän ensi kauden pelipaikka on keskellä.
Joo samaa mieltä, että Jääskä saa mahdollisuuden keskellä. Ja niin pitää saadakin. Se on hyvä merkki kaikille että IFK on valmis panostamaan omiin pelaajiin. Tälläistä pitkäjänteistä pelaajien kehittämistä olen toivonut seuraan jo pitkään. Ja jos hommat ei pelaa niin kuin toivotaan, niin siirto laitaan tai nelosen keskelle ja kokeillaan ensi vuonna uudestaan. Silloin pitää tosiaan olla valmiina yksi keskyshyökkääjä, joka voi ottaa 3/4kentän hoitaakseen ja Jääskä siirtyy hänen tilalleen laituriksi.
1-2 sentteriä tuonne mahtuu vielä hyvin ilman että pelaajia on liikaa, ja yksi pakki toki. Hyviä pelaajia Tobias sainasi kyllä.
Turunen, Sallinen, Kousa ja Paajanen on kova nelikko.
 

Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se, että joillekin ei riitä juuri mestaruuden voittaneen joukkueen ykkössentteri ja pudotuspelien MVP IFK:n ykkössentteriksi, on ihan loogista jatkumoa sille, että suurin piirtein samoille ihmisille ei riittänyt tuore MM-kisasentteri Juhani Tyrväinen menneellä kaudella joukkueen ykkössentteriksi. Eikä siinä mitään, jokaisella on vapaus haikailla kenen perään haluaa, oli se sitten realistista tai ei. Ja ei kai kukaan nyt kuvittele, että joukkue olisi tuossa? Vahvistus/vahvistuksia tulee vielä ennen kautta ja yhtä varmasti vielä kauden aikanakin. Onhan tuo joukkueen runko erittäin hyvällä tasolla Liigaan, kun otetaan huomioon, että ollaan toukokuun alussa. Itselläni muutenkin se suurin luotto joukkueen tason nostoon verrattuna viime kauteen johtuu Pikkaraisesta, eli että Pike saisi vastaavasta nipusta enemmän irti kuin mitä Selin.
 

MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sopimustilanne 7.5:

Hyökkääjät
Jere Sallinen 2020+2021
Teemu Turunen 2020+2021
Otto Paajanen 2020+2021
Sebastian Dyk 2020+2021
Jesse Saarinen 2021
#4 Iikka Kangasniemi 2020
#14 Teemu Engberg 2020
#15 Anton Lundell 2021
#18 Teemu Tallberg 2021
#19 Juho Keränen 2020+2021
#32 Lennart Petrell 2021
#45 Micke-Max Åsten 2021
#51 Juha Jääskä 2020+2021
#78 Niklas Nordgren 2020+2021
#80 Thomas Nykopp 2020
Terry And 2021+2022
Wiljami Myllylä 2021
Janne Hämäläinen 2020+2021

Puolustajat
#12 Markus Kankaanperä 2020
#6 Joonas Lyytinen 2021
#8 Ville Varakas 2021
#29 Tobias Winberg 2021
#34 Aleksi Laakso 2020
#44 Elias Ulander 2020
#57 Johan Motin 2020
Niko Seppälä 2021
Eero Teräväinen 2020
Mikko Kousa 2021
Rony Ahonen 2022+2023

Maalivahdit
Frans Tuohimaa 2021
#53 Atte Engren 2020
Niilo Halonen 2021 (vuokralla KooKoossa)
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse hahmottelisin jengin seuraavanlaisesti:

Teemu Turunen - Otto Paajanen - I.Kangasniemi
Jesse Saarinen - xxxxxx - Sebastian Dyk
Jere Sallinen - Anton Lundell - Teemu Tallberg
Lennart Petrell - Juha Jääskä - Juho Keränen

*Teemu Engberg - *Thomas Nykopp - *Micke Åsten

Meinaat ettei Nordgrenilla ole asiaa edes rotaatioon?

Jos Turunen jää niin sitten on vaikea nähdä miten, Wärn vielä mahtuisi tuohon laituriosastoon. Toivottavasti tästä on melko vahvaa tietoa Tobbarilla jottei tule yllätyksiä.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvältä näyttää, toki lähtijöitäkin on kuten Rask, Tyrväinen, Quincey jne. mutta nyt voidaan uusien tulijoiden osalta puhua jo vahvistuksista, ei vaan sisääntulijoista.

Nyt kun vielä saadaan pidettyä mm. Turunen ilman NHL-loikkausta, niin on tässä taas dynastian alun hajua ilmassa.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se, että joillekin ei riitä juuri mestaruuden voittaneen joukkueen ykkössentteri ja pudotuspelien MVP IFK:n ykkössentteriksi, on ihan loogista jatkumoa sille, että suurin piirtein samoille ihmisille ei riittänyt tuore MM-kisasentteri Juhani Tyrväinen menneellä kaudella joukkueen ykkössentteriksi. Eikä siinä mitään, jokaisella on vapaus haikailla kenen perään haluaa, oli se sitten realistista tai ei. Ja ei kai kukaan nyt kuvittele, että joukkue olisi tuossa? Vahvistus/vahvistuksia tulee vielä ennen kautta ja yhtä varmasti vielä kauden aikanakin. Onhan tuo joukkueen runko erittäin hyvällä tasolla Liigaan, kun otetaan huomioon, että ollaan toukokuun alussa. Itselläni muutenkin se suurin luotto joukkueen tason nostoon verrattuna viime kauteen johtuu Pikkaraisesta, eli että Pike saisi vastaavasta nipusta enemmän irti kuin mitä Selin.

Harmi ettei Tyrväinen riittänyt Liigassakaan.

Vai meinaatko, että - kyllä riittävä - Paajanen pelaa kahdessa/kolmessa ketjussa?
 
Viimeksi muokattu:

Vpiiroi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs,
Se, että joillekin ei riitä juuri mestaruuden voittaneen joukkueen ykkössentteri ja pudotuspelien MVP IFK:n ykkössentteriksi, on ihan loogista jatkumoa sille, että suurin piirtein samoille ihmisille ei riittänyt tuore MM-kisasentteri Juhani Tyrväinen menneellä kaudella joukkueen ykkössentteriksi. Eikä siinä mitään, jokaisella on vapaus haikailla kenen perään haluaa, oli se sitten realistista tai ei. Ja ei kai kukaan nyt kuvittele, että joukkue olisi tuossa? Vahvistus/vahvistuksia tulee vielä ennen kautta ja yhtä varmasti vielä kauden aikanakin. Onhan tuo joukkueen runko erittäin hyvällä tasolla Liigaan, kun otetaan huomioon, että ollaan toukokuun alussa. Itselläni muutenkin se suurin luotto joukkueen tason nostoon verrattuna viime kauteen johtuu Pikkaraisesta, eli että Pike saisi vastaavasta nipusta enemmän irti kuin mitä Selin.
Ehkä siihen tyytyväisyyteen vaikuttaa kokonaisuus.
Tänä vuonna nuo riitti IFK:lla runkosarjan kuudenteen sijaan ja pleijareissa neljänneksi. Ja se (pleijarit) oli joukkueelta aikalailla maksimisuoritus. Niin kuin sanoit, osalle riittää, osalle ei.
Nyt näyttää kyllä paremmalta.
Hyvä kausi on tulossa, uskoisin.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se, että joillekin ei riitä juuri mestaruuden voittaneen joukkueen ykkössentteri ja pudotuspelien MVP IFK:n ykkössentteriksi, on ihan loogista jatkumoa sille, että suurin piirtein samoille ihmisille ei riittänyt tuore MM-kisasentteri Juhani Tyrväinen menneellä kaudella joukkueen ykkössentteriksi. Eikä siinä mitään, jokaisella on vapaus haikailla kenen perään haluaa, oli se sitten realistista tai ei. Ja ei kai kukaan nyt kuvittele, että joukkue olisi tuossa? Vahvistus/vahvistuksia tulee vielä ennen kautta ja yhtä varmasti vielä kauden aikanakin. Onhan tuo joukkueen runko erittäin hyvällä tasolla Liigaan, kun otetaan huomioon, että ollaan toukokuun alussa. Itselläni muutenkin se suurin luotto joukkueen tason nostoon verrattuna viime kauteen johtuu Pikkaraisesta, eli että Pike saisi vastaavasta nipusta enemmän irti kuin mitä Selin.

On tuossa kiistatta kova aihio:

Maalivahtiosasto on nyt ainakin ihan Liigan kärkeä, ellei paras.

Laitahyökkääjäosastolta RedWhiteBluen hahmotelmasta puuttuu kokonaan Nordgren, eli laitahyökkääjäosastolta löytyisi taitoa kolmesta kentällisestä aika helvetin kova määrä ja neloseen löytyy sopivasti sitten duunareita. On kova kilpailu pelipaikoista. Kestänee vertailun kaikkiin vastustajiin.

Pakisto ei ole ihan hyökkäyksen tasoa. Kiekollisiin pakkeihin Lyytinen, Kousa olen tyytyväinen. Voisin lähteä kauteen tällä, mutta tätä voi vahvistaa tarvittaessa kauden aikana. Moni varmaan haikailee FInelyn korvaajan perään ja osa näksii vielä yhdelle kiekolliselle pakille olevan käyttöä.

Sentteriosastolle sen Salmelaisen yhden puuttuvan palasen hankkisin.

Johtajuusvajetta paikkaamaan Sallinen on hyvä veto.

Yksi sentteri + optiopakki. Sitten meillä on uskoakseni Liigan TOP2, ellei kovin joukkue.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Se, että joillekin ei riitä juuri mestaruuden voittaneen joukkueen ykkössentteri ja pudotuspelien MVP IFK:n ykkössentteriksi, on ihan loogista jatkumoa sille, että suurin piirtein samoille ihmisille ei riittänyt tuore MM-kisasentteri Juhani Tyrväinen menneellä kaudella joukkueen ykkössentteriksi. Eikä siinä mitään, jokaisella on vapaus haikailla kenen perään haluaa, oli se sitten realistista tai ei. Ja ei kai kukaan nyt kuvittele, että joukkue olisi tuossa? Vahvistus/vahvistuksia tulee vielä ennen kautta ja yhtä varmasti vielä kauden aikanakin. Onhan tuo joukkueen runko erittäin hyvällä tasolla Liigaan, kun otetaan huomioon, että ollaan toukokuun alussa. Itselläni muutenkin se suurin luotto joukkueen tason nostoon verrattuna viime kauteen johtuu Pikkaraisesta, eli että Pike saisi vastaavasta nipusta enemmän irti kuin mitä Selin.
Ei Julle häävisti pelannut play.off peleissä. Maajoukkeeseen pääsi kun rooli on siellä oikea eli nelosen keskellä. Omasta mielestä Julle on liigassa hyvä kakkosen sena,
Mitä tuohon joukkueeseen tällä hetkellä tulee niin hyvä aihio on jälleen kasassa. Jääkö taas kerran aihioksi vai hiotaanko valmiiksi niin jää nähtäväksi.
pari asiaa pistää silmään eli sentteriosasto vajaa ja aika pienikokoinen ja epäfyysinen noin yleensä. Isäntä puuttuu pakistosta. Kolmella täsmähankinnalla saataisiin liigan paras materiaali.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"– Sisäistä kasvua odotetaan myös hyökkäyksessä, jossa Anton Lundell ja Juha Jääskä tekivät viime kaudella läpimurtonsa keskushyökkääjinä."

https://hifk.fi/liiga/2019/tiedote-ifkhon-kahdeksan-uutta-pelaajaa/

Taisi lyödä lukkoon ettei sentteriä ole tulossa ainakaan syksyyn.
Jumppaillaan jumppaillaan, kesä on puistojumppailun luvattua aikaa.

No ei, on tässä aikaa ja nyt on pohjat kunnossa, AHL-leireiltä tai vastaavista sitten joku bussirundiin kyllästynyt puoliksi NHL-kaliiperia oleva keskikaistan vahvistus mukaan ja homma toimii.
 

Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Tiedotteen lopussa korostettiin Lundellin ja Jääskän breikanneen keskellä, eli tuntuisi vähän siltä että tämä sentteriporukka on se millä lähtökohtaisesti mennään? Ei riitä.

Mutta helvetin hyviä hakujahan nämä ovat, kova työmaa paikata lähtijät niin kyllä tämä on oikea suunta.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"– Sisäistä kasvua odotetaan myös hyökkäyksessä, jossa Anton Lundell ja Juha Jääskä tekivät viime kaudella läpimurtonsa keskushyökkääjinä."

https://hifk.fi/liiga/2019/tiedote-ifkhon-kahdeksan-uutta-pelaajaa/

Taisi lyödä lukkoon ettei sentteriä ole tulossa ainakaan syksyyn.

No tämä nyt ei ole mitenkään mahdollista. Se sentteri tarvitaan ja se tarvitaan nyt. Sen tietää, että jos ei julkaista nyt, ei ennen kauden alkua löydy ketään, mj-tauolla markkinat on tyhjät, joulutauolla sama juttu ja siirtorajan kynnyksellä ei nyt vaan taaskaan löytynyt sitä oikaa palasta.
 

Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niinpä, harmi ettei Tyrväinen riittänyt Liigassakaan.

Vai meinaatko, että Paajanen pelaa kolmessa ketjussa?
Ei, Paajanen ei varmastikaan tule pelaamaan kolmessa ketjussa, vaikka melkoinen teräsmies onkin. Ja se, että väittää ettei Tyrväinen "riittänyt" Liigassa on jatkoaikamaista Stiga-ukkoilua pahimmillaan. IFK ei joukkueena "riittänyt" kuin neljänneksi, mutta jos ihan yksilönä puhutaan, niin Tyrväinen on sataprosenttisesti riittävä ykkössentteri nykypäivän Liigaan. Eli ei todellakaan jäänyt hänestä kiiinni. Ei kukaan varmasti ole tyytyväinen runkosarjan kuudenteen sijaan tai lopputuloksissa neljänneksi jäämiseen, mutta joukkueurheilu on aina niin monen palan summa – jonka taas HPK osoitti päättyneellä kaudella. Ja myös Kärpätkin omalta osaltaan, mutta päinvastaisesti kuin HPK. Se miltä joukkue näyttää paperilla on loppujen lopuksi aika pieni osa sitä miten mikäkin kausi tulee menemään. Totta kai palasten (pelaajien) pitää olla tarpeeksi (mikä sitten ikinä onkaan tarpeeksi) laadukkaita, mutta paljon suurempi vaikutus on sillä, että joukkueella on toimiva pelitapa, jonka valmennusjohto pystyy joukkueeseen iskostamaan ja johon koko joukkue uskoo sataprosenttisesti. Ja tässä uskon Pikkaraisen olevan useamman stepin parempi, kuin mitä vaikkapa Selin oli.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei Julle häävisti pelannut play.off peleissä. Maajoukkeeseen pääsi kun rooli on siellä oikea eli nelosen keskellä. Omasta mielestä Julle on liigassa hyvä kakkosen sena,
Mitä tuohon joukkueeseen tällä hetkellä tulee niin hyvä aihio on jälleen kasassa. Jääkö taas kerran aihioksi vai hiotaanko valmiiksi niin jää nähtäväksi.
pari asiaa pistää silmään eli sentteriosasto vajaa ja aika pienikokoinen ja epäfyysinen noin yleensä. Isäntä puuttuu pakistosta. Kolmella täsmähankinnalla saataisiin liigan paras materiaali.

Just näin - viimeistelläänkö vai jätetäänkö kesken?

Sentteri ykkösyv:hen, kaksi pakkia rotaatioon tippuvien laakson ja joko kankaanperän tai motinin pelipaikoille - esim. Lindbohm ja Melart, tai sitten esim. Lindbohm ja kiekollisempi jäbä.

Tällöin Ulanderille pitäisi saada rotaatiosta laaksoa ja motinia ennen peliaikaa ens kaudella, muut on menossa, hän voi olla tulossa, ja jos ei riitä, niin on kokeiltu.
 

RedWhiteBlue

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Rangers
Meinaat ettei Nordgrenilla ole asiaa edes rotaatioon?

Jos Turunen jää niin sitten on vaikea nähdä miten, Wärn vielä mahtuisi tuohon laituriosastoon. Toivottavasti tästä on melko vahvaa tietoa Tobbarilla jottei tule yllätyksiä.

Jep, tottakai juuri tuota tarkoitan!

Ps.Nordgren lisätty sommitelmaan
 
4

444

Kovia hankintoja, ei voi kieltää. Mutta onneksi täällä jo negasiipikin kertoo huolensa, miten puuttuu vielä noin kuusi sentteriä ja kahdeksan pakkia. Koska kyllähän joukkueen, josta poistui iso nippu profiilipelaajia, täytyy olla täysin valmis ensi kauteen jo ennen toukokuun puoliväliä.

Ja kyllä, pari täsmähankintaa tarvitaan vielä. Mutta jos nimet eivät ole paperissa 7.5., niin ehkä silti voi vähän höllätä pipoa ja koittaa nauttia siitä, että kova runko on IFK:lla kasassa ensi kaudeksi.
Noita senttereitä IFK on kieltämättä ennen, kesken ja jälkeen kauden onnistunut naaraamaan kiitettävät määrät. Jopa niin hyvin, että varmaan koskaan ei olla lähdetty kauteen vajaalla keskikaistalla. Faneilla jäänyt taas ihmeellisesti levy päälle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös